Työelämään on pikku hiljaa ilmestynyt satuolento. Hän on kokoaikaisessa vakinaisessa työssä ja sovitun toimenkuvan mukaisissa tehtävissä työskentelevä henkilö. Suomalainen työlainsäädäntö, työpaikan työehdot ja usein pelisäännötkin on rakennettu tämän satuolennon tarpeiden ja vaatimusten mukaisesti. Jopa työttömyys- ja sosiaaliturvakin sopivat hänen eduilleen, eivät ns. epätyypillisiä töitä tekeville pätkä-, määräaikais- tai osa-aikatyöläisille.

Myös työpaikkojen johtamisopit noudattelevat mallia, jossa satuolentoja oikeaoppisesti innostetaan ja kannustetaan pitkän aikajänteen kannusteilla. Miten työelämän säännökset ja esimiestyö oikeasti ottavat tällä hetkellä huomioon työpaikoille pysyviksi tulleet epävarmuustekijät: irtisanomisuhat, toimenkuvien rajut muutokset, määräaikaiset työsopimukset sekä nolla- ja osa-aikasopimukset? Miten epävarmuudessa työskentelevien yhä kasvavaa joukkoa innostetaan ja kannustetaan? Mitä työelämässä käytännössä tarkoittaa reiluus, josta usein puhutaan?

Valmentaessani esimiehiä työsuhdekysymyksissä olen törmännyt erikoiseen ilmiöön: moni esimies ei ole alansa työehtosopimusta edes nähnyt, saatikka siihen tutustunut. Entä onko esimies tietoinen, mitä eri työntekijäryhmiä koskevat työehtosopimukset sisältävät? Myös yksi työpaikkojen peruspilareista, työsopimuslaki, on jäänyt monelle hämäräksi. Jos perusteet ja tiedot ovat näin puutteellisia, miten esimies voi kohdella työntekijöitä oikeudenmukaisesti ja silti yksilöllisesti vaikkapa silloin, kun on kyse erilaisista poikkeamista työpaikan tilanteissa?

Lakipykälät ja työehtosopimusten sisällöt sanelevat tarkkaan monia työntekoon ja työaikaan liittyviä seikkoja. Nykypäivän johtamisessa kuitenkin vannotaan yksilöllisen johtamisen nimeen. Esimies törmää usein tasa-arvoisen eli yleisen käsityksen mukaan ’samanlaisen’ kohtelun vaateeseen. Tämä osin virheellinen käsitys voi jopa olla esteenä ns. yksilölliselle kohtelulle. Tasa-arvoinen ja tasapuolinen kohtelu tarkoittaa käytännössä sitä, että samassa tai samantyyppisessä tilanteessa olevia henkilöitä kohdellaan samalla tavalla.

Väitänkin, että esimiesten työkalupakkiin on saatava yhä enemmän kykyä käsitellä aiempaa kimurantimpia työsuhdeasioita, kykyä oivaltaa työelämän tasa-arvokäsitettä eri vivahteineen sekä taitoa kohdella työntekijöitä aidosti yksilöinä. Viimeksi mainittu tarkoittaa työntekijän tarpeiden tunnistamista niin työssä kuin yksityiselämän joustoissakin. Tämä puolestaan edellyttää keskeisten säännösten riittävää hallintaa muiden esimiestaitojen lisäksi.

Työelämä on sopimuksiin perustuvaa jatkuvaa kaupankäyntiä, jossa molempien osapuolten – niin työnantajien kuin työntekijöiden − on voitettava edes jotain. Säännösten ja johtamisen on sovelluttava reilun pelin hengen mukaisesti erilaisiin työn tekemisen tapoihin ja työaikaratkaisuihin. Jos hyvällä johtamisella toteutuvat joustavuus, innostavat työkokonaisuudet sekä luottamuksen ilmapiiri, on myös paljon helpompi edellyttää henkilöstöltä venymistä, epävarmuuden sietämistä ja uusien tehtävien tekemistä. Pelisääntöjä ja johtamista on myös jatkuvasti päivitettävä. Satumaailmassa eläminen ei onnistu loputtomasti.

Hannele Waltari

Kirjoittaja on OTK, joka toimii Väestöliitossa projektiasiantuntijana Perheystävällisesti töissä -hankkeessa. Hän on erikoistunut työlainsäädäntöön ja henkilöstöjohtamiseen ja työskennellyt johtotehtävissä niin yrityksissä, pankkimaailmassa kuin työntekijäliitoissa. Lisäksi hän on valmentanut esimiehiä työsuhde- ja henkilöstöjohtamisen kysymyksissä monen vuoden ajan.