Haloo?
Hei
Mitä kuuluu?
Kaikki on hyvin, miten sinulla menee?
Ihan ok. Onko postia?
Laskuja ja mainoksia, ei muuta erityistä.
Onko kukaan kysellyt?
Ei.
Mitä lapsille kuuluu?
Mille lapsille?
Meidän lapsillemme.
Kuka siellä on?

Pitkässä suhteessa eli sellaisessa, joka kestää aamuyötä ja krapulaa pidemmälle, on monenlaisia tilanteita. Toisinaan sitä miettii, mistä oikein on kysymys? Tämä suhde? Tahdonko ja mitä tahdon? Ellen uskalla, mikä minua estää? Miten vähän minulle riittää?

Ehkä pelkään jotakin, mitä muutos toisi tullessaan. Pelko tuntuu sulkevan monta hyvää asiaa suhteen ulkopuolelle.

Onko tärkeintä ja järkevintä vain sopeutua siihen millaiseksi elämä yhdessä muodostuu –  ehkä… siis sen sijaan, että sitä vain aina odottaisi ja toivoisi jotain, mistä ehkä voisi tulla onnelliseksi.

Ehkä on käynyt niin, että Me jäimme ilman jotakin tärkeää ja nyt on liian myöhäistä, meille ei jää ollenkaan aikaa tai ehkä emme osaa käyttää enää yhteistä aikaa toisillemme?

Lomalta palattuani olen käynyt monenlaisia keskusteluja ihmisten kanssa, jotka pohtivat suhteen merkitystä ja tärkeyttä elämässään.

Ehkä kuitenkin on vielä mahdollisuus muuttaa totuttua. Kaiketi on niin, että päästäkseen lähelle, on päästettävä lähelle. Syvyyksiin pääsee vain avaamalla itsensä ja jos ei ole valmis luopumaan mistään, menettää helposti kaiken. Ehkä meidän jokaisen on hyvä miettiä tätä.