Sisulla mentiin!

shutterstock_83056093Pärjäävä rohkea suorittaja-sankari-vanhempi, sellainen perinteinen hyvä ihminen. Kuin taistelija. ”Elämäntilanteet olivat välillä uskomattoman vaikeita. Niin vaan selvittiin! Lapset pärjäsivät ja ovat jo isoja. Kaikki meni hyvin vaikka vastoinkäymisiä oli. Periksi ei annettu.”

Nyt istumme aikuisen lapsen kanssa vastaanotolla: yksinäisyys, ahdistus, jumi. ”Tulenko hulluksi? Kaikki vaikuttaa epätodelliselta. Pää on tyhjä ja sekaisin samaan aikaan. Ahdistus vyöryy päälle.”

Menivät vuodet kun lapsi oli pieni. Hän oppi ettei kukaan kuule tai näe hänen ahdistustaan. Eikä sitä, että jännittää, pelottaa tai että muut lapset tai opettaja kiusaa. Vuodet olivat vaikeita, vanhempi kuin sumussa. Lapsi kantoi taakkaa hennoilla harteillaan. Suoritti, pärjäsi yksin, ei oireillut. Siitä selvittiin!

Nyt hän kahdennenkymmenennen kerran vastaanotolla vaikeroi, ettei pärjää, ei jaksa, ei kestä. Asiat ovat tavallaan hyvin ja kuitenkaan ei ole yhtään voimaa jäljellä.

Trauma syntyy, kun lapsi kokee sietämättömiä tunteita, eikä pysty jakamaan, puhumaan ja purkamaan niitä. Nämä pienet tirpanat kantavat taakan, eivätkä voi raskauttaa suorittajaäitejään ja sankari-isiään. He oppivat, ettei apua ole.

Se, että pienten lasten vanhempien ja hoitajien selkänahasta otetaan vielä vähän lisää, kostautuu seuraavalle sukupolvelle. Se että päiväkodissa, kotona, koulussa kukaan ei havaitse hiljaisen pärjääjän hätää tai ei ainakaan ehdi tai jaksa pysähtyä.

Kannattaako aina vaatia itseltä ja lapselta? Terapeuteilla riittää töitä.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s