Petteri vastaa

Petteri vastaa kysymyksiin seksuaalisesta monimuotoisuudesta.

Kysymys:
Kysymykseni on melko yleinen. Netissä minulle on viestitellyt yksi tyyppi jo melko pitkään. Olen vastaillut hänen viesteihinsä lähinnä sen takia, koska pidän sitä kohteliaana. Hän on ehdotellut tapaamista kasvotusten, mutta minä en jostain syystä ole oikein kiinnostunut hänestä. Toistaiseksi olen pystynyt vetoamaan koulukiireisiin tapaamisen välttämiseksi, mutta koulukiireetkin vähenevät jossain vaiheessa enkä halua valehdella. Miten voisin kohteliaasti ilmoittaa, etten ole kiinnostunut tapaamisesta enkä oikein päivittäisestä juttelemisestakaan?
Nimim. M

Petteri vastaa:
Vaikka pidänkin perinteisiä sananlaskuja vähän kliseisinä, niin tiivistetään vastaus näin: rehellisyys maan perii. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on paras annettavissa oleva neuvo, joskin vähän yksipuolinen. Periaatteessa mitään tarkempaa syytä kiinnostuksen puutteelle ei näissä tilanteissa tarvitse olla, eikä aina olekaan. Siitä huolimatta, jos tietää mistä on kyse, se on ihan hyvä kertoa myös toiselle osapuolelle. Siinäkin tapauksessa on toki hyvä muistaa ettei toimi tarkoituksellisen kivuliaasti. Ihmissuhteet on herkkiä asioita, ja romanttiset suhteet — oli ne yksipuolisia tai ei — ovat erityisen herkkiä.

Rehellisyys on toki jo itsessään arvokasta, mutta romanttisen kiinnostuksen puutteen kommunikoinnissa sillä on muitakin etuja. Populaarikulttuurissa ja ns. in real life -elämässä tavataan usein käyttää muutamaa klisettä: “kyse ei ole sinusta, vaan minusta”, tai “en ole juuri nyt valmis suhteeseen.” Ainakin jälkimmäinen implisiittisesti ilmaisee että mahdollisuuksia suhteeseen voisi olla joskus tulevaisuudessa. Jos itselle on selvää, ettei tulevaisuudessakaan tule tapahtumaan mitään, niin on väärin jättää toinen ihminen siihen käsitykseen että voisi tulla.

Molemmissa esimerkeissä tarkoituksena on ikään kuin pehmentää iskua torjutuksi tulemisesta. On hyvä ajatella myös toisten hyvinvointia, mutta nämä nimenomaiset tavat ovat enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä. Torjuminen — ja torjutuksi tuleminen — voi tuntua hankalalta, mutta itsensä toisen asemaan asettaminen on hyvä tapa ajatella asiaa. Eikö jokainen haluaisi itsekin kuulla sen todellisen syyn eroon?

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen

Ehkä päivä

shutterstock_147967079Haloo?
Hei
Mitä kuuluu?
Kaikki on hyvin, miten sinulla menee?
Ihan ok. Onko postia?
Laskuja ja mainoksia, ei muuta erityistä.
Onko kukaan kysellyt?
Ei.
Mitä lapsille kuuluu?
Mille lapsille?
Meidän lapsillemme.
Kuka siellä on?

Pitkässä suhteessa eli sellaisessa, joka kestää aamuyötä ja krapulaa pidemmälle, on monenlaisia tilanteita. Toisinaan sitä miettii, mistä oikein on kysymys? Tämä suhde? Tahdonko ja mitä tahdon? Ellen uskalla, mikä minua estää? Miten vähän minulle riittää?

Ehkä pelkään jotakin, mitä muutos toisi tullessaan. Pelko tuntuu sulkevan monta hyvää asiaa suhteen ulkopuolelle.

Onko tärkeintä ja järkevintä vain sopeutua siihen millaiseksi elämä yhdessä muodostuu –  ehkä… siis sen sijaan, että sitä vain aina odottaisi ja toivoisi jotain, mistä ehkä voisi tulla onnelliseksi.

Ehkä on käynyt niin, että Me jäimme ilman jotakin tärkeää ja nyt on liian myöhäistä, meille ei jää ollenkaan aikaa tai ehkä emme osaa käyttää enää yhteistä aikaa toisillemme?

Lomalta palattuani olen käynyt monenlaisia keskusteluja ihmisten kanssa, jotka pohtivat suhteen merkitystä ja tärkeyttä elämässään.

Ehkä kuitenkin on vielä mahdollisuus muuttaa totuttua. Kaiketi on niin, että päästäkseen lähelle, on päästettävä lähelle. Syvyyksiin pääsee vain avaamalla itsensä ja jos ei ole valmis luopumaan mistään, menettää helposti kaiken. Ehkä meidän jokaisen on hyvä miettiä tätä.