Vapaaehtoista lapsettomuutta eli velautta ilmiönä on tutkittu jonkun verran Suomessa ja maailmalla. Kyselytutkimuksissa  – kuten valtamediassakin – velaudelle usein etsitään syitä. Haastattelututkimuksissa velojen kokemuksia on tarkasteltu lähinnä kertomuksina ja puhetapoina.

Velautta voisi tarkastella myös kokonaisvaltaisemmin samanaikaisesti sekä fyysisenä, psyykkisenä että sosiaalisena ilmiönä. Tällöin ilmiö ymmärretään elettynä (konkreettisena ja kehollisena asiana), koettuna (eksistentiaalisena, fenomenologisena kysymyksenä) sekä puhuttuna (konstruoituna, intersubjektiivisena) (ks. esim. Miettinen ym., 2010).

Husserlin hengessä minua kiinnostaa ihmisen tietoisuuden suhde hänen elämismaailmaansa, kuten yksilön oma tietoisuus velaudestaan kehollisena tosiasiana. Nuorena itse ihmettelin, miten homo ei voi tietää olevansa homo. Heterona en ymmärtänyt sitä, miten joku vähemmistöön kuuluva saattaa “elää kaapissa”. Vasta havahduttuaan tietoisuuteen omasta kehollisesta suuntauksestaan hän uskaltaa tulla ulos. 

Nyt 2020-luvulla Suomessa voinee avoimemmin elää, kokea ja puhua velautta. Kun kerron tarinani sinulle, lukija, puhun ja teen velautta. Lainaan sanoja, kertomuksia ja puhetapoja toisilta veloilta, ja peilaan omaa kokemustani niihin. Toisinaan puhun toiseuttamisen kokemuksesta sekä vallan kysymyksistä. Julkiset syntyvyyskeskustelut ovat vallankäytön ytimessä silloin, kun niillä pyritään kolonisoimaan yksilöiden elämismaailmoja.

Eri aikoina eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa olen puhunut vela-elämismaailmastani eri tavoin. Vela – kuten kuka tahansa – on ikäänkuin transsendentaalinen persoona, ajassa kerrostuva (emt., 107). Fyysisesti olen aina ollut vela, mutta elämismaailmani on kerrostunut ajassa. Se ei ole muuttumaton, vaan uutta oppiva ja muokkautuva. 

Tutkimuksesta kerrottaessa keskeistä on avata epistemologia, eli millä perusteella tiedämme ilmiöistä, ja miten analysoimme niitä. Yleensä tutkimusten taustalla on harkittuja teoreettisia viitekehyksiä havaintojen tueksi. Tässä blogissa itse kanavoin havaintojani fenomenologisen käsitteistön kautta. Puhun yksilöstä – minusta – mutta kyse on myös yleisemmästä vela-representaatiosta. 

Tutkimusasetelmissa – kuten haastatteluissa – velojen subjektiivisista kokemuksista voi tehdä teoreettisia yleistyksiä. ”Fenomenologia ei (…) rajoitu kuvaamaan yksilötietoisuutta, vaan sen avulla voidaan lähestyä kysymyksiä niin sosiaalisen todellisuuden rakentumisesta kuin hyvin monimutkaisista merkitysrakenteista, kuten tieteestä, uskonnosta tai moraalista” (emt., 11).
Tutkijan eettinen tehtävä on avata, purkaa ja uudelleenrakentaa merkityksenantoja yhteiskunnassa varsinkin silloin, kun niihin liittyy kolonisoivia vallan rakenteita.  

Sirkka Komulainen
FT, Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n hallituksen jäsen

Viite: Miettinen, T., Pulkkinen, S. & Taipale, J. (toim.) (2010) Fenomenologian ydinkysymyksiä. Helsinki: Gaudeamus.