Pitäisikö mun jäädä vai lähteä?

Jo pitkään parisuhdekeskuksen yksi luetuimpia tekstejä on ollut eron tunnusmerkit. Myös nettivastaanotoilla ja asiakkaiden kysymyksissä nousevat usein esiin samat teemat: Mistä tietää, että on aika erota? Onko vielä mahdollista palauttaa läheisyys parisuhteeseen? Mistä tunnistaa, ettei ole enää toivoa? Usein asiakkaat myös kysyvät suoraan työntekijältä, mitä heidän pitäisi tehdä. Toisinaan tämä ihmetyttää: Miksi ihminen pyytää täysin vierasta henkilöä tekemään näin isoja ratkaisun heidän puolestaan? Mistä tässä on kysymys?

On todella pelottavaa, kun kiintymys toiseen ihmiseen alkaa rakoilla. Sisäinen ristiriita on kalvava. Toinen puoli itsestä haluaisi haistattaa ja lähteä ja toinen tunnistaa oman tarvitsevuuden ja läheisyyden kaipuun. Vielä joitakin vuosia sitten olisi saatettu ajatella, että ristiriidan kourissa painiva kysymyksen esittäjä on läheisriippuvainen. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että ihmiselle on luontaista luoda jatkuva, kiintymyksellinen ja turvaa tuova side toiseen ihmiseen. Oma puoliso on turvasatama, joka luo tukikohdan muuten epävarmassa maailmassa. Kun kotisatama ei tunnu enää läheiseltä ja sen jatkuvuus on uhattuna, on ihminen hyvin ymmärrettävästi turvaton.

Harva asia on ihmiselle stressaavampaa kuin muutos, jossa vuosia jatkunut tuttu elämä on uhattuna. Voimakas stressi taas nostaa ihmisessä pintaan tarpeen turvaan ja toiseen säätelevään ihmiseen. Eroprosessissa olemme siis suurien vaikeiden tunteiden ja ahdistuksen kourissa ilman aiempaa tuttua turvasatamaamme. Onko siis ihme, että ihminen tässä kohtaa kysyy vieraalta ammattilaiselta, mitä pitäisi tehdä? Ei minusta.

Pitkäaikainen stressi vaikuttaa myös kykyyn ajatella. Saatamme kadottaa kyvyn pohtia useita asioita samanaikaisesti. Yhdessä hetkessä mieleen tulvii kaikki se hyvä, mitä suhteessa on ollut. Seuraavassa hetkessä taas nousee pintaan kaikki suhteen aiheuttama kipu. Eroa pohtiessa onkin tavallista, että jonain päivänä on ihan varma siitä, että lähtee. Seuraavana päivänä tuo varmuus onkin jo menetetty ja ahdistus palaa. Ristiriidan kannatteleminen on raskasta työtä. Se on kiduttavaa energiaa syövää heilahtelua puolelta toiselle.

MacDonald ja kumppanit (2017) tutkivat yli 200 seurustelevaa ja naimisissa olevaa ihmistä, jotka harkitsivat eroa. Yksi tutkimuksen tavoite oli katsoa kiintymyssuhteen merkitystä erotilanteessa. Tutkimuksessa nousi esiin, että ahdistuneesti kiintyneet kokivat eropohdinnassaan suurempaa ristiriitaisuutta. Heidän mielessään vaihteli tavallista voimakkaammin syyt sekä jäämiseen että lähtemiseen. Välttelevästi kiintyneiden eropohdintaa taas kuvasi muita suurempi välinpitämättömyys. He pyörittelivät mielessään tavallista vähemmän syitä eroon tai suhteeseen jäämiseen. Ahdistuneita oli aineistossa selvästi enemmän (50 %) kuin vältteleviä, joita oli 30 %. Tämän tutkimuksen pohjalta näyttää siltä, että voimakas ristiriita on hyvin tavallista eropohdinnoissa. Ahdistuneet voisivat eropohdinnassa hyötyä siitä, että yrittäisivät hillitä yliajattelua ja säädellä ahdistustaan tehokkaammin. Vältteleville taas voisi olla hyödyksi yrittää tutkia enemmän omia tuntemuksia ja syitä ihmissuhteessa jatkamiseen.

Eropäätös ei tapahdu yleensä minkään yksittäisen oivalluksen kautta. Monesti ihmiset etsivät järkiperäistä ratkaisua erokysymykseen. Moni on varmaan kuullut jonkun läheisen toteavan, että tässä ei ole mitään järkeä, kannattaisi varmaan lähteä. Aikaa kuluu, mutta mitään ei tapahdu. Myös ammattilaiselta kaivataan usein jotain ohjeita, kuinka tulisi toimia. Pettymys voi olla suuri, kun vastaanotolta lähtiessä ei ole saanut mitään selkeää ratkaisua.

Aika monesti jossain kohtaa eropohdintoja kipu käy liian suureksi ja ihmisen on pakko tehdä ratkaisu. Kun mieli ei pysty tekemään päätöstä, keho voi näyttää, että aika on kypsä. Joskus taas ratkaisuun voi avittaa suhteeseen liittyvä pettymys, joka katkaisee kamelin selän. Suuttumus voi tuoda sen verran energiaa, että ratkaisun pystyy tekemään.

Ero rakkaussuhteesta on prosessi. Se on prosessi, joka alkaa pikkuhiljaa ja kestää aikansa. Tässä prosessissa omasta kumppanista irrottaudutaan kiintymyksen kohteena, turvan ja lohdun antajana. Eroa pohtivan Ihmisen ei tulisikaan kysyä itseltään, pitäisikö minun erota, vaan ennemminkin, missä kohtaa olen omassa prosessissani. Kysymystä aseteltaessa on myös hyvä olla itselle myötätuntoinen eikä manata itseä siitä, että ei ole saanut ratkaisua tehtyä. Tällainen työ ottaa aikansa, niin se vain on.

Joel, S., MacDonald, G., ja Page-Gould, E (2017). Wanting to stay and wanting to go: Unpacking the content and structure of relationship stay/leave decision processes. Social psychological and Personality science, s.1-14.

 

Muutos

shutterstock_202507969Elämä aina yllättää. Kaikki ei menekään kuten olin käsikirjoituksessani suunnitellut. Enkö voikaan hallita ja suunnitella kaikkea, enkö voikaan aina etukäteen varautua elämän mukanaan tuomiin yllätyksiin?

Muutos ja elämän mukanaan tuoma yllätys voi olla positiviinen tai negatiivinen lähtökohdaltaan. Ja muutos tuo hyvää, sanotaan. Mutta osaanko, uskallanko luottaa muutokseen? Muutos nimittäin tekee aina kipeää. Jollain tavalla. Ei ole helppoa hypätä uuteen ja tuntemattomaan, vaikka tiedossa olisikin jotain hyvää ja itseä kiinnostavaa. Entä silloin, kun yllättävä muutos on negatiivinen asia sinulle itsellesi? Hämmentävä tai jopa pelottava? Kuinka voit millään tapaa tällöin suuntautua muutokseen tai hyväksyä sitä osaksi elämääsi?

Mielemme terveydelle on tärkeää, että voimme joskus laajentaa näkökulmiamme edes hitusen, out of the box. Elämässä kaikki asiat eivät aina ole päivänselviä, oikeita tai vääriä, mustia tai valkoisia. Tällaisiakin asioita toki on, ja se on hyvä. Tiedetään milloin on hyvä käydä nukkumaan, että jaksetaan toimia työelämässä ja leikkiä päiväkodissa. Tiedetään mitä on järkevää syödä, tai miten pukeutua pakkasella, jotta emme palellu. Mutta ihmisyys jättää myös tilaa suurelle määrälle harmaita alueita. Kysymyksiä siitä, milloin on hyvä kuunnella järkeään ja milloin sydäntään. Kysymyksiä siitä, milloin on tärkeä vaan asettua olemaan ja milloin toimimaan. Kysymyksiä siitä, millainen on minuuteni juuri nyt ja millainen se oli mahdollisesti eilen tai vuosi sitten.

Uskallanko siis hyväksyä myös muutoksen elämässäni? Harmauden sävyt, ilon ja surun rajapinnat ja elämän kurjatkin asiat osaksi elämää ja ihmisyyttä siten, että tätä kautta kenties elämän valopilkut saavat vielä enemmän tilaa loistaa? Sillä elämä on. Ainaista muutosta.

Poikien valinta – tanssi vai yksin jääminen

dancing-156041_1280”Miten mä saan tyttöystävän?”. Soittaja on teini-ikäinen poika pienestä kaupungista. Hän opiskelee amiksessa metallipuolella. Vapaa-aika kuluu kavereiden kanssa autoja tuunatessa ja konsolipelien parissa. Koulussa omalla alalla ei tyttöjä ole ja baariinkaan ei vielä pääse!

Kuulemme Poikien Puhelimessa päivittäin, kuinka pojat pähkäilevät miten ja mistä he saisivat naisen.

Mutta mitä poika voi tehdä sydämensä kaipuun täyttämiseksi?

Suosittelemme aloittamaan uuden harrastuksen.

Vaikkapa tanssin.

”No en vittu varmana alota.” ”Ehämmä osaa tanssia!”. ”Homojen hommaa.” Kommentit eivät varsinaisesti yllätä.

Tanssiryhmään hakeutuminen voikin tuntua nololta. Kaveritkin tulevat varmasti kuittailemaan. Harrastusta emme kuitenkaan suosittele silkkaa ilkeyttämme. Päinvastoin.

Ei joka kaverista tule oman elämänsä Billy Elliotia, eikä ole tarkoituskaan. Päämäärä on toinen: Saada pojat kohtaamaan tyttöjä, edes jossain!

Tanssi on vain yksi esimerkki tavoista, joilla pojat voivat erottua edukseen ja saada kontaktia tyttöihin. Tanssitaitoisella kaverilla on enemmän vientiä, oli paikkana sitten yökerhon tanssilattia tai lavatanssit. Yhteiset kiinnostuksen aiheet tai yhteinen harrastus antavat jo paljon parempaa saumaa suhteen ylläpitämiselle kuin se, ettei keskenään olisi mitään yhdistävää tekijää.

Lisäksi, mitäpä tilanteessa on menetettävää? Hyvällä lykyllä voi löytää itselleen mieluisan harrastuksen ja sen ansiosta seurustelukumppaninkin. Samalla oppii tekemään valintoja muiden mielipiteistä piittaamatta ja kulkemaan omaa polkuaan. Menestys elämässä lienee parhaimpia tapoja näyttää pitkää nenää ivaajille. Se edellyttää yleensä riskien ottoa.

Tanssin pitäminen feminiinisenä harrastuksena on esimerkki haitallisten stereotypioiden ylläpitämisestä. Feminiinisyydessä sen kummemmin kuin tanssissakaan ei ole mitään pahaa. Joidenkin miehiselle itsetunnolle ne saattavat kuitenkin aiheuttaa kolauksen.

Poikien Puhelimessa teemme ruohonjuuritason vaikuttamistyötä asennekasvatuksen keinoin. Miespuolisina vastaajina voimme välittää monipuolista kuvaa siitä, mitä mies voi olla.

Keskustelemalla poikien kanssa arvoista ja asenteista voidaan laajentaa heidän kuvaansa ja käsitystään maailmasta sekä mitä voi omassa roolissaan tehdä. Näitä on hyvä pohdiskella ja sanoittaa ääneen. Miksi pojat kokevat ettei tiettyjä juttuja voi tehdä?

Usein ympäristö ja lähipiirissä vallitseva arvomaailma ohjailevat nuoren valintoja. Valinnat voidaan tehdä kyseenalaistamatta, pitäen niitä itsestäänselvyytenä.

Tanssin kaltaisilla esimerkeillä rohkaisemme laatikon ulkopuoliseen ajatteluun. Jos tuntuu että omien kuvioiden parista on mahdotonta löytää kumppania, on muutos kokeilemisen arvoinen asia. Mikäli tanssi ajatuksena kauhistuttaa, on elämä onneksi paljon monimuotoisempaa. Mikä ikinä se oma juttu onkaan, vain kokeilemalla asian voi selvittää. Sitä etsiessä ei kannata kuunnella muita, vaan omaa päätään.

Ehkä päivä

shutterstock_147967079Haloo?
Hei
Mitä kuuluu?
Kaikki on hyvin, miten sinulla menee?
Ihan ok. Onko postia?
Laskuja ja mainoksia, ei muuta erityistä.
Onko kukaan kysellyt?
Ei.
Mitä lapsille kuuluu?
Mille lapsille?
Meidän lapsillemme.
Kuka siellä on?

Pitkässä suhteessa eli sellaisessa, joka kestää aamuyötä ja krapulaa pidemmälle, on monenlaisia tilanteita. Toisinaan sitä miettii, mistä oikein on kysymys? Tämä suhde? Tahdonko ja mitä tahdon? Ellen uskalla, mikä minua estää? Miten vähän minulle riittää?

Ehkä pelkään jotakin, mitä muutos toisi tullessaan. Pelko tuntuu sulkevan monta hyvää asiaa suhteen ulkopuolelle.

Onko tärkeintä ja järkevintä vain sopeutua siihen millaiseksi elämä yhdessä muodostuu –  ehkä… siis sen sijaan, että sitä vain aina odottaisi ja toivoisi jotain, mistä ehkä voisi tulla onnelliseksi.

Ehkä on käynyt niin, että Me jäimme ilman jotakin tärkeää ja nyt on liian myöhäistä, meille ei jää ollenkaan aikaa tai ehkä emme osaa käyttää enää yhteistä aikaa toisillemme?

Lomalta palattuani olen käynyt monenlaisia keskusteluja ihmisten kanssa, jotka pohtivat suhteen merkitystä ja tärkeyttä elämässään.

Ehkä kuitenkin on vielä mahdollisuus muuttaa totuttua. Kaiketi on niin, että päästäkseen lähelle, on päästettävä lähelle. Syvyyksiin pääsee vain avaamalla itsensä ja jos ei ole valmis luopumaan mistään, menettää helposti kaiken. Ehkä meidän jokaisen on hyvä miettiä tätä.