Mistä tiedän rakastaako puolisoni minua ?

Kysyessäni mistä tiedät rakastaako puolisosi sinua, saan useasti vastauksen, että ”no sen vaan tuntee jotenkin”. Mistä sitten tiedät että toinen ei enää rakasta sinua ? ”Senkin vaan tietää”. Mistä sen tietää ? ”Vaikea kysymys, enpä ole koskaan miettinyt enempää asiaa, sen vaan tietää”.

Rakkauden tunne, se että toinen välittää minusta, on todella tärkeää. Miten me tulkitsemme tätä asiaa? Puhutaan rakkauden kielestä, jossa on viisi eri tapaa osoittaa rakkautta. Nämä eivät ole missään järjestyksessä, jokaisella on oma tärkeysjärjestyksensä. Mieti mikä on sinun omasi?

1. Aika, yhteinen aika, meidän aika, parisuhdeaika. Se, että meillä on yhteistä aikaa ja sitä on riittävästi voi olla minulle merkki rakkaudesta. Voin myös osoittaa rakkautta järjestämällä yhteistä aikaa, huolehtimalla, että olen sinun kansasi ja vain sinun kanssa.

2. Kosketus, läheisyys, hellyys. Kosketus voi olla ohikiitävä kosketus, jolla huomioin toista tai pidempi käden viipyminen toisen selällä. Kosketus, jolla huomioin toista ja luon yhteyden tunnetta toiseen.

3. Lahjat. Nämä voivat olla niitä pieniä tai isoja lahjoja, joita hankitaan toiselle hänen huomioimiseksi.

4. Teot, arkiset teot, joita teemme toisen eteen. Nämä saattavat useasti jäädä toiselta huomioimatta. Puoliso voi tehdä esim. aamupalan valmiiksi tai tulee hakemaan sinua töistä. Nämä voivat olla hänen tapaansa näyttää rakkauttaan.

5. Sanat, rakkauden tunnustukset, välittämisen sanoittaminen. Puolisolla voi olla tapana jättää vaikkapa lappuja, joissa on rakastavia, välittäviä sanoja.

Useasti huomaamme puolison puhumat sanat ja tuomat lahjat, mutta muut huomionosoitukset saattavat jäädä meiltä huomioimatta. Tärkeää on miettiä, missä järjestyksessä nämä ovat omassa mielessä, mistä minä voin tietää, että puoliso rakastaa minua.

Jos teillä on kovin erilaiset tavat näyttää rakkautta, niin on tärkeää tulla tietoiseksi siitä, miten toinen näyttää rakkauttaan. Jos on mahdollista, niin olisi tärkeää myös joskus kokeilla toiselle tärkeämmäksi nousevaa asiaa. Näin voitte saada lisää rakkauden tunnetta parisuhteeseenne.

Tarja Södergård

Kirjoittaja on psykoterapeutti ja sosionomi, joka ottaa vastaan Väestöliiton terapiapalveluissa.
Hänen osaamisalaansa ovat perheterapia, pariterapia ja perheterapeuttinen yksilöterapia. Uusperheen haasteet, akuutit elämänkriisit mm. ero, menetykset, läheisen itsemurha, sairaudet, rikoksen uhriksi joutuminen, rikosseuraamus, vammautuminen, elämänhallintaan liittyvät asiat, päihderiippuvuudet ovat esimerkiksi asioita, joita hänen vastaanotoillaan käsitellään.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Hankalat tunteet parisuhteessa

”Puolisoni ei huomioi minua riittävästi.” ”Olemme niin erilaisia ja arvostamme täysin eri asioita.” ”Emme keskustele mistään enää yhdessä.” ” Pienistä ja mitättömistäkin asioista saamme rankan riidan aikaiseksi.” Tällaisten kokemusten kuuleminen on varsin tavallista pariterapian vastaanotolla.

Mitä pidempiaikainen tärkeä ihmissuhde on, sitä suuremmalla koetuksella on kyky elää lähellä toista ihmistä. Mitä läheisempi tämä suhde on, sitä paljaampana kumpikin joutuu kohtaamaan sekä itsensä että toisen. Omat hankalat elämänkokemukset, tunne-elämän vaikeudet sekä kielteiset ajattelutavat tulevat myös suhteen toisen osapuolen kannettaviksi yhteiselämän aikana.

Terapiavastaanotolla puolisot voivat valittaa sitä, että ovat niin erilaisia ja siksi heille tulee riitoja. Totta kai he ovat erilaisia! Hehän ihastuivat toisiinsa ehkä juuri tämän asian vuoksi. Heitä viehätti toisen persoonan erilaisuus, temperamenttierot (eli käyttäytymis- ja reagointityylit), erilaiset elämänkokemukset, ajattelutavat ja tunteiden ilmaisun tavat. Erilaisuus on siis ollut heissä suhteen alusta lähtien. Mielenkiintoista onkin se, miten erilaisuudesta voi jossain vaiheessa tulla sellainen pulma, joka aiheuttaa suhteeseen lähinnä vain ongelmia.

Parisuhteen jatkumisen myötä puolisoiden erilaisuus voi vahvistaa yhteenkuulumattomuuden kokemusta. Jos yhteyden ylläpitoa ja läheisyyttä kumppaniin ei arjessa toimimalla vahvisteta, niin turhautuminen ja kielteiset tunteet lisääntyvät. Hankalat erimielisyydet johtavat helposti tilanteisiin, joissa toiselle sanotaan asioita, joita ei koskaan pitäisi sanoa. Toimintamalliksi voi kehittyä avoin toisen syyttely ja oman pahan olon purkaminen toiseen. Jotkut puolisot voivat moittia suuren osan valveillaoloajasta kumppaniaan ja muistuttaa toista siitä, mikä hänessä on vikana.

Toisaalta on myös parisuhteita, joissa kaikki mahdolliset hankalat tunteet ja ristiriidat lakaistaan maton alle. Niitä ei osata tai haluta käsitellä. Riitelyyn voi myös liittyä paljon uhkakuvia. Muistot omien vanhempien tuhoisista riidoista tai omasta selvittelijän roolista näissä tilanteissa, voivat johtaa elinikäiseen lupaukseen olla koskaan riitelemättä oman kumppanin kanssa. Tällöin on kehitettävä taidokkaita väistelykeinoja ja varottava sohaisemasta mihinkään kipinäpesäkkeeseen. Tässä tilanteessa parisuhteen merkittävät asiat voivat jäädä täysin keskustelematta. Toisen tunteminen ja aito ymmärtämys häntä kohtaan eivät myöskään kehity.

Oleellista parisuhteen hyvinvoinnin kannalta on se, että ristiriitoja ei vältellä, vaan niihin tartutaan rohkeasti ja niistä keskustellaan toista kunnioittavasti. Jotta suhde säilyisi toimivana, tarvitaan siis totuudellista ja rehellistä puhetta. Rehellinen puhe ei kuitenkaan ole sama asia kuin sanoa, mitä sylki suuhun tuo. Myöskään totuudellisuus ei ole sitä, että riidan hetkellä nostaa esiin joka ikisen tunteensa toista kohtaan. On sen sijaan pohdittava mitä, miten, milloin ja kuinka paljon kannattaa toiselle sanoa eri tilanteissa. Kärsivällisyys, rauhallisuus ja harkinta auttavat ristiriitatilanteissa paremmin kuin spontaanius sanoa mitä sattuu tai aggressiivisuus, puolustautuminen ja vasta-argumenttien esittäminen.

Hankalimmissakin parisuhteen riidoissa tapahtuu usein toistuvia yrityksiä korjata tilannetta ja muuttaa vallitsevaa tunnelmaa. Epäonnistumiset näissä yrityksissä johtavat kylläkin lopulta turhautumiseen. Sen sijaan niissä onnistuminen ei näyttäisi olevan riippuvainen itse ratkaisumenetelmistä, vaan ihan muista seikoista. Kuten kyvystä säilyttää oma rauhallisuutensa ahdistavien asioiden äärellä.

Parisuhteen tasapainoon ja tyytyväisyyteen vaikuttaa keskeisesti se, miten kumppanit pystyvät kahdenkeskiseen vuoropuheluun. Vuoropuhelussa kumppanit pyrkivät luomaan kuuntelevan ja pohtivan tilan, jossa kriittinen arviointi ei kohdistu vaan toiseen vaan myös itseen. Kyky käsitellä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä kehittyy vain itsetuntemuksen kautta. Onnistunut vuoropuhelu voi auttaa tässä kehityksessä silloin, kun voi olla varma siitä, että saa myös kritiikin ohella ymmärtämystä ja myötätuntoa toiselta. Onnistunut vuoropuhelu ei siis ole toisen voittamiseen pyrkivää viestintää.

Tutkitusti kaksi kolmesta parisuhteen riidoista liittyy nk. pysyviin ongelmiin, joita ei ehkä kyetä ratkaisemaan koskaan. Näitä ovat esimerkiksi kumppaneiden luonteenpiireistä tai erilaisista tarpeista syntyvät riidat. Kun puolisoista toinen on pedanttinen ja toinen suurpiirteinen, niin arkielämän järjestämisessä on väistämättä aina myös ristiriitoja. Tai jos toinen puolisoista tarvitsee paljon turvallisuutta ja toinen haluaa erityisen paljon vapautta ja itsellisyyttä, niin riitojen aiheet ovat ennustettavissa.

Erilaisuuden ja siitä aiheutuvien ristiriitojen kanssa selviytymisessä onkin niiden ratkaisemisen sijaan useimmiten enemmän kyse siitä, miten opimme elämään ongelmien ja hankalien tunteiden kanssa. Tällöin kumppanin huonot piirteet tai käyttäytymistavat voidaan kokea hänen omina kasvukohtinaan, jotka eivät kylläkään hetkessä poistu – jos koskaan. Ne eivät kuitenkaan ole esteenä sen kokemiseen, että hän on rakas ja läheinen ihminen.

Päivi Jokimies

Kirjoittaja on pari-ja perhepsykoterapeutti, seksuaaliterapeutti ja sosiaalityöntekijä, joka työskentelee Väestöliiton terapiapalveluissa. Hänen erikoisalaansa ovat olleet vuodesta 2005 päihde- ja mielenterveysongelmat. Hän on myös työskennellyt vanhempien ja lasten kanssa sekä erilaisten seksuaalisten kysymysten parissa. Hän on vastaanotolla kohdannut myös ihmisiä, joilla on ollut hyvin traumaattisia elämänkokemuksia.
Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Mietiskelyn lähteinä:

John Gottman & Julie Gottman & Joen DeClaire: Kuinka uudistat avioliittosi. Kokemuksia rakkauslaboratoriosta. Rasalas 2006.

Kaija Maria & Lari Junkkari: Läsnä ja lähellä. Seksuaalinen viisaus parisuhteessa. Otava 2006.

 

Rakkaus, pakkomielle vai terve kaksinaisuus

”Rakkauteen kuuluu pakkomielteistä käytöstä ja se voi pilata elämän, kuten päihteiden käyttökin” (Lucy Brown, Neurologi)

Kun rakkaus iskee, se on valtavaa, ihanaa ja elämää suurempaa. Elämä ja eläminen näyttäytyvät vaaleanpunaiselta, loputtomalta ja valoisalta. Rakastuminen on tunne joka ottaa meidät haltuunsa ja ohjaa käyttäytymistämme. Kokemus on yleensä alussa hyvinkin myönteistä ja elämänhaluista. Varsinkin jos molemmat osapuolet kokevat ja tuntevat saman.

Rakkauteen liittyy joskus myös kipua ja pelkoa, jatkuvaa kaipausta, hätää jätetyksi tulemisesta ja oman minuuden katoamista. Voiko sitä silloin enää kutsua rakkaudeksi?

En tiedä.

Mutta terapeuttina asiakastyössäni voin kuitenkin todeta, että monet ihmiset joutuvat tämän kyseisen mielentilan orjiksi. Tämä on ilmiö joka muistuttaa muodoltaan riippuvuutta enemmän kuin tervettä intohimoa ja välittämistä. Tunne joka alun perin kuvaa rakkautta muuttuukin tuskalliseksi kokonaisvaltaiseksi hädäksi jossa pelko, että toinen jättää, on sanoinkuvaamattoman ahdistavaa. Tunne on jatkuvaa ja käyttäytymisessä (oireilussa) on piirteitä riippuvuudesta. En puhu läheisriippuvuudesta, joka sijoittuu toisen ihmisen sairaskuvan huolehtimiseen vaan läheisriippuvuudesta, joka perustuu yksinäisen ihmissielun kaipuun olla symbioottisessa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Ilmiö jossa yksilö haluaa olla jatkuvassa kanssakäymisessä kohteen kanssa. Suhde muuttuu sairaalloisen tiiviiksi ja oma identiteetti katoaa. Kaipuu toisen ihmisen sisimpään ja yhteensulautumiseen valtaa koko olemuksen. Mikään ei riitä. Mikään ei auta. Mikään ei lohduta. Kaipuu on, vaikka toinen läsnä.

”Vaikka olen hänen seurassaan 24 tuntia vuorokaudessa, kaipaan häntä. Heräsin keskellä yöllä mielettömään ahdistukseen. Katsoin vierellä olevaa ihmistä ja olin aivan hädissäni siitä, etten pystynyt menemään hänen sisäänsä, olla yksi yhteen ja hengittää hänen kauttaan…

Tämä on kuvaava ilmaisu siitä, miten kaipuu on loputon. Olemassaolo perustuu toisen ihmisen hyväksyntään (joka sitten ei kuitenkaan missään muodossa riitä).

Uskon että suhteissa, jossa mainittu läheisriippuvuus ilmenee, toinen osapuoli, johon riippuvuus kohdistuu, on jollain tavalla saavuttamaton. Ainakin henkisellä tasolla. Suhde on vuorovaikutukseltaan epätasapainossa. Toinen tekee kaikkensa saadakseen huomiota ja läheisyyttä vaikka toinen osapuoli on etäinen ja saavuttamaton. Ehkä kyseessä on vaikeus aitoon kohtaamiseen.

Ja mitä jos onkin näin?

Ihmisen keho muistaa olotilan, jossa on ollut symbioottisessa tilassa äidin kanssa kohdussa. Tätä turvallista ja täyttä tilaa emme ikinä sen jälkeen (synnyttyämme) pysty samalla tavalla kokemaan. Kehomme kuitenkin muistaa ja kaipaa jatkuvasti tätä samaa täydellistä kokonaisuutta, jonka silloin koimme. Kokemusta siitä, että on yksi yhteen toisen ihmisen kanssa. Uskon, että ihminen pyrkii löytämään tai etsii tätä oloa loppuelämänsä aikana tavalla tai toisella. Osalla ihmisillä tämä kaipuu kohdistuu pakopaikkoihin kuten esim. pelaamiseen, päihteisiin tai työhön. Ja osalla taas se ilmenee juuri mainitulla tavalla, rakkauden ja läheisyyden jatkuvana kaipuuna.

Läheiset, aidot ja hyvät kohtaamiset voivat eheyttää ja ennaltaehkäistä oireilua. Mutta tyhjä, ontto olo ihmisen kehossa ja epätietoisella tasolla mielessä on subjektiivinen kokemus ja voi kuitenkin, huolimatta perusturvasta, tuottaa elinikäistä ahdistusta ja pelkoa. Onttoa tilaa ei saada täytettyä.

Kaikilla on kyky kohdata elämänhaasteita rakkaudella. Sen löytää itsestään kun uskaltaa kohdata haavoittuvaisuutensa. Ja silloin tekee ehkä myös parempia valintoja ja on itsensä puolella.

Kukaan ei voi rakastaa meitä ehjäksi. Meidän on rakastettava itseämme.

********************
Mikaela Nyholm on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa, kielinä suomi, ruotsi ja englanti. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea elämän kriisitilanteissa, uupumisessa, syömishäiriöissä, läheisriippuvuudessa, nuoren aikuisen elämänhallinnassa ja parisuhdeongelmissa, voit varata aja hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

 

 

 

 

Itse olet hullu!

”Olet hullu”, huutaa vanhempi. ”Sanot aina noin! Et tajua mistään mitään!”
Toinen vastaa: ”Ei pidä paikkaansa, johan selitin, minähän pyysin jo anteeksi, olin kiireessä! Sanoin ajattelemattomasti!”

Mutta. Ensimmäinen on jo kiihdyttänyt vauhtinsa täystuhoon. Paluuta ei ole, jompikumpi on leimattava kokonaan huonoksi. Tuhottava. Jommankumman on poistuttava näyttämöltä itsetunnolta ja persoonalta kelpaamattomana.

Ensimmäinen sanoo: ”Väität siis, että olen valehtelija! Väität siis että minä olen väärässä!” ja lähtee ulos paiskaten oven. Onneksi.

Nuori huokaisee helpotuksesta. Tällä kertaa ei tullut väkivaltaa. Enempää. Nuori huokaisee helpotuksesta myös, koska tällä kertaa kohteena ei ollut hän. Ja samalla hän tietää, että toisella kertaa hän on.

Vanhempien malli riitelyyn on rankka. Annetaan leimoja: hullu, itsekkäin tuntemani tyyppi, tyhmä, sika. Tarkoituksena mitätöidä persoona, antaa kelpaamaton leima, osoittaa toinen kokonaan pahaksi.
Saada murennettua jommankumman itsetunto. Leimata ja todistaa jompikumpi kokonaan huonoksi.
Sen sijaan, että puhuttaisiin asiasta, tapahtumasta, ja yritettäisiin ymmärtää ja päästä siitä yhteiseen käsitykseen. Että luotettaisiin siihen, että pohjimmiltaan kumpikin toivoo rauhaa, ymmärrystä ja arvostusta.

Tällä riitelytyylillä sellainen tulos on mahdoton. Nuori on koulussa oppinut rakentavaa riitelyä. Silloin pyritään kuuntelemaan, kuulemaan toisen näkökulma miksi hän sanoi tai teki jotain. Mitä hän tarkoitti? Mitä hän tarvitsi? On opeteltu kuuntelun taitoa.
Ja sitten miten omalta puolelta voi kertoa samat asiat haastamatta ja loukkaamatta lisää: Miltä se tuntui, miten ymmärsin, mitä pelkäsin, mitä tarvitsin.

Rakentavassa riitelyssä haetaan yhteisymmärrystä onnettomasta tapahtumasta, joka satutti tai loukkasi. Tavoitteena on parantunut kunnioitus ja läheisyys riitelijöiden välillä. Se on mahdollista. Mutta ei vanhempien mallilla. Jos riitelyssä heitetään leimoja ja nimitellään, silloin taistellaan siitä, kumpi mitätöi kumman. Se ei koskaan ole rakentavaa tai edistä kenenkään hyvinvointia. Se on vain surullista ja alkeellista. Kuin päiväkodista.

Nuori katsoo surullisena paikalle jäänyttä vanhempaa. Varmaankin hänen isovanhempiensa kotona on aina toimittu näin. Saadakseen todellista tukea ja olkapään ja itkeäkseen tuskan pois, nuori soittaa kaverilleen. On aika aloittaa uusi aika.

Pitäisikö mun jäädä vai lähteä?

Jo pitkään parisuhdekeskuksen yksi luetuimpia tekstejä on ollut eron tunnusmerkit. Myös nettivastaanotoilla ja asiakkaiden kysymyksissä nousevat usein esiin samat teemat: Mistä tietää, että on aika erota? Onko vielä mahdollista palauttaa läheisyys parisuhteeseen? Mistä tunnistaa, ettei ole enää toivoa? Usein asiakkaat myös kysyvät suoraan työntekijältä, mitä heidän pitäisi tehdä. Toisinaan tämä ihmetyttää: Miksi ihminen pyytää täysin vierasta henkilöä tekemään näin isoja ratkaisun heidän puolestaan? Mistä tässä on kysymys?

On todella pelottavaa, kun kiintymys toiseen ihmiseen alkaa rakoilla. Sisäinen ristiriita on kalvava. Toinen puoli itsestä haluaisi haistattaa ja lähteä ja toinen tunnistaa oman tarvitsevuuden ja läheisyyden kaipuun. Vielä joitakin vuosia sitten olisi saatettu ajatella, että ristiriidan kourissa painiva kysymyksen esittäjä on läheisriippuvainen. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että ihmiselle on luontaista luoda jatkuva, kiintymyksellinen ja turvaa tuova side toiseen ihmiseen. Oma puoliso on turvasatama, joka luo tukikohdan muuten epävarmassa maailmassa. Kun kotisatama ei tunnu enää läheiseltä ja sen jatkuvuus on uhattuna, on ihminen hyvin ymmärrettävästi turvaton.

Harva asia on ihmiselle stressaavampaa kuin muutos, jossa vuosia jatkunut tuttu elämä on uhattuna. Voimakas stressi taas nostaa ihmisessä pintaan tarpeen turvaan ja toiseen säätelevään ihmiseen. Eroprosessissa olemme siis suurien vaikeiden tunteiden ja ahdistuksen kourissa ilman aiempaa tuttua turvasatamaamme. Onko siis ihme, että ihminen tässä kohtaa kysyy vieraalta ammattilaiselta, mitä pitäisi tehdä? Ei minusta.

Pitkäaikainen stressi vaikuttaa myös kykyyn ajatella. Saatamme kadottaa kyvyn pohtia useita asioita samanaikaisesti. Yhdessä hetkessä mieleen tulvii kaikki se hyvä, mitä suhteessa on ollut. Seuraavassa hetkessä taas nousee pintaan kaikki suhteen aiheuttama kipu. Eroa pohtiessa onkin tavallista, että jonain päivänä on ihan varma siitä, että lähtee. Seuraavana päivänä tuo varmuus onkin jo menetetty ja ahdistus palaa. Ristiriidan kannatteleminen on raskasta työtä. Se on kiduttavaa energiaa syövää heilahtelua puolelta toiselle.

MacDonald ja kumppanit (2017) tutkivat yli 200 seurustelevaa ja naimisissa olevaa ihmistä, jotka harkitsivat eroa. Yksi tutkimuksen tavoite oli katsoa kiintymyssuhteen merkitystä erotilanteessa. Tutkimuksessa nousi esiin, että ahdistuneesti kiintyneet kokivat eropohdinnassaan suurempaa ristiriitaisuutta. Heidän mielessään vaihteli tavallista voimakkaammin syyt sekä jäämiseen että lähtemiseen. Välttelevästi kiintyneiden eropohdintaa taas kuvasi muita suurempi välinpitämättömyys. He pyörittelivät mielessään tavallista vähemmän syitä eroon tai suhteeseen jäämiseen. Ahdistuneita oli aineistossa selvästi enemmän (50 %) kuin vältteleviä, joita oli 30 %. Tämän tutkimuksen pohjalta näyttää siltä, että voimakas ristiriita on hyvin tavallista eropohdinnoissa. Ahdistuneet voisivat eropohdinnassa hyötyä siitä, että yrittäisivät hillitä yliajattelua ja säädellä ahdistustaan tehokkaammin. Vältteleville taas voisi olla hyödyksi yrittää tutkia enemmän omia tuntemuksia ja syitä ihmissuhteessa jatkamiseen.

Eropäätös ei tapahdu yleensä minkään yksittäisen oivalluksen kautta. Monesti ihmiset etsivät järkiperäistä ratkaisua erokysymykseen. Moni on varmaan kuullut jonkun läheisen toteavan, että tässä ei ole mitään järkeä, kannattaisi varmaan lähteä. Aikaa kuluu, mutta mitään ei tapahdu. Myös ammattilaiselta kaivataan usein jotain ohjeita, kuinka tulisi toimia. Pettymys voi olla suuri, kun vastaanotolta lähtiessä ei ole saanut mitään selkeää ratkaisua.

Aika monesti jossain kohtaa eropohdintoja kipu käy liian suureksi ja ihmisen on pakko tehdä ratkaisu. Kun mieli ei pysty tekemään päätöstä, keho voi näyttää, että aika on kypsä. Joskus taas ratkaisuun voi avittaa suhteeseen liittyvä pettymys, joka katkaisee kamelin selän. Suuttumus voi tuoda sen verran energiaa, että ratkaisun pystyy tekemään.

Ero rakkaussuhteesta on prosessi. Se on prosessi, joka alkaa pikkuhiljaa ja kestää aikansa. Tässä prosessissa omasta kumppanista irrottaudutaan kiintymyksen kohteena, turvan ja lohdun antajana. Eroa pohtivan Ihmisen ei tulisikaan kysyä itseltään, pitäisikö minun erota, vaan ennemminkin, missä kohtaa olen omassa prosessissani. Kysymystä aseteltaessa on myös hyvä olla itselle myötätuntoinen eikä manata itseä siitä, että ei ole saanut ratkaisua tehtyä. Tällainen työ ottaa aikansa, niin se vain on.

Joel, S., MacDonald, G., ja Page-Gould, E (2017). Wanting to stay and wanting to go: Unpacking the content and structure of relationship stay/leave decision processes. Social psychological and Personality science, s.1-14.

 

Att kunna erbjuda en trygg famn och äkta närhet är morföräldraskap som bäst!

Då min dotter berättade för mig att jag skall bli mormor, blev jag mycket glad. Tänkte då öatt som tur är jag till min profession barnmorska. Nu kommer min dotter att få svar på frågor och funderingar om graviditet och förlossning direkt av sin egen mor. I dag nästan åtta år senare kan jag ödmjukt konstatera att jag som blivande mormor inte då förstod vad morföräldraskap på riktigt innebar.

Efter att jag fick se mitt nyfödda barnbarn bara några timmar gammal, väcktes nya enorma känslor. Då insåg jag att min yrkesidentitet inte längre kunde styra mina personliga värderingar och anknytning till detta nyfödda barnbarn.

Under min yrkeskarriär har jag sett många nyfödda, men denna gång var det något som var annorlunda. Att ha detta lilla barnbarn i famnen kändes mycket speciellt och overkligt.

Långt senare förstod jag att jag omedvetet, men ödmjukt klätt av mig min professionella barnmorskeroll och öppet tagit emot min nya roll som nybliven mormor. En roll fylld av beundran, stolthet, förundran och spänning.

I dag är jag en stolt mormor till tre barnbarn. Glad och tacksam över möjligheten jag fått att uppleva denna nya roll. Rollen som jag personligen upplever som ett privilegium. Rollen som jag blivit tilldelad oberoende av tidigare erfarenheter eller professionell bakgrund. Rollen som tillåter mig att uppleva, beundra och förundras över mina barnbarns individuella utveckling samt möjligheten att få bekanta mig med deras unika personligheter.

I dag tycker jag mig ha en lite bredare insikt i vad morföräldraskap handlar om. Det viktigaste för mig som mormor är – att kunna erbjuda en trygg famn och mycket äkta närhet.

Riittävästi lähellä – sopivasti erillään

Uhmakas ja kiukutteleva lapsi pyytää sylissä: ”laita turvavyöt tiukemmalle!”. Turvavyöt tässä tapauksessa ovat lapsen ympärille kiedotut kädet.

Ihmisellä on kaksi peruspyrkimystä. Toisaalta on tarve liittyä ja päästä turvallisesti toista ihmistä lähelle. Yhtäältä on tarve erillisyyteen ja itsenäisyyteen. Molempia asioita tarvitaan sopivasti. Läheiset ihmissuhteet läpi elämän ovat näiden tarpeiden neuvottelua ja tasapainon hakemista.

Tove Janssonin sadussa muumiperheen kotiin asettui näkymätön lapsi, Ninni. Hän on sadussa korostuneen mukautuvainen ja kiltti pikkutyttö. ”Sinä et koskaan saa omia kasvoja, ellet opi tappelemaan!”, haastoi Pikku-Myy Ninniä. Muumien hyvissä hoteissa vietetty aika auttoi Ninniä uskaltamaan olla vihainen. Hän puraisi isää häntään ja sai samassa kasvonsa takaisin. Hänestä tuli näkyvä.

Turvallinen läheisyys toiseen ihmiseen mahdollistaa itsenäiseksi, omaksi itsekseen kasvamisen. Kiukun ja eri mieltä olemisen ilmaisut ovat itsenäistymisen rakennusainetta.

Psykologi David Wallin on kirjoittanut siitä, miten uhmaiässä lapsen mieli kehittyy. On tärkeää, että lapsi tajuaa, että hän haluaa jotakin sellaista, mitä aikuinen ei halua. Ensin lapsi voi alkaa yrittää kiukkuisena pakottaa aikuista taipumaan tahtoonsa. Samalla lapsi saattaa kokea aikuisen pakottavana, koska tilanne loukkaa lapsen siihenastista ymmärrystä itsestään suhteessa toiseen. Pieni lapsi ei vielä ymmärrä toisen ihmisen mieltä erillisenä omastaan. Kun lapsi epäonnistuu yrityksessään pakottaa vanhempaa toimimaan haluamallaan tavalla ja vanhempi kestää lapsen kiukun, ilman kostoa tai vetäytymistä, oppii lapsi asteittain ymmärtämään, että toinen ihminen on erillinen. Toisella on ihan omia haluja ja tarpeita.

Suotuisassa kehityksessä lapsi oppii ymmärtämään kahden erilaisen näkökulman olemassaolon. Lapsen mielessä syntyy tilaa sille, että ihmisillä on erilaisia tarpeita, eriäviä tahtoja ja näkemyksiä.  Keskustelulla ja ymmärryksellä voidaan ylittää yhteen sopimattomien halujen ongelma, ilman pakottamista tai alistumista. Samalla ollaan todempina ja läheisemmin myös yhdessä.

Aikuisuudessa on vaikea olla lähellä toista, jollei lapsuudessa ole riittävästi saanut mahdollisuutta kasvaa erilleen. Jotta ei tuntisi olevansa yksin, ja voidakseen kokea vastavuoroisuutta, on tärkeää hyväksyä toisen itsenäinen asema. Toinen ihminen on itsenäisesti olemassa, erillinen, ei vain tarpeiden tyydytyksen kohde tai väline. Toista ei voi omistaa, kontrolloida tai pakottaa sopeutumaan tahtomaansa muottiin.

Mitä kielletympää tunteiden ilmaiseminen on ollut tai mitä heikompiin seurauksiin se on  ihmisen kasvussa johtanut, sitä vaikeampi tunteita ja tarpeita on ilmaista. Ihminen voi jäädä piiloon. Hänestä voi tulla näkymätön, kuten sadun Ninnistä. Toisaalta ihminen voi alkaa selviytyä niin, että hän ryhtyy ilmaisemaan tarvitsevuuttaan epäsuorasti ja pakottavasti. Manipuloiva, katkera vaativuus voi kertoa elämänmittaisesta vaille jäämisestä. Pakottavuus ja vaativuus parisuhteessa voi suoda hetken tyydytystä. Samalla se kororostaa yksinäisyyttä – kumppanin poissaolevuutta. Pakotettuna rakkaus ei tunnu miltään.

Turvattomassa vuorovaikutuksessa lapsi joutuu eriasteisesti luopumaan mahdollisuudesta tunnetason yhteyteen vanhempansa kanssa. Lapsi oppii manipuloimaan itseään tai vanhempaansa ylläpitääkseen läheisyyttä. Turvallisessa vuorovaikutuksessa ihmiselle syntyy kokemus takaisin kyllin hyvään läheisyyteen löytämisestä myös silloin, kun suhteessa on eripuraa ja ristiriitoja.

Kirjallisuutta:

Jansson, T. (1962). Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. WSOY.

Lehtovuori, P. (2006). Kyllin lähellä, riittävän kaukana. Therapeia-säätiö.

Wallin, D. (2007). Attachment in Psychotherapy. Guilford Press.

Hyvät tv-sarjat ovat parisuhteiden pelastus

Näin totesi eräs tuttavani jokunen aika sitten. Hän saattoi päästä lähemmäksi totuutta kuin arvasikaan. Hektinen arki etäännyttää helposti puolisosta. Työ, lastenhoito, harrastukset ja moni muu asia kalastaa päivästä suurimman palan. Puolittain nääntyneet aikuiset eivät jaksa enää yhdeksän aikaan miettiä parisuhdetta tai keskittyä puolison hyvinvointiin. Molemmat tarvitsevat oman hengähdystauon. Onneksi tuo hengähdystauko voi olla myös yhteinen.

Muistan nähneeni joskus sarjakuvan joka surkuhupaisella tavalla kuvasi arkista rakkaussuhdetta. Sarjakuvan ensimmäisessä ruudussa kulahtaneen näköinen pariskunta katseli sohvalla vierekkäin istuen televisiota. Seuraavassa ruudussa parisuhteen toinen osapuoli totesi puolisolleen, että sinun kanssasi on sitten niin kiva katsoa televisiota. Viimeisessä ruudussa pari istui jälleen hiljaa. Tätä voisi ehkä kutsua inhorealismiksi. Toisaalta syvemmällä tasolla sarjakuvan tekijä oli havainnut jotain hyvin oleellista. Loppujen lopuksi yhdessä jaetut tavalliset asiat tuovat ihmisille onnea.

Gottman ja Driver (2004) havaitsivat, että ohimenevät arjessa jaetut pienet keskustelut tai tekemisen hetket olivat tärkeämpiä parisuhteen hyvinvoinnille, kuin vakavat ja tunteisiin pureutuvat keskustelut. Tunteista keskustellessa voi parhaimmillaan ymmärtää toista paremmin ja päästä lähemmäksi toista. Toisaalta joskus tunteista voidaan puhua lakkaamatta ja silti kokea toinen etäiseksi.

Kun tekee päivittäin töitä suomalaisten parisuhteiden parissa, saa olla näköalapaikalla siihen, että mikä suomalaisia parisuhteissa hiertää. Hyvin usein ongelmaksi koetaan se, että suhteessa ei riittävästi puhuta tunteista. Tunteiden puhuminen on nostettu niin suureen osaan, että monet kokevat sen olevan itseisarvo. Tutkimusten valossa näyttää kuitenkin siltä, että tunteista puhuminen ei ole ainoa keino lähentää suhdetta puolisoon tai elää riittävän hyvässä ihmissuhteessa.

Gottmanin ja Driverin (2004) tulos heijastaa sitä, että parisuhteessa on tärkeää säilyttää toinen riittävän lähellä itseä. Yhteys toiseen pysyy, kun pieniä asioita jaetaan pitkin päivää. Sillä ei ole niin väliä, että mihin tuo keskustelu liittyy. Toiselle voi puhua lempisarjan edellisjaksosta tai pyykkipulvereiden koostumuseroista. Saman voi ajaa yhdessä tehty kauppareissu tai illallisen valmistus.

Viime aikoina on nostettu paljon esiin sitä, miten älylaitteet vievät perheenjäseniä ja puolisoita kauemmas toisistaan. Näin tapahtuukin silloin, jos molemmat tuijottavat omaa padiään eri huoneissa. Yhteys voi kuitenkin syntyä, kun molempien huomion kohteena on sama asia. Boothbyn ja kumppanien (2014) tutkimuksessa havaittiin, että yhdessä toisen kanssa samanaikaisesti jaetut kokemukset voimistavat niiden merkitystä. Sanat eivät ole välttämättömiä, jotta voidaan jakaa tunteita.

Myös fyysisen läheisyyden ylläpito on suhteen yhteydelle tärkeää. Kosketus ja toisen lähellä olo saa lähestymishormonin erityksen käyntiin. Stressihormonin eritys vähenee ja tekee yhä helpommaksi mennä lähelle toista. Parhaimmillaan päästään hyvälle kehälle, jossa molemmat tekevät töitä suhteen eteen. Tässä tulee myös esille TV -sarjojen plussat. Jos läheisyyttä on muutoin vähän, TV -sarjan katsomisen aikana on hyvä mahdollisuus kömpiä viereen. Sohvalla oleminen on luonteva tilanne, johon ei liity samanlaista torjunnan riskiä, kuin ehkä jossain toisessa tilanteessa.

Parisuhdetta voi verrata aikuisen ja lapsen väliseen kiintymykselliseen suhteeseen. Elääkseen ja voidakseen hyvin suhteessa olijat tarvitsevat kokemuksen toisen tavoitettavuudesta fyysisellä ja psyykkisellä tasolla. Jos lapsi jätetään ilman joka päiväisiä pieniä yhdessä jaettuja hetkiä, lapsi voi silminnähden huonosti. Usein unohdamme, että näin käy myös aikuiselle. Syyskesä ja pimenevät illat antavat hyvän syyn olla lähellä. Käyttäkää sitä hyväksi.

Driver J., Gottman, J.(2004) Daily Marital Interactions and Positive Affect During Marital Conflict Among Newlywed Couples. Family Process, Vol 43 (3), s. 301-314.

Boothby, E, Clark, M.Bargh, J (2014) Shared experiences are Amplified. Psychological Science. Vol 25 (12), s. 2209-2216.

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi

❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤

Kesällä nuori on vapaa koulun luomasta paineesta, rutiineista ja säännöistä. Silloin on enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa ystävien kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin tai syventää tuttavuutta hieman etäisiksi jääneiden kavereiden kanssa.

Nuori ihastuu ja ehkä myös rakastuu. Kesälomalla uuteen ihmissuhteeseen on mahdollisuus panostaa ja antaa aikaa. Nuori tutustuu lähemmin ihastukseensa ja alkaa luottaa häneen hetki hetkeltä enemmän. Turvallisuuden tunne lisääntyy ja vahvistuu.

Uusi ihmissuhde sisältää yhdessä vietettyä aikaa, valvottuja öitä, tunteita, kohtaamisia, rakkauden tunnustuksia, lähetettyjä sekä vastaanotettuja viestejä, läheisyyttä, iloa ja nautintoa.

Toisinaan voi käydä niin, että kaikista voimakkaista läheisyyden ja rakkauden tunteista sekä upeista yhteisistä kokemuksista huolimatta suhde päättyy. Suhteen päättyminen – sen kestosta riippumatta – nostaa nuorella tunteita pintaan. Se voi olla helpotuksen tunteesta sydäntä raastavaan yksinäisyyden, hylkäämisen ja petetyksi tulemisen tunteeseen.

Nuori työstää surua sekä luopumisen tunnetta palaamalla suhteen aikaisiin viestittelyihin. Nuori pysähtyy lähetettyjen ja saatujen viestien ja kuvien äärelle sekä niihin liittyviin tunteisiin, saaden niistä lohtua.

Aikaa kuluu ja nuori saa etäisyyttä suhteen päättymiseen. Silloin voi mieleen alkaa hiipiä ajatus siitä, mitä suhteen aikana ihastumisen ja rakastumisen tunteessa lähetetyille luottamuksellisille seksiviesteille tapahtuu. Voiko nuori turvallisesti luottaa siihen, että kahdenkeskisiksi tarkoitetut viestit eivät vuoda eteenpäin. Pelaako luottamus vielä eron jälkeenkin?

Nuori tarvitsee jonkun ihmisen, jonka kanssa hän käy läpi huoltaan. Kun nuori kokee riittävän suurta turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta perhettä, läheisiä tai muita aikuisia kohtaan, hän todennäköisesti kertoo huolestaan, eikä jää yksin asian kanssa.

Seksiviestittely voi olla herättää aikuisessa huolta, pelkoa ja suuttumusta. Se voi olla aikuiselle täysin vierasta ja hämmentävää, jos tietoa siitä ei ole. On vain ajatus, että seksiviestittely on jotain pelottavaa ja vaarallista, josta on joskus ehkä kuullut.

Sinulta aikuinen, jolle nuori kertoo huolestaan, nuori odottaa lempeyttä, luottamuksellisuutta ja turvaa. Elämää ei voi kelalta taaksepäin eikä painaa ”delete” – nappulaa kokemusten tai tekojen pois saamiseksi. Elämä on tässä ja nyt.

Aikuinen, ota nuoren avun hakeminen ja puoleesi kääntyminen suurena luottamuksen osoituksena. Nuori kokee sinut turvalliseksi. Sanat ja teot, joilla nuorta ja tilannetta lähestyt, ovat merkityksellisiä.

Erään nuoren viisaisiin sanoihin kiteytyy paljon.

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi, vaikka olen toiminut sinun mielestäsi ehkä ajattelemattomasti, sillä

  • tarvitsen tukeasi
  • olen elämässäni vielä kokematon ja keskeneräinen
  • haluan kokea, ettet hylkää minua, vaan pysyt rinnallani
  • haluan säilyttää uskon ihmisten ja elämän hyvyyteen
  • haluan uskaltaa jatkossakin turvautua muihin ihmisiin ja luottaa heihin

Rakkauteen kuuluu myös erillisyys

Kuva: Independent UK

Parisuhteen onnellisuuteen ei vaikuta ainoastaan se, kuinka paljon parilla on kahdenkeskistä aikaa tai kuinka paljon he puhuvat asioista keskenään. Parisuhteen hyvinvointiin vaikuttaa myös kummankin oma hyvinvointi: miten kumppanit voivat psyykkisesti ja fyysisesti. Tärkeä asia voi olla myös se, kuuluvatko kumppanit johonkin parisuhteen ulkopuoliseen yhteisöön, tai onko heillä omia intohimon kohteita. Omat ystävät ja harrastukset voivat tukea parisuhteenkin hyvinvointia. Myös saman katon alla tarvitaan sellaisia hetkiä, että voi olla yhdessä mutta erillään, vaikka ihan hiljaa omia juttuja puuhaillen. Tämä ei merkitse sitä, että muut asiat olisivat tärkeämpiä kuin oma kumppani. Turvallisessa parisuhteessa on turvallista olla myös erillään.

Kyky kestää erillisyyttä on varhainen osa ihmisen persoonallisuutta. Tätä kehitystä voi häiritä erilaiset kaltoinkohtelut tai vaikkapa liian takertuva vanhempi. Aikuisena vaikeus olla yksin näyttäytyy muun muassa mustasukkaisuutena ja ahdistusherkkyytenä.

Usein noin kahden ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen tulee ”parisuhteen erillistymisvaihe”. Silloin kumppanit kokevat tarvetta löytää oma yksilöllisyytensä symbioottisen huuman jälkeen. Tätä voi verrata siihen, kun pieni lapsi ymmärtää, että äiti onkin hänestä erillinen ihminen, jolla on oma tahto ja omat kokemukset. Samalla tavalla parisuhteen kehitys edellyttää sen ymmärtämistä, että kumppani ei ole oman itsen jatkumo vaan erillinen ihminen. Tämä voi tuntua pettymykseltä. Eikö kumppani olekaan kaikki tarpeet tyydyttävä onnen ja ymmärryksen lähde? Eriytymisvaiheessa pari usein ajautuu riitoihin. Hiljalleen kumppanit löytävät uuden tavan olla yhdessä, erillisinä yksilöinä. Tätä seuraa parisuhteen ”kumppanuus-vaihe”.

Eriytymättömyys näkyy parisuhteessa monin tavoin. Eri mieltä oleminen voi tuntua pelottavalta, eikä riitoja välttämättä ole ollenkaan. Koko ajan on varmistettava, että ei vahingossakaan loukkaa tai suututa toista – ja samalla omat tunteet ja ajatukset tukahtuvat. Toisaalta kumppanit voivat riidellä paljonkin, sillä jatkuva yhdessä oleminen saa paineet kasvamaan – elämä on yhtä isoissa tunteissa vellomista, eikä kumpikaan saa ”happea”. Jatkuva puhuminen ei välttämä kerro hyvästä kommunikaatiosta vaan vaikeudesta olla erillään kumppanista. Toimimaton riippuvuus kumppanista näkyy usein myös seksuaalisen halun vähenemisenä. Erillisyys saa aikaan ikävän ja halun hakeutua toisen luo.

On tavallista, että yksi kumppaneista kaipaa läheisyyttä enemmän kuin toinen. Erillisyyden herättämiä tunteita voi tutkia omassa mielessä. On hyvä tunnistaa, että itse voi omalla takertumisellaan myös ahdistaa kumppania ja ajaa tätä tiedostamattomasti kauemmas. Toisaalta, jos oma rakas on aina vetäytymässä, tämä herättää väistämättä yksin jäämisen ja torjutuksi tulemisen tunteita – ja saa hakemaan yhteyttä toiseen yhä enemmän. Kyseessä on itseään ylläpitävä kehä. Se ei ole kummankaan vika. Kumpikin yrittää selvitä kielteisellä kehällä parhaiksi oppimillaan keinoilla.

Erillisyys ei merkitse tunnetason kylmyyttä tai toisen sivuuttamista. Turvallinen läheisyys mahdollistaa turvallisen erillisyyden. Tässäkin toimii vertaus lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta: lapsi tutkii maailmaa, tulee välillä tankkaamaan turvaa vanhemman sylistä, leikkiessään lapsi kääntyy katsomaan: onko isä tai äiti siellä? Ja jatkaa leikkejään. Samoin parisuhteessa on turvallista tutkia maailmaa ja toteuttaa itseään, kun tietää, että kumppaniin saa tunnetason yhteyden. Kumpikin voi luottaa siihen, että toinen on tukena eikä hylkää.

Elämänhistoria määrittää osaltaan sitä, kuinka turvalliseksi henkilö kokee olonsa parisuhteessa. Omat reaktiot voivatkin olla niitä tunteita, joita on kokenut oman vanhemman tai muun läheisen kanssa. Täytyykö takertua toiseen, jotta voi olla varma rakkauden säilymisestä? Parisuhteesta voi tulla uusi näyttämö yksin jäämiselle tai tukahduttavalle läheisyydelle. Jokainen ihminen joutuu ainakin jossain määrin tasapainottelemaan elämässä näiden kahden välillä: erillisyyden ja läheisyyden.

Parisuhde on uusi mahdollisuus käsitellä omia tunteita. Onnellinen parisuhde tarvitsee sekä tunnetason läheisyyttä että kummallekin mahdollisuutta olla oma itsensä, yksilöinä.

Lisätietoa: