Rakkauteen kuuluu myös erillisyys

Kuva: Independent UK

Parisuhteen onnellisuuteen ei vaikuta ainoastaan se, kuinka paljon parilla on kahdenkeskistä aikaa tai kuinka paljon he puhuvat asioista keskenään. Parisuhteen hyvinvointiin vaikuttaa myös kummankin oma hyvinvointi: miten kumppanit voivat psyykkisesti ja fyysisesti. Tärkeä asia voi olla myös se, kuuluvatko kumppanit johonkin parisuhteen ulkopuoliseen yhteisöön, tai onko heillä omia intohimon kohteita. Omat ystävät ja harrastukset voivat tukea parisuhteenkin hyvinvointia. Myös saman katon alla tarvitaan sellaisia hetkiä, että voi olla yhdessä mutta erillään, vaikka ihan hiljaa omia juttuja puuhaillen. Tämä ei merkitse sitä, että muut asiat olisivat tärkeämpiä kuin oma kumppani. Turvallisessa parisuhteessa on turvallista olla myös erillään.

Kyky kestää erillisyyttä on varhainen osa ihmisen persoonallisuutta. Tätä kehitystä voi häiritä erilaiset kaltoinkohtelut tai vaikkapa liian takertuva vanhempi. Aikuisena vaikeus olla yksin näyttäytyy muun muassa mustasukkaisuutena ja ahdistusherkkyytenä.

Usein noin kahden ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen tulee ”parisuhteen erillistymisvaihe”. Silloin kumppanit kokevat tarvetta löytää oma yksilöllisyytensä symbioottisen huuman jälkeen. Tätä voi verrata siihen, kun pieni lapsi ymmärtää, että äiti onkin hänestä erillinen ihminen, jolla on oma tahto ja omat kokemukset. Samalla tavalla parisuhteen kehitys edellyttää sen ymmärtämistä, että kumppani ei ole oman itsen jatkumo vaan erillinen ihminen. Tämä voi tuntua pettymykseltä. Eikö kumppani olekaan kaikki tarpeet tyydyttävä onnen ja ymmärryksen lähde? Eriytymisvaiheessa pari usein ajautuu riitoihin. Hiljalleen kumppanit löytävät uuden tavan olla yhdessä, erillisinä yksilöinä. Tätä seuraa parisuhteen ”kumppanuus-vaihe”.

Eriytymättömyys näkyy parisuhteessa monin tavoin. Eri mieltä oleminen voi tuntua pelottavalta, eikä riitoja välttämättä ole ollenkaan. Koko ajan on varmistettava, että ei vahingossakaan loukkaa tai suututa toista – ja samalla omat tunteet ja ajatukset tukahtuvat. Toisaalta kumppanit voivat riidellä paljonkin, sillä jatkuva yhdessä oleminen saa paineet kasvamaan – elämä on yhtä isoissa tunteissa vellomista, eikä kumpikaan saa ”happea”. Jatkuva puhuminen ei välttämä kerro hyvästä kommunikaatiosta vaan vaikeudesta olla erillään kumppanista. Toimimaton riippuvuus kumppanista näkyy usein myös seksuaalisen halun vähenemisenä. Erillisyys saa aikaan ikävän ja halun hakeutua toisen luo.

On tavallista, että yksi kumppaneista kaipaa läheisyyttä enemmän kuin toinen. Erillisyyden herättämiä tunteita voi tutkia omassa mielessä. On hyvä tunnistaa, että itse voi omalla takertumisellaan myös ahdistaa kumppania ja ajaa tätä tiedostamattomasti kauemmas. Toisaalta, jos oma rakas on aina vetäytymässä, tämä herättää väistämättä yksin jäämisen ja torjutuksi tulemisen tunteita – ja saa hakemaan yhteyttä toiseen yhä enemmän. Kyseessä on itseään ylläpitävä kehä. Se ei ole kummankaan vika. Kumpikin yrittää selvitä kielteisellä kehällä parhaiksi oppimillaan keinoilla.

Erillisyys ei merkitse tunnetason kylmyyttä tai toisen sivuuttamista. Turvallinen läheisyys mahdollistaa turvallisen erillisyyden. Tässäkin toimii vertaus lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta: lapsi tutkii maailmaa, tulee välillä tankkaamaan turvaa vanhemman sylistä, leikkiessään lapsi kääntyy katsomaan: onko isä tai äiti siellä? Ja jatkaa leikkejään. Samoin parisuhteessa on turvallista tutkia maailmaa ja toteuttaa itseään, kun tietää, että kumppaniin saa tunnetason yhteyden. Kumpikin voi luottaa siihen, että toinen on tukena eikä hylkää.

Elämänhistoria määrittää osaltaan sitä, kuinka turvalliseksi henkilö kokee olonsa parisuhteessa. Omat reaktiot voivatkin olla niitä tunteita, joita on kokenut oman vanhemman tai muun läheisen kanssa. Täytyykö takertua toiseen, jotta voi olla varma rakkauden säilymisestä? Parisuhteesta voi tulla uusi näyttämö yksin jäämiselle tai tukahduttavalle läheisyydelle. Jokainen ihminen joutuu ainakin jossain määrin tasapainottelemaan elämässä näiden kahden välillä: erillisyyden ja läheisyyden.

Parisuhde on uusi mahdollisuus käsitellä omia tunteita. Onnellinen parisuhde tarvitsee sekä tunnetason läheisyyttä että kummallekin mahdollisuutta olla oma itsensä, yksilöinä.

Lisätietoa:

Rakkauden yhtiöittäminen

shutterstock_127605290Yhtiöittäminen on ajan henki. Miksi emme siis yhtiöittäisi myös rakkautta? Siinähän vähenee byrokratia ja palvelut sen kun paranevat. Jos tiedossasi on sopiva yhtiötoveri, niin tartu siis rohkeasti tähän pistämättömään rakkausvinkkiin.

Uuden yhtiön menestys perustuu taitavasti muotoiltuun yhtiöjärjestykseen, valittuun strategiaan ja luvassa oleviin investointeihin. Määritelkää siis yhtiötoverinne kanssa molempia tyydyttävä strategia ja työjako rakkauden suhteen sekä tavat jolla te lupaatte investoida rakkauteen. Miettikää yhdessä onko teillä tasapäiset mahdollisuudet näihin investointeihin vai onko teistä jommallakummalla paremmat rakkausresurssit pistää peliin. Tuleeko toisesta rakkauden suhteen ehkä jopa äänetön yhtiömies?

Määritelkää aluksi yhtiönne tuotto-odotukset. Kuinka paljon rakkautta sen tulee tuottaa ja millä tavoilla rakkautta mitataan? Millaiset teot ja tunneilmaisut luetaan rakkaudeksi ja kuinka niitä arvotetaan? Kuinka tärkeätä on rakkauden laatu sen määrää mittaavien suureiden rinnalla? Kuinka paljon tekoja ja tunneilmaisuja tulee olla, että rakkausyhtiön vuotuinen tilinpäätös jää positiiviseksi? Montako rakastelukertaa siihen esimerkiksi tulee sisältyä? Jos yhtiö tuottaa rakkausylijäämää, niin johtaako se yhtiöjärjestyksenne mukaan sormusten hankintaan? Jos tilinpäätös on sen sijaan negatiivinen, niin voiko tilit tasata lainaamalla rakkautta yhtiönne ulkopuolelta?

Rakkausyhtiön menestystä tulee tietenkin seurata neljännesvuosiraporteissa. Niistä näkee onko yhtiö tuottanut budjetoidun määrän rakkautta, onko rakkaus ollut laadultaan tavoitteiden mukaista ja onko yhtiön tuotos riittävä suhteessa parin rakkausinvestointeihin. Ovatko investoinnit tuottaneet tarkasteluvälillä budjetoidun määrän kuulluksi tulemista, hyväksyntää, läheisyyttä ja jopa intohimoa? Tämä arvio on tärkeä, sillä rakkausyhtiönne on kilpailutilanteessa muiden vastaavien yhtiöiden kanssa.

Rakkausyhtiössä ei voi välttää sitä, että ulkopuoliset ja myös kansainväliset yksityiset investoijat saattavat yrittää nurkanvaltausta yhtiössänne ja jopa houkutella yhtiötoverinne sitoutumaan kilpailevaan rakkausyhtiöön. Yhtiötoverinne luonteenpiirteet vaikuttavat siihen, kuinka tärkeänä hän pitää lyhyen aikavälin rakkausinvestointien tuotto-odotuksia. Oman rakkausyhtiönne pitkäaikainen tuotto voi olla varma, mutta lupaukset rakkauden lyhytaikaisista voittonäkymistä saattavat houkutella hänet investoimaan kilpailevaan yhtiöön.

Syntynyttä ongelmaa voi yrittää korjata hakemalla omalle rakkausyhtiölleen uuden yhtiökumppanin. Yhtiökumppanin valintaa harkittaessa on syytä selvittää kunnolla hänen pätevyytensä ja kokemuksensa menestyksekkääseen ja tyydytystä tuottavaan toimintaan rakkausyhtiössä. Rakkaus on taitolaji.

Vanhempi, ole arvokas!

shutterstock_336970313Lapsi joka kohdataan myötätunnolla, oppii empatiaa. Miten se tehdään käytännössä? Ellei myötätuntoa itse ole saanut, sitä on vaikea myös antaa. Oletko itse oppinut hyväksymään ja myötäelämään itsesi kanssa, itseäsi kohtaan? Myötätunto ja hyväksyminen lähtevät ensin itsestä – siis itsemyötätunnosta.

Arjessa ehkä sen huomaa, että vaikka haluaa ja on päättänyt olla empaattinen ja kannustava vanhempi tai kumppani, suusta tulee turhan kovia sanoja, turhan karulla äänellä. Lohtua ja läheisyyttä hakeva tuleekin työnnettyä pois tai vilpitön innostus latistettua. Jopa silloin kun toisella oikeasti olisikin hauskaa!

Väkivaltaa voi ja pitää ennaltaehkäistä. Hyvinvoiva, onnellinen ihminen ei ammu lapsia ja nuoria, jotka edustavat elämäniloa, toivoa ja tulevaisuutta. Myötätuntoinen ihminen ei halua tappaa. Jos haluamme taistella väkivaltaa vastaan, on lisättävä hyvinvointia, toivoa ja onnellisuutta. Hyvinvointia syntyy kun tulee kohdatuksi empaattisesti ja oikeudenmukaisesti. Empatia on myötäelämisen taito. Sitä voi opetella.

Myötätunto vähentää omaa ja toisten kärsimystä ja osaltaan lisää hyvinvointia.

Meistä jokainen on arvokkainta mitä on. Sinulla on oikeus tulla kohdatuksi myötätuntoisesti, mutta vain itseesi ja omaan käyttäytymiseesi voit todella vaikuttaa. Siksi onkin tärkeää osoittaa myötätuntoa juuri itseään kohtaan. Itsemyötätunto on sitä että arvostaa itseään ja suhtautuu lempeydellä omiin tekoihinsa ja tunteisiinsa. Jotta voit todella olla myötätuntoinen muita kohtaan on sinun ensin opittava olemaan myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Muutoksen on lähdettävä sisältä, muuten se jää pintapuoliseksi. Kyseessä on siis elämän mittainen matka joka vaatii paljon harjoittelua.

Opettele myötäelämisen taito

Opettele myötätuntoa ensin itseäsi kohtaan. Se on tarpeen aina vastoinkäymisen ja mokan hetkellä ja lapset ottavat mallin sinusta. Myötätuntotutkijan, professori Neffin mukaan itsemyötätunto tarkoittaa neljää askelta.

1. Huomaa kärsimys. Kun itse voit huonosti, älä pakene päihteisiin, ruokaan tai riitelyyn. Lakkaa väheksymästä omaa kärsimystäsi. Katso asiaa asiana ja hyväksy tilasi. Tervehdi itseäsi rauhallisesti silmiin katsoen: tässä olen taas, kärvistellen, valvoen, ahdistuen.
2. Suhtaudu lämmöllä. Toimi lempeydellä, kuten toimisit parasta ystävääsi kohtaan. Lohduta. Ymmärrä. Rohkaise. Kannusta. Halaa itseäsi, kiedo kirjavaan peittoon, tarjoa itsellesi ja tuskallesi kuppi teetä.
3. Pysy rinnalla. Moni hylkää itsensä karkeilla ajatuksilla tai solvaavalla sisäisellä puheella. Sano, että ei hätää, tästä selvitään, taas etsitään keinot ja luotetaan, uskotaan, toivotaan ja yritetään. Yksi hyvin nukuttu yö, yksi soitto ystävälle, yksi hikinen lenkki tai aamu-uinti kirpeässä järvessä jo tekee ihmeitä. Tunteet ja tunnelmat muuttuvat.
4. Yleistä. Jos muistat, että virheet ja vastoinkäymiset ovat inhimillisiä, kaikille ihmisille kuuluvia asioita, se helpottaa. Et ole ainoa jolle käy näin tai joka tuntee näin, päinvastoin kaikki ihmiset kokevat samoja asioita. Olet samanlainen ja samanarvoinen, tämä yhdistää sinut kaikkiin muihin. Et ole yksin.

Nämä askeleet ovat tärkeitä jokaiselle epäonnistumisten tai onnettomuuksien hetkellä. Oman pahan olon vahvistaminen tai itseruoskinta tuskin antavat voimaa ja viisautta selviytyä ja voida paremmin. Ja mikä tärkeintä, oman itsesi kohtaaminen myötätunnolla kehittää sinua lempeämmäksi ja myötätuntoisemmaksi myös muita kohtaan. Samalla kun lisäät omaa hyvinvointiasi, lisäät sitä myös muilla.

Myötäelämisen taitoa voi soveltaa kaikkiin omiin tunteisiinsa, myös iloon ja onneen. Sama kaava toimii myötätuntoisena suhtautumisena myös lapsen tai kumppanin tunnetiloihin.

Koe rinnalla, anna surun tulla ja ilon kuplia. Tunteita on monenlaisia, kaikilla. Ne voi hyväksyä ja elää myötätuntoisesti.

Väestöliiton nettipalvelu Urpot.fi tarjoaa tukea ja tietoa murrosikäisen nuoren vanhemmalle

Lähteitä

K. D. Neff: Self-compassion, self-esteem, and well-being. Social and personality psychology compass, Vol 5/1, 1–12, 2011.
K. D. Neff, P. McGeheef: Self-compassion and psychological resilience among adolescents and young adults. Self and Identity, Vol 9/3. 2010.
K. D. Neff, S.S. Rude, K. L. Kirkpatrick: An examination of self-compassion in relation to positive psychological functioning and personality traits. J of Res in Personality. Vol 41/4, 908-916, 2007.

About the Book

 

Hipelöi kumppania, älä kännykkää

shutterstock_260499422Nykyään puhutaan känny-hylkäämisestä, jota kumppanit potevat parisuhteissaan. Känny-hylätyt joutuvat voimakkaiden tunteiden valtaan yrittäessään saada yhteyden puolisoihinsa. Hylätyt hämmentyvät, tuntevat olonsa epämukavaksi, alkavat ärtyä ja lopulta ovat raivoissaan. Kumppanista näkyy vain kumartunut niska. Miten niskan kanssa kommunikoidaan? Parit ovat aika yksin yrittäessään laatia sääntöjä sähköistyneisiin tilanteisiin.

Väitetään, että nykyaikana ihminen odottaa enemmän tekniikalta ja vähemmän puolisoltaan. Tämä väite on ristiriidassa sen pariterapian kantavan ajatuksen kanssa, että ihminen odottaa puolisoltaan todellista läsnäoloa ja luotettavaa kanssakulkemista. Parisuhteet perustuvat luottamukseen, mutta ylikorostunut näprääminen lisää parin välistä etäisyyttä. Känny-hylkääminen satuttaa.

Loma on parille mahdollisuus paikata talven mittaan kerääntynyt yksinäisyys ja erillisyys. Virtuaalinen yhteys ei voi koskaan korvata kahden ihmisen välistä tunnetta, joka nousee tuttuudesta, säännönmukaisuudesta ja siitä, että parin traditiot pysyvät muuttumattomina. Olen nähnyt työssäni pareja, jotka ujostelevat toisiaan – niin vähän heillä on ollut tekemistä toistensa kanssa kiireisen talven ja kevään aikana. Tästä lähtökohdasta käsin ei ole helppoa alkaa jutella, lähentyä ja olla sylikkäin.

Kumppaneiden välinen läheisyys elää jatkuvassa muutoksessa. Läheisyyden hetket vuorottelevat etäisyyden ja ärsytyksen kanssa. Tätä kutsutaan elämäksi. Ja kun pari löytää keskenään sen keinon, jolla läheisyys palautuu juuri heidän välilleen, sitä kutsutaan onneksi..

Loma on loistava hetki yhteyden vahvistamiseen. Mikä vuoden mittaan on muuttunut? Mitä ilonaiheita ja pettymyksiä olette vuoden aikana kohdanneet? Puhukaa niistä. Puhukaa myös siitä, millä tavalla aiotte hoitaa parisuhdettanne paremmin tulevan vuoden aikana. Ilman känny-hylkäämistä, ihan luomuna ja livenä. Parisuhteen ylläpidossa on sen salaisuus.

Perhe on paras

shutterstock_208024033Sanotaan, että ystävänsä voi valita, mutta ei sukulaisiaan. Perheenjäsenet tulevat meille annettuina. Heidän kanssaan meillä on yleensä pisin yhteinen historia.  Vanhemmat ja sisarukset kuuluvat tavalla tai toisella elämäämme. Suhteet perheenjäseniin muodostuvat jokaisessa perheessä eri tavoin. Toiset ovat tiiviisti tekemisissä keskenään ja tukevat toinen toisiaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Monena aamuna kanssani samaan bussiin on tullut perhe, vanhemmat ja kaksi lasta. Lapset ovat ehkä alakouluikäisiä. Bussimatkan aikana he aina keskustelevat vilkkaasti. Kun he jäävät pois bussista, vanhemmat tarttuvat lapsia kädestä ja he jatkavat matkaansa iloisesti jutellen. Vaikuttaa siltä, että perheessä puhutaan useita kieliä.  On ollut ilo seurata, miten tuon perheen jäsenet näyttävät olevan kovin läheisiä toisilleen. Heistä säteilee ulospäin se, että he viihtyvät keskenään ja ovat toisilleen merkityksellisiä.

Fyysinen ja henkinen läheisyys eivät kuitenkaan aina toteudu samanaikaisesti. Joillekin oma perhe saattaa olla kovin etäinen. Perheen historiaan kuuluu ehkä rasitteita, jotka välittyvät sukupolvelta toiselle, ellei niistä tietoisesti luovu. Silloin perheen voivat korvata ystävät, joilta tietää voivansa hädän hetkellä pyytää apua ja joita itse on valmis auttamaan ja tukemaan.

Perheen merkitys näyttäytyy usein surun ja kriisin keskellä. Viime kesänä vietimme pitkästä aikaa serkkutapaamista. Meitä oli iso joukko koolla vaihtamassa kuulumisia ja nauttimassa kauniista kesäillasta, kun sain veljeni kanssa viestin äidin kuolemasta.  Kaikki serkkumme puolisoineen osoittivat tuossa hetkessä meille vilpitöntä ja lämmintä tukea. Tuo kokemus surun jakamisesta kantoi pitkälle seuraavien raskaiden viikkojen aikana ja antoi vahvan yhteenkuuluvuuden kokemuksen. Perhe laajeni silloin koko suvuksi.

Hyvää kansainvälistä perheiden päivää!

Kuka löytäisi minut?

shutterstock_121428757Pieni vauva odottaa tulevansa löydetyksi. Hän etsii äidin kasvoja ja näkee niille syttyvän hymyn. Kun hymy saavuttaa vauvan, vauva herää eloon. Vaikka kehityksen myötä opimme löytämään myös itse itsemme, tarvitsemme yhä ajoittain sitä, että joku toinen löytäisi meidät.

Muistan itse kouluikäisenä hiipineeni suutuksissa vaatekomeroon. Otin sinne eväitä ja odotin, että vanhempani huolestuisivat ja ihmettelisivät, että missä olin. Mietin, miten he itkisivät ja katuisivat pahoja sanojaan. Vietin komerossa ehkä tunnin. Kukaan ei tullut etsimään. Tuntui hyvin nöyryyttävältä ryömiä ulos kaapista ja todeta, että suunnitelmani oli mennyt mönkään. Ketään ei omasta mielestäni tuntunut liikuttavan, että olinko olemassa vai en. Tein hetken töitä itseni kanssa ja palasin takaisin leikkeihini.

Posiolaisen 11 -vuotiaan pojan katoaminen joulunpyhinä kyllä huomattiin. Poika oli kadonnut kotoa ilmoittamatta ja mennyt yöksi puolen kilometrin päähän saunamökkiin. Kylmää hän oli ehkäissyt peittelemällä itsensä täkeillä. Poika kuitenkin palasi seuraavana aamuna kiltisti kotiin. Ennen kotiin paluuta häntä oli ehtinyt etsiä 160 ihmistä, poliiseja, varusmiehiä ja jopa rajavartioston lentokone. Aikaisempina vuosina lasten katoamiset ovat yleensä päättyneet surullisella tavalla, joten vanhemmat olivat varmasti huojentuneita kun saivat hänet ehjänä takaisin.

En tiedä mitä liikkui Posiolaisen pojan mielessä, kun hän toteutti suunnitelmaansa. Ehkäpä, jotain samankaltaista, kuin itselläni aikanaan. Että joku ikävöisi häntä ja huomaisi vihdoin hänen arvonsa. Että vanhemmat itkisivät ja olisivat onnellisia, että hän oli olemassa. Että hän tätä kautta saisi palautettua oman itsearvostuksensa ja kokisi olemassaolonsa olevan toisille merkityksellinen. Posiolaisen pojan tarinaa lukiessa surulliselta tuntuu se, että tämän tiedon saamiseksi on kadottava toisilta niin totaalisesti.

Olen aiemmassa työssäni leikkinyt piilosta pienten ja isojen lasten kanssa. Välillä kyllästymiseen saakka. Ai, sitä riemua, kun yritän etsiä, en löydä ja sitten löydänkin. On mukavaa kadota ja samaan aikaan tietää, että tulee löydetyksi. Molemmat tietävät, että tämä on leikkiä. Kukaan ei katoa oikeasti.

Posiolaisen pojan katoamisesta oli kuitenkin leikki kaukana. Vanhemmat joutuivat tosissaan kokemaan menetyksen kivun. Tapahtumat kertovat sen, kuinka meidän tulisi muistaa löytää toisiamme arjessa useammin. Vanhempien tulisi löytää lapset silloinkin, kun he eivät mene piiloon. Todeta, että oli niin hiljaista pitkään. Ihmettelin, missä olet, mutta täällähän sinä.

Me kauemmin eläneet emme myöskään ole sen kummallisempia. En ehkä enää hiivi kaappiin, mutta joskus vaivun itseeni. Silloin on mukava, jos puoliso kysyy, että mitä ajattelet. Missä mielesi risteilee?

”Isi mitenkä se vauva menee sinne vatsaan?”

IMG_20141002_0013Jaahas. No tietenkin pippelillä, ajattelen ja samalla tajuan miten hullulta tuo kuulostaisi neljävuotiaan korvissa. Ja siksi en sano mitään. Äh, tähän piti valmistautua ”No, se menee sinne pimpin kautta,” sanon siis viisaana.

”Ai, ryömiikö se pimpistä sisään?” kysyy poika ihmeissään. -”No ei kun vauvansiemen…” Ja sitten hiljenen. Ryömiikö vauvansiemen pimpistä sisään? Äh, ei tämän pitänyt olla vaikeaa!

Kuinka moni onkaan tässä tilanteessa hämillään ja yllättynyt, vaikka oli päättänyt toisin. Sukupolvesta toiseen. Kuitenkin nyt on mahtavia materiaaleja, kirjoja ja sanoja paikat pullollaan. Ne vain eivät aina tule hankituksi ajoissa.

Väestöliitto päätti tarttua toimeen lasten seksuaaliterveyden edistämiseksi. Alle kouluikäiset ansaitsevat parasta seksuaalikasvatusta, sillä silloin rakennetaan kehonkuvan, tunnetaitojen ja läheisyystaitojen perusta. Erityisesti tarvitaan apua niihin kuuluisaan kolmeen ”kuumaan perunaan”: miten kerron lisääntymisestä, miten puhun vaarallisista aikuisista ja miten suhtautua itsetyydytykseen. Nämäkin kuuluvat tavalliseen lastenkasvatukseen. Vastaukset löytyvät nettisivuiltamme Lapsi ja seksuaalisuus.

Vuonna 2014 julkaistiin myös mahtava satukirjasarja Onnikujan kaverukset, joka on paitsi kaunis, hauska ja jännä, myös opettava. Tekstin laativat Maaret Kallio ja Susanna Ruuhilahti.

Ensimmäinen osa ’Onnikujan kaverukset ja suuri PRÖÖT!’ kertoo ihmiskehon kaikki paikat ja turvasäännöt miten omaa kehoa voi suojata. Toinen osa ’Onnikujan kaverukset ja uusi poika’ kertoo tunteista, lasten välisistä tykkäämisistä ja miten niistä voi puhua. Kolmas osa ’Onnikujan kaverukset ja pomppiva massu’ kertoo lisääntymisestä ja raskaudesta monenlaisten perheiden tapaan.

Kirjasarjan ovat suunnitelleet kehityksen, seksuaalisuuden ja lastenkasvatuksen asiantuntijat. Se perustuu tutkimuksiin lapsen seksuaalisuuden kehityksestä sekä WHO:n suosituksiin alle kouluikäisen lapsen seksuaalikasvatuksesta. Näin lukija voi olla varma siitä, että kaikki tieto on asianmukaista, ikätasoista ja moneen kertaan tarkastettua.

Minna Kähkösen ihastuttavat kuvat tuovat tarinoihin arjen lämpöä ja leppoisuutta. Ja muuten ehkä kuumottavat asiat tulevat puhutuiksi ohimennen, osana arkea.

 

Ehkä päivä

shutterstock_147967079Haloo?
Hei
Mitä kuuluu?
Kaikki on hyvin, miten sinulla menee?
Ihan ok. Onko postia?
Laskuja ja mainoksia, ei muuta erityistä.
Onko kukaan kysellyt?
Ei.
Mitä lapsille kuuluu?
Mille lapsille?
Meidän lapsillemme.
Kuka siellä on?

Pitkässä suhteessa eli sellaisessa, joka kestää aamuyötä ja krapulaa pidemmälle, on monenlaisia tilanteita. Toisinaan sitä miettii, mistä oikein on kysymys? Tämä suhde? Tahdonko ja mitä tahdon? Ellen uskalla, mikä minua estää? Miten vähän minulle riittää?

Ehkä pelkään jotakin, mitä muutos toisi tullessaan. Pelko tuntuu sulkevan monta hyvää asiaa suhteen ulkopuolelle.

Onko tärkeintä ja järkevintä vain sopeutua siihen millaiseksi elämä yhdessä muodostuu –  ehkä… siis sen sijaan, että sitä vain aina odottaisi ja toivoisi jotain, mistä ehkä voisi tulla onnelliseksi.

Ehkä on käynyt niin, että Me jäimme ilman jotakin tärkeää ja nyt on liian myöhäistä, meille ei jää ollenkaan aikaa tai ehkä emme osaa käyttää enää yhteistä aikaa toisillemme?

Lomalta palattuani olen käynyt monenlaisia keskusteluja ihmisten kanssa, jotka pohtivat suhteen merkitystä ja tärkeyttä elämässään.

Ehkä kuitenkin on vielä mahdollisuus muuttaa totuttua. Kaiketi on niin, että päästäkseen lähelle, on päästettävä lähelle. Syvyyksiin pääsee vain avaamalla itsensä ja jos ei ole valmis luopumaan mistään, menettää helposti kaiken. Ehkä meidän jokaisen on hyvä miettiä tätä.

Tekevät ja puhuvat parit

shutterstock_151800080Jotkut parit ovat tekijöitä. Heidän parisuhteensa voi hyvin, kun he tekevät ja harrastavat paljon yhdessä. Muutos tapahtuu silloin, kun lapsi syntyy. Aikaa yhteiselle tekemiselle ei ole. Kotona yksi leikkii lapsen kanssa ja toinen laittaa ruokaa. Kumpikin harrastaa erikseen. Pikkulapsiperheessä kiire on jatkuva vieras.

Tutkimusten mukaan naiset ovat miehiä useammin tyytymättömiä parisuhteeseensa lapsen syntymän jälkeen. Tämä johtuu osittain siitä, että naisten rooli kodin- ja lastenhoitajana kasvaa, mikä luo epätasa-arvoa suhteeseen. Naisen tyytymättömyys suhteeseen lisää miehen tyytymättömyyttä. Usein pari huomaa etääntymisen vasta myöhemmin.

Lapsen syntymä vaatii paria löytämään uuden tavan kokea yhteyttä. Jos parisuhteen koossapitävä voima on tekeminen, merkitsee uusi tapa yleensä suurta murrosta. Kriisi pakottaa puhumaan, ja oivallus voi olla suuri. Omista toiveista, tunteista ja kokemuksista puhuminen muuttaa puolisoita ja suhdetta. Hyvä apu lähentymiseen on ilmainen parisuhdekurssi netissä. Keskustelu vanhempien rooleista ennen lapsen syntymää ennaltaehkäisee tyytymättömyyttä parisuhteeseen lapsen syntymän jälkeen.

Pari voi myös ottaa vanhat hyvät keinot käyttöönsä ja järjestää yhteistä aikaa tekemiselle. Lasten hyvinvointi perustuu vanhempien hyvinvointiin. Esimerkiksi Kotisisar-palvelu tarjoaa lastenhoitoapua sillä välin, kun vanhemmat hoitavat parisuhdettaan keilaradalla tai illallisen äärellä.

Lähteet:

Adamsons, K. (2013) Predictors of relationship quality during the transition to parenthood. Journal of Reproductive and Infant Psychology, 31(2), 160–171.

Bower, D. ym. (2013) Trajectories of couple relationship satisfaction in families with infants: The roles of parent gender, personality, and depression in first-time and experienced parents. Journal of Social and Personal Relationships, 30(4), 389–409.

Ei sylitellä vain mummin mieliksi

IMG_20141002_0003_72Sukulaisten kesäjuhlat ovat alkamassa mummin 60-vuotissyntymäpäivien merkeissä. Pöydät notkuvat herkkuja: lohivoileipiä ja kermaisia kakkuja. Niin notkuvat mummin polvetkin: syli tyhjänä ja keho kaipaavana. ”Tule mummin syliin”, sankari sanoo suvun pienimmälle. Mutta pientä ujostuttaa vielä kovin ja hän piiloutuu vanhempansa jalkojen taakse.

”Tule, tule, tule tänne, mummilla on ollut niin ikävä”, mummi jatkaa vähän vaativammin. Pieni puistaa päätään, sillä ei vielä, vielä hän ei olisi valmis. Silloin äitikin liittyy mairitteluun: ”Mene nyt syliin, mummilla on niin ikävä ja on tärkeät synttäritkin.” Lapsi nostaa katseen isään, ymmärtäisikö hän? Mutta isäkin alkaa hikeentyä: ”Mikset nyt voi mennä istumaan mummin syliin? Mummille tulee kyllä nyt kamalan paha mieli.”

Ja niin hän taipuu, pieni kun on, eikä mielipiteellään niin väliä.

Mutta kuka kurkistaisi pienen mieleen? Vuosia vasta kolme ja ujous yllättää suuren juhlan alkuhetkillä. Eikä mummiakaan ole nähnyt pitkään aikaan, kuukausi kun on loputon aika pienen mielessä. Ja nyt heti pitäisi jo syliin kavuta. Ettei mummille tulisi paha mieli.

Kuka muistaisi pienen mielen? Ja opettaisi onnellista läheisyyttä, kyljessä köllimistä sekä oman tunteen tunnistamista?

Kosketuksen voima ja vaikeus ovat läsnä läpi elämämme. Syntymästämme saakka kaipaamme kosketusta ja läheisyyttä, niin fyysisesti kuin henkisesti. Kosketuksen taikavoimalla kehittyvät jopa pienet keskoset paremmin, kun he pääsevät vanhempansa ihoa vasten, kengurumaisesti vanhemman syliin kehittymään.

Siltikin moni meistä kadottaa kyvyn koskettamiseen ja läheisyyteen elämän matkan varrella. Kosketuksesta toisen läheisyydessä ei muodostukaan voimavaraa, jonne palata lataamaan akkuja. Siitä ei kehitykään lämmintä läheisyyttä, jonka turvassa saa nautiskella hellyydestä. Siitä ei tulekaan lohdutuksen tai turvallisuuden kengurumaista pussia, johon pulahtaa arjen armottomuuksissa.

Mitä siis tapahtuu?

Hyvän kosketuksen pohja perustuu oikeuteen säädellä sitä itse ja toimia siinä omien tarpeita ja toisen tunteita kunnioittaen. Siksi lasta ei saa kenenkään mieliksi pakottaa syliin, vaan sitä tulee tarjota lapsen hyväksi. Kosketuksen tulee olla sellaista, jota lapsi saa itse säädellä ja tunnustella, tunnistaa ja torjua. Kun hyvälle kosketukselle saa paljon altistusta, sen tunnistaa ja sitä kohti tahtoo kulkea. Silloin sylistä muodostaa paikka, johon palata surussa, turvattomuudessa, ilossa ja lempeydessä.

Yhdessä kölliminen on taitolaji. Se on kykyä palata toisen kylkeen ja taitoa päästää toinen irti, kun kaipuu muualle nousee suuremmaksi. Hyvältä tuntuvan ja itsesäädeltävän kosketuksen taito rakennetaan lapsuudesta saakka. Kun lapsen kehoon suhtaudutaan arvostavasti, lempeästi ja hellien, lapsi kääntyy kohti toisen läheisyyttä yhä mieluisammin ja yhä enemmän.

Siis sinä mummi, äiti, isi, ukki, kummi tai hoitaja. Tarjoa syliäsi, rapsuta käsilläsi, pörrötä hentoista tukkaa, suukota pehmeästi poskea. Paini pehmeästi, halaa hellästi, turvaa lujasti. Mutta kuule ja kunnioita myös lapsen ei, anna aikaa tulla omaan tahtiin. Vaikka oma sylisi kaipaisi pikkuista, kunnioita hänen kehittyvää koskettamisen ja kosketetuksi tulemisen tarpeellista taitoa.

IMG_20140930_0001Väestöliiton uusi satukirjasarja, Onnikujan kaverukset, riemastuttaa lasta ja antaa aikuiselle välineen keskustella lapsen kanssa tunteista, rakkaudesta, kehosta ja seksuaalisuudesta. Tutustu ja tilaa Onnikujan kaverukset nettikaupastamme!