Tag Archives: läheisyys

Rakkaus, pakkomielle vai terve kaksinaisuus

Posted on by
Vastaus

”Rakkauteen kuuluu pakkomielteistä käytöstä ja se voi pilata elämän, kuten päihteiden käyttökin” (Lucy Brown, Neurologi)

Kun rakkaus iskee, se on valtavaa, ihanaa ja elämää suurempaa. Elämä ja eläminen näyttäytyvät vaaleanpunaiselta, loputtomalta ja valoisalta. Rakastuminen on tunne joka ottaa meidät haltuunsa ja ohjaa käyttäytymistämme. Kokemus on yleensä alussa hyvinkin myönteistä ja elämänhaluista. Varsinkin jos molemmat osapuolet kokevat ja tuntevat saman.

Rakkauteen liittyy joskus myös kipua ja pelkoa, jatkuvaa kaipausta, hätää jätetyksi tulemisesta ja oman minuuden katoamista. Voiko sitä silloin enää kutsua rakkaudeksi?

En tiedä.

Mutta terapeuttina asiakastyössäni voin kuitenkin todeta, että monet ihmiset joutuvat tämän kyseisen mielentilan orjiksi. Tämä on ilmiö joka muistuttaa muodoltaan riippuvuutta enemmän kuin tervettä intohimoa ja välittämistä. Tunne joka alun perin kuvaa rakkautta muuttuukin tuskalliseksi kokonaisvaltaiseksi hädäksi jossa pelko, että toinen jättää, on sanoinkuvaamattoman ahdistavaa. Tunne on jatkuvaa ja käyttäytymisessä (oireilussa) on piirteitä riippuvuudesta. En puhu läheisriippuvuudesta, joka sijoittuu toisen ihmisen sairaskuvan huolehtimiseen vaan läheisriippuvuudesta, joka perustuu yksinäisen ihmissielun kaipuun olla symbioottisessa vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa. Ilmiö jossa yksilö haluaa olla jatkuvassa kanssakäymisessä kohteen kanssa. Suhde muuttuu sairaalloisen tiiviiksi ja oma identiteetti katoaa. Kaipuu toisen ihmisen sisimpään ja yhteensulautumiseen valtaa koko olemuksen. Mikään ei riitä. Mikään ei auta. Mikään ei lohduta. Kaipuu on, vaikka toinen läsnä.

”Vaikka olen hänen seurassaan 24 tuntia vuorokaudessa, kaipaan häntä. Heräsin keskellä yöllä mielettömään ahdistukseen. Katsoin vierellä olevaa ihmistä ja olin aivan hädissäni siitä, etten pystynyt menemään hänen sisäänsä, olla yksi yhteen ja hengittää hänen kauttaan…”

Tämä on kuvaava ilmaisu siitä, miten kaipuu on loputon. Olemassaolo perustuu toisen ihmisen hyväksyntään (joka sitten ei kuitenkaan missään muodossa riitä).

Uskon että suhteissa, jossa mainittu läheisriippuvuus ilmenee, toinen osapuoli, johon riippuvuus kohdistuu, on jollain tavalla saavuttamaton. Ainakin henkisellä tasolla. Suhde on vuorovaikutukseltaan epätasapainossa. Toinen tekee kaikkensa saadakseen huomiota ja läheisyyttä vaikka toinen osapuoli on etäinen ja saavuttamaton. Ehkä kyseessä on vaikeus aitoon kohtaamiseen.

Ja mitä jos onkin näin?

Ihmisen keho muistaa olotilan, jossa on ollut symbioottisessa tilassa äidin kanssa kohdussa. Tätä turvallista ja täyttä tilaa emme ikinä sen jälkeen (synnyttyämme) pysty samalla tavalla kokemaan. Kehomme kuitenkin muistaa ja kaipaa jatkuvasti tätä samaa täydellistä kokonaisuutta, jonka silloin koimme. Kokemusta siitä, että on yksi yhteen toisen ihmisen kanssa. Uskon, että ihminen pyrkii löytämään tai etsii tätä oloa loppuelämänsä aikana tavalla tai toisella. Osalla ihmisillä tämä kaipuu kohdistuu pakopaikkoihin kuten esim. pelaamiseen, päihteisiin tai työhön. Ja osalla taas se ilmenee juuri mainitulla tavalla, rakkauden ja läheisyyden jatkuvana kaipuuna.

Läheiset, aidot ja hyvät kohtaamiset voivat eheyttää ja ennaltaehkäistä oireilua. Mutta tyhjä, ontto olo ihmisen kehossa ja epätietoisella tasolla mielessä on subjektiivinen kokemus ja voi kuitenkin, huolimatta perusturvasta, tuottaa elinikäistä ahdistusta ja pelkoa. Onttoa tilaa ei saada täytettyä.

Kaikilla on kyky kohdata elämänhaasteita rakkaudella. Sen löytää itsestään kun uskaltaa kohdata haavoittuvaisuutensa. Ja silloin tekee ehkä myös parempia valintoja ja on itsensä puolella.

Kukaan ei voi rakastaa meitä ehjäksi. Meidän on rakastettava itseämme.

********************
Mikaela Nyholm on ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa, kielinä suomi, ruotsi ja englanti. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea elämän kriisitilanteissa, uupumisessa, syömishäiriöissä, läheisriippuvuudessa, nuoren aikuisen elämänhallinnassa ja parisuhdeongelmissa, voit varata aja hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

 

 

 

 

Itse olet hullu!

Posted on by
Vastaus

”Olet hullu”, huutaa vanhempi. ”Sanot aina noin! Et tajua mistään mitään!”
Toinen vastaa: ”Ei pidä paikkaansa, johan selitin, minähän pyysin jo anteeksi, olin kiireessä! Sanoin ajattelemattomasti!”

Mutta. Ensimmäinen on jo kiihdyttänyt vauhtinsa täystuhoon. Paluuta ei ole, jompikumpi on leimattava kokonaan huonoksi. Tuhottava. Jommankumman on poistuttava näyttämöltä itsetunnolta ja persoonalta kelpaamattomana.

Ensimmäinen sanoo: ”Väität siis, että olen valehtelija! Väität siis että minä olen väärässä!” ja lähtee ulos paiskaten oven. Onneksi.

Nuori huokaisee helpotuksesta. Tällä kertaa ei tullut väkivaltaa. Enempää. Nuori huokaisee helpotuksesta myös, koska tällä kertaa kohteena ei ollut hän. Ja samalla hän tietää, että toisella kertaa hän on.

Vanhempien malli riitelyyn on rankka. Annetaan leimoja: hullu, itsekkäin tuntemani tyyppi, tyhmä, sika. Tarkoituksena mitätöidä persoona, antaa kelpaamaton leima, osoittaa toinen kokonaan pahaksi.
Saada murennettua jommankumman itsetunto. Leimata ja todistaa jompikumpi kokonaan huonoksi.
Sen sijaan, että puhuttaisiin asiasta, tapahtumasta, ja yritettäisiin ymmärtää ja päästä siitä yhteiseen käsitykseen. Että luotettaisiin siihen, että pohjimmiltaan kumpikin toivoo rauhaa, ymmärrystä ja arvostusta.

Tällä riitelytyylillä sellainen tulos on mahdoton. Nuori on koulussa oppinut rakentavaa riitelyä. Silloin pyritään kuuntelemaan, kuulemaan toisen näkökulma miksi hän sanoi tai teki jotain. Mitä hän tarkoitti? Mitä hän tarvitsi? On opeteltu kuuntelun taitoa.
Ja sitten miten omalta puolelta voi kertoa samat asiat haastamatta ja loukkaamatta lisää: Miltä se tuntui, miten ymmärsin, mitä pelkäsin, mitä tarvitsin.

Rakentavassa riitelyssä haetaan yhteisymmärrystä onnettomasta tapahtumasta, joka satutti tai loukkasi. Tavoitteena on parantunut kunnioitus ja läheisyys riitelijöiden välillä. Se on mahdollista. Mutta ei vanhempien mallilla. Jos riitelyssä heitetään leimoja ja nimitellään, silloin taistellaan siitä, kumpi mitätöi kumman. Se ei koskaan ole rakentavaa tai edistä kenenkään hyvinvointia. Se on vain surullista ja alkeellista. Kuin päiväkodista.

Nuori katsoo surullisena paikalle jäänyttä vanhempaa. Varmaankin hänen isovanhempiensa kotona on aina toimittu näin. Saadakseen todellista tukea ja olkapään ja itkeäkseen tuskan pois, nuori soittaa kaverilleen. On aika aloittaa uusi aika.

Pitäisikö mun jäädä vai lähteä?

Posted on by
Vastaus

Jo pitkään parisuhdekeskuksen yksi luetuimpia tekstejä on ollut eron tunnusmerkit. Myös nettivastaanotoilla ja asiakkaiden kysymyksissä nousevat usein esiin samat teemat: Mistä tietää, että on aika erota? Onko vielä mahdollista palauttaa läheisyys parisuhteeseen? Mistä tunnistaa, ettei ole enää toivoa? Usein asiakkaat myös kysyvät suoraan työntekijältä, mitä heidän pitäisi tehdä. Toisinaan tämä ihmetyttää: Miksi ihminen pyytää täysin vierasta henkilöä tekemään näin isoja ratkaisun heidän puolestaan? Mistä tässä on kysymys?

On todella pelottavaa, kun kiintymys toiseen ihmiseen alkaa rakoilla. Sisäinen ristiriita on kalvava. Toinen puoli itsestä haluaisi haistattaa ja lähteä ja toinen tunnistaa oman tarvitsevuuden ja läheisyyden kaipuun. Vielä joitakin vuosia sitten olisi saatettu ajatella, että ristiriidan kourissa painiva kysymyksen esittäjä on läheisriippuvainen. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että ihmiselle on luontaista luoda jatkuva, kiintymyksellinen ja turvaa tuova side toiseen ihmiseen. Oma puoliso on turvasatama, joka luo tukikohdan muuten epävarmassa maailmassa. Kun kotisatama ei tunnu enää läheiseltä ja sen jatkuvuus on uhattuna, on ihminen hyvin ymmärrettävästi turvaton.

Harva asia on ihmiselle stressaavampaa kuin muutos, jossa vuosia jatkunut tuttu elämä on uhattuna. Voimakas stressi taas nostaa ihmisessä pintaan tarpeen turvaan ja toiseen säätelevään ihmiseen. Eroprosessissa olemme siis suurien vaikeiden tunteiden ja ahdistuksen kourissa ilman aiempaa tuttua turvasatamaamme. Onko siis ihme, että ihminen tässä kohtaa kysyy vieraalta ammattilaiselta, mitä pitäisi tehdä? Ei minusta.

Pitkäaikainen stressi vaikuttaa myös kykyyn ajatella. Saatamme kadottaa kyvyn pohtia useita asioita samanaikaisesti. Yhdessä hetkessä mieleen tulvii kaikki se hyvä, mitä suhteessa on ollut. Seuraavassa hetkessä taas nousee pintaan kaikki suhteen aiheuttama kipu. Eroa pohtiessa onkin tavallista, että jonain päivänä on ihan varma siitä, että lähtee. Seuraavana päivänä tuo varmuus onkin jo menetetty ja ahdistus palaa. Ristiriidan kannatteleminen on raskasta työtä. Se on kiduttavaa energiaa syövää heilahtelua puolelta toiselle.

MacDonald ja kumppanit (2017) tutkivat yli 200 seurustelevaa ja naimisissa olevaa ihmistä, jotka harkitsivat eroa. Yksi tutkimuksen tavoite oli katsoa kiintymyssuhteen merkitystä erotilanteessa. Tutkimuksessa nousi esiin, että ahdistuneesti kiintyneet kokivat eropohdinnassaan suurempaa ristiriitaisuutta. Heidän mielessään vaihteli tavallista voimakkaammin syyt sekä jäämiseen että lähtemiseen. Välttelevästi kiintyneiden eropohdintaa taas kuvasi muita suurempi välinpitämättömyys. He pyörittelivät mielessään tavallista vähemmän syitä eroon tai suhteeseen jäämiseen. Ahdistuneita oli aineistossa selvästi enemmän (50 %) kuin vältteleviä, joita oli 30 %. Tämän tutkimuksen pohjalta näyttää siltä, että voimakas ristiriita on hyvin tavallista eropohdinnoissa. Ahdistuneet voisivat eropohdinnassa hyötyä siitä, että yrittäisivät hillitä yliajattelua ja säädellä ahdistustaan tehokkaammin. Vältteleville taas voisi olla hyödyksi yrittää tutkia enemmän omia tuntemuksia ja syitä ihmissuhteessa jatkamiseen.

Eropäätös ei tapahdu yleensä minkään yksittäisen oivalluksen kautta. Monesti ihmiset etsivät järkiperäistä ratkaisua erokysymykseen. Moni on varmaan kuullut jonkun läheisen toteavan, että tässä ei ole mitään järkeä, kannattaisi varmaan lähteä. Aikaa kuluu, mutta mitään ei tapahdu. Myös ammattilaiselta kaivataan usein jotain ohjeita, kuinka tulisi toimia. Pettymys voi olla suuri, kun vastaanotolta lähtiessä ei ole saanut mitään selkeää ratkaisua.

Aika monesti jossain kohtaa eropohdintoja kipu käy liian suureksi ja ihmisen on pakko tehdä ratkaisu. Kun mieli ei pysty tekemään päätöstä, keho voi näyttää, että aika on kypsä. Joskus taas ratkaisuun voi avittaa suhteeseen liittyvä pettymys, joka katkaisee kamelin selän. Suuttumus voi tuoda sen verran energiaa, että ratkaisun pystyy tekemään.

Ero rakkaussuhteesta on prosessi. Se on prosessi, joka alkaa pikkuhiljaa ja kestää aikansa. Tässä prosessissa omasta kumppanista irrottaudutaan kiintymyksen kohteena, turvan ja lohdun antajana. Eroa pohtivan Ihmisen ei tulisikaan kysyä itseltään, pitäisikö minun erota, vaan ennemminkin, missä kohtaa olen omassa prosessissani. Kysymystä aseteltaessa on myös hyvä olla itselle myötätuntoinen eikä manata itseä siitä, että ei ole saanut ratkaisua tehtyä. Tällainen työ ottaa aikansa, niin se vain on.

Joel, S., MacDonald, G., ja Page-Gould, E (2017). Wanting to stay and wanting to go: Unpacking the content and structure of relationship stay/leave decision processes. Social psychological and Personality science, s.1-14.

 

Att kunna erbjuda en trygg famn och äkta närhet är morföräldraskap som bäst!

Posted on by
Vastaus

Då min dotter berättade för mig att jag skall bli mormor, blev jag mycket glad. Tänkte då öatt som tur är jag till min profession barnmorska. Nu kommer min dotter att få svar på frågor och funderingar om graviditet och förlossning direkt av sin egen mor. I dag nästan åtta år senare kan jag ödmjukt konstatera att jag som blivande mormor inte då förstod vad morföräldraskap på riktigt innebar.

Efter att jag fick se mitt nyfödda barnbarn bara några timmar gammal, väcktes nya enorma känslor. Då insåg jag att min yrkesidentitet inte längre kunde styra mina personliga värderingar och anknytning till detta nyfödda barnbarn.

Under min yrkeskarriär har jag sett många nyfödda, men denna gång var det något som var annorlunda. Att ha detta lilla barnbarn i famnen kändes mycket speciellt och overkligt.

Långt senare förstod jag att jag omedvetet, men ödmjukt klätt av mig min professionella barnmorskeroll och öppet tagit emot min nya roll som nybliven mormor. En roll fylld av beundran, stolthet, förundran och spänning.

I dag är jag en stolt mormor till tre barnbarn. Glad och tacksam över möjligheten jag fått att uppleva denna nya roll. Rollen som jag personligen upplever som ett privilegium. Rollen som jag blivit tilldelad oberoende av tidigare erfarenheter eller professionell bakgrund. Rollen som tillåter mig att uppleva, beundra och förundras över mina barnbarns individuella utveckling samt möjligheten att få bekanta mig med deras unika personligheter.

I dag tycker jag mig ha en lite bredare insikt i vad morföräldraskap handlar om. Det viktigaste för mig som mormor är – att kunna erbjuda en trygg famn och mycket äkta närhet.

Riittävästi lähellä – sopivasti erillään

Posted on by
Vastaus

Uhmakas ja kiukutteleva lapsi pyytää sylissä: ”laita turvavyöt tiukemmalle!”. Turvavyöt tässä tapauksessa ovat lapsen ympärille kiedotut kädet.

Ihmisellä on kaksi peruspyrkimystä. Toisaalta on tarve liittyä ja päästä turvallisesti toista ihmistä lähelle. Yhtäältä on tarve erillisyyteen ja itsenäisyyteen. Molempia asioita tarvitaan sopivasti. Läheiset ihmissuhteet läpi elämän ovat näiden tarpeiden neuvottelua ja tasapainon hakemista.

Tove Janssonin sadussa muumiperheen kotiin asettui näkymätön lapsi, Ninni. Hän on sadussa korostuneen mukautuvainen ja kiltti pikkutyttö. ”Sinä et koskaan saa omia kasvoja, ellet opi tappelemaan!”, haastoi Pikku-Myy Ninniä. Muumien hyvissä hoteissa vietetty aika auttoi Ninniä uskaltamaan olla vihainen. Hän puraisi isää häntään ja sai samassa kasvonsa takaisin. Hänestä tuli näkyvä.

Turvallinen läheisyys toiseen ihmiseen mahdollistaa itsenäiseksi, omaksi itsekseen kasvamisen. Kiukun ja eri mieltä olemisen ilmaisut ovat itsenäistymisen rakennusainetta.

Psykologi David Wallin on kirjoittanut siitä, miten uhmaiässä lapsen mieli kehittyy. On tärkeää, että lapsi tajuaa, että hän haluaa jotakin sellaista, mitä aikuinen ei halua. Ensin lapsi voi alkaa yrittää kiukkuisena pakottaa aikuista taipumaan tahtoonsa. Samalla lapsi saattaa kokea aikuisen pakottavana, koska tilanne loukkaa lapsen siihenastista ymmärrystä itsestään suhteessa toiseen. Pieni lapsi ei vielä ymmärrä toisen ihmisen mieltä erillisenä omastaan. Kun lapsi epäonnistuu yrityksessään pakottaa vanhempaa toimimaan haluamallaan tavalla ja vanhempi kestää lapsen kiukun, ilman kostoa tai vetäytymistä, oppii lapsi asteittain ymmärtämään, että toinen ihminen on erillinen. Toisella on ihan omia haluja ja tarpeita.

Suotuisassa kehityksessä lapsi oppii ymmärtämään kahden erilaisen näkökulman olemassaolon. Lapsen mielessä syntyy tilaa sille, että ihmisillä on erilaisia tarpeita, eriäviä tahtoja ja näkemyksiä.  Keskustelulla ja ymmärryksellä voidaan ylittää yhteen sopimattomien halujen ongelma, ilman pakottamista tai alistumista. Samalla ollaan todempina ja läheisemmin myös yhdessä.

Aikuisuudessa on vaikea olla lähellä toista, jollei lapsuudessa ole riittävästi saanut mahdollisuutta kasvaa erilleen. Jotta ei tuntisi olevansa yksin, ja voidakseen kokea vastavuoroisuutta, on tärkeää hyväksyä toisen itsenäinen asema. Toinen ihminen on itsenäisesti olemassa, erillinen, ei vain tarpeiden tyydytyksen kohde tai väline. Toista ei voi omistaa, kontrolloida tai pakottaa sopeutumaan tahtomaansa muottiin.

Mitä kielletympää tunteiden ilmaiseminen on ollut tai mitä heikompiin seurauksiin se on  ihmisen kasvussa johtanut, sitä vaikeampi tunteita ja tarpeita on ilmaista. Ihminen voi jäädä piiloon. Hänestä voi tulla näkymätön, kuten sadun Ninnistä. Toisaalta ihminen voi alkaa selviytyä niin, että hän ryhtyy ilmaisemaan tarvitsevuuttaan epäsuorasti ja pakottavasti. Manipuloiva, katkera vaativuus voi kertoa elämänmittaisesta vaille jäämisestä. Pakottavuus ja vaativuus parisuhteessa voi suoda hetken tyydytystä. Samalla se kororostaa yksinäisyyttä – kumppanin poissaolevuutta. Pakotettuna rakkaus ei tunnu miltään.

Turvattomassa vuorovaikutuksessa lapsi joutuu eriasteisesti luopumaan mahdollisuudesta tunnetason yhteyteen vanhempansa kanssa. Lapsi oppii manipuloimaan itseään tai vanhempaansa ylläpitääkseen läheisyyttä. Turvallisessa vuorovaikutuksessa ihmiselle syntyy kokemus takaisin kyllin hyvään läheisyyteen löytämisestä myös silloin, kun suhteessa on eripuraa ja ristiriitoja.

Kirjallisuutta:

Jansson, T. (1962). Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. WSOY.

Lehtovuori, P. (2006). Kyllin lähellä, riittävän kaukana. Therapeia-säätiö.

Wallin, D. (2007). Attachment in Psychotherapy. Guilford Press.

Hyvät tv-sarjat ovat parisuhteiden pelastus

Posted on by
Vastaus

Näin totesi eräs tuttavani jokunen aika sitten. Hän saattoi päästä lähemmäksi totuutta kuin arvasikaan. Hektinen arki etäännyttää helposti puolisosta. Työ, lastenhoito, harrastukset ja moni muu asia kalastaa päivästä suurimman palan. Puolittain nääntyneet aikuiset eivät jaksa enää yhdeksän aikaan miettiä parisuhdetta tai keskittyä puolison hyvinvointiin. Molemmat tarvitsevat oman hengähdystauon. Onneksi tuo hengähdystauko voi olla myös yhteinen.

Muistan nähneeni joskus sarjakuvan joka surkuhupaisella tavalla kuvasi arkista rakkaussuhdetta. Sarjakuvan ensimmäisessä ruudussa kulahtaneen näköinen pariskunta katseli sohvalla vierekkäin istuen televisiota. Seuraavassa ruudussa parisuhteen toinen osapuoli totesi puolisolleen, että sinun kanssasi on sitten niin kiva katsoa televisiota. Viimeisessä ruudussa pari istui jälleen hiljaa. Tätä voisi ehkä kutsua inhorealismiksi. Toisaalta syvemmällä tasolla sarjakuvan tekijä oli havainnut jotain hyvin oleellista. Loppujen lopuksi yhdessä jaetut tavalliset asiat tuovat ihmisille onnea.

Gottman ja Driver (2004) havaitsivat, että ohimenevät arjessa jaetut pienet keskustelut tai tekemisen hetket olivat tärkeämpiä parisuhteen hyvinvoinnille, kuin vakavat ja tunteisiin pureutuvat keskustelut. Tunteista keskustellessa voi parhaimmillaan ymmärtää toista paremmin ja päästä lähemmäksi toista. Toisaalta joskus tunteista voidaan puhua lakkaamatta ja silti kokea toinen etäiseksi.

Kun tekee päivittäin töitä suomalaisten parisuhteiden parissa, saa olla näköalapaikalla siihen, että mikä suomalaisia parisuhteissa hiertää. Hyvin usein ongelmaksi koetaan se, että suhteessa ei riittävästi puhuta tunteista. Tunteiden puhuminen on nostettu niin suureen osaan, että monet kokevat sen olevan itseisarvo. Tutkimusten valossa näyttää kuitenkin siltä, että tunteista puhuminen ei ole ainoa keino lähentää suhdetta puolisoon tai elää riittävän hyvässä ihmissuhteessa.

Gottmanin ja Driverin (2004) tulos heijastaa sitä, että parisuhteessa on tärkeää säilyttää toinen riittävän lähellä itseä. Yhteys toiseen pysyy, kun pieniä asioita jaetaan pitkin päivää. Sillä ei ole niin väliä, että mihin tuo keskustelu liittyy. Toiselle voi puhua lempisarjan edellisjaksosta tai pyykkipulvereiden koostumuseroista. Saman voi ajaa yhdessä tehty kauppareissu tai illallisen valmistus.

Viime aikoina on nostettu paljon esiin sitä, miten älylaitteet vievät perheenjäseniä ja puolisoita kauemmas toisistaan. Näin tapahtuukin silloin, jos molemmat tuijottavat omaa padiään eri huoneissa. Yhteys voi kuitenkin syntyä, kun molempien huomion kohteena on sama asia. Boothbyn ja kumppanien (2014) tutkimuksessa havaittiin, että yhdessä toisen kanssa samanaikaisesti jaetut kokemukset voimistavat niiden merkitystä. Sanat eivät ole välttämättömiä, jotta voidaan jakaa tunteita.

Myös fyysisen läheisyyden ylläpito on suhteen yhteydelle tärkeää. Kosketus ja toisen lähellä olo saa lähestymishormonin erityksen käyntiin. Stressihormonin eritys vähenee ja tekee yhä helpommaksi mennä lähelle toista. Parhaimmillaan päästään hyvälle kehälle, jossa molemmat tekevät töitä suhteen eteen. Tässä tulee myös esille TV -sarjojen plussat. Jos läheisyyttä on muutoin vähän, TV -sarjan katsomisen aikana on hyvä mahdollisuus kömpiä viereen. Sohvalla oleminen on luonteva tilanne, johon ei liity samanlaista torjunnan riskiä, kuin ehkä jossain toisessa tilanteessa.

Parisuhdetta voi verrata aikuisen ja lapsen väliseen kiintymykselliseen suhteeseen. Elääkseen ja voidakseen hyvin suhteessa olijat tarvitsevat kokemuksen toisen tavoitettavuudesta fyysisellä ja psyykkisellä tasolla. Jos lapsi jätetään ilman joka päiväisiä pieniä yhdessä jaettuja hetkiä, lapsi voi silminnähden huonosti. Usein unohdamme, että näin käy myös aikuiselle. Syyskesä ja pimenevät illat antavat hyvän syyn olla lähellä. Käyttäkää sitä hyväksi.

Driver J., Gottman, J.(2004) Daily Marital Interactions and Positive Affect During Marital Conflict Among Newlywed Couples. Family Process, Vol 43 (3), s. 301-314.

Boothby, E, Clark, M.Bargh, J (2014) Shared experiences are Amplified. Psychological Science. Vol 25 (12), s. 2209-2216.

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi

Posted on by
Vastaus

❤ ❤ ❤ ❤ ❤ ❤

Kesällä nuori on vapaa koulun luomasta paineesta, rutiineista ja säännöistä. Silloin on enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa ystävien kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin tai syventää tuttavuutta hieman etäisiksi jääneiden kavereiden kanssa.

Nuori ihastuu ja ehkä myös rakastuu. Kesälomalla uuteen ihmissuhteeseen on mahdollisuus panostaa ja antaa aikaa. Nuori tutustuu lähemmin ihastukseensa ja alkaa luottaa häneen hetki hetkeltä enemmän. Turvallisuuden tunne lisääntyy ja vahvistuu.

Uusi ihmissuhde sisältää yhdessä vietettyä aikaa, valvottuja öitä, tunteita, kohtaamisia, rakkauden tunnustuksia, lähetettyjä sekä vastaanotettuja viestejä, läheisyyttä, iloa ja nautintoa.

Toisinaan voi käydä niin, että kaikista voimakkaista läheisyyden ja rakkauden tunteista sekä upeista yhteisistä kokemuksista huolimatta suhde päättyy. Suhteen päättyminen – sen kestosta riippumatta – nostaa nuorella tunteita pintaan. Se voi olla helpotuksen tunteesta sydäntä raastavaan yksinäisyyden, hylkäämisen ja petetyksi tulemisen tunteeseen.

Nuori työstää surua sekä luopumisen tunnetta palaamalla suhteen aikaisiin viestittelyihin. Nuori pysähtyy lähetettyjen ja saatujen viestien ja kuvien äärelle sekä niihin liittyviin tunteisiin, saaden niistä lohtua.

Aikaa kuluu ja nuori saa etäisyyttä suhteen päättymiseen. Silloin voi mieleen alkaa hiipiä ajatus siitä, mitä suhteen aikana ihastumisen ja rakastumisen tunteessa lähetetyille luottamuksellisille seksiviesteille tapahtuu. Voiko nuori turvallisesti luottaa siihen, että kahdenkeskisiksi tarkoitetut viestit eivät vuoda eteenpäin. Pelaako luottamus vielä eron jälkeenkin?

Nuori tarvitsee jonkun ihmisen, jonka kanssa hän käy läpi huoltaan. Kun nuori kokee riittävän suurta turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta perhettä, läheisiä tai muita aikuisia kohtaan, hän todennäköisesti kertoo huolestaan, eikä jää yksin asian kanssa.

Seksiviestittely voi olla herättää aikuisessa huolta, pelkoa ja suuttumusta. Se voi olla aikuiselle täysin vierasta ja hämmentävää, jos tietoa siitä ei ole. On vain ajatus, että seksiviestittely on jotain pelottavaa ja vaarallista, josta on joskus ehkä kuullut.

Sinulta aikuinen, jolle nuori kertoo huolestaan, nuori odottaa lempeyttä, luottamuksellisuutta ja turvaa. Elämää ei voi kelalta taaksepäin eikä painaa ”delete” – nappulaa kokemusten tai tekojen pois saamiseksi. Elämä on tässä ja nyt.

Aikuinen, ota nuoren avun hakeminen ja puoleesi kääntyminen suurena luottamuksen osoituksena. Nuori kokee sinut turvalliseksi. Sanat ja teot, joilla nuorta ja tilannetta lähestyt, ovat merkityksellisiä.

Erään nuoren viisaisiin sanoihin kiteytyy paljon.

Kosketa minua hellästi sanoillasi ja teoillasi, vaikka olen toiminut sinun mielestäsi ehkä ajattelemattomasti, sillä

  • tarvitsen tukeasi
  • olen elämässäni vielä kokematon ja keskeneräinen
  • haluan kokea, ettet hylkää minua, vaan pysyt rinnallani
  • haluan säilyttää uskon ihmisten ja elämän hyvyyteen
  • haluan uskaltaa jatkossakin turvautua muihin ihmisiin ja luottaa heihin

Rakkauteen kuuluu myös erillisyys

Posted on by
Vastaus

Kuva: Independent UK

Parisuhteen onnellisuuteen ei vaikuta ainoastaan se, kuinka paljon parilla on kahdenkeskistä aikaa tai kuinka paljon he puhuvat asioista keskenään. Parisuhteen hyvinvointiin vaikuttaa myös kummankin oma hyvinvointi: miten kumppanit voivat psyykkisesti ja fyysisesti. Tärkeä asia voi olla myös se, kuuluvatko kumppanit johonkin parisuhteen ulkopuoliseen yhteisöön, tai onko heillä omia intohimon kohteita. Omat ystävät ja harrastukset voivat tukea parisuhteenkin hyvinvointia. Myös saman katon alla tarvitaan sellaisia hetkiä, että voi olla yhdessä mutta erillään, vaikka ihan hiljaa omia juttuja puuhaillen. Tämä ei merkitse sitä, että muut asiat olisivat tärkeämpiä kuin oma kumppani. Turvallisessa parisuhteessa on turvallista olla myös erillään.

Kyky kestää erillisyyttä on varhainen osa ihmisen persoonallisuutta. Tätä kehitystä voi häiritä erilaiset kaltoinkohtelut tai vaikkapa liian takertuva vanhempi. Aikuisena vaikeus olla yksin näyttäytyy muun muassa mustasukkaisuutena ja ahdistusherkkyytenä.

Usein noin kahden ensimmäisen seurusteluvuoden jälkeen tulee ”parisuhteen erillistymisvaihe”. Silloin kumppanit kokevat tarvetta löytää oma yksilöllisyytensä symbioottisen huuman jälkeen. Tätä voi verrata siihen, kun pieni lapsi ymmärtää, että äiti onkin hänestä erillinen ihminen, jolla on oma tahto ja omat kokemukset. Samalla tavalla parisuhteen kehitys edellyttää sen ymmärtämistä, että kumppani ei ole oman itsen jatkumo vaan erillinen ihminen. Tämä voi tuntua pettymykseltä. Eikö kumppani olekaan kaikki tarpeet tyydyttävä onnen ja ymmärryksen lähde? Eriytymisvaiheessa pari usein ajautuu riitoihin. Hiljalleen kumppanit löytävät uuden tavan olla yhdessä, erillisinä yksilöinä. Tätä seuraa parisuhteen ”kumppanuus-vaihe”.

Eriytymättömyys näkyy parisuhteessa monin tavoin. Eri mieltä oleminen voi tuntua pelottavalta, eikä riitoja välttämättä ole ollenkaan. Koko ajan on varmistettava, että ei vahingossakaan loukkaa tai suututa toista – ja samalla omat tunteet ja ajatukset tukahtuvat. Toisaalta kumppanit voivat riidellä paljonkin, sillä jatkuva yhdessä oleminen saa paineet kasvamaan – elämä on yhtä isoissa tunteissa vellomista, eikä kumpikaan saa ”happea”. Jatkuva puhuminen ei välttämä kerro hyvästä kommunikaatiosta vaan vaikeudesta olla erillään kumppanista. Toimimaton riippuvuus kumppanista näkyy usein myös seksuaalisen halun vähenemisenä. Erillisyys saa aikaan ikävän ja halun hakeutua toisen luo.

On tavallista, että yksi kumppaneista kaipaa läheisyyttä enemmän kuin toinen. Erillisyyden herättämiä tunteita voi tutkia omassa mielessä. On hyvä tunnistaa, että itse voi omalla takertumisellaan myös ahdistaa kumppania ja ajaa tätä tiedostamattomasti kauemmas. Toisaalta, jos oma rakas on aina vetäytymässä, tämä herättää väistämättä yksin jäämisen ja torjutuksi tulemisen tunteita – ja saa hakemaan yhteyttä toiseen yhä enemmän. Kyseessä on itseään ylläpitävä kehä. Se ei ole kummankaan vika. Kumpikin yrittää selvitä kielteisellä kehällä parhaiksi oppimillaan keinoilla.

Erillisyys ei merkitse tunnetason kylmyyttä tai toisen sivuuttamista. Turvallinen läheisyys mahdollistaa turvallisen erillisyyden. Tässäkin toimii vertaus lapsen ja vanhemman välisestä suhteesta: lapsi tutkii maailmaa, tulee välillä tankkaamaan turvaa vanhemman sylistä, leikkiessään lapsi kääntyy katsomaan: onko isä tai äiti siellä? Ja jatkaa leikkejään. Samoin parisuhteessa on turvallista tutkia maailmaa ja toteuttaa itseään, kun tietää, että kumppaniin saa tunnetason yhteyden. Kumpikin voi luottaa siihen, että toinen on tukena eikä hylkää.

Elämänhistoria määrittää osaltaan sitä, kuinka turvalliseksi henkilö kokee olonsa parisuhteessa. Omat reaktiot voivatkin olla niitä tunteita, joita on kokenut oman vanhemman tai muun läheisen kanssa. Täytyykö takertua toiseen, jotta voi olla varma rakkauden säilymisestä? Parisuhteesta voi tulla uusi näyttämö yksin jäämiselle tai tukahduttavalle läheisyydelle. Jokainen ihminen joutuu ainakin jossain määrin tasapainottelemaan elämässä näiden kahden välillä: erillisyyden ja läheisyyden.

Parisuhde on uusi mahdollisuus käsitellä omia tunteita. Onnellinen parisuhde tarvitsee sekä tunnetason läheisyyttä että kummallekin mahdollisuutta olla oma itsensä, yksilöinä.

Lisätietoa:

Rakkauden yhtiöittäminen

Posted on by
Vastaus

shutterstock_127605290Yhtiöittäminen on ajan henki. Miksi emme siis yhtiöittäisi myös rakkautta? Siinähän vähenee byrokratia ja palvelut sen kun paranevat. Jos tiedossasi on sopiva yhtiötoveri, niin tartu siis rohkeasti tähän pistämättömään rakkausvinkkiin.

Uuden yhtiön menestys perustuu taitavasti muotoiltuun yhtiöjärjestykseen, valittuun strategiaan ja luvassa oleviin investointeihin. Määritelkää siis yhtiötoverinne kanssa molempia tyydyttävä strategia ja työjako rakkauden suhteen sekä tavat jolla te lupaatte investoida rakkauteen. Miettikää yhdessä onko teillä tasapäiset mahdollisuudet näihin investointeihin vai onko teistä jommallakummalla paremmat rakkausresurssit pistää peliin. Tuleeko toisesta rakkauden suhteen ehkä jopa äänetön yhtiömies?

Määritelkää aluksi yhtiönne tuotto-odotukset. Kuinka paljon rakkautta sen tulee tuottaa ja millä tavoilla rakkautta mitataan? Millaiset teot ja tunneilmaisut luetaan rakkaudeksi ja kuinka niitä arvotetaan? Kuinka tärkeätä on rakkauden laatu sen määrää mittaavien suureiden rinnalla? Kuinka paljon tekoja ja tunneilmaisuja tulee olla, että rakkausyhtiön vuotuinen tilinpäätös jää positiiviseksi? Montako rakastelukertaa siihen esimerkiksi tulee sisältyä? Jos yhtiö tuottaa rakkausylijäämää, niin johtaako se yhtiöjärjestyksenne mukaan sormusten hankintaan? Jos tilinpäätös on sen sijaan negatiivinen, niin voiko tilit tasata lainaamalla rakkautta yhtiönne ulkopuolelta?

Rakkausyhtiön menestystä tulee tietenkin seurata neljännesvuosiraporteissa. Niistä näkee onko yhtiö tuottanut budjetoidun määrän rakkautta, onko rakkaus ollut laadultaan tavoitteiden mukaista ja onko yhtiön tuotos riittävä suhteessa parin rakkausinvestointeihin. Ovatko investoinnit tuottaneet tarkasteluvälillä budjetoidun määrän kuulluksi tulemista, hyväksyntää, läheisyyttä ja jopa intohimoa? Tämä arvio on tärkeä, sillä rakkausyhtiönne on kilpailutilanteessa muiden vastaavien yhtiöiden kanssa.

Rakkausyhtiössä ei voi välttää sitä, että ulkopuoliset ja myös kansainväliset yksityiset investoijat saattavat yrittää nurkanvaltausta yhtiössänne ja jopa houkutella yhtiötoverinne sitoutumaan kilpailevaan rakkausyhtiöön. Yhtiötoverinne luonteenpiirteet vaikuttavat siihen, kuinka tärkeänä hän pitää lyhyen aikavälin rakkausinvestointien tuotto-odotuksia. Oman rakkausyhtiönne pitkäaikainen tuotto voi olla varma, mutta lupaukset rakkauden lyhytaikaisista voittonäkymistä saattavat houkutella hänet investoimaan kilpailevaan yhtiöön.

Syntynyttä ongelmaa voi yrittää korjata hakemalla omalle rakkausyhtiölleen uuden yhtiökumppanin. Yhtiökumppanin valintaa harkittaessa on syytä selvittää kunnolla hänen pätevyytensä ja kokemuksensa menestyksekkääseen ja tyydytystä tuottavaan toimintaan rakkausyhtiössä. Rakkaus on taitolaji.

Vanhempi, ole arvokas!

Posted on by
Vastaus

shutterstock_336970313Lapsi joka kohdataan myötätunnolla, oppii empatiaa. Miten se tehdään käytännössä? Ellei myötätuntoa itse ole saanut, sitä on vaikea myös antaa. Oletko itse oppinut hyväksymään ja myötäelämään itsesi kanssa, itseäsi kohtaan? Myötätunto ja hyväksyminen lähtevät ensin itsestä – siis itsemyötätunnosta.

Arjessa ehkä sen huomaa, että vaikka haluaa ja on päättänyt olla empaattinen ja kannustava vanhempi tai kumppani, suusta tulee turhan kovia sanoja, turhan karulla äänellä. Lohtua ja läheisyyttä hakeva tuleekin työnnettyä pois tai vilpitön innostus latistettua. Jopa silloin kun toisella oikeasti olisikin hauskaa!

Väkivaltaa voi ja pitää ennaltaehkäistä. Hyvinvoiva, onnellinen ihminen ei ammu lapsia ja nuoria, jotka edustavat elämäniloa, toivoa ja tulevaisuutta. Myötätuntoinen ihminen ei halua tappaa. Jos haluamme taistella väkivaltaa vastaan, on lisättävä hyvinvointia, toivoa ja onnellisuutta. Hyvinvointia syntyy kun tulee kohdatuksi empaattisesti ja oikeudenmukaisesti. Empatia on myötäelämisen taito. Sitä voi opetella.

Myötätunto vähentää omaa ja toisten kärsimystä ja osaltaan lisää hyvinvointia.

Meistä jokainen on arvokkainta mitä on. Sinulla on oikeus tulla kohdatuksi myötätuntoisesti, mutta vain itseesi ja omaan käyttäytymiseesi voit todella vaikuttaa. Siksi onkin tärkeää osoittaa myötätuntoa juuri itseään kohtaan. Itsemyötätunto on sitä että arvostaa itseään ja suhtautuu lempeydellä omiin tekoihinsa ja tunteisiinsa. Jotta voit todella olla myötätuntoinen muita kohtaan on sinun ensin opittava olemaan myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Muutoksen on lähdettävä sisältä, muuten se jää pintapuoliseksi. Kyseessä on siis elämän mittainen matka joka vaatii paljon harjoittelua.

Opettele myötäelämisen taito

Opettele myötätuntoa ensin itseäsi kohtaan. Se on tarpeen aina vastoinkäymisen ja mokan hetkellä ja lapset ottavat mallin sinusta. Myötätuntotutkijan, professori Neffin mukaan itsemyötätunto tarkoittaa neljää askelta.

1. Huomaa kärsimys. Kun itse voit huonosti, älä pakene päihteisiin, ruokaan tai riitelyyn. Lakkaa väheksymästä omaa kärsimystäsi. Katso asiaa asiana ja hyväksy tilasi. Tervehdi itseäsi rauhallisesti silmiin katsoen: tässä olen taas, kärvistellen, valvoen, ahdistuen.
2. Suhtaudu lämmöllä. Toimi lempeydellä, kuten toimisit parasta ystävääsi kohtaan. Lohduta. Ymmärrä. Rohkaise. Kannusta. Halaa itseäsi, kiedo kirjavaan peittoon, tarjoa itsellesi ja tuskallesi kuppi teetä.
3. Pysy rinnalla. Moni hylkää itsensä karkeilla ajatuksilla tai solvaavalla sisäisellä puheella. Sano, että ei hätää, tästä selvitään, taas etsitään keinot ja luotetaan, uskotaan, toivotaan ja yritetään. Yksi hyvin nukuttu yö, yksi soitto ystävälle, yksi hikinen lenkki tai aamu-uinti kirpeässä järvessä jo tekee ihmeitä. Tunteet ja tunnelmat muuttuvat.
4. Yleistä. Jos muistat, että virheet ja vastoinkäymiset ovat inhimillisiä, kaikille ihmisille kuuluvia asioita, se helpottaa. Et ole ainoa jolle käy näin tai joka tuntee näin, päinvastoin kaikki ihmiset kokevat samoja asioita. Olet samanlainen ja samanarvoinen, tämä yhdistää sinut kaikkiin muihin. Et ole yksin.

Nämä askeleet ovat tärkeitä jokaiselle epäonnistumisten tai onnettomuuksien hetkellä. Oman pahan olon vahvistaminen tai itseruoskinta tuskin antavat voimaa ja viisautta selviytyä ja voida paremmin. Ja mikä tärkeintä, oman itsesi kohtaaminen myötätunnolla kehittää sinua lempeämmäksi ja myötätuntoisemmaksi myös muita kohtaan. Samalla kun lisäät omaa hyvinvointiasi, lisäät sitä myös muilla.

Myötäelämisen taitoa voi soveltaa kaikkiin omiin tunteisiinsa, myös iloon ja onneen. Sama kaava toimii myötätuntoisena suhtautumisena myös lapsen tai kumppanin tunnetiloihin.

Koe rinnalla, anna surun tulla ja ilon kuplia. Tunteita on monenlaisia, kaikilla. Ne voi hyväksyä ja elää myötätuntoisesti.

Väestöliiton nettipalvelu Urpot.fi tarjoaa tukea ja tietoa murrosikäisen nuoren vanhemmalle

Lähteitä

K. D. Neff: Self-compassion, self-esteem, and well-being. Social and personality psychology compass, Vol 5/1, 1–12, 2011.
K. D. Neff, P. McGeheef: Self-compassion and psychological resilience among adolescents and young adults. Self and Identity, Vol 9/3. 2010.
K. D. Neff, S.S. Rude, K. L. Kirkpatrick: An examination of self-compassion in relation to positive psychological functioning and personality traits. J of Res in Personality. Vol 41/4, 908-916, 2007.

About the Book