Lastenhoitovastuun jako ei etene pelkillä kiintiöillä

Maria Kaisa Aula

AulaMaria-Kaisa_004Pienten lasten kotihoidontukea ja päivähoitopalveluita karsivan paketin kaatuminen hallituksen loppusuoralla oli hyvä uutinen. Paketin taisivat kaataa ennemmin mielipidetiedustelut kuin taloudelliset laskelmat. Hanke oli alunperin työmarkkinavetoinen ja perheiden arjelle vieras.

Uudistusidea oli hyvin ”ideologinen”. Pienten lasten kotihoidontuen kiintiöinti ei jättänyt tilaa perheiden moninaisuudelle. Perheiden olisi pitänyt laittaa arkensa ja arvonsa hallituksen toivomaan sukupuolten tasajako -pakettiin. Lapsi jäi perhepaketin valmistelussa sivuosaan.

 

Työmarkkina-aseman ehdoilla eläminen ei ole kaikkien isien ja äitien kärkitavoite. Elämän mielekkyys koostuu niin paljosta muustakin. Vuosi tai kaksi on ihmisen työurassa lyhyt aika mutta pienen lapsen kasvussa pitkä. Lapsiakin on hyvin erilaisia.

Useimmat pariskunnat pystyvät keskenään sopimaan hoitoratkaisuja, jotka ottavat kohtuudella molempien puolisoiden intressit sekä lapsen tarpeet huomioon.

Mutta ovathan sukupuolten tasa-arvo ja lasten hoitovastuun jakaminen tärkeitä tavoitteita! Miten niitä sitten paremmin edistettäisiin? Miten Ruotsissa on saatu isät käyttämään vanhempainvapaita enemmän kuin Suomessa?

Suomen ja Ruotsin eroihin perheiden valinnoissa vaikuttavat monet tekijät. Kyse on asuntopolitiikasta, työelämän ratkaisuista sekä vanhempainvapaiden kokonaisuudesta. Yksistään sukupuolikiintiöitä säätämällä tai pienten lasten kotihoidontukea karsimalla tasaisempi hoitovastuu ei etene.

Suomessa asuminen on kalliimpaa ja perheiden menoista suurempi osuus menee lainan lyhennyksiin. Jos asumisen kustannuksia saataisiin meillä alemmaksi, olisi isienkin helpompi jäädä lastenhoitovapaalle. Silloin myös molempien vanhempien olisi helpompaa tehdä vaikka osa-aikatyötä ja jakaa hoitovastuuta.

Työelämässä mennään perheellisten näkökulmasta kovilla kierroksilla. Lasten vanhemmat, myös äidit, tekevät Suomessa todella paljon töitä – myös vuorotyötä, viikonlopputyötä ja iltatyötä. Näin etenkin pienipalkkaisissa palveluammateissa. Joustavat aamutyöajat ja etätyöt eivät ole vielä ollenkaan mahdollisia kaikille työntekijöille.

Kun arkea sitten yhteensovitetaan, on usein helpompaa, että toinen vanhemmista on jonkin aikaa kotona etenkin jos lapsia on useampia. Alle 3-vuotiaiden lasten äitien hiukka Ruotsia alhaisempi työllisyysaste Suomessa kertoo myös näistä arjen tosiasioista. Yli 3-vuotiaiden lasten äitien osalta erot jo tasoittuvat etenkin kun naiset tekevät Suomessa pääosin kokoaikatyötä, toisin kuin Ruotsissa.

Voisivatko työmarkkinajärjestöt suunnata tasa-arvon nimissä voimansa joustavien työaikaratkaisujen sekä työn ja perheen yhteensovittamista työpaikoilla edistävien käytäntöjen edistämiseen? Näillä olisi hoitovastuun jakamisen kannalta paljon käytännön merkitystä. Väestöliitossakin toimimme juuri perheystävällisten työpaikkojen kehittämiseksi ihan käytännössä: http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/

Vakuutusperusteisilla vanhempainvapailla on merkitystä hoitovastuun jakamisen kannalta. Isiä kannustaisi lastenhoitoon se, että ansiosidonnainen vakuutuskausi olisi nykyistä pidempi ja sitä voisi käyttää joustavammin mm. osa-aikaisesti.

Monissa maissa, kuten Suomessakin on säädetty isän kiintiöitä vanhempainvapaisiin. Suomen isäkuukausi (9 viikkoa eli reilu 2 kuukautta) on samaa tasoa kuin monissa muissa maissa. Isät pitäisi vaan saada käyttämään mahdollisuutensa.

Suurin ongelma on kuitenkin vapaan kokonaiskesto, joka jää Suomessa monia muita maita lyhyemmäksi. Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaiden kesto on Suomessa kaiken kaikkiaan noin 11 kuukautta, kun Ruotsissa kokonaisuus on 16 kuukautta. Ruotsissa isän kiintiö on 2 kuukautta, äidin sama 2 kuukautta ja yhteisesti jaettavaa on 12 kuukautta. Ruotsi ei siis niinkään pelaa isäkiintiön pituudella vaan kokonaiskauden pituudella ja vapaan käytön joustavuudella. Lisäksi perheet voivat saada ”bonusta” verovähennyksenä, jos isä pitää vapaata enemmän kuin kiintiöidyt 2 kuukautta.

Väestöliitto on ehdottanut Suomeen joustomallia, joka menisi Ruotsista vielä vähän paremmaksi eli tukikausi olisi kokonaisuudessaan 16 kuukautta. Äitiysvapaa olisi 4 kuukautta (josta 1 kuukausi ennen syntymää). Isäkuukausi olisi 3 kuukautta ja yhteisesti jaettava kausi olisi 9 kuukautta. Isä ja äiti saisivat valintansa mukaan olla vapaalla yhtä aikaa tai eri aikaan. Kotihoidontukikausi jatkuisi 16 kuukauden vanhempainvapaan jälkeen.

Vanhempainvakuutuksen pidentämisessä kantona kaskessa on tietysti rahoitus. Työnantajat ja työntekijät rahoittavat päivärahat palkoista perittävillä sava-maksuillaan. Kauden pidentäminen edellyttäisi maksun korottamista.

Valtiosta tuskin on nykytilanteessa rahoitusapua saatavissa. Valtion käsissä toki olisi pienten lasten kotihoidon tuen tason korottaminen vaikkapa lapsen 1,5 vuoden ikään saakka. Sekin voisi rohkaista isiä lastenhoitoon nykyistä paremmin.

Talouden realismi vaikuttaa siihen, että lyhyellä aikavälillä uudistusmahdollisuudet eivät näytä kovin lupaavilta. Siitä huolimatta kannattaa tutkailla puolueiden ohjelmia sillä silmällä, millaisia näkymiä ne perheen ja työn yhteensovittamisen sekä lastenhoitoratkaisujen vaihtoehdoissa tarjoavat.

Lisää aiheesta:
Väestöliiton eduskuntavaaliohjelma
Vanhempainvapaatyöryhmän muistio (2011) (STM)

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s