Ovatko perhevapaat vain työmarkkina-asia?

Onko perhevapaiden uudistaminen pelkästään työmarkkina-asia? Onko kyse vain työllisyydestä ja tasa-arvosta vai myös lasten hyvinvoinnista? Vähentääkö uudistus lapsiköyhyyttä vai lisääkö?  Miten erilaiset tavoitteet ja monimuotoisten perheiden tarpeet yhteen sovitetaan?

Tätä soisin budjettiriiheen pian kokoontuvien ministereiden miettivän.

Hesari otsikoi äskettäin sovun perhevapaista alkavan löytyä mutta pienten lasten kotihoidon tuesta vielä kiistellään. Valmistelutyötä ennakoitiin tehtävän puhtaasti kolmikantaisesti – työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen sekä valtion edustajien työryhmässä.  Pelkään pahoin, että silloin perhevapaat siirtyvät perhepolitiikan ytimestä työllisyys- ja kilpailukykyasioiksi.  Mahtaako silloin jäädä aikaa lapsivaikutusten arviointiin?

Työmarkkinajärjestöt julkistivatkin perjantaina kannanoton, jossa ne kiirehtivät hallitusta aloittamaan perhevapaauudistuksen. Tavoitteista ei löytynyt lasten hyvinvointia.

Valmistelua pitää johtaa lapsen edun periaatteen, johon valtio on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa sitoutunut. Lasten hyvinvoinnin näkökulmaa vahvistamaan tarvitaan valmisteluun lapsi- ja perhejärjestöjen sekä tutkimuksen asiantuntijat. Esimerkiksi Väestöntutkimuslaitos julkistaa lokakuussa perhevapaiden pohjoismaisen vertailun, joka antaa suhteellisuuden tajua oma järjestelmämme arviointiin.

Toivon, että puolueet ja poliittisten päättäjät itse ottavat keskeisen roolin valmistelussa. Toki työmarkkinatahoilla on siinä paikkansa, koska ne rahoittavat ansiosidonnaiset etuudet.

Mediakin voisi selvittää isien ja äitien näkemyksiä asiasta. Perheiden omat näkemykset ”kiistanalaisesta” pienten lasten kotihoidon tuesta ovat eri tavoin painottuneita kuin työmarkkinatahojen ja monien puolueidenkin. Väestöliiton perhebarometrin valossa kotihoidontuki ei näytä kiistanalaiselta vaan etenkin pienten lasten vanhempien laajasti arvostamalta.

Se ei olekaan ihme, koska lasten kotihoidon tuki on palvelusetelityyppinen ja joustava etuus, jota hyödynnetään oman perheen sisällä erilaisissa elämäntilanteissa, isovanhempien tai muun sukulaisen tai ulkopuolisen hoitajan palkkaamisessa sekä yksityisen päivähoidon ostamisessa. Näitä hyviä puolia ei pitäisi uudistuksissa menettää.

Budjettiriihestä odotan päätöstä jatkuvalle spekuloinnille vapaiden muutoksista. Lähivuodet voisi jo rauhoittaa. Perheillä on oikeus saada hyvissä ajoin tietoa, milloin mahdolliset uudistukset tulevat voimaan. Perhepolitiikan pitää olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa.

Perhevapaiden uudistamisen ehdotuksissa on mukana tasa-arvon kaapuun kiedottuja etuuksien tosiasiallisia leikkauksia. Etenkin nämä ovat omiaan vaikuttamaan perheiden suunnitelmiin ja jopa syntyvyyteen. Parempi olisi tehdä isompien remonttien valmistelu rauhassa ja tähdätä seuraavalle vaalikaudelle. Pienten askelten uudistamista voi tehdä toki nopeammalla tahdilla.

Monet uudistajat ovat puhuneet ”nollasummapelistä” eli siitä että ns. uutta rahaa ei uudistukseen käytetä. Miksi näin? Perheiden etuuksien reaaliarvohan on laskenut 1990-luvun alusta, lapsilisän osalta noin 30 prosenttia. Se on enemmän kuin monen muun väestöryhmän esimerkiksi eläkeläisten osalta. Uudistuksesta on vaikea saada lasten hyvinvointia ja isien hoitovastuuta lisäävää, jos ansiosidonnaista vapaata ei pidennetä. Siihen tarvitaan lisää rahaa.

Perhebarometreissä perheet toivoivat enemmän joustoa työelämään ja myös osa-aikatyön mahdollisuuksia. Ruotsissa äitien ja isien tasaisemmin jaettu hoitovastuu perustuu paljolti myös osa-aikatyön hyödyntämiseen. Lapsetkin pitävät eniten lyhyistä hoitopäivistä.

Perhevapaauudistuksen pitää tuoda enemmän joustavuutta ja vähentää jäykkyyksiä. Isille ja äideille pitää antaa mahdollisuuksia toimia myös tiiminä oman lapsensa hyvinvoinnin kannalta parhaaksi katsomallaan tavalla.

Suomessa ei ole hyvät perinteet uudistamisessa, joka perustuu tutkimukseen tai asiakaskokemukseen. Yleensä työryhmässä tai neuvottelussa päätetään poliittisesti sopivasta paketista. Jälkeenpäin sitten ihmetellään ei-toivottuja vaikutuksia ja sitä miten ihmiset käyttäytyivätkin uudistuksen jälkeen niin kovin yllättävästi.

Eikö perhevapaiden valmistelussa kannattaisi arvioida etukäteen vaikutuksia lapsiin sekä isien ja äitien todellisiin käyttäytymismuutoksiin? Olisivatko erilaisten perheiden asiakasraadit oikea tapa lähteä selvittämään parhaiten toimivaa kokonaisuutta? Mutu-tuntuma ei tähän riitä.

Mitä yksittäistä päätöstä toivoisin budjettiriihestä nuorten perheiden tueksi? Perheiden tasa-arvoa lisäisi äitiyspäivärahan alimman eli vähimmäispäivärahan tason korotus samalle tasolle kuin työmarkkinatuki. Se myös tukisi lapsiköyhyyden vähentämistä. Eniten lapsilukutoiveet ja syntyvyys ovat nimittäin vähentyneet heikossa työmarkkina-asemassa olevien ja heikosti koulutettujen parien perheissä. Perheellistymisestä ei saa tulla Suomessa hyväosaisten etuoikeus. 

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Uuden perhepolitiikan aika?

AulaMaria-Kaisa_004Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö moitiskeli kesällä Sipilän hallituksen perhepolitiikan olevan ”50-lukulaista”.  Puoluekokouspuheessaan hän vaati pidempiä vanhempainvapaita ja isäkiintiöitä sekä moitti hallituksen lapsiin ja koulutukseen kohdistuvia säästöjä sekä päivähoitomaksujen korotuksia.

Maksuton varhaiskasvatus ja pidempi ansiosidonnainen vanhempainvapaa ovat hyviä tavoitteita.  Isiä pitää kannustaa ottamaan enemmän hoitovastuuta. Mutta onko siihen paras konsti kuitenkaan pelkät kiintiöt vai tarvitaanko taloudellisia kannustimia Ruotsin tapaan sekä työelämän kulttuurin muutosta?

”Lapsille parempaa” on mainio tavoite, mutta se moitittu ”50-lukulaisuus” jäi minua vaivaamaan. Nimittäin 50-luvulla on perhepolitiikan historiassa hyvä maine.  Silloinhan päättäjät juuri investoivat perheisiin. Vieläkin juhlimme Suomen vientituotteina sotien jälkeisen perhepolitiikan innovaatiota eli äitiyspakkausta, lapsilisiä, neuvoloita ja ilmaista kouluruokaa.  Silloin aloittivat työnsä ne usein kaivatut kodinhoitajatkin.  Nämä sodan jälkeisen Suomen rohkeat panostukset ovat edelleenkin suomalaisen perhepolitiikan ytimenä.

Perhepolitiikan toinen ”kultainen vuosikymmen” oli 1980-luku, jolloin säädettiin kunnallisesta  päivähoidosta sekä luotiin päivähoidon vaihtoehdoksi pienten lasten kotihoidon tuki. Vanhempainvapaita kohennettiin ja pidennettiin.  Peruskoulukin oli jo voimissaan. Uusi lastensuojelulaki sekä lapsenhuoltolaki säädettiin sekä kiellettiin lasten ruumiillinen kuritus.

1990-luvun alussa vielä siirrettiin lapsiperheiden verovähennys lapsilisänä maksettavaksi ja viimeisteltiin päivähoidon ja valinnanvapauden ratkaisuja.  Sen jälkeen ollaan menty ”lamatunnelmissa”. Uudistukset ovat olleet pientä hienosäätöä sekä  etuuksien karsintaa.

Vaikka suomalainen perheiden tuen kokonaisuus on edelleen toki monipuolinen, on etuuksien reaalitaso hiljalleen rapautunut.  Perheiden tuki on reaaliarvoltaan monia kymmeniä prosentteja alempi kuin 1990-luvun alussa.

Tarvetta olisi helpottaa etenkin perheen ja työn sekä perheen ja opiskelun yhteensovitusta.  Ja nuorten pitäisi ensiksi edes päästä työmarkkinoille. Nuorten taloudellinen asema on heikentynyt ja epävarmuus tulevaisuudesta lykkää perheellistymisen ratkaisuja. Kun ensisynnyttäjien keski-ikä lähenee 30 vuotta, jää todennäköisesti monia toivottuja lapsia syntymättä ja tahaton lapsettomuus lisääntyy.

Ratkaistava ongelma on taloudellinen eriarvoistuminen. Perhebarometri antoi vakavia signaaleja siitä, että heikossa työmarkkina-asemassa olevat ja heikosti koulutetut eivät enää suunnittelekaan perheellistymistä siten kuin aikaisemmin.

Miten pienituloisia ja nuoria perheitä tuettaisiin enemmän? Ensimmäisenä tulee mieleen opintorahan huoltajakorotus. Moni tarjoaa ratkaisuksi lapsilisien korottamista sekä niiden verottamista pois hyvätuloisilta, mutta silläkin on omat vaikeasti ennakoitavat haittavaikutuksensa.

Perheiden tukien pitäisi tunnistaa paremmin perheiden erilaisuutta ja monimuotoisuutta eli yksinhuoltajia, sateenkaariperheitä, monikkoperheitä sekä monilapsisia perheitä.

Nykyinen keskustelu käy yksin työkeskeisyyden ehdoilla.  Esimerkiksi perheen ja työn yhdistämisen haasteet ovat erilaisia yhden lapsen tai 3-4 lapsen perheessä.  Kolmen tai useamman lapsen perheisiin syntyy kuitenkin nyt yli puolet kaikista lapsista.  Tiedämmekö tarpeeksi monilapsisten perheiden arjen haasteista?

Perhepoliittista keskustelua käydään nyt talousvetoisesti. Työurien pidentämisessä syyttävä sormi kohdistuu alle 3-vuotiaiden lasten vanhempiin, vaikka naisten työssäkäyntiaste on Suomessa kansainvälisesti katsoen korkea.  Pienten lasten kotihoidon tuki on säännöllisin väliajoin jollakin karsintalistalla, vaikka perhebarometrien mukaan se on vanhempien itsensä parhaimpana pitämiä tukimuotoja.  Nykyisen työelämän kilpailullisuus ruokkii osaltaan joko-tai ratkaisuja työn ja lastenhoidon valinnoissa.  Joustavuutta tarvitaan paitsi vanhempainvapaisiin myös työelämään.

Väestöliitto on jo lähtökuopissa viemässä perhepolitiikkaa uuteen aikaan.  Tutkijoiden toivoisi tuovan keskusteluun myös kansainvälistä vertailua.  Nyt olisi sen aika.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

 

 

 

 

 

Olisiko sinulla varaa perheeseen?

shutterstock_328366364

Kuva: vlada93/shutterstock

Pienehkössä suomalaisessa radanvarsikaupungissa asuu lapsiperhe. Aivan tavallinen perhe, johon kuuluu äiti, isä, kolmevuotias tytär ja kolmen kuukauden ikäinen pieni vauva. Irakilaistaustainen isä on ollut Suomessa jo seitsemän vuotta, samasta maasta kotoisin oleva äiti pari vuotta vähemmän. Pariskunnan molemmat lapset ovat syntyneet Suomessa. Isä käy töissä ravintolan autonkuljettajana, äiti on kotona lasten kanssa. Kuten kaikki vanhemmat, myös tämän perheen isä ja äiti haluavat elää, tehdä töitä ja kasvattaa lapsiaan turvallisessa ympäristössä, jossa ei tarvitse pelätä sotaa, vainoa tai väkivaltaa. He haluavat antaa lapsilleen eheän lapsuuden ja tulevaisuuden.

Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä lakiesitys, joka toteutuessaan heikentäisi ennestään pakolaistaustaisten maahanmuuttajien oikeuksia ja mahdollisuuksia saada elää perheensä kanssa Suomessa. Uudessa laissa muun muassa toimeentuloedellytyksiä ollaan kiristämässä huomattavasti: perheenyhdistämistä hakevan henkilön, jolla on puoliso ja kaksi lasta, nettotulojen pitäisi olla vähintään 2600 euroa kuussa. Toimeentuloedellytys koskisi myös alaikäisenä yksin Suomeen tulleita lapsia. Todellisuudessa moni suomalainenkaan ei tienaa tuota summaa.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsella tulee olla oikeus molempiin vanhempiinsa sekä turvattuun ja onnelliseen lapsuuteen. Suomikin on sitoutunut noudattamaan sopimusta. Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan lain voimaantuleminen tarkoittaisi kuitenkin käytännössä sitä, etteivät lapsen oikeudet enää toteudu Suomessa.  (HS 5.6.). Jo ennestäänkin tiukan lain tiukennukset tekisivät hallaa myös suomalaiselle tasa-arvon periaatteelle, sillä ne asettaisivat perheet keskenään entistä epätasa-arvoisempaan asemaan.

THL:n tuoreen tutkimuksen mukaan lapsuudenperheestä erossaolo vaikuttaa negatiivisesti maahanmuuttajien kotoutumiseen. Erossaololla on tutkimuksen mukaan yhteys myös univaikeuksiin sekä masennus- ja ahdistusoireisiin. Kotoutumista ja hyvinvointia edistäisi taas kielen oppimisen ja työn saamisen lisäksi se, että perheet saisivat elää yhdessä, vailla jatkuvaa huolta ja ahdistusta konfliktialueille jääneiden perheenjäsenten puolesta.

Alussa mainittu irakilaistaustainen perhe on puhuttanut viime päivinä paljon julkisuudessa. Perheen äitiä ja kolmevuotiasta lasta, mahdollisesti myös vauvaa ollaan karkottamassa Suomesta, koska Maahanmuuttoviraston mukaan perheen toimeentuloedellytykset eivät täyty, eikä äidillä ja lapsilla ole perusteita hakea turvapaikkaa suojelun perusteella. Korkein hallinto-oikeus on tällä hetkellä tilapäisesti jäädyttänyt karkottamispäätöksen (HS 7.6.), mutta se ei vielä takaa sitä, että perhe saisi pysyä yhdessä.

Irakilaistaustainen perhe ei ole suinkaan ainoa Suomessa, joka on ollut tai on parhaillaan vastaavanlaisessa, raastavassa ja epäinhimillisessä tilanteessa. Jos valmisteilla oleva lain tiukennukset astuvat voimaan, yhä useampaa perhettä uhkaa hajoaminen ja osan perheenjäsenistä joutuminen takaisin epävakaille konfliktialueille. Jos laki astuu voimaan, myöskään valtaosa alaikäisinä yksin maahan tulleista pakolaislapsista ei luultavasti enää koskaan tule näkemään perheenjäseniään.

Mitä perhe sinulle merkitsee? Onko se elämän perusta, turvan ja välittämisen lähde, yhteiskunnan pienin perusyksikkö, vai kenties sellaista ylellisyyttä, johon vain hyvin toimeentulevilla, ”oikean” kansallisuuden omaavilla saisi olla varaa? Mitä sinä tekisit, jos sinun perhettäsi, ystäväperhettäsi tai naapurisi perhettä uhkaisi rikkoutuminen toimeentuloedellytysten ja byrokratian vaikeuden vuoksi?

Sonja Papunen
Kirjoittaja on korkeakouluharjoittelija Väestöliiton Monikulttuurisessa osaamiskeskuksessa

Blogin kuvalla ei ole yhteyttä jutussa käsiteltävään perheeseen

Nuorten aseman heikentyminen ja perheellistyminen

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_260499422Pitkään jatkunut heikko talouskehitys on heikentänyt erityisesti nuorten asemaa. Niin sanotun Y-sukupolven, jolla tarkoitetaan vuosina 1980-1995 syntyneitä, asema työmarkkinoilla ja tulonjaossa jää aiempia sukupolvia heikommaksi. Ilmiö ei koske vain Suomea, vaan sama tilanne on myös muualla Euroopassa. Kysymys työn ja perheen yhteensovittamisesta saakin yhä useammin uuden ulottuvuuden: onko nuorilla aikuisilla mahdollisuus sekä työhön että perheeseen?

Nuorten aikuisten työmarkkinoille pääsy on vaikeutunut. 25-34-vuotiaiden työllisyysaste on laskenut 4,1 prosenttiyksikköä helmikuusta 2011 helmikuuhun 2016. Samalla ajanjaksolla koko työikäisen väestön työllisyysaste laski vain 0,4 prosenttiyksikköä. Nuorten työmarkkina-aseman heikentyminen näkyy myös tulonjaossa. Nuorten aikuisten pienituloisuusaste on kasvanut samalla kun koko väestön pienituloisuusaste on laskenut.

Talouden sopeutustoimet osuvat erityisesti nuorten kotitalouksiin. Koulutuksen ja opintorahan leikkaukset kohdistuvat juuri nuoriin sukupolviin. Kouluja lakkautetaan ja opetusta vähennetään. Suurimmat leikkaukset kohdistuvat toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Nuorten koulutus- ja osaamistaso on jo kääntynyt laskuun. 1970-luvun lopulla syntyneet ovat jäämässä koulutetuimmaksi sukupolveksi Suomessa. Nyt tehtävät leikkaukset pahentavat tilannetta. Yhä useampi nuori uhkaa jäädä peruskoulun varaan, vaikka peruskoulupohjalla pärjää yhä huonommin työmarkkinoilla.

Nuorten aikuisten aseman heikentyminen vaikuttaa perheellistymiseen. Lasten hankintaa lykätään, lapsia hankitaan vähemmän kuin ennen ja aiempaa useampi jää lapsettomaksi. Väestöliiton viime syksynä julkaiseman Perhebarometrin mukaan ihanteellisena pidetty lapsiluku on alentunut heikommassa asemassa olevissa väestöryhmissä enemmän kuin muilla. Syntyneiden määrä alenee tänä vuonna kuudetta vuotta peräkkäin. Vuonna 2010 syntyi vielä lähes 61 000 lasta. Vuonna 2015 syntyneiden määrä oli 55 000. Tätä vähemmän lapsia syntyi viimeksi 1860-luvun nälkävuosina.

Perheellistymistä ei helpota se, että julkisen talouden leikkaukset ja maksukorotukset kohdistuvat painotetusti nuoriin lapsiperheisiin. Varhaiskasvatusoikeutta rajataan ja päiväkotien ryhmäkokoja suurennetaan. Samalla kun ryhmäkokojen suurentamisen myötä varhaiskasvatuksen laatua heikennetään, varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja korotetaan huomattavasti. Koululaisten iltapäivätoiminnan enimmäismaksut kaksinkertaistettiin. Lapsilisän indeksisidonnaisuus lakkautettiin, vaikka lapsilisän keskimääräinen reaaliarvo on huomattavasti alempi kuin 20 vuotta sitten.

Nuorten aseman heikentyminen vaikuttaa koko kansakunnan menestykseen. Syntyvyyden aleneminen heikentää myös taloudellisen kasvun edellytyksiä. Lapsiperheet pitävät yllä kotimaista kysyntää, jonka merkitys kansantaloudelle on aiempaa suurempi. Hyvällä perhepolitiikalla edistetään mahdollisuuksia perheen perustamiseen ja tuetaan vanhempia lasten kasvattamisessa. Viime vuosien aikana suunta on valitettavasti ollut toinen.

Esa Iivonen
Johtava asiantuntija, lapsi- ja perhepoliittinen vaikuttaminen
Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kuvittele elämäsi ilman seksuaalioikeuksia

monta puoltaOlet 15-vuotias ja matkalla koulusta kotiin. Vatsassasi asuu pelko, on asunut siitä asti kun kuulit, että poikaystäväsi on pettänyt sinua toisen tytön kanssa. Ette koskaan käyttäneet kondomia, ne olivat liian kalliita opiskelijoille. Pelkäät saaneesi hiv-tartunnan tai jonkun muun taudin. Pelko on aiheellinen – maassanne joka viidennellä yli 15-vuotiaalla on hiv. Haluaisit mennä seksitautitesteihin, mutta sellaisia ei kaupungissasi ole tarjolla.

 

Seksuaalioikeudet ovat ihmisoikeuksia, jotka kuuluvat jokaiselle. Ne sisältävät esimerkiksi läheisten suhteiden solmimisen, avioitumisen ja lasten saamisen, mutta myös oikeuden tietoon seksuaalisuudesta, oikeuden suojella itseään ja oikeuden terveydenhoitoon.

Myös valtioilla on vastuu siitä, että jokaisen oikeudet turvataan lainsäädännöllä. Kuitenkin, lähes 20 vuotta sitten tehdyistä kansainvälisistä sitoumuksista huolimatta, ihmisten seksuaalioikeuksia loukataan yhä ympäri maailmaa.

Kuvittele elämäsi ilman seksuaalioikeuksia…

Olet 14-vuotias, tulossa koulusta kotiin. Päivä on aurinkoinen ja kaunis. Kun astut sisälle, olohuone on täynnä sukulaisia. Pysähdyt ovensuuhun. Äitisi kertoo, että olet menossa naimisiin. Häistä on sovittu. Sulhasesi on 32-vuotias mies. Äitisi kertoo, että sinun on turha enää jatkaa koulunkäyntiä. Saat kuitenkin vuoden sisällä ensimmäisen lapsen. Lisäksi sinun on huolehdittava tästä eteenpäin yhteisestä kodistanne ja tulevan miehesi ikääntyneistä vanhemmista. Sinä olisit halunnut opiskella arkkitehdiksi.

Seksuaalioikeuksien rajoittaminen tuottaa eriarvoisuutta, joka on mittasuhteiltaan sietämätöntä. Lapsiavioliitot ja seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolten moninaisuuteen liittyvä syrjintä ovat tästä esimerkkejä.

Kuvittele elämäsi ilman seksuaalioikeuksia…

Liikenteen melu kuuluu vaimeana kadulta – on aikainen aamu. Saat poikaystävältäsi tekstiviestin: ”ikävä. Nähdäänkö illalla?” Kaipaus kouraisee vatsaasi.
Vieressäsi heräilee vaimosi. Te olette naimisissa, mutta ette yhdessä. Koit olevasi pakotettu menemään naimisiin, koska perheesi ei hyväksy homouttasi. Niinpä joudut seurustelemaan salaa oikean rakkaasi kanssa. Ette voi näyttäytyä yhdessä, liikkua julkisesti missään. Kotona sinun odotetaan täyttävän aviomiehen tehtävä.

Jos seksuaalioikeudet eivät toteudu, eivät muutkaan ihmisoikeudet voi toteutua. Siksi niiden toteutumista tulee vaatia, seurata ja edistää kaikin mahdollisin tavoin.

Hyvää kansainvälistä ihmisoikeuspäivää!

Perheenyhdistämispolitiikka aiheuttaa kohtuuttomia tilanteita

VL_151006_010

Oikeus perhe-elämään on turvattu Suomen laissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa. EU:n perheenyhdistämisdirektiivi takaa oikeuden perheenyhdistämiseen. Siinä todetaan, että ”perheiden yhdistäminen on tarpeen, jotta perhe-elämä olisi mahdollista. Se edistää sellaisen sosiaalisen ja kulttuurisen vakauden muodostumista, joka helpottaa kolmansien maiden kansalaisten kotoutumista jäsenvaltioissa”. YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaan perheenyhdistämistä koskevat hakemukset on käsiteltävä ”myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti”.

Todellisuus on usein erilainen kuin lain kirjain ja kansainvälisten sopimusten ylevät periaatteet. Suurin osa kansainvälistä suojelua saaneen lapsen huoltajista saa kielteisen päätöksen perhesidehakemukseensa. Sekä vuonna 2012 että 2013 vain yksi kansainvälistä suojelua saaneen huoltaja sai myönteisen oleskelulupapäätöksen. Usein kielteisten päätösten perusteluissa vedotaan perusteettomasti perhesiteen vapaaehtoiseen katkeamiseen. Perhesuhteen todistava DNA-testitulos sekä perheenjäsenten keskinäinen yhteydenpito erossaoloaikana eivät läheskään aina riitä vakuuttamaan viranomaisia.

Kielteiset päätökset ja pitkä erossaolo omista vanhemmista tai alaikäisistä lapsista tuntuvat raskailta. Ne myös traumatisoivat ihmisiä. Moni itse vastentahtoisesti omista lapsistaan erossa oleva tietää kuinka pahalta hajotetuista perheistä tuntuu. Taannoinen Soccan haastattelututkimus toi esiin sen jatkuvan huolen, joka perheenjäsenillä oli toisistaan.

Perhesidehakemusten määrä romahti vuonna 2012. Vuonna 2011 jätettiin yhteensä 2014 kansainvälistä suojelua saaneen perhesidehakemusta, vuonna 2012 hakemusten määrä putosi 599:ään.  Taustalla on ulkomaalaislakiin tuolloin tehty muutos, jonka mukaan oleskelulupahakemuksen on voinut jättää vain ulkomailla asuva perheenjäsen itse eikä Suomessa asuva perheenkokoaja hänen puolestaan.

Perhesidettä koskeva oleskelulupahakemus tulee jättää lähimpään hakemuksia käsittelevään Suomen edustustoon. Esimerkiksi Kongon demokraattisessa tasavallassa asuvalle lähin edustusto sijaitsee 2600 kilometrin päässä Dar-es-Salaamissa, Tansaniassa. Matkoja joutuu tekemään monta, koska hakemuksen jättäminen, hakijoiden kuuleminen, DNA-tutkimus ja päätöksen tiedoksianto voivat edellyttää useita käyntejä edustustossa. Hakemuksia otetaan vastaan vain henkilön oleskellessa laillisesti maassa, jossa Suomen edustusto on. Viisumin voimassaoloaika on aina rajallinen. Lisäksi silloin, kun henkilö joutuu matkustamaan toiseen kaupunkiin tai valtioon haastattelua ja DNA-testausta varten, perheiden on maksettava itse matkat ja niihin tarvittava ylläpito-, ruoka- ja mahdolliset viisumi- ja passikustannukset.

Varsin monilla perheenyhdistämiseen oikeutetuista perhesidehakemukset käytännössä raukeavat, koska koko prosessi on logistisesti ja taloudellisesti mahdoton. ECRE:n ja Punaisen Ristin Disrupted Flight-raportin mukaan kustannukset voivat nousta tuhansiin euroihin, jopa 10 000 euroon silloin, kun matkoja joutuu tekemään useita.

Myös Pakistanissa asuvalle afganistanilaiselle matkustaminen lähimpään perhesidehakemuksia käsittelevään edustustoon Delhiin, Intiaan on varsin hankala prosessi. Pakistaniin vainoa paenneet afganistanilaiset ovat yleensä paperittomia, jolloin he eivät voi asioida Pakistanin viranomaisten luona hoitaakseen Intiaan matkustamiseen tarvittavia lupia. He joutuvat matkustamaan Kabuliin, Afganistaniin voidakseen hakea viisumia Intiaan. Vaikka viisumit olisi hankittu, Intian viranomaiset ovat myös joskus tuntemattomasta syystä estäneet maahanpääsyn. Punainen Risti on raportoinut myös tapauksista, joissa perhesidehakemusta ei ole otettu ollenkaan vastaan perhesidettä todistavien dokumenttien puuttumisen vuoksi, vaikka Maahanmuuttoviraston ohjeistuksen mukaan virallisen perhesidedokumentin puuttuessa oleskelulupahakemukseen voi liittää kirjallisen selvityksen, joka arvioidaan haastatteluvaiheessa.

Vuonna 2013 kansainvälistä suojelua saaneen huoltajaa koskevien hakemusten keskimääräinen käsittelyaika oli 741 vuorokautta. Koska vuodesta 2010 lähtien perheenyhdistämistä hakevan lapsen pitää olla alaikäinen vielä päätöksen saadessaan, on pitkillä käsittelyajoilla suuri merkitys. Jos Maahanmuuttovirasto tekee kielteisen päätöksen perhesidehakemukseen perusteena 18 vuotta täyttäminen, sen tulee ulkomaalaislain mukaan selvittää onko prosessin pitkittyminen johtunut hakijasta riippumattomista syistä. Näin ei kuitenkaan ole aina tehty. Tuore korkeimman hallinto-oikeuden päätös kertoo asiasta selkeää sanomaa.

Poliittisessa puheenparressa perheiden yhteiselon estämistä perustellaan joskus kansantalouden säästöillä.  Todellisuudessa säästöjä ei tämän kokonaisväestön mittakaavassa pienen vähemmistön perheitä hajottamalla juuri synny. Erossaolo läheisistä aiheuttaa kohtuuttoman rasitteen ihmisille. Pitkittyneet stressi- ja kriisitilat estävät arjen rakentamisen ja ovat paitsi taloudellinen, myös inhimillinen taakka.

Alaikäisten lasten elämästä päätettäessä lapsen edun periaatteen tulee aina olla määräävin tekijä. Lapsen edun vastaisia ratkaisuja ei voi koskaan perustella taloudella.

Maailman paras perhepolitiikka 2020

shutterstock_41291716Suomella on maailman parhaimpia perhepoliittisia järjestelmiä. Lamasta huolimatta Suomi on toistaiseksi onnistunut vähentämään lapsiköyhyyttä. Äsken Suomi sai kärkipaikan OECD maiden naisystävällisyyttä arvioimassa vertailussa.

Perhepolitiikkaa on kuitenkin viime aikoina tehty ilman selkeitä linjauksia ja tavoitteita. Edellisen hallituksen niin sanotun perhepakettiin liittyvä sotku on toivottavasti jäänyt historiaan. Seuraava hallitus voisi ylpeästi mainostaa ja kehittää maailman parasta perhepolitiikkaa. Nimenomaan taloudellisen laskukauden aikana pitää satsata lapsiin ja perheisiin, periaatteina tahto, tasa-arvo ja tutkimus.

  • Tahtotila
    Subjektiivinen päivähoito-oikeus on suomalainen sosiaalinen innovaatio ja kansallisen ylpeyden aihe, siinä missä naisten äänioikeus tai peruskoulu. Pienten lasten vanhempien hoitovapaat nauttivat laajaa kannatusta. Nämä etuudet takasivat 1990-luvun aikana sen, ettei syntyvyys laskenut. Yleensä syntyvyys laskee lamojen aikana, kuten Suomessa nyt.
    Voisimme lopullisesti unohtaa mikä puolue alun perin mitäkin uudistusta esitti. Olennaista on, että etuus edistää lasten ja perheiden hyvinvointia. Perhevapaat eivät kaipaa lisää byrokraattista, pienten erityisryhmien valvontaa. Sen sijaan tulisi lisätä vapaiden ajoituksen joustoja sekä opiskelun, lastenhoidon ja palkkatyön yhdistämisen vaihtoehtoja. Lapsiperheet kaipaavat joustoja jopa enemmän kuin rahallista tukea.
  • Tasa-arvo
    Tarvitaan kohdistettua, kannustavaa tukea tasa-arvon edistämiseksi eri perhemuotojen sekä sukupuolten välillä. Erityistä huomiota kaipaavat epätyypillistä työtä tekevät vanhemmat, monilapsiset perheet sekä yksinhuoltajat. Äitien työskentely epätyypilliseen aikaan on kasvanut voimakkaasti. Samalla yksinhuoltajien työssäkäynti on vähentynyt. Toisaalta pienten lasten isät tekevät usein hyvin pitkiä työpäiviä, ja suomalaiset isyysvapaat eivät vieläkään yllä Pohjoismaiselle tasolle.
  • Tutkimustieto
    Perhepolitiikkaa on viime vuosina tehty kapeasta työmarkkinoiden näkökulmasta, ilman kattavia kustannusarvioita. Nyt voisi hyödyntää suomalaista ja kansainvälistä tutkittua tietoa niin lasten ja perheiden hyvinvoinnista kuin väestökehityksestä. Erityisesti pitäisi pohtia perhevapaiden vaikutuksia koko elämänkaareen. Jos kansalaiset elävät satavuotiaiksi, työllistymispolitiikan keskeinen ongelma ei ehkä ole se, viettävätkö pienten lasten vanhemmat yhteensä 12, 18 vai 24 kuukautta kotona lasta hoitamassa. Sen sijaan on keksittävä, miten parhaiten edistää aikuisten koulutusta ja ansiotyötä koko aikuiselämän aikana ja tukea siirtymisiä eri elämänvaiheista toisiin.

Mitä perhepoliittisia etuuksia aikuisväestö ja lapsiperheet erityisesti kaipaavat selvitettiin Väestöliiton 2014 Perhebarometrissa Perhepolitiikka kriisin aikana.

Vain tahto ja mielikuvitus rajoina

shutterstock_188393936”Lapsi- ja perhejärjestöt vaativat lapsiin ja perheisiin investoimista tulevan hallituksen strategiseksi painopisteeksi. Valtioneuvostossa hajallaan olevasta lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikasta on luotava toimiva kokonaisuus. Lapsiin ja perheisiin investoimisella luodaan kestävän kasvun edellytykset koko yhteiskunnalle”. Tämän kannanoton teimme yhdessä kuuden järjestön voimin.

Kannanotto luovutettiin eduskunnan lapsen puolesta -ryhmälle 4.3. Edustajat pitivät erinomaisena sitä, että järjestöt olivat koonneet voimansa ja tiivistäneet tärkeimmät tavoitteet ytimekkääksi ohjelmaksi. Tavoitteiden toteuttamiseksi tarvitaan vielä aimo annos tahtoa ja sitkeyttä, jotta lapset, nuoret ja perheet saadaan nousemaan politiikan kärkeen ja uudistushankkeet muuttumaan perheiden paremmaksi arjeksi.

Yhteiskunnan ja politiikan mahtivaikuttaja on raha. Kun järjestöt esittävät vaalitavoitteissaan parannuksia perhe- ja sosiaalipolitiikkaan, kysytään heti ”mistä rahat?”.

Ehdotan, että aloittaisimme politiikan uudistustyön siitä, että ensin laskisimme yhteen ne määrärahat, joita valtio ja kunnat jo nykyisin käyttävät lasten hyväksi – kuten lapsilisät, neuvola, varhaiskasvatus, koulu, lastensuojelu, liikunta ja kulttuuri. Toiseksi voitaisiin arvioida myös työnantajien osuutta, kuten perhevapaiden kustannuksia. Kolmanneksi ehkä osattaisiin arvioida myös vanhempien, isovanhempien ja muiden läheisten ja vapaaehtoisten työn määrää ja arvoa. Hyvä, jos tämän jälkeen voidaan lisätä satsauksia nykytasoon verrattuna.

Lisäinvestointivaatimusten vaihtoehtona kannattaisi paneutua siihen, voitaisiinko ja millä tavoin nämä nykyiset varat käyttää lasten hyväksi entistä paremmin. Jättiuudistusta ei kuitenkaan kannattaisi jäädä laatimaan vuosiksi. Melko nopeastikin voitaisiin määritellä ensimmäiset parannuskohteet ja tehdä ensimmäiset muutokset nopeasti. Missä kohdin kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lasten turvaa pitää vielä parantaa? Miten ennalta ehkäisevää toimintaa pitää tehostaa? Mistä kohdin voitaisiin varoja siirtää näihin tarkoituksiin niin, että hyödyt jäisivät haittoja suuremmiksi?

Yhtenä yksittäisenä muutosehdotuksena esitän lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen nostamista lapsilisäjärjestelmän sisällä varoja siirtämällä. Perusteena on se, että yksinhuoltajaperheiden lapsilla on suurempi köyhyys- ja syrjäytymisriski kuin useamman huoltajan perheillä.

Yksi tärkeä voimavarojen kohdentamisen suunta ovat sähköiset palvelut. Esimerkiksi Väestöliiton parisuhdekeskuksen nettisivuja klikataan kuukausittain keskimäärin 40 000 kertaa, kun haetaan tietoa ja neuvoja parisuhteen kysymyksiin. Vastaajat hyötyvät palvelusta ja se keventää monen lapsen ja perheen arkea! Palvelu on rahoitettu Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella ja laadittu huippuosaajien voimin. Palvelun tarjonta ja käyttö eivät lisää minkään kunnan menoja. Päinvastoin se todennäköisesti vähentää kuntien korjaavien palvelujen tarvetta ympäri maata. Vastaavia sähköisten palvelujen mahdollisuuksia on vielä paljon toteuttamatta.

Yhteiskuntaa voidaan muuttaa myös ilman valtion ja kuntien budjettipäätöksiä tai tekemättä uusia lakeja. Voimme muuttaa asenteita ja sitoutua yhdessä asettamaan lapsen edun ensi sijalle. ”Koko Suomi kasvattaa!” Tähän periaatteeseen olemme valtiona oikeastaan sitoutuneetkin YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa.

Asennemuutokset helpottaisivat esimerkiksi perheen ja työn parempaa yhteensovittamista. Lainsäädäntöä viisaasti soveltamalla ja työelämän neuvottelumekanismien kautta yhteisymmärrystä hakemalla on mahdollista muuttaa työpaikkojen käytäntöjä erilaisten perheiden arkeen paremmin soveltuviksi. Asennemuutokseen tarvitaan mielipidevaikuttajia, kuten järjestöjä ja kansalaisaktiiveja.

Eduskuntavaalikampanjassa ja vaaleissa voit nyt äänestäjänä tai ehdokkaana valita lapsille, nuorille ja perheille paremman tulevaisuuden. Samoin voit ideoida tulevaisuuden uusia ratkaisuja. Voit myös haastaa muita mukaan vaikuttamaan. Rajana ovat vain tahto ja mielikuvitus.

Lastenhoitovastuun jako ei etene pelkillä kiintiöillä

Maria Kaisa Aula

AulaMaria-Kaisa_004Pienten lasten kotihoidontukea ja päivähoitopalveluita karsivan paketin kaatuminen hallituksen loppusuoralla oli hyvä uutinen. Paketin taisivat kaataa ennemmin mielipidetiedustelut kuin taloudelliset laskelmat. Hanke oli alunperin työmarkkinavetoinen ja perheiden arjelle vieras.

Uudistusidea oli hyvin ”ideologinen”. Pienten lasten kotihoidontuen kiintiöinti ei jättänyt tilaa perheiden moninaisuudelle. Perheiden olisi pitänyt laittaa arkensa ja arvonsa hallituksen toivomaan sukupuolten tasajako -pakettiin. Lapsi jäi perhepaketin valmistelussa sivuosaan.

 

Työmarkkina-aseman ehdoilla eläminen ei ole kaikkien isien ja äitien kärkitavoite. Elämän mielekkyys koostuu niin paljosta muustakin. Vuosi tai kaksi on ihmisen työurassa lyhyt aika mutta pienen lapsen kasvussa pitkä. Lapsiakin on hyvin erilaisia.

Useimmat pariskunnat pystyvät keskenään sopimaan hoitoratkaisuja, jotka ottavat kohtuudella molempien puolisoiden intressit sekä lapsen tarpeet huomioon.

Mutta ovathan sukupuolten tasa-arvo ja lasten hoitovastuun jakaminen tärkeitä tavoitteita! Miten niitä sitten paremmin edistettäisiin? Miten Ruotsissa on saatu isät käyttämään vanhempainvapaita enemmän kuin Suomessa?

Suomen ja Ruotsin eroihin perheiden valinnoissa vaikuttavat monet tekijät. Kyse on asuntopolitiikasta, työelämän ratkaisuista sekä vanhempainvapaiden kokonaisuudesta. Yksistään sukupuolikiintiöitä säätämällä tai pienten lasten kotihoidontukea karsimalla tasaisempi hoitovastuu ei etene.

Suomessa asuminen on kalliimpaa ja perheiden menoista suurempi osuus menee lainan lyhennyksiin. Jos asumisen kustannuksia saataisiin meillä alemmaksi, olisi isienkin helpompi jäädä lastenhoitovapaalle. Silloin myös molempien vanhempien olisi helpompaa tehdä vaikka osa-aikatyötä ja jakaa hoitovastuuta.

Työelämässä mennään perheellisten näkökulmasta kovilla kierroksilla. Lasten vanhemmat, myös äidit, tekevät Suomessa todella paljon töitä – myös vuorotyötä, viikonlopputyötä ja iltatyötä. Näin etenkin pienipalkkaisissa palveluammateissa. Joustavat aamutyöajat ja etätyöt eivät ole vielä ollenkaan mahdollisia kaikille työntekijöille.

Kun arkea sitten yhteensovitetaan, on usein helpompaa, että toinen vanhemmista on jonkin aikaa kotona etenkin jos lapsia on useampia. Alle 3-vuotiaiden lasten äitien hiukka Ruotsia alhaisempi työllisyysaste Suomessa kertoo myös näistä arjen tosiasioista. Yli 3-vuotiaiden lasten äitien osalta erot jo tasoittuvat etenkin kun naiset tekevät Suomessa pääosin kokoaikatyötä, toisin kuin Ruotsissa.

Voisivatko työmarkkinajärjestöt suunnata tasa-arvon nimissä voimansa joustavien työaikaratkaisujen sekä työn ja perheen yhteensovittamista työpaikoilla edistävien käytäntöjen edistämiseen? Näillä olisi hoitovastuun jakamisen kannalta paljon käytännön merkitystä. Väestöliitossakin toimimme juuri perheystävällisten työpaikkojen kehittämiseksi ihan käytännössä: http://www.vaestoliitto.fi/perhe-ja-tyo/

Vakuutusperusteisilla vanhempainvapailla on merkitystä hoitovastuun jakamisen kannalta. Isiä kannustaisi lastenhoitoon se, että ansiosidonnainen vakuutuskausi olisi nykyistä pidempi ja sitä voisi käyttää joustavammin mm. osa-aikaisesti.

Monissa maissa, kuten Suomessakin on säädetty isän kiintiöitä vanhempainvapaisiin. Suomen isäkuukausi (9 viikkoa eli reilu 2 kuukautta) on samaa tasoa kuin monissa muissa maissa. Isät pitäisi vaan saada käyttämään mahdollisuutensa.

Suurin ongelma on kuitenkin vapaan kokonaiskesto, joka jää Suomessa monia muita maita lyhyemmäksi. Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaiden kesto on Suomessa kaiken kaikkiaan noin 11 kuukautta, kun Ruotsissa kokonaisuus on 16 kuukautta. Ruotsissa isän kiintiö on 2 kuukautta, äidin sama 2 kuukautta ja yhteisesti jaettavaa on 12 kuukautta. Ruotsi ei siis niinkään pelaa isäkiintiön pituudella vaan kokonaiskauden pituudella ja vapaan käytön joustavuudella. Lisäksi perheet voivat saada ”bonusta” verovähennyksenä, jos isä pitää vapaata enemmän kuin kiintiöidyt 2 kuukautta.

Väestöliitto on ehdottanut Suomeen joustomallia, joka menisi Ruotsista vielä vähän paremmaksi eli tukikausi olisi kokonaisuudessaan 16 kuukautta. Äitiysvapaa olisi 4 kuukautta (josta 1 kuukausi ennen syntymää). Isäkuukausi olisi 3 kuukautta ja yhteisesti jaettava kausi olisi 9 kuukautta. Isä ja äiti saisivat valintansa mukaan olla vapaalla yhtä aikaa tai eri aikaan. Kotihoidontukikausi jatkuisi 16 kuukauden vanhempainvapaan jälkeen.

Vanhempainvakuutuksen pidentämisessä kantona kaskessa on tietysti rahoitus. Työnantajat ja työntekijät rahoittavat päivärahat palkoista perittävillä sava-maksuillaan. Kauden pidentäminen edellyttäisi maksun korottamista.

Valtiosta tuskin on nykytilanteessa rahoitusapua saatavissa. Valtion käsissä toki olisi pienten lasten kotihoidon tuen tason korottaminen vaikkapa lapsen 1,5 vuoden ikään saakka. Sekin voisi rohkaista isiä lastenhoitoon nykyistä paremmin.

Talouden realismi vaikuttaa siihen, että lyhyellä aikavälillä uudistusmahdollisuudet eivät näytä kovin lupaavilta. Siitä huolimatta kannattaa tutkailla puolueiden ohjelmia sillä silmällä, millaisia näkymiä ne perheen ja työn yhteensovittamisen sekä lastenhoitoratkaisujen vaihtoehdoissa tarjoavat.

Lisää aiheesta:
Väestöliiton eduskuntavaaliohjelma
Vanhempainvapaatyöryhmän muistio (2011) (STM)

Nuorilla on pokkaa, onko meillä?

shutterstock_138168968

Päivi Salminen-Kultanen

Työni ja omien lapsieni kautta minulla on vahva usko, että nuoret mullistavat työelämän ja siinä samassa tuovat laatua myös perhe-elämään. Itse asiassa he ovat jo aloittaneet mullistamisen.

Samaan aikaan itselläni on kuitenkin kalvava tunne, että me aikuiset olemme ihan lampaita. Oman aikakautemme tuotoksia, loppupeleissä liian kilttejä ja kuuliaisia, pelkureitakin, vaikka muuta esitämme ja väitämme. Mutta lapsistamme olemme kasvattaneet rohkeita, itsevarmoja, sanavalmiita ja kyseenalaistavia − myöskin sopivalla tavalla vaativia. Heistä kannattaa vuorostaan ottaa mallia.

Suurimman vaikutuksen nuorissa on tehnyt se seikka, että heillä tosiaan on pokkaa. Heillä on pokkaa vaatia niin kesätyönantajalta kuin tulevalta varsinaiselta työnantajaltaan, että esimies on läsnä, heitä kuunnellaan, arvostetaan, kannustetaan, annetaan rutkasti palautetta ja koutsataan.

Nuorilla on pokkaa vaatia, että heidän tekemisistään ollaan aidosti kiinnostuneita. Että esimies auttaa heitä löytämään omat vahvuutensa ja polkunsa. Että jo kesätyöpaikalla omalla työllä tulee olla merkitystä ja kesän aikana voi omaa osaamistaan kehittää. Että työpaikalla tietoa ja kokemuksia jaetaan auliisti, eikä pantata. Että voi vaikuttaa asioihin.

Tuloksia ei mitata minuuteilla, vaan aikaansaannoksilla. Nuorten mielestä töissä tulee olla kivaa, vaikka joku kyyninen aikuinen torppaa ajatuksen heti muistuttamalla tylsistä rutiineista. Elämässä pitää olla myös muutakin sisältöä kuin työ, vapaa-aikaakin tarvitaan.

Väitän ja tiedän, että samoja asioita me asuntovelalliset perheelliset aikuisetkin odotamme työnantajalta, vaikka emme osaa tai uskalla toiveita välttämättä näin selkeästi ääneen ilmaista. Kun olen eri seminaareissa ollut kertomassa nuorten odotuksista esimiestyöskentelyä kohtaan, takapenkin aikuiset ovat tuhahtaneet närkästyneenä, ettei se ole vain nuorten oikeus, mekin haluamme tällaisen pomon. Se ei ole nuorten yksinoikeus.

Perheellisellä kriittisin resurssi on usein aika. Pitäisi revetä joka suuntaan niin töissä kuin kotona. Me haluisimme olla oikeasti läsnä molemmissa paikoissa, ei vain ohikulkumatkalla. Iloita käsillä olevasta hetkestä ilman huonoa omaatuntoa. Ratkaisu ei ole joko-tai vaan molemmat. Olisiko meissä pokkaa ottaa mallia nuorista ja vaatia, että työpaikoistamme tulisi perheystävällisempiä? Kyseenalaistamalla, keskustellen ja perustellen, kuten nuoret. Se ei ole helppoa.

Muutama vuosi takaperin, kun kerroimme nuorten uusista odotuksista työelämää kohtaan, kaikki työnantajat eivät ottaneet tietoa tarvittavalla vakavuudella vastaan. Nyt ottavat. Osaavat nuoret vaihtavat työnantajaa, jos puitteet eivät ole kunnossa. Edes nuorisotyöttömyys ei ole muuttanut sitä seikkaa. Työpaikalla pitää olla asiallinen meininki. Meillä ja nuorilla.

Oheisesta linkistä löytyy lisää tutkittua tietoa ja oivalluksia nuoren odotuksista työelämää ja esimiestyöskentelyä kohtaan: http://www.t-media.fi/wp-content/uploads/2013/10/SparraavaEsimies_2013.pdf

Päivi Salminen-Kultanen toimii T-Mediassa liiketoimintajohtajana vastuullaan työnantajakuvaan liittyvä toiminta sekä projektijohtajana Taloudellisen tiedotustoimiston Vastuullinen kesäduuni 2015 -kampanjassa. Päivi harrastaa juoksua ja poikansa kuskaamista lätkätreeneihin.