Maria Kaisa Aula
Väestöliiton Perheystävällisesti töissä -hanke kannustaa isiä pitämään vähintään heille kiintiöidyt vanhempainvapaat. Ottamaan tässä mallia Ruotsista.
Isien valinnoilla on merkitystä myös työnantajien ja tasa-arvon kannalta. Jos isät tottuvat ottamaan hoitovastuuta jo lapsen vauva-aikana, he todennäköisesti hoitavat myöhemmin myös sairasta lasta. Silloin ns. tilapäisen hoitovapaan kustannukset jakautuvat tasaisemmin isien ja äitien työnantajien kesken.
Pitäisikö meidän sitten ottaa Ruotsista mallia myös vanhemmuuden kustannusten tasauksessa? Siihen kannattaakin perehtyä vähän paremmin.
Vanhempainvapaat rahoitetaan Ruotsissa ja Suomessa melko samalla tavalla. Ruotsissa työnantajilta kerätään palkkaan perustuvaa vakuutusmaksua, josta vanhempainvapaiden ja tilapäisen hoitovapaan päivärahat maksetaan. Ruotsissa työntekijät eivät kuitenkaan osallistu rahoitukseen omilla maksuillaan kuten Suomessa. Mielestäni Suomen systeemi on kyllä tältä kannalta parempi eli yhteisvastuullisempi.
Ero Suomen ja Ruotsin välillä liittyy ensisijaisesti työehtosopimuksiin. Suomessa useimmilla aloilla on sovittu työntekijä- ja työnantajaliittojen kesken, että palkkaa maksetaan äitiysvapaalla 3-4 kuukautta ja sairaan lapsen hoitamiseksi 2-3 päivältä.
Ruotsissa ei ole palkallista äitiysvapaata tai palkallista sairaan lapsen hoitovapaata. Äitiysvapaan ajalta maksetaan vanhempainpäiväraha joka on 80 % palkasta. Joillakin aloilla on kyllä työehtosopimuksissa sovittu, että työnantaja maksaa tämän päälle enintään 10 % palkasta.
Sairaan lapsen hoitopäiviltä Suomessa ei siis työntekijälle makseta päivärahaa, toisin kuin Ruotsissa. Tässä on lainsäädännöllinen ero maiden välillä. Eroa on myös siinä, että Suomessa äitiysraha on aluksi 90 % ja vanhempainraha sitten 70 % palkasta.
KELA korvaa Suomessa toki äitiysvapaan ajalta maksettujen palkkojen kustannuksista ja lomakertymistä työnantajalle kaksi kolmasosaa. Yksi kolmasosa näistä ns. kiistattomista kustannuksista jää kuitenkin vielä työantajalle.
Yksi tapa paikata vaje olisi kertakorvaus työnantajalle jonka palvelukseen äiti palaa vapaiden jälkeen. Sen merkitys olisi suurin pienipalkkaisilla aloilla. Toinen vaihtoehto on äitiysrahan tason nostaminen. Kolmas mahdollisuus on maksaa Suomessakin tilapäisen hoitovapaan ajalta sairaspäivärahaa vanhemmalle. Kaikki nämä edellyttävät kuitenkin KELA:lle maksettavan työntekijän ja työnantajan sairausvakuutusmaksun pientä korotusta tasausten rahoittamiseksi.
Eduskunnan pitäisi ratkaista äitikustannusten ongelma, jonka työntekijät ja työnantajat ovat osin työehtosopimuksillaan luoneet. Se on mahdollista mutta ei yksinkertaista.
Olin vetämässä vuonna 2011 työnsä päättänyttä STM:n Vanhempainvapaatyöryhmää, jossa kaikki osapuolet olivat edustettuina. Työryhmän tärkein anti oli, että saimme hyvän kokonaiskuvan monimutkaisesta tilanteesta. Yksimielisyyttä ratkaisuista ei löytynyt. Jospa vaalien jälkeinen hallitus olisi tässä menestyksellisempi! Ilman työmarkkinaosapuolten myötävaikutusta asiassa on vaikea edetä.
Väestöliiton mielestä vanhempainvapaiden ensisijainen tehtävä on löytää ratkaisu, joka on lapsen kannalta paras mahdollinen ja sopii perheen erilaisiin tilanteisiin. Siksi emme ole olleet vanhempainvapaiden kaavamaisen ns. 6+6+6-mallin kannalla, vaan kannatamme joustavampia vaihtoehtoja. Ruotsin vanhempainvapaa (2+2+12) on hyvä esimerkki.
Maailman onnellisuuden päivänä 20.3.2015 on hyvä muistaa, että ihmiset ja heidän arvostuksensa ovat erilaisia. Kaikille isille eikä äideille työmarkkina-asema ei ole se tärkein juttu. Eri elämänvaiheissa prioriteetit vaihtelevat.
Väestöliitto edistää sääntöjensäkin mukaan perheiden onnellista ja tasapainoista elämää. Sallitaan ja mahdollistetaan siis perheiden, isien ja äitien erilaisia valintoja omien lastensa parhaaksi!
Kirjoittaja on Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja
