Joulupukin terveiset: Lapsille ja vanhemmille aikaa olla yhdessä

joulupukki-vilkuttaa-reessa

Joulupukki toivottaa kaikille perheille oikein hyvää Joulun aikaa.

Olen vuosien ja vuosikymmenten aikana tavannut lukemattoman määrän eri kokoisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia perheitä ja perheenjäseniä, jotka ovat tulleet tervehtimään minua talooni Joulupukin Pajakylässä.

Olen oppinut näiltä vierailta paljon. Usein koen, että opin enimmäkseen lapsilta. Tämä johtuu tietysti siitä, että juttelen enemmän lasten kuin aikuisten kanssa. Mutta lasten ilmeet ja äänensävyt puheessa kertovat paljon siitä miltä heistä tuntuu; ovatko he iloisia, onnellisia tai innoissaan.

Hyvin usein lapset ovat tulleet luokseni toisen vanhemman kanssa. Keskustelussa on käynyt ilmi, että toisella vanhemmalla on työreissu Rovaniemelle ja on päätetty ottaa lapsi/lapset mukaan ja tehdä heille ja toiselle vanhemmalle mukava lomapäivä. Hyvä ajatus.

Kävin Japanissa muutama viikko sitten. Eräs vierailun isännistä oli elintarviketeollisuusalan yritys. Se tuki useita vammaisten työpajoja ja hoito- ja päiväkoteja, joissa minulla oli suuri ilo vierailla. Vierailin myöskin päiväkodissa, joka oli yrityksen pääasiallisen toimitalon vieressä. Se päiväkoti oli yrityksen työntekijöiden lapsille. Erään lapsen isä oli juuri hakemassa lasta hoidosta ja juttelin hänen kanssaan hetken. Isä oli erittäin tyytyväinen, koska lapsen hoitoon tuominen oli niin vaivatonta.

Työn ja perheen yhteensovittaminen ei varmasti ole aina helppoa mutta se on mielestäni asia, jonka eteen kannattaa toimia aktiivisesti. Sen onnistuessa siinä on vain voittajia.  Enemmän aikaa lapsille ja läsnäolon lisääntyminen on henkinen investointi joka kantaa runsasta hedelmää hyvin kauas tulevaisuuteen.

Toivotan kaikille perheille oikein Hyvää Joulun aikaa. Olkoon se täynnä rakkautta ja hyvää ja rauhallista yhdessäoloa.

Rakkain terveisin
Joulupukki

Mikä on ihannelapsilukusi?

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_115618945Luen Väestöliiton uunituoretta Perhebarometria 2015 – Miksi syntyvyys laskee? ja mietin. Perhebarometri osoittaa selkeitä lukuja siitä, että syntyvyys on laskenut jo viisi vuotta peräkkäin. Samalla tilastot osoittavat kuitenkin, että lasten saaminen on Suomessa entistä polarisoituneempaa. Toiset eivät hanki lainkaan lapsia ja toiset hankkivat kolme lasta tai enemmänkin. Silti yhä harvempi pitää suurperhettäkään ihanteellisena tavoitteenaan.

Lasten hankintaa myös lykätään yhä myöhemmäksi. Tilastoista näkyy suoraan syyksi ”muut mielenkiinnon kohteet”, joka voidaan tulkita haluksi elää pidennettyä nuoruutta. Ja miksi ei eläisi, kun eliniän odotekin kasvaa sukupolvi sukupolvelta. Biologia vain ei muutu ja siksi myös tahatonta lapsettomuutta on yhä enemmän. Perhebarometriin vastanneista lähes joka kolmas äiti ja joka viides isä nimeää lastenhankinnan lykkäämisen syyksi myös ongelmat työn ja perheen yhteensovittamisessa tai lastenhoidon järjestämisessä. Moni asia kilpailee lapsen paikasta perheessä.

Toinen vahva signaali, joka barometrista nousee, on ihanteellisen lapsiluvun, siis sen, mitä ihminen toivoo, aleneminen heikoimmassa asemassa olevissa väestöryhmissä: vähän koulutetut, pienituloiset ja työttömät. Perhebarometrin julkistamistilaisuudessa siitä heräävä ajatus sanottiin myös ääneen: eikö köyhä voi enää unelmoida edes lapsista?

Tänä vuonna lapsen oikeuksien päivän teema on lapsiperheköyhyys. Köyhyys satuttaa lasta. Satuttaa se aikuistakin, näköjään siinä määrin, että haaveetkin haihtuvat. Barometrissa pohditaan, miten paljon lapsiperhe-etuudet vaikuttavat näissä asioissa? Selvää on, että pienituloisilla ja työttömillä ne vaikuttavat paljon, mutta myös lähes 60 % vastanneista lapsiperheiden vanhemmista piti tukia huonoina.

Sinänsähän vähäkin riittää paljoon lapsiperheissä. Mutta se tuntuisi edellyttävän elämistä kaikesta eristäytyneenä, ettei kiiltokuva ”oikeasta”, tavoiteltavasta lapsiperhe-elämästä ahdistaisi. On ehkä helpompi luovuttaa ja vaihtaa mielenkiinnon kohteet muuhun, varsinkin, jos perheellistymisessä ei näytä olevan riittävää glamouria. Sehän on vain sellaista kakkapissaitkupotkuarkea. Paitsi, ettei ole. Se on ja on aina ollut paras ja palkitsevin elämänvaihe ihmiselle. Kun sille antaa mahdollisuuden.

 

Katosiko parisuhdeonni, kun lapsi syntyi?

shutterstock_150845003Suurimmalla osalla pareista tyytyväisyys parisuhteeseen romahtaa ensimmäisen lapsen synnyttyä. Tuoreet vanhemmat riitelevät kahdeksan kertaa niin usein kuin lapsettomat parit.

Parisuhdetyytyväisyyden lasku johtuu unen puutteesta, taloudellisesta tiukkuudesta ja vanhemmuuteen liittyvistä kiistoista. Kahdenkeskistä aikaa ei ole, ja sukulaisten tukiverkko asuu toisella puolen maata. Mies saattaa uppoutua työhönsä, jotta voisi elättää perheensä. Nainen tuntee jäävänsä yksin lapsen kanssa. Naisella erittyy mielihyvää tuottavia hormoneja imetyksessä, kun mies jää vaille riittävää kosketuksen tuomaa hyvää oloa. Kumppanit voivat kokea jäävänsä kakkoseksi toistensa elämässä.

Lapsen syntymä heikentää parisuhdetta nykyisin enemmän, kuin 50 vuotta sitten. Tämä kertoo siitä, että parisuhteen odotetaan yhä enemmän olevan sielunkumppanuutta ja tunnetason ymmärtämistä – ei pelkästään arjen pyörittämistä.

Lasten synnyttyä parisuhde heikentyy useimmiten niillä, joiden on vaikea ylläpitää turvallista yhteyttä omaan kumppaniinsa. Turvallinen yhteys tarkoittaa kokemusta siitä, että voit kertoa kumppanillesi omista tunteistasi ja että saat niille vastakaikua. Turvallisessa parisuhteessa kumppanit ovat henkisesti ja fyysisestä läsnä toisilleen.

On normaalia, että lapsen syntymä aiheuttaa ristiriitoja sekä yksilölle että parisuhteeseen. Lapsen syntymä aktivoi ihmisen omat kokemukset vanhemmistaan ja läheisistä ihmissuhteista. Se voi herättää ahdistusta, pelkoa ja huolta, ja joskus myös halua vältellä näitä tunteita. Joku ratkaisee ahdistuksen keskittymällä vain lapseen, ja laittaa parisuhteen sivuun.

Samalla lapsen saaminen on uusi mahdollisuus työstää omaa tapaa olla läheisissä ihmissuhteissa. Sitoutumalla parisuhteeseen ja uuteen tulokkaaseen ihminen voi kohdata itseään syvemmin, kuin muissa ihmissuhteissa.

Jos kumppanit työstävät suhteensa haasteita jo ennen lapsen syntymää, heillä on paremmat mahdollisuudet kestää toistensa tapoja käsitellä elämänmuutosta. He pystyvät korjaamaan väärinkäsitykset nopeammin ja luottavat siihen, että kumppani rakastaa heitä.

Parisuhteen kannalta ratkaisevinta on se, että kuulet kumppanisi toiveita ja tarpeita. Rakkaasi tulee aina muistamaan: sinä olit hänen tukenaan silloin, kun hän eniten sinua tarvitsi.

Lähteet:
Gottman, J. M. & Gottman, J. S. (2007) And Baby Makes Three: The six-step plan for preserving marital intimacy and rekindling romance after baby arrives. New York: Crown.

Johnson, S. (2015) Suojelen sinua kaikelta. Kuinka rakastaa ja tulla rakastetuksi. (suom. Petri Auvinen teoksesta Love sense) Helsinki: Hogrefe Psykologien Kustannus.

Katso nettiluentoja aiheesta:
Isäksi ja äidiksi kasvaminen
Odotusajan tunteet ja kokemukset
Miten ymmärtää puolisoa?
Lue myös:
Parisuhdekeskuksen artikkeleita parisuhteesta ja lapsista

Jokainen työpaikka voi olla perheystävällinen

shutterstock_167024144Perheen ja työn yhteensovittamista tuetaan Suomessa lainsäädännön keinoin. Meille on tarjolla perhevapaita ja erilaisia työajan lyhentämisen tapoja. Lisäksi monet selvitykset (mm. Sitra, TTL) toistavat viestiä siitä, että työ ja perhe-elämä on jo mahdollista sovittaa yhteen melko tai erittäin hyvin. Erilaiset työaikajärjestelyt, etätyön mahdollistaminen ja omien asioiden hoitaminen työajalla ovat niitä konkreettisia toimenpiteitä, joilla yhteensovittamista halutaan ja usein voidaankin toteuttaa.

Jostain syystä emme kuitenkaan lyhennä työaikaamme yhtä yleisesti kuin muissa Pohjoismaissa tai edes EU:ssa keskimäärin. Työajan lyhentäminen ja osa-aikatyön tekeminen on meillä yllättävän harvinaista, kertoo Väestöliiton Perhebarometri. Äidit tuntuvat pikkulapsivaiheessa jäävän mieluummin kokonaan kotiin, kuin pyrkivän yhdistämään perhettä ja työelämää.Me isät emme käytä vanhempainvapaitamme, emmekä työajan lyhentämisen mahdollisuuksia silloinkaan, kuin siihen voisi perheen hyvinvoinnin kannalta olla eniten tarvetta.

Olemme tyytyväisiä perheen ja työn yhteensovittamisen käytäntöihin, muttemme kuitenkaan uskalla käytännössä hyödyntää kaikkia mahdollisuuksiamme. Kansantaloudellisesti ja kestävyysvajeen kannalta avainkysymys on, paljonko työtunteja jää tekemättä vain siksi, ettei työelämämme ole todellisuudessa riittävän perheystävällinen?

Viime kädessä työpaikan ilmapiiri ja perheystävällinen asenne ovat kaikkein tärkeimpiä tekijöitä, joilla joko mahdollistetaan tai estetään perheystävällisten käytäntöjen toteutuminen työpaikoilla. Meidän tuleekin tarkastella enemmän oman työpaikkamme asenneilmastoa. Miten työyhteisössämme puhutaan työelämän joustoista tai perheystävällisyyden toteutumisesta? Nähdäänkö joustot vain ongelmina ja riskeinä? Osataanko työpaikoilla nähdä työntekijän lapsiperhevaiheen yli? Halutaanko yksi työ jakaa tarvittaessa useamman tehtäväksi, jolloin voidaankin pitkästä aikaa rekrytoida taloon uutta osaamista?

Työyhteisöjen perheystävälliset käytännöt ovat sekä-että-ajattelua parhaimmillaan. Jokainen työpaikka voi halutessaan olla perheystävällinen. Voisimme pidentää työuria keskeltä joustavammilla lapsiperheen arjen ja työelämän yhteensovittamisen tavoilla. Perheystävällisemmät käytännöt ovat yksi ratkaisu monien joukossa myös kestävyysvajeen korjaamisessa.

Hyvä perhevapaajärjestelmä on joustava

shutterstock_232651564Perhevapaiden kehittäminen on tulevan hallituskauden tärkeitä perhepoliittisia kysymyksiä. Perheiden moninaistuessa tarvitaan erilaisia vaihtoehtoja työn ja perheen yhteensovittamiseen. Hyvän perhevapaajärjestelmän keskeinen ominaisuus on joustavuus. Yksi malli ei sovi kaikille perheille ja kaikkiin tilanteisiin.

Lapsiperheiden vanhemmista 40 prosenttia tuntee laiminlyövänsä kotiasioita työnsä takia. 40 prosenttia työssäkäyvistä vanhemmista on huolissaan omasta jaksamisestaan äitinä ja isänä (Minna Salmi & Johanna Lammi-Taskula: Työn ja perheen yhteensovittaminen hyvinvoinnin tekijänä, THL 2014).

Tärkeä työn ja perheen yhteensovittamisen muoto on työajan lyhentäminen. Päättyvällä eduskuntakaudella toteutettu joustava hoitoraha onkin esimerkki hyvästä uudistuksesta. Joustavaa hoitorahaa voidaan maksaa osa-aikatyötä tekevälle alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmalle. Seuraavalla hallituskaudella oikeutta joustavaan hoitorahaan tulisi laajentaa myös 3-6-vuotiaden ja eka- ja tokaluokkaisten vanhempiin.

Työtä ja työuria koskevassa keskustelussa sivuutetaan usein se, että lapsiperheiden vanhempien työssäkäynti on Suomessa korkealla tasolla. Lapsiperheiden vanhempien työllisyysaste on korkeampi kuin lapsettomien aikuisten. Alle 18-vuotiaiden lasten vanhempien työllisyysaste oli 82 prosenttia vuonna 2013, kun 20-59-vuotiaiden, joilla ei ollut alle 18-vuotiaita lapsia, oli 76 prosenttia. (Tilastokeskus: Työvoimatutkimus, Perheet ja työ vuonna 2013).

Päättyvällä hallituskaudella suunniteltiin kotihoidon tukikauden puolittamista vanhempien kesken. Esitetty malli oli joustamaton eikä se olisi huomioinut perheiden erilaisia tilanteita. Kotihoidon tukikauden puolittaminen äidille ja isälle ei olisi merkittävässä määrin lisännyt isien perhevapaiden käyttöä. Hallituksen esitysluonnoksessa arviotiin isien osuuden kotihoidon tuen saajista nousevan nykyisestä noin 6 prosentista 10 prosenttiin. Myös THL:n ja Kelan tutkimusosaston toteuttaman perhevapaatutkimuksen mukaan valtaosa pienten lasten isistä ei jäisi kotihoidon tuelle.

Isien perhevapaiden käytön lisääminen on tärkeää ja se voidaan toteuttaa ansiosidonnaisen vanhempainvapaan kehittämisellä. Ensiarvoisen tärkeää on toteuttaa uudistus tavalla, joka huomioi perheiden erilaiset tilanteet ja tarpeet. Väestöliiton esittämä joustomalli tarjoaa hyvän perustan vanhempainvapaajärjestelmän kehittämiselle.

Mallia voidaan hakea myös Ruotsista, jossa vanhempainvapaajärjestelmä on Suomea huomattavasti joustavampi, vanhempainvapaan kesto pidempi ja vanhempainpäivärahojen korvaustaso parempi.

Esa Iivonen
Kirjoittaja on lapsi- ja perhepoliittisen vaikuttamisen ja lasten oikeuksien edistämisen johtava asiantuntija Mannerheimin Lastensuojeluliittossa.

Osaanko nauttia vapaasta?

4478627110_417a85d932_o

by Marjatta/Flickr.com

Ihan kohta on pääsiäinen. Joillekin meistä se tarkoittaa, että mämmi, pasha, rairuoho, tiput ja munat ovat valmiina ja pajunkissat koristavat kotia. Toisille meistä se voi tarkoittaa kevään viimeistä lasketteluretkeä Lappiin.

Mutta kuinka moni meistä uskaltautuu pohtimaan, onko minusta asettumaan ja rauhoittumaan vapaalle? Kuinka monella meistä on läppäri ja puhelin esillä vielä kiirastorstai-iltana, kun päivän deadlinet pukkaavat päälle? Entä kuinka moni meistä on sopinut vielä sen viimeisen puhelinpalaverin perjantai-aamulle Amerikkaan, vaikka periaatteessa pitäisi lukea muumikirjaa lapsen kanssa tai hartaimmat meistä ovat matkalla pitkäperjantain messuun?

Lomalle asettuminen on taitolaji. Tulee osata ymmärtää järjestää aikaa ja aitoa läsnäoloa oman puolison, lasten tai vaikka koko suvun kesken. Kuinka asetan aivot vapaalle-moodiin, kun tuntuu, että niin moni asia jäi töissä kesken?

Kuinka moni meistä siis oikeasti osaa rauhoittua ja jäädä vapaalle perheen kanssa, kesken kevään pahimpien kiireiden? Me kaikki tarvitsemme lepoaikaa ja välillä irtiottoja arjen touhuista: työelämästä, päivähoidosta ja koulusta. Mielemme ja kehomme hyötyvät siitä, että aina ei tarvitse olla tehokkaana, vaan saamme nauttia hetkestä, levätä ja välillä olla vain.

Kuinka moni meistä osaa siis sulkea tietokoneensa ja napata ensimmäisen suklaamunan suuhunsa kun perheen pienimmäinen kiipeää syliin ja sanoo: ”Tahdon sykkyyn”?

Niin minä ainakin nyt teen.

Hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille!

Ruotsista mallia vanhemmuuden kustannusten jakamiseenkin?

AulaMaria-Kaisa_004Maria Kaisa Aula

Väestöliiton Perheystävällisesti töissä -hanke kannustaa isiä pitämään vähintään heille kiintiöidyt vanhempainvapaat. Ottamaan tässä mallia Ruotsista.

Isien valinnoilla on merkitystä myös työnantajien ja tasa-arvon kannalta. Jos isät tottuvat ottamaan hoitovastuuta jo lapsen vauva-aikana, he todennäköisesti hoitavat myöhemmin myös sairasta lasta. Silloin ns. tilapäisen hoitovapaan kustannukset jakautuvat tasaisemmin isien ja äitien työnantajien kesken.

Pitäisikö meidän sitten ottaa Ruotsista mallia myös vanhemmuuden kustannusten tasauksessa? Siihen kannattaakin perehtyä vähän paremmin.

Vanhempainvapaat rahoitetaan Ruotsissa ja Suomessa melko samalla tavalla. Ruotsissa työnantajilta kerätään palkkaan perustuvaa vakuutusmaksua, josta vanhempainvapaiden ja tilapäisen hoitovapaan päivärahat maksetaan. Ruotsissa työntekijät eivät kuitenkaan osallistu rahoitukseen omilla maksuillaan kuten Suomessa. Mielestäni Suomen systeemi on kyllä tältä kannalta parempi eli yhteisvastuullisempi.

Ero Suomen ja Ruotsin välillä liittyy ensisijaisesti työehtosopimuksiin. Suomessa useimmilla aloilla on sovittu työntekijä- ja työnantajaliittojen kesken, että palkkaa maksetaan äitiysvapaalla 3-4 kuukautta ja sairaan lapsen hoitamiseksi 2-3 päivältä.

Ruotsissa ei ole palkallista äitiysvapaata tai palkallista sairaan lapsen hoitovapaata. Äitiysvapaan ajalta maksetaan vanhempainpäiväraha joka on 80 % palkasta. Joillakin aloilla on kyllä työehtosopimuksissa sovittu, että työnantaja maksaa tämän päälle enintään 10 % palkasta.

Sairaan lapsen hoitopäiviltä Suomessa ei siis työntekijälle makseta päivärahaa, toisin kuin Ruotsissa. Tässä on lainsäädännöllinen ero maiden välillä. Eroa on myös siinä, että Suomessa äitiysraha on aluksi 90 % ja vanhempainraha sitten 70 % palkasta.

KELA korvaa Suomessa toki äitiysvapaan ajalta maksettujen palkkojen kustannuksista ja lomakertymistä työnantajalle kaksi kolmasosaa. Yksi kolmasosa näistä ns. kiistattomista kustannuksista jää kuitenkin vielä työantajalle.

Yksi tapa paikata vaje olisi kertakorvaus työnantajalle jonka palvelukseen äiti palaa vapaiden jälkeen. Sen merkitys olisi suurin pienipalkkaisilla aloilla. Toinen vaihtoehto on äitiysrahan tason nostaminen. Kolmas mahdollisuus on maksaa Suomessakin tilapäisen hoitovapaan ajalta sairaspäivärahaa vanhemmalle. Kaikki nämä edellyttävät kuitenkin KELA:lle maksettavan työntekijän ja työnantajan sairausvakuutusmaksun pientä korotusta tasausten rahoittamiseksi.

Eduskunnan pitäisi ratkaista äitikustannusten ongelma, jonka työntekijät ja työnantajat ovat osin työehtosopimuksillaan luoneet. Se on mahdollista mutta ei yksinkertaista.

Olin vetämässä vuonna 2011 työnsä päättänyttä STM:n Vanhempainvapaatyöryhmää, jossa kaikki osapuolet olivat edustettuina. Työryhmän tärkein anti oli, että saimme hyvän kokonaiskuvan monimutkaisesta tilanteesta. Yksimielisyyttä ratkaisuista ei löytynyt. Jospa vaalien jälkeinen hallitus olisi tässä menestyksellisempi! Ilman työmarkkinaosapuolten myötävaikutusta asiassa on vaikea edetä.

Väestöliiton mielestä vanhempainvapaiden ensisijainen tehtävä on löytää ratkaisu, joka on lapsen kannalta paras mahdollinen ja sopii perheen erilaisiin tilanteisiin. Siksi emme ole olleet vanhempainvapaiden kaavamaisen ns. 6+6+6-mallin kannalla, vaan kannatamme joustavampia vaihtoehtoja. Ruotsin vanhempainvapaa (2+2+12) on hyvä esimerkki.

Maailman onnellisuuden päivänä 20.3.2015 on hyvä muistaa, että ihmiset ja heidän arvostuksensa ovat erilaisia. Kaikille isille eikä äideille työmarkkina-asema ei ole se tärkein juttu. Eri elämänvaiheissa prioriteetit vaihtelevat.

Väestöliitto edistää sääntöjensäkin mukaan perheiden onnellista ja tasapainoista elämää. Sallitaan ja mahdollistetaan siis perheiden, isien ja äitien erilaisia valintoja omien lastensa parhaaksi!

Kirjoittaja on Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja

Maailman paras perhepolitiikka 2020

shutterstock_41291716Suomella on maailman parhaimpia perhepoliittisia järjestelmiä. Lamasta huolimatta Suomi on toistaiseksi onnistunut vähentämään lapsiköyhyyttä. Äsken Suomi sai kärkipaikan OECD maiden naisystävällisyyttä arvioimassa vertailussa.

Perhepolitiikkaa on kuitenkin viime aikoina tehty ilman selkeitä linjauksia ja tavoitteita. Edellisen hallituksen niin sanotun perhepakettiin liittyvä sotku on toivottavasti jäänyt historiaan. Seuraava hallitus voisi ylpeästi mainostaa ja kehittää maailman parasta perhepolitiikkaa. Nimenomaan taloudellisen laskukauden aikana pitää satsata lapsiin ja perheisiin, periaatteina tahto, tasa-arvo ja tutkimus.

  • Tahtotila
    Subjektiivinen päivähoito-oikeus on suomalainen sosiaalinen innovaatio ja kansallisen ylpeyden aihe, siinä missä naisten äänioikeus tai peruskoulu. Pienten lasten vanhempien hoitovapaat nauttivat laajaa kannatusta. Nämä etuudet takasivat 1990-luvun aikana sen, ettei syntyvyys laskenut. Yleensä syntyvyys laskee lamojen aikana, kuten Suomessa nyt.
    Voisimme lopullisesti unohtaa mikä puolue alun perin mitäkin uudistusta esitti. Olennaista on, että etuus edistää lasten ja perheiden hyvinvointia. Perhevapaat eivät kaipaa lisää byrokraattista, pienten erityisryhmien valvontaa. Sen sijaan tulisi lisätä vapaiden ajoituksen joustoja sekä opiskelun, lastenhoidon ja palkkatyön yhdistämisen vaihtoehtoja. Lapsiperheet kaipaavat joustoja jopa enemmän kuin rahallista tukea.
  • Tasa-arvo
    Tarvitaan kohdistettua, kannustavaa tukea tasa-arvon edistämiseksi eri perhemuotojen sekä sukupuolten välillä. Erityistä huomiota kaipaavat epätyypillistä työtä tekevät vanhemmat, monilapsiset perheet sekä yksinhuoltajat. Äitien työskentely epätyypilliseen aikaan on kasvanut voimakkaasti. Samalla yksinhuoltajien työssäkäynti on vähentynyt. Toisaalta pienten lasten isät tekevät usein hyvin pitkiä työpäiviä, ja suomalaiset isyysvapaat eivät vieläkään yllä Pohjoismaiselle tasolle.
  • Tutkimustieto
    Perhepolitiikkaa on viime vuosina tehty kapeasta työmarkkinoiden näkökulmasta, ilman kattavia kustannusarvioita. Nyt voisi hyödyntää suomalaista ja kansainvälistä tutkittua tietoa niin lasten ja perheiden hyvinvoinnista kuin väestökehityksestä. Erityisesti pitäisi pohtia perhevapaiden vaikutuksia koko elämänkaareen. Jos kansalaiset elävät satavuotiaiksi, työllistymispolitiikan keskeinen ongelma ei ehkä ole se, viettävätkö pienten lasten vanhemmat yhteensä 12, 18 vai 24 kuukautta kotona lasta hoitamassa. Sen sijaan on keksittävä, miten parhaiten edistää aikuisten koulutusta ja ansiotyötä koko aikuiselämän aikana ja tukea siirtymisiä eri elämänvaiheista toisiin.

Mitä perhepoliittisia etuuksia aikuisväestö ja lapsiperheet erityisesti kaipaavat selvitettiin Väestöliiton 2014 Perhebarometrissa Perhepolitiikka kriisin aikana.

Osaatko lopettaa ajoissa?

shutterstock_185964416

Charlotta Niemistö

Istun jälleen kerran iltaa sohvalla kannettavan tietokoneeni kanssa. Äsken otin jo puhelimen käteeni soittaakseni työpuhelun, kunnes päätin odottaa huomiseen. Edellisen työpuhelun vastaanottajan tavoitin ruokapöydästä lastensa kanssa. Pysäyttävää huomata, että toiset osaavat ja kykenevät lopettamaan työpäivänsä iltaan. Itse saan alkuillasta uuden hyvän vireen päälle, ja lopettaminen vaatii itsekuria, konkreettisen ei-työhön liittyvän kilpailevan tehtävän tai perheenjäsenen vihaisen, turhautuneen tai kyllästyneen kommentin. Ei se siis mahdotonta ole, mutta vaikeaa.

Työn imusta puhutaan aika ajoin, ja se esitetään lähtökohtaisesti hyvänä asiana. Työmäärän kasvusta ja työkulttuurin kovenemisesta puhutaan myös paljon, ja näihin viitataan negatiivisemmin ja kriittisemmin. Nämä tekijät saattavat erikseen tai yhdessä aiheuttaa joko mielihyvää, henkistä kasvua ja tuottavuuden paranemista tai toisaalta riittämättömyyden tunnetta, stressiä ja pahimmillaan jopa loppuun palamista.

Työn imusta puhutaan usein nimenomaan luovan työn ja asiantuntijatyön yhteydessä. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa lisääntyneeseen asiantuntijatyöhön liittyy teknologian kehityksen myötä niin työaikojen kuin -paikkojenkin määritteiden vähittäinen mureneminen. Etätyö lisääntyy nopeammin kuin mihin organisaation säännöt ja toimintatavat ehtivät mukaan. Tälläkin hetkellä työpaikoilla on varsin kirjava kattaus sääntöjä etätyön osalta: toisissa paikoissa samat pelisäännöt koskevat kaikkia ja toisissa kukin neuvottelee omat ehtonsa ja sääntönsä omien tarpeiden, mahdollisuuksien ja neuvotteluasemiensa mukaan.

Asiantuntijatyössä työn ja muun elämän rajojen johtaminen jää usein yksilön vastuulle. Työtä on usein liikaa, tehtiinpä se konttorilla tai kotona. Kotona työpäivän sirpaleisuus haittaa vähemmän, ja töitä jatketaan helposti iltaisin. Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksemme mukaan hyvin monet asiantuntijatyötä tekevät pienten lasten isät ja äidit pyrkivät rauhoittamaan muutaman tunnin illasta perheelle, mutta jatkavat töitä taas lasten käytyä nukkumaan. Ja toki hiekkalaatikollakin saatetaan vaivihkaa lukea sähköposteja puhelimelta, vaikkei lapsille halutakaan näyttää, että töitä tehdään kotoa.

Omalla kohdallani, teini-ikäisten vanhempana, salailu ei onnistu. Avoin keskustelu perheen kanssa siitä, onko työpäivän venyminen iltaisin välttämätöntä vai vaan huono tapa tai tulosta huonosta työn organisoinnista, on usein ihan paikallaan. Työpaikoillakin tarvitaan pitkän tähtäimen suunnitelmia sille, ettei työpäivän sirpaloituminen ja venyminen uuvuta työntekijöitä ja vaikuta negatiivisesti työpaikan ilmapiiriin ja tulokseen.

Charlotta Niemistö työskentelee tutkijatohtorina Hankenilla johtamisen ja organisaatiotutkimuksen laitoksella.

Miten yksinhuoltaja yhdistää työn ja perheen?

shutterstock_234393220Helsingin Sanomat nosti esiin tärkeän asian 22.2. artikkelissaan työn ja perheen yhteensovittamisesta. Mediakeskustelu työn ja perheen yhteensovittamisesta käsittelee yleensä parisuhteessa eläviä ja asiantuntija-ammateissa toimivia vanhempia, joten HS:n haastatteleman yksinhuoltajan tarina on tärkeä. Jutussa haastateltiin hoitoalalla työskentelevää kahden lapsen yksinhuoltajaäitiä, jolle omassa ammatissa toimiminen kävi hankalaksi yksinhuoltajaksi jäämisen jälkeen. Lastenhoitoa oli vaikea järjestää vuorotyön mukaan, ja eräästä työpaikasta äiti sai lähteä koeajan jälkeen. Työvuorojen järjestely oli työnantajan mukaan liian hankalaa, sillä pienten lasten yksinhuoltaja pystyi tekemään vain päivävuoroa.

Tutkin Väestöliitossa tilastoaineistojen pohjalta yksinhuoltajien työssäkäyntiä, ja Hesarin haastattelu täydentää sitä kuvaa, jonka olen tutkimustyössäni saanut aiheesta. Suomessa yhden vanhemman perheen huoltajat ovat harvemmin palkkatyössä kuin kahden vanhemman perheissä elävät vanhemmat. Tämä pätee sekä iseihin että äiteihin, vaikka tässä blogikirjoituksessa keskitynkin äiteihin. Tilanne ei ole aina ollut tällainen, sillä vielä ennen 1990-luvun lamaa yksinhuoltajaäitien työssäkäyntiaste oli liitossa olevien äitien työssäkäyntiastetta korkeampi! Erot elintasossa ja työssäkäynnissä yhden vanhemman ja kahden vanhemman perheiden välillä ovat kasvaneet.

Tutkimukseni mukaan yksinhuoltajien työssäkäyntiaste on vahvasti yhteydessä koulutukseen. Toisin sanoen yksinhuoltajaäitien koulutustaso on keskimäärin avio- tai avoliitossa olevia äitejä matalampi, ja erot yksinhuoltajien ja parisuhteessa olevien äitien työssäkäyntiasteessa ovat suurempia alemmissa koulutusryhmissä. Kärjistäen: maisterisnaisen on ammattikoulun käynyttä naista helpompi yhdistää yksinhuoltajuus työssäkäyntiin. Vaikka työttömistä maistereista puhutaan paljon, korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla työttömyys on yhä huomattavasti harvinaisempaa kuin muilla koulutusryhmillä. Matalammin koulutetut ovat myös erityisen alttiita laman työmarkkinavaikutuksille.

Lääkkeeksi perheen ja työn yhdistämiseen tarjotaan usein lyhennettyä työviikkoa, joustavaa työaikaa ja etätöiden tekemistä. Monissa naisvaltaisissa ammateissa nämä eivät ole realistisia vaihtoehtoja. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisen naiset työskentelevät yleisimmin muun muassa hoitajina (lähi-, kodin-, sairaan-, ja lastenhoitajat), myyjinä, siivoojina, sosiaalialan työntekijöinä, alaluokkien ja lastentarhan opettajina sekä kokkeina. Miten sairaanhoitaja tai kokki voi tehdä etäpäivää tai tulla töihin joustavina aikoina? Kun palkka on valmiiksi pieni, osa-aikaisiin järjestelyihin ei ole välttämättä varaa – varsinkaan jos nainen on perheen ainoa elättäjä.

Näin vaalikeväänä toivon, että Helsingin Sanomien esiin nostama aihe olisi esillä muissakin medioissa ja löytäisi tiensä myös poliittisiin keskusteluihin. On tärkeää, että tulevaisuuden perhepolitiikan tekijät ottavat huomioon kaikenlaiset perheet ja elämäntilanteet.