Pika-analyysi syntyvyyden laskun syistä

Syntyneet 2013Syntyvyyden vaihteluiden tutkiminen lyhyellä aikavälillä on haastavaa, mutta mikään ei tietenkään estä tekemästä valistuneita arvauksia. Oma arvaukseni/pika-analyysini syntyvyyden 2 vuotta jatkuneen laskun syistä on seuraavanlainen:

Lyhyen aikavälin syyt: Epävarma taloustilanne, ”patoutuneen” syntyvyyden purkautuminen aiempina vuosina.

Pitkän aikavälin syyt: Keskimääräisen perhekoon pieneneminen, lapsettomuuden lisääntyminen, opintojen ja työelämään siirtymisen pitkittyminen.

2002-2010 vuosien kohonnut syntyvyys voi olla seurausta sekä hyvästä taloussuhdanteesta (työttömyys väheni, perheen perustaminen helpottui) sekä siitä, että 1990-luvun loppupuolella eri tekijöistä lastenhankintaa lykänneet päätyivät kuitenkin hankkimaan lapsia myöhemmin.

Nyt tapahtunut syntyvyyden lasku voi olla siis paluuta ”normaalitilanteeseen”, joka vastaa paremmin pidemmän ajan trendiä eli perhekokojen pienenemistä ja lapsettomuuden lisääntymistä.

Monet väestötieteilijät ovat ennakoineet, että tasa-arvon lisääntyminen työelämässä (palkat yms.) ja kotipiirissä (kotityöt, lastenhoito) tulevat nostamaan syntyvyyttä jatkossa. Sen aika Suomessa ei ole kuitenkaan kenties vielä, koska jos mitään kummallista ei tapahdu, syntyvyys tulee laskemaan myös tänä vuonna.

Syntyvyysennakko, osa 1
Syntyvyysennakko, osa 2

Lähde: Tilastokeskus, Väestön ennakkotiedot

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.