Ostin pitkästä aikaa kirjan. Kirjan nimi on Työkirja – Työelämän vallankumouksen perusteet. Kirja käsittelee sitä, miksi kevyttä toimistotyötä tekevät kokevat, että heillä on liikaa töitä, mutta samalla he eivät saa tarpeeksi tuloksia aikaan.
Kirjan luettuani ymmärsin hieman paremmin omaa tilannettani. Silloin kun aloittelin toimistotyöläisen uraani, minulla ei ollut mitään ongelmia työn määrän tai tulosten kanssa. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana kokemukseni on ollut erilainen kuin koskaan aiemmin. Elämässäni on tapahtunut muutos.
Kirjoitin tänä vuonna Perhebarometrin. Esitellessäni teosta työkavereilleni sanoin aluksi seuraavan lauseen: ”Tämä oli vaikein yksittäinen työ, jonka olen koskaan tehnyt.” Valmista tuli mutta kirjoitusprosessi oli vaikea.
Koin, että olin aikaisemmin pystynyt ajattelemaan kirjoittamista myös silloin kun poistuin toimistolta. Lauseet rakentuivat ajatuksessani eteenpäin ja seuraavana työpäivänä olin taas valmis jatkamaan siitä, mihin olin edellisenä päivänä jäänyt. Uusimman Perhebarometrin kanssa vastaava ei enää onnistunut.
Mistä tämä sitten johtui? Minusta oli tullut isä.
Niin se vain on. Kun oma lapsi tuli ryömien tai kontaten eteisessä vastaan ja hymyili iloisesti, katkesi työnteko siihen. Työnteko jatkui seuraavana aamuna vasta silloin, kun vilkutin hänelle lähtiessäni.
Näinhän sen pitäisikin mennä. Vai pitäisikö? Mitä jos 9 to 5 ei vain sovi minulle? Mikäli jokin pieni työasia alkaa vaivata minua kotona, haluaisin hoitaa sen heti. Joko lähettämällä mailin, kirjoittamalla tekstipätkän tai päättämällä ajankohdan jolloin asian hoidan. Jos en joskus saisi tehdä niin, miettisin tätä työasiaa koko illan ja se aika olisi pois perheeltäni.
Voin korvata helposti asian hoitamiseen käyttämäni vapaa-ajan menemällä seuraavana päivänä myöhemmin töihin tai lähtemällä töistä aikaisemmin. Tästä saan kiittää joustavaa työaikaa, joka on suomalaistenkin mielestä tärkein keino lapsiperheiden arjen helpottamiseksi. Lapsellani ja vaimollani on kuitenkin valitusoikeus: Työn ehtii tehdä huomennakin.
