Rakkaus on ihmisen elämän merkittävin asia. Monet kirjoittavat sen antaneen jopa tarkoituksen heidän elämälleen. Rakkauden ansiosta ihmiset voivat kokea tulevansa hyväksytyiksi omana itsenään. Rakkaus antaa peilin, jonka avulla voi arvioida itseään. Rakkaus on myös korvaamaton tuki, kun omassa elämässä on vaikeuksia. Rakkaus on tässä mielessä yhteiskunnan tehokasta hyvinvointi- ja sosiaalipolitiikkaa.

Rakkaus ulottuu kaikkeen elämään, siksi sitä ei voi tarkastella vain jonkin erityisen tieteenalan tai viitekehyksen kautta. Siihen sisältyy vaikkapa biologiaa, evoluutiota, sosiaalista vuorovaikutusta, sosiologiaa, filosofiaa ja rakkauden juridisia seurauksia.

John Bowlbyn uskoi kiintymysteoriassaan, että pienillä lapsilla on biologinen tarve muodostaa läheisiä ja rakastavia sidoksia ensisijaisen huoltajansa kanssa. Hänen mukaansa tämän käyttäytymisen perusta on evoluutiossa. Lapsuuden pettymykset luovat tarpeen kokea ”oikeaa rakkautta”, jossa rakastettu hyväksyy meidät sellaisina kuin olemme. Kiintymysprosessit ja rakkaus ovat ensisijaisen tärkeitä ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

Rakkauden biologiseen perustaan kuuluu se, että voimme tyydyttää perustarpeita siten, että voimme kokea turvallisuutta. Ihmiset ovat onnellisia, kun heillä on käytettävissä luotettu henkilö, joka tulee heitä auttamaan silloin kun he kohtaavat vaikeuksia. Aito huoli rakastetun hyvinvoinnista on tärkeä osa siitä, miksi me ihannoimme rakkautta. Huolenpito on myötätunnon ilmaisua rakkaussuhteessa. Huolenpidon vuoksi voimme sanoa olevamme osa kumppanin maailmaa sen sijaan että tuntisimme hänet vain ulkopuolisena.

Rakkautensa kohteesta huolta pitävät ihmiset ottavat sydämelleen rakastettunsa intressit ja toivovat hänen voivan hyvin. Rakastunut toivoo myös, että rakastettu tyydyttää ja tavoittelee omia toiveitaan ja pyrkimyksiään – ei häneen rakastuneen vuoksi, vaan omista syistään. Rakastuneet auttavat rakastettuaan, tuntevat hänestä vastuuta ja puolustavat häntä kritiikkiä ja erilaisia negatiivisia vaikutuksia vastaan. Rakkaus tuottaa epäitsekkyyttä, jonka ansiosta yhteiskunta voi hyvin.
Siinä on suomalaisen yhteiskunnan onnellisuuden salaisuus.

Valitettavasti liian monet elävät rakkauden puutteessa. Yksiasuvista kahdella kolmesta ei ole ketään, joka heitä rakastaisi. Iso haaste on se, että iso osa yksinasuvista pelkää myös jäävänsä pitkäksi aikaa yksin. Koronaviruksen aikaudella tästä pelosta on tullut todellisuutta. Tilanteeseen sopeutuneet ja yksin jäämistä pelänneet ovat kokeneet lähettämissään kirjeissä surua ja ahdistusta. He olivat kyynisiä siitä, että kelpaisivat kenellekään.

Aika monet yksinasuvat ovat kokeneet jo ennen korona-aikaa suoranaista sosiaalista syrjintää. He eivät koe kenenkään arvostavan tai tarvitsevan heitä, saati sitten rakastavan heitä. Näillä yksinasuvilla on pessimistinen kuva omasta tulevaisuudestaan. Varsinkin sairastumisen vaikutus omaan elämään pelotti. Sairaat ja ikääntyvät pelkäsivät jäävänsä muiden ihmisten varaan ja he kaipasivat jotakin turvaa. He eivät voineet myöskään tyydyttää läheisyyden kaipuutaan.

Nyt jos koskaan tarvitaan rakkautta. Rakkaus lisää turvallisuutta. Olemme saaneet lukea liikuttavia tarinoita siitä, kuinka puolisot joutuvat katsemaan toisiaan ikkunan läpi, kun vain toinen heistä on hoitolaitoksessa. Pakollinen eristäytyminen on saanut hyvin monet tajuamaan, kuinka tärkeää heille onkaan läheinen vuorovaikutus rakastetun kumppanin kanssa. Tämä on pidettävä mielessä, kun koronan luomia ihmisten välisiä esteitä ryhdytään purkamaan.