Kuka saa surra lapsettomuutta? 

Otsikon kysymys on älytön: se sisältää ajatuksen, että lapsettomuuden suremiseen olisi joillain oikeus mutta toisilla ei.  

Kun kirjoitin lapsettomuushoitoihin liittyvää omaelämänkerrallista tietokirjaa Jatulintarha – Lisääntymisemme oudot polut, kysymys sai minulle uuden merkityksen. Kirjoitusprosessin aikana keskustelin aiheesta ystäväni, lapsettoman yksinasuvan naisen kanssa. Hän pohti, voiko lapsettomaksi jäämistä surra, jos ei ole tehnyt kaikkeaan lapsen saamiseksi, kuten lähtenyt yksin lapsettomuushoitoihin.  

Saman ajatuksen äärellä on kenties ollut myös moni parisuhteessa elävä, jos lasta ei ole toiveesta huolimatta voitu saada perinteisin keinoin. 

Lisääntymisteknologiat eivät siis ainoastaan paikkaa ihmisen biologista lisääntymiskykyä: ne ovat normalisoituneet osaksi lapsensaantimaisemaamme. Ne muovaavat yksilöiden lisääntymiseen liittyviä aikeita, keskusteluita, tekoja ja tunteita.  

Väitteen tueksi löytyy tutkittuakin tietoa, mutta yksinkertainen ajatusleikki auttaa hahmottamaan asiaa. Millaista lisääntymisemme ja lapsiperhe-elämämme isossa kuvassa olisi, jos joutuisimme selviämään lasten hankkimisesta luomukeinoin? Niin, sitä voi olla hankala kuvitella. 

Antropologi Sarah Franklin on huomauttanut, että lisääntymisteknologioiden avulla uusinnetaan tehokkaasti paitsi biologista perhettä, myös sukupuoleen ja perheeseen liittyviä normeja. Mutta samaan aikaan lisääntymislääketieteen kentällä ja laboratorioissa luodaan vallassa olevien perhenormien muutokselle otollista maastoa. Se, että ihmisenalkuja on mahdollista luoda petrimaljalla, on tehnyt yhä useammalle lapsiperhe-elämästä todellisen vaihtoehdon, myös ilman heteroydinperhettä. 

Teknologioiden normalisoitumisen varjopuolena voi olla, että lapsettomuushoidoista tulee lasta toivovalle jonkinlainen velvoite. Kenties tahattomasti lapsettomaksi kelpaa itselleenkin vasta, kun on yrittänyt saada lasta lisääntymislääketieteen avulla. Taustalla kummittelee ajatus: kaikkihan voivat lisääntyä, jos vain riittävästi haluavat ja yrittävät! Lääketieteen avulla sitten vaan, jollei muuten!  

Tällaisessa puheenparressa unohtuu esimerkiksi se, että lapsettomuushoitoihin hakeutuminen vaatii monenlaisia resursseja. Julkisen terveydenhuollon järjestämät lapsettomuushoidot on rajattu alle 40-vuotiaille, mutta vuonna 2019 lähes viidesosa koeputkihedelmöityshoidoista tehtiin 40 vuotta täyttäneille naisille, toisin sanoen omalla rahalla.  

Kirjoitin lisääntymisteknologioihin liittyvästä sosioekonomisesta eriytymisestä vastikään Suomen Kuvalehden esseessä. Omassa väitöstutkimuksessani olen huomannut, että itselliset äidit harkitsevat hoitoihin lähtemistä tarkkaan myös suhteessa oman sosiaalisen verkostonsa riittävyyteen. Harva kysyy itseltään, pystynkö tähän yksin; useampi pohtii, voiko luottaa siihen, että muitakin kannattelijoita löytyy. 

Lapsenteon lykkäämisen trendi saattaa vahvistaa lisääntymisteknologioiden roolia vauvojen saamisessa. Julkisin varoin tuettujen hoitojen avaaminen itsellisille naisille ja naispareille näyttää myös madaltaneen kynnystä hakeutua hoitoihin, sillä lahjasoluhoidoissa on ainakin Hus-alueella ollut ruuhkaa. 

Lisääntymisteknologiat ovat tulleet jäädäkseen, emmekä osaa täysin ennustaa, millaisia uusia, kulttuurisia, perhepoliittisia tai sukulaisuuteen liittyviä kysymyksiä niiden kehitys ja hyödyntäminen tuo mukanaan.  

Mitä tulee lapsettomuuteen liittyvään suruun: tietysti on niin, että suru lapsettomuudesta on oikeutettua ja totta huolimatta siitä, onko lähtenyt lapsettomuushoitoihin. Yksilölliseen kokemukseen surun oikeutuksesta voi kuitenkin olla hankalaa vaikuttaa.  

Yhteiskuntapolitiikan näkökulmasta voidaan kysyä: kuinka paljon lapsettomuuteen liittyvää surua on siksi, että toisilla on resursseja ja tukea lähteä toteuttamaan lapsitoiveitaan ja toisilla taas ei? Entä jos lapsettomuushoitojen saatavuus paranisi, vahvistuisiko yksilötasolla myös kokemus niiden velvoittavuudesta? 

Vaula Helin
Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston väitöstutkija (VTM). Hän tutkii väitöskirjassaan helsinkiläisten äitien perhekäsityksiä ja tukiverkostoja. Helinin ja Paula Ojasen lapsettomuushoitoja käsittelevä tietokirja ilmestyi lokakuussa 2021. 

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.