Varhaiskasvatuksen opettajana usein kuulen kysyttävän, voiko puhua tytöistä ja pojista, onko siihen lupaa enää. Myös sosiaalisessa mediassa olen törmännyt lukuisiin keskusteluihin asian tiimoilta. Ammattilaistenkin keskuudessa on epäselvyyttä asiasta.

Varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen, jolla tarkoitetaan sukupuolten moninaisuuden kunnioittamista ja arvostamista. Lapsille sallitaan erilaisia tapoja ilmentää omaa sukupuoltaan, eikä vahvisteta ahtaita ja stereotyyppisiä sukupuolirooleja. Tämä tarkoittaa, että lapsi voi itse valita leikkinsä, pukeutumisensa tai lempivärinsä omien mieltymystensä mukaan.

Varhaiskasvatuksessa ja maailmassa muutoinkin saa tietenkin puhua tytöistä ja pojista, mutta niiden lisäksi on hyvä tiedostaa, että sukupuolia tai niiden kokemuksia voi olla enemmän, kuin kaksi. Ei myöskään tulisi olettaa kenenkään sukupuolta, eikä ohjata lapsia sukupuolen perusteella erilaisiin ryhmiin, leikkeihin tai tietynlaiseen tulevaisuuteen.  On hyvä myös huomioida kaikessa toiminnassa, puheissa ja toimintaympäristössä ettei itse vahvista vanhanaikaisia sukupuolten stereotypioita. Sillä lapsen hyvinvointi paranee, kun hän saa olla oma itsensä ilman ahtaita stereotypioita.

Tilanne voisi esimerkiksi olla, jos ääneen joku ihmettelee, kuinka poika on pukenut mekon päälle, tai tyttö on hirveän kiinnostunut Hämähäkkimiehestä. Ihmettelyn sijaan kannattaa antaa jokaiselle tilaa ja mahdollisuus olla juuri sellainen kuin on sukupuolesta riippumatta. Ihan kaikenlaiset lapset kaipaavat hymyjä, kehuja ja arvostusta.

Jo pienet lapset ovat omaksuneet tapoja siitä, mikä on sopivaa tai ominaista millekin sukupuolelle. Lähes päivittäin omassa ryhmässäni olen kuullut, että 3-vuotias ei voi ottaa tiettyä värityskuvaa, koska se on tyttöjen värityskuva tai ulkoiluun mentäessä lapsi ei voi pukea talon viimeisiä varahanskoja, koska ne ovat poikien väriset hanskat. Myös aiemmin esiopetuksen puolella työskennellessäni useat lapset olettivat koulun rehtorin olevan mies ja kommentoivat rehtorin nähdessään: “Mutta tuohan on nainen, ei se voi olla rehtori!”. Annetaan värien, leikkien ja tulevaisuuden haaveiden olla rajoituksista vapaita.

Yliopistolla myös meille esiteltiin koe, joka oli tehty päiväkodissa. Siinä lapsille näytettiin eri ammattien edustajia. Kokeessa olivat mukana astronautti, savusukeltaja ja hävittäjälentäjä. Lapset näkivät henkilöt työpuvut päällä siten, etteivät heidän kasvonsa näkyneet. Sen jälkeen lasten piti piirtää, millainen henkilö puvun alla oli. Valtaosa lapsista oletti siellä olevan mies, vaikka kaikki todellisuudessa olivat naisia. Osa lapsista jopa oletti henkilön vaihtuneen, kun he näkivät naiset. He luulivat, että naisella on naamiaispuku ja oikeasti kyseisessä ammatissa työskentelee mies.  

On siis tärkeää, että eri ammattien, värien, leikkien ja perheiden esittely jo pienille lapsille olisi moninaista ja vapaata. Erilaisia rooleja ja tapoja olla voi näkyä esimerkiksi kuvituksina päiväkodin seinillä, lasten kuvakirjoissa, aikuisten puheissa sekä vierailijoissa, joita päiväkodissa käy. 

Kommentit ja väitteet ettei sukupuolista saisi enää puhua, viittaavat enemmänkin sukupuolineutraaliuteen, jossa lapsen sukupuoli kokonaan salataan. Sen sijaan kannattaa painottaa sukupuolisensitiivistä kasvatusta ja opetusta, jolla voidaan rikkoa sukupuolittuneita rakenteita, kun taas sukupuolineutraalilla toiminnalla näitä rakenteita ei pystytä tunnistamaan eikä täten myöskään rikkomaan. Enimmäkseen kuitenkin kaikki kannattavat lasten hyvinvointia, yksilöllisiä taipumuksia ja vahvuuksia tukevaa kasvatusta, jossa jokainen lapsi saa kertoa tunteistaan ja kokemuksistaan sekä uskoa unelmiinsa, olivatpa ne hoiva-alalla tai pelastustyössä. Sitä varten lapset tarvitsevat paljon monenkirjavia esimerkkejä todellisessa elämässä, kuvakirjoissa ja aikuisten puheissa.

Anni
Kirjoittaja on varhaiskasvatuksen maisteriopiskelija ja ollut harjoittelussa Väestöliiton kehotunnekasvatustiimissä