Ulos lähtiessä kaksi alle kolmevuotiasta tyttöä keskusteli päiväkodissa:

– Onko sulla pinni vai pippeli?
– Mulla on pompula, toinen vastasi, hiuksiaan silittäen.

Kohtaus on lastenhoitajan kuvaamaa arkea päiväkodissa. Lapset ihmettelevät asioita siellä ja kotona, myös kehojuttuja.

Lasten seksuaalisuus ilmenee pienestä pitäen. Pienen lapsen kohdalla se on pieniä asioita ja viattomuutta: utelias, ihmettelevä ja avoin asenne omaan ja toisten kehoon. Kehon hallintaan, kuivaksi oppimiseen ja vessassa pärjäämiseen lapsi tarvitsee ohjausta ja opettelua. Hän myös tutustuu kosketuksen ja mielihyvän kokemuksiin, normeihin ja turvataitoihin. On tunnetaitojen harjoittelua ja ihastumisia. Tämä kaikki on pienen lapsen seksuaalisuutta. Se on ihan eri asia kuin nuorten tai aikuisten seksuaalisuus.

Samalla lapset oppivat, miten kehoa arvostetaan, siitä puhutaan, hoidetaan tai suojataan. Ja vaikkapa hyvät käytöstavat. Hän oppii myös oikeuden sanoa ei ja puhua kokemastaan häirinnästä aikuiselle.

Seksuaalisuus on ominaisuus, joka on ihmisessä jatkuvasti muuttuvana koko elämänkaaren ajan. Kaikki kokemukset elämänkaaressa vaikuttavat. Se, miten meille asioista kerrotaan ja miten itseä ja muita kohdellaan. Jo lapsuus määrittää, saako lapsi säilyttää puhtaan olon kehostaan ja turvallisesta hellyydestä ja läheisyydestä.

Seksuaalisuus liittyy hyvinvointiin, turvallisuuteen, mielihyvään ja nautintoon. Parhaimmillaan se on oman kehon tuntua arvokkaana ja ihanana. Tunne voisi säilyä koko elämän ajan! Jos on jotain hienoa ja arvokasta, sitä haluaa myös suojata! Ja siitä voi puhua kauniilla sanoilla.

Ahdistuneet, häpäisevät kasvatustavat pitää lopettaa. Aikuisten on opeteltava suhtautumaan lasten lailla ikätasoiseen uteliaisuuteen hyväksyen ja lempeästi ohjaten.

Kehotunnekasvatus on lapsille suunnattua seksuaali- ja turvataitokasvatusta, missä keho ja tunteet ovat keskiössä. Kehotunnekasvatus käsittää myös turvataidot, normit, lasten oikeudet ja terveyskasvatuksen laajasti WHO:n suosituksen mukaan.

Käytännössä asiallisen kasvatuksen tärkein este on edelleen puhumattomuus. Koulutus ja velvoittavat ohjeet puuttuvat. Monet aikuiset sanovat, että kehoon ja eritteisiin liittyvät sanat kuten peppu ja pimppi ovat kirosanan kaltaisia tuhmia sanoja, jotka pitää sylkeä vessanpönttöön. Onneksi suuta ei enää pestä saippualla.  Tästä syystä moni ei uskalla edes kertoa hädästään, vaan laskee mieluummin housuun tai panttaa. Paitsi kärsimystä, puhumiskiellosta seuraa myös se, etteivät lapset uskalla puhua seksuaalisesta väkivallasta aikuisille.

Varhaiskasvatuksen henkilö kaipaa koulutusta, malleja, materiaaleja ja selkeät ohjeet miten näistä asioista puhutaan lapsille. Asiallisen kehotunnekasvatuksen myötä lasten väliset lällättelyt loppuvat ja he antavat toisilleen vessarauhan. Kouluttamamme hankepäiväkodin työntekijöiden sanoin:

”Koko ilmapiiri on muuttunut. On hyväksyttävää puhua omasta kehosta, sen osista ja kaikesta itseen liittyvästä. Se on suurin oivallus sekä lapsille että aikuisille.”

”Koko ryhmän hyvinvointi on tämän myötä parantunut. Lapset ovat oppineet toisistaan ja itsestään enemmän. On helpompi olla:”

Raisa Cacciatore
Asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri