Näet, että lapsi tönäisee toista. Toinen lyö. Riennät paikalle. ”Nyt pyydätte anteeksi toisiltanne! Ja halaatte päälle!” Niinkö se menee?

Kosketus on herkkä asia. Halaus on koskettamisen aatelia, suukosta seuraava. Halauksen kuuluu olla luontainen osa kahden ihmisen ihmissuhdetta, jotta se tuntuisi hyvältä. Sen pitää tulla kuin itsestään. Ei koskaan kenenkään pakottamana. Sekä halaajan, että halattavan pitää olla halauksessa vapaaehtoisesti.

Kosketuksen pitää aina tuntua hyvältä, eikä siitä saa jäädä paha mieli. Ei kosketus-käskytystä, lapsillakaan, niin että pakotetaan halaamaan. Ketään ei saa pakottaa koskemaan toista! Se on ihan kehotunnekasvatuksen ydintä. Pakotettu kosketus voi vesittää tilanteen, tunteen ja ratkaisun molemmilta osapuolilta.

Kuka loukattu haluaisi halausta heti, etenkään siltä henkilöltä, joka juuri häntä loukkasi tai satutti. Myöskään loukannut osapuoli tuskin kokee aitoa pahoillaan olemista silloin, jos häntä pakotetaan fyysisesti halaamaan. Etenkin, jos se tapahtuu hänen vielä ollessaan itse ärtynyt, saati häpeissään. Halaaminen voi olla jollekin todella epämiellyttävää, etenkin jos lapsi joutuu tekemään sen aikuisen käskystä.

Eivät aikuisetkaan ketä tahansa halaile. Jos vaikka kahvihetkellä syntyisi sanaharkkaa, ja itse oikein kunnolla ärsyyntyisi työkaverille. Sitten siihen pölähtäisi pomo ja vaatisi sanomaan sanan anteeksi ja vielä halaamaan toisiaan. Vaikka olisit tosi ärtynyt ja loukkaantunut. Tuskin siitä hyvä olo ja ilo tulisi. Miksi siis lasten pitäisi toimia näin, mitä sillä tavoitellaan?

Monet lapset ovat kuitenkin oppineet alistumaan. Lapsiahan paheksutaan, elleivät he suostukaan halaus-käskyyn. He ovat todenneet, etteivät aikuiset kuitenkaan syvenny heidän tilanteeseensa tai auta oikeasti. Niinpä he tottelevat, jotta itse pääsevät helpommalla. On helpointa seurata aikuisten käsikirjoittamaa näytelmää!

Sana ”Anteeksi” onkin usein lähinnä aikuista varten. Aikuiset ajattelevat, että kun se on sanottu, niin koko sotku on sillä ohi. Aikuinen uskoo, että homma on ratkaistu ja hän voi siirtyä selvittelemään seuraavaa tilannetta. Konflikti – tunne, riita ja tilanne – kuitenkin jää helposti ratkaisematta lasten kokemuksena, Anteeksi-sanasta huolimatta.

Usein lapset sitten perästä päin hoitavat oman pahan mielensä ihan itse. Kuka mielikuvituksensa tai ikätovereidensa tuella, kuka myöhemmin kotona vanhempiensa, pehmolelun tai lemmikin kainalossa itkien.

Anteeksi pyynnön pitää tulla sydämestä. Silloin asiaa on pitänyt ehkä hiukan miettiäkin. Ymmärtää edes, mitä tilanteessa on tapahtunut ja mitä pyytää anteeksi. Riita voi ratketa ymmärtämällä omat ja toisen tunteet, ja sen jälkeen oikeasti viestittämällä omaa pahoillaan oloa ja sovinnon toivetta toiselle. Todelliselle kahdenväliselle anteeksipyynnölle voi lasten maailmassa olla monenlaisia, yksilöllisiä vaihtoehtoja. He osoittavat empatiaa ja pahoitteluaan usein ilmeillä ja lepyttävällä kosketuksella. Se voi olla myös keskustelua, ainakin isommilla lapsilla.

Aikuinen voi yrittää sanoittaa ja tulkita näitä tilanteita ja kummankin lapsen tunteita ja motiiveja, mutta vain jos kuuntelee lapsia. Pisarapuuttuminen on siihen mainio, syyllistämätön empatiatyökalu. Mitähän tässä oikein tapahtui? Miltä se tuntui? Olikohan se kaikista oikein ja reilua? Halutaanko me, että meidän ryhmässämme joku lapsi pelkää tai on kurja olo? Sovitaanko, ettei enää tehdä niin?

Tällöin sanaa Anteeksi ei välttämättä edes tarvita koko keskustelussa. Tällöin ei myöskään tarvita syyllisten ja uhrien leimoja ja etsintää. Tavoite on ymmärtää omia ja toisen tunteita ja näkökulmaa.

Toki anteeksi + halaus saattaa jossain tilanteessa toimiakin. Halaus on lohtua. Aikuiset lohduttavat kärsivää ihmistä halauksella, jos se on heille luontevaa. Halaus voi olla ihana asia myös anteeksipyyntötilanteessa, mikäli ollaan aidosti pahoillaan omasta osuudesta riidassa ja loukattu haluaa tulla halatuksi.

 

Raisa Cacciatore
asiantuntijalääkäri, lastenpsykiatri

Lähde: Blogin tietopohjana on käytetty yliopistonlehtori Mirja Könkään asiantuntijakonsultaatiota Väestöliitossa.