”Munille potkiminen” leviää joskus boomina eskarilaisilla. Joskus joku muu on satuttanut lapsen pimppiä tai pippeliä. Entä jos joku haluaa kosketella, tahi kuvata lasta sieltä tai pyytää tanssimaan nakutanssia kuvaruudun edessä? Vanhemmalle on tosi tärkeää, että hänen lapsensa uskaltaa kertoa siitä.

Prioriteetti ykkönen on, että lapsi osaa, uskaltaa ja haluaa kertoa näistä asioista aikuisille. Näin he pysyisivät turvassa ja osaisivat kertoa ikävistä kokemuksistaan. Miksi niin ei sitten ole? Miksi monet lapset eivät kerro peppuhuolistaan ja miksi tutkimusten mukaan nuoretkin vaikenevat häirintä- ja väkivaltakokemuksistaan?

Haaste on siinä, että monet lapset jo vaippahousuina opetetaan, ettei näistä voi puhua. Nuo paikat, toiminnot ja eritteet ovat kiellettyjä sanoja. Paheksuttuja ja ei-toivottuja!

Lapsi on avoin ja viaton, hyvin luonnollinen kehoasioissa. Totta kai taapero möläyttää sukujuhlissa tai joulupöydässä mehukkaimman kakkajuttunsa, sillä aihe on tärkeä ja yleisö upea! Tai haluaa peräti näyttää, miten pippeli venyy. Tai hinkkaa itseään syöttötuoliin jännityksissään. Ja mitä aikuiset helposti tekevät – toruvat ja paheksuvat!

Näin lapsi oppii hyvin pienestä normin, että näistä paikoista ei aikuisille kannata puhua, sillä reaktio on yllättävän kielteinen.

Sanotko ensin ”HYI!” vai että ”Onpa tärkeä juttu, puhutaan siitä ihan kohta, ruuan jälkeen!”

Sopivuussäännöt ja käytöstavat voi opettaa myös asiallisesti, paheksumatta lasta. Jos lähdemme lapsen viattoman uteliaisuuden paheksumisen tielle, olemme luisuilla poluilla. Lapset oppivat, ettei näistä kannata puhua aikuisille. Maailman tehokkain ”kasvatustapa” on, kun aikuinen hermostuu, harmistuu ja paheksuu lasta – mutta se antaa häpeän.

Tärkein turvataito on se, että lapsi voi aina puhua aikuisille. Hän uskaltaa ja luottaa siihen, että se sujuu hyvin. Hän tietää kokemuksesta, että se on turvallista.

Pitääkö avoin puhe siis ehdoin tahdoin ensin katkaista? Eikö meitä todella kiinnosta, jos lapsella on hätä, joka koskee sukuelimiä tai muita yksityisiä paikkoja? Vanhempia ja ammattilaisia tulee auttaa kohtaamaan pienen lapsen luonnollisuus ja viattomuus asiallisesti, lastaan tukien ja suojaten.

Siinä auttaa suunnitelmallinen, ikätasoinen kehotunnekasvatus. Se pohjaa Lasten oikeuksien sopimukseen: lapsen oikeus koulutukseen ja ikätasoiseen tietoon, joka auttaa lasta selviytymään ja voimaan hyvin.

Kun kehotunnekasvatusta tarjotaan kaikille lapsille jo varhaiskasvatuksessa, se tavoittaa tasapuolisesti kaikki. Näin varmistetaan oman ja toisen kehon arvostus, tieto oikeuksista ja vahva kehoitsetunto.