Tulevaisuus ja sen asettamat vaatimukset?

TulevaisuusNykypäivän Suomessa perheellistyminen on usein suunnitelmallista. Jokaisella on käsitys, tai ainakin toive siitä, milloin ja miten haluaisi perheellistyä, mikäli ylipäänsä sitä haluaa. Pohdiskelin tässä yhtenä päivänä perheellistymisen halun taustoja; kuka päättää normin? Missä järjestyksessä asiat ”kuuluu tehdä” ja mitä jos niin ei käy?

Seurustelu, yhteen muuttaminen, kihlautuminen, koira, avioliitto, omakotitalo, perheauto, lapsi – mutta missä järjestyksessä? Pohdiskelin myös sitä, että kaikki eivät välttämättä esimerkiksi halua asua omakotitalossa tai omistaa autoa. Kaikilla ei myöskään tähän ole mahdollisuutta. Meillä jokaisella on erilainen käsitys elämämme menestystarinasta, mutta entä jos elämä ei mene niin kuin suunnittelee?

Minä olen aina ollut hyvin suunnitelmallinen ja järjestelmällinen. Olen pohtinut paljon sitä, miltä haluan oman elämäni näyttävän. Unelma linkittyy hyvin voimakkaasti tuohon juuri esittämääni järjestykseen. Olen nyt kohdassa koira. Samaan aikaan kun välillä hämmästelen oman käsikirjoitukseni pääpiirteittäistä toteutumista, minua kauhistuttaa myös tuleva.

Olen aina ollut kovin itsenäinen ja kiitos vanhempieni tuen hoitanut paljon asioita itsenäisesti jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Nyt voin kuitenkin rehellisesti myöntää, että minua pelottaa! Seuraavana suunnitelmissa on siis avioliitto, omakotitalo ja LAPSI (meillä on jo se perheauto ;)). Toki tuohon viimeisimpään on vielä jokunen vuosi aikaa, mutta kyllä minua pelottaa nämä muutkin asiat.

Kiinnostavaa tässä minun huolessani on se, että vähiten minua huolettaa tuo seuraava kohta, eli avioliitto. Minua huolettavat enemmän käytännönasiat: pärjäämmekö taloudellisesti, osaanko ilmoittaa verotoimistoon asiat oikein, minkälaisia elämänkriisejä tulevaisuus tuo tullessaan ja kuinka selviämme niistä… Ja toki minua huolettaa myös se, että tulemmeko raskaaksi sitten, kun sen aika on.

Elämää on vaikea suunnitella ja harvemmin kaikki menee käsikirjoituksen mukaisesti. Olen kuitenkin oppinut sen, että ihminen on sopeutuvainen eläin. Pärjääminen on usein asenteesta kiinni ja on hyvä muistaa, että tavoitteita kannattaa olla ja niistä pitää kiinni. Nykypäivänä tietoa on helposti saatavilla, kunhan vain muistaa harrastaa lähdekritiikkiä. Rohkea kannattaa olla ja muistaa, että itseään rohkaisemalla pääsee jo jonkin matkaa. Elämä vie ja pettymyksiä tulee. Yritän itsekin aina muistaa sen, että pettymyksien edessä on lupa surra. Kunhan vain muistaa sen, että elämä jatkuu joka tapauksessa ja eteenpäin on mentävä. Pettymykset on käsiteltävä ja sitten on jatkettava.

Elämän seikkailuja odotellessa…

Yksi kommentti artikkeliin ”Tulevaisuus ja sen asettamat vaatimukset?

  1. Niin ja suunnitelmia ja toiveitaan kannattaa myös ajoittain tarkistaa! Kuvittelin itsekin aikanani haluavani tuon koko paketin,tuossa järjestyksessä ,mutta jossain vaiheessa totesin että tuo ei todellisuudessa ole oma haaveeni vaan se normi jota olisin sokeasti seurannut. No lapsi ja avioliitto löytyy nyt,mutta muut (ja ne aikanaan haaveillut toiset ja kolmannet lapsetkin) saavat jäädä-näin on hyvä 🙂

    Tykkää

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.