Tarua vai totta?

banneri_suomiareena_600x387

Jussi Pekkola

Tyypillinen päivä nro 1.

Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen matkustan linja-autossa. Oikeastaan vain seitsemän tunnin, koska olin tehnyt varastoon tunteja, jotta ehdin hyvin hakea lapsen päiväkodista. Torkahdan sekunniksi. Linja-autossa on mukavan hiljaista ja juuri sopiva lämpötila.

Päiväkodin pihaan saavuttaessa vastaan juoksee iloinen nassikka täynnä intoa ja energiaa. Siitä saa itsekin lisää voimaa jatkaa päivää ja matkaa ruokakaupan kautta kotiin.
Ruokakaupassa ei ole jonoa ja lapsikin kertoilee innokkaana päivän leikeistä, eikä kiinnitä huomiota karkkihyllyyn tai Chima-lehtiin.

Kotona odottaa siivottu asunto ja ilta sujuu mukavan rennosti kokkaillessa, leikkiessä ja lastenohjelmia katsellessa. Nukkumaan käydessä annetaan hyvänyönsuukot ja uni tulee lapselle nopeasti riehakkaan ja onnellisen päivän jälkeen. Aamulla sama toistuu vastakkaisessa järjestyksessä ja töihin ei ole kiire, koska joustoa löytyy niin elämässä kuin työajoissakin.

Tyypillinen päivä nro 2.

Kahdeksan tunnin työpäivän jälkeen piti vielä jäädä tekemään muutama rästiin jäänyt asia. Minuutilleen laskettu aikataulu romuttuu heti bussipysäkillä, bussi on myöhässä. Vihdoin saapuessaan bussi on ääriään myöten täynnä. Istumaan ei pääse. Koska ilma on mitä on, aamulla piti pukea paksumpi sateenpitävä takki. Hiki valuu norona selkää pitkin. Teiniporukka pitää omaa meteliään ja vaunuissa vauva huutaa kitapurjeet hulmuten.

Päiväkodin pihassa huomaan lapseni, joka makaa maassa itkupotkuraivarin saaneena. Päivä on mennyt hyvin, mutta päiväunien jälkeen suloinen lapseni on kiukutellut. Huudon ja kiukkuilun saattelemana suuntaamme kauppaan. Kaupassa on kilometrin mittaiset jonot ja juuri ennen kassaa lapseni huomaa Chima-lehden ja aloittaa pienimuotoisen shown saadakseen sen omakseen.

Vihdoin ollaan bussissa. Bussissa on hiostavan kuuma. Lapseni on väsynyt ja kiukkuinen. Mitenkään päin ei ole hyvä. Hattu puristaa, ja niskaa kutittaa. Vieressä varttuneempi kanssamatkustaja tuhisee ja katsoo vihaisesti, koska lapseni pitää meteliä.

Kotona odottaa kaaos. Siivota ei ole ehtinyt. Tiskivuori hipoo kattoa. Makaronilaatikko maistuu lapsen mielestä pahalta. Lopulta uni armahtaa. Pian herään kuitenkin siihen, että lapseni on alkanut oksentaa, selvisi syy kiukkuiluun. Ensimmäinen oksennus on löytänyt tiensä legojen joukkoon, toinen on tullut pienemmällä paineella ja valunut lapseni päälle ja sänkyyn. Suihkuun, puhtaat vaatteet ja lakanat. Sama meno jatkuu läpi yön. Lopulta nukutaan kumpikin sohvalla. Aamulla pitää soittaa työpaikalle ja ilmoittaa, että lapsi on sairaana. Pomo miettii todennäköisesti: huono selitys, laiska mies, pitäisi korvata tehokkaammalla.

Jussi Pekkola toimii palvelukehittäjänä Väestöliiton Poikien ja nuorten miesten keskuksessa

suomiareena_uusilogoVäestöliitto järjestää Porissa Suomi Areenalla keskustelutilaisuuden OMG, nyt on ruuhkavuodet! #perheystävällinentyöpaikka keskiviikkona 16.7. klo 14-15.15.

Tilaisuus pidetään Puuvillan puistossa (Pohjoisranta 11), joka sijaitsee Kirjurinluotoa vastapäätä, Porin Puuvillan edustalla ja sinne kuljetaan Porinsiltaa pitkin.

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s