Lopetettuani opinnot kotimaassani, en yrittämisestä huolimatta onnistunut löytämään työpaikkaa, josta saisin riittävästi henkistä tai taloudellista hyötyä. Erään täynnä pettymyksiä olleen päivän päätteeksi päätin lopulta muuttaa Saksaan. Sain sieltä työtä ravintola-alalta, josta minulla ei ollut aiemmin mitään kokemusta. Saksassa tapasin myös miehen, josta tuli minun toinen puoliskoni. Pian syntyi myös meidän pieni poikamme Patrick. Samoihin aikoihin muutimme jälleen. Tällä kertaa muutimme Suomeen, sillä mieheni työpaikka oli täällä.

Vietin vuoden äitiysloman poikani kanssa, jonka jälkeen päätin että oli aika tehdä jotain. Ensimmäinen askel oli tilata suomenkielen kurssi. Vastaus kurssille pääsystä tuli pian ja tammikuussa 2013 aloin opiskella tätä kieltä. Kieliopinnot sisältävät kaksi harjoitteluajanjaksoa, mutta kieliopiskelijan tulisi itse etsiä harjoittelupaikka. Aluksi se tuntui helpolta, mutta täytyy myöntää, että saatuaan aina kielteisen vastauksen alkaa etsiminen olla turhauttavaa.

Etsin aina fiksuja ihmisiä ympärilleni, joilta voin oppia jotain hyvää. Toivoin löytäväni henkilön, joka antaisi neuvoja ja tutustuisi minuun ilman ennakkoluuloja. Mutta en tiennyt mistä etsiä tai löytää tuota henkilöä. Mahdollisuuteni tuli kun hain harjoittelupaikkaa Väestöliiton monikulttuurisesta osaamiskeskuksesta. Aloitettuani harjoittelun ymmärsin haluavani mukaan mentorointiryhmään ja tarvitsevani itsekin työuramentorin.

Ei kestänyt kauaa kun sain tietää että mentori, henkilö joka olisi halukas auttamaan minua, oli löydetty ja pääsisin osallistumaan mentorointiryhmään. Viimein edessä oli mentorini tapaamispäivä – jännitys kasvoi, sisälläni myllersi tunteiden vuoristorata ja päässäni pyöri kysymyksiä jo ennen näkemistä.

Tässä blogissa jaan kokemuksiani Womenton työuramentoroinnista ja työnhausta korkeasti koulutettuna Suomeen muuttaneena naisena. Mentorini Tiina toimii opetusneuvoksena opetus- ja kulttuuriministeriössä.