Samaa sukupuolta olevien parien perheoikeudet ovat olleet viime vuosikymmeninä näkyvä yhteiskunnallisen keskustelun aihe eri maissa. Maiden välillä on kuitenkin suuria eroja siinä, minkälaisia mahdollisuuksia samaa sukupuolta olevilla henkilöillä on elää avoimesti parisuhteessa vaarantamatta turvallisuuttaan tai asemaansa yhteiskunnassa, saati mennä naimisiin tai saada yhdessä lapsia ja tulla kohdelluksi lapsen tasavertaisina vanhempina.

Samaa sukupuolta olevien parien perheoikeuksien tunnustamisen edelläkävijöinä pidetään Alankomaata ja Pohjoismaita, joissa lakiuudistusten antamat mahdollisuudet ovat heijastuneet parien virallistamien liittojen ja liitoissa saatujen lasten määrän kasvuun 2000-luvulla (esim. Evertsson ym. 2020). Samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuudet vanhemmuuteen ovatkin sidoksissa lainsäädäntöön, joka määrittelee pitkälti sen, millaisia konkreettisia keinoja lastensaantiin tarjotaan ja millaiset mahdollisuudet pareilla on päättää vanhemmuuden toteuttamisesta, kuten perhevapaiden jakamisesta. Keskeisimmät samaa sukupuolta olevien parien perheellistymistä tukeneet Suomen lainsäädännön uudistukset on esitetty alla olevalla janalla.

Valtaosa Suomen virallisissa tilastoissa tunnistettavista samaa sukupuolta olevien parien lapsiperheistä on naisparien perheitä. Naisparit pystyvät hyödyntämään samaa sukupuolta olevien parien keinoja lastensaantiin helpommin kuin miesparit. Naisparit voivat saada lapsen koti-inseminaatiolla, yksityisten tai julkisten klinikoiden hedelmöityshoidoilla tai adoptoimalla. Naispari voi myös kasvattaa parin osapuolten aiemmin saamia lapsia tai olla osa apilaperhejärjestelyä, jossa lapsi hankitaan yhdessä miehen tai miesparin kanssa. Naisparien perheet ovatkin olleet aina moninaisia, riippuen lisääntymistekniikoista ja sosiaalisesti hyväksytyistä perheenä elämisen tavoista eri aikoina.

Tutkin väestötieteen maisterintutkielmassani kahdella eri ajanjaksolla, vuosina 2006–2010 ja 2011–2015, Suomessa parisuhteen rekisteröineiden naisparien lastensaantia rekisteröidyn parisuhteen ensimmäisen viiden vuoden aikana. Tein tutkielman ollessani korkeakouluharjoittelussa Tilastokeskuksessa, jonka rekisteriaineistoja käytin tutkielmassani. Väestötason aineisto muodostui vuosina 2006–2015 ensimmäisen rekisteröidyn parisuhteensa solmineista naispareista, joiden nuorempi nainen oli parisuhteen rekisteröintihetkellä alle 45-vuotias ja kumpikin nainen asui Suomessa.

Naisparien lastensaanti näyttäisi tutkielmani tulosten valossa kehittyneen päinvastaiseen suuntaan kuin lastensaannin yleinen laskusuuntainen trendi Suomessa. Vuosina 2011–2015 parisuhteen rekisteröineistä naispareista (N=841) suurempi osa (40 %) oli saanut viiden vuoden kuluessa vähintään yhden jommankumman naisen synnyttämän lapsen, kun aiemmassa kohortissa vuosina 2006–2010 parisuhteen rekisteröineillä naispareilla (N=577) vastaava osuus oli pienempi (31 %). Naisparien lastensaannin lisääntymistä selittänee osaltaan Suomen lainsäädännön uudistukset. Vuosina 2006–2010 rekisteröidyistä parisuhteista ensimmäiset on solmittu aikana, jolloin naispareilla ei ollut laissa vahvistettua oikeutta hedelmöityshoitoihin tai lapsen juridisen vanhemmuuden jakamiseen. Vuosina 2011–2015 rekisteröidyistä parisuhteista kaikki on puolestaan solmittu hedelmöityshoidot ja perheen sisäisen adoption mahdollistavien lakiuudistusten jälkeen. On mielenkiintoista nähdä, miten naisparien perheellistyminen kehittyy jatkossa suhteessa muuhun väestöön.

Lastensaannin tulevaisuus

Naisparien mahdollisuudet toteuttaa lapsitoiveensa ovat laajentuneet tutkielman kattaman ajanjakson jälkeen, kun julkisen terveydenhuollon hedelmöityshoitoja on avattu pareille vuoden 2019 lopusta lähtien. Siihen saakka parit saivat hoitoja vain yksityisillä klinikoilla tai saattoivat sopia itsenäisesti sukusolujen luovuttamisesta tuntemansa miehen kanssa. Naisparit eivät saa hoidoista Kela-korvausta, ellei lapsettomuus johdu sairaudesta. Edullisempien hedelmöityshoitojen saatavuus avaakin uusia ovia erityisesti niille pareille, joilla ei ole ollut taloudellisia edellytyksiä hakeutua yksityisten klinikoiden palveluihin. Hyvä sosioekonominen asema tuo kuitenkin perheellistymiseen edelleen joustavuutta, ja taloudellisesti paremmin toimeentulevat parit voivat saada useampia hoitokertoja ja välttyä hoitoihin jonottamiselta maksamalla yksityisellä sektorilla. Tutkin tekeillä olevassa väitöskirjassani samaa sukupuolta olevien parien sosioekonomisen aseman yhteyttä perheellistymiseen.

Lainsäädäntö ja palvelujärjestelmän käytännöt ovat kuitenkin vain osa sitä kokonaisuutta, joka vaikuttaa parien lapsitoiveisiin ja lastenhankintapäätöksiin. Kaikki eivät myöskään saa lasta yrityksestä huolimatta. Vaikka samaa sukupuolta olevien parien mahdollisuudet vanhemmuuteen ovat parantuneet väestötasolla, olisi tärkeää kiinnittää huomiota parien moninaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen etsimällä käytäntöjä, jotka tukevat erilaisissa elämäntilanteissa olevien parien, sekä nais- että miesparien, mahdollisuuksia saada halutessaan lapsia. 

Maria Ponkilainen
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija (VTM) Helsingin yliopistossa (Yhteiskuntadatatieteen keskus ja Väestöntutkimuksen yksikkö) ja affilioitunut tohtoriopiskelija Max Planck Institute for Demographic Research -instituuttiin. Hän tutkii väitöskirjassaan sosioekonomisen aseman yhteyttä naisparien lastensaantiin sekä nais- ja miesparien liittohistorioita ja sosioekonomisen aseman yhteyttä liittojen kestävyyteen Suomessa. Tutkimus tehdään osana Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittamaa Muuttuva perheenmuodostus – Syyt, seuraukset ja mahdolliset tulevaisuudet, FLUX-hanketta. Katso lisätietoja hankkeen verkkosivulta.

Evertsson, M., Jaspers, E. & Moberg, Y. (2020). Parentalization of Same-Sex Couples: Family Formation and Leave Rights in Five Northern European Countries. Teoksessa R. Nieuwenhuis & W. V. Lancker (toim.), The Palgrave Handbook of Family Policy (s. 397–428). Cham: Palgrave Macmillan.

Ponkilainen, M. (2022). Matka sateenkaariperheeksi: Rekisteritutkimus naisparien lastenhankinnasta vuosina 2006‒2010 ja 2011‒2015 virallistettuihin liittoihin Suomessa. Maisterintutkielma (väestötiede), Helsingin yliopisto.