Tag Archives: perheellistyminen

Epävarma parisuhteesta, varma lapsesta?

Posted on by
Vastaus

Flickr, Faith Kashefska Lefever

Joskus ihminen voi olla varmempi halustaan tulla vanhemmaksi, kuin omasta parisuhteestaan. Ehkä kymmenen vuoden seurustelun jälkeen jompikumpi huomaakin, että valitsisi nyt toisenlaisen kumppanin. Lasta olisi kuitenkin jo yritettävä, viimeiset hetket ovat käsillä. Onko järkeä epäillä suhdetta, jossa kaikki unelmat olisivat käden ulottuvilla? Onko suurempi riski lähteä suhteesta vai jäädä siihen?

Kolme-nelikymppisenä aloitetussa parisuhteessa tilanne voikin olla se, että perheen perustamisen aika tulee, ennen kuin edes tuntee omaa kumppania kovin hyvin. Ensitreffeiltä saakka keskeinen kysymys saattaa olla, voisiko tämä henkilö olla potentiaalinen isä tai äiti omalle lapselle. Halu saada lapsi voi jo alun perin saada ihmisen sitoutumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka ei tunnu oikealta. ”Nyt tai ei koskaan!”

Moni kuvaa esimerkiksi naimisiin menemisen tuntuvan suuremmalta sitoutumiselta, kuin lapsen saamisen. Lapsen vanhempina kumppanit ovat kuitenkin sidotut toisiinsa lopun elämää – verrattuna siihen, jos lapseton pari päättäisi erota. Moni eropari kohtaa toisiaan vielä kiikkustuolissa, lastenlastensa juhlissa.

Joskus lapsesta voi tulla kuin ratkaisu siihen epävarmuuteen, jota ihminen tuntee suhteessa kumppaniinsa. Epävarmuus parisuhteesta voikin nopeuttaa vauvapäätöstä. Joku voi haluta saada lapsen äkkiä, ennen kuin suhde ehtii päättyä. Se voi olla tapa sitoa kumppania omaan itseen, tai varmistaa vanhemmaksi tuleminen. Onko tämä järkevää taktikointia vai kumppanin hyväksikäyttöä? Voi olla esimerkiksi epäreilua kertoa kumppanille viiden vuoden päästä, että ”oikeastaan en ollut sinusta riittävän kiinnostunut”. Toisaalta harva katuu pitkällä tähtäimellä sitä, että on saanut lapsen. Päätös lapsesta voi myös olla kumppanien yhteinen, vaikka epävarmuus parisuhteesta olisikin tiedossa.

Ihmisen ”itseisarvo”

Elämä on täynnä ristiriitoja, joihin ei ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia. Kukaan ei voi tietää toisen puolesta, mikä on oikea ratkaisu parisuhteessa tai perheen perustamisessa. Jos joudumme jatkuvasti pohtimaan, onko parisuhteemme ”se oikea”, silloin on syytä hiljentää vauhtia ja käsitellä asiaa vielä. Toisaalta elämässä on hyvä kohdata myös realiteetit: jokaisessa parisuhteessa huuma hellittää, eikä kukaan puoliso tunnu joka päivä maailman ihanimmalta. Mikäli haluamme lapsia, sille on biologiset rajat, ja joskus on vain tehtävä päätös, haluaako lapsen vai ei.

Hyvä neuvo on, että jokaisella ihmisellä tulee aina olla ”itseisarvo”. Puoliso ei voi olla pelkkä väline lapsentekoon. Onnellisessa parisuhteessa tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta. Se on myös lapsen etu. Vanhempien hyvinvointi lisää lapsen hyvinvointia.

Lapsi ei myöskään voi olla väline parisuhteen ristiriitojen käsittelemiseen. Lapsi ei voi olla vastuussa siitä, pysyvätkö hänen vanhempansa yhdessä vai eivät. Monilla pareilla lapsen saaminen myös heikentää tyytyväisyyttä parisuhteeseen.

Iän tuomat rajoitteet voivat pakottaa kohtaamaan epävarmuuden omasta parisuhteesta. Se on mahdollisuus työstää ja tutkia asiaa. Kyseessä on sinun arvokas elämäsi. On tärkeää, että voit pohtia, mitä haluat elämässäsi. Olisiko mahdollista ottaa esimerkiksi puolen vuoden aikalisä ja pohtia perinpohjin, mihin suuntaan lähdet – tai jäät?

Suhteellisuudentajua perhevapaakeskusteluun

Posted on by
Vastaus

Moni perhevapaauudistaja katsoo Ruotsiin. Elinkeinoelämä ihastelee alle 3-vuotiaiden lasten äitien meitä korkeampaa työllisyysastetta. Ratkaisuksi tarjotaan pienten lasten kotihoidon tuen keston lyhentämistä  mutta ei ansiosidonnaisen vapaan pidentämistä.

Sukupuolten tasa-arvon kannalta  Ruotsissa huomio kiinnittyy isien Suomea ahkerampaan perhevapaiden käyttöön.  Ratkaisuksi  moni tarjoaa perhevapaiden tiukempaa kiintiöintiä isän ja äidin osuuksiin.  Esillä ovat olleet 4+4+4, 5+5+5 tai 6+6+6 – mallit.

Uudistus ei myöskään saisi maksaa mitään tai mieluummin kustannusten pitäisi vähentyä.

Suhteellisuudentajua tähän keskusteluun tuo eri pohjoismaiden perhevapaajärjestelmien vertailu, jonka Väestöntutkimuslaitos ja Ajatuspaja Agenda julkaisivat äskettäin. Ruotsin hyvät työllisyys- ja tasa-arvotulokset kyllä innostavat, mutta yhtä lailla pitäisi innostua niistä keinoista, joilla ne on saavutettu. Tältä osin suomalainen keskustelu ei ole ajan tasalla.

Ruotsissa tuloksia ei ole saavutettu tiukoilla kiintiöillä vaan joustavuudella. Isän kiintiö (3 kk) on toki kuukauden Suomea pidempi mutta ei lähelläkään kuutta kuukautta. Äidin kiintiö on sama (3 kk) ja yhteisesti jaettava osuus on 10 kk.  Perhe voi melkoisilla vapausasteilla räätälöidä omaan elämäntilanteeseensa sopivan tukikokonaisuuden.  Vapaita voi käyttää aina lapsen kouluikään asti. Vapaita voi pitää osa-aikaisesti.

Etenkin pienten lasten äidit tekevät  Ruotsissa  huomattavasti enemmän osa-aikatyötä kuin Suomessa. Tämä myös selittää korkeampaa työllisyysastetta.  Ruotsissa osa-aikainen varhaiskasvatus on yli 3-vuotiaille maksutonta (15 tuntia viikossa).

Ruotsissa perhevapaisiin käytetään Suomea huomattavasti enemmän julkisia varoja.  Vanhempainpäivärahat ovat tasoltaan Suomea korkeammat. Korvaustasot ovat etenkin pieni- ja keskituloisille Suomea anteliaammat.  Ansiosidonnaiset vapaat ovat pidemmät. Nämä varmasti houkuttavat myös isiä vapaiden pitoon.

Eli otetaan oppia Ruotsista: tehdään perhevapaista nykyistä joustavammin monimuotoisten perheiden erilaisiin arjen tilanteisiin soveltuvia ja investoidaan lapsiin ja perheisiin eli pidennetään ansiosidonnaisia vapaita.

Perhevapaiden uudistamista ei pitäisi myöskään tehdä Suomessa niin perinteisellä etujärjestövalmistelulla. Uudistusvaihtoehtojen testaajiksi tarvitaan erilaisia perheitä, isiä ja äitejä, jotka päätöksiä käytännössä tekevät.  Hallituksen kokeilukulttuuria olisi hyvä soveltaa myös perhevapaisiin. Tutkijat voivat auttaa asiakasraatien ja testiryhmien kokoamisessa.  Uudistuksen pitää toimia myös käytännössä eikä vain teoriassa.

Perhevapaakeskustelussa  vanhemmuus näyttäytyy kovin usein rasitteena  työnantajalle ja kansantaloudelle. Omien pienten lasten hoitaminen on oudoksuttava urauhrauksena. Parisuhde ja perheellistyminen eivät ole kuitenkaan pääosin talousargumenttien vaan elämän mielekkyyden punnusten varassa. Lapsethan ovat ilo eivätkä taakka.  Hyvinvointia tai kansakunnan vahvuutta ei mittaa pelkästään kansantuote vaan myös ihmisten onnellisuus.  Tähän kuuluu myös mahdollisuus omien arvojen mukaisiin valintoihin ja omaan elämään vaikuttamiseen.  Perhe on parhaimmillaan puolisoiden tiimi, joka yhteistyössä toimii lapsen parhaaksi.

Vanhempien ratkaisuihin vaikuttavat omat arvot mutta myös arjen reunaehdot. Niitä asettavat työajat, työmatkat, lapsen ominaisuudet ja tarpeet, vanhempien elämäntilanne sekä perheiden monimuotoisuus.  Suomessa tehdään vuoro-, ilta- ja yötyötä myös pikkulapsiperheissä enemmän kuin monessa muussa maassa.  Epätyypilliset työt ja yrittäjäasema asettavat omia rajojaan etenkin jos asuntolainat on samalla maksettavana. Näissä tilanteissa tarvitaan joustavuutta niin perhevapailta kuin äideiltä ja isiltäkin.

Itse asiassa pienten lasten kotihoidon tuki on ollut nykyisen järjestelmämme joustavimpia osasia koska sitä voi käyttää palvelusetelin tavoin.  Näitä hyviä puolia ei pitäisi hukata.  Joustavuutta pitää lisätä samalla kun ilman muuta isien hoitovastuuta vahvistetaan.

Mutta miten saadaan isät käyttämään edes nykyiset kahden kuukauden vapaansa? Siihen tarvitaan työpaikoilla toimintakulttuurin muutosta.  Työnantajat ovat avainasemassa siinä miten työpaikoista tehdään perheystävällisiä niin että isien osallistuminen lasten hoitoon on sääntö eikä poikkeus

Pienten lasten kotihoidon tuen suosio selittyy myös osin työelämän nykytilanteesta.  Kilpailullisuus, pitkät työpäivät, matkatyöt ja iltatyöt voivat johtaa siihen, että työelämää ja riittävän hyvän vanhemmuuden tavoitteita ei saa yhteen sovitettua. Yksinhuoltajavanhemmilla tämä on kaikkein vaikeinta.

Moni hoitaa pieniä lapsia kotona koska ei luota päivähoidon laatuun. Hoitajien pysyvyys ja osaaminen lapsen kohtaamisessa, pienet ryhmäkoot sekä lyhyet matkat auttaisivat tässä suhteessa.  Hyvä vaihtoehto on myös osa-aikatyö, jolloin lastenkin hoitopäivät jäisivät kohtuullisen pituisiksi.  Siitä kyllä lapsetkin pitävät.

Perhevapaakeskustelussa kuuluu nyt vahvimmin hyvin koulutettujen, vakituisessa työssä olevien ääni. Kannattaa kuulostella myös siinä suhteessa perheiden moninaisuutta.   Syntyvyys on  alentunut eniten heikosti koulutettujen ja vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten parissa.  Perheellistymisestä ei saa tehdä hyväosaisten etuoikeutta.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Tutustu Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen ja Ajatushautomo Agendan Kolme myyttiä perhevapaista, Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussa –julkaisuun

Parisuhteen H-hetket

Posted on by
Vastaus

Helping a friend in need, Getty Images

Parisuhteessa voi olla tiettyjä, ratkaisevia hetkiä. Niin sanottuja H-hetkiä. Mieleesi saattaa tulla seurustelun aloittaminen, ehkä häät tai yhteenmuutto, ehkä ensitreffit. Nämä ovat kaikki tärkeitä hetkiä, jotka voivat jäädä mieleen loppuelämäksi. Merkittävimmät parisuhteen H-hetket saattavat kuitenkin olla aivan toisenlaisia hetkiä. Tällaiset erittäin ratkaisevat H-hetket ovat niitä hetkiä, kun kumppanisi tarvitsee sinua erityisen paljon.

Parisuhteen H-hetki on usein jollain tavalla stressaava tai merkittävä hetki. Ihminen on silloin erityisen haavoittuva ja herkillä. H-hetkeen liittyvä stressi voi joskus tulla ulkoisista asioista, kuten muuttuneesta perhetilanteesta tai esimerkiksi työkuormituksesta. Esimerkiksi vauvan syntymä on iso muutos, jonka moni kokee parisuhteen H-hetkenä – kummankin on silloin tärkeää voida kokea, ettei jää yksin tai ulkopuolelle. Stressi voi myös tulla sisältäpäin, jos jokin tapahtuma tai tilanne laukaisee vanhoja traumoja ihmisessä. Pelottavissa, järkyttävissä tilanteissa jokainen tarvitsee läheisensä tukea. H-hetket ovat mahdollisuus syventää parisuhdetta ja saada kokemus siitä, että kumppaniin voi aina turvautua.

Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen kumppani. Pariterapiassa tulee monesti esiin, että parisuhteessa on ”haavoja”, jotka ovat syntyneet näissä H-hetkissä. Kumppani on voinut esimerkiksi tuntea jääneensä aivan yksin tärkeällä hetkellä. Haava ei aina ole näkyvissä, se voi jäädä erilaisten riitojen ja ärtymyksen alle. Haava voi kuitenkin olla syy siihen, että luottamus ei palaudu parisuhteessa hyvistä yrityksistä huolimatta.

Tässä kaksi fiktiivistä tarinaa siitä, miten haava voi syntyä parisuhteen H-hetkellä:

Sarin vanhemmat riitelivät usein humalassa. Erityisen vaikeita olivat perhejuhlat ja loma-ajat, joita Sari oppi pelkäämään jo pienenä. Aikuisena Sari päätti, ettei halua alkoholia omaan joulupöytäänsä. Eräänä jouluna hänen puolisonsa kuitenkin päätti nauttia yhden lasillisen viiniä, Sarin ”nalkutuksesta” piittaamatta. Nyt puoliso ei voi ymmärtää, miksi yksi viinilasi pilasi koko joulun, ja miksi asiasta edelleen keskustellaan. Hän ajattelee Sarin ylireagoineen.

Jussi oli odottanut ensimmäisen lapsen syntymää kuin kuuta taivaalta. Hän rakasti hoitaa vauvaansa  ja piti myös pitkän isyysvapaan. Kerran Jussin avovaimo naureskeli koko suvun kuullen: ”miehillä ei kyllä ole äidin vaistoa, sen huomaa Jussistakin.” Jussi koki tämän erittäin nöyryyttävänä ja epäkiitollisena kommenttina. Avovaimo oli ihmeissään: eikö Jussi ymmärrä huumoria.

H-hetki saattaa ensi näkemältä vaikuttaa ”pikkujutulta”. Haavojen syntymistä näissä hetkissä voi olla vaikea ymmärtää ulkoapäin. On tärkeää oivaltaa, miksi toinen tarvitsee kumppania niin paljon juuri tuona hetkenä. Taustalla voi olla myös lapsuuden tunnelmia tai loukkaavia kokemuksia aikaisemmista parisuhteista.

Parisuhteen loukkaantumisista ja haavoista on mahdollista päästä yli, jos kumpikin niin tahtoo. Aito anteeksipyytäminen ja anteeksi antaminen edellyttävät vastuunottamista omasta toiminnasta. On tärkeää ymmärtää, että oma toiminta on voinut loukata kumppania, vaikka itse ei ole niin lainkaan tarkoittanut eikä halunnut. Anteeksi pyytämiseen tarvitaan kykyä sietää ja elää läpi omia syyllisyyden tunteita: voit ehkä kokea, että kumppanisi ”syyllistää” sinua, sen sijaan, että eläisit läpi syyllisyyden tunteesi. Liian usein me välttelemme kokemasta syyllisyyttä tilanteissa, joissa se voisi viedä ihmisiä lähemmäs toisiaan. Kun katsot kumppaniasi silmiin ja näytät, että tunnet todella syyllisyyttä, ja että ymmärrät, miten kipeä tilanne hänelle oli, muutos voi tapahtua. Myötätunnon osoittaminen auttaa haavan käsittelemisessä.

Haavoja voi myös ennaltaehkäistä, ja sitä myötä parisuhdekriisejä. Ota todesta se, kun kumppanisi pyytää sinua avukseen. Vaikka tilanne ei sinusta tuntuisi ihmeemmältä, hyväksy, että kumppanillesi se on tärkeä hetki. Tässä tarvitaan toisen erilaisuuden hyväksymistä. Jos et pysty huomioimaan kumppaniasi tärkeällä hetkellä, koeta tutkia, mistä on kysymys. Miksi et tällä hetkellä voi vastata kumppanisi tarpeisiin?

Ennakoikaa tilanteita, joissa tarvitsette toisianne. Kukaan ei pysty lukemaan ajatuksia. Kerro, että tämä on nyt minun H-hetkeni. Tutustukaa toistenne kipukohtiin ja olkaa valmiita antamaan kaikki tukenne, kun H-hetki lähestyy.

Lisätietoa:

Parisuhteen haavoista (nettikurssi, ks. jakso 7)

Ovatko perhevapaat vain työmarkkina-asia?

Posted on by
Vastaus

Onko perhevapaiden uudistaminen pelkästään työmarkkina-asia? Onko kyse vain työllisyydestä ja tasa-arvosta vai myös lasten hyvinvoinnista? Vähentääkö uudistus lapsiköyhyyttä vai lisääkö?  Miten erilaiset tavoitteet ja monimuotoisten perheiden tarpeet yhteen sovitetaan?

Tätä soisin budjettiriiheen pian kokoontuvien ministereiden miettivän.

Hesari otsikoi äskettäin sovun perhevapaista alkavan löytyä mutta pienten lasten kotihoidon tuesta vielä kiistellään. Valmistelutyötä ennakoitiin tehtävän puhtaasti kolmikantaisesti – työntekijöiden ja työnantajien etujärjestöjen sekä valtion edustajien työryhmässä.  Pelkään pahoin, että silloin perhevapaat siirtyvät perhepolitiikan ytimestä työllisyys- ja kilpailukykyasioiksi.  Mahtaako silloin jäädä aikaa lapsivaikutusten arviointiin?

Työmarkkinajärjestöt julkistivatkin perjantaina kannanoton, jossa ne kiirehtivät hallitusta aloittamaan perhevapaauudistuksen. Tavoitteista ei löytynyt lasten hyvinvointia.

Valmistelua pitää johtaa lapsen edun periaatteen, johon valtio on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa sitoutunut. Lasten hyvinvoinnin näkökulmaa vahvistamaan tarvitaan valmisteluun lapsi- ja perhejärjestöjen sekä tutkimuksen asiantuntijat. Esimerkiksi Väestöntutkimuslaitos julkistaa lokakuussa perhevapaiden pohjoismaisen vertailun, joka antaa suhteellisuuden tajua oma järjestelmämme arviointiin.

Toivon, että puolueet ja poliittisten päättäjät itse ottavat keskeisen roolin valmistelussa. Toki työmarkkinatahoilla on siinä paikkansa, koska ne rahoittavat ansiosidonnaiset etuudet.

Mediakin voisi selvittää isien ja äitien näkemyksiä asiasta. Perheiden omat näkemykset ”kiistanalaisesta” pienten lasten kotihoidon tuesta ovat eri tavoin painottuneita kuin työmarkkinatahojen ja monien puolueidenkin. Väestöliiton perhebarometrin valossa kotihoidontuki ei näytä kiistanalaiselta vaan etenkin pienten lasten vanhempien laajasti arvostamalta.

Se ei olekaan ihme, koska lasten kotihoidon tuki on palvelusetelityyppinen ja joustava etuus, jota hyödynnetään oman perheen sisällä erilaisissa elämäntilanteissa, isovanhempien tai muun sukulaisen tai ulkopuolisen hoitajan palkkaamisessa sekä yksityisen päivähoidon ostamisessa. Näitä hyviä puolia ei pitäisi uudistuksissa menettää.

Budjettiriihestä odotan päätöstä jatkuvalle spekuloinnille vapaiden muutoksista. Lähivuodet voisi jo rauhoittaa. Perheillä on oikeus saada hyvissä ajoin tietoa, milloin mahdolliset uudistukset tulevat voimaan. Perhepolitiikan pitää olla pitkäjänteistä ja ennakoitavaa.

Perhevapaiden uudistamisen ehdotuksissa on mukana tasa-arvon kaapuun kiedottuja etuuksien tosiasiallisia leikkauksia. Etenkin nämä ovat omiaan vaikuttamaan perheiden suunnitelmiin ja jopa syntyvyyteen. Parempi olisi tehdä isompien remonttien valmistelu rauhassa ja tähdätä seuraavalle vaalikaudelle. Pienten askelten uudistamista voi tehdä toki nopeammalla tahdilla.

Monet uudistajat ovat puhuneet ”nollasummapelistä” eli siitä että ns. uutta rahaa ei uudistukseen käytetä. Miksi näin? Perheiden etuuksien reaaliarvohan on laskenut 1990-luvun alusta, lapsilisän osalta noin 30 prosenttia. Se on enemmän kuin monen muun väestöryhmän esimerkiksi eläkeläisten osalta. Uudistuksesta on vaikea saada lasten hyvinvointia ja isien hoitovastuuta lisäävää, jos ansiosidonnaista vapaata ei pidennetä. Siihen tarvitaan lisää rahaa.

Perhebarometreissä perheet toivoivat enemmän joustoa työelämään ja myös osa-aikatyön mahdollisuuksia. Ruotsissa äitien ja isien tasaisemmin jaettu hoitovastuu perustuu paljolti myös osa-aikatyön hyödyntämiseen. Lapsetkin pitävät eniten lyhyistä hoitopäivistä.

Perhevapaauudistuksen pitää tuoda enemmän joustavuutta ja vähentää jäykkyyksiä. Isille ja äideille pitää antaa mahdollisuuksia toimia myös tiiminä oman lapsensa hyvinvoinnin kannalta parhaaksi katsomallaan tavalla.

Suomessa ei ole hyvät perinteet uudistamisessa, joka perustuu tutkimukseen tai asiakaskokemukseen. Yleensä työryhmässä tai neuvottelussa päätetään poliittisesti sopivasta paketista. Jälkeenpäin sitten ihmetellään ei-toivottuja vaikutuksia ja sitä miten ihmiset käyttäytyivätkin uudistuksen jälkeen niin kovin yllättävästi.

Eikö perhevapaiden valmistelussa kannattaisi arvioida etukäteen vaikutuksia lapsiin sekä isien ja äitien todellisiin käyttäytymismuutoksiin? Olisivatko erilaisten perheiden asiakasraadit oikea tapa lähteä selvittämään parhaiten toimivaa kokonaisuutta? Mutu-tuntuma ei tähän riitä.

Mitä yksittäistä päätöstä toivoisin budjettiriihestä nuorten perheiden tueksi? Perheiden tasa-arvoa lisäisi äitiyspäivärahan alimman eli vähimmäispäivärahan tason korotus samalle tasolle kuin työmarkkinatuki. Se myös tukisi lapsiköyhyyden vähentämistä. Eniten lapsilukutoiveet ja syntyvyys ovat nimittäin vähentyneet heikossa työmarkkina-asemassa olevien ja heikosti koulutettujen parien perheissä. Perheellistymisestä ei saa tulla Suomessa hyväosaisten etuoikeus. 

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

Kun sinkku hylkää ystävänsä

Posted on by
34

kun-sinkku-jattaa-ystavansa-kuva-tenmania-sivustoLapsuuden kaverilla oli syntymäpäiväkutsut. Sinkkuystävä ei saapunut paikalle. Eräiden hääjuhlien aikaan sinkulle tuli yllättävä meno. Leffailloissa häntä ei ole näkynyt. Sama sinkkukaveri vaihtaa äkkiä puheenaihetta, kun ystävä kertoo olevansa raskaana. Eikö häntä kiinnosta?

Kolmikymppisten naisten ystäväpiirissä tapahtuu yllättäviä muutoksia. Yksi on löytänyt uuden kumppanin eronsa jälkeen, toinen menee naimisiin, sinkkukaveri jatkaa sinkkuelämäänsä. Tässä ei ole mitään yllättävää – mutta järkytys voi olla se, että pitkäaikaisesta, rakkaimmasta sinkkuystävästä ei kuulu enää mitään. Hän on vaihtanut kaveriporukkaa.

On ymmärrettävää, että parisuhdetta etsivä sinkku haluaa vertaistensa seuraan. Hän tuskin löytää uutta kumppania ystäviensä perhetapaamisista. Ei kukaan jaksa kuunnella hää- tai vauvajuttuja loputtomiin.

Suurin syy sinkkuystävän vetäytymiseen on kuitenkin se, että toisten perheellistyminen sattuu. Sisimmässä mylläävät kateus, viha ja ulkopuolisuuden tunne. Kipu on niin suuri, että sinkku ei pysty olemaan enää yksissäkään baby shower -juhlissa.

Vetäytyminen on ymmärrettävää. Kavereiden vauvojen keskellä sinkun mielessä pyörii: miksi minä en ole löytänyt puolisoa? Saanko ikinä lapsia? Olen erilainen, erilainen, erilainen. En kuulu tänne. Haluan vain päästä pois tästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Jossain vaiheessa ajatus voi kääntyä: enhän minä edes halua tuollaista perinteistä, tylsää elämää.

Tuskan välttäminen, vetäytyminen perheellisten ystävien elämästä, voi siis toimia ensiapuna sinkun ahdistukseen. Pitkällä tähtäimellä vetäytyminen on kuitenkin tunteiden käsittelemistä toiminnalla – täytyy lähteä pois kaikista tilanteista, jotka kolhaisevat omia kipupisteitä.

Joskus pettymyksen tunteita täytyy käsitellä ensin muualla, esimerkiksi psykoterapiassa, jotta voi kohdata ahdistusta herättäviä tilanteita silmästä silmään, kestää omat tunteensa.

Ystävyyssuhteet muuttuvat. Ystävyydeltä voi kadota sisältö, jos toinen on aina vaihtamassa vaippoja tai viettämässä koti-iltaa. Samalla on surullista, että toisilleen rakkaat ihmiset etääntyvät toisistaan. Kyse ei ole vain sinkun yksin jäämisen tunteista. Perheellistyvät voivat kokea, että sinkku on ”hylännyt” heidät. Voi olla iso pettymys huomata, että perheen perustaminen oli ystävälle liikaa. Perheellinen voi kaivata yhteyttä rakkaaseen sinkkukaveriinsa – ja kokea jäävänsä ystävyydessä ypöyksin.

Tässä yksi kertomus yksittäisen henkilön tarinasta. Tarinoitahan on niin paljon kuin on yksilöitäkin. Mikä on sinun tarinasi?

Lue myös toinen näkökulma aiheeseen:
Menetettyä parisuhdetta saa surra, mutta ystävää ei

Kehittyminen kirpaisee

Posted on by
Vastaus

blogibanneri_parassyy_584x100

 

vt6_taala_akirask_2016_04-6

Kuva: Aki Rask

Kehittyminen kirpaisee. Tämä koskee sekä yksittäisiä ihmisiä että kokonaisia organisaatioita. Kehittyminen on kivuliasta, koska silloin saattaa joutua tunnustamaan, että joku aiempi ajattelumalli tai toimintatapa ei ole ollutkaan kestävä. Asioita on alettava tehdä eri lailla tai ainakin niihin on asennoiduttava uudella tavalla.

Jos työyhteisöä ovat esimerkiksi hiertäneet pitkään tasa-arvoon liittyvät epäkohdat, on hyvä aloittaa tasa-arvosuunnitelman päivittämisestä ja siihen liittyvien konkreettisten toimenpiteiden edistämisestä.

Tavoitteita on aina mietittävä aikataulujen ja vastuunhenkilöiden kautta, koska Mr tai Mrs Jokunen harvoin on käytettävissä tai ainakaan hän ei toimi sitoutuneesti kehittämisen moottorina. Jokunen on aina joku ihminen, vastuuseen nimetty tai nimitetty.

Esimerkiksi rakennusyhtiö Skanskassa on huomattu, että etenkin naisilla kriittiset vuodet pysyä työmaiden työnjohtotehtävissä ajoittuvat nimenomaan lasten syntymän ja pikkulapsivaiheen paikkeille. Miehet ovat tyypillisesti jo vakiinnuttaneet paikkansa, osaamisensa ja verkostonsa, kun nainen vasta alkaa nousun työurallaan. Nainen on usein pikkulapsivuosien aikana siirtynyt työmailta toimistolle: työn ja perheen yhteensovittamisen haaste työmailla on käynyt usein liian suureksi ja riskit arjen toimivuuden kannalta liian isoiksi. Perhe-elämän säästämiseksi urahaaveet työmaatehtävissä ja linjajohdossa on kannattanut mieluummin laittaa sivuun.

Mitä tekee valveutunut ja kehittämishaluinen rakennusyhtiö? Se ei sano: ”On paljon helpompaa, että miehet hoitavat nämä aikataulullisesti vaativat työmaahommat.” Päinvastoin aletaan miettiä, kuten Skanskassa juuri nyt tehdään, miten työmaiden aukioloaikoja ja työvuoroja voidaan suunnitella niin että naisilla – yhtä lailla kuin miehilläkin – on tasaveroinen mahdollisuus toimia työn- ja linjajohtotehtävissä, perheellistymisestä huolimatta.  Samalla hoituu tämä fakta: työmaapäällikkyydestä saa esimieskokemusta ja siitä kertyy merkintä CV:hen. Muutos ja uudenlainen ajattelu herättää organisaatiossa aina toki kritiikkiäkin, mutta tavoite tasa-arvon puolesta toivottavasti voittaa vähitellen.

Tarvitaan siis raikasta asennetta ja ravistelevia tekoja. On uskottava siihen, että toimivia ja tasapuolisia ratkaisuja löytyy. Mikään ei ole mahdotonta maassa, jossa on kehitetty nyhtökaura ja Angry Birds ja jossa on yksi maailman ensimmäisistä naispresidenteistä. Mikään ei ole mahdotonta, vaikka perheystävällisyyden kehittyminen työpaikalla välillä vähän kirpaiseekin.

Anna Kokko on mukana kehittämässä Väestöliitossa uutta Perheystävällinen työpaikka -ohjelmaa yritysten ja organisaatioiden käyttöön.

 

Sinkku, ovatko tapailusuhteesi heijastuksia menneisyydestä?

Posted on by
Vastaus

elina-sinkkublogi-0916Psykoanalyyttinen käsite ”transferenssi” tarkoittaa ihmisen tapaa suhtautua nykyisiin ihmissuhteisiinsa samalla tavalla kuin menneisiin, lapsuuden ihmissuhteisiin.

Menneisyyden tunnekokemukset siirtyvät uusiin ihmissuhteisiin tiedostamatta. Tämä voi näkyä siinä, että reagoimme nykyisissä ihmissuhteissa jollakin opitulla tavalla, jota läheisemme eivät ymmärrä tai joka ei vastaa todellista tilannetta. Tästä huolimatta yritämme kuitenkin perustella, miksi tunteemme tai odotuksemme ovat oikeutettuja. Mitä enemmän ihmisellä on traumaattisia kokemuksia varhaislapsuudessa, sitä todennäköisemmin hän siirtää silloiset tunteensa, pelkonsa ja odotuksensa uusiin ihmissuhteisiinsa. Kyseessä eivät välttämättä kuitenkaan ole todelliset lapsuuden kokemukset vaan lapsen silloinen tulkinta niistä.

Transferenssi voi vaikuttaa monella tavalla sinkun deitteihin ja tapailusuhteisiin. Se voi näyttäytyä esimerkiksi jatkuvana kokemuksena hylätyksi tulemisesta. Saattaa olla, että sinkku kokee ihastuvansa aina tietynlaisiin ihmisiin, joita hän ei myöhemmin kuitenkaan koe luotettaviksi. Tai hän ei pääse irti suhteista, joissa hän ei koe oloansa turvalliseksi. Joskus sinkku voi oman tulkintansa kautta edesauttaa omien pelkojensa toteutumista, ikään kuin viedä tilanteita omien pelkojensa suuntaan. Mitä turvallisempi sinkun kokemus omista vanhemmistaan on, sitä realistisemmin hän pystyy näkemään deittikumppaninsa ilman menneisyyden silmälaseja. Sisäisten ristiriitojen käsitteleminen auttaa siinä, etteivät menneet kokemukset liiallisesti ota rakkauselämää näyttämökseen.

Psykoanalyytikko Veikko Tähkä kirjoitti, että rakastuminen ensi silmäyksellä on transferenssia. Mitä vahvempi myönteinen ensivaikutelma on, sitä todennäköisemmin kyse on transferenssista: ihastuksen kohteessa on jotain sellaista, mitä tärkeällä lapsuuden henkilölläkin oli. Sinkku kokee ihastustaan kohtaan samoja tunteita kuin lapsena vanhempiaan kohtaan, tilanteessa on jotain tuttua. Vahvassa myönteisessä tunnekokemuksessa sinkku ajattelee olevansa ”hyvä ihmistuntija” tai hyvällä ”intuitiolla” varustettu.

Sinkku, jos löydät itsesi toistuvasti hankalasta ihmissuhteesta, on mahdollista, että nämä suhteet ovat transferenssisuhteita – eli edustavat tiedostamattomasti aina uutta versiota omista vanhemmistasi. Käsittelemällä omia lapsuuden ihmissuhteita esimerkiksi psykoterapiassa ihmisellä on suurempi mahdollisuus kohdata kumppaniehdokkaat sellaisina, kuin he ovat.

Deittailu vie usein matkalle sisimpään ja omaan menneisyyteen. Jokainen deittikumppani, tapailu- tai parisuhde onkin aina uusi ja tärkeä mahdollisuus työstää käsitystä omasta itsestä ja muista ihmisistä.

Lähde:

Tähkä, V. (1982) Psykoterapian perusteet. Helsinki: Werner Söderström.

Kuva: Livehdwallpaper-sivusto

Huomaa myös:

 

Tehdäänkö väestöpolitiikkaa?

Posted on by
Vastaus

shutterstock_57919906AulaMaria-Kaisa_004Väestötiede ja väestöpolitiikka ovat olleet Suomessa pitkään jokseenkin epämuodikkaita aiheita. Väestönkehityksen ”ohjailulla” tai menneisyyden ylisuureellisilla tavoitteen asetteluilla on huono kaiku yksilön oikeuksia korostavassa ajassa.

Jokainen päättää itse parisuhteistaan, muuttamisestaan ja etenkin lisääntymisestään, eikä siinä ainakaan politiikkaa välissä tarvita!

Niin – ellei politiikan tehtävä sitten olekin mahdollistaa jokaiselle omien arvojensa ja onnellisuuden tavoitteidensa mukaiset elämänvalinnat – pieni tai iso perhe tai ei lapsia ollenkaan? Väestöpolitiikkaa sekin on.

Viime aikoina väestöllisistä ilmiöistä on puhuttu julkisuudessa paljon: syntyvyyden laskusta, huoltosuhteesta, ikääntymisestä, maahanmuutosta. Nyt on oikea aika väestötieteen popularisoinnille ja tiedon tarjoamiselle, jota Väestöntutkimuslaitoksessa osataan hyvin. Ministeri Risikkokin totesi Väestöntutkimuslaitoksen juhlisssa keskiviikkona, että hänelle tieto kyllä kelpaa!

Syntyvyys, kuolevuus, parisuhteiden luonne tai muuttoliike maan sisällä tai yli rajojen ovat väestötieteen ja –politiikan ydinaiheita. Ihmisistä ja ihmissuhteista on kysymys. Kaikkien taustalla on yksilöiden henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen, myös tulevaisuuden näkymiin ja onnellisuuden tavoitteluun liittyviä valintoja.

Yksilöt tekevät päätöksiä perheellistymisestä, lapsettomaksi jäämisestä, parisuhteista, eroamisesta tai muuttamisesta toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Ihmisten ratkaisuihin vaikuttavat kunkin yhteiskunnallisen tilanteen olosuhteet ja yhteiskunnan rakenteet. Päättäjät luovat toimillaan sen ympäristön, jossa ihmiset valintojaan tekevät. Ihmisten oman elämän valinnoista seuraa koko yhteiskunnan tasolla kehityskulkuja ja ilmiöitä, joista on tarpeen päättäjien tietää ja vetää johtopäätöksiä.

Väestötiede kulkee kiinnostavasti monen ilmiön rajamailla ja yhdistäjänä. Kyse on perhetutkimuksesta, työllisyydestä, asumisesta, sosiaalipolitiikasta, maahanmuutosta sekä alueellisesta kehityksestä. Väestötiede ennakoi tulevaa. Sen kokonaisvaltaista näkökulmaa ja kovia faktoja talouden ja yhteiskuntakehityksen ratkaisujen tueksi päättäjien pitäisi ymmärtää kysyä enemmän.

Väestöliitto teki vuonna 2004 väestöpoliittisen ohjelman, johon sisältyi kaksi skenaariota väestökehityksestä. Nämä olivat 1. Vanheneva suomalainen Suomi 2040 sekä 2. Väestöltään tasapainoinen Suomi 2040.

Ensimmäinen skenaario perustui olettamukseen, jossa väestön määrän ja rakenteen kehitykseen ei pyritä aktiivisesti vaikuttamaan: niinpä hedelmällisyys alenee, ikärakenne vanhenee ja maahanmuutto hidastuu, koska siihen suhtaudutaan kielteisesti.

Toinen skenaario perustui aktiivisiin toimiin joilla halutaan tukea parempaa väestöllistä huoltosuhdetta ikääntyvässä Suomessa. Tämä tarkoitti sekä aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa että perheen ja työn sujuvaa yhteensovittamista ja lapsi- ja perheystävällistä mutta myös monikulttuurisuutta hyväksyvää Suomea. Tässä skenaariossa myös eläkeikäisten osallistumista työelämään, sukupolvien välistä yhteistyötä ja erilaisia monipuolisia hoivaratkaisuja tuetaan.

Mihin suuntaan olemme menossa vuonna 2017? Aluksi kehityskulut vuoden 2004 jälkeen olivat myönteisiä mutta viime vuosina suunta on kääntynyt enemmänkin ”vanhenevan suomalaisen Suomen” kuin ”väestöltään tasapainoisen Suomen” skenaarion suuntaan.

Väestörakenteen kehitys näyttää olevan eräänlainen ajopuu, johon ei haluta vaikuttaa. Tämä on valitettavaa.

Väestöliitto aikoo tarttua haasteeseen. Olemme aloittaneet valmistelut uuden Väestöpoliittisen ohjelmamme laatimiseksi. Haluamme verkostoida tähän mukaan laajasti jäsenjärjestöjämme ja muita väestön kehityksestä ja väestöpolitiikasta kiinnostuneita tahoja. Onnistumme, jos saamme aikaan prosessin joka kiinnostaa ja puhuttaa.

On rohjettava kysyä, millaista väestörakennetta tavoittelemme vuonna 2030 tai 2040? Miten erilaiset politiikan päätökset vaikuttavat ihmisten valintoihin ja sitä kautta yhteiskunnan elinvoimaisuuteen.

Jo nyt voi sanoa, että yhtälö, jossa vanhusten määrä lisääntyy, syntyvyys alenee ja maahanmuuttoon suhtaudutaan kriittisesti ei voi olla pidemmän päälle suomalaisen yhteiskunnan taloudellisenkaan kestävyyden kannalta toimiva.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

 

 

Sinkun perhearvot

Posted on by
Vastaus
Sinkku ja perhearvot

Kuva: Playbuzz-sivusto

Sinkkuystäväni kertoi, että sukulainen kuvasi hänen perheettömyyttään arvovalinnaksi. Sukulainen oli nähnyt nuorena naimisiinmenon ja perheen perustamisen jokaisen omana valintana. ”Sinkulle jäi omaa nautintoa tavoittelevan bilettäjän rooli”, ystäväni totesi.

Perheettömällä voi olla perhearvot. Perheetön voi yli kaiken haluta parisuhteen, lapsia, avoliiton tai avioliiton. Perheetön voi pyrkiä arvojensa mukaiseen elämään deittaamalla, etsimällä aktiivisesti kumppania ja heittäytymällä uuteen suhteeseen, vaikka pettymykset pelottaisivat. Muiden silmissä villiä elämää viettävä yksineläjä voi tehdä kaikkensa, jotta hän olisi tavoitettavissa ja kohdattavissa, ja löytäisi ihmisen, kenen kanssa voisi perustaa perheen. Bilettävä tai deittaileva sinkku voi joskus nähdä enemmän vaivaa perhearvojensa eteen kuin sellainen perheellinen, joka elää esimerkiksi työlleen.

Arvojen mukaisen elämän sanotaan lisäävän onnellisuutta. Parisuhdetta ja perhettä toivova sinkku voi kokea olevansa pattitilanteessa. Hän tietää minkälaista elämää hän haluaisi viettää, mutta kokee, ettei hyvistä yrityksistä huolimattakaan ole päässyt toivottuun lopputulokseen. Torstai-illan treffit voivat olla valovuosien päässä siitä tunteesta, että tämän ihmisen kanssa ollaan sielunkumppaneita ja hankitaan lapsia.

Parisuhteen löytämiselle ei ole yläikärajaa. Kaiken ikäiset voivat etsiä kumppania ja muodostaa kahden aikuisen perheen tai uusperheen. Sen sijaan biologisten lasten suhteen jokainen sinkku joutuu kohtaamaan omat rajansa. Suomalaisista vain 15 prosenttia ihannoi lapsettomuutta.

Tahattomaan lapsettomuuteen on voinut johtaa esimerkiksi parisuhteen päättyminen hetkellä, jolloin perheen perustaminen olisi ollut ajankohtaista. Tai hedelmällisessä iässä ei löytynyt sopivaa kumppania. Toisaalta lasten saaminen yksin on ainakin jossain määrin mahdollista nykyään. Naiset voivat yrittää raskaaksi tulemista hedelmöityshoitojen avulla tai yksineläjä voi adoptoida lapsen. Kumpikin sukupuoli voi myös sitoutua tuki- tai sijaisperhetoimintaan tai esimerkiksi kummilapsiin. Perhearvoja voi toteuttaa vapaaehtoistyössä tai uravalinnassa. Perhekaipuu ei välttämättä tyydyty muiden lapsia hoitamalla, mutta sitoutuminen lapsiin voi helpottaa hoivan tarvetta. Ihmisen on hyvä pyrkiä vaikuttamaan niihin asioihin, joihin hän tällä hetkellä pystyy vaikuttamaan.

Toivosta kiinni pitäminen on perhearvojen mukaista elämää. Toivo voi näyttäytyä kumppanin etsimisenä. Kumppanin etsimiseen kuuluu aina myös itsetutkiskelua ja aikaisempien pettymysten käsittelyä. Joskus perhearvoista kertoo myös epätoivo: ”Olen oikeasti motivoitunut antamaan mahdollisuuden toiselle ihmiselle. Menen treffitapahtumaan, vaikka se ei olisikaan minun juttuni.”

Perhearvojen mukainen elämä on asettumista kaipuun ääreen. Läheisyyden kaipuuta, kumppanin kaipuuta tai lapsen kaipuuta ei tarvitse torjua pois. Jos kumppania ei ole vielä löytynyt, oman itsen kuunteleminen voi olla tilan antamista surulle ja harmille. Todellisen elämän ja oman ihanne-elämän ristiriita aiheuttaa väistämättä tyytymättömyyttä.

Suomalaiset ja kansainväliset tutkimukset osoittavat, että suurin osa sinkuista haluaisi parisuhteen ja lapsia. On tärkeää tunnistaa se ristiriita, jossa perhettä kaipaavat sinkut elävät. Heidän elämänsä ei ole tältä osin sen näköistä, mitä he itse toivovat. Eikä se useimpien kohdalla ole oma valinta.

Lähteet:

  • Kontula, O. (2009) Parisuhdeonnen avaimet ja esteet. Perhebarometri 2009. Väestöntutkimuslaitos, katsauksia E38/2008.
  • Miettinen, A. & Rotkirch, A. (2008) Milloin on lapsen aika? Lastenhankinnan toiveet ja esteet. Perhebarometri 2008. Väestöntutkimuslaitos, katsauksia E34/2008.
  • Miettinen, Anneli. 2015. Miksi syntyvyys laskee. Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia. Perhebarometri 2015. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E49.
  • Poortman, A. & Liefbroer, A. C. (2010) Singels´ relational attitudes in a time of individualization. Social Science Research, 39(6), 938–949.

 

 

Kahden ihmisen yhteisöt

Posted on by
Vastaus

Pariskuntia

On viikonloppu ja sinkku miettii, mitä tekisi. Tyttöystävä jätti vuosi sitten, ja kaikilla kavereilla on perheet. Kummilasta voisi morjestaa, mutta ei sielläkään kehtaisi viettää koko lauantaipäivää.

Toisaalla alkaa lomaviikko, mutta erään lapsettoman parin suunnitelmat muuttuvat: mies joutuukin yllättäen työmatkalle. Jotain tuttavapariskuntaa olisi voinut pyytää brunssille, mutta naisesta tuntuisi hassulta ehdottaa tapaamista yksin. Sitä paitsi suurin osa ystävistä on matkustanut perheineen muualle loman ajaksi. Kyllä sitä onkin riippuvainen omasta miehestä, nainen ajattelee.

Eläkeläisrouva tapaa kerran kuussa vanhoja työkavereita. Miehen kuoleman jälkeen näin harvat tapaamiset eivät tunnu riittävän. Rouva miettii, lähtisikö joku matkustelemaan hänen kanssaan. Kolmenneksi pyöräksi hän ei haluaisi. Naapurin rouva voisi olla sopiva matkakumppani, mutta tämän aika kuluu lapsenlapsia hoitaessa.

Kahden ihmisen yhteisöt eli parisuhteet määrittävät nykyajan ihmisen arkea ehkä enemmän kuin ennen. Lähisuku voi asua muualla, ja ystävien elämäntilanteet vaihtelevat. Naapurit ovat tuntemattomia, ja bussissa on vaikea aloittaa syvällistä keskustelua kanssamatkustajan kanssa. Paljon on sen varassa, löytääkö ihminen kumppania, ja onnistuuko parisuhde.

Kumppanin puuttuminen voi aiheuttaa haasteita vapaa-ajan vietolle ja aiheuttaa yksinäisyyttä. Esimerkiksi kokemusasiantuntijamme Viuhti on kirjoittanut sinkun lomiin liittyvästä surun tunteesta. Parisuhteen puuttuminen tai parisuhteen pulmat voivat järisyttää koko sitä perustusta, jolla ihmisen elämä, vapaa-aika, unelmat ja talouskin lepäävät. Parisuhdeongelmat vievät voimia, pyörivät mielessä työpäivän aikana ja kaiken lisäksi vaikuttavat lasten hyvinvointiin. Parisuhteen löytämiseen ja parisuhteessa onnistumiseen liittyy paljon odotuksia ja toisaalta paineita. Kumppani on monelle se tärkein tuki. Läheinen parisuhde auttaa jaksamaan arjessa.

Mitä enemmän yhteisöllisyys vähenee, sen tärkeämmäksi tulee parisuhde ja sen onnellisuus. On tärkeää, että parisuhteet ja niiden kaipuu huomioidaan sosiaali- ja terveyspalveluissa, sillä ne vaikuttavat syvästi ihmisen hyvinvointiin. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi julkisten pariterapiapalveluiden turvaamista vaikeasta taloustilanteesta huolimatta. Muunkinlaista yhteisöllisyyttä on tärkeää tukea, kuten yhteisöllisiä asumismuotoja ja  erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Elämäntilanteesta riippumatta ”elämää” on hyvä olla parisuhteen tai sen etsimisen ulkopuolellakin. Monet kokevat silti, että esimerkiksi laaja ystäväpiiri ei pitkällä tähtäimellä korvaa läheistä ja turvallista parisuhdetta.

Väestöliitto tukee kahden ihmisen yhteisöjä, parisuhteita ainakin kahdella tavalla. Väestöliiton Parisuhdekeskus tarjoaa tutkimukseen perustuvaa tietoa sinkkuudesta ja kumppanin etsimisestä. Keräämme sinkkujen vertaistarinoita ja selvitämme ajankohtaisia sinkkuuteen liittyviä aiheita. Parisuhdekeskus auttaa myös siitä eteenpäin: tarjoamalla maksuttomia nettipalveluita, tietoa ja neuvoja parisuhteen eri vaiheissa sekä pulmakohdissa. Pari- ja yksilöpsykoterapia ovat maksullisia, ja ajan voi saada nopeasti ilman jonottamista.

Lisää palveluistamme:

Palvelut sinkuille
Sinkkulinja
Tietoa parisuhteesta
Maksuttomat nettipalvelut
Yksilö- ja pariterapia

Kuva: Michael Lehet, Flickr