Irlanti äänesti 25.5. humaanimman aborttilainsäädännön puolesta. Ympäri Eurooppaa ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolustajat hurrasivat kehityksen puolesta. Toisenlaistakin ääntä kuultiin. Muun muassa Suomen ulkoministeri Timo Soini esitteli blogissaan henkilökohtaisia mielipiteitään Irlannin äänestystuloksesta. Myöhemmin sekä nykyinen että edeltävä ulkomaankauppaministeri kiirehtivät huomauttamaan, että kyseessä ei ole Suomen virallinen linja. Päinvastoin. Suomi on viime aikoina nimenomaan aktiivisesti edistänyt seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Ja hyvä niin. Se on päätös, joka pelastaa ihmishenkiä.
Seksuaalioikeuksista yksi fataalein on juurikin oikeus päättää lapsiluvustaan. Joka vuosi 56 miljoonaa kertaa joku nainen jossain päätyy epätoivoiseen tilanteeseen. Hän on tullut tahtomattaan raskaaksi eikä näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin päättää raskaus. Suurin osa näistä naisista asuu kehitysmaissa ja maissa, joissa turvallisesti suoritettua aborttia ei ole saatavilla. Mutta hengenvaarallisia keinoja löytyy aina. Joka vuosi 25 miljoonaa kertaa abortti tehdään vaarallisissa olosuhteissa. Kymmeniä tuhansia yrittäneistä kuolee. Nämä kuolemat ovat täydellisen turhia ja järkyttäviä. Ja ne olisivat täydellisen estettävissä. Tutkimukset eivät tue väitettä, että aborttien kieltäminen vähentäisi tehtyjen aborttien määrä. Mutta kuoleman määrää se kyllä lisää.
Keinoja raskaudenkeskeytysten vähentämiseen kyllä löytyy. Paras tapa vähentää abortteja ovat seksuaalikasvatus ja ehkäisyvälineet. Suomi on tästä malliesimerkki. Kun seksuaalikasvatusta alettiin taas 90-luvun laman jälkeen lisätä, aborttiluvut kääntyivät laskuun ja ovat nyt maailman alhaisimpia.
Väestöliiton kehityspoliittisen ohjelman yksi neljästä painopisteestä on oikeus turvalliseen aborttiin. Se on painopiste, koska olemme elämän puolella.