Elämä aina yllättää. Kaikki ei menekään kuten olin käsikirjoituksessani suunnitellut. Enkö voikaan hallita ja suunnitella kaikkea, enkö voikaan aina etukäteen varautua elämän mukanaan tuomiin yllätyksiin?

Muutos ja elämän mukanaan tuoma yllätys voi olla positiviinen tai negatiivinen lähtökohdaltaan. Ja muutos tuo hyvää, sanotaan. Mutta osaanko, uskallanko luottaa muutokseen? Muutos nimittäin tekee aina kipeää. Jollain tavalla. Ei ole helppoa hypätä uuteen ja tuntemattomaan, vaikka tiedossa olisikin jotain hyvää ja itseä kiinnostavaa. Entä silloin, kun yllättävä muutos on negatiivinen asia sinulle itsellesi? Hämmentävä tai jopa pelottava? Kuinka voit millään tapaa tällöin suuntautua muutokseen tai hyväksyä sitä osaksi elämääsi?

Mielemme terveydelle on tärkeää, että voimme joskus laajentaa näkökulmiamme edes hitusen, out of the box. Elämässä kaikki asiat eivät aina ole päivänselviä, oikeita tai vääriä, mustia tai valkoisia. Tällaisiakin asioita toki on, ja se on hyvä. Tiedetään milloin on hyvä käydä nukkumaan, että jaksetaan toimia työelämässä ja leikkiä päiväkodissa. Tiedetään mitä on järkevää syödä, tai miten pukeutua pakkasella, jotta emme palellu. Mutta ihmisyys jättää myös tilaa suurelle määrälle harmaita alueita. Kysymyksiä siitä, milloin on hyvä kuunnella järkeään ja milloin sydäntään. Kysymyksiä siitä, milloin on tärkeä vaan asettua olemaan ja milloin toimimaan. Kysymyksiä siitä, millainen on minuuteni juuri nyt ja millainen se oli mahdollisesti eilen tai vuosi sitten.

Uskallanko siis hyväksyä myös muutoksen elämässäni? Harmauden sävyt, ilon ja surun rajapinnat ja elämän kurjatkin asiat osaksi elämää ja ihmisyyttä siten, että tätä kautta kenties elämän valopilkut saavat vielä enemmän tilaa loistaa? Sillä elämä on. Ainaista muutosta.