Lapsettomuuslääkärin mietteitä
Ennen kuin palaan Annan ja Antin tarinaan, kerron toisen tarinan selittämättömästä lapsettomuudesta. Tapasin sattumoisin kaupungilla klinikalta tutun pariskunnan: kummankin silmät säteilivät. ”Niin siinä sitten kävi, että luonto yllätti iloisesti! Raskausviikkoja on jo yli 20 ja kaikki on hyvin”, Lauri kertoi. Lauri ja hänen puolisonsa saapuivat Lapsettomuusklinikalle puolisentoista vuotta sitten. Sitä ennen raskautta oli odoteltu toiset puolitoista vuotta.
Alkututkimukset olivat normaalit – odoteltiin vielä muutama kuukausi ennen kuin aloitettiin ”kevyesti” inseminaatiohoidoilla. Raskaustesti käväisi kerran positiivisena – senkin pari jaksoi kääntää hyväksi uutiseksi! Sitten sovittiin, että ”jos tämä hoito ei tuota toivottua tulosta, siirrytään koeputkihedelmöityshoitoon”. Pari oli keskenään sopinut, jos näin kävisi, pieni tauko olisi paikallaan. ”Kai me sitten osattiin kerrankin olla lomalla näistä hoitokuvioista, kun kuukautisia ei kuulunutkaan ja raskaus alkoi ihan kotikonstein” Lauri myhäili.
Annalle ja Antille raskauden alkaminen ei käynyt näin helposti. Ajatus hedelmöityshoidoista tuntui vieraalta ja kovin kliiniseltä. Miksi terveiden ihmisten tarvitsisi pyytää lääkäriltä apua maailman luonnollisempaan asiaan? Ja vielä solulaboratoriota! Kaikki alkoi kuuloista tieteiselokuvalle, jonne oli vahingossa joutunut.
Hoitohenkilökunta kertoi kyllä juurta jaksaen, mitä hoidossa tapahtuu, mikä on ennuste, miten edetään. Näitä sanoja oli vain niin vaikea kuulla, kun Valkoinen Norsu oli aina mukana ja jankutti koko ajan: ”Ei onnistu, luuserit!”
Ensin tehtiin muutama ”kevythoito”. Annan turhautuminen kasvoi. Montako kertaa hän on riisunut housunsa tässä huoneessa? Nöyryyttävää. Antille siemennesteen näytteenantohuoneen ”viihdykkeet” muuttuivat tympeiksi.
Lopulta päädyttiin koeputkihedelmöityshoitoon. Ei missään nimessä mikrohedelmöitystä, se tuntui aivan liian epänormaalilta. Puhelu klinikalta: Huonoja uutisia. Yksikään munasolu ei hedelmöittynyt.
Syyllisyyden tunteet kasvoivat. Sisällä kuohui välillä viha, välillä epätoivo. Kaikkein päällimmäisenä oli pelko siitä, että syli jää tyhjäksi. Kaikki hyvä, mitä parisuhteen eteen oli näiden vuosien aikana tehty, tuntui olevan vaakalaudalla.
Se miten tästä selvittiin ja päätettiin jatkaa, on oma tarinansa. Onneksi voimia kuitenkin riitti vielä seuraavaan hoitoon: mikrohedelmöitys onnistui hyvin ja vihdoin päästiin alkion siirtoon. ”Ne kaksi viikkoa raskaustestiin olivat elämäni pisimmät” Anna totesi jälkeenpäin. Positiivinen testitulos piti toistaa pariinkin kertaan, ennen kuin siihen pystyi uskomaan.
Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.
