Vielä selittämättömästä lapsettomuudesta

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_234929374Ennen kuin palaan Annan ja Antin tarinaan, kerron toisen tarinan selittämättömästä lapsettomuudesta. Tapasin sattumoisin kaupungilla klinikalta tutun pariskunnan: kummankin silmät säteilivät.  ”Niin siinä sitten kävi, että luonto yllätti iloisesti! Raskausviikkoja on jo yli 20 ja kaikki on hyvin”, Lauri kertoi. Lauri ja hänen puolisonsa saapuivat Lapsettomuusklinikalle puolisentoista vuotta sitten. Sitä ennen raskautta oli odoteltu toiset puolitoista vuotta.

Alkututkimukset olivat normaalit – odoteltiin vielä muutama kuukausi ennen kuin aloitettiin ”kevyesti” inseminaatiohoidoilla. Raskaustesti käväisi kerran positiivisena – senkin pari jaksoi kääntää hyväksi uutiseksi! Sitten sovittiin, että ”jos tämä hoito ei tuota toivottua tulosta, siirrytään koeputkihedelmöityshoitoon”. Pari oli keskenään sopinut, jos näin kävisi, pieni tauko olisi paikallaan. ”Kai me sitten osattiin kerrankin olla lomalla näistä hoitokuvioista, kun kuukautisia ei kuulunutkaan ja raskaus alkoi ihan kotikonstein” Lauri myhäili.

Annalle ja Antille raskauden alkaminen ei käynyt näin helposti. Ajatus hedelmöityshoidoista tuntui vieraalta ja kovin kliiniseltä. Miksi terveiden ihmisten tarvitsisi pyytää lääkäriltä apua maailman luonnollisempaan asiaan? Ja vielä solulaboratoriota! Kaikki alkoi kuuloista tieteiselokuvalle, jonne oli vahingossa joutunut.

Hoitohenkilökunta kertoi kyllä juurta jaksaen, mitä hoidossa tapahtuu, mikä on ennuste, miten edetään. Näitä sanoja oli vain niin vaikea kuulla, kun Valkoinen Norsu oli aina mukana ja jankutti koko ajan: ”Ei onnistu, luuserit!”

Ensin tehtiin muutama ”kevythoito”. Annan turhautuminen kasvoi. Montako kertaa hän on riisunut housunsa tässä huoneessa? Nöyryyttävää. Antille siemennesteen näytteenantohuoneen ”viihdykkeet” muuttuivat tympeiksi.

Lopulta päädyttiin koeputkihedelmöityshoitoon. Ei missään nimessä mikrohedelmöitystä, se tuntui aivan liian epänormaalilta. Puhelu klinikalta: Huonoja uutisia. Yksikään munasolu ei hedelmöittynyt.

Syyllisyyden tunteet kasvoivat. Sisällä kuohui välillä viha, välillä epätoivo. Kaikkein päällimmäisenä oli pelko siitä, että syli jää tyhjäksi. Kaikki hyvä, mitä parisuhteen eteen oli näiden vuosien aikana tehty, tuntui olevan vaakalaudalla.

Se miten tästä selvittiin ja päätettiin jatkaa, on oma tarinansa. Onneksi voimia kuitenkin riitti vielä seuraavaan hoitoon: mikrohedelmöitys onnistui hyvin ja vihdoin päästiin alkion siirtoon. ”Ne kaksi viikkoa raskaustestiin olivat elämäni pisimmät” Anna totesi jälkeenpäin. Positiivinen testitulos piti toistaa pariinkin kertaan, ennen kuin siihen pystyi uskomaan.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.

Ei raskaana

Heräsin hirveään pissahätään ja ajattelin, että kello oli ainakin neljä. Kello oli 00:20. Pissasin ja menin takaisin nukkumaan.

Heräsin hirveään pissahätään ja kuumuuteen ja ajattelin, että no nyt ainakin kello on ainakin neljä. Kello oli 02:20. Päätin tehdä testin.

Tulos oli negatiivinen. Olin hämmästyttävän vähän pöllämistynyt. En ihmetellyt, miten olin voinut olla niin väärässä. Enkä tuntenut viiltävää surua. Kun yritin tuntea jotain, tuntui lähinnä siltä kuin olisin yrittänyt pistää itseäni paksun talvitakin läpi huotrassa olevalla puukolla, tylpältä.

Istuin vessanpöntön kannella ja puhuttelin itseäni mielessäni. Sanoin: ”Se on negatiivinen. Ehkä sun pitää istua tässä vähän aikaa ja sitten tajuat, että se on ihan eri tulos kuin mitä ajattelit.”

Istuin vielä vähän lisää ja odotin, että olis alkanut tuntua ihan kauheelta. Ei alkanut.

Sanoin itselleni, että olisi hyvä saada itkettyä. Ehkä sitten tuntuisi joltain. No problem, itkin vähän. Itse asiassa niin paljon, että Susi tuli hakemaan mut pois vessasta.

En jatkanut kauaa.

Voimakkain tunne mihin pääsen on lievä ärtymys. Taasko meidän pitää yrittää sellaista mikä valtaosalta olisi onnistunut viimeistään puolitoista vuotta sitten? Ja vielä niitä raskaita ja kalliita hoitoja? Klinikalta saamassani paperissa lukee jotain sen tapaista kuin että niitä varten pitäisi olla mahdollisimman kiireetön elämänvaihe. Stressaa että pitää alkaa järjestää sellaista.

Viimeinen enne (toistaiseksi)

Kuva

Pahoittelen hektistä tyhjänpostaustahtia, mutta tämä on pakko jakaa.

Etsi kuvasta siili!

Siellä se on ja jopa sen naama näkyy, kun katsoo tarkasti. Bongattu Punavuoressa tänään noin kello 19. Mitä muuta tämä voi enteillä, kuin että olen ihan varmasti raskaana?

Siilinautinnon tarjoaa Maria-serkun 3-vuotias lapsi Ii. Kuva: Maria. (Kiitos!)

 

Epäolennaisia väliaikatietoja

Ostin raskaustestin. Se polttelee takin taskussa.

Sitten menin syömään sushilounaan umpirakastuneen ystävän kanssa. Söin sushia myös tiistai-iltana. Sen lisäksi, että join viiniä ja ostin ensimmäisen tupakka-askini kolmeen vuoteen.

Poltin siitä askista silloin tiistai-iltana kaksi savuketta. Jos oon raskaana, annan loput Nipsulle.  Olen jo ilmoittanut sille.

Jos en oo raskaana, poltan kaikki 18 ketjussa ja voin pahoin koko loppuvuoden.

Jos oon raskaana, voin ehkä kohta pahoin muutenkin.    

Oireita

Asteikolla nollasta kymmeneen olen kasin verran varma, että raskaustestin tulos on positiivinen, kun testaan perjantaina.

Olo on samanlainen kuin ensimmäisen inseminaation jälkeen: mahassa painetta ja ajoittaista vihlontaa, aristavat rinnat.

Silloin ensimmäisessä inseminaatiossa munasolu hedelmöittyi, muttei kiinnittynyt – ainakaan kunnolla.

Kasivarmuuteni kattaa nytkin vain munasolun hedelmöittymisen. Ajattelen, että testi on positiivinen samalla tavalla kuin ekan inseminaation jälkeen: että se näyttää varhaisessa vaiheessa hiipuneen raskaushormonin viimeisen pihahduksen.

Jos munasolu olisi myös kiinnittynyt (vai alkioko se jo siinä vaiheessa on?), olisi varmaan tosi vaikeaa uskoa, että se myös pysyy kiinnittyneenä.   Olen ihan liian tottunut olemaan ei-raskaana ollakseni yhtäkkiä raskaana.

Uusi toteemieläinehdokas

Image

Kuvassa vähän erilainen haikara, afrikanmarabu. Tää on sellainen antisankari, että voisi käydä pitkittyneen vauvatoiveen toteemieläimeksi paremmin kuin söpö siili.

Kuunnelkaa vaikka parhaat palat Wikipedian kertomana:

  • Viettävät paljon aikaa seisomalla liikkumattomana.
  • Eivät ole hyviä lyhyen matkan lentäjiä.
  • ”Viilentävät itseään ulostamalla jaloilleen, joka saa koivet näyttämään valkoisilta”
  • Syövät raatoja.
  • Eivät joudu ihmisten syömiksi epämiellyttävien elintapojensa ja ulkonäkönsä vuoksi.
  • Ovat hyödyksi sikäli, että hävittävät raatoja ja jätteitä, jotka voivat levittää tauteja.

Aivan vetämätön päivä töissä. Olisin mieluusti viettänyt koko päivän taukonurkkauksessa ulostamassa jaloilleni. En varsinaisesti ajattele raskauden mahdollisuutta (vaikka näin kyllä unta, jossa Jyrki Katainen kärsi lapsettomuudesta) mutten silti saanut keskityttyä oikein mihinkään. Toisaalta tein koko päivän kauheesti jotain (ei-taukonurkkauksessa).

Ja kun iltapäivästä avasin henk. koht. elämän netin, sieltä löytyi vielä kaksi uutta blogimaailman raskautta. Jee ja onnea Leppäkerttu, Odotellen ja Silmu!

Omassa alavatsassani tuntuu vieläkin tasaista painetta. Alan kohta epäillä, että siellä on pelkkää kasautunutta ilmaa.

Tosin eilen tapahtui myös sellaista, että olin fysioterapeutilla ja mahallaan maatessa oikeaan rintaan pisti ihan hirveästi. Vaan eihän se mikään ihme ole että pistää, kun etumus on liiskaantunut puolikovaa alustaa vasten ja joku painaa samalla täysiä oikean lapaluun päältä.

Nimiasiaa

fr635156597071310000Minut on tehty matkalla yhteen Suomessa sijaitsevaan paikkaan. Kun synnyin, vanhempani panivat sen paikan nimen toiseksi nimekseni.

Sillä vaan, että mahassa tuntuu nyt kyllä ihan oikeesti toiveita herättävän oudolta.

Enkä muista oikein mitään tämänkertaisesta inseminaatiosta! Se meni niin rutiinilla. Jos muistaisin, voitaisiin laittaa lapsen nimeksi jotain juuri tähän inseminaatioon liittyvää. Nimeksi kelpaavia inseminaatiojuttuja on tosin aika vähän. Katetri Susinen?

Tai Ultra Susinen. Ultra-nimellä saattaisi saada ilmaiseksi Suomen Parapyskologisen seuran Ultra-lehden kestotilauksen.

Tässä kohtaa tulee mieleen, että Krissen kanssa huvittelimme noin 20 vuotta sitten keksimällä mahdottomia lasten nimiä. Esim. Tuoli.

Jos miettisi realistisia vaihtoehtoja, niin ilmaan ja säähän liittyviä nimiä on paljon ja moni niistä on kiva. Mutten muista edes millainen ilma oli.

Nimipäiväosasto: 20.9. oli Varpun, Vaulan ja Ernan päivä.  Ei käy. Kavereilla on Varpu, ja Vaula on liian lähellä äidin ja kälyn nimeä. Ja kun olin pieni, tunsin Erna-nimisen tytön, joka näytti ihan vähän ET:ltä.

Lääkärillä on kaunis nimi, Sofia. Ehkä.

Tämä pohdinta siitä huolimatta, että meillä on nimi valmiina, nimittäin se Lily. Ja toisiksi nimiksi tulee meidän mummujen nimet. Tekisin lapsestani Lilyn, vaikka kaikki kaverit olis just antaneet saman nimen omilleen. Mulla ei tosin ole enää kovin montaa kaveria, joilla on lapset tekemättä. Tai on seuraavassa aallossa, mutta mun munasolut on luultavasti kuivuneet kasaan ennen kuin ne pistää toimeksi.

Inseminaatioaiheisen nimen pohtiminen on tärkeää siksi, että sillä saattaa pystyä vaikuttamaan kohtaloon. Samaan tyyliin kuin jos ehtii ylittää kadun vihreillä, tapahtuu jotain kivaa (jos ei ehdi, voi muuttaa suunnitelmaa): Jos lupaa antaa lapselle jonkun muun nimen kuin sen, mitä on ajatellut, tulee raskaaksi.

Vielä ratkaisematta kaksi teknistä yksityiskohtaa:

1)      Miten nää mahatuntemukset konvertoidaan raskaudeksi?

2)      Mitä jos siitä tuleekin poika?

Kolmas odottelu

Image

Kolmas inseminaatiomme eli keinohedelmöityksemme oli siis perjantaina.

Vielä enemmän suomeksi sanottuna keinohedelmöitys tarkoittaa sitä, että 1-2 munarakkulaa kasvatetaan ihanteelliseen kokoon follitropiini-hormonipiikkien avulla. Pistos annetaan noin viikon ajan kerran päivässä vatsanahkaan. Lopuksi annetaan yksi pistos toista hormonia, istukkagonadotropiinia, joka edistää munarakkulan puhkeamista ja munasolun irtoamista munasarjasta, eli ovulaatiota. Pistely tapahtuu kotona.

Miehen spermasta tehdään erityisen potenttia pesemällä se (klinikan laboratoriosa, ei kotona). Pesty supersperma ruiskutetaan 36 tuntia irrotuspiikin pistämisen jälkeen naisen kohtuun odottelemaan sitä ihanteelliseksi kasvatettua munasolua (ja sen mahdollista kaveria, jos munasoluja on kaksi – meillä oli tällä kertaa yksi).

Kaikki tapahtuu naisen sisuksissa. Munarakkuloita syynätään vain ultraäänilaitteella, eikä munasoluja oteta pois naisen sisältä. Pois ottaminen ja kunnon syyni tapahtuu vasta lapsettomuushoitojen seuraavalla levelillä, eli koeputkihedelmöityksessä. Vasta silloin voi saada tietää, onko munasoluissa ehkä jotain vikaa.

Sain koeputkihedelmöitystä koskevat paperit jo varmuuden vuoksi mukaan, sillä meidän tilanteessa oleville (ja ilmeisesti useimmille ihmisille) suositellaan kolmen inseminaation jälkeen siirtymistä koeputkihedelmöitykseen.

Nyt on neljäs päivä inseminaation jälkeen. Vatsassa nipistelee vähän. Ja eilen aamulla heräsin uneen, jossa tunsin munasolun todella joutuisan liikkeen jostain jonnekin. Seurasin sitä mahan päältä ja se tuntui sormien alla ihan koronanappulan vauhdilla etenevältä viinirypäleeltä.

Tuskin totta, sillä käsittääkseni munasolun liikehdintä on kaikkea muuta kuin nopeaa.

Saan tehdä raskaustestin perjantaina 4.10. Eli taas odotellaan.

Epistä

Hei nyt ihan oikeesti haluun itkeä.

Me ei olla oltu yhdynnässä sataan vuoteen ja huomenna on oltava.

”On oltavassa” ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, olin odottanut sitä. Flunssat, inseminaatioita varten pidättäytymiset ja kesäiset erossaolot ja kylkihaverit ja yleinen nuutuneisuus ovat yhdessä aiheuttaneet ihan liian pitkän tauon.

Siinä on vikaa, että yhdynnässä on pakko olla puoli seitsemältä lauantaiaamuna. Siksi että mulla on superpoikkeuksellisesti pakollinen ja aikainen lauantai-työmeno, josta kotiudun vasta illansuussa.

Ja silloin illansuussa on liian myöhäistä, sillä tätä yhdyntää tarvitaan varmistamaan, että mun isolla rahalla kasvatetusta munasolusta saadaan kaikki hyöty irti. (Munasolun kasvattamiseen käytettävä hormoni maksaa, Kela-korvauksen kanssa, noin sata euroa per kierto.)

Inseminaation yhteydessä tehdystä ultrasta näkyi, että munarakkula ei ollut vielä puhjennut ja lääkäri kehotti siksi, että inseminaation lisäksi olisi hyvä olla vielä huomenna aamulla yhdynnässä.

Jos alla on sadan vuoden tauko, toivois että eka kerta voisi olla jotain muuta kuin herätyskellolla ajastettu hyöty-yhdyntä epäinhimilliseen vuorokaudenaikaan. Sellainen on omiaan tappamaan innon taas pitkäksi aikaa.

Epistä

Eka kerta

Nyt olen itse pistänyt itseeni hormonia ensimmäisen kerran. Työpaikan vessassa. Oli hyvä, että oli pakko.

Hoitojen alkaessa elvistelin täällä blogissakin, että pistäminen on kauheen helppoa ja se pistämiseen käytettävä kynä kauheen kätevä.

Käytännössä oli kuitenkin niin ihanaa sanoutua irti vastuusta ja rötköttää Suden pistettävänä, etten koskaan vaivautunut opettelemaan.

Mutta nyt siis oli pakko tehdä se itse ja nyt voin oikeasti sanoa, että se on tosi helppoa eikä satu yhtään. (Ei ole sattunut tähänkään saakka, mutta ajattelin että siinä voisi olla ilmapalloefekti: en itse ilkeä puhkaista ilmapalloa, kun siitä kuuluu niin kauhee ääni, mutta toisen puhkaisemana ääni ei ole kummoinenkaan.)

Olin ymmärtänyt, että tänä aamuna ei pidä pistää ennen klinikalla käyntiä. Se oli väärin ymmärretty, mutta siksi Susi ei pistänyt mua aamulla, vaan otin pistoskynän mukaan klinikalle ja aioin pyytää lääkäriä tai hoitajaa pistämään.

Muistin koko jutun vasta käveltyäni ulos klinikalta. Tarkemmin sanottuna jonottaessani vuoroani kahvilassa, joka sijaitsee puolivälissä matkalla klinikalta metrolle, vähän lähempänä metroa kuin klinikkaa. Laiskuus voitti enkä mennyt takaisin klinikalle, vaan suoraan metroon.

Muuten ei mitään erikoista. Munarakkula kasvaa, pikkuisen pienempi kuin edellisillä kerroilla, mutta kuulemma ihan tarpeeksi iso. Näillä näkymin inseminaatio on perjantaina iltapäivällä.