Epistä

Hei nyt ihan oikeesti haluun itkeä.

Me ei olla oltu yhdynnässä sataan vuoteen ja huomenna on oltava.

”On oltavassa” ei ole mitään vikaa. Päinvastoin, olin odottanut sitä. Flunssat, inseminaatioita varten pidättäytymiset ja kesäiset erossaolot ja kylkihaverit ja yleinen nuutuneisuus ovat yhdessä aiheuttaneet ihan liian pitkän tauon.

Siinä on vikaa, että yhdynnässä on pakko olla puoli seitsemältä lauantaiaamuna. Siksi että mulla on superpoikkeuksellisesti pakollinen ja aikainen lauantai-työmeno, josta kotiudun vasta illansuussa.

Ja silloin illansuussa on liian myöhäistä, sillä tätä yhdyntää tarvitaan varmistamaan, että mun isolla rahalla kasvatetusta munasolusta saadaan kaikki hyöty irti. (Munasolun kasvattamiseen käytettävä hormoni maksaa, Kela-korvauksen kanssa, noin sata euroa per kierto.)

Inseminaation yhteydessä tehdystä ultrasta näkyi, että munarakkula ei ollut vielä puhjennut ja lääkäri kehotti siksi, että inseminaation lisäksi olisi hyvä olla vielä huomenna aamulla yhdynnässä.

Jos alla on sadan vuoden tauko, toivois että eka kerta voisi olla jotain muuta kuin herätyskellolla ajastettu hyöty-yhdyntä epäinhimilliseen vuorokaudenaikaan. Sellainen on omiaan tappamaan innon taas pitkäksi aikaa.

Epistä

4 thoughts on “Epistä

  1. Toi voi olla kamalaa. Mä olen tullut siihen tulokseen omalla kohdallani, että vaikka sitä olis aluks tosi vaikea hyväksyä, ei tätäkään asiaa voi välttämättä optimoida. Siis että jos tuntuu mahdottomalta ajastaa oma seksuaalisuus biologisesti optimaaliseksi niin sitten se vaan on niin ja sen kanssa eletään, että kaikkia panoksia ei asetettu pelilaudalle sillä kierroksella.

    Oikeestaan sama asia kuin niiden työjuttujen kanssa, että mistä kaikesta pitää luopua. Kamalia päätöksiä, ratkaisuja, joiden kanssa voi olla vaikea elää valitsi miten päin vain.

    Mutta jotenkin musta tuntuu, että erityisesti tilanteissa jossa hoidot kestää kauan, olis hyvä jos pystyis valitsemaan myös muuta elämää. Siis rohkeasti valitsisi asioita jotka on muuten hyväksi, silläkin uhalla että ne haittaa lisääntymisprojektia. Mun on ollut vaikea tehdä niitä valintoja, mutta valinnat ei aina ole ollut mun vallassa lopulta. Niiden myötä on ollut hieman helpompi elää niin, että siitä huolimatta että lapsi on mun elämän suurin haave tällä hetkellä, en silti laita joka käänteessä ihan kaikkea likoon sen varaan. Olen kiitollinen myös siitä, että itseasiassa meidän lääkäri on ajanut myös tätä linjaa. Hän on huomioinut eri elämäntilanteita ja kannustanut tekemään sellaisiakin valintoja, jotka eivät lääketieteellisesti ensisijaisesti aina tue hoitojen onnistumista.

    Mutta ei tähänkään mitään helppoja neuvoja ole. Erittäin hankalaa tasapainoilua tämä on.

    Tykkää

    • No moon sellanen omatoiminynny, etten uskalla olla laittamatta kaikkia panoksia. Niinpä nytkin tehtiin tästä oikein kurjuuden maksimointiversio, joka sukeni siitä, että nukuin pommiin ja aikaa oli vielä ennakoituakin vähemmän.

      Mutta oikeesti oon samaa mieltä sun kanssa ja olis hyöydyksi kuulla lisää tuosta filosofiasta ja sen toteuttamisesta.

      Mulla on se ongelma, että tajuan miten paljon tuossa on järkeä, mutten uskalla toteuttaa (muuten kuin että valmistauduin tähän viimeisimpään inseminaatioon juomalla olutta terassilla ja polttamalla useamman savukkeen).

      Äsken tein yhden joululomaa koskevan päätöksen, jota aloin heti katua sen takia, että se ei mahdollista elämää hoitojen ehdoilla. Nyt yritän olla ajattelematta koko asiaa.

      Pitäis päästä irti tästä illuusiosta, että ikään kuin jollain keinolla voisi asua pakassa ja pelata kaikki kortit koko ajan oikein. Maksimaalinen rentoutusaalto sopivassa vaiheessa, maksimaalinen yritysaalto toisessa. Uuh.

      Luulen, että meidän lääkäri on myös aika samoilla linjoilla teidän lääkärin kanssa. Ainoa ei-lääketieteellinen neuvo, jonka olen häneltä saanut oli heti hoitojen alussa painokkaasti lausuttu: ”Jos on hyvä parisuhde, siitä kannattaa näiden hoitojen aikana pitää huolta.”

      Tykkää

  2. Joo, en mä mitään ZEN-tilaa ole saavuttanut, mutta jonkinlaista levollisuutta tuo se, että lääkärikin on tosiaan auttanut ratkaisujen teossa. Mulla oli taannoin tärkeä ja stressaava duunikausi tulossa. Mietin, voisiko hoidot silti osuttaa samaan aikaan. Olen aika lailla saman ikäinen kuin sinä ja huoli peliajan loppumisesta on suuri. Lääkäri kuitenkin sanoi aika voimakkaastikin, että hoida vain se duunihomma ensin, ei tämä ole niin viikkojen tai kuukausienkaan päälle.

    Tosiaasia on, ettei hänkään sitä voi varmaksi tietää. Periaatteessa voi ollakin, että viivästys oli kohtalokas. Ei sitä kukaan tiedä. Mutta minua hänen sanansa rauhoittivat ja olin oikeastaan toivonutkin kuulevani tuon. Ja jälkeenpäin ajatellen olisi ollut sulaa hulluutta ottaa siihen ruljanssiin hoito päälle.

    Toinen esimerkki elintavoista stressaamisesta: olin suorastaan vihainen toiselle lääkärille ensimmäisen hoidon jälkeen, siksi ettei meille oltu annettu mitään ohjeistusta esim. alkoholin välttämisen suhteen hoidon aikana. Siis munasolujen kasvatusvaiheessa. Olin nimittäin sitten itse törmännyt tutkimukseen, jossa oli saatu näyttöä siitä että niin miehen kuin naisenkin maltillinen alkoholinkäyttökin voi vaikuttaa hoitojen onnistumiseen. Lääkäri vastasi vain että tutkimuksia riittää monenlaisia ja he ovat ottaneet sellaisen linjan etteivät näe tarpeelliseksi lisätä ihmisten stressiä kaikenlaisilla rajoituksilla. Sekin jotenkin rauhoitti (vaikkei se mua siitä vakuuttanut, etteikö alkoholin käyttökin voisi joskus vaikuttaa jotenkin) etenkin kun uskoisin ettei mieheni mihinkään nollalinjaan ryhtyisi.

    Nyt mä vaan elän siinä toivossa että tällä kompromissielämälläkin voidaan onnistua. Ja jos ei onnistuta niin jotenkin sopeudutaan ja löydetään tapa jatkaa eteenpäin, ja ettei tule joku hirveä jossitteluahdistus…

    Mitä tulee niiihin esimerkkeihin jonnekin vuoden päähän ulottuvista työkuvioista, niin luulisin että itse ottaisin vastaan kaiken mikä kiinnostaa, hankkiutuisin siis koulutuksiin ja ilmoittaisin olevani käytettävissä. Kai niistä jotenkin pääsee irti jos elämäntilanne täysin muuttuu. Eihän muutkaan ihmiset tiedä miten niiden elämät menee. Siis tarkoitan että itse uskoisin, että en ainakaan kohteliaisuudesta työnantajaa kohtaan vetäytyisi ennakoiden mistään pestistä. Sun tilanne on tietty erityislaatuinen, jos työpaikalla tiedetään tilanne, mutta minusta tuntuisi silti väärältä vaikkapa sun työnantajien taholta, jos joku koulutus evättäisiin sulta, koska saattaisit olla raskaana myöhemmin. Siis sama logiikka kun työhaastattelussa ei saa kysyä lasten hankinnasta. En nyt muista tarkkaan edes miten tilannetta toisessa postauksessa kuvailit. Saattaa olla että kommenttini mene vähän ohi. Pahoittelen.

    Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: Jossittelun paluu | Väestöliiton blogi

Kirjoita kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s