Jätteiden lajittelu tulee selkärangasta. Lasit tuonne, metalli tuonne. Paperit ja kartongit erikseen ja yleisjäte on eri asia kuin maatuva jäte. Helppoa? Ei kaikille. Istuin kansainvälisellä lentokentällä, jossa lajitteluroskikset kiilsivät uutuuttaan. Katselin  lähestyvää vanhaa naista, joka työnsi edessään korkeaa roskakärryä. Se oli nuhjuinen ja kulunut. Nainen avasi uudet hienot lajitteluroskikset ja nosti roskapussit kärryynsä yksi kerrallaan. Kaikki samaan. Biojäte, maatumaton jäte ja paperiroskis huips vaan, samaan kekoon!  En sanonut mitään, sillä tuo vanha nainen edusti yhtä alimmista portaista jätteiden käsittelyssä. Hänelle oli annettu tehtäväksi sekoittaa lajitellut roskat keskenään. Lentokenttä ei ollut investoinut lajitteluvälineisiin noita uusia lajitteluroskiksia pidemmälle.  Olin mykistynyt. Ajattelin, miten helposti me kaikki tuudittaudumme ajatukseen, että lajittelun jälkeen meidän oma osuutemme on tehty.

Katselin ympärilleni, eikä kukaan muukaan protestoinut. Ehkä he eivät edes huomanneet.

Ympäristötietoisuus ahdistaa heitä, jotka kamppailevat oman vastuunsa kanssa. Me lennämme vain välttämättömät lennot. Me käytämme julkisia kulkuvälineitä aina kun voimme. Me suosimme kasvisruokaa. Yhteentörmäyksiä tulee, kun ihmiset suhtautuvat vastuuseensa eri tavoin.

Ympäristötietoisuus hankaa ihmissuhteita eniten siellä, missä asutaan, kulutetaan, tehdään töitä ja eletään arkea. Ympäristöstä otetaan yhteen parisuhteissa, perheissä ja työpaikoilla. Samanikäiset kiistelevät keskenään. Nuoremmat riitelevät vanhemman polven kanssa. Näkemykset voivat olla aivan päinvastaisia kahdella työkaverilla, tai mummolla, äidillä ja tyttärellä. Arvoerot eri ikäluokkien välillä voivat olla merkittävät.   

Vastaanotoillani näen, miten ympäristötietoisuus on ajanut pareja eroon. Se on ajanut heitä kestämättömiin riidan kierteisiin lasten hankinnasta. Nuori polvi ja isovanhemmat eivät puhu keskenään, kun yhteisymmärrystä ei löydy.  Nuoren polven keskuudessa on eniten konsensusta, mutta myös depressiota ja toivottomuutta. Ympäristöahdistus on niin voimakasta, että esimerkiksi Green Peace on laatinut ohjelman aktivistiensa henkisen hyvinvoinnin tukemiseksi.   

Greta Thunberg on johtanut aktivismiin nuoren ja tulisieluisen polven aktivisteja. Oli hienoa kuulla Thunbergin puhe ympäristökokouksessa: ”Bla, bla, bla”, hän siteerasi aikaisempia puhujia. On hienoa nähdä, miten hänen perheensä tukee Gretan aktivismia. Jos sinun ympärilläsi on aktivismisi tukijoita, hienoa! Jos ei ole, joudut etsimään tukesi muualta.

Tätä kirjoittaessani Ukrainassa käydään sotaa. Ympäristöä tuhoutuu. Mietin usein, miltä nuorista tuntuu, kun heidän maailmaansa johtavat  muinaisilla arvoillaan vanhat, valkotukkaiset miehet. Kuitenkin yksi asia on varmaa: ajat muuttuvat.

Alla vinkit, miten hoidat ihmissuhteitasi ja ympäristötietoisuutta yhtä aikaa:

1. Hyvällä saat aikaan enemmän kuin pahalla. Kun sanot äidillesi – ”Hei, minä voin viedä nämä lasipurkit keräykseen”  – saat myönteisemmän reaktion, kuin jos kauhistelet: ”Miten voit laittaa lasipurkin roskikseen!”
2. Parisuhteessa ympäristötietoisen kanssa? Kompromissi on paras ystäväsi. Kompostoi, huitele banaanikärpäset kasvoiltasi ja tee luontoystävällisiä valintoja. Parisuhde on riittävän vaikea asia ilman arvoristiriitaakin!
3. Ympäristöaktivismi voi sytyttää ja innostaa, mutta myös masentaa ja lamauttaa. Kysy kumppaniltasi, mitä hänelle kuuluu ja miten hän jaksaa. Anna halaus aina kun voit.
4. Jos sinä olet teillä se aktivisti, ja huomaat läheistesi ärtyvän sinuun, kysy ja kuuntele, mikä toiminnassasi ja pyynnöissäsi ei ole rakentavaa.  Viesti tehokkaasti. Kiukkuiset saarnasi menevät todennäköisesti ohi korvien.
5. Onko joku sinulle tärkeä läheinen täysin piittaamaton ympäristöstä? Tekeekö hän sitä raivostuttaakseen sinua? Säästä energiasi sinne, missä pystyt vaikuttamaan.   

Heli Vaaranen, psykoterapeutti