Eri osapuolten – sekä maahanmuuttajien että kotouttajien – tietämättömyys ja ennakkoluulot ovat suuria kotouttamista hidastavia tekijöitä. Tähän tulisi puuttua kaikin keinoin.
Kun ihminen tulee toisesta maasta ja toisenlaisesta kulttuurista tänne Suomeen, hänelle tulisi aivan ensin kertoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ja myös meidän suomalaisten tapakulttuurista. Usein esimerkiksi Lähi-idän maista tulevat miehet tulkitsevat suomalaisten naisten pukeutumisen väärin. Tämä väärinkäsitys voi johtaa ei-toivottuihin tilanteisiin.
Muistan hyvin, kun 14-vuotias yksin Suomeen tullut turvapaikanhakija kertoi minulle, että hänelle oli vaikeuksia katsoa opettajaan päin tunnilla, sillä kesäkurssilla opettaja pukeutui hänen mielestään liian paljastaviin vaatteisiin. Poika ei vaikuttanut epäkohteliaalta, hän vain ihmetteli, miten opettaja voi pukeutua ”ilotytön” vaatteisiin. Hänen maassaan vain ilotytöt pukeutuvat paljastaviin vaatteisiin. Muut naiset peittävät koko vartalonsa kankailla.
Viime vuoden lopulla Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Maahanmuuttoviraston mukaan turvapaikkahakijoita tuli vuoden 2015 aikana 32 500. Heistä noin 80 % on alle 34-vuotiaita, iso osa alle 18-vuotiaita. Alaikäisiä harvoin palautetaan sodassa oleviin maihin, joten suurin osa näitä alaikäisistä saa todennäköisesti oleskeluluvan. Herää kysymys: miten nämä alaikäiset kotoutetaan ja saadaan osaksi suomalaista yhteiskuntaa? Mielestäni tämän haasteen selvittämiseen tarvitaan kaikkia tahoja valtiosta, yksityisiin ja kolmannen sektorin toimijoihin.
Kaikilla on oikeus tietoon. Myös seksuaalioikeuksista puhuminen tulisi olla osa kotouttamisohjelmaa.
Aziza Hossaini
Kirjoittaja on Hurmalehden nuorten toimituksen jäsen
Väestöliitto on vahvasti mukana Rakkautta&Anarkiaa- elokuvafestivaaleilla, jossa ”Kenelle seksi kuuluu?”-teemakokonaisuus nostaa esille seksuaalisuuden monimuotoisuuden. Viikko huipentuu perjantaina 23.9. Savoyssa järjestettävään tilaisuuteen, jossa Aziza puhuu maahanmuuttajien seksuaalioikeuksista.
Tutustu teemaviikon ohjelmaan ja tule mukaan!