Meillä ei ole varaa vaieta seksuaalioikeuksista

On taas aika opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku päiväyksiin. Aika tehdä lupauksia, vilkaista menneeseen, kohdistaa katse kohti tulevaa.

Viime vuosi oli monin tavoin ristiriitainen – seksuaalioikeuksista puhuttiin enemmän kuin koskaan. Joka puolella maailmaa seksuaalioikeudet alkoivat nousta poliittisen keskustelun keskiöön – Suomessa media heräsi kirjoittamaan yhä nousevasta, naisten oikeuksia ja seksuaalioikeuksia vastustavasta liikkeestä. Myös oikeus turvalliseen aborttiin puhutti. Tähän vaikutti osaltaan ulkoministerin abortin vastaiset kirjoitukset ja osallistuminen vallinnanvapautta vastustavaan marssiin Kanadassa.

Tilanne on siis ristiriitainen – toisaalta hyvin järjestäytynyt ja rahoitettu fundamentalistinen liike taistelee yhä voimakkaammin sen eteen, että naisten oikeuksia ja seksuaalioikeuksia ei enää tunnustettaisi olennaisiksi ihmisoikeuksiksi, ei edes EU:ssa. Toisaalta päättäjät tiedostavat yhä vahvemmin, että ilman ihmisten mahdollisuutta valita lapsilukuaan, kumppaniaan, elää suojassa väkivallalta ja saada tietoa seksuaalisuudesta, ei YK:n Kestävän kehityksen tavoitteita voida saavuttaa – eivätkä muutkaan ihmisoikeudet voi yksilön kohdalla toteutua.

Väestöliitto on tehnyt väsymätöntä työtä sen eteen, että seksuaalioikeudet tunnistetaan ja tunnustetaan joka puolella maailmaa ihmisten perustavanlaatuisiksi oikeuksiksi, joita valtioiden tulee suojella. Oikeuksien toteutuminen vaatii sosiaalisten normien muuttumista ja investointeja terveys- ja koulutussektoreille. Mikään investointi ei toisaalta ole yhtä tuottoista. Silloin, kun ihmiset saavat päättää kehostaan, on heillä mahdollisuus myös saada koko pontentiaalinsa yhteiskuntansa käyttöön.

Vuonna 2019 seksuaalioikeudet vaativat puolustajia, enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Vuosi 2019 tulee monin tavoin olemaan merkittävä vuosi. Suomen pitkäaikainen yhteistyökumppani YK:n väestörahasto UNFPA täyttää 50 vuotta, Suomi toimii EU:n puheenjohtajana ja luvassa on useammat vaalit.

Suomella on loistava hetki ja myös velvollisuus nostaa esille seksuaalioikeuksien merkitystä maapallon tulevaisuuden ja tulevien sukupolvien takia. Ja meidän jokaisen tehtävä on äänestää sellaisia päättäjiä, jotka uskaltavat puhua seksuaalioikeuksista ja vaatia niiden toteutumista sekä Suomessa että globaalisti. Vaikenemisella on liian kova hinta.

Väestöliitto jatkaa poliittista asiantuntija- ja vaikuttamistyötä, globaalikasvatuksen kehittämistä ja kehitysyhteistyöhankkeita Malawissa, Nepalissa, Keski-Aasiassa ja Tadjikistanissa vuonna 2019.

 

Tunteet polkuna itsetuntemukseen

Joskus mietin olevani melkein kuin soitin. Jokin ihminen, tapahtuma tai asia painaa jotain kohtaa minussa synnyttäen erilaisia tunteita, kuin sointuja ikään.  Soinnut toimivat minulle viesteinä. Voin kuunnella, mistä ne kertovat. Tunteet eivät ole minä. Ne ovat minussa syntyviä vasteita erilaisiin sisäisiin tai ulkoisiin tapahtumiin. Jokin tapahtumissa kaipaa huomiotani. Tunne on merkkinä siitä. Tunteet kutsuvat pysähtymään, antamaan huomiota asialle ja johdattavat tienviittojen tapaan jonkin oleellisen äärelle.

Kysy itseltäsi: mitä tämä tunne kertoo minulle? Mikä tässä asiassa on minulle tärkeää? Mistä täyttymättömästä tarpeesta tämä tunne ehkä kertoo?

Suru voi viestiä, että olet menettänyt jotain, mikä oli tärkeää, jotain millä oli sinulle merkitystä. Samalla voit tuntea myös vaikkapa yksinäisyyttä, minkä takaa voi löytyä seuran tai kiintymyksen tarpeita. Viha tai suuttumus voi viestiä, että on tapahtunut jotain mitä et toivonut, mikä tuntuu epäoikeudenmukaiselta tai siltä ettei sinua ole otettu huomioon. Näiden takaa voi puolestaan löytyä kunnioituksen ja huomion tarpeita. Tunteet ilmestyvät, kunnes niiden taakse kätkeytyneet tarpeet ovat tulleet huomioiduiksi.

Aina ei ole helppoa tietää mitä tuntee. Tunteet voivat olla monikerroksellisia tai tuntua lähes nipulta, jolloin niitä on vaikea erottaa toisistaan. Auttaa, kun voi tuomitsematta tutkailla, mitä kaikkea itsessä tunteeseen oikeastaan liittyykään. Kun pysähtyy vaikkapa vihan äärelle, voi huomata, että jokin toisen toiminnassa tai sanoissa herätti itsessä oikeastaan ensin pelon. Tarkemmin katsoen ehkä hylkäämisen pelon tai torjutuksi tulemisen tunteen, mikä on käynnistänyt puolustautumisen tai hyökkäämisen. Toiselle ja monesti itsellekin näkyy vain viha. Vaatii asian ja itsensä äärelle pysähtymistä, että tunteisiin saa selvyyttä ja havaitsee, mitä itsessä tapahtuu.

Kaikki tunteet ovat luonnollisia sellaisenaan. Voimakkaat tunteet kertovat elämästä, jolla on merkitystä. Meitä ei kuitenkaan välttämättä ole elämässämme rohkaistu kaikkien tunteiden sallimiseen tai hyväksymiseen. Olemme saattaneet oppia peittelemään tai kätkemään osaa tunteista, kuten vaikka ärtymystä, vihaa, kateutta tai mustasukkaisuutta. Niitä ei ole ollut soveliasta näyttää tai niiden ilmaisuyritykset ovat johtaneet epätoivottuihin lopputuloksiin. Emme ehkä myönnä niitä itsellekään. Meitä saattaa hävettää, että meissä edes syntyy sellaisia tunteita. Saatamme kätkeä, tukahduttaa ja kieltää niitä.

Monesti kuulee tunteita määriteltävän positiivisiin, negatiivisiin, terveellisiin tai epäterveellisiin. Epäterveellisempää on kuitenkin turruttaa tai kieltää tunteita, koska se johtaa kaikkien tunteiden latistumiseen. Silloin elämä ei tunnu enää miltään ja kadottaa merkityksensä. Samalla, kun emme halua elämään kuuluvaa kipua, tuskaa tai surua, niin kiellämme myös ilon ja onnen tunteet. Ihmiselämään kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja tunnetilat, emme voi valita pelkästään kolikon kirkkaampaa puolta.

On epärealistista vaatia, että olisi koko ajan hyvällä tuulella tai tuntisi aina onnea ja iloa. Ikuisesti iloisessa tilassa eläminen saattaa kertoa myös sisäisen maailman joustamattomuudesta. Muuta ei ehkä sallita itselle. Siinä pysymällä saatamme peittää todelliset tunteemme itseltämme tai muilta ja näyttää vain sosiaalisesti helpommin hyväksyttäviä tunteitamme. Tiukasti positiivisessa asenteessa pysyminen voi saada meidät myös tuntemaan huonommuutta siitä, jos kuitenkin sisällä tunnemme olomme toiseksi. Auttaa, jos tunteet voi nähdä vain luonnollisena vasteena johonkin sisäiseen tai ulkoiseen ärsykkeeseen, kuten ajatukseen, muistoon, tilanteeseen, asiaan, ihmiseen, sanaan tai äänensävyyn ja ymmärtää, että havaintojemme lisäksi myös tulkintamme vaikuttavat tunteiden syntymiseen.

Miten sitten olla tunteiden kanssa?

Anna itsellesi lupa tunteeseesi, hyväksy tunteesi. Sano vaikka: saan tuntea näin. Mitä enemmän pystymme hyväksymään itsessämme kaikenlaisia tunteita sitä vähemmän jäämme niihin kiinni. Ne pääsevät katoamaan kuin itsestään, menemään ohi omia aikojaan. Tunteiden hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita, että voi käyttäytyä, sanoa tai toimia miten tahansa. Tunteiden salliminen ei vapauta vastuusta. Huomioi myös missä voit turvallisesti antaa tunteen tulla, olla ja mennä pois. Kun oppii hyväksymään omia tunteitaan paremmin, niin niitä on helpompi hyväksyä myös toisissa.

Ihmiselämään kuuluu niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviäkin tunteita, asioita ja tilanteita. Tunteesi tekevät sinusta ihmisen. Ei heikkoa ihmistä, vaan kokonaisen elävän ihmisen.

Sanna Nojonen
Psykoterapeutti, Mindfulness-ohjaaja

Sanna Nojonen työskentelee Väestöliiton terapiapalveluissa ja auttaa asioissa, jotka voivat liittyä esim. ihmissuhteisiin, elämän kriiseihin, mielialaongelmiin, itsetuntoon, pelkoihin, traumaattisiin kokemuksiin tai suruun. Hän on työskennellyt pitkään asiakkaiden kanssa, joilla on ollut raskauteen tai lapsettomuuteen liittyviä psyykkisen tuen tarpeita, kuten lapsen menetys, vakava sairaus, synnytyspelko tai -trauma.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

Nuoret kestävän kehityksen keskiössä

Joukko nepalilaisia nuoria pohtimassa, miten vaikuttaa lähiyhteisössä. Joulukuu 2018, Väestöliitto.

Miltä sinusta tuntuisi jos et saisi mahdollisuutta vaikuttaa sinulle tärkeisiin asioihin? Turhauttaa? Ärsyttää? Suututtaa? Aivan varmasti turhauttaisi, sillä meillä jokaisella on oikeus vaikuttaa. Emme voi tehdä kestäviä päätöksiä jättämällä osan porukasta päätöksenteon ulkopuolelle. Tästä syystä nuorten osallistuminen yhteiskuntaan ja päätöksentekoon on ehdottoman tärkeää.

Maailmassa on tällä hetkellä 1,8 miljardia 10–24-vuotiasta nuorta. Nuorten sukupolvi on nyt suurin koko historiassa. Tässä porukassa on potentiaalia vaikka millä mitalla ja se kaikki potentiaali menee hukkaan, mikäli nuoria ei kuunnella ja oteta mukaan aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. On annettava tilaa nuorille ja heidän ajatuksilleen. Emme voi tehdä päätöksiä, jotka koskettavat nuoria ja tulevia sukupolvia ilman heidän osallistumistaan.

Nuorilla on uutta näkemystä asioihin ja innokkuutta olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta maailmaan. Nuoret osaavat katsoa asioita boksin ulkopuolelta ja sen vuoksi heillä on uutta ja kaivattua näkemystä yhteiskunnallisista asioista. Monesti pelkäämme muutosta, mutta tässä kohtaa muutos on hyvästä. Pohditaan kriittisesti omia valintojamme ja otetaan vastaan uusia ideoita ja näkemyksiä. Tehdään yhdessä muutosta kestävämmän maailman puolesta.

Agenda2030 eli kestävän kehityksen tavoitteiden ytimessä on tavoite, että ketään ei jätetä tässä kehityksessä jälkeen (leave no-one behind). Tässä kiteytyy se tärkein pointti kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kestävää kehitystä ei voi tapahtua, mikäli kaikki eivät ole tässä mukana. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että kuuntelemme nuorten ajatuksia kestävästä kehityksestä ja myös otamme nuoret mukaan tekemään päätöksiä.

Kestävän kehityksen tavoitteissa jokainen tavoite on yhtä tärkeä ja ne ovat vahvasti linkittyneitä toisiinsa. Emme siis voi saavuttaa yhtä tavoitetta ilman toista ja mukaan tarvitaan kaikkia. Ei siis riitä, että nuoret otetaan esimerkiksi mukaan päättämään vain koulutuksesta vaan nuorten osallistuminen tulee taata jokaisen kestävän kehityksen tavoitteen saralla.

Nuorten toimijuutta korostetaan eri sektoreilla ja tasoilla yhä enemmän ja se on juuri oikea suunta. YK lanseerasi viime vuoden syyskuussa Youth2030-nuorisostrategian. Sen tavoitteena on maailma, jossa jokaisen nuoren ihmisoikeudet toteutuvat. Tällä varmistetaan, että jokainen nuori voi saavuttaa täyden potentiaalinsa ja omalta osaltaan toimia kehityksen muutosagentteina. Nuorten osallistaminen ja voimaannuttaminen ovat läpileikkaavia teemoja myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa.

Kun nuorten ihmisoikeudet toteutuvat ja he saavat mahdollisuuksia sitä kautta saavuttaa täyden potentiaalinsa, he myös vaikuttavat osaltaan kestävän kehityksen toteutumiseen. Kestävä kehitys on vastavuoroista ja emme voi saavuttaa sitä, jos kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia. Ei jätetä ketään kehityksessä jälkeen vaan ollaan kaikki yhdessä mukana toteuttamassa kestävää kehitystä.

Pian sinulla on mahdollisuus kuulla, mitä nuorilla on sanottavaa seksuaalioikeuksista. Väestöliiton podcastit puhuvat nuorille antaen samalla äänen nuorille itselleen. Nuoret ympäri maailmaa vastaavat kysymyksiin elämästä, rakkaudesta ja seksistä. Jokainen podcast-jakso esittelee yhden seksuaalioikeuden. Tarinoiden lisäksi kuulet, miten seksuaalioikeudet toteutuvat maailmassa juuri nyt ja miten niiden toteutumisella muutetaan maailmaa. 

Podcast-sarja seksuaalioikeuksista julkaistaan keväällä 2019. Pysy kuulolla!

Podcastit tuotetaan Frame, Voice, Report! –hankkeen tuella.

 

 

 

 

 

 

Kumpi on sinulle tärkeämpi: kumppani vai älypuhelin?

Parisuhteiden hyvinvointia häiritsee uusin teknologia – varsinkin älypuhelimet. Vaikka älylaitteet auttavat ihmissuhteiden ylläpitämisessä, varjopuolena on hiljattain lisääntynyt riippuvuus niihin. Älypuhelimen runsaalla käytöllä on uusien tutkimusten mukaan monia haittapuolia. Kännykän vilkuilu aiheuttaa katkoksia keskusteluun ja heikentää empatiakykyä. Puhelimen selaaminen synnyttää riitoja ja herättää epäluottamusta romanttisissa suhteissa. Heikentyneen parisuhteen myötä kännykän käyttö on yhteydessä kohonneeseen masennuksen riskiin.

Nykyihminen muodostaa intiimin suhteen kännykkänsä kanssa. Sen vieressä nukutaan ja se kulkeutuu jopa vessaan. Puhelimen pääsykoodia ei mielellään jaeta kumppanin kanssa. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan yhdysvaltalaiset opiskelijat käyttävät kännykkäänsä keskimäärin 9 tuntia päivässä. Suomalaiset eivät liene kaukana näistä lukemista.

Kännykkäänsä uppoutunut kumppani herättää mustasukkaisuutta. Älylaitteet aiheuttavat osalle ihmisistä epävarmuutta juuri niiden sosiaalisen luonteen vuoksi. Ulkopuolisuuden tunnetta korostaa se ristiriita, että kumppani on fyysisesti läsnä, mutta henkisesti muualla. Jatkuva mustasukkaisuus heikentää parisuhteen laatua.

Kännykän käyttöön liittyvien riitojen määrään vaikuttaa se, kuinka yksimielisiä kumppanit ovat kännykän käytöstä. Jos kumppanit käyttävät kännyköitään toistensa seurassa lähes yhtä paljon, riitoja syntyy vähemmän. Myös ihmisen yksilölliset tarpeet ja odotukset parisuhteelta vaikuttavat. Runsaasti kumppaninsa huomiota tarvitseva ihminen häiriintyy kännykän käytöstä herkemmin.

Kännykkäriippuvuus on viime vuosina yleistynyt räjähdysmäisesti. Riippuvuudelle altistaa erityisesti pelko sosiaalisten piirien ulkopuolelle jäämisestä eli fomo. Myös vaikeudet itsensä johtamisessa kohottavat riskiä. Sosiaalinen ja impulsiivinen ihminen kokee somen vastustamisen vaikeammaksi.

Älylaitteiden käyttöön vaikuttavat muuttuneet käytöstavat. Runsaasti digilaitteita hyödyntävä pitää normaalina sitä, että kännykät asetellaan ruokapöydälle ja saapuviin viesteihin reagoidaan. Riippuvuutta ei huomata, koska runsasta kännykän käyttöä ei pidetä haitallisena.

Kumppanin yhtäkkinen katoaminen digimaailmaan voi olla loukkaavaa. Loukkaantunut osapuoli voi reagoida tilanteeseen monella tapaa. Tyypillinen reaktio on hakea kumppanilta huomiota ja pyrkiä estämään kännykän käyttö. Toistuvat epäonnistumiset kumppanin huomion herättämisessä johtavat pettymyksiin ja riitelyyn. Parisuhteen kivijalka, yhteyden tunne, alkaa murentua.

Jaana Ojanen

Jaana Ojanen on psykologi ja ottaa vastaan Väestöliiton terapiapalveluissa. Hänen osaamisalueensa ovat työuupumus, stressi, masennus, ahdistus, riippuvuudet, parisuhteen kriisit ja vuorovaikutusongelmat.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

******************************

Lue lisää:

Wang, X, Xie, X, Wang, Y., Wang, P. & Lei, L. (2017). Partner phubbing and depression among married Chinese adults: The roles of relationship satisfaction and relationship length. Personality and Individual Differences, 110: 12-17.

Robert, A. & David, M. (2016). “My life has become a major distraction from my cell phone: Partner phubbing and relationship satisfaction among romantic partners”. Computers in Human Behavior, 54: 134-141.

Chotpitayasunondh, V. & Douglas, K. (2016). How “phubbing” becomes the norm: The antecedents and consequences of snubbing via smartphone. Computers in Human Behavior, 63: 9-18.

Roberts, J., Yaya, L. & Manolis, C. (2014). “The invisible addiction: Cell-phone activities and addiction among male and female college students”. Journal of Behavioral Addictions, 3(4): 254–265.

Onko sinulla pelastajasyndrooma?

businessman in superhero costume with heartbeat

Joillain ihmisillä on tapana ajautua parisuhteissaan hoivaajiksi tai pelastajiksi. Tätä taipumusta on nimitetty esimerkiksi ”pelastajasyndroomaksi” tai ”valkoisen ritarin syndroomaksi”. Pelastamista voi olla monenlaista, ja useimmat meistä tunnistavat itsessään joitain pelastajan piirteitä: joku voi esimerkiksi laittaa omat tarpeensa syrjään ja omistautua kokonaan kumppanin ja perheen tarpeille. Yksi tunnistaa olevansa sitten ”marttyyri”, kun kuitenkin harmistuu vastuun määrästä ja kokee epäreiluutta. Toinen pelastajasyndroomaa poteva puolestaan voi hakeutua parisuhteeseen, jossa hän ymmärtää kumppanin huonoa käytöstä kerta toisensa jälkeen, hoivaten, huolehtien ja puolustellen kumppanin käyttäytymistä muille ihmisille.

Traumaattisia kokemuksia kokeneille on tavallista käsitellä omia, sietämättömältä tuntuvia tunteita näkemällä ne jossakussa toisessa. Traumaattisessa tilanteessa ihminen kokee itsensä usein avuttomaksi ja kykenemättömäksi. Pelastajasyndroomassa ihminen heijastaa nämä omat, kipeät tunteensa kumppaniin. Kun kumppani on avuton ja kyvytön, ihmisen ei tarvitse nähdä itseään sellaisena. Hän ikään kuin ulkoistaa itsensä omasta traumastaan ja hoitaa sitä hoivaamalla kumppaniaan. Hän voi nähdä itsensä näiden ”heikkouksien” yläpuolella.

Pelastajasyndroomassa pelastaja yrittää oikeastaan auttaa itseään – hän pelastaa itseään pelastamalla kumppaniaan. Hoivaava rooli on voinut olla selviytymiskeino omassa lapsuuden perheessä, jossa lapsen tarpeille ei ole ollut tilaa. Lapsella ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä pelastajaksi. Esimerkiksi vanhempien riitoja sovittelevat lapset saattavat herkästi kärsiä aikuisena pelastajasyndroomasta – heidän osakseen voi parisuhteessakin tulla pyrkimys rauhoittaa tilannetta ja ajatella ensisijassa kumppanin tarpeita.

Hoivaaminen voi olla hyvin tyydyttävää, ja siitä voidaan antaa positiivista palautetta läpi elämän. Moni kehuu hoivaajaa jo lapsena: olet niin reipas, huomioonottava, kiltti. Koulussa palkitaan hymytytöt ja -pojat, ja ystävätkin arvostavat, kun jollekulle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Moni pelastaja potee kaikkivoipuuden tunnetta. ”Nuo eivät pärjäisi ilman minua.” On palkitsevaa kokea olevansa tarpeellinen ja korvaamaton. Oma identiteetti ja tarkoitus elämässä löytyvät olemalla se olkapää, joka aina jaksaa ja jaksaa.

Kaikki hoivaaminen ei toki kerro siitä, että henkilöllä olisi pelastajasyndrooma. Elämässä tulee vastaan tilanteita, jolloin oma kumppani tarvitsee erityistä hoivaa tai apua. Parisuhteeseen kuuluu molemminpuolinen luottamus siitä, että toinen on tukena, kun häntä tarvitsee. Yleisesti ottaen hoivatuksi tuleminen on ihmislajin keskeinen keino selvitä hengissä, erityisesti lapsena, vanhuksena ja hankalissa elämäntilanteissa, kuten sairastaessa.

Pelastajasyndroomasta on kyse silloin, kun ihminen ei tunnista omia tarpeitaan eikä kohtaa niitä. Hoivaaminen on silloin ensisijassa hoivaajan oma ”defenssi” eli selviytymiskeino elämässä. Joku saattaa hoivata ja puuttua muiden asioihin silloinkin, kun toinen ei kaipaisi hoivaamista. Omien vihan tunteiden haltuunotto ja hyötykäyttö ovat keskeisiä pelastajasyndroomasta toipumisessa: huolehdin siitä, että minua ei kohdalla kaltoin. Pidän kiinni rajoistani. Annan itselleni luvan olla pettynyt ja vihainen kokemistani laiminlyönneistä.

Pelastajasyndroomasta toipuminen edellyttää myös kykyä surra omia traumaattisia kokemuksia. Sovittelijan ja pelastajan rooli oli ainoa mahdollinen selviytymiskeino jossain lapsuuden tilanteessa – mutta nyt aikuisena on mahdollista lähteä tutkimaan myös omaa haavoittuvuutta, omaa tarvitsevuutta ja omia tunteita.

Moni pelkää, että jos laittaa rajan ”pelastettavalle” kumppanille, kumppani hylkää. Turvallinen kumppani kuitenkin tukee sinua kuuntelemaan omia tarpeitasi.

Sinäkin ansaitset huolenpitoa ja hoivaa parisuhteessasi. Ensimmäinen kysymys onkin, sallitko huolenpidon ja hoivan itsellesi. Sallitko itsellesi olla heikko? Toinen kysymys on, miten voisit kertoa tarpeistasi puolisollesi, ilman syyttelyä. Kolmas kysymys on, vastaako puolisosi tarpeisiisi myönteisesti.

Lähde:

Srinath, S. (2002) Identificatory Processes in Trauma. Teoksessa Understanding Trauma. A Psychoanalytical Approach (toim. Caroline Garland), Lontoo: Karnac.

Mistä tiedän rakastaako puolisoni minua ?

Kysyessäni mistä tiedät rakastaako puolisosi sinua, saan useasti vastauksen, että ”no sen vaan tuntee jotenkin”. Mistä sitten tiedät että toinen ei enää rakasta sinua ? ”Senkin vaan tietää”. Mistä sen tietää ? ”Vaikea kysymys, enpä ole koskaan miettinyt enempää asiaa, sen vaan tietää”.

Rakkauden tunne, se että toinen välittää minusta, on todella tärkeää. Miten me tulkitsemme tätä asiaa? Puhutaan rakkauden kielestä, jossa on viisi eri tapaa osoittaa rakkautta. Nämä eivät ole missään järjestyksessä, jokaisella on oma tärkeysjärjestyksensä. Mieti mikä on sinun omasi?

1. Aika, yhteinen aika, meidän aika, parisuhdeaika. Se, että meillä on yhteistä aikaa ja sitä on riittävästi voi olla minulle merkki rakkaudesta. Voin myös osoittaa rakkautta järjestämällä yhteistä aikaa, huolehtimalla, että olen sinun kansasi ja vain sinun kanssa.

2. Kosketus, läheisyys, hellyys. Kosketus voi olla ohikiitävä kosketus, jolla huomioin toista tai pidempi käden viipyminen toisen selällä. Kosketus, jolla huomioin toista ja luon yhteyden tunnetta toiseen.

3. Lahjat. Nämä voivat olla niitä pieniä tai isoja lahjoja, joita hankitaan toiselle hänen huomioimiseksi.

4. Teot, arkiset teot, joita teemme toisen eteen. Nämä saattavat useasti jäädä toiselta huomioimatta. Puoliso voi tehdä esim. aamupalan valmiiksi tai tulee hakemaan sinua töistä. Nämä voivat olla hänen tapaansa näyttää rakkauttaan.

5. Sanat, rakkauden tunnustukset, välittämisen sanoittaminen. Puolisolla voi olla tapana jättää vaikkapa lappuja, joissa on rakastavia, välittäviä sanoja.

Useasti huomaamme puolison puhumat sanat ja tuomat lahjat, mutta muut huomionosoitukset saattavat jäädä meiltä huomioimatta. Tärkeää on miettiä, missä järjestyksessä nämä ovat omassa mielessä, mistä minä voin tietää, että puoliso rakastaa minua.

Jos teillä on kovin erilaiset tavat näyttää rakkautta, niin on tärkeää tulla tietoiseksi siitä, miten toinen näyttää rakkauttaan. Jos on mahdollista, niin olisi tärkeää myös joskus kokeilla toiselle tärkeämmäksi nousevaa asiaa. Näin voitte saada lisää rakkauden tunnetta parisuhteeseenne.

Tarja Södergård

Kirjoittaja on psykoterapeutti ja sosionomi, joka ottaa vastaan Väestöliiton terapiapalveluissa.
Hänen osaamisalaansa ovat perheterapia, pariterapia ja perheterapeuttinen yksilöterapia. Uusperheen haasteet, akuutit elämänkriisit mm. ero, menetykset, läheisen itsemurha, sairaudet, rikoksen uhriksi joutuminen, rikosseuraamus, vammautuminen, elämänhallintaan liittyvät asiat, päihderiippuvuudet ovat esimerkiksi asioita, joita hänen vastaanotoillaan käsitellään.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Aika päivittää perhearvot 2020-luvulle

Suomalaiset odottavat nyt lapsi- ja perhepolitiikalta kolmea asiaa: joustavia tapoja yhdistää perhe ja työelämä, investoimista lasten koulukseen ja varhaiskasvatukseen sekä solidaarisuutta sosiaaliturvaan niin, että lapsiperheiden köyhyys ratkaistaan. Näin minulle ovat kiteytyneet Väestöliiton tämän vuotisen Perhebarometrin tulokset. Vastaajissa oli niin nuoria kuin varttuneita, lapsettomia ja lapsellisia.

Elämme arvojen ja asenteiden jyrkentymisen aikaa. Esimerkiksi naisten oikeuksista keskustellaan kiihkeämmin kuin pitkiin aikoihin. Suomessa keskustelu on pysynyt kohtuullisen maltillisena. Euroopassa kuulemme jo laajasti näkemyksiä, jotka ovat yllättäneet ainakin minut, esimerkiksi aborttioikeutta kiistävät ja eri tavoin kaventavat vaatimukset. Kun Saksan johtajasukupolvi on vaihtumassa ja jos Britannian EU-ero toteutuu, kasvaa huoli siitä, mihin suuntaan EU:n arvoperintö ja sen myötä unionin eri toimielinten linjaukset alkavat painottua. Tarvitaan jo vuosikymmeniä sitten hyväksymiemme ihmisoikeuksien jatkuvaa puolustamista.

’Perhearvot’ kalskahtaa sanana vähän vanhanaikaiselta tai konservatiiviselta. Melkein alan odottaa jo sen lausujalta vaatimusta, että naisten olisi jäätävä kotiin hoitamaan lapsia. Toisaalta tuore Perhebarometri viestii vahvasti sitä, että perheellä ON arvoa Suomessa vuonna 2018. Reilu enemmistö lapsiperheiden aikuista kokee, että perhe on erittäin tärkeä osa elämää. Perhe on meille tämän päivän ihmisille merkittävä, arvokas. Olemmeko siis vanhanaikaisia, nuoretkin?

Perhearvojen käsite pitää avata. Ehdotan, että otetaan ja uudistetaan perhearvot, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja kestävää kehitystä edistävän politiikan käyttöön. Määritellään tulevaisuuteen katsovat, 2020-luvun perhearvot.

Ehdotan seuraavaa listausta keskustelun pohjaksi.

1. Yhteiskunnan kaikki toimijat kantavat yhdessä vastuun siitä, että
yhteiskunnassa on tilaa lapsille ja tukea vanhemmuuteen nyt ja tulevaisuudessa.
2. Perheet ovat monimuotoisia ja jokainen perhe on arvokas.
3. Lapsitoive on henkilökohtainen ja jokaisella on oikeus valita myös itsellinen elämä ja lapsettomuus
4. Niitä, jotka toivovat lasta, tuetaan tähän toiveeseen pääsemisessä.
5. Vanhemmat ovat sukupuolesta riippumatta yhtä arvokkaita lasten hoivaajia ja kasvattajia.
6. Vanhempia rohkaistaan ja tuetaan rakentamaan hyvä kiintymyssuhde lapseen tämän varhaislapsuudessa.
7. Vanhempia ei jätetä yksin hoiva- ja kasvatusvastuun kantajiksi.
8. Työpaikat ja oppilaitokset ovat perheystävällisiä.
9. Lasten ja heidän huoltajiensa perustoimeentulo turvataan.
10. Yksin elävät kuuluvat yhteisöön eivätkä perheelliset jätä heitä sivuun.

Oman näköistä joulurauhaa rakentaessa tai uudenvuoden lupauksia miettiessä, voi testata arvoja käytännössä, vaikkapa kohtia 7 ja 10.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja rauhallista ja virkistävää joulun ja vuoden vaihteen aikaa!

Pioneerihommia nuorten seksuaaliterveyden edistämisessä

Aloitin työni Väestöliitossa melko pian valmistuttuani terveydenhoitajaksi keväällä 2001. Tuona samana syksynä Väestöliiton Nuorten Avoimet Ovet (ent. Avoimet Ovet) tuli teini-ikään täyttäessään 13 vuotta. Silloin nuoria kohdattiin etupäässä vastaanotoilla ja toiminnassa kehitettiin  nuorten seksuaaliterveysanamneesi kohtaamisen tueksi ja malliksi muillekin.  Kävimme kouluilla pitämässä seksuaalikasvatustuokioita ja  vanhempainiltoja ja koulutimme ammattilaisia, kirjoitimme kirjoja ja oppaita nuorten kohtaamisesta ja seksuaaliterveydestä.

Asiakkaita riitti yllin kyllin ja vastaanotoille heitä ohjautui eniten koulujen terveydenhuollon kautta. Yleisin käyntisyy oli ehkäisyn aloittaminen, joten suurin osa kävijöistä oli tyttöjä. Kohtaamisten kautta saimme tietoa siitä, millaisten seksuaaliterveyteen liittyvien asioiden kanssa nuoret elävät ja millaisia henkilökohtaisia kysymyksiä heillä on. Väestöliittoon oli hiljattain perustettu Miehen Aika-projekti, jonka tarkoitus oli muun muassa tarjota myös pojille omia palveluita ja materiaaleja mieheksi kasvamisen ja seksuaalisen kehityksen tueksi. Silti kokemus oli se, ettei poikia tavoitettu samalla lailla kuin tyttöjä. Lisäksi haasteena oli se, että toiminta kohdistui lähinnä pääkaupunkiseudulle.

Suunnitelmat olivatkin jo pitkällä http://www.seksuaaliterveys.org- internetpalvelun perustamiseksi, josta kaikki sukupuoleen ja asuinpaikkaan katsomatta voisivat löytää tietoa ja esittää oman kysymyksensä nettipalstalla ja varata ajan kahdenkeskeiseen ”One-to-One”-keskusteluun. Siihen aikaan oli olemassa eri tahojen avoimia chatteja, joissa kuka tahansa saattoi sanoa mitä tahansa ilman erityistä moderointia. Itsekin kokeilimme yleisen, moderoidun chatin pitämistä, mutta se osoittautui epäeettiseksi tavaksi tehdä seksuaalikasvatusta. Se mahdollisti epäasiallisen käyttäytymisen ja chat lopetettiinkin melko pikaisesti.

Väestöliiton palvelut olivat ensimmäisiä sähköisiä nuorille kohdistettuja neuvontapalveluja koko Suomessa ja melko ainutlaatuisia myös rajojen ulkopuolella. Nuoret saivat mahdollisuuden tuoda luottamuksella ja nimettömästi esiin omia henkilökohtaisimpia asioitaan ja huoliaan. Verkkotyön kautta saimme ensiarvoisen tärkeää tietoa siitä, mitä nuoret haluavat tietää ja mihin kaipaavat tukea ja apua. Saimme olla ensimmäisten joukoissa kokeilemassa palveluiden toimivuutta ja kohtaamassa verkkopalveluiden mahdollisuuksia ja uhkia, esimerkiksi nimettömyyteen, vaitiolo- ja ilmoitusvelvollisuuteen liittyviä kysymyksiä. Kokemuksen kartuttua loimme kohtaamisen malleja verkkotyöhön. Tulipa minulta siinä kehittelyn tiimellyksessä kerran kadotettua koko Väestöliiton sivusto bittitaivaaseen… Kantapään kautta opittiin!

Nuo samat elementit palveluissa ovat pysyneet tähänkin päivään saakka (tietopankit, vastaanotto ja kysy asiantuntijalta-palsta). Nuorten tuomat aiheet ja kysymykset ovat osin pysyneet samoina, osin muuttuneet ajan ja sen ilmiöiden myötä. Esimerkiksi porno ja sen tuomat vääristyneet odotukset ja suorituspaineet puhututtivat jossain vaiheessa paljon, kun pornon saatavuus yleistyi. Myöhemmin pohdittiin seksuaalista suuntautumista ja tuotiin esiin seksuaalista häirintää ja väkivaltaa sen eri muodoissaan. Ehkäisy, seksitaudit ja omaan kehoon liittyvät kysymykset ovat ikuisia kestoaiheita palveluissa.

Palatakseni hetkeksi kasvotusten tapahtuviin vastaanottoihin en voi olla mainitsematta sitä, että myös siellä havaittiin uusia asioita ja ilmiöitä. Tästä tärkeimpänä aiheena nuorten kokema seksuaalinen kaltoinkohtelu. Koska nuorilta kysyttiin asiasta aina, huomaisimme sen yleisyyden, johon tarvittaisiin lisää tietoa ja keinoja sen kohtaamiseen. Myöhemmin saimme silloiselta RAY:lta projektirahaa NUSKA-projektille, jossa luotiin kohtaamis- ja verkostoitumismalli seksuaalisesti kaltoinkohdeltujen nuorten auttamiseksi. Tämä oli ainutlaatuista työtä ilmiön ympärillä siihen aikaan.

Olen saanut pitkän Väestöliittourani ajan olla aitiopaikalla seuraamassa nuorten seksuaaliterveyden edistämisen ja seksuaalikasvatuksen pioneerityötä. Olen kiitollinen kaikille Väestöliitossa kohtaamilleni ihmisille heidän jättämistään jäljistä minuun ja omaan ammatillisuuteeni. Toimin Väestöliitossa vuosien 2001-2018 välillä projektityöntekijänä, projektikoordinaattorina, kehityspäällikkönä ja viimeisimpänä asiantuntija-tiimiesimiehenä. Saatoin lähteä Väestöliitosta, mutta Väestöliitto ei minusta!

Onnea aikuinen, 30-vuotias Väestöliiton Nuorten toiminnot!

Tuulia Råmark
Kirjoittaja työskenteli Väestöliiton seksuaaliterveysklinikalla, Nuorten Avoimissa Ovissa ja nuorten tiimissä useissa tehtävissä vuosina 2001-2018

 

Ihminen voi kestää paljonkin pahaa, mutta toivottomuutta ei koskaan

 

 

 

En tietenkään voi kertoa ihmisistä, joita Väestöliiton työvuosina kohtasin. Mutta sen voin kertoa, että mitä syvemmälle työ seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan parissa ulottui, sitä laajemmaksi se myös mielessäni levisi.

Joskus liiankin.

Pahan äärellä työskenteleminen ei jätä ketään koskettamatta. Jotkut työntekijät se kovettaa kylmäksi, toiset uuvuttaa uhrautujiksi. Parhaimmillaan se herättää tahtoa työskennellä sinnikkäästi toivon puolesta ja nähdä hyvää pahaa tarkemmin.

Olen itsekin kokenut vaaranpaikkoja työvuosien alkutaipaleella. Hetkiä, joissa tuntui, että pahaa tapahtuu niin paljon, ettei hyvä voi koskaan voittaa. Aikoja, jolloin ajattelin seksuaalista väkivaltaa tapahtuvan koko ajan ja kaikkialla. Kotien hiljaisten seinien sisällä, autokoulun ajotunneilla, uimahalliretkillä, iloisten juhlien piiloissa, tennisvalmentajan otteissa, koulun oppitunneilla, kesäisillä mökkimatkoilla ja uskonnon tai sukulaisten hämärässä huomassa.

Ja niinhän sitä tapahtuukin. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta ei katso paikkaa, aikaa, eikä ihmistä. Se ei koskaan ole uhrin näkökulmasta käsin ansaittua, toivottua, haettua tai aiottua.

Seksuaalinen väkivalta ja kaltoinkohtelu koskettaa aina kovimmin sen kokijaa. Surullisten ilmiöiden ja ihmisten tuskallisten kokemusten äärellä työskenteleminen aiheuttaa riskin myös työntekijälle. Kun on työn puolesta jatkuvasti tekemisissä ihmisyyden raadollisen puolen kanssa, on rinnalla kulkijankin suojattava mieltään tarkasti.

Kun elämässä kohtaa paljon pahaa, on vastalääkkeidenkin oltava erityisen vahvoja.

Siksi yksi tärkeimmistä opeistani väkivallan parissa tehtävän työni tiimoilta oli hyvän etsiminen, turvallisuuden vahvistaminen ja itsensä suojaaminen. Toivon tavoittaminen itsensä ja toisen kanssa. Pahuudesta huolimatta maailmassa, yhteiskunnassa ja ennen kaikkea meissä ihmisissä hyvää on aina huomattavasti enemmän. Paha ei aina suinkaan saa palkkaansa, mutta voittajaksi sitä ei voi koskaan vihkiä.

Väkivallan parissa työskennellessä jouduin pakostakin opettelemaan hyvän vaalimista. Sitä, että rajasin romaaneista ja telkkarista kaiken ”väkivaltaviihteen” ulos. Sitä, että juurrutin itseäni yhä syvemmin luontoon, musiikkiin ja estetiikkaan. Että valvoin vielä tarkemmin, keiden kanssa olen vapaa-ajallani ja mistä saan ladattua voimavarojani.

Ihminen kestää paljonkin pahaa, mutta ympärilleen laskeutuvaa toivottomuutta ei koskaan. Eikä toivoa voi kannatella toiselle, ellei itsellä ole siihen vankkaa otetta.

Siksi onkin muistettava, että mitä enemmän on toivottomuutta, sitä vahvemmin on vahvistettava toivoa. Tuoda valoja varjojen rinnalle. Valaa tietoisesti itseen voimaa, jotta voi jakaa sitä toisillekin. Nähdä työn merkityksellisyys ja tärkeys silloinkin, kun tilanne tuntuu uuvuttavalta ja avuttomuus tahtoo astua valtaan.

On turha kirota pimeää ja vihata synkkyyttä, jos ei tee elettäkään valon välittämiseksi.

Aloittaessamme työnteon seksuaalisen kaltoinkohtelun ja väkivallan parissa, asiasta puhuttiin vielä huomattavasti vähemmän kuin tänä päivänä. Reilussa kymmenessä vuodessa on tapahtunut suurta muutosta, jonka edistämistä on edelleen sitkeästi jatkettava. Kaikista ei silti ole rohkeiksi puhujiksi ja sanansaattajiksi, eikä tarvitsekaan olla. Vaikka on tärkeää vaikuttaa, on vielä tärkeämpää vaikuttaa itseensä ja läheisiinsä. Tukea toipumistaan, vahvistaa toivoaan.

Siksi on syytä kysyä samaa kysymystä kahdesta näkökulmasta: Miten voin auttaa itseäni? Miten voin viedä valoa lähelläni tänäänkin?

Ja vasta sitten: Miten voin vaikuttaa laajemmin? Mitä voin tehdä, että hyvä voittaa jatkossakin pahan?

Maaret Kallio
Kallio työskenteli Väestöliiton Seksuaaliterveysklinikalla erityisasiantuntijana vuosina 2006-2015.  

Tällä tekstillään hän tahtoo lämpimästi onnitella Nuorten toimintoja, jotka ovat auttaneet lukemattomia nuoria jo 30 vuoden ajan vahvalla asiantuntijatyöllä ja kohtaamisen myötätuntoisilla taidoilla.

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.

 

 

 

Seksuaaliterveysklinikan lääkärinä

Elina Hermannson, lastenlääkäri-kollega, houkutteli minut hakemaan Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan lääkärin tointa 2000-luvun alussa, kun hän siirtyi muualle töihin. Siitä on jo niin kauan aikaa, etten edes tarkkaan muista koska. Luultavasti vuoden 2005 syksyllä.

Olin vasta valmistunut lastenlääkäri ja työ kiinnosti minua, vaikka en sen sisällön monipuolisuutta edes tajunnut ennen kuin aloitin työt. Alussa olin, kuten työkaverit sanoivat, ulkona kuin lumiukko. Tiimityö, kouluttaminen, verkostoituminen, vaikuttaminen ja työn kehittäminen olivat oikeastaan aivan uusia työnteon alueita, johon hyvinkin ammattikoulumainen lääkärikoulutus ei ollut antanut eväitä. Aivan upean tiimin mukana sain enemmän kuin pystyin itse antamaan.

Nuorten vointia sekä työn vaikuttavuutta seurattiin vastaanoton jälkeisillä kyselyillä. Säännöllisissä yhteiskokouksissa arvioimme mennyttä ja kehitimme parempaa tapaa hoitaa nuoria. NUSKA-projekti lähti käyntiin kyselyjen ja aktiivisten terveydenhoitajien aloitteesta. Työnohjauksesta syntyi myös uusia väyliä viedä seksuaaliterveyttä nuorille eteenpäin, muun muassa kirja ”Puhutaan seksuaalisuudesta”.

Netti-vastaanottoja ja koko internetin mahdollisuuksia tiedon ja neuvojen antajana kehitettiin kiihtyvällä vauhdilla. Jo jätettyäni Väestöliiton Tuija Rinkinen teki väitöskirjan näistä netin seksuaaliterveysvastaanottojen kehityksestä ja ”anatomiasta”.

Töihin oli hyvä mennä, koska ilmapiiri oli kannustava Seksuaaliterveysklinikan johtoa myöten. Mutta muistelen kaiholla myös itse upeaa vanhaa Väestöliiton taloa Kalevankadulla. Lounaspaikkoja oli lähellä paljon ja tuntui jotenkin ihanalta, kun oli kaiken kuhinan keskellä aamuisin töihin tullessa ja iltapäivisin (Stockan kautta J) kotiin lähtiessä.

Viihdyin Väestöliitossa yli kolme vuotta. Tuliaisina uuteen työpaikkaani sain viedä halun kehittää toimintaa jatkuvasti, halun ylläpitää hyvää henkeä lähityökavereiden kanssa, halun kouluttaa ja saada koulutusta nuorisoa koskevissa asioissa ja ymmärryksen siitä, ettei asioita hoideta yksin vaan yhdessä.

Anna Kotiranta

Kirjoittaja on Lasten ja Nuorten sairaalan nuorisovastaanoton vastaava lääkäri, joka työskenteli Väestöliittossa vuosina 2005-2008.

Väestöliiton nuorten toiminnot juhlistaa joulukuussa 30 vuotista taivaltaan blogisarjan muodossa. Blogisarjassa Väestöliiton entiset ja nykyiset nuorten toimintojen työntekijät kertovat muistojaan merkittävistä hetkistä tärkeän työn parissa.