Mikä tekee seksuaalivähemmistöjen yhteiskunnallisesta asemasta niin heikon? Onko se homofobia vai heteronormatiivisuus? Homofobia oikeuttaa joidenkin mielissä syrjinnän ja jopa väkivallan, kun taas heteronormatiivinen kulttuuri suojaa niiltä. Jokainen ihminen on hetero, kunnes toisin todistetaan – eikä heteroita syrjitä tai pahoinpidellä identiteetin vuoksi. Kaapista tuleminen on toki yhä useammin ilon aihe: eräänlainen osoitus henkilökohtaisesta rohkeudesta, moraalisesta integriteetistä, mitä näitä nyt oli. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se syy miksi seksuaalivähemmistöiltä tällainen suoritus vaaditaan: meidän yhteinen heteronormatiivinen kulttuurimme.

Jokainen osallistuu sen ylläpitämiseen: heterot, homot, ihan kaikki. Jos jossain on tilausta norminpurkutalkoille, niin tässä. Ei kysytä enää miesoletetuilta, että onko tyttöystävää, rohkaista sanomalla että kyllä se vaimo vielä löytyy tai tarpeettomasti sukupuoliteta  ohimennen  tehtyjä kommentteja. Jätetään ihmisille tilaa määritellä itse itsensä, omista lähtökohdistaan. Sen eri vähemmistöryhmien kokeman irrallisuuden tunteen ruokkiminen arvottavalla ja sukupuolittavalla kielenkäytöllä ei ole eettistä eikä tarkoituksenmukaista. Siitä on täysin mahdollista pidättäytyä kokonaan – jopa varsin pienin henkilökohtaisin uhrauksin.

Heteronormi on sosiaalisesti ja kulttuurisesti tuotettu, ei siis mikään luonnonlaki. Itse asiassa se haastetaan joka kerta kun joku ei-hetero niin sanotusti tuo sen toisenkin jalkansa pois Narniasta. Vähemmistöseksuaalisuuden julki tuominen on edelleen enemmän tai vähemmän vallankumouksellista – eräänlainen henkilökohtaisen poliittisen aktivismin lakipiste. Mikään ei vähennä ennakkoluuloja tai pura stereotyypioita yhtä tehokkaasti kuin sen osoittaminen, että hlbtiq-ihmisten asema koskettaa omaakin lähipiiriä. Seksuaalivähemmistöjen asia on meidän. Tasa-arvoisen avioliittolain kaataminen tai syrjinnän legitimisointi ei kosketa vain noita muita ihmisiä tuolla jossain etelän suurissa kaupungeissa vaan myös sitä omaa veljenpoikaa missä päin Suomea sitä ikinä sitten asutaankin.

Ikävä kyllä tilanteessa jossa ihmisoikeudet nähdään pelinappuloina – hallitusohjelmien kynnyskysymyksinä, luovuttamattomina mutta joustavina tai täysistuntosalin puheenvuoroja ansaitsemattomina – täytyy maailman luonnollisimpien asioiden luonne politisoituneina ilmiöinä hyväksyä. Avoin homoseksuaalisuus ei ole uhka kenellekään, mutta niin vain jotkut valvoo öitä sen vuoksi – että sellainen siitä voidaan rakentaa. Ei oteta sitä haasteena, vaan muistutuksena siitä että kerran voitettuja oikeuksia pitää olla valmis puolustamaan.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurmalehden toimituskunnan jäsen.