Vihapuhe on ilmaisua, jolla levitetään ja oikeutetaan vihamielisyyttä ja syrjintää eri vähemmistöjä kohtaan. Vihapuhe on tunnistettu niin vakavaksi ilmiöksi, että se edellyttää hallitustasoisia linjauksia. Vihapuhe vaientaa, ja se on uhka demokraattiselle keskustelulle.

Vihapuhe ei kuitenkaan ole ainut puhumisen tapa, jolla ihmisiä ja ryhmiä suljetaan ulkopuolelle. Itse asiassa paljon vihapuhetta yleisempää on vihjepuhe: sanat, otsikot, tulkinnat, joissa vihjataan, että tässä on ihminen tai ihmisryhmä, joka ei kuulu joukkoon. Toisin kuin vihapuhe, vihjepuhe on usein tiedostamatonta ja tahatonta.

Yhtenä harrastuksenani kerään otsikoita ja lehtijuttuja, joissa tiedostamattomat ennakkoluulomme sekä toiseuttaminen ja ei-valkoiseksi rodullistaminen tulevat näkyväksi. Esimerkiksi eräässä koulutusalojen sukupuolittuneisuutta käsitelleessä lehtijutussa kuvattiin: ”Me olemme aika valkoinen ja keskiluokkainen porukka, esimerkiksi maahanmuuttajia on opettajaopiskelijoissa vähän.” Lauseessa havainnollistuu, kuinka maahanmuuttajan ajatellaan olevan jotain muuta kuin valkoinen ja keskiluokkainen. Toisessa jutussa käsiteltiin lääkäriopiskelijoiden moninaisuutta. Jutussa oli haastateltu seitsemää naista, joista neljä oli syntynyt Suomessa ja heistä kahdella oli lisäksi suomalainen äiti. Silti jutun kehys ja otsikointi oli rakennettu maahanmuuttajuuden ympärille.

Rasismi on sisäänrakennettu moniin arkipäiväisiin tilanteisiin, mukaan lukien vallitseviin tapoihin luokitella ihmisiä. Ulossulkevaa vihjepuhetta ei kuitenkaan ratkaista leikkimällä, ettei ihmisten välillä ole eroja. Rasismia ei poisteta toteamalla yksinkertaisesti, että olemme kaikki samanlaisia. Silloin suljemme silmämme myös eriarvoisuudelta ja etuoikeudelta. Eriarvoisuuteen ei voida puuttua, ellei ensin osoiteta sen olemassaoloa.

Väitöskirjassani tutkin venäläis-, somalialais- ja kurditaustaisten väestöryhmien terveyttä ja hyvinvointia. Tarkastelin erityisesti liikkumisvaikeuksia, mielenterveysoireita ja koettua syrjintää. Havaitsimme, että syrjintäkokemukset lisäsivät heikon koetun terveyden, pitkäaikaissairauden sekä mielenterveysoireiden todennäköisyyttä. Terveyserojen kaventaminen vaatii myös syrjinnän tunnistamista ja siihen puuttumista.

Ihmisiä ja yhteiskuntaa tutkittaessa on äärimmäisen tärkeää tunnistaa väestöryhmien rakennettu ja muuttuva luonne. On huomattava, että luokitteluilla ja käsitteillä on todellisia vaikutuksia ihmisten arkeen. Vihapuhe ja vihjepuhe syrjäyttävät ja vaikuttavat kuulumisen kokemukseen. On mahdotonta kokea olevansa osa yhteiskuntaa ja ”meitä”, jos jatkuvasti vihjataan muuta.

Uuden vuosikymmenen käynnistyessä haastan meitä kaikkia – tutkijoita, toimittajia ja tavallisia kansalaisia – entistä paremmin tunnistamaan ja kitkemään toiseuttavia, eksotisoivia ja ulossulkevia vihjeitä puheestamme. Sanoillamme on valtaa edistää hyvinvointia ja osallisuutta.

Shadia Rask

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja tutkimuspäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella. Väestöliitto myönsi Raskin väitöskirjalle vuoden 2019 Väinö Kanniston tunnustuspalkinnon parhaasta väestötieteellisestä opinnäytteestä kuolleisuus- ja terveystutkimuksen alalla. Tällä hetkellä Rask vetää Moninaisesti parempi -hanketta, jonka tavoitteena on edistää monimuotoisuutta työelämässä. Hän on myös THL:n monikulttuurisuuden asiantuntijaryhmä MONET:in jäsen.