Tyttö vai poika

Kuva

Meillä on perjantaina rakenneultra (tämän linkin ”toinen tutkimus”). En osaa enää tosissani ajatella, että jotain voisi olla pielessä tai mennä pieleen, vaikka niin voi käydä koska vaan.

Nyt mietin, onko oikeasti hyvä saada tietää etukäteen, onko meille tulossa tyttö vai poika. Vaikka ei sitäkään voi ihan varmaksi saada tietää pelkän ultran perusteella. Mutta aika hyvät mahkut kuitenkin.

Aluksi me oltiin molemmat sitä mieltä, ettei haluta tietää.

Eikä mun nytkään tarvi saada tietää sen takia, että voisin alkaa ostella vaaleansinisiä tai vaaleanpunaisia juttuja. Ei niin, etten välttämättä ikinä osta yhtään vaaleansinistä tai vaaleanpunaista juttua, en vaan osaa kuvitella ostavani mitään syntymättömälle vauvalle. (Mulla on siis edelleen ne 8 000 kaveria, joilla on yhteensä 20 000 lasta. Luulen, että me hukutaan riepuihin.)

Musta tuntuu, että mun tarvii saada tietää sikiön sukupuoli perjantaina sen takia, etten osaa enää ollenkaan ajatella, että meille voisi tulla poika. (Paitsi järjellä siis.)

Our baby on ollut she siitä lähtien, kun se mainittiin eka kerran vuonna 2009, melkein kaksi vuotta ennen kuin sitä ruvettiin yrittämään.

Kun tein vuonna 2010 kaverin polttareissa kymmenen vuoden aarrekartan (kuvassa), Susi kysyi miksi olin peittänyt lapsen naaman lehtileikkeellä. No tietysti siksi, ettei lapselle tulisi paha mieli siitä, että olen kuvitellut sen tietyn näköiseksi!

Voikohan pojalle tulla paha mieli siitä, että olin kuvitellut saavani tytön?

Tää kaikki on aikamoisen spekulatiivista. Olen varma, että olen ihan yhtä onnellinen pojasta kuin tytöstä. Ja jos vanhemmat on onnellisia lapsestaan, on epätodennäköistä, että lapsi saa psyykkisiä ongelmia kuvasta, jonka sen äiti on leikannut naistenlehdestä sata vuotta sitten.

Silti semmoinen olo, että olis parempi, jos tietäisin ennemmin kuin myöhemmin.

7 kommenttia artikkeliin ”Tyttö vai poika

  1. Minä olin myös aina ajatellut, että ensimmäinen lapsi on automaattisesti tyttö, kun eihän se mikään muu voi olla… no, nyt pitelen kiljuvaa poikaa sylissä, ja eihän se mikään muu voisi olla 😀

    Tykkää

  2. Minä salaa aina toivoin tyttöä ja alkuun en edes muuta ajatellutkaan. Jossain vaiheessa havahduin ajatukseen, että lapsi saattaisi olla myös poika. Ja pitkään ennen rakenneultraa olin aivan varma, että poika olisi tulossa. Rakenneultrassa meille sanottiin, että lapsi on ”joko tyttö tai ujo poika”. 😉 Tämän jälkeen en enää tiennyt, mitä odottaan. Toki jälleen haaveiln tytöstä, mutta sukupuoli menetti merkityksensä. Hän oli vain Pikkunen. Kaikki, jotka mahaa katsoen arvuuttelivat sukupuolta, sanoivat pojan olevan tulossa.
    Kun raskaus oli loppumassa -yllättäen jo rv36, saimme paria päivää ennen varman tiedon, että tyttö sieltä tulee.:)

    Ja niin toukokuun alussa meille syntyi sektiolla tytär. Yhtään selkeästi vaaleanpunaista vaatetta ei meillä vieläkään ole, toisin kuin sinisiä kyllä -itse pidän sinisestä, joten meidän tytöltä löytyy myös se väri. Vasta nyt olen harkinnut myös jotain vaaleanpunaista.. Tyttö aloitti elämänsä sairaalan tehohoidossa, joten ei vielä ole vaatteita tarvinnut. Vähitellen saamme myös omia vaatteita käyttää ja sen kunniaksi ajattelin joten oikein tyttömäistö hankkia. 🙂 Ja mekkojakin!

    Onnea teille rakenneultraan. Toivotaan, että kaikki on hyvin. Olipa lapsi sitten tyttö tai poika, kunhan on terve. Niinhän kaikki toivoo.. Vaikka lopulta, mikä on terveen jq sairaan lapsen todellinen ero? Meidän tyttö ei kaikista odotuksista huolimatta ollutkaan ’täysin terve’ , mutta silti niin rakas ja suloinen Pikkunen. ❤

    Tykkää

    1. Moiks Anniina! Kysyttiin ja just oon kirjoittamassa siitä. Luulin, että S sisällytti tiedon sen omaan bloggaukseen, mutta se olikin halunnut jättää kertomisen mulle.

      Tykkää

Kirjoita kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.