Tehokkain ehkäisy ei ole kaikkien saatavilla

Kierukka kohdussa

Pysäyttäkää painokoneet: Kaikki ehkäisyvälineet eivät ole yhtä tehokkaita keskenään. On tehokkaita ja paljon tehokkaampia.

Ehkäisymenetelmien tehoa voidaan tutkia siten, että mitataan kuinka monta sadasta ehkäisynkäyttäjästä tulee vuoden aikana raskaaksi. Siis otetaan sata raskauden ehkäisyn tarvitsijaa, aloitetaan ehkäisy vuoden alussa ja katsotaan vuoden viimeisenä päivänä kuinka kävi. Mittari tunnetaan lääketieteessä Pearlin indeksinä.

Lääkäriyhdistys Duodecimin raskauden ehkäisyn Käypä hoito -suosituksesta löytyy menetelmien tehoa vertaileva taulukko. Olennaista on huomata, että tulokset vaihtelevat sen mukaan, onko kyseessä ollut ohjeenmukainen käyttö vai tyypillinen käyttö.

Tuloksissa on merkittäviä eroja sen mukaan, kummanlaista ehkäisyn käyttö on ollut, siis täsmälleen valmisteen pakkausselosteen ja mahdollisesti lääkärin tai hoitajan antamien ohjeiden mukaista, vai sitten sitä toista, eli tyypillistä, kaurapuuroarjen mukaista käyttöä.

Kaurapuuroarjenmukaista käyttöä on se, että joskus e-pilleri unohtuu ottaa, pilleripakkaus ei muistu mukaan viikonloppumatkalle, ehkäisyrengas unohtuu emättimen ulkopuolelle yli kolmeksi tunniksi, kondomi liukuu pois peniksen päältä ja niin edelleen.

Tiedättehän, tyypillistä käyttöä, tyypillistä elämälle.

Ehkäisymenetelmien välillä on siis eroja, mutta miten suuria. Hahmottaaksemme tilannetta, otetaan lähtökohdaksi henkilöt, jotka eivät käytä mitään ehkäisyä. Heistä 85 % tulee vuoden aikana raskaaksi. Miesten kondomia huolellisesti käyttävistä sadasta henkilöstä kaksi tulee raskaaksi, mutta tyypillisessä käytössä peräti 15 vuoden aikana. E-pillerin käyttäjistä raskaaksi tulee 0-2 sadasta.

Erot ohjeenmukaisen ja tyypillisen käytön ryhmissä ovat sitä suuremmat, mitä isompi on käyttäjän vastuu. Mitä enemmän muistettavaa ja huolehdittavaa menetelmän käyttöön liittyy, sitä suuremmat ovat erot. Tämä on ymmärrettävää; unohtamista voi pitää kuitenkin aika inhimillisenä.

On kuitenkin myös valmisteita, joiden tehoa ei käyttäjä voi toiminnallaan heikentää. Ne ovat pitkävaikutteisia valmisteita, ehkäisykierukoita ja -kapseleita. Näiden ryhmässä ovat kaikista olemassa olevista ehkäisyvaihtoehdoista kaikkein tehokkaimmat; hormonikierukoiden ja -kapseleiden Pearlin indeksi on 0.05-0.2, siis käytännössä yhdenkään ehkäisyn käyttäjän ei pitäisi vuodessa tulla raskaaksi. Ehkäisykapseleiden teho on jonkin verran kierukkaa parempi, syynä ehkä yksinkertaisempi asettamistapa ja varmempi paikallaan pysyminen.

Harmillista kyllä pitkäaikaisten, tehokkaiden välineiden hinnat ovat monelle este ehkäisyn hankinnalle ja käyttöönotolle. Esimerkiksi kolmen vuoden tehokkaan suojan raskautta vastaan tarjoavan ehkäisykapselin hinta on reilut 150 euroa. Kela-korvausta ehkäisystä ei saa, koska kyse ei ole sairauden hoidosta, mikä on korvauksen myöntämisen ehto.

Sataviisikymmentä euroa on iso summa työssäkäyvällekin, mutta se on valtava, suorastaan giganttinen nuorelle.  Ja juuri nuorille henkilöille pitkäaikainen ehkäisy sopisi loistavasti – teho säilyy, eikä vaadi käyttäjältä huolellisuutta. Teho kestää raskaammankin festarijuhlinnan, hajamieliset tenttiviikot ja psykoottistasoiset ihastumisilmiöt.

Ehkäisykapseli

Juuri kapseleiden ja kierukoiden maksuton tarjonta laski Vantaalla nuoruusikäisten raskaudenkeskeytysten määrää. Samanlaisia havaintoja on maailmalla runsaasti.

Joukko kuntia tarjoaa tänään ehkäisyä maksutta nuorille ja nuorille aikuisille. Osassa myös pitkäaikaiset menetelmät ovat mukana valikoimassa. Kokemukset ovat pääsääntöisesti hyviä. Nuorten kiinnostus pitkäaikaisiin vaihtoehtoihin on kasvanut ja käyttöönotot ovat yleistyneet.

Vaikuttaa siltä, että on olemassa joukko ihmisiä, joilla on tarve luotettavalle ehkäisylle ja kun heidän kohdaltaan esteitä käyttöönoton tieltä puretaan, lisääntyy käyttökin. Hyvin yksinkertaista, hyvin tehokasta.

 

 

Arvostava vuoropuhelu on tärkeää seksuaalikasvatuksessa

Median uutisoimat seksuaalirikokset ovat herättäneet aiheellisen huolen siitä, miten  erilaisista yhteiskunnista Suomeen muuttaneet tuntevat suomalaisen lainsäädännön ja tasa-arvon periaatteet.

Olemme Väestöliitossa tehneet viime vuosina paljon työtä monikulttuurisuuden ja seksuaalikysymysten parissa. Olemme tuottaneet seksuaalikasvatuksen materiaaleja kotoutumiskoulutuksiin, selkokielisen verkkokurssin seksuaalioikeuksista ja tasa-arvosta sekä videon 8 kielellä. Olemme myös kouluttaneet vapaaehtoisia toimimaan tasa-arvon lähettiläinä keskustelutilaisuuksissa vastaanottokeskuksissa eri puolilla maata sekä mentoreina seksuaalisuuden asioissa Helsingissä.

Maahanmuuttajien tieto suomalaisesta lainsäädännöstä ja tavoista ei kasva sillä, että lakipykälät ja muu tieto kaadetaan tulijoiden päähän jonakin tietopakettina, pahimmillaan kirjallisen esitteen muodossa. Nämä asiat ovat vaikeita ja käsitteellisiä, joten niistä on voitava keskustella. Uusia asioita voidaan omaksua vain arvostavan vuoropuhelun kautta.

Keskeistä onnistuneessa seksuaalikasvatuksessa on, että se perustuu aidosti kaksisuuntaiseen vuorovaikutukseen. Täytyy siis kuunnella, ei vain saarnata yhtä totuutta. Täytyy pohtia ja vastata vaikeasti muotoiltaviin kysymyksiin.

Erityisesti nuorilla maahan tulleilla on paljon pohdintoja siitä, miten intiimeissä ihmissuhteissa tulisi täällä toimia. Mikä on oikein? Mitä minulta odotetaan? Miten pitäisi suhtautua humalaiseen tyttöön? Mitä teen, kun baarissa tai koulussa nainen istuu syliini ja yrittää suudella väkisin? Entä jos olen päätynyt sänkyyn ja nainen alkaakin sanoa, ettei halua? Vaatii opettelua ymmärtää, että täälläpäin naisen ei tarkoittaa todellakin ei, eikä ole pelkkää sievistelyä. Ja ettei miehenkään tarvitse olla aina valmis.

On tärkeää kertoa jokaiselle suomalaisesta lainsäädännöstä ja rangaistuksista. Jos asiat kertoo poliisi muodollisesti ilman keskustelua ja perusteluja, asia ei uppoa. Vastaanottokeskuksissa asuvat vakuuttavat usein asiantuntijoillemme kiitollisuuttaan saada keskustella seksuaalikysymyksistä. He voivat väittää, ettei heille kukaan koskaan ole kertonut näistä asioista halaistua sanaa, vaikka paikalla olisi todistetusti käynyt joku viranomainen tulkin kanssa kertomassa lainsäädännöstä. Kyse on siitä, että viestin perille menemiseksi tarvitaan keskustelua sekä selkokieltä. Muuten asia ei tunnu merkitykselliseltä tai itseä koskevalta ja jää käsitemössöksi, jolla ei koeta olevan kosketusta omaan elämään. Monella kriisimaista tulleella on myös masennusta, joka heikentää oppimis- ja muistamiskykyä.

Seksuaalikasvatuksessa on suuri hyöty kokemusasiantuntijoista. Niitä, jotka ovat itse kokeneet menestyksekkään Suomeen asettumisen ja kotoutumisen, kuunnellaan tarkkaan. On myös hyvä jos seksuaalisuudesta voi keskustella asioihin perehtyneen vanhemman henkilön kanssa omalla kielellä. Näin ehkäistään miesporukoissa toisinaan syntyvää naisia esineellistävää keskustelukulttuuria.

Asiat uudessa asuinympäristössä avautuvat pikku hiljaa, kun on tekemisissä ihmisten kanssa ja pystyy keskustelemaan asioista. Kun tänne tulijat otetaan vastaan tasaveroisesti, annetaan mahdollisuuksia tehdä työtä ja heidän kanssaan ollaan ylipäätään tekemisissä, on meillä avaimet vähentää väkivaltaa.

Muistetaan, että maahan muuttaneissa on hyvin erilaisia ihmisiä, eri puolilta maailmaa ja eri perustein maahan tulleita. Seksuaalirikoksiin syyllistyy kuitenkin vain hyvin pieni murto-osa maahan tulleista. Viime kädessä kaikki häviävät, jos kokonaisia ihmisryhmiä leimataan ja hyljeksitään.

Meillä ei ole varaa vaieta seksuaalioikeuksista

On taas aika opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku päiväyksiin. Aika tehdä lupauksia, vilkaista menneeseen, kohdistaa katse kohti tulevaa.

Viime vuosi oli monin tavoin ristiriitainen – seksuaalioikeuksista puhuttiin enemmän kuin koskaan. Joka puolella maailmaa seksuaalioikeudet alkoivat nousta poliittisen keskustelun keskiöön – Suomessa media heräsi kirjoittamaan yhä nousevasta, naisten oikeuksia ja seksuaalioikeuksia vastustavasta liikkeestä. Myös oikeus turvalliseen aborttiin puhutti. Tähän vaikutti osaltaan ulkoministerin abortin vastaiset kirjoitukset ja osallistuminen vallinnanvapautta vastustavaan marssiin Kanadassa.

Tilanne on siis ristiriitainen – toisaalta hyvin järjestäytynyt ja rahoitettu fundamentalistinen liike taistelee yhä voimakkaammin sen eteen, että naisten oikeuksia ja seksuaalioikeuksia ei enää tunnustettaisi olennaisiksi ihmisoikeuksiksi, ei edes EU:ssa. Toisaalta päättäjät tiedostavat yhä vahvemmin, että ilman ihmisten mahdollisuutta valita lapsilukuaan, kumppaniaan, elää suojassa väkivallalta ja saada tietoa seksuaalisuudesta, ei YK:n Kestävän kehityksen tavoitteita voida saavuttaa – eivätkä muutkaan ihmisoikeudet voi yksilön kohdalla toteutua.

Väestöliitto on tehnyt väsymätöntä työtä sen eteen, että seksuaalioikeudet tunnistetaan ja tunnustetaan joka puolella maailmaa ihmisten perustavanlaatuisiksi oikeuksiksi, joita valtioiden tulee suojella. Oikeuksien toteutuminen vaatii sosiaalisten normien muuttumista ja investointeja terveys- ja koulutussektoreille. Mikään investointi ei toisaalta ole yhtä tuottoista. Silloin, kun ihmiset saavat päättää kehostaan, on heillä mahdollisuus myös saada koko pontentiaalinsa yhteiskuntansa käyttöön.

Vuonna 2019 seksuaalioikeudet vaativat puolustajia, enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Vuosi 2019 tulee monin tavoin olemaan merkittävä vuosi. Suomen pitkäaikainen yhteistyökumppani YK:n väestörahasto UNFPA täyttää 50 vuotta, Suomi toimii EU:n puheenjohtajana ja luvassa on useammat vaalit.

Suomella on loistava hetki ja myös velvollisuus nostaa esille seksuaalioikeuksien merkitystä maapallon tulevaisuuden ja tulevien sukupolvien takia. Ja meidän jokaisen tehtävä on äänestää sellaisia päättäjiä, jotka uskaltavat puhua seksuaalioikeuksista ja vaatia niiden toteutumista sekä Suomessa että globaalisti. Vaikenemisella on liian kova hinta.

Väestöliitto jatkaa poliittista asiantuntija- ja vaikuttamistyötä, globaalikasvatuksen kehittämistä ja kehitysyhteistyöhankkeita Malawissa, Nepalissa, Keski-Aasiassa ja Tadjikistanissa vuonna 2019.

 

Tunteet polkuna itsetuntemukseen

Joskus mietin olevani melkein kuin soitin. Jokin ihminen, tapahtuma tai asia painaa jotain kohtaa minussa synnyttäen erilaisia tunteita, kuin sointuja ikään.  Soinnut toimivat minulle viesteinä. Voin kuunnella, mistä ne kertovat. Tunteet eivät ole minä. Ne ovat minussa syntyviä vasteita erilaisiin sisäisiin tai ulkoisiin tapahtumiin. Jokin tapahtumissa kaipaa huomiotani. Tunne on merkkinä siitä. Tunteet kutsuvat pysähtymään, antamaan huomiota asialle ja johdattavat tienviittojen tapaan jonkin oleellisen äärelle.

Kysy itseltäsi: mitä tämä tunne kertoo minulle? Mikä tässä asiassa on minulle tärkeää? Mistä täyttymättömästä tarpeesta tämä tunne ehkä kertoo?

Suru voi viestiä, että olet menettänyt jotain, mikä oli tärkeää, jotain millä oli sinulle merkitystä. Samalla voit tuntea myös vaikkapa yksinäisyyttä, minkä takaa voi löytyä seuran tai kiintymyksen tarpeita. Viha tai suuttumus voi viestiä, että on tapahtunut jotain mitä et toivonut, mikä tuntuu epäoikeudenmukaiselta tai siltä ettei sinua ole otettu huomioon. Näiden takaa voi puolestaan löytyä kunnioituksen ja huomion tarpeita. Tunteet ilmestyvät, kunnes niiden taakse kätkeytyneet tarpeet ovat tulleet huomioiduiksi.

Aina ei ole helppoa tietää mitä tuntee. Tunteet voivat olla monikerroksellisia tai tuntua lähes nipulta, jolloin niitä on vaikea erottaa toisistaan. Auttaa, kun voi tuomitsematta tutkailla, mitä kaikkea itsessä tunteeseen oikeastaan liittyykään. Kun pysähtyy vaikkapa vihan äärelle, voi huomata, että jokin toisen toiminnassa tai sanoissa herätti itsessä oikeastaan ensin pelon. Tarkemmin katsoen ehkä hylkäämisen pelon tai torjutuksi tulemisen tunteen, mikä on käynnistänyt puolustautumisen tai hyökkäämisen. Toiselle ja monesti itsellekin näkyy vain viha. Vaatii asian ja itsensä äärelle pysähtymistä, että tunteisiin saa selvyyttä ja havaitsee, mitä itsessä tapahtuu.

Kaikki tunteet ovat luonnollisia sellaisenaan. Voimakkaat tunteet kertovat elämästä, jolla on merkitystä. Meitä ei kuitenkaan välttämättä ole elämässämme rohkaistu kaikkien tunteiden sallimiseen tai hyväksymiseen. Olemme saattaneet oppia peittelemään tai kätkemään osaa tunteista, kuten vaikka ärtymystä, vihaa, kateutta tai mustasukkaisuutta. Niitä ei ole ollut soveliasta näyttää tai niiden ilmaisuyritykset ovat johtaneet epätoivottuihin lopputuloksiin. Emme ehkä myönnä niitä itsellekään. Meitä saattaa hävettää, että meissä edes syntyy sellaisia tunteita. Saatamme kätkeä, tukahduttaa ja kieltää niitä.

Monesti kuulee tunteita määriteltävän positiivisiin, negatiivisiin, terveellisiin tai epäterveellisiin. Epäterveellisempää on kuitenkin turruttaa tai kieltää tunteita, koska se johtaa kaikkien tunteiden latistumiseen. Silloin elämä ei tunnu enää miltään ja kadottaa merkityksensä. Samalla, kun emme halua elämään kuuluvaa kipua, tuskaa tai surua, niin kiellämme myös ilon ja onnen tunteet. Ihmiselämään kuuluvat kaikenlaiset tunteet ja tunnetilat, emme voi valita pelkästään kolikon kirkkaampaa puolta.

On epärealistista vaatia, että olisi koko ajan hyvällä tuulella tai tuntisi aina onnea ja iloa. Ikuisesti iloisessa tilassa eläminen saattaa kertoa myös sisäisen maailman joustamattomuudesta. Muuta ei ehkä sallita itselle. Siinä pysymällä saatamme peittää todelliset tunteemme itseltämme tai muilta ja näyttää vain sosiaalisesti helpommin hyväksyttäviä tunteitamme. Tiukasti positiivisessa asenteessa pysyminen voi saada meidät myös tuntemaan huonommuutta siitä, jos kuitenkin sisällä tunnemme olomme toiseksi. Auttaa, jos tunteet voi nähdä vain luonnollisena vasteena johonkin sisäiseen tai ulkoiseen ärsykkeeseen, kuten ajatukseen, muistoon, tilanteeseen, asiaan, ihmiseen, sanaan tai äänensävyyn ja ymmärtää, että havaintojemme lisäksi myös tulkintamme vaikuttavat tunteiden syntymiseen.

Miten sitten olla tunteiden kanssa?

Anna itsellesi lupa tunteeseesi, hyväksy tunteesi. Sano vaikka: saan tuntea näin. Mitä enemmän pystymme hyväksymään itsessämme kaikenlaisia tunteita sitä vähemmän jäämme niihin kiinni. Ne pääsevät katoamaan kuin itsestään, menemään ohi omia aikojaan. Tunteiden hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita, että voi käyttäytyä, sanoa tai toimia miten tahansa. Tunteiden salliminen ei vapauta vastuusta. Huomioi myös missä voit turvallisesti antaa tunteen tulla, olla ja mennä pois. Kun oppii hyväksymään omia tunteitaan paremmin, niin niitä on helpompi hyväksyä myös toisissa.

Ihmiselämään kuuluu niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviäkin tunteita, asioita ja tilanteita. Tunteesi tekevät sinusta ihmisen. Ei heikkoa ihmistä, vaan kokonaisen elävän ihmisen.

Sanna Nojonen
Psykoterapeutti, Mindfulness-ohjaaja

Sanna Nojonen työskentelee Väestöliiton terapiapalveluissa ja auttaa asioissa, jotka voivat liittyä esim. ihmissuhteisiin, elämän kriiseihin, mielialaongelmiin, itsetuntoon, pelkoihin, traumaattisiin kokemuksiin tai suruun. Hän on työskennellyt pitkään asiakkaiden kanssa, joilla on ollut raskauteen tai lapsettomuuteen liittyviä psyykkisen tuen tarpeita, kuten lapsen menetys, vakava sairaus, synnytyspelko tai -trauma.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

Nuoret kestävän kehityksen keskiössä

Joukko nepalilaisia nuoria pohtimassa, miten vaikuttaa lähiyhteisössä. Joulukuu 2018, Väestöliitto.

Miltä sinusta tuntuisi jos et saisi mahdollisuutta vaikuttaa sinulle tärkeisiin asioihin? Turhauttaa? Ärsyttää? Suututtaa? Aivan varmasti turhauttaisi, sillä meillä jokaisella on oikeus vaikuttaa. Emme voi tehdä kestäviä päätöksiä jättämällä osan porukasta päätöksenteon ulkopuolelle. Tästä syystä nuorten osallistuminen yhteiskuntaan ja päätöksentekoon on ehdottoman tärkeää.

Maailmassa on tällä hetkellä 1,8 miljardia 10–24-vuotiasta nuorta. Nuorten sukupolvi on nyt suurin koko historiassa. Tässä porukassa on potentiaalia vaikka millä mitalla ja se kaikki potentiaali menee hukkaan, mikäli nuoria ei kuunnella ja oteta mukaan aktiivisiksi yhteiskunnan toimijoiksi. On annettava tilaa nuorille ja heidän ajatuksilleen. Emme voi tehdä päätöksiä, jotka koskettavat nuoria ja tulevia sukupolvia ilman heidän osallistumistaan.

Nuorilla on uutta näkemystä asioihin ja innokkuutta olla mukana rakentamassa parempaa tulevaisuutta maailmaan. Nuoret osaavat katsoa asioita boksin ulkopuolelta ja sen vuoksi heillä on uutta ja kaivattua näkemystä yhteiskunnallisista asioista. Monesti pelkäämme muutosta, mutta tässä kohtaa muutos on hyvästä. Pohditaan kriittisesti omia valintojamme ja otetaan vastaan uusia ideoita ja näkemyksiä. Tehdään yhdessä muutosta kestävämmän maailman puolesta.

Agenda2030 eli kestävän kehityksen tavoitteiden ytimessä on tavoite, että ketään ei jätetä tässä kehityksessä jälkeen (leave no-one behind). Tässä kiteytyy se tärkein pointti kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Kestävää kehitystä ei voi tapahtua, mikäli kaikki eivät ole tässä mukana. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että kuuntelemme nuorten ajatuksia kestävästä kehityksestä ja myös otamme nuoret mukaan tekemään päätöksiä.

Kestävän kehityksen tavoitteissa jokainen tavoite on yhtä tärkeä ja ne ovat vahvasti linkittyneitä toisiinsa. Emme siis voi saavuttaa yhtä tavoitetta ilman toista ja mukaan tarvitaan kaikkia. Ei siis riitä, että nuoret otetaan esimerkiksi mukaan päättämään vain koulutuksesta vaan nuorten osallistuminen tulee taata jokaisen kestävän kehityksen tavoitteen saralla.

Nuorten toimijuutta korostetaan eri sektoreilla ja tasoilla yhä enemmän ja se on juuri oikea suunta. YK lanseerasi viime vuoden syyskuussa Youth2030-nuorisostrategian. Sen tavoitteena on maailma, jossa jokaisen nuoren ihmisoikeudet toteutuvat. Tällä varmistetaan, että jokainen nuori voi saavuttaa täyden potentiaalinsa ja omalta osaltaan toimia kehityksen muutosagentteina. Nuorten osallistaminen ja voimaannuttaminen ovat läpileikkaavia teemoja myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa.

Kun nuorten ihmisoikeudet toteutuvat ja he saavat mahdollisuuksia sitä kautta saavuttaa täyden potentiaalinsa, he myös vaikuttavat osaltaan kestävän kehityksen toteutumiseen. Kestävä kehitys on vastavuoroista ja emme voi saavuttaa sitä, jos kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia. Ei jätetä ketään kehityksessä jälkeen vaan ollaan kaikki yhdessä mukana toteuttamassa kestävää kehitystä.

Pian sinulla on mahdollisuus kuulla, mitä nuorilla on sanottavaa seksuaalioikeuksista. Väestöliiton podcastit puhuvat nuorille antaen samalla äänen nuorille itselleen. Nuoret ympäri maailmaa vastaavat kysymyksiin elämästä, rakkaudesta ja seksistä. Jokainen podcast-jakso esittelee yhden seksuaalioikeuden. Tarinoiden lisäksi kuulet, miten seksuaalioikeudet toteutuvat maailmassa juuri nyt ja miten niiden toteutumisella muutetaan maailmaa. 

Podcast-sarja seksuaalioikeuksista julkaistaan keväällä 2019. Pysy kuulolla!

Podcastit tuotetaan Frame, Voice, Report! –hankkeen tuella.

 

 

 

 

 

 

Kumpi on sinulle tärkeämpi: kumppani vai älypuhelin?

Parisuhteiden hyvinvointia häiritsee uusin teknologia – varsinkin älypuhelimet. Vaikka älylaitteet auttavat ihmissuhteiden ylläpitämisessä, varjopuolena on hiljattain lisääntynyt riippuvuus niihin. Älypuhelimen runsaalla käytöllä on uusien tutkimusten mukaan monia haittapuolia. Kännykän vilkuilu aiheuttaa katkoksia keskusteluun ja heikentää empatiakykyä. Puhelimen selaaminen synnyttää riitoja ja herättää epäluottamusta romanttisissa suhteissa. Heikentyneen parisuhteen myötä kännykän käyttö on yhteydessä kohonneeseen masennuksen riskiin.

Nykyihminen muodostaa intiimin suhteen kännykkänsä kanssa. Sen vieressä nukutaan ja se kulkeutuu jopa vessaan. Puhelimen pääsykoodia ei mielellään jaeta kumppanin kanssa. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan yhdysvaltalaiset opiskelijat käyttävät kännykkäänsä keskimäärin 9 tuntia päivässä. Suomalaiset eivät liene kaukana näistä lukemista.

Kännykkäänsä uppoutunut kumppani herättää mustasukkaisuutta. Älylaitteet aiheuttavat osalle ihmisistä epävarmuutta juuri niiden sosiaalisen luonteen vuoksi. Ulkopuolisuuden tunnetta korostaa se ristiriita, että kumppani on fyysisesti läsnä, mutta henkisesti muualla. Jatkuva mustasukkaisuus heikentää parisuhteen laatua.

Kännykän käyttöön liittyvien riitojen määrään vaikuttaa se, kuinka yksimielisiä kumppanit ovat kännykän käytöstä. Jos kumppanit käyttävät kännyköitään toistensa seurassa lähes yhtä paljon, riitoja syntyy vähemmän. Myös ihmisen yksilölliset tarpeet ja odotukset parisuhteelta vaikuttavat. Runsaasti kumppaninsa huomiota tarvitseva ihminen häiriintyy kännykän käytöstä herkemmin.

Kännykkäriippuvuus on viime vuosina yleistynyt räjähdysmäisesti. Riippuvuudelle altistaa erityisesti pelko sosiaalisten piirien ulkopuolelle jäämisestä eli fomo. Myös vaikeudet itsensä johtamisessa kohottavat riskiä. Sosiaalinen ja impulsiivinen ihminen kokee somen vastustamisen vaikeammaksi.

Älylaitteiden käyttöön vaikuttavat muuttuneet käytöstavat. Runsaasti digilaitteita hyödyntävä pitää normaalina sitä, että kännykät asetellaan ruokapöydälle ja saapuviin viesteihin reagoidaan. Riippuvuutta ei huomata, koska runsasta kännykän käyttöä ei pidetä haitallisena.

Kumppanin yhtäkkinen katoaminen digimaailmaan voi olla loukkaavaa. Loukkaantunut osapuoli voi reagoida tilanteeseen monella tapaa. Tyypillinen reaktio on hakea kumppanilta huomiota ja pyrkiä estämään kännykän käyttö. Toistuvat epäonnistumiset kumppanin huomion herättämisessä johtavat pettymyksiin ja riitelyyn. Parisuhteen kivijalka, yhteyden tunne, alkaa murentua.

Jaana Ojanen

Jaana Ojanen on psykologi ja ottaa vastaan Väestöliiton terapiapalveluissa. Hänen osaamisalueensa ovat työuupumus, stressi, masennus, ahdistus, riippuvuudet, parisuhteen kriisit ja vuorovaikutusongelmat.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

******************************

Lue lisää:

Wang, X, Xie, X, Wang, Y., Wang, P. & Lei, L. (2017). Partner phubbing and depression among married Chinese adults: The roles of relationship satisfaction and relationship length. Personality and Individual Differences, 110: 12-17.

Robert, A. & David, M. (2016). “My life has become a major distraction from my cell phone: Partner phubbing and relationship satisfaction among romantic partners”. Computers in Human Behavior, 54: 134-141.

Chotpitayasunondh, V. & Douglas, K. (2016). How “phubbing” becomes the norm: The antecedents and consequences of snubbing via smartphone. Computers in Human Behavior, 63: 9-18.

Roberts, J., Yaya, L. & Manolis, C. (2014). “The invisible addiction: Cell-phone activities and addiction among male and female college students”. Journal of Behavioral Addictions, 3(4): 254–265.

Onko sinulla pelastajasyndrooma?

businessman in superhero costume with heartbeat

Joillain ihmisillä on tapana ajautua parisuhteissaan hoivaajiksi tai pelastajiksi. Tätä taipumusta on nimitetty esimerkiksi ”pelastajasyndroomaksi” tai ”valkoisen ritarin syndroomaksi”. Pelastamista voi olla monenlaista, ja useimmat meistä tunnistavat itsessään joitain pelastajan piirteitä: joku voi esimerkiksi laittaa omat tarpeensa syrjään ja omistautua kokonaan kumppanin ja perheen tarpeille. Yksi tunnistaa olevansa sitten ”marttyyri”, kun kuitenkin harmistuu vastuun määrästä ja kokee epäreiluutta. Toinen pelastajasyndroomaa poteva puolestaan voi hakeutua parisuhteeseen, jossa hän ymmärtää kumppanin huonoa käytöstä kerta toisensa jälkeen, hoivaten, huolehtien ja puolustellen kumppanin käyttäytymistä muille ihmisille.

Traumaattisia kokemuksia kokeneille on tavallista käsitellä omia, sietämättömältä tuntuvia tunteita näkemällä ne jossakussa toisessa. Traumaattisessa tilanteessa ihminen kokee itsensä usein avuttomaksi ja kykenemättömäksi. Pelastajasyndroomassa ihminen heijastaa nämä omat, kipeät tunteensa kumppaniin. Kun kumppani on avuton ja kyvytön, ihmisen ei tarvitse nähdä itseään sellaisena. Hän ikään kuin ulkoistaa itsensä omasta traumastaan ja hoitaa sitä hoivaamalla kumppaniaan. Hän voi nähdä itsensä näiden ”heikkouksien” yläpuolella.

Pelastajasyndroomassa pelastaja yrittää oikeastaan auttaa itseään – hän pelastaa itseään pelastamalla kumppaniaan. Hoivaava rooli on voinut olla selviytymiskeino omassa lapsuuden perheessä, jossa lapsen tarpeille ei ole ollut tilaa. Lapsella ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä pelastajaksi. Esimerkiksi vanhempien riitoja sovittelevat lapset saattavat herkästi kärsiä aikuisena pelastajasyndroomasta – heidän osakseen voi parisuhteessakin tulla pyrkimys rauhoittaa tilannetta ja ajatella ensisijassa kumppanin tarpeita.

Hoivaaminen voi olla hyvin tyydyttävää, ja siitä voidaan antaa positiivista palautetta läpi elämän. Moni kehuu hoivaajaa jo lapsena: olet niin reipas, huomioonottava, kiltti. Koulussa palkitaan hymytytöt ja -pojat, ja ystävätkin arvostavat, kun jollekulle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Moni pelastaja potee kaikkivoipuuden tunnetta. ”Nuo eivät pärjäisi ilman minua.” On palkitsevaa kokea olevansa tarpeellinen ja korvaamaton. Oma identiteetti ja tarkoitus elämässä löytyvät olemalla se olkapää, joka aina jaksaa ja jaksaa.

Kaikki hoivaaminen ei toki kerro siitä, että henkilöllä olisi pelastajasyndrooma. Elämässä tulee vastaan tilanteita, jolloin oma kumppani tarvitsee erityistä hoivaa tai apua. Parisuhteeseen kuuluu molemminpuolinen luottamus siitä, että toinen on tukena, kun häntä tarvitsee. Yleisesti ottaen hoivatuksi tuleminen on ihmislajin keskeinen keino selvitä hengissä, erityisesti lapsena, vanhuksena ja hankalissa elämäntilanteissa, kuten sairastaessa.

Pelastajasyndroomasta on kyse silloin, kun ihminen ei tunnista omia tarpeitaan eikä kohtaa niitä. Hoivaaminen on silloin ensisijassa hoivaajan oma ”defenssi” eli selviytymiskeino elämässä. Joku saattaa hoivata ja puuttua muiden asioihin silloinkin, kun toinen ei kaipaisi hoivaamista. Omien vihan tunteiden haltuunotto ja hyötykäyttö ovat keskeisiä pelastajasyndroomasta toipumisessa: huolehdin siitä, että minua ei kohdalla kaltoin. Pidän kiinni rajoistani. Annan itselleni luvan olla pettynyt ja vihainen kokemistani laiminlyönneistä.

Pelastajasyndroomasta toipuminen edellyttää myös kykyä surra omia traumaattisia kokemuksia. Sovittelijan ja pelastajan rooli oli ainoa mahdollinen selviytymiskeino jossain lapsuuden tilanteessa – mutta nyt aikuisena on mahdollista lähteä tutkimaan myös omaa haavoittuvuutta, omaa tarvitsevuutta ja omia tunteita.

Moni pelkää, että jos laittaa rajan ”pelastettavalle” kumppanille, kumppani hylkää. Turvallinen kumppani kuitenkin tukee sinua kuuntelemaan omia tarpeitasi.

Sinäkin ansaitset huolenpitoa ja hoivaa parisuhteessasi. Ensimmäinen kysymys onkin, sallitko huolenpidon ja hoivan itsellesi. Sallitko itsellesi olla heikko? Toinen kysymys on, miten voisit kertoa tarpeistasi puolisollesi, ilman syyttelyä. Kolmas kysymys on, vastaako puolisosi tarpeisiisi myönteisesti.

Lähde:

Srinath, S. (2002) Identificatory Processes in Trauma. Teoksessa Understanding Trauma. A Psychoanalytical Approach (toim. Caroline Garland), Lontoo: Karnac.

Sammuneen otsassa ei lue kyllä

 – raiskauslainsäädännön muuttaminen suostumusperustaiseksi on tärkeä viesti nuorille

Olen kohdannut syksyn aikana nuorten seksuaalineuvontachatissa useampia nuoria, jotka ovat joutuneet raiskatuiksi ollessaan sammuneita tai voimakkaasti päihtyneitä. Tekijät eivät ole olleet mitään puskaraiskaajia, vaan seurustelukumppaneita, kavereita ja muita tuttuja.

Kun sanoitan chatissa uhrille, että sinut on raiskattu, saan poikkeuksetta vastaukseksi, että eihän se ollut raiskaus, kun en sanonut ei eikä tekijä käyttänyt väkivaltaa. Koska kyseessä ei ollut ”oikea raiskaus”, uhrit eivät myöskään tee rikosilmoitusta. Nuoret ovat valitettavan tietoisia nykyisen raiskauslainsäädäntömme epäkohdista. Siksi on tärkeää, että laki muutetaan selkeästi suostumusperustaiseksi.

Chatissa tapaamiani uhreja yhdistää valtava häpeä, jonka takia teosta ei ole puhuttu kenellekään eikä ikinä aiotakaan puhua. Apua he ovat pystyneet hakemaan juuri chatin verran ja keskustelukin alkaa usein jollain ihan muulla, vaikkapa kysymyksellä seksitaudeista, joka ei tietysti ole ihan kepeä aihe sekään. Pistää tietysti miettimään, kuinka paljon on niitä uhreja, jotka eivät pysty puhumaan asiasta edes kasvottoman chat-työntekijän kanssa.

Vaikka nuori ei muistaisi sammuneena tai voimakkaasti päihtyneenä kokemansa seksuaalisen väkivallan yksityiskohtia tai muistaisi siitä vain osia, se koetaan erittäin nöyryyttävänä, loukkaavana ja hävettävänä. Asiantuntijoiden mukaan nuori voi kokea epäonnistuneensa itsenäistymisessä, kun ei ole pystynyt hallitsemaan päihteiden käyttöään eikä suojaamaan itseään. Psyykkinen oireilu voi olla pitkäkestoista ja rajua, ja se voi johtaa koko selviytymisen ja itsearvostuksen romahtamiseen sekä itsetuhoisuuteen.

Seksuaalineuvontachatissa pääsen juttelemaan vain uhrien kanssa, mutta huomaan miettiväni yhä useammin keitä ovat nämä tekijät. Mikä heidän seksuaali- ja tunnetaitokasvatuksessaan ja ylipäätään ihmiseksi kasvamisessa on mennyt niin pahasti pieleen, että he toimivat noin? Ymmärtävätkö he edes tekevänsä väärin ja mahdollisesti aiheuttavansa toiselle ihmiselle vaikean trauman? Miten heidän elämänsä jatkuu teon jälkeen ja tuleeko taas uusia uhreja? Myös heidän kannaltaan olisi tärkeää, että jo laki määrittelisi sen, että seksiä ei voi olla ilman jokaisen osapuolen suostumusta.

Itsensä tiedottomaksi juominen ei tietenkään ole millään lailla järkevää tai suositeltavaa. Silti meillä jokaisella on oltava oikeus siihen, että siitä aiheutuva kipu lähtee seuraavan päivän potemisella, unella ja buranalla ja häpeä viimeistään seuraavissa bileissä, kun huomaa taas osaavansa pitää hauskaa kohtuullisemmallakin juomisella.

Maria Nikunlaakso
Kirjoittaja on nuorten seksuaalisuuden asiantuntija, sosiologi ja seksuaaliterapeutti.

Lisää aiheesta:
Lupa koskea – mikä on suostumus (Väestöliiton blogi 28.11.2017)
Suostumus2018-kansalaisaloite

 

Mistä tiedän rakastaako puolisoni minua ?

Kysyessäni mistä tiedät rakastaako puolisosi sinua, saan useasti vastauksen, että ”no sen vaan tuntee jotenkin”. Mistä sitten tiedät että toinen ei enää rakasta sinua ? ”Senkin vaan tietää”. Mistä sen tietää ? ”Vaikea kysymys, enpä ole koskaan miettinyt enempää asiaa, sen vaan tietää”.

Rakkauden tunne, se että toinen välittää minusta, on todella tärkeää. Miten me tulkitsemme tätä asiaa? Puhutaan rakkauden kielestä, jossa on viisi eri tapaa osoittaa rakkautta. Nämä eivät ole missään järjestyksessä, jokaisella on oma tärkeysjärjestyksensä. Mieti mikä on sinun omasi?

1. Aika, yhteinen aika, meidän aika, parisuhdeaika. Se, että meillä on yhteistä aikaa ja sitä on riittävästi voi olla minulle merkki rakkaudesta. Voin myös osoittaa rakkautta järjestämällä yhteistä aikaa, huolehtimalla, että olen sinun kansasi ja vain sinun kanssa.

2. Kosketus, läheisyys, hellyys. Kosketus voi olla ohikiitävä kosketus, jolla huomioin toista tai pidempi käden viipyminen toisen selällä. Kosketus, jolla huomioin toista ja luon yhteyden tunnetta toiseen.

3. Lahjat. Nämä voivat olla niitä pieniä tai isoja lahjoja, joita hankitaan toiselle hänen huomioimiseksi.

4. Teot, arkiset teot, joita teemme toisen eteen. Nämä saattavat useasti jäädä toiselta huomioimatta. Puoliso voi tehdä esim. aamupalan valmiiksi tai tulee hakemaan sinua töistä. Nämä voivat olla hänen tapaansa näyttää rakkauttaan.

5. Sanat, rakkauden tunnustukset, välittämisen sanoittaminen. Puolisolla voi olla tapana jättää vaikkapa lappuja, joissa on rakastavia, välittäviä sanoja.

Useasti huomaamme puolison puhumat sanat ja tuomat lahjat, mutta muut huomionosoitukset saattavat jäädä meiltä huomioimatta. Tärkeää on miettiä, missä järjestyksessä nämä ovat omassa mielessä, mistä minä voin tietää, että puoliso rakastaa minua.

Jos teillä on kovin erilaiset tavat näyttää rakkautta, niin on tärkeää tulla tietoiseksi siitä, miten toinen näyttää rakkauttaan. Jos on mahdollista, niin olisi tärkeää myös joskus kokeilla toiselle tärkeämmäksi nousevaa asiaa. Näin voitte saada lisää rakkauden tunnetta parisuhteeseenne.

Tarja Södergård

Kirjoittaja on psykoterapeutti ja sosionomi, joka ottaa vastaan Väestöliiton terapiapalveluissa.
Hänen osaamisalaansa ovat perheterapia, pariterapia ja perheterapeuttinen yksilöterapia. Uusperheen haasteet, akuutit elämänkriisit mm. ero, menetykset, läheisen itsemurha, sairaudet, rikoksen uhriksi joutuminen, rikosseuraamus, vammautuminen, elämänhallintaan liittyvät asiat, päihderiippuvuudet ovat esimerkiksi asioita, joita hänen vastaanotoillaan käsitellään.

Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Aika päivittää perhearvot 2020-luvulle

Suomalaiset odottavat nyt lapsi- ja perhepolitiikalta kolmea asiaa: joustavia tapoja yhdistää perhe ja työelämä, investoimista lasten koulukseen ja varhaiskasvatukseen sekä solidaarisuutta sosiaaliturvaan niin, että lapsiperheiden köyhyys ratkaistaan. Näin minulle ovat kiteytyneet Väestöliiton tämän vuotisen Perhebarometrin tulokset. Vastaajissa oli niin nuoria kuin varttuneita, lapsettomia ja lapsellisia.

Elämme arvojen ja asenteiden jyrkentymisen aikaa. Esimerkiksi naisten oikeuksista keskustellaan kiihkeämmin kuin pitkiin aikoihin. Suomessa keskustelu on pysynyt kohtuullisen maltillisena. Euroopassa kuulemme jo laajasti näkemyksiä, jotka ovat yllättäneet ainakin minut, esimerkiksi aborttioikeutta kiistävät ja eri tavoin kaventavat vaatimukset. Kun Saksan johtajasukupolvi on vaihtumassa ja jos Britannian EU-ero toteutuu, kasvaa huoli siitä, mihin suuntaan EU:n arvoperintö ja sen myötä unionin eri toimielinten linjaukset alkavat painottua. Tarvitaan jo vuosikymmeniä sitten hyväksymiemme ihmisoikeuksien jatkuvaa puolustamista.

’Perhearvot’ kalskahtaa sanana vähän vanhanaikaiselta tai konservatiiviselta. Melkein alan odottaa jo sen lausujalta vaatimusta, että naisten olisi jäätävä kotiin hoitamaan lapsia. Toisaalta tuore Perhebarometri viestii vahvasti sitä, että perheellä ON arvoa Suomessa vuonna 2018. Reilu enemmistö lapsiperheiden aikuista kokee, että perhe on erittäin tärkeä osa elämää. Perhe on meille tämän päivän ihmisille merkittävä, arvokas. Olemmeko siis vanhanaikaisia, nuoretkin?

Perhearvojen käsite pitää avata. Ehdotan, että otetaan ja uudistetaan perhearvot, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja kestävää kehitystä edistävän politiikan käyttöön. Määritellään tulevaisuuteen katsovat, 2020-luvun perhearvot.

Ehdotan seuraavaa listausta keskustelun pohjaksi.

1. Yhteiskunnan kaikki toimijat kantavat yhdessä vastuun siitä, että
yhteiskunnassa on tilaa lapsille ja tukea vanhemmuuteen nyt ja tulevaisuudessa.
2. Perheet ovat monimuotoisia ja jokainen perhe on arvokas.
3. Lapsitoive on henkilökohtainen ja jokaisella on oikeus valita myös itsellinen elämä ja lapsettomuus
4. Niitä, jotka toivovat lasta, tuetaan tähän toiveeseen pääsemisessä.
5. Vanhemmat ovat sukupuolesta riippumatta yhtä arvokkaita lasten hoivaajia ja kasvattajia.
6. Vanhempia rohkaistaan ja tuetaan rakentamaan hyvä kiintymyssuhde lapseen tämän varhaislapsuudessa.
7. Vanhempia ei jätetä yksin hoiva- ja kasvatusvastuun kantajiksi.
8. Työpaikat ja oppilaitokset ovat perheystävällisiä.
9. Lasten ja heidän huoltajiensa perustoimeentulo turvataan.
10. Yksin elävät kuuluvat yhteisöön eivätkä perheelliset jätä heitä sivuun.

Oman näköistä joulurauhaa rakentaessa tai uudenvuoden lupauksia miettiessä, voi testata arvoja käytännössä, vaikkapa kohtia 7 ja 10.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja rauhallista ja virkistävää joulun ja vuoden vaihteen aikaa!