Petteri vastaa

Petteri vastaa kysymyksiin seksuaalisesta monimuotoisuudesta.

Kysymys:
Kysymykseni on melko yleinen. Netissä minulle on viestitellyt yksi tyyppi jo melko pitkään. Olen vastaillut hänen viesteihinsä lähinnä sen takia, koska pidän sitä kohteliaana. Hän on ehdotellut tapaamista kasvotusten, mutta minä en jostain syystä ole oikein kiinnostunut hänestä. Toistaiseksi olen pystynyt vetoamaan koulukiireisiin tapaamisen välttämiseksi, mutta koulukiireetkin vähenevät jossain vaiheessa enkä halua valehdella. Miten voisin kohteliaasti ilmoittaa, etten ole kiinnostunut tapaamisesta enkä oikein päivittäisestä juttelemisestakaan?
Nimim. M

Petteri vastaa:
Vaikka pidänkin perinteisiä sananlaskuja vähän kliseisinä, niin tiivistetään vastaus näin: rehellisyys maan perii. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on paras annettavissa oleva neuvo, joskin vähän yksipuolinen. Periaatteessa mitään tarkempaa syytä kiinnostuksen puutteelle ei näissä tilanteissa tarvitse olla, eikä aina olekaan. Siitä huolimatta, jos tietää mistä on kyse, se on ihan hyvä kertoa myös toiselle osapuolelle. Siinäkin tapauksessa on toki hyvä muistaa ettei toimi tarkoituksellisen kivuliaasti. Ihmissuhteet on herkkiä asioita, ja romanttiset suhteet — oli ne yksipuolisia tai ei — ovat erityisen herkkiä.

Rehellisyys on toki jo itsessään arvokasta, mutta romanttisen kiinnostuksen puutteen kommunikoinnissa sillä on muitakin etuja. Populaarikulttuurissa ja ns. in real life -elämässä tavataan usein käyttää muutamaa klisettä: “kyse ei ole sinusta, vaan minusta”, tai “en ole juuri nyt valmis suhteeseen.” Ainakin jälkimmäinen implisiittisesti ilmaisee että mahdollisuuksia suhteeseen voisi olla joskus tulevaisuudessa. Jos itselle on selvää, ettei tulevaisuudessakaan tule tapahtumaan mitään, niin on väärin jättää toinen ihminen siihen käsitykseen että voisi tulla.

Molemmissa esimerkeissä tarkoituksena on ikään kuin pehmentää iskua torjutuksi tulemisesta. On hyvä ajatella myös toisten hyvinvointia, mutta nämä nimenomaiset tavat ovat enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä. Torjuminen — ja torjutuksi tuleminen — voi tuntua hankalalta, mutta itsensä toisen asemaan asettaminen on hyvä tapa ajatella asiaa. Eikö jokainen haluaisi itsekin kuulla sen todellisen syyn eroon?

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen

Do epic things

Olimme perheemme kanssa lomailemassa Kanarialla maaliskuussa. Nautimme lomasta koko perhe, mutta 6-vuotias tyttäreni osasi todella ottaa lomasta kaiken irti. Hänen puheensa, asioiden pohdiskelu sekä valtava kysymysten tulva rytmitti päivää aamusta iltaan. Kysymyksiä riitti sekä perheen jäsenille että muulle matkaseurueellemme. Tyttäreni odotti kaikkien olevan valtavan kiinnostuneita hänen pohdinnoistaan ja hän oli myös itse kiinnostunut kaikesta.

Kun itse pohdin millaisessa asussa voisin mennä uima-altaalle, tyttäreni odotti innoissaan kuka tulisi hänen kanssaan opettelemaan uimista ihanan kylmässä uima-altaassa.  Kun itse pohdin miten saisin pyykit kuivumaan kosteassa ilmastossa ilman kuivausrumpua, tyttäreni iloitsi kun saattoi kulkea koko loman uikkareissa. Tämä pukeutumisen linja muuttui tyttärelläni ainoastaan silloin kun hän osti paksun karhuhupparin, jonka yhdisti sujuvasti kimaltaviin uikkareihin ja glitterillä vuorattuun lippikseen, jossa komeili kirjoitus Do epic things.

Maailma tarjosi tyttärelleni rajattomasti ihania aarteita ja suuri aarre hän oli myös itse omasta mielestään. Ihastellessani tyttäreni asennetta, jäin miettimään, kuinka tuo asenne on häneen tarttunut ja mihin olen sen itse kadottanut? Lapsi kasvaa suurelta osin vanhempiensa ja muiden läheisten ihmisten katseen lämmössä. Nämä katseet saavat hänet kasvamaan, loistamaan ja rakastamaan.

Mihin oma rakkaus itseäni ja maailman ihmeitä kohtaan on karissut? Kuinka minun maailmani tarjoaa arkisia rutiineita ja vastuita eikä eeppisiä seikkailuja ja mahdollisuuksia? Millaisten katseiden kautta minä kasvan, loistan ja rakastan? Voiko olla niin että olen itse sulkenut silmäni seikkailuilta ja mahdollisuuksilta, ajatellen etteivät ne enää ole minulle mahdollisia tai sallittuja?

Kuin sattumalta matkan aikana päässäni alkoivat soida Juha Tapion Rakastettu kappaleen kertosäkeen sanat, jotka vastasivat pohdintoihini.

Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.

Älä pelkää, älä pelkää,
sinä et pääse putoamaan
Rakastettu on oikea nimesi
ja tulee nimenäsi olemaan.

Säv ja sanat Juha Tapio

Vastaus minulle on katseessa, siinä kuinka ajattelen muiden katsovan minua ja kuinka itse näen itseni heidän katseensa kautta. Kuin varkain alan nähdä eeppisien seikkailujen mahdollisuuksia, rakastavan katseen hyväksyvässä lämmössä.

Hyvää perheen päivää!

Matleena Aitasalo
Kirjoittaja työskentelee perheasiantuntijana Väestöliiton vanhemmuustiimissä

 

 

 

Riittävä äiti

Äitienpäivä lähestyy ja mediassa pohditaan, minkälainen on oikeaa äitiyttä. Pohdin teemaa ja jään jumiin ajatukseen: Voisiko olla niin, että riittävä äitiys on riittävää? Se että äitiydessäni olen se, kuka olen?

Joskus toimeliaampi, joskus lievästi sanottuna vähemmän toimelias. Välillä muistini toimii kuin partaveitsi, välillä muistutukset ja post it laput täyttävät jääkaapin oven ja päiväkodin reppuun unohtuu pakata tarvittavat lapsen tavarat. Tiskipöytä saattaa välillä notkua astioista ja pyykkikori ajoittain pursuilee, mutta pyrin keskittymään asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä ja joista haluan lapseni minut, äitinsä, muistavan, kun häneltä myöhemmin kysytään minkälainen äiti sinulla oli.

Kannan vastuun ja huolehdin lapsestani, antaen hänen kasvaa omana itsenään juuri sellaiseksi kuin hän on. Pyrin pitämään huolta myös itsestäni, sillä tätä kautta jaksan huolehtia myös läheisistäni. En ota paineita naistenlehtien naiskuvavaatimuksista, vaan oleellista on, että riitän itselleni mukiin menevänä ja arvostan itseäni sellaisena kuin olen. Pyrin vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa erilaisuuden kunnioittamiseen ja pyrin kohtelemaan ihmisiä arvostavasti.

En pyri tekemään lapsen syntymäpäiväkakkuun spidermanin hahmoa, kun minusta ei kertakaikkiaan ole siihen, mutta arvostan heitä, jotka kykenevät moisiin mestarisuorituksiin. En myöskään vaadi lapseltani täydellistä äitienpäiväkorttia itselleni, mutta toki ilahdun, mikäli minua muistetaan.

Minulle oleellista äitinä on, että huomioin lapseni joka päivä, annan hänelle tilaa tulla kuulluksi ja ilmaista itseään ja mielipiteensä, hulluttelen yhdessä hänen kanssaan ja olen kiinnostunut hänen maailmastaan samalla kun hoivaan ja annan hänelle turvaa. Voisiko olla niin että minunlaiseni äitiys onkin oikeanlaista ja riittävää, juuri minulle äitinä ja lapselleni?

Hyvää ja riittävää äitienpäivää kaikille äideille!

Hyvään elämään kuuluu myös kärsimys

Viime aikoina lehdissä on kirjoitettu paljon lapsettomuudesta. Päättäjät ovat huolissaan väestön määrän putoamisesta. Tilastot kertovat, että lapsia tehdään koko ajan vähemmän. Osa ihmisistä on lapsettomia omasta tahdostaan ja heidän valintaansa tulee kunnioittaa. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta saa lasta vaikka kuinka haluaisivat.

Ihmisten erilaiset elämäntilanteet häviävät tilastoiden keskiarvoihin. Lehtien otsikot voivat tuntua tahattomasti lapsettomista kipeältä. Moni heistä saattaa ajatella, että kyllähän sitä lapsia tekisi, jos se olisi mahdollista.

Jokaisella lapsettomalla ihmisellä on oma tarinansa lapsettomuudesta. Se saattaa olla tarina siitä, kuinka koko elämä on mennyt oikean kumppanin etsintään. Rakkaussuhteita on ollut, mutta ne ovat päättyneet ennen vakiintumista. Lapsettomuuden tarina voi myös kertoa rakkauden löytymisestä, mutta sen jäämisestä lapsen osalta hedelmättömäksi. Elämä on ollut molemmille vuoristorataa, jossa toiveet, kaipaus, odotus ja pettymys ovat vuorotelleet. Sekä rakkauden etsijä, että sen löytäjä voivat olla molemmat uupuneita, uupuneita odottamaan ja pettymään toiveessaan saada oma lapsi.

Jossain vaiheessa jokainen ihminen väsyy kaipaamiseen. Voi olla helpottavaa tulla ikään, jolloin lasten saanti tulee biologisesti mahdottomaksi. Vaikka olisi surrut omaa lapsettomuuttaan jo pitkään, saattaa tuntua helpottavalta päästää viimeisestäkin toivon rippeestä irti. Silloin elämää voi alkaa rakentamaan niille odotuksille, jotka ovat vielä mahdollisia.

Irti päästäminen vuosikymmenien mittaisista haaveista ei ole kuitenkaan helppoa. Kun on odottanut ja tehnyt paljon töitä jonkin asian suhteen, voi tulla tunne, että pettymykselle pitäisi olla joku kohde. On hankalaa kun ei ole ketään johon kohdistaa kaikkea sitä tunteiden sekamelskaa. On aika persoonatonta olla vihainen elämälle. Ihmisille opetetaan pienestä pitäen, että kaikille pitää olla reilu ja kohtuullinen. Elämä ei kuitenkaan aina ole reilu takaisin. Vaikka tekisi kaiken oikein, ei aina saavuta mitä haluaa.

Lapsettomuuden suru on kummallista surua. On helpompaa lohduttaa läheisensä menettänyttä kuin ihmistä joka suree jotakin joka ei ole koskaan elänyt. Kysymys on kuitenkin samalla tavalla menetyksestä. Sisäisestä potentiaalista, lapsesta joka on elänyt ihmisen mielessä hyvin pitkään, mutta ei ole koskaan saanut muotoa. Nykyään tiedetään, että suru ei ole kaunis kaari joka alkaa menetyksestä ja päättyy hyväksymiseen. Suru tekee pienen pesän ja on aina olemassa, toisinaan pienempänä ja toisinaan suurempana. Yleensä heräten eloon aina silloin kuin menetyksestä muistutetaan. Myös normit, joita yhteiskunnassa luodaan, saattavat joskus ylläpitää surua. On kipeää huomata, että itseltä uupuu jotain sellaista jota valtaosalla on.

Voiko menetyksestä huolimatta elää hyvää elämää? Suomen Kuvalehti järjesti 2009 kirjoituskilpailun teemalla ”hyvä elämä”. Kirjoittajat olivat enimmäkseen ihmisiä, joiden elämässä oli ollut isoja suruja, ei niitä joiden elämä oli mennyt oppikirjan mukaan. Kaikki kirjoittajat olivat erilaisissa elämäntilanteissa, oli leskiä, perheellisiä ja sinkkuja. Kirjoituksista saattoi tehdä muutamia tärkeitä huomioita. Hyvään elämään kuuluu myös kärsimys. Kukaan ei pysty sitä välttämään. Oma asenne ja pyrkimys pienistä asioista ja hetkistä nauttimiseen auttaa. Se, että tulee taloudellisesti toimeen tuo turvan, rikas ei tarvitse olla. Viimeisenä ja kaikkein tärkeimpänä ihminen tarvitsee toisia ihmisiä, hyviä ihmissuhteita.

Positiivisen psykologian tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia. Ihmisille tärkeintä näyttää olevan se, että he itse kokevat elävänsä merkityksellistä elämää. Ihminen tunnistaa omat hyvät ominaisuutensa ja pystyy käyttämään näitä johonkin yhteiseen hyvään. Ihminen tarvitsee myös kokemuksen sitoutumisesta ja kuulumisesta johonkin. Se voi olla sitoutumista toiseen ihmiseen, ihmisiin tai sitoutumista johonkin itselle tärkeään asiaan.

Jokaisen ihmisen kipu on aina ainutlaatuisesti koettu. Voimme kuitenkin yrittää ymmärtää jotakin tuosta kärsimyksestä, koska surua me koemme kaikki. Yhteiskunnassa olisikin tärkeä viljellä enemmän sitä asennetta, että pyrittäisiin näkemään yhdistäviä asioita, ei erottavia. Tällä hetkellä valtamediassa vilisee kantasuomalaiset ja maahanmuuttajat, lapsettomat parit ja perheelliset, parisuhteessa elävät ja sinkut. Listaa voisi jatkaa pitkään. Olisi hyvä aina ajoittain muistaa, että ihmisiä lopulta yhdistävät useammat asiat kuin erottelevat.

Oxford Handbook of Positive Psychology (2009). Snyder, C.R ja Lopez, S.J. Oxford univercity Press.

Huomenna, 13.5. vietetään Lapsettomien lauantaita.

Yhdessä jaettu matka

 

Harmaantunut mies taluttaa puolisoaan pitkin kirkon käytävää. Eletty elämä näkyy molemmista.  Askel on jo hieman lyhentynyt, hartiat painuneet hitusen kumaraan. Kuitenkin ote, jolla toista tuetaan surun hetkellä, on tuttu ja vakaa. Kilometrejä on taitettu paljon, paljon on yhdessä koettu. Pettymyksiäkin on tullut, kipeitäkin. Niistä on menty eteenpäin, joskus hampaat kiristellen. Pikku hiljaa on kasvettu toiseen kiinni, annettu anteeksi. Niin paljon on kuitenkin yhdessä rakennettu, ettei sitä ole haluttu rikkomaan ruveta. Pikku hiljaa on myös hyväksytty riippuvuus toisesta. Otettu vastuu siitä, että tuommoisen valitsin. Hänen rinnallaan elin. Itsekään en aina ollut helppo puoliso, joskus kiukkuinen ja vaikeakin. Toinen ei lähtenyt siitä huolimatta, pysyi ja jaksoi.

Elämä jakautuu erilaisiin osiin. Elämän alkupäässä haetaan kokemuksia ja eletään kaasu pohjassa. Tehdään hulluja, tyhmiäkin asioita. Sitä kautta opitaan itsestä ja toisista ja talletetaan pankkiin hienoja muistoja. Monet rakastuvat tässä elämän vaiheessa. On ihanaa paistatella toisen ihailussa, ihanaa kokea olevansa yhtä jonkun kanssa. Pieneksi hetkeksi voi päästä lähelle paratiisia, kokemusta siitä että itse on täysi, mitään ei puutu.

Kun kumppani on valittu ja elämää jatketaan yhdessä, rakastuminen vaihtuu pikku hiljaa kiintymykseksi ja kumppanuudeksi. Keskellä elämää yritetään selvitä yhdessä työstä, pitää parisuhde hengissä ja mahdollisesti kasvattaa lapsi tai lapsia. Molemmat miettivät tahoillaan, mitä on vielä edessä ja mitä olisi mahdollista saavuttaa. Huomio on samaan aikaan itsessä ja muissa, myös yhteiskunnallisissa asioissa. Tässä vaiheessa halutaan usein jättää oma jälki. Tehdä jotakin, jolla on jotain merkitystä. Samaan aikaan halutaan myös elää syvästi ja monipuolisesti.

Toisaalta keski-iässä mennään eteenpäin kieli vyön alla siinä harhassa, että jossain vaiheessa tullaan valmiiksi. Vaikka matkan rajallisuus alkaa tulla todemmaksi, se peittyy kiireen keskelle.

Silloin mieli saattaa joskus eksyä ajatukseen, että paratiisi olisi vielä mahdollinen, mutta oma puoliso on sen tiellä. Vastuuta omasta elämästä, onnesta ja parisuhteesta halutaan vältellä. On kipeää huomata, että itsestä ei tulekaan sitä täydellistä versiota, johon joskus uskoi, vaan minuus jää loppuun saakka keskeneräiseksi. Sama on totta myös puolison kohdalla. Keski-iän kipu liittyykin sen hyväksymiseen, että näillä eväillä mennään ja hyvä niin.

Eläkkeelle siirtyessä hälinä ympärillä lakkaa. Minäkuvaa ei voi enää ruokkia samalla tavalla saavutuksilla kuin aikaisemmin. Huomio siirtyy ulkoisista asioista sisäisiin arvoihin. Monet eivät sure itse työn lähtemistä elämästä, vaan yleensä hyviä ihmissuhteita. Ihmisiä, joiden kanssa tuota työtä yhdessä tehtiin. Niitä, jotka valitsivat elämäntehtävänsä samoin, tukivat vaikeissa kohdissa ja iloitsivat onnistumisista.

Monet pelkäävät vanhuutta. Se on ymmärrettävää. Vanhuus symboloi luopumista, viimeisenä myös omasta minuudesta. Tässä elämänvaiheessa on kuitenkin myös paljon kauneutta. Kun kaikki turha riisutaan pois, jää jäljelle olennainen. Kiitollisuus on sitä, että joku jakoi matkaa. Oli siinä rinnalla, kun elämä kävi vaikeaksi. On vielä siinä, kun kaikkein pelottavin on edessä, päästäminen irti omasta itsestä.

Nykyään tiedetään, että ihmisten siteiden merkitys on hyvin paljolti turvallisuudessa. Me haemme toisistamme turvaa. Jos ihmisiltä kysyisi mikä heitä pelottaa eniten, niin suurin osa heistä kuvaisi luultavasti yksinäisyyttä. Kiitä tänään kaikkia niitä, jotka ovat kulkeneet rinnallasi. Ihan vaan siitä kulkemisesta.

Elämänkaaripsykologia. Lapsen kasvusta yksilön henkiseen kehitykseen. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1991

Tätisetä

 Mikä on tätisetä?

Ihmetteli 6-vuotias veljentyttäreni Aino kuultuaan innostuneet kommenttini Jemina the Great American show -esityksestä. Kabareessa lanseerattiin uusi termi muun sukupuoliselle. Tätisetä. Makustelin uutta termiä ja sana tuntui suuhuni sopivalta ja helpolta ymmärtää seksuaalista monimuotoisuutta kuvaavien termien viidakossa.

Tätisedässä on enemmän prinsessaa kuin muissa sedissä, oli vastaukseni Ainolle. Vastaus oli hänelle riittävä. Odotin uusia kysymyksiä aiheesta, mutta niitä ei tullut. Sain aikaa miettiä, kuinka lapsi hahmottaa maailman ja seksuaalisen monimuotoisuuden. Tädit, sedät ja tätisedät ovat kaikki samalla viivalla lapsen maailmassa.

Tasa-arvoiset ongelmat

Parisuhteen tai yksilön ongelmat ja kriisit ovat tasa-arvoisia, niitä tulee kaikille ihmisille. Terapeutin vastaanotolla ovat kaikki henkilöt samalla viivalla. Iällä, sukupuolella, sukupuolisella suuntautumisella tai parisuhteen pituudella ei ole merkitystä jos parisuhteessa on ongelmia. Jos tuntuu, että ongelmista ei selviä omin voimin on hyvä hakea apua yhdessä tai yksin. Terapeutin vastaanotolle voi tulla myös huoltokäynnille pohtimaan yhdessä parisuhteen tilaa ja kehitystä. Parisuhde vaatii hoivaa ja huoltoa.

Parisuhteen hoito

Parisuhdetta on hyvä hoitaa päivittäin. Pienet asiat kuten yhteinen aika arjessa, halaaminen ja silmiin katsominen tuovat puolison lähemmäksi ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on myös tärkeää ja omille rentoutumishetkille on myös tärkeää varata aikaa.  Yhteinen elämä on helpompaa kun kumpikin voi hyvin.

Jos tuntuu, että tarvitset apua omaan tai yhteiseen hyvinvointiinne voit varata ajan vastaanotolle. Vastaanotolle on kaikkien turvallista tulla yksin tai yhdessä.

Eriikka Sailo
pari- ja seksuaaliterapeutti
Eriikka Sailolta voi varata ajan Väestöliiton terapiapalveluiden nettiajanvarauksesta.
http://www.eriikkasailo.com

 

 

 

 

 

 

Aina valmis?

Seksuaalikasvatuksessa tarjotaan nuorille tietoa turvallisemmasta seksistä sekä raskauksien että seksitautien ehkäisyn kannalta. Asiallinen tieto näyttää tuottaneen tulosta, sillä teiniraskaudet ja raskauden keskeytykset nuorilla ovat vähentyneet.

THL:n vuoden 2015 kouluterveyskyselyn mukaan noin kolmasosa vastanneista kuitenkin kertoo, etteivät he viimeisen yhdynnän yhteydessä käyttäneet minkäänlaista ehkäisyä. Pojista noin kaksi kolmasosaa kertoo käyttäneensä kondomia viimeisessä yhdynnässä. Sen käytöstä muissa seksikontakteissa, johon liittyy seksitautien tartuntariski, ei kysellä.

Kondomeista puhuminen on arkipäiväistynyt Suomessa. Siinä missä ehkäisyvalistus oli ennen pelottelua tai kömpelöhköä leikkiä vihannesten ja hedelmien kanssa, nykyään useat tahot tarjoavat monipuolista tietoa neuvonnan, netin, puhelinsovellusten ja eri tempausten kautta. Koulussa ja nuorten tapahtumissa kortsuja jaetaan joskus ilmaiseksi, jolloin niihin on helppo tutustua etukäteen. Epävarman hohotuksen saattelemana ne menevät hyvään tarkoitukseen, joskaan eivät aina aivan alkuperäiseen.

Silti kumi jää joskus h-hetkellä käyttämättä. Miksi?

Puhe kondomeista jää helposti hyvin tekniseksi tai hyväntahtoiseksi paasaukseksi siitä, miten kortonki kulkee aina mukana hänellä, joka on aina valmiina. Selkeät ja rohkaisevat käyttöohjeet ja helppo saatavuus ovat taatusti olleet merkityksellisiä kortsujen käyttämisen suhteen. Mutta osataanko asiasta puhua tavalla, joka tavoittaa myös heidät, jotka eivät samaistu tällaisiin partiopoikaoletuksiin? Turvallisemmassa seksissä on kysymys muustakin kuin ehkäisyvälineistä. Mitkä asiat voivat vaikuttaa siihen, pystytäänkö turvallisemmasta seksistä ja kondomin käytöstä neuvottelemaan, jos ne eivät olekaan itsestäänselvyyksiä?

Kyse ei aina ole periaatteista tai kondomien saatavuudesta. Kondomin käyttöön ja puheeksi ottamiseen voi myös vaikuttaa yllättävät lerpahdukset, suorituspaineet, jännitykset ja päihteidenkäyttö; itseen tai hyvännäköiseen, maineikkaaseen kumppaniin liittyvät odotukset ja oletukset ja käsitykset siitä, millaista seksiä haluaisi tai ”pitäisi” harrastaa; luottamus kumppaniin ja siihen, että ei tule torjutuksi.

Millainen merkitys on itsetunnolla ja sillä, mitä seksillä haetaan? Seksi ei aina tapahdu luotetun ja pitkäaikaisen kumppanin kanssa. Kovasti kaivattua läheisyyttä, hetkellistä nautintoa, kokemusta ja vahvistetuksi tulemista etsitään myös satunnaiselta kumppanilta. Kykeneekö hänelle kertoa omista epävarmuuksista tai mieltymyksistä?  Joskus seksi on myös vastikkeellista, jolloin valta-asetelmat ja omista rajoista kiinni pitäminen voivat olla vieläkin monimutkaisempia. Asiaan vaikuttanee myös tiedon saatavuus siitä, miten mahdollisimman turvallisesti harrastetaan joitakin, ehkä toissijaisina tai kinkkeinä pidettyjä seksikäytäntöjä. Myös sisäistetyillä asenteilla vastuusta ja siitä, kenen hyvinvointi on tärkeä, kenen vähemmän tärkeä, voi olla vaikutusta.

Ruotsissa RFSL Ungdom on julkaissut mainion rajanvetojen puheeksi ottamisen menetelmäoppaan Gränser. Se on ensisijaisesti suunnattu sateenkaari-ihmisille, mutta herättää tärkeitä ajatuksia kenelle tahansa, vaikkapa juuri turvallisemmasta seksistä ja ehkäisystä neuvottelemiseen. Yleispäteviä ohjeita joka tilanteeseen ei löydy, mutta omien rajojen, kipukohtien ja ylpeyden aiheiden pohtiminen etukäteen – ja muistutus siitä, että näitä asioita miettii muutkin – voi auttaa huolehtimaan enemmän sekä itsestään että pitkäaikaisesta tai hetkellisestä seksikumppanista.

 

 

Pelon voittaminen

TERAPIATUOKIO

Pelon tunne on meille kaikille suhteellisen tuttu tunne, tavalla tai toisella. On normaalia pelätä asioita tai tilanteita, joissa olemme itse hengenvaarassa tai meille tärkeä ihminen on vaarassa. Me tarvitsemme pelon tunnetta, se pitää meidät elossa. Kehomme reagoi vahvasti tunteeseen valmistautumalla pakene-taistele -tilanteeseen. Reaktio on nopea, emme tajua sitä ennen kuin ymmärrämme kehomme toiminnan. Mutta mitä tapahtuu kun pelko ottaa vallan tilanteessa, jolloin emme ole todellisessa vaarassa? Kun pelon tunne alkaa määrittelemään meidän arjen valintoja, meidän, läheisten ja ystävien?

Ajatukseni kumpuavat ohjelmasta Kummalliset kammot. Sain upean tilaisuuden tehdä töitä määrätietoisten, luottavaisten 30 henkilön kanssa joiden elämän haasteina oli fobia: käärmeet, hämähäkit, ahtaat paikat, vesi, koirat, piikit, hammaslääkäri, linnut, korkeat paikat ja klovnit.

Osallistujien kanssa käytiin läpi kehon fyysiset reaktiot sekä mielen katastrofiajattelu. Harjoiteltiin kohtaamaan pienin askelin pelon kohde ja välillä pysähdyttiin rauhoittamaan kehon vahvaa viestiä ”pakene”. Opeteltiin muuttamaan katastrofiajattelu selviytymisajatteluksi, lauseiksi: ”minä selviän tästä.”, ”tämä on kohta ohi”, ”minulla ei ole mitään hätää”. Tämän lisäksi osallistujat tekivät kotona hengitys- ja lihasrentoutumisharjoituksia. Näin he oppivat miten suuri merkitys on oikeanlaisella hengityksellä tilanteessa jossa keho ja mieli pyrkivät viestittämään suuresta vaarasta. Harjoitusten myötä he kohtasivat pelkonsa. He saivat uuden kokemuksen, he olivat toimijoita tilanteesta josta aikaisemmin olivat paenneet.

Väistämättä mieleeni on palautunut oma fobia, se klassinen käärmepelko. Rakas isoäitini, hyvää tarkoittaen ja minua suojellen, iskosti käärmepelon mieleeni mökkikesinä. Pelkoni vahvistui noin 10-vuotiaana, kun partioretkellä seisoin hakkuuaukealla ja kaverini totesi: ”Älä liiku, pysy paikallasi.” Katsoin jalkani juureen ja kauhukseni huomasin kyykäärmeen, tuon Suomen luonnon ainoan myrkyllisen olennon. Koko kehoni singahti takavasemmalle, juoksin nopeammin kuin koskaan. Sydän hakkasi, jalat tärisivät, hikoilutti, ainoa ajatus päässäni ”kuolen”. Olo rauhoittui, kun käärme hävisi paikalta ja retki jatkui. Käärmepelkoni oli kuitenkin saanut vahvistusta.

Vihdoin aikuisiällä jouduin tilanteeseen jolloin en voinut enää perääntyä. Tulin valituksi työpaikkaan jossa oli kaksi käärmettä, niiden hoitaminen oli osa jokaisen työnkuvaa. Ei auttanut enää paeta, oli vihdoinkin kohdattava. Tutustuin asiaan ja käärmeeseen lajina. Katselin noita kahta otusta, lasin läpi. Ensin kauempaa, sitten lähempää. Rauhallisesti, omassa tahdissa.  Rauhoitellen kehoa ja mieltäni. Se tunne kun ensimmäisen kerran otin käärmeen käteeni, oli mahtava. Olin voittanut pelkoni, vaikka kyyneleen valuivat ja sydän hakkasi.

Sen tunteen sain jakaa uudelleen 30 henkilön kanssa viime talven aikana. Soisin tämän kenelle tahansa, se antaa uskoa tulevaan ja itseen, sitä tunnetta ei voita mikään.

Olkoon fobia mikä tahansa, sen voi kohdata ja voittaa. Pelon tunteesta ei tarvitse, ei kuulukaan, luopua. Sen kanssa voi elää, antamatta sen ohjata.

Pidän seuraavasta pelon määritelmästä: ”Jonkin uhan kohtuuton yliarviointi, johon liittyy oma selviytymiskyvyn aliarviointi.” (Bourne E.2010)

Milja Ilkka
Kirjoittaja toimii ammatinharjoittajana Väestöliiton Terapiapalveluissa. Hän esiintyy juuri alkaneessa sarjassa Kummallisia fobioita.

 

 

#Munvalinta – seksuaalisen hyvinvoinnin kampanja

 

 

Kevätlukukauden lähestyessä loppuaan ja kesälomien häämöttäessä nurkan takana, monissa Suomen kouluissa tartutaan viimeisten kouluviikkojen aikana terveyden ja hyvinvoinnin teemoihin. Seksuaalisuus on usein suosikkiaihe koulujen hyvinvointipäivissä ja tapahtumissa. Se on myös yksi kiinnostavimmista teemoista monien murrosikäisten mielissä.

Väestöliitto tarjoaa nuorille mahdollisuuksia keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä koulutettujen ammattilaisten kanssa. Nuori voi esimerkiksi lähettää oman viestin nuorten Kysy asiantuntijalta palstalle, tai hän voi tulla juttelemaan reaaliaikaisesti työntekijän kanssa Neuvontachatiin ja pojat voivat soittaa Poikien Puhelimeen. Kohtaamme verkkopalvelujen kautta vuoden aikana satoja nuoria. Tietosivuja lukevat sadat tuhannet ihmiset. Tuhannet pojat soittavat.

Usein nuori tulee verkko- ja puhelinneuvontapalveluihin etsimään tietoa ja kysymään neuvoa sellaisiin asioihin, joihin hän ei kehtaa muulla tavoin toisen mielipidettä pyytää. Nimettömästi ja toisen katseelta suojassa on helpompi jutella kaikista henkilökohtaisimmista ajatuksista. Nuoret tuovat keskusteluun laajasti seksuaalisuuteen liittyviä teemoja, mutta niiden joukosta nousee esiin myös selkeitä suosikkiaiheita, joita nuoret pohtivat.

Seksistä, siihen liittyvistä odotuksista, suorituspaineista ja pulmista, juttelemme nuorten kanssa eniten. Myös oma keho ja sen riittävyys, raskauden mahdollisuus, seksitaudit ja ehkäisymenetelmät mietityttävät.  Melko usein nuoret kaipaavat tukea ihmissuhteisiin liittyviin haasteisiin ja sanoittajaa tunteilleen. Yhteistä näille kysymyksille on, että niihin ei monestikaan ole olemassa yhtä oikeaa vastausta myöskään meillä ammattilaisilla, vaan keskustelun ja näkökulmien kautta ratkaisu kysymykseen löydetään yhdessä nuoren kanssa.

Väestöliitto tarttuu koulujen rinnalla seksuaalisen hyvinvoinnin teemoihin tänään käynnistyvällä tiedotuskampanjalla. Se kantaa tällä kertaa nimeä Mun valinta, jolla halutaan kertoa, että jokaisella nuorella on oikeus ja mahdollisuus tehdä valintoja oman seksuaalisen hyvinvoinnin suhteen.

Kampanjaviikon aikana (24.-28.4.) käsitellemme seksuaalisen hyvinvoinnin teemoja niin ihmissuhdetaitojen kuin ehkäisymenetelmienkin näkökulmasta. Toteutamme kampanjan somessa ja päivittäin vaihtuvia teemoja voi seurata Facebookissa, Instagramissa, Snapchatissa ja Youtubessa Nuorten Väestöliitto kanavilla, hästägillä #munvalinta, sekä Väestöliiton nuorten nettisivuilla. Viikon aikana toteutamme myös kyselyn, jonka avulla keräämme tietoa ja kartoitamme nuorten asenteita ehkäisyn käyttöön liittyen. Kyselyyn vastanneiden kesken arvomme kolme selfiekeppiä!

Löydät meidät somesta: Nuorten Väestöliitto, @nuortenvaestoliitto, #munvalinta

Poikien Puhelin: ma – pe kello 13–18 numerossa 0800 94 884.

Kiitos hyvästä

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

Kättelyn ja tervehtimisen jälkeen istumme tuokion hiljaa. Lähes kaksi vuotta sitten olimme hyvästelleet muutaman tuloksettoman hoitoyrityksen jälkeen. Laran munarajojen toiminta oli 30-vuotiaana lähes hiipunut. Pari halusi kutenkin yrittää hedelmöityshoitoa omilla sukusoluilla. Erilaisten stimulaatioyritysten tuloksena oli vain kolme alkiota ja yksi keskenmeno.

Odottaessani keskustelun heräämistä, mieleeni muistuu kortti, jonka Lara lähetti minulle jossain tutkimusten ja hoitoyritysten vaiheessa. Siinä oli siteeraus Helena Anhavan runosta:

”En voi katsoa tätä,
otan oikeuden olla pieni ja surkea,
menen kyyryyn itseni sisään
monen verhon taakse.
Näin ei luonto voinut tarkoittaa,
joku käsitti väärin, ihminen,
tiede, joka teki enemmän kuin voi.”

Muistan keskustelumme siitä, kuinka epäreilulle tuomio munasarjojen toiminnan hiipumisesta tuntui e-pillereiden lopettamisen jälkeen. Miksi kukaan ei varottanut? Rutiinikontrolleissa aina sanottiin kaiken olevan hyvin.

Ajatus luovutetuista munasoluista ei tuolloin tuntunut omannäköiselle ratkaisulle, ja pari päätti lopettaa hedelmöityshoidot. ”Jos asia olisi tiedostettu aiemmin ja munasolujen ennakoiva pakastaminen olisi ollut mahdollista, olisin ehkä voinut sitä harkita.” Lara pohti tuolloin tilannettaan.

Mieleeni nousee ajatus: Onkohan mieli muuttunut? Onneksi maltan olla hiljaa ja kuunnella.

”Haluttiin tulla tapaamaan ja kertomaan, että meillä on kaikki hyvin.” Otso avaa keskustelun. ”Päätimme vaihtaa suuntaa ja valita adoption. Muistat varmaan, että työmme puolesta olemme viettäneet paljonkin aikaa kehitysmaissa – sekin osaltaan vahvisti päätöstämme. Vaikka ensin oli vaikea hyväksyä Laran tilannetta, on pakko sanoa, että kohdallamme muutos on ollut mahdollisuus. Kaikki se hyvä mitä voimme tehdä, tuli näkyväksi kun uskalsi sulkea yhden oven ja päästää irti itse kirjoittamastaan elämän käsikirjoituksesta.”

Lara jatkaa: ”Haluttiin tulla kiittämään kaikesta. Oma diagnoosini oli shokki. Tilanteemme oli monin tavoin kurja ja elämä tuntui juuri tuolloin täydellisen epäreilulle. Täällä purimme aika näyttävästikin tunteita ja kotona käperryimme itsesääliin. Sitten vielä kieltäydyimme ”järkevästä” hoitotarjouksesta. Jaksoitte kuitenkin kaikissa tilanteissa myötäelää tunteitamme, välittää meistä ihmisinä ja tukea omia ratkaisujamme. Se antoi voimaa ja rohkeutta mennä eteenpäin, eheytyä.”

Keskustelussa nousee esille kerran jos toisenkin hoitajiemme tarjoama ”matalan kynnyksen” TUKI-toiminta ja sen mittava merkitys Laran ja Otson lapsettomuuskokemukselle: ”Koskaan emme jääneet ulkopuolelle, yksin tai pulaan.” Kuulumisten vaihtamisen jälkeen saattelen pari oman tutun hoitajan luokse: kiitoksen voima on valtaisa ja haluan sen tavoittavan oikean osoitteen!

Kävellessäni takasin työhuoneeseeni, tiedostan että on aika kirjoittaa piste tälle pari vuotta sitten aloittamalleni blogisarjalle. Tämäkin on hyvä lopettaa kiitoksiin. Kiitos potilailleni ja tiimille, jossa olen saanut työskennellä – ilman teitä tämä ja lukuisat muut kertomukset, jotka elävät sydämessäni, eivät olisi mahdollista. Kiitos lukijoilleni – vaikka kohta pudotan paperille sen viimeisen pisteen, jään miettimään muutosta ja mahdollisuutta: ehkä tapaamme jollain muulla foorumilla jonkun toisen otsikon alla.