Uskallanko tulla näkyväksi?

Ihminen on sielullisesti kuin ilma tai tuuli. Se tulee näkyväksi vasta, kun on jotain mitä vasten sen olemassa olon voi huomata.

Ilma tai tuuli on näkymätön ja kuitenkin olemassa oleva. Se on, vaikka emme sitä näe. Se muuttuu havaittavaksi, kun se kohtaa jotain. Ihon, puun, kallion, meren, jonkun pinnan, toiseuden. Siinä se tulee näkyväksi, kuultavaksi, tunnettavaksi ja aistittavaksi toista vasten. Ilman sitäkin se on, mutta ei näkyvä tai määritettävissä millainen se on. Vasta kun se kohtaa jotain, käy ilmi onko se pehmeä, lempeä, mieto, hyväilevä vai ehkä kova, raaka tai kylmä.

Ihmisetkin tulevat näkyviksi toisia ihmisiä vasten. Suhteessa toisiin määrittyy myös sisäisyyteen käsitys siitä, millainen itse on, millaisena itse käsittää itsensä ja millaisena huomaa toisten näkevän itsensä.

Aina ei ole helppoa uskaltaa tulla näkyväksi. Voimme kätkeytyä näkymättömyyden piiloon, erilaisten roolien tai selviytymiskeinojen taakse uskaltamatta näyttäytyä sellaisena kuin olemme. Mikä meitä sitten estää näyttäytymästä? Mitä pelkäämme? Usein pelkäämme tulevamme haavoitetuiksi, torjutuiksi, mitätöidyiksi tai hylätyiksi. Pelkäämme, ettemme tulekaan nähdyiksi hyväksyttyinä, vaan jäämme muiden hyväksynnän ulkopuolelle. Saatamme tuntea sisäistä häpeää ja se estää meitä.  Suojaamme itseämme kivulta, jota näkyväksi tuleminen voisi aiheuttaa.

Suoja on usein syntynyt tarpeeseen, eikä se ole minullekaan vieras. Menneisyyden kokemukset, havainnot ja haavat ovat opettaneet meille, että tarvitsemme suojan turvaksemme. Siellä emme tule satutetuiksi.  Jos olemme yrittäneet tulla näkyviksi, olemme saattaneet saada osaksemme ikäviä, kipeitä kokemuksia, ehkä hylkäämistä, torjuntaa, ivaa, loukkaamista, satuttamista tai jotain muuta. On tullut olo, ettei ole turvallista näyttäytyä, koska silloin tulee vain haavoitetuksi. Vaikka suoja on ollut joskus tarpeen, onko se sitä enää tai kaikissa tilanteissa? Tarvitsemme taitoa tunnistaa, milloin suoja on tarpeen ja milloin sitä voisi keventää edes vähän. Sillä jos jäämme sen vangiksi, niin viemme itseltämme mahdollisuuden tulla hyväksytyksi ja ymmärretyksi. Sitä kuitenkin kaipaamme ja tarvitsemme.

Tarvitsemme riittävästi rakkautta, hyväksyntää ja turvallisuuden kokemusta, että uskaltaudumme aluksi ehkä haparoivin, heiveröisinkin askelin kokeilemaan tai harjoittelemaan näkyväksi tulemista. Siinä voi auttaa, kun kanssaihmiset ylläpitävät hyväksyvää ilmapiiriä, antavat tilaa, osoittavat kiinnostusta, kutsuvat osaksi keskustelua tai porukkaa. Se on uskomaton lahja, kun saa joskus olla turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä, jossa kokee saavansa olla toisille juuri niin haavoittuva, pelkäävä ja heikko kuin on. Silloin saa ja uskaltaa olla kokonainen inhimillinen ihminen, kelpaava sellaisenaan.

Toisten hyväksynnän lisäksi tarvitsemme myös kelpaamista itsellemme, sisäistä kelpaamista. On uskaltauduttava katsomaan itsessään kaikkia puolia, myös niitä, jotka hävettävät tai haluaisi työntää pois. Tarvitsemme rehellisyyttä ja rohkeutta. Olennaista on kuitenkin, miten katsomme näitä puolia itsessämme. Kun pystymme näkemään ne myötätuntoisesti, lämmöllä ja lempeydellä, niin silloin näemme myös mitä varten ne ovat syntyneet, mihin niitä on tarvittu tai tarvitaan edelleen. Sitä sisäistä myötätuntoa vasten uskallamme tulla itsellemme sisäisesti näkyviksi sellaisina kuin olemme, pystymme hyväksymään ja kohtaamaan haavoittuvuutemme, kipumme ja heikkoutemme.

Kun pystymme kohtaamaan itsemme myös sisäisesti kokonaisina lempeydellä ymmärtäen, voimme uskaltaa tulla näkyviksi itsellemme ja toisillemme. Silloin meistä tulee se tuuli, joka olemme: liikkuva, muuttuva, elävä ja rajapinnoissa toisia vasten näkyvä.

Sanna Nojonen
Psykoterapeutti, mindfulness -ohjaaja
Väestöliiton terapiapalvelut

Tutustu Väestöliiton terapiapalveluihin ja varaa aika netissä

Hankalan ihmisen leima helpommin kuin palkankorotus

Kansainvälisenä naistenpäivänä haluan olla optimisti: tasa-arvoon ja tasapuoliseen kohteluun liittyvien epäkohtien korjaamisessa on otettu hyviä askeleita eteenpäin, ja otetaan edelleen.

Tämän viikon ilahduttavimpia uutisia naisten aseman edistämiselle työelämässä on ollut Keski-Pohjanmaalla käyttöön otettu uudistus, jolla halutaan helpottaa kotiäitien paluuta työelämään lastenhoitovuosien jälkeen. Kunta ottaa veloituksetta vastuuta lastenhoidosta, sillä aikaa kun perheen äiti voi pohjustaa siirtymistään työelämään perhevapailta: äiti(ihminen) saa päivittää oman cv:nsä ja hakea töitä. Toivon vilpittömästi tämän mallin levittämistä muihinkin Suomen kuntiin, jopa maailmalle. Kyseessä on tasa-arvoteko, ainakin niin kauan kun äidit käyttävät suurimman osan kaikista perhevapaista.

Keski-Pohjanmaan kehitysaskel tulikin tarpeeseen sen jälkeen kun vuosikausia pohjustettu perhevapaauudistus kaatui jälleen kerran Suomessa kuralätäkköön. Se mitä naapurimaassamme Ruotsissa pystyttiin uudistamaan jo viime vuosituhannella, jää tällä vauhdilla meillä todennäköisesti poliittisten riitojen alle vielä 2020-luvullakin. Mikä mahalasku Suomi, kohta 101-vuotias tasa-arvon mallimaaksikin kutsuttu.

Muita vahvoja näyttöjä naisten tasa-arvon edistymisestä ovat olleet käytännönläheinen 100 tasa-arvotekoa -hanke Suomessa sekä taantumuksellisia rakenteita oikaissut #metoo -kampanja.

Helsingin Sanomat otti jälleen eilen pääkirjoituksessa kantaa työelämän tasa-arvoon: ”Vanhemmuuden kuorma ei jakaudu tasaisesti, vaan nimenomaan nuoret naiset joutuvat tinkimään useammasta asiasta perheen kasvaessa.” Syntyvyysluvut eivät kovin helposti ole nousemaan päin, jos naisten jakamat kokemukset ja puskaradiotieto työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta eivät muutu nykyistä houkuttelevimmiksi.

Kriittinen kohtalonkysymys eli siirtyminen perhevapailta töihin, on itsellenikin tuttu kymmenen vuoden takaa. Varsinkin aivan uuteen työpaikkaa rekrytoituminen kolmen alle kouluikäisen lapsen äidiltä oli viimeisten perhevapaavuosien jälkeen mittava henkinen, ajankäytöllinen ja logistinen ponnistus. Haastekerrointa lisäsi, että mieheni työskenteli siihen aikaan joka toinen viikko työn vuoksi eri paikkakunnalla. Käänteisesti voi sanoa, että pääseminen uuteen työpaikkaan onnistui nimenomaan vahvan tahdonvoiman, luovan ideoinnin, äitienergian sekä kolmen itseäni varttuneemman naisen visionäärisyyden avulla: he tukivat rekrytoitumistani eri keinoin. Lämpimät kiitokset jokaiselle heistä, samoin kuin puolisolleni, joka on aina kannustanut minua myös työuralle ja uusiin haasteisiin sekä kantanut kortensa perheen arjessa.

Naisten, miesten ja kaikkien sukupuolten tasa-arvo toteutuu, kun ihmiset voivat tehdä omannäköisiään mutta samalla toisiaan kunnioittavia valintoja elämässään. Usein helpompaa kuin epäkohtien vastustaminen olisi hiljakseen sopeutua ristiriitatilanteisiin, olla valittamatta. Kyseenalaistavista naisista harvoin kaikki pitävät. Ääneen epäkohtia tai omakohtaisia kokemuksiaan ja kaltoinkohteluaan kertovat saavat liian usein osakseen sääliä, hymähtelyä, ongelmien lakaisua maton alle tai alistamisen jatkumista. Hankalan ihmisen leiman saa otsaansa helpommin kuin palkankorotuksen.

Naisten päivänä on jaksettava yhä uudelleen korostaa, että tasa-arvon ydintä on, että jokainen voi sukupuoleen katsomatta vaikuttaa perhekokoonsa, koulutukseensa, työtehtäviinsä, parisuhteeseensa, työhönsä, rahankäyttöönsä, kohteluunsa töissä ja vapaa-ajalla – siis kaikkeen. On toki aina myös asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta ne eivät saa olla kiinni sukupuolesta. Kenenkään ei pidä sallia näkemystensä vähättelyä, taloudellisesti tai muuten alisteista asemaa tai rajojensa loukkaamisia.

Naistenpäivää on vietetty tavalla tai toisella jo vuodesta 1911. Niin kauan kuin maailma ei ole tasa-arvon osalta vielä riittävän valmis, tämä päivä on varmaankin aivan paikallaan.

 

Vauvavuoden ei kuulu olla ihan kamala

Viime aikoina mediassa ja sosiaalisessa mediassa on puhuttu paljon pikkulapsiajan vaativuudesta. Yksi kirjoittaa blogissaan vauva-ajan olevan täyttä paskaa, kaikki on pelkkää itkevää vauvaa. Toinen avautuu keskustelupalstalla siitä, että vauvan kanssa onkin kamalaa, oman elämän menettäminen ja vastuu ahdistaa ja kitisevä vauva herättää lähinnä negatiivisia tunteita. Televisio täyttyy keskusteluohjelmista, joissa uupuneet vanhemmat tukevat toisiaan ja antavat vinkkejä, miten selviytyä ruuhkavuosista hengissä.

On hienoa, että meidän ei enää tarvitse esittää olevamme supervanhempia, jotka selviävät mistä vain. On hienoa, että voi julkisesti myöntää olevansa puhki ja poikki ilman, että tarvitsee pelätä tulevansa lynkatuksi. Usein tällaiset tarinat kirvoittavat muilta myötätuntoa ja ymmärrystä, kommentteja siitä, että tuollaista meilläkin oli, tsemppiä. Lapsen syntymään liittyy aina suuria mullistuksia: uudenlainen vastuu, muuttuvat prioriteetit, vanhemmaksi kasvaminen ja niin edelleen. Useimmat kokevat tässä vaiheessa jonkinasteisen kriisin tai ainakin käänteen. Mutta missä menee tavallisen vauva-ajan hankaluuden ja liiallisen rankkuuden raja? Aivan kaikki tapahtumat ja tuntemukset vauva-aikana eivät ole tavallisia, sellaisia mistä muutkin ovat hyvin selvinneet.

Ensinnäkin ihmiset, vanhemmiksi tulevat, ovat erilaisia. Meillä on perimästämme ja elämänkokemuksistamme johtuen erilaiset kyvyt selviytyä vaikeuksista. Toiset meistä kuormittuvat tilanteesta, josta joku toinen selviäisi vaurioitta. Meillä jokaisella on stressinsietokyvyn raja, jonka ylittyessä psyykkinen oireilu alkaa. On tärkeää nähdä ja tunnistaa omien tai läheistemme rajan ylittyminen – arvottamatta.

Vauva-aikaan liittyy vielä erityinen haavoittuvuus: noin 10–20 prosenttia äideistä sairastuu raskauden aikaiseen tai sen jälkeiseen masennukseen, ja viimeaikaisten tutkimusten mukaan myös isillä on kohonnut riski sairastua masennukseen vauva-aikana. Jatkuvasti surullinen, itkuinen tai ärtynyt ja toivoton olo ei kuulu normaaliin vauva-aikaan. Myös se, että vauva tuntuu jatkuvasti vieraalta ja herättää lähes yksinomaan negatiivisia tunteita, voi olla merkki synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Toisekseen, elämäntilanteet ovat erilaisia. Joissakin perheissä on kaksi vanhempaa ja laajat, auttamishaluiset tukijoukot. Toisilla tilanne on vaikeampi. Synnytyksen jälkeiselle masennukselle altistavat esimerkiksi huono parisuhdetilanne tai sosiaalisen tuen puute. Myös suunnittelemattomasti alkaneet raskaudet kasvattavat jaksamis- ja parisuhdeongelmien riskiä. Tutkimusten mukaan hedelmällisyyshoitojen seurauksena lapsen saaneilla voi olla huonompi luotto omiin vanhemmuuden kykyihinsä kuin luonnollisesti raskaaksi tulleilla pareilla. Kauan lasta toivoneet ovat voineet luoda vauvaelämälle ja omalle vanhemmuudelleen niin korkeat standardit, että kokevat väistämättä epäonnistumista ja pettymystä.

Kolmanneksi, vauvat ovat erilaisia. Synnynnäinen temperamentti määrittelee, kuinka herkkä vauva on reagoimaan ja kuinka intensiivisesti hän reaktionsa ilmaisee, kuinka aktiivinen hän on, kuinka helposti hän on rauhoitettavissa tai kuinka säännöllinen on hänen päivä- ja ruokarytminsä. Iso osa vauvoista on temperamentiltaan ”helppoja”: säännöllisiä, tasaisia, rauhallisia ja herkästi rauhoitettavissa. Noin 15 prosenttia vauvoista on temperamentiltaan haastavia – ja tällaisten vauvojen vanhemmuuskin on vaativampaa. Lisäksi terveydelliset ongelmat kuten ruoka-aineallergiat, koliikki tai refluksitauti voivat aiheuttaa sen, että vauva on normaalia itkuisempi ja rauhattomampi. Paljon heräilevät ja yöllä valvovat vauvat johtavat usein vanhempien syvään univajeeseen, joka altistaa mielenterveyden häiriöille ja vaikeuttaa vauva-arjen sujumista.

Olennaista on kuunnella herkästi sitä, miten minä juuri nyt voin ja minkälaiseksi koen vauva-arjen. Toisiin vanhempiin, toisiin vauvoihin ja toisiin perheisiin vertaaminen on turhaa – ihmiset, perheet ja vauvat ovat niin erilaisia. Jos minusta tuntuu siltä, että joku raja on ylittynyt, se on ylittynyt juuri nyt, juuri minun kohdallani. Silloin oikea toimintatapa on pyytää apua.

Avaa suu, kerro neuvolassa, miten oikeasti menee äläkä vastaa kysyttäessä vain ”ihan hyvin”. Käänny ystävien, sukulaisten tai naapurien puoleen. Neuvola voi ohjata tarvittaessa esimerkiksi kotiavun tai psykiatrisen tuen piiriin. Älä jää yksin syyttämään itseäsi epäonnistuneeksi. Äläkä kuvittele, että vauva-aikana kaikesta pitää selvitä ja että kaikki vaikeudet kuuluvat asiaan.

Vuosipäivä muistuttaa: Kaikkien pitää saada päättää itse kehostaan

AU UN IST PHOTO / TOBIN JONES.

Muistatko millaista oli vuosi sitten? Oli vuoden 2017 alku ja maailma alkoi totutella uuteen maailmanjärjestykseen, jossa Trump on Amerikan presidentti. Ensi töikseen Trump sanoi kylmän ein kaikelle rahoitukselle sellaisille järjestöille, joiden toiminta tai arvot millään tavalla sivuavat turvallista aborttia. Tämän tunnemme kirosanana Global Gag Rule.

Se oli kova shokki seksuaalioikeuksille. Ja se oli merkki seksuaalioikeuksien puolesta taistelleille; nyt on käärittävä hihat.

Ihmisoikeustaistelijat eivät vaienneet, vaan päättivät yhdistää voimat. Alettiin kerätä rahaa ja poliittista tahtoa seksuaalioikeuksien edistämiseen. Liike sai nimekseen She Decides, koska naisilla pitää olla oikeus päättää omasta kehostaan. Suomi liittyi eturintamassa liikkeeseen muiden liberaalien maiden kanssa.

Vuosi sitten Alankomaat, Belgia, Tanska ja Ruotsi järjestivät She Decides -konferenssin, johon osallistui 450 ihmistä 50 eri maasta. Kaikki jakoivat saman aatoksen; Kehitysmaan tyttöjä ja naisia ei jätetä, Global Gag Rulen jättämä rahoitusvaje on karsittava umpeen.

Tähän mennessä eri maat ovat luvanneet lisätä seksuaalioikeuksiin kohdennettua kehitysyhteistyötään yhteensä 400 miljoonalla eurolla. Se on hieno juttu, mutta rahoitusta tarvitaan lisää ja työtä seksuaalioikeuksien edistämiseksi on jatkettava.

Mitä ongelmia seksuaalioikeuksille kohdennetulla rahoituksella ratkotaan?

Kehitysmaiden tytöt ja naiset jäävät seurauksena ilman kriittisiä terveyspalveluita ja ehkäisymenetelmiä. Ei-toivotut raskaudet ja niistä johtuvat vaaralliset abortit lisääntyvät. Tytöt ja naiset maksavat seurauksista usein hengellään.

  • 15 miljoonaa alle 18-vuotiasta tyttöä joutuu joka vuosi naimisiin. Kehitysmaissa yksi kolmesta tytöstä menee naimisiin alaikäisenä.
  • Raskaus ja synnytys ovat kehitysmaissa teini-ikäisten tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy. Yleisin kuolinsyy ovat itsemurhat.
  • Yli 200 miljoonaa tyttöä ja naista on kokenut sukuelinten silpomisen.
  • 150 miljoonaa alaikäistä tyttöä on joutunut raiskatuksi tai seksuaalisen väkivallan uhriksi.
  • Joka vuosi 44 000 naista kuolee vaaralliseen aborttiin, joka tehdään epäammattimaisten henkilöiden toimesta. Trumpin politiikka on kaventanut varsinkin köyhien naisten mahdollisuuksia turvalliseen aborttiin entisestään.
  • Maailmassa on 214 miljoonaa naista, jotka haluaisivat käyttää turvallista ja tehokasta ehkäisyä, mutta heillä ei ole sitä varten tietoa, ehkäisymenetelmiä tai heillä ei ole siihen varaa.

Ongelmat ovat niin haastavia, että yksittäinen maa, järjestö tai muu yhteiskunnan toimija ei voi niitä ratkaista yksin. Siksi meidän on tehtävä yhteistyötä laajalla rintamalla. Väestöliitto haluaa tehdä osansa ja päätti lyödä hynttyyt yhteen verkkokauppa Weecosin kanssa. Aloitamme yhteiskampanjan valinnanvapauden puolesta tasa-arvon päivänä 19.3.2018. Weecos on verkossa toimiva kauppapaikka, joka yhdistää asiakkaat ja vastuullisesti toimivat yritykset. Weecosin ja Väestöliiton kampanja mahdollistaa kaikkien, myös sinun, osallistumisen seksuaalioikeuksien puolustamiseen.

Voit seurata seksuaalioikeuksien ympärillä käytävää keskustelua tänään 2.3. hästägeillä: #SheDecides #SheDecidesDay #WithoutQuestion

Att kunna erbjuda en trygg famn och äkta närhet är morföräldraskap som bäst!

Då min dotter berättade för mig att jag skall bli mormor, blev jag mycket glad. Tänkte då öatt som tur är jag till min profession barnmorska. Nu kommer min dotter att få svar på frågor och funderingar om graviditet och förlossning direkt av sin egen mor. I dag nästan åtta år senare kan jag ödmjukt konstatera att jag som blivande mormor inte då förstod vad morföräldraskap på riktigt innebar.

Efter att jag fick se mitt nyfödda barnbarn bara några timmar gammal, väcktes nya enorma känslor. Då insåg jag att min yrkesidentitet inte längre kunde styra mina personliga värderingar och anknytning till detta nyfödda barnbarn.

Under min yrkeskarriär har jag sett många nyfödda, men denna gång var det något som var annorlunda. Att ha detta lilla barnbarn i famnen kändes mycket speciellt och overkligt.

Långt senare förstod jag att jag omedvetet, men ödmjukt klätt av mig min professionella barnmorskeroll och öppet tagit emot min nya roll som nybliven mormor. En roll fylld av beundran, stolthet, förundran och spänning.

I dag är jag en stolt mormor till tre barnbarn. Glad och tacksam över möjligheten jag fått att uppleva denna nya roll. Rollen som jag personligen upplever som ett privilegium. Rollen som jag blivit tilldelad oberoende av tidigare erfarenheter eller professionell bakgrund. Rollen som tillåter mig att uppleva, beundra och förundras över mina barnbarns individuella utveckling samt möjligheten att få bekanta mig med deras unika personligheter.

I dag tycker jag mig ha en lite bredare insikt i vad morföräldraskap handlar om. Det viktigaste för mig som mormor är – att kunna erbjuda en trygg famn och mycket äkta närhet.

Tavoitteena toimiva ja hyvinvoiva parisuhde

 

 

 

 

 

 

 

 

Parisuhde on yksi tärkeistä ja toivotuista ihmissuhteista elämässämme. Meillä on monia toiveita ja ajatuksia siitä, millainen toimiva ja onnellinen parisuhde on. Aina nämä ajatukset eivät käytännössä kohtaa. Elämme keskellä kiireistä ja kuormittavaa arkea, jossa parisuhteen hoito unohtuu helposti.

Harva meistä on synnynnäinen parisuhdetaitaja. Parisuhdetaitoihimme vaikuttavat monet asiat, muun muassa lapsuudenkodin kokemuksemme ja sen tunneilmapiiri, vanhempiemme antama malli ja sisaruussuhteet. Myös entisillä parisuhteilla ja kiinnostuksellamme parisuhdeasioihin on oma merkityksensä.

Parisuhteen hyvinvointi auttaa meitä jaksamaan arjen pyörityksessä. Kun koemme, että yhdessä kumppanin kanssa jaamme elämämme ja selviämme erilaisista sen tuomista haasteista, stressimme vähenee ja suhteemme vahvistuu. Parisuhdetaidot voidaan jakaa kahteen ryhmään; osata ylläpitää posititiivista tunneilmastoa parisuhteessa ja  osata ratkaista ristiriitoja.

Parisuhteen perustana on sitoutuminen, halu jakaa elämänsä toisen kanssa. Tieto siitä, että olemme sitoutuneita parisuhteessamme silloinkin, kun meillä on hankalaa, luo turvallisuuden tunnetta.

Mistä positiivinen tunneilmasto sitten syntyy? Se on hyvän haluamista toiselle, kiinnostusta kumppania ja hänen elämäänsä kohtaan. Parisuhteen tunneyhteyttä ylläpitää asioiden tekeminen yhdessä. Myös läheisyys, hellyys ja seksi vahvistavat tunneyhteyttä. Pienet päivittäiset eleet, kuten suukko, toisen huomioiminen tai jonkin positiivisen asian sanominen toiselle, lisäävät läheisyyden ja arvostuksen tunnetta. Silloin on myös helpompi löytää juuri meidän suhteellemme sopiva tapa ja määrä harrastaa seksiä.

Hyviin parisuhdetaitoihin kuuluu myös kyky kuunnella kumppania aidosti, rakentava keskustelu, rupattelu ja rauhoittuminen. Rauhoittumista tarvitaan, kun suuttumuksen, pettymyksen tai huolen tunnekuohu aikoo kaapata meidät valtaansa.

Toimivassa ja onnellisessa parisuhteessa tarvitaan positiivisen tunneyhteyden lisäksi ristiriitojen ratkaisutaitoja. Kaikissa parisuhteissa on ristiriitoja, ja niissä voidaan riidellä. Hyvinvoivassa parisuhteessa osataan kuitenkin erottaa toisistaan ne ristiriidat, jotka ovat ratkaistavissa ja ne joita ei voikaan ratkaista, vaan joiden kanssa on opittava elämään.

Ratkaisemattomat ristiriidat liittyvät usein kumppaneiden persoonallisuuseroihin kuten siihen, että toinen on siisti ja järjestelmällinen ja toinen on boheemimpi. Puolison perusominaisuuksia ei kannata yrittää muuttaa. On viisaampaa opetella yhdessä elämään niiden kanssa. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka voimme muuttaa persoonallisuuttamme vain vähän, niin käyttäytymistämme voimme muuttaa paljon.

Jos emme omaa riittäviä parisuhdetaitoja, ajaudumme helposti ristiriitatilanteissa syyttelyyn, kritisointiin tai vuorovaikutuksesta vetäytymiseen. Tuhoisat vuorovaikutustaidot saavat meidät helposti jumiin, toistamaan samaa kaavaa riidoissamme. Olemme helposti molemmat sitä mieltä, että kumppanimme ei ymmärrä meitä. Koemme, että toiveemme ja tarpeemme eivät tule kuulluksi. Emme tunne itseämme arvostetuksi ja rakastetuksi.

Onneksi vuorovaikutustapoja voi oppia. Voimme saada työkaluja rakentavan palautteen antamiseen, kompromissien tekemiseen, toisen kuulemiseen ja arvostavan kulttuurin rakentamiseen parisuhteessa.

Onnellinen ja toimiva parisuhde antaa iloa elämäämme ja auttaa meitä voimaan hyvin henkisesti ja fyysisesti. Se vaatii työtä ja taitoja.

Jos koet tarvitsevasi työkaluja parisuhteesi hyvinvoinnin ja toimivuuden lisäämiseksi, tule Parisuhteen hyvinvointi -kurssille! Kurssin järjestää Väestöliiton Terapiapalvelut 21.4. ja 5.5.2018. Ohjaajina toimivat perheterapeutti, uusperheneuvoja Anne Huolman ja seksuaaliterapeutti Eriikka Sailo

Lisätietoa kurssista nettisivuillamme tai Anne Huolman, anne.huolman@gmail.com.

 

Saako rakkaasi olla oma itsensä?

”Ihmisellä on syvä tarve vastavuoroiseen suhteeseen, jossa hän voi löytää itsensä – ja toisen”, psykoanalyytikko Riitta Tähkä on todennut.

Ihminen kasvaa omaksi itsekseen läheisissä ihmissuhteissa. Paras pohja vauvan kehitykselle on vanhemman kyseenalaistamaton rakkaus ja läsnäolo. Vanhempi vastaa lapsen tarpeisiin, rauhoittelee hänen hätäänsä ja ihailee häntä. Mitä enemmän lapsella on rakastavia kokemuksia, sitä paremmin hän pystyy kasvamaan omaksi, erilliseksi itsekseen – ja näkemään muut ihmiset sellaisina, kuin he ovat, omina yksilöinään.

Yksilöllinen puoliso vai ”apuminä”?

Lapsuuden kokemukset rakkaudesta heijastuvat myös aikuisiän parisuhteisiin. Tämä voi näkyä esimerkiksi seuraavalla kahdella tavalla:

Ensinnäkin, ihmisellä voi olla turvallinen olo oman itsensä kanssa ja sitä myötä turvallinen olo myös toisen kanssa. Turvallinen olo oman itsen kanssa auttaa nimittäin näkemään kumppanin selkeämmin sellaisena kuin tämä todellisuudessa on. Silloin esimerkiksi erimielisyydet eivät uhkaa omaa turvallisuuden tunnetta, vaan on helpompi hyväksyä, että kun on kaksi ihmistä, on myös kahdenlaisia ajatuksia, toiveita, tunteita ja tarpeita. Voidaan sanoa, että kumppanilla on silloin tilaa olla ”yksilöllinen oma itsensä”. Selvennän tätä esimerkillä:

Esimerkiksi jos kumppani ei jonain iltana jaksa halata tai jutella, henkilö kunnioittaa tätä ja pystyy antamaan tilaa toiselle. On turvallista luottaa kumppaniin ja olla terveellä tavalla riippuvainen hänestä. Ei tarvitse olla kuin ”löyhässä hirressä”, koko ajan varuillaan, että toinen voi kadota lopullisesti, jos ei nyt olla lähellä ja koko ajan yhdessä. Kumppanin erillään oleminen tai eri mieltä oleminen ei silloin suista ihmistä turvattomuuden tunteisiin. Kummankin tarpeille ja tunteille on tilaa. Parisuhde on silloin aidosti vastavuoroinen.

Toiseksi voimme käyttää läheisiämme tavallista enemmän omia tarpeitamme varten. Sanotaan, että oma rakas on silloin kuin ”apuminä”, ensi sijassa tasapainottamassa omaa olemistamme tai omia turvattomuuden tunteitamme. Voidaan ajatella, että ihmisen ”palapelistä” puuttuu yksi pala, ja hän tarvitsee kumppania täyttämään tuon puuttuvan kohdan. Kyse ei ole silloin ensisijassa rakkaudesta vaan omasta tarpeesta kokea itsensä kokonaiseksi. Esimerkiksi jos kumppani kaipaa hetken rauhaa työpäivän jälkeen, saatamme suuttua ja pakottaa häntä: nyt sinä olet minua varten, nyt kyllä jutellaan ja halataan. Parisuhteesta puuttuu silloin aito vastavuoroisuus. Kumppanilla ei ole mahdollisuutta kuunnella omia tarpeitaan ja ilmaista niitä itselleen sopivassa tahdissa. Ihminen voi kokea, että pakottaminen on ainoa keino saada yhteys kumppaniin. On vaikea luottaa siihen, että kumppani kyllä kömpii kainaloon, kun hän on valmis siihen – ja että kumppani on aina turvana, vaikkei hän olisikaan heti saatavilla.

Kaikissa parisuhteissa on kumpaakin näistä. Kukaan ei voi olla vain ehyt, oma itsensä ja sitä myötä nähdä oma kumppani joka hetki yksilöllisenä ihmisenä, jolla on omat tarpeensa. Kuitenkin joidenkin on helpompi sietää oman kumppanin erillisyyttä kuin toisten.

Erillisyys tulisi myös erottaa vetäytymisestä. Vetäytyminen saa kenet tahansa reagoimaan ja hakemaan jopa epätoivoisesti yhteyttä toiseen. Toisaalta pakottava suhtautuminen voi lisätä kumppanin halua vetäytyä ja ottaa omaa tilaa.

Menetystilanne voi paljastaa

Pohjimmainen kykymme erillisyyteen näkyy siinä ihmissuhteessa, joka on meille kaikkein merkityksellisin. Voimme kokea toimivamme hyvin vaikka töissä tai tuttavien kanssa, mutta parisuhde saattaa tuoda esiin syvällä olevan vaikeuden olla kokonainen, erillinen itsensä.

Erityisesti ero- ja menetystilanteissa voi tulla esiin se, mitä kumppani on meille edustanut: yksilöllistä ihmistä vai ”apuminää”. Voit pohtia vaikka aikaisempia erotilanteita elämässäsi. Jos kumppani on saanut olla oma itsensä, oma yksilönsä, selviämme rankasta suruprosessista paremmin. Voimme pitkällä tähtäimellä pystyä suremaan menetystämme.

Jos kumppani on edustanut meille jotain sellaista, mikä puuttuu meistä itsestämme – jos olemme ikään kuin käyttäneet häntä oman sisäisen tasapainomme ylläpitämisessä – menettäminen on entistä vaikeampaa. Yksin oleminen voi ahdistaa silloin kahta kauheammin, koska ihminen kokee menettäneensä osan itsestään toisen mukana. Silloin voi nousta tarve korvata menetetty kumppani mahdollisimman nopeasti esimerkiksi uudella parisuhteella. Kuten sanottu, kaikkiin parisuhteisiin liittyy myös näitä jälkimmäisiä tunnelmia.

Uusi mahdollisuus

Vastavuoroinen ihmissuhde ei synny pakottamisesta. Kun ihminen oivaltaa, että rakkaalla on omat tarpeet ja tunteet, voi syntyä syvempi rakkaussuhde. Kun olet utelias ja valmis kuuntelemaan, löydät ehkä suuremman aarteen kuin mitä osasit edes toivoa. Väärinkäsitykset vähenevät, kun pystyt erottamaan omat pelkosi kumppanisi ajatuksista. Kaikki se mielenkiintoinen ja uusi maailma voi löytyä ihan vierestäsi.

Lähteet:

Tähkä, R. (2005) Erillisyydestä ja vastavuoroisuudesta. Teoksessa: Saarinen, Lehtonen, Miettinen & Rajala (toim.) Pintaa syvemmälle. Itä-Suomen Psykoterapiayhdistyksen 25-vuotisjuhlakirja. Helsinki: Yliopistopaino, 2005.

Tähkä, V. (1993) Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen. WSOY.

 

Maailma kuuluu kaikille!

Väestöliiton uusi kehityspoliittinen ohjelma haluaa, että kaikki saavat nauttia yhteiskuntien kehityksestä ja että jokaisen ihmisoikeuksia kunnioitetaan.

Seksuaalioikeudet ovat keskeinen osa ihmisen itsemääräämisoikeutta – oikeutta tehdä omaan terveyteen, kehoon, seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvät päätökset ilman pakottamista tai väkivaltaa. Seksuaalisuuteen liittyvät normit ja tabut sekä suoranainen syrjintä estävät ihmisiä kehittymästä täyteen potentiaalinsa ja nauttimasta omasta seksuaalisuudestaan.

Kenen asiaa ajamme?

Tytöt kohtaavat maailmanlaajuista syrjintää ikänsä ja sukupuolensa vuoksi; tämän vuoksi heitä kutsutaankin välillä maailman suurimmaksi vähemmistöksi.

  • 15 miljoonaa alle 18-vuotiasta tyttöä joutuu joka vuosi naimisiin. Kehitysmaissa yksi kolmesta tytöstä menee naimisiin alaikäisenä.
  • Raskaus ja synnytys ovat kehitysmaissa teini-ikäisten tyttöjen toiseksi yleisin kuolinsyy. Yleisin kuolinsyy ovat itsemurhat.
  • Yli 140 miljoonaa tyttöä ja naista on kokenut sukuelinten silpomisen.
  • 150 miljoonaa alaikäistä tyttöä on joutunut raiskatuksi tai seksuaalisen väkivallan uhriksi.

Syrjintä ja väkivalta estävät tyttöjä kehittymästä täyteen potentiaaliinsa, vaikuttamasta omaan tai yhteiskuntansa kehitykseen ja nauttimasta omasta seksuaalisuudestaan.

Pojat ja miehet tarvitsevat mahdollisuuden saada tarvitsemaansa tietoa. Poikien ja miesten osallistuminen seksuaalioikeuksien edistämiseen on oleellista niiden toteutumisen kannalta. Väestöliitossa on maailman parasta poikaspesifiä osaamista, jota tulemme hyödyntämään kehityspoliittisen ohjelman tavoitteiden saavuttamisessa.

Väestöliitto tunnistaa ja tunnustaa sen, että kaikki ihmiset eivät identifioidu yksiselitteisesti naiseksi tai mieheksi. Jokaisella on oikeus määritellä itse oma sukupuolensa tai olla määrittelemättä sitä.

Ihminen tarvitsee myönteisiä kokemuksia itsestään ja seksuaalisuudestaan läpi elämänkaaren. Monissa yhteiskunnissa kuitenkin lasten, nuorten, vanhusten ja vähemmistöjen seksuaalisuus on tabu, joka johtaa usein seksuaalioikeuksien laiminlyönteihin. Laiminlyönti näkyy esimerkiksi seksuaaliterveydenhoidossa: palveluita tarjotaan monissa maissa usein vain täysi-ikäisille, eikä muiden ikäryhmien tarpeita huomioida. Lisäksi monia ihmisryhmiä, kuten vammaisia ei välttämättä huomioida palveluiden tarjonnassa lainkaan.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä on yleistä kaikkialla maailmassa. Homoseksuaalisuus määritellään edelleen rikokseksi yli 80 maassa. Väestöliitto tukee seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun liittyvien kriminalisointien poistamista sekä muun tällä perusteella syrjivän lainsäädännön ja syrjivien viranomaistoimien poistamista.

Ketään ei saa jättää jättää yhteiskuntien kehityksen ulkopuolelle: Oikeudenmukainen maailma on sellainen, jossa jokainen saa olla oikeanlainen omana itsenään.

Tutustu Väestöliiton kehityspoliittiseen ohjelmaan.

 

 

Koulussa, kavereiden kanssa, harrastuksissa…

Olen todella kiitollinen, miten hienosti päiväkodissa lapseni kiinnostuksenkohteita tuettiin ja se oli heille ihan itsestään selvää. Muistan kuinka hain häntä hoidosta ja milloin hän oli pukeutunut minkäkinlaiseen prinsessamekkoon tai johonkin muuhun hienoon rooliasuun. Kukaan hoitajista ei kyseenalaistanut lapseni asu- tai leikkivalintoja. Se oli heille aivan täysin ”normaalia”. He myös antoivat paljon ihailua ja kehumisia lastani kohtaan. Uskon, että he ovat omalta osaltaan antaneet lapselleni hyvän itsetunnon palasia.

Vielä päiväkodissa lapseni lempikaveri oli poika, mutta esikouluun lapseni meni uuteen paikkaan ja eskarin aikana hän alkoi enimmäkseen leikkiä tyttöjen kanssa, mikä on jatkunut tähän päivään saakka.  Sen olen laittanut merkille, että lapseni ei ole koskaan jättänyt ketään leikeistä pois ja helposti on aina sujuneet leikit sekä poikien että tyttöjen kanssa. Meidän läheisessä ystäväperheessä on kaksi poikaa, ja lapset ovat säännöllisesti leikkineet aivan vauvasta lähtien. Leikit ovat jatkuneet yhtä luonnollisesti kaiken aikaa. Koulun lapseni aloitti samassa paikassa, kuin missä oli eskarissa. Tämä oli tietoinen valinta meiltä vanhemmilta. Ajattelin, että on helpottavaa hänelle, jos tottuu ja tutustuu koulun ihmisiin jo eskariaikana. Lapseni on aina ollut hyvin avoin ja sosiaalinen luonne. Hän on hyvin kiinnostunut muista ihmisistä ja iloisesti kohtaa uudet tuttavuudet.

Kun lapseni ilmoitti olevansa tyttö, haluaisi itseään kutsuttavan tytöksi ja vaihtoi kutsumanimensä, hän oli juuri aloittamassa toista luokkaa koulussa.  Kaikki on mennyt koulussa hyvin. Opettaja on todella luonnollisesti suhtautunut asiaan. Olemme yhdessä keskustelleet asian läpi ja olemme samalla linjalla asiasta. Opettaja tukee täysillä lastani. Hän järjestää tarvittaessa liikuntatunneilla oman pukeutumishuoneen lapselleni. Uinnista olemme saaneet vapautuksen, koska se olisi ollut hänelle liian ahdistavaa. Tiedän, että osa sukupuoliristiriitaa kokevista lapsista pukeutuu esimerkiksi omaan sukupuoli-identiteettiin sopivaan uima-asuun. Mekin olemme miettineet uima-asua, jossa alaosassa olisi mekko. Emme ole vielä löytäneet sellaista ja siitäkin huolimatta koulukavereiden kanssa uiminen olisi liian epämiellyttävä kokemus lapselleni.

Myös luokkakaverit perheemme ja läheistemme ohella ovat opetelleet lapsemme uuden kutsumanimen. Joillekin luokassa uusi nimi ja se, että nyt lapsi onkin tyttö, on aiheuttanut hämmennystä. Tätä on opettaja käynyt niiden lapsien kanssa läpi. Sen jälkeen asia on ollut kunnossa. Tyttökaverit olivat heti nimenmuutoksen alusta asti aivan fine tilanteeseen. Kukaan ei ihmetellyt tai kyseenalaistanut asiaa, ja paras ystävä ei ole sen koommin enää vahingossakaan vanhalla nimellä lastani kutsunut.  Nimenmuutos on tehty myös Wilmaan. Sekin meni todella helposti. Kysyin asiaa opettajalta, joka kävi asian läpi koulusihteerin kanssa ja niin nimi muuttui jo samana päivänä Wilmaan. Olen kuullut tästä asiasta erinäisiä haasteita vastaavassa tilanteessa olevien lasten osalta.

Harrastuksissa saattaa olla haasteita. Itse olen huomannut, kuinka tarpeettomasti tietyissä lajeissa jo pienet lapset jaotellaan sukupuolen mukaan joko tyttöjen tai poikien ryhmiin. Toki on esimerkiksi taideharrastuksia, joissa ei ole sukupuolen mukaan jaottelua. Lapseni on kuitenkin aina ollut kova liikkumaan, ja hyvin liikunnallinen ja taitava. On kokeiltu jo useampaa lajia ja onneksi joukosta on löytynyt laji, jossa hän saa olla juuri oma itsensä ja toteuttaa toivomaansa sukupuoli-identiteettiä. Hän pääsee olemaan samalla lailla mukana kuin muutkin tytöt aina kisapukuja, koristeita ja kampauksia myöten. Nostan isosti hattua valmentajalle, joka ei tiennyt sukupuoliristiriidasta juuri mitään ennen kuin tutustui lapseeni, mutta hän osasi suhtautua asiaan niin, että tunsin kovasti kiitollisuutta. Hän kertoi reilusti, että ei tiedä asiasta, mutta haluaa ottaa selvää ja kyseli minulta, miten pitäisi käytännön asioissa toimia, jotta lapsella on hyvä olla. Myös harrastusseura tukee lastani tässäkin asiassa täysillä. Nyt olemme aloittamassa uutta harrastusta lisäksi ja saa nähdä, kuinka siellä asiat menee. Nyt on kuitenkin siinä mielessä helppoa, että lapseni voi heti aloittaa harrastuksen tyttönä eli mennä omana itsenään.

 

Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäivän vietto on rantautunut Suomeen kovalla rytinällä. Ystävänpäivästä on tullut epävirallinen juhla, jonka kaupallisuutta ei voi olla havaitsematta. Kaupat täyttyvät jo hyvissä ajoin kaikesta vaaleanpunaisesta ja sydämenmuotoisesta. Yhdysvalloissa St. Valentine’s day on tärkeä juhlapäivä, jota vietetään yleisesti romanttisissa merkeissä oman kumppanin kanssa. Suomessa ystävänpäivä on keskittynyt juurikin ystävyyden juhlimiseen ja ajan viettämiseen omien läheisten kanssa.

Ala- ja yläkoulussa ystävänpäivää juhlistettiin erilaisin ohjelmanumeroin, joista kenties suosituin oli Salainen ystävä. Jokaiselle arvottiin oma salainen ystävä, jota tuli huomioida ystävänpäiväviikolla mahdollisimman paljon ja omalla tyylillään, kuitenkaan paljastumatta. Salaisen ystävän lisäksi huomiota saivat myös muut kaverit ja ystävät, joille annettiin kortteja ja pieniä lahjoja.

Näin vanhempana ystävänpäiväkorttien ja –lahjojen antaminen on jäänyt, ja ystävänpäivän vietto on keskittynyt ystävien kanssa yhdessäoloon. Ystävien ohella ystävänpäivää on alettu Suomessakin vähitellen viettää myös oman kumppanin kanssa. Onko ystävänpäivä ihana, vaaleanpunaisella sokerikuorrutteella päällystetty päivä muistaa ystävää vai onko ystävänpäivällä merkitystä? Tarvitaanko ystävänpäivää todella?

Ystävänpäivän suunnitelmista on keskusteltu lähipiirissäni jo hyvissä ajoin ennen varsinaista h-hetkeä. Toinen menee kaverinsa kanssa elokuviin, toinen aikoo mennä illalliselle poikaystävänsä kanssa. Eräs tuttavani myös totesi, kuinka yksinäiseksi hän tuntee itsensä ystävänpäivänä. Läheisimmät ystävät viettävät ystävänpäivän puolisoidensa kanssa, ja oman kumppanin puuttuessa päivä kuluu toisten ystävänpäivänviettoa Instagramissa ja Facebookissa seuraten.

Pienet juhlapäivät toki piristävät arjen kiireiden keskellä, mutta tarvitaanko jokin tietty päivä muistuttamaan meitä siitä, kuinka tärkeitä ystävät tai omat läheiset meille ovat? Eikö omia rakkaitaan tulisi huomioida myös normaalina arkena? Mikään ei estä meitä ostamasta suklaalevyä tai kukkakimppua ystävälle tavallisena keskiviikkonakin, mutta ystävänpäivä toimii meille hyvänä muistutuksena ystävien tärkeydestä. Kiireisessä arjessa ystävien kanssa vietetty aika voi jäädä vähäiseksi, ja ystävänpäivänä onkin hyvä tilaisuus viettää aikaa läheisten kanssa tai muistaa heitä erilaisin tavoin. Muistetaan kuitenkin pitää huolta läheisimmistämme myös tavallisina arkipäivinäkin.

Hyvää ystävänpäivää!