Kohti 2020-luvun perhepolitiikkaa

Posted on by
Vastaus

Väestöliiton Perhebarometrissä 2018 kysyttiin neljännen kerran eduskuntavaalien alla kansalaisilta, minkälaista perhepolitiikkaa suomalaiset juuri nyt haluaisivat. Kysely kohdennettiin aikuisväestölle ja erityisesti lapsiperheille. Vastaajia oli 2560 ja itse kirjoitettuja avovastauksia saatiin yli tuhat!

Tärkeimmäksi toiveeksi kyselyssä nousi joustavuuden lisääminen työssäkäynnin ja lasten hoitamisen välillä. Myös lapsiperheiden köyhyysongelman lievittäminen nähtiin kiireelliseksi. Yhteiskunnan investointeja kouluun pidettiin erityisen arvokkaina ja myös varhaiskasvatuksen rahoitus nähtiin tärkeänä.

Perhepolitiikassa on monta näkökulmaa. Siinä on toisaalta kysymys perheen perustamisen edellytyksistä. Toisaalta – kun lapsi tai lapsia on saatu – on kyse vanhempien toimeentulosta ja vanhempien ja lasten tarvitsemista palveluista. Toimeentuloturvassa tärkeitä ovat varsinaisten perhe-etuuksien kuten lapsilisän ohella yleiset tuet, esimerkiksi asumistuki tai työttömyysturva. Palveluista keskeisiä ovat sosiaali- ja terveydenhuolto sekä varhaiskasvatus, koulu, liikunta ja kulttuuri. Lasten asema ja oikeudet ovat myös lapsipolitiikkaa.

Väestöliiton arvoja perhepolitiikassa ovat perheiden yhdenvertaisuus ja monimuotoisuuden arvostaminen. Kaikenlaisia perheitä ja näissä perheissä kasvavia lapsia on kohdeltava tasapuolisesti ilman syrjintää. Myös sukupuolten tasa-arvo on hyvän politiikan perusta. Perheellistyminen on valinta, ei velvollisuus. Tahattomaan lapsettomuteen on tarjottava apua. Perhepolitiikassa on huomioitava lapsen etu ja jokaisen lapsen oikeus saada hyvä elämä.

Kyselyn tuloksia huomioiden ja Väestöliiton arvoista lähtien ehdotan seuraavia perhepolitiikan peruslinjoja, kun valmistaudutaan 2020-luvulle:

1. Työelämä uudistetaan perheystävälliseksi. Muutokseen tarvitaan työelämän eri toimijoilta ja erityisesti työyhteisöissä käytännön tahtoa ja sitoutumista. Suhtautuminen lapsen saamista, perhevapaiden pitämistä tai sairaan lapsen hoitamista kohtaan tulisi muuttua sallivaksi ja työyhteisössä tulisi hakea käytännön ratkaisuja arjen pulmiin. Jokaisen työpaikan pitäisi olla Perheystävällinen työpaikka! Myös oppilaitoksissa tulee aktiivisesti tukea opintojen ja perheen yhteensovittamista.

2. Toteutetaan joustava perhevapaamalli, joka kummankaan puolison nykyistä osuutta leikkaamatta antaa isille enemmän vanhempainvapaata. Mahdollistetaan hoitovapaan pitäminen osa-aikaisesti ja useammassa jaksossa.

3. Vanhemmuuden tukea vahvistetaan niin käytännön avun kuin kasvatukseen liittyvän ohjauksen ja tuen avulla. Rohjaistaan vanhempia luottamaan omiin voimavaroihinsa.

4. Pidetään kiinni laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja koulusta ja parannetaan niitä edelleen.

5. Otetaan lapsiperheiden köyhyyden lievittämiseksi käyttöön parannuksia asumistuessa ja lapsilisässä. Jatketaan muutostyötä tulevassa sosiaaliturvauudistuksessa.

Näillä muutoksilla synnytetään yhteiskuntaan tilaa perheille ja lapsille.

Mikä on minulle tärkeää – Yaron

Posted on by
Vastaus

 Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä (5/5)

Suomessa kasvaa nopeasti väestönosa, jolla on sukujuuria eri puolilta maailmaa. He ymmärtävät kulttuuritaustansa ja perintönsä rikkauden ja haluan juhlia sitä heidän kanssaan tässä blogissa kuvien kanssa.

Esittelen viisi eri taustoista tulevaa ihmistä, jotka kertovat hieman itsestään ja muutaman esineen avulla määrittelevät ja esittelevät kultturitaustaansa.

Yaron, kuten hänen vanhempansakin, on syntynyt Suomessa. Hänen isällään on sukujuuria Venäjällä ja hänen äitinsä on suomenruotsalainen. Hän on myös Helsingin juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja.

“Suomen juutalaisten historia, kuten perheeni historia, alkaa 1800-luvun alkupuolelta. Tuolloin Suomen alueella Venäjän armeijassa palvelleet juutalaissotilaat saivat luvan jäädä asettumaan Suomeen.

Venäläiset sotilaat ja heidän perheensä saivat luvan jäädä väliaikaisesti Suomeen. Heidän piti uusia oleskelulupansa joka 6. kuukausi. Dokumentti joka minulla on kuvassa on yksi niistä monista luvista joita iso-isoisäni haki. Kippah, jota pidän kuvassa on muisto matkoistani Israeliin. Rakennus taustalla on Helsingin synagoga.

Söimme kotona venäläisvaikutteista ruokaa, ja olemme harras juutalainen perhe.

Lapsemme ovat identiteetiltään myös varsin monikulttuurisia, sillä puhumme kotona kolmea kieltä, joista yksikään ei ole suomi. Itse puhun lapsille ruotsia, vaimoni puhuu lapsille ranskaa ja me vanhemmat keskenämme englantia.”

*****************

Tämä tarina päättää minisarjamme  Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä, joka ilmestyi viitenä peräkkäisenä keskiviikkona.. Ensimmäinen julkaistiin 31.10.

Mielenterveyden rakennusaineet

Posted on by
Vastaus

Mielenterveys ja parisuhde ovat hyviä kumppaneita toisilleen.

Maailman terveysjärjestö WHO määrittelee mielenterveyden hyvinvoinnin tilana, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä ja selviytymään elämään kuuluvissa haasteissa sekä työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. Sigmund Freud muotoilee mielenterveyden kyvyksi rakastaa ja tehdä työtä.

Mielenterveys ei synny tyhjiössä, eikä kehity ilman riittävän hoivaavaa ja vastavuoroista suhdetta. Katse suuntautuu elämän ensimmäisiin vuosiin.

Varhaisista vuorovaikutustilanteista meille syntyy kokemus itsestämme ja perusta sille, minkälaisia odotuksia luomme tuleviin ihmissuhteisiimme. Millä tavalla itkumme ja naurumme on tulkittu ja miten meitä on katsottu ja koskettu. Nämä kokemukset elävät mielessämme sisäistyksinä, joiden läpi katsomme lapsiamme ja kumppaniamme.

Itse ajattelen mielenterveyttä kykynä elää itsensä varassa ja samanaikaisesti kykynä turvautua toiseen. Esimerkiksi masennuksessa nämä kyvyt heikkenevät ja johtavat pahimmassa tapauksessa sulkeutumiseen ja yksinäisyyteen. Paniikkihäiriössä ja ahdistuneisuudessa etenkin kyky turvautua itseen heikkenee.

Parisuhteen ongelmat heijastelevat aina myös omia kiintymyssuhdesisäistyksiämme. Parisuhde herättää syvällä olevat kiintymyssuhdetarpeemme ja pelkomme, jotka pahimmillaan estävät meitä solmimaan suhteen tai aidosti antautumaan sille.

Emme anna toisen tulla lähelle. Pakenemme työhön tai harrastuksiin. Ja samalla vain toivomme, että toinen näkisi nalkutuksen taakse, ottaisi kainaloon ja kysyisi, mitä kuuluu.

Ydinongelma parisuhteissa on usein vastavuoroisuuden puuttuminen. Kuten pieni vauva, tarvitsemme toista ihmistä peiliksemme. Valitettavan monet meistä ovat kuitenkin oppineet mallin, jossa tukeutuminen toiseen ei ole suositeltavaa. Kyllä minä pärjään.

Mielen kantokyvyllä on rajansa. Kriisit, kuten työttömyys, lapsettomuus tai sairastuminen, repivät pariskuntia erilleen. Toisaalta myös se tavallinen arki uhkaa ja etäännyttää.

Parhaassa tapauksessa parisuhde tukee sen molempien osapuolien mielenterveyttä. Kun koemme päivittäin tulevamme kohdatuksi ja nähdyksi, se hoivaa myös mielenterveyttämme.

Parisuhteessa on tärkeää luoda keskinäisiä rituaaleja, tapoja, jotka ovat kiinnipitävää liimaa. Muuttaessani aikoinani Ranskaan opiskelemaan ihastuin paitsi lukuisiin leipomoihin, myös ranskalaisten tapaan puhutella toisiaan. Mon ami, ma chérie. Rakas, kulta, söpöläinen. Hellittelysanojen käyttö kuulostaa suomalaiseen korvaan aluksi liioittelulta, mutta se toimii. Yksittäisellä sanalla tulee sanotuksi paljon. Minä huomaan sinut ja olen sinua varten.

Itseä ja parisuhdetta voi hoitaa terapialla ja pariterapialla. Terapian teho perustuu vuorovaikutuksellisuuteen, johdonmukaisiin kohtaamisiin, jossa ihminen tulee nähdyksi aidoimmillaan. Pariterapiaan voi uskaltautua myös silloin, kun asiat eivät vielä ole umpikujassa.

Parisuhteen hoivaamisen voi nähdä myös oman mielenterveyden hoivaamisena.

Marika Mattila

Olen psykologi ja työskentelen ammatinharjoittajana Väestöliiton terapiapalveluissa. Ammatillinen kiinnostukseni ja perehtyneisyyteni kohdistuu etenkin tunne-elämän häiriöiden, masennuksen ja ahdistuksen hoitoon sekä perheeseen, parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyviin teemoihin.
Väestöliiton terapiapalveluihin voi varata ajan www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

Mikä on minulle tärkeää – Sara

Posted on by
Vastaus

 Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä (4/5)

Suomessa kasvaa nopeasti väestönosa, jolla on sukujuuria eri puolilta maailmaa. He ymmärtävät kulttuuritaustansa ja perintönsä rikkauden ja haluan juhlia sitä heidän kanssaan tässä blogissa kuvien kanssa.

Esittelen viisi eri taustoista tulevaa ihmistä, jotka kertovat hieman itsestään ja muutaman esineen avulla määrittelevät ja esittelevät kultturitaustaansa.

Sara on Suomessa syntynyt iranilaisen isän ja suomalaisen äidin tytär. Hän työskentelee monikulttuurisuus- ja osallisuusasiantuntijana. Hän on harras muslimi.

”Asun Suomessa, mutta vierailen myös usein Iranissa. Minulla on aina tunne, että olen puoliksi jotain. Iranissa käydessäni tunnen olevani vieras, suomalainen. Huomaan sen esimerkiksi siitä, että kaipaan myös omaa rauhaa, enkä välttämättä haluaisi tavata ihmisiä niin usein.

Suomessa taas koen olevani vieras, iranilainen. Siitä on merkkinä vahva iranilainen ihmisten välisiä suhteita säätelevä ”Ta’arof” -kulttuurini.

Ensimmäinen valintani esineeksi on tämä korvakoru, jossa lukee tyttäreni nimi Mehra. Se on persiaa ja tarkoittaa ”ystävällistä”. Valitsin korun, koska Iranissa on tapana antaa syntyneille tyttövauvoille lahjaksi kultaesineitä.

Toiseksi esineeksi valitsin Aino-nimisen pehmolelupupun. Se on ollut käytössä myös pikkusiskoillani, joten se lienee suomalaisin lelu perheessämme.

Nämä esimerkit kertovat, kuinka pidämme kotona yllä sekä iranilaista että suomalaista kulttuuria. Puhumme molempia kieliä, ja vietämme joulua ja myös iranilaista uutta vuotta

Valitsin nämä tavarat, koska mieheni on iranilainen, jolloin voi sanoa, että tyttäreni on 75 prosenttisesti iranilainen ja 25 prosenttisesti suomalainen. Hän on siis enemmän iranilainen kuin minä.

On mielenkiintoista nähdä, minkälainen identiteetti lapselleni syntyy, kun hän kasvaa isommaksi.”

***************

Minisarjamme  Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä ilmestyy viitenä peräkkäisenä keskiviikkona, ensimmäinen julkaistaan 31.10. ja viimeinen 28.11.

 

Sopivaa elämäntilannetta odotellessa

Posted on by
Vastaus

Pro gradu -tutkielmani kertoo suomalaisten korkeakoulutettujen nuorten aikuisten lastenhankinnasta. Kyllä, luit aivan oikein. Minä, nuorena aikuisena, korkeakoulutettuna, lapsettomana ja kaiken lisäksi varhaiskasvattajana halusin tarttua aiheeseen, joka liittyy myös elämäntilanteeseeni. On sanottu, että pro gradu -tutkielman aiheen tulisi innostaa. Tulkitsin, että lukuisat aiheeseen liittyvät kahvipöytäkeskusteluni kuvasivat innostumistani.

Tutkielman tarkoituksena ei ollut tehdä lähes 80 sivuista selontekoa minun ajatuksistani lastenhankintaan liittyen. Sen sijaan tutkielman aineistona on Väestöliiton vuoden 2017 Perhebarometri-tutkimuksen fokusryhmähaastattelut, joista valitsin neljä käsiteltäviksi tutkielmassani. Mitä siis varsinainen tutkimusjoukkoni, korkeakoulutetut nuoret aikuiset, kertoivat aiheesta?

Lapsia halutaan, ei haluta, tai ei tiedetä halutaanko vai ei. Nuoret aikuiset pohtivat asiaa niin työllistymisen, parisuhteen, asumisen kuin yleisesti ottaen sopivan elämäntilanteen kautta. He myös pohtivat, millaista elämä perheellisenä olisi.

Tutkielman teon loppuvaiheessa huomasin, että samat syyt saattoivat niin kannustaa hankkimaan lapsia tai siirtää sitä. Toisin sanoen nuoret aikuiset ajattelivat lastenhankinnan mahdollistajiksi sopivan ja vakaan elämäntilanteen, johon liitettiin kuuluvaksi esimerkiksi vakituinen työ, sopiva puoliso sekä asuinpaikka. Sen seurauksena esimerkiksi oma tai puolison opiskelu saattoikin siirtää lastenhankintaa, koska silloin ei välttämättä ollut vielä tiedossa vakituista työtä.

Nuorten aikuisten elämän eri osa-alueiden tuli olla heidän omasta mielestään riittävän hyvin hallussa. Kuitenkaan nuoret aikuiset eivät kertoneet, milloin asiat ovat riittävän hyvin. Tutkielman teon yhteydessä ja sen jälkeen jäin pohtimaan, onko olemassa jotain tiettyä tekijää, joka ikäänkuin sinetöi päätöksen lastenhankinnasta. Voi olla, ettei yhtä tekijää voi nimetä. Silti havaitsin nuorten aikuisten odottavan jotain, mitä ei haastatteluissa kerrottu.

Varmuutta tai toiveita lastensaantiin eivät lisänneet läheisten, ystävien, tuttujen tai ylipäänsä kadulla vastaan tulevien ihmisten puheet vanhemmuuden kuormituksesta. Toisaalta nuoret aikuiset myös pohtivat, ovatko heidän melko negatiivisesti sävyttyneet mielikuvansa lasten saamisesta täysin realistisia. Nuoret aikuiset myös ihmettelivät, minkä takia lastenhankinnan positiivisista puolista ei puhuta. Voi olla varsin haastavaa pohtia tai kertoa haastattelutilanteessa lastensaannin positiivisista puolista, jos omaa kokemusta ei ole, ja läheiset kertovat vain lyhyistä yöunista sekä arjen haastavuudesta.

En tarkoita, etteikö lapsiperheen haasteista voisi tai kannattaisi puhua. Siitä on tärkeää puhua niin läheisille kuin tarvittaessa asiantuntijoille. Mutta tärkeää on myös kertoa, miten arki lasten kanssa voi olla palkitsevaa, merkittävää ja elämäniloa lisäävää. Varhaiskasvattajana ainakin olettaisin lastensaannin tuovan myös positiivisia ilmiöitä. Pelkkä toteamus: ”Tiedät sitten kun sinulla on omia lapsia”, ei välttämättä riitä tulevaisuuttaan pohtivalle nuorelle aikuiselle, joka on koulutuksensakin puolesta tottunut analysoimaan asioita. Keskusteluun lastenhankinnasta tarvitaan monenlaisia tarinoita. Ei ainoastaan väittelyitä siitä, kenen tulisi saada lapsia ja mikä olisi oikea ikä siihen.

Pauliina Kielinen

Pauliina Kielinen on Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva, nykyinen oululainen kasvatustieteen maisteri, joka nauttii asioiden analysoinnista ja ihmisyyden ymmärtämisestä.

Kielinen, P. (. (2018). ”Farmariauto ja kaksi lasta”: Suomalaisten korkeakoulutettujen nuorten aikuisten näkemyksiä lastenhankinnasta. University of Oulu.

Valinnat voivat muuttaa maailmaa

Posted on by
1

Kuva: UNFPA

Globaalit väestökysymykset ovat viimein trendikkäitä.

Erityisesti Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n raportti herätti useat meistä pohtimaan ilmaston lämpenemistä sekä ympäristön kestävyyden ja väestömäärän yhteyttä. Miten väestönkasvu saataisiin pysymään maailman kantokyvyn kannalta järkevällä tasolla? Osa tutkijoista on provosoivasti jopa todennut, että on ilmastoteko tehdä vähemmän lapsia. Kuulostaa loogiselta: jos emme madalla elintasoamme, meitä ei voi olla näin paljon.

Toisaalta Suomessa keskustelu käy kuumana siitä, miksi meillä väestö ei enää kasva. Väki ikääntyy, mutta nuoret aikuiset hankkivat entistä vähemmän lapsia. Jotkut tahattomasti, toiset omasta valinnastaan. Varsinkin 30 vuoden rajapyykin ylittäneitä naisia vastuutetaan siitä, että lapsia olisi hankittava enemmän ja viimeistään nyt.

Keskustelu jättää ristiriitaiset tunteet: hanki vähemmän, mutta hanki enemmän. Kumpia asiantuntijoita tulisi totella?

Vai onko oikea kysymys sittenkin, tekevätkö ihmiset lastenhankintapäätöksiä lopulta kovinkaan usein vain asiantuntijoiden ohjeistusten perusteella? Väitän että eivät. Eikä heidän pidäkään.

Keskustelussa unohtuu usein se, että lisääntymisoikeudet ovat ihmisoikeuksia. Tämä tarkoittaa, että ihmisillä on oikeus tehdä omat valintansa lastenhankinnan suhteen –riippumatta asiantuntijoiden suosituksista. Jokaisella pitää olla valta päättää lapsiluvustaan.

Tutkimuksesta tiedämme, että lisääntymisoikeuksien kunnioittaminen on myös hyväksi ympäristölle.  Aina kun ihmisillä on ollut saatavilla tietoa sekä vaihtoehtoja syntyvyyden hallintaan, syntyvyys on laskenut. Maailmassa on yhä miljoonia ihmisiä, jotka saavat enemmän lapsia kuin he todella haluaisivat. Esimerkiksi 214 miljoonaa naista ja 20 miljoonaa nuorta haluaisi käyttää ehkäisyä, mutta heillä ei ole siihen mahdollisuutta. Jos kaikkien seksuaali- ja lisääntymisoikeudet turvattaisiin, väestönkasvu todennäköisesti laantuisi.

Yksilöille ja pareille on annettava valta sekä keinot tehdä valintoja siitä, saavatko he lapsia, kuinka monta ja milloin. Nämä valinnat vaikuttavat yhteiskuntiin, niiden vaurastumiseen sekä kestävään kehitykseen –siihen säilyykö maapallomme jatkossakin elinkelpoisena. Siksi nämä valinnat todella muuttavat maailmaa. Ja siksi lisääntymisoikeuksia tulee edistää vahvasti poliittisessa päätöksenteossa.

YK:n väestörahasto UNFPA:n vuosiraportti 2018 ”Valintojen voima –lisääntymisoikeudet ja demografinen muutos” on juuri julkaistu. Lyhyt suomenkielinen käännös löytyy nettisivuiltamme.

Mikä on minulle tärkeää – Marcus

Posted on by
Vastaus

 Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä /3/5)

Suomessa kasvaa nopeasti väestönosa, jolla on sukujuuria eri puolilta maailmaa. He ymmärtävät kulttuuritaustansa ja perintönsä rikkauden ja haluan juhlia sitä heidän kanssaan tässä blogissa kuvien kanssa.

Esittelen viisi eri taustoista tulevaa ihmistä, jotka kertovat hieman itsestään ja muutaman esineen avulla määrittelevät ja esittelevät kultturitaustaansa.

Marcus on syntynyt Suomessa. Hänen isänsä on ranskalainen ja äitinsä suomalainen.

” Olen asunut koko lapsuuteni ja nuoruuteni äitini kanssa Suomessa ja isäni on asunut koko ikänsä Ranskassa. En identifioi itseäni suomalaiseksi tai ranskalaiseksi vaan ennemminkin maailmankansalaiseksi. En tunne vahvoja siteitä oikein mihinkään maahan tai alueeseen. Pyrin matkustelemaan mahdollisimman usein vapaa-ajallani tutustuen eri maihin, kulttuureihin ja ihmisiin.

Ranskalaiseksi esineeksi valitsin kaksi hiphop-albumia jotka olivat erittäin menestyneitä Ranskassa 90-luvun lopulla. Ranskalainen hiphop on saanut vaikutteita Pohjois-Afrikasta sekä muualta Afrikasta. Usein artistit ovat toisen polven maahanmuuttajia, jotka kertovat sanoituksissaan elämästä kahden kulttuurin välissä; köyhyydestä, lähiöelämästä sekä muista elämän vaikeuksista ja ongelmista.

Suomalaiseksi esineeksi valitsin pakurikääpäuutteen, joka minulle kuvastaa suomalaista puhdasta luontoa sekä metsää joka on täynnä terveellistä syötävää ja ”super foodia”. Suomessa on suhteellisen puhdas luonto, vesistö sekä paljon metsää mutta mitä emme aina osaa arvostaa ja otamme itsestäänselvyytenä. ”

***********************

Minisarjamme  Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä ilmestyy viitenä peräkkäisenä keskiviikkona, ensimmäinen julkaistaan 31.10. ja viimeinen 28.11.

Kohtalona yksin jääminen?

Posted on by
Vastaus

Kuva: Can Stock Photo.

Tutkimukset ovat osoittaneet yksinäisyyden olevan yhteydessä vakaviin psyykkisiin ja fyysisiin haittoihin, kuten esimerkiksi masennukseen, alkoholismiin, sydän- ja verisuonisairauksiin, uniongelmiin, immuunipuolustusjärjestelmän muutoksiin, Alzheimerin tautiin, yleiseen huonontuneeseen terveydentilaan ja jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Yksinäisyyteen liittyy syvää inhimillistä kärsimystä, ja se on myös kansanterveydellinen riski.

Eräässä tutkimuksessa suomalaisista noin viidesosa tunsi yksinäisyyttä silloin tällöin (2007). Noin 4,3 % suomalaisista tunsi olonsa yksinäisiksi koko ajan tai suurimman osan ajasta. Sinkkuus ja yksin asuminen voivat tutkimusten mukaan altistaa yksinäisyyden kokemuksille. Tämä ei tietenkään koske kaikkia yksinasuvia. Parisuhde ei myöskään automaattisesti  takaa sitä, ettei ihminen tuntisi itseään yksinäiseksi: Väestöliiton Perhebarometrin (2016) mukaan naimisissa olevista naisista noin 6 % ja miehistä noin 3 % tuntee itsensä melko yksinäiseksi. Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulan mukaan noin neljäsosa parisuhteessa olevista on kokenut itsensä ainakin vähän yksinäiseksi. Naiset kokevat parisuhteessa useammin tunneperäistä yksinäisyyttä, kuin miehet.

Joillekin yksin jääminen voi tuntua lähes ”kohtalon tahdolta” omassa elämässä. Tällaisen ”yliluonnollisen” tahdon edessä ihminen voi tuntea voimattomuutta ja toivottomuutta.

Pitkäaikaiseen yksinäisyyteen voi olla lukemattomia erilaisia syitä ja taustatekijöitä. Psykologian historiassa kokemusta yksin jäämisen ”kohtalosta” on tulkittu monella tapaa. Yhden näkökulman mukaan ihminen voi tiedostamattaan ohjata elämäänsä siihen suuntaan, että hänen traumansa yksin jäämisestä toistuu. Ihminen voi esimerkiksi valita sellaisia kumppaneita, jotka eivät ole luotettavia. Psykoanalyytikko Anna Potamianoun mukaan ihminen voi ”kohtaloaan” pohtiessa havaita itsensä ulkopuolella, kohtalossa, jotain selaista, mikä hänellä on sisimmässään – kuten hylätyksi tulemisen kokemuksen. Toistuva ”kohtalo” on mahdollisuus tarkastella omia kipeitä kokemuksia, jotka ovat jo tapahtuneet. Se voi olla väylä tietoisesti muistaa omia aikaisempia kokemuksia. Tämä näkemys ”yksin jäämisen kohtalosta” on tietenkin vain yksi tapa pohtia asiaa, eikä sitä voi soveltaa yleisellä tasolla.

Lopputyöni tuloksia

Tutkin psykoterapiakoulutukseni laadullisessa lopputyössä (2018) yksin jäämisen kohtalon kokemusta parisuhteessa ja parisuhdetta etsiessä. Yksin jäämisen määritelmä lopputyössäni käsitti sekä  tunnetasolla yksin jäämisen että konkreettisen yksin jäämisen.

Toteutin tutkielmani internetpohjaisen kyselylomakkeen avulla. Kyselyyn vastasi 29 henkilöä. Kyseessä on pieni laadullinen otos, joka ei ole edustava eikä näitä tuloksia voi yleistää. Tulokset kuvaavat ainoastaan tähän kyselyyn vastanneiden kokemuksia. Kyselyyn vastanneet olivat Väestöliiton sivustojen lukijoita.

Kyselyyn vastanneista 90 % oli naisia. Vastaajista suurin osa, 76 %, oli sinkkuja. Kyselyyn vastanneilla yleisin syy kokea yksin jäämistä liittyikin kumppanin puuttumiseen. Yleisimmät yksin jäämisen kokemukset tutkittavien menneissä, muissa ihmissuhteissa olivat pulmat lapsuuden ja nuoruuden kaverisuhteissa (34 %), ongelmat isäsuhteessa (28 % vastaajista) sekä erilaiset hylätyksi tulemisen kokemukset omien vanhempien taholta (28 % vastaajista). Lisäksi noin 24 % vastaajista kuvasi, kuinka he eivät olleet saaneet tunnetason tukea vanhemmiltaan.

Monista vastauksista heijastui voimakas tunne yksin jäämisestä. Edes kumppanin löytyminen tai perheen perustaminen eivät välttämättä helpottaneet tutkittavien yksin jäämisen pelkoa – moni uskoi, että heidän kohtalonsa tulisi lopulta kuitenkin olemaan yksin jääminen ja hylätyksi tuleminen kumppanin taholta.

Tutkittavat välttelivät pohtimasta tarkemmin, miten yksin jäämisen kokemus vaikuttaa heidän omaan käyttäytymiseensä. Sen sijaan he kuvasivat, miten vaikeaa heidän on luottaa ja uskoa, että jotain hyvää tulisi heidän elämäänsä. Häpeä, arvottomuus ja kelpaamattomuuden tunne korostuivat joidenkin tutkittavien kertomuksissa. Joistain tarinoista paistoi läpi myös viha yksin jäämisestä. Tämä saattoi näkyä esimerkiksi kumppaniehdokkaiden moittimisena.

Eräs kyselyyn vastanneista henkilöistä kuvasi oivaltaneensa jotain täyttäessään kyselyä: jopa varhaisimmat elämänkokemukset, vauvaiästä lähtien ovat voineet vaikuttaa hänen kokemukseensa yksin jäämisestä. Samalla hän oivalsi, että näitä asioita voi työstää ja käsitellä.

Joskus toisiin ihmisiin luottaminen voi tuntua mahdottomalta – ja aina sopivaa kumppania ei jostain muusta syystä löydy. Jokaisen elämä on kuitenkin arvokas sellaisenaan. On merkityksellistä voida pohtia omaa ”yksin jäämisen kohtaloa” ja etsiä ymmärrystä omaa elämäntarinaa ja omia kokemuksia kohtaan. Tunnistamalla menneiden kokemusten vaikutus nykyisyyteen, ihminen voi ehkä helpottaa ankaria ajatuksia itseään kohtaan: itsessä ei ole mitään vikaa, kyse voi olla toistuvasta traumasta tai muusta epäonnesta.

Menneisyyden pohtiminen ei poista nykyhetken kipua yksinäisyydestä. Se voi kuitenkin tuoda armollisuutta omaa itseä kohtaan. Jotkut kuvaavat tätä armollisuutta ”sisäisen lapsen” avulla: aikuisina me voimme lohduttaa sisäistä lastamme, joka ei aikoinaan tullut ymmärretyksi ja lohdutetuksi jäädessään yksin. Oman trauman käsittely voi parhaimmillaan vaikuttaa niin, että on mahdollista vielä luottaa toiseen ihmiseen ja omaan kelpaavuuteen.

Yksinäisyyden torjuntaa

Kyselyssäni selvitin yksinäisyyden tunteita parisuhteessa ja parisuhteen etsimisessä. Parisuhteessa nousevat pintaan syvimmät kokemukset suhteessa olemisesta toiseen ihmiseen. Monet kuvaavat pärjäävänsä muutoin hyvin, mutta parisuhde tai sen puuttuminen ovat iso kipupiste elämässä. Parisuhde on näyttämö kaikelle rakkaudelle, mitä olemme elämässämme saaneet – ja kaikelle yksin jäämiselle, mitä olemme kokeneet.

Tunnetason yksin jääminen tai konkreettiset hylätyksi tulemiset ovat yksi keskeinen syy hakeutua myöhemmin psykoterapiaan. Kuntoutuksen lisäksi olisi tärkeää keskittyä kaikin tavoin yksinäisyyden torjuntaan ihmisen lapsuudesta lähtien. Torjumalla yksinäisyyttä torjumme monenlaista sairautta ja pahoinvointia, mikä on myös yhteiskunnan taloudellinen etu. Yksinäisyyden torjunnan tulisi olla koko ihmiselämän läpäisemää järjestelmällistä toimintaa. Sen tulisi alkaa jo raskaus- ja pikkuvauvavaiheessa, vanhempien tukemisesta ja laiminlyöntien huomaamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa riittäviä resursseja neuvoloille, lastensuojeluun, kunnalliseen paripsykoterapiaan, perheneuvoloille ja esimerkiksi kouluterveydenhoitoon. Kokemus rakastetuksi ja autetuksi tulemisesta kantaa ihmistä läpi elämän, parisuhteeseen ja omaan vanhemmuuteen saakka. Se voi tuntua kohtalolta, mutta osittain tämä kohtalo on myös yhteiskunnan ja vanhempien käsissä, ja meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen.

Lähteet:

Cacioppo, J. T., Hughes, M. E., Waite, L.J., Hawkley, L. C. & Thisted, R. A. (2006) Loneliness as a specific risk factor for depressive symptoms: cross-sectional and longitudinal analyses. Psychology and aging, 21(1), 140–51.

Cacioppo, J. T., Hawkley, L. C. & Thisted, R. A. (2010) Perceived social isolation makes me sad: 5-year cross-lagged analyses of loneliness and depressive symptomatology in the Chicago Health, Aging, and Social Relations Study. Psychology and aging, 25(2), 453–63.

Cacioppo, J. T., Hawkley, L. C., Crawford, L. E., Ernst, J. M., Burleson, M. H., Kowalewski, R. B., ym. (2002) Loneliness and Health: Potential Mechanisms. Psychosomatic Medicine, 64(3), 407–17.

Kontula, O. (2016) Lemmen paula. Seksuaalinen hyvinvointi parisuhdeonnen avaimena. Perhebarometri 2016. Katsauksia/Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. E50/2016

Moisio, P. & Rämö, T. Koettu yksinäisyys demografisten ja sosioekonomisten taustatekijöiden mukaan Suomessa vuosina 1994 ja 2006. Yhteiskuntapolitiikka 72(4), 392-401.

Potamianou, A. (2017) Revisiting the destiny compulsion. International Journal of Psychoanalysis, 98(1), 55-69.

Pressman, S. D., Cohen, S., Miller, G.E., Barkin, A., Rabin, B.S. & Treanor, J.J. (2005) Loneliness, social network size, and immune response to influenza vaccination in college freshmen. Health Psychology, 24(3), 297–306.

Rico-Uribe, L. A., Caballero, F.F., Olaya, B., Tobiasz-Adamczyk, B., Koskinen, S., Leonardi, M. ym. (2016) Loneliness, Social Networks, and Health: A Cross-Sectional Study in Three Countries. PLoS One. 2016;11(1):e0145264

Rico-Uribe, L. A., Caballero, F. F., Martín-María, N., Cabello M, Ayuso-Mateos, J. L. & Miret, M. (2018) Association of loneliness with all-cause mortality: A meta-analysis. PLoS ONE 13(1): e0190033. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0190033

Väliniemi-Laurson, J., Borg, P. & Keskinen, V. (toim.). 2016. Yksin kaupungissa. Helsingin kaupunki: Helsingin kaupungin tietokeskus. 12–25.Wilson, R. S., Krueger, K. R., Arnold, S.E., Schneider, J. A., Kelly, J. F., Barnes, L.L., ym.  (2007) Loneliness and risk of Alzheimer disease. Archives of General Psychiatry, 64(2), 234–40

Åkerlind, I. & Hörnquist, J. (1992) Loneliness and alcohol abuse: A review of evidences of an interplay. Social science & medicine, 34(4), 405–414.

Poliisiksi vähemmistötaustasta?

Posted on by
Vastaus

Kuva: Jarhe Photography

Toimittaja soitti ja kyseli, miksi täällä Suomessa kasvaneet maahanmuuttajataustaiset nuoret eivät hae opiskelemaan poliisiksi. Jäin itse puhelun jälkeen pohtimaan nuorten ammattitoiveita.

Suomessa alkaa olemaan paljon eri kulttuureista tulleita. Työn tekeminen olisi helpompaa, jos asiakkaan kulttuuri ja kieli olisi myös osalle virkamiehistä ja poliiseista tuttua.

Hyvin harmillinen este monen maahanmuuttajataustaisen nuoren ammattialan valinnoille kumpuaa siitä, ettei nuori koe kuuluvansa tähän yhteiskuntaan. Kuulumisen vaikeus johtuu viime vuosien negatiivisesta ilmapiiristä, poliittisesta keskustelusta ja päättäjien valinnoista. Osa nuorista pyrkii valitsemaan ”kansainvälisen vaihtoehdon” eli sellaisen ammatin, jota pystyy harjoittamaan muualla kuin Suomessa. Sairaanhoitajana, liiketalouden osaajana, putkiasentajana tai lääkärinä voi toimia kaikkialla maailmassa. Valitettavasti osa maahanmuuttajataustaisista nuoristamme ei koe Suomea kotimaaksi, eivätkä he pysty kuvittelemaan asuvansa täällä ikuisesti. Poliisi ammattina sitoisi ammatinharjoittajaa aina koulutuksen antaneen maahan, eli tässä tapauksessa Suomeen.

Päättäjien valinnat myös vaikuttavat suuresti, kun on kyse poliisiksi kouluttautumisesta. On ollut puhetta kaksoiskansalaisuudesta ja siitä kuinka rajattaisiin kaksoiskansalaisia tietyillä aloilla. Tämä ehkä koskettaa poliiseja ja muitakin viranomaistöitä. Jos uran ja työn kehityksessä ovat kaksoiskansalaisuus tai nuoren maahanmuuttajan sukulaiskytkökset omaan kotimaahan esteenä uralla edistymisessä, tulee tämä vaikuttamaan ammattivalinnoissa. Ei voi ajatella, että nuori hakeutuisi poliisiksi ja haluaisi eläkkeensä saakka tehdä vain partiointityötä. Ihminen haluaa kehittyä urallaan ja työssään.

Yksi este poliisinhommiin ja muihin julkisen puolen töihin pelätään olevan puutteellinen ruotsin kielen taito eli virkamiesruotsi. Omassa työssä olen törmännyt tapauksiin, joissa nuori on hakenut valtiolle töihin, mutta haku päättyy virkamiesruotsin puutteeseen. Asiaa on yritetty selvittää mm. vähemmistövaltuutetun kanssa. Ohjeistus sieltä on ollut, että ”työtiimissä” riittää jos esim. yksi tiimijäsen osaa ruotsia.  Mutta tätä ei juuri julkisen puolen rekrytoinneissa huomioida.

Miksei riittäisi, että poliisipartion tai ylipäätänsä turvallisuusalan toinen virkailija osaisi suomen lisäksi ruotsia ja toinen suomen lisäksi jotain muuta kieltä?

Toivoisin rakentavaa poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua seuraaviin vaaleihin eikä äänten kalastelua helpoilla tempuilla. Leimaava keskustelu ei palvele meidän yhteiskuntaamme. Kärjistävä keskustelu tuo eriarvoisuutta ja vastakkaisasettelua. Jos nuoren ei anneta kuulua ”meihin”, ei poliisin hommatkaan häntä houkuttele.

 

Mikä on minulle tärkeää – Kristiina

Posted on by
Vastaus

 Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä (2/5)

Suomessa kasvaa nopeasti väestönosa, jolla on sukujuuria eri puolilta maailmaa. He ymmärtävät kulttuuritaustansa ja perintönsä rikkauden ja haluan juhlia sitä heidän kanssaan tässä blogissa kuvien kanssa.

Esittelen viisi eri taustoista tulevaa ihmistä, jotka kertovat hieman itsestään ja muutaman esineen avulla määrittelevät ja esittelevät kultturitaustaansa.

Englannissa syntynyt Kristiina on asunut Suomessa viime joulukuusta lähtien barbadolais-englantilaisen miehensä kanssa. Hänen äitinsä on suomalainen, ja isänsä englantilainen.

”En ole koskaan tuntenut olevani täysin suomalainen. Suomenkielen tasoni ei ole täydellinen, vaikka olemme lomaillee Suomessa joka kesä.

Harkitsimme pitkään ajatusta tulla asumaan Suomeen. Kun lopulta löysimme molemmat Suomesta työpaikan, jossa työkieli on englanti, päätimme muuttaa tänne. Olemme hyvin vaikuttuneita huomattuamme, että Suomessa ihminen voi helposti aloittaa uuden elämän.

Siitä hetkesti alkaen, kun muutin Suomeen, olen tuntenut kuuluvani tänne. Olen myös huomannut, kuinka suomalainen saatan olla. Opin esimerkiksi äidiltäni kuinka paljon hiljaisuus voi merkitä. Esimerkiksi vastauksena kysymykseen hiljaisuus voi merkitä, ettei vastaaja ole asiasta täysin samaa mieltä.

Olen luonteeltani rauhallinen ja yksityisyyttä arvostava henkilö. Pidän myös yksin olemisesta.  Monet ihmiset saatavat olla kauhuissaan, jos joutuvat olemaan yksin. Kasvoin Englannissa kulttuurissa, jossa ollaan jatkuvasti ihmisten seurassa. En tunne montaa englantilaista, joka ei haluaisi viettää aikaa muiden ihmisten seurassa.

Haluan omaksua myös suomalaisen osani, puhua paremmin kieltä ja luottaa paremmin taitooni kommunikoida. Olen myös kasvanut siihen, että nainen voi olla henkisesti ja myös fyysisesti vahva: Englannissa voitin vuonna 2017 British National Powerlifting mestaruuden. En kilpasi, mutta olin iloinen saadessani pätevyyden. Suomalaiset naiset ovat vahvoja, ja minun isobritannilaiset ystäväni arvostuvat sitä. Olin heille ​​mallina vahvuudesta ja annoin uskoa siihen, että he voivat luottaa itseensä sellaisina kun ovat.

Tässä kuvassa voitte nähdä British National Powerlifting paidan, Mermite-levitteen ja suomalaiset muumimukini ”

******************

Minisarjamme  Viisi tarinaa eri taustaisista suomalaisista sekä heille tärkeistä esineistä ilmestyy viitenä peräkkäisenä keskiviikkona, ensimmäinen julkaistaan 31.10. ja viimeinen 28.11.