Vanhempi, tue nuoren kaverisuhteita

Nuoruusikä on herkkää aikaa. Nuoret voivat etsivät itseään, kokeilla erilaisia rooleja kaveripiirissä ja suuntautua poispäin lapsuuden perheestään. Moni nuori solmii läheisiä ystävyyssuhteita, ja ensimmäiset seurustelukokemukset voivat myös herättää monenlaisia tunteita. Nuoruusiässä moni kokee myös ensimmäisen kerran pulmia ihmissuhteissaan ja mielenterveydessään. Nuoruusikä onkin hyvä aika tukea nuorten sosiaalisia suhteita ja ennaltaehkäistä aikuisiän mielenterveysongelmia.

Tuoreessa Cambridgen yliopiston tutkimuksessa (2017) tarkasteltiin 14-24-vuotiaiden nuorten hyvinvointia suhteessa perheen ja ystävien antamaan tukeen. Tutkimuksessa havaittiin, että sekä perheen että ystävien tuki oli tärkeä positiivinen ennustaja nuorten hyvinvoinnille, mutta että ystävien tuki ennusti nuorten hyvinvointia voimakkaammin. Kun samoja nuoria tutkittiin uudelleen vuoden päästä, ystävien tuki oli edelleen positiivisessa yhteydessä nuorten hyvinvointiin – mutta vanhempien tuki sen sijaan oli negatiivisesti yhteydessä nuorten hyvinvointiin. Näytti siis siltä, että vanhempi tuki vähensi nuorten hyvinvointia, ja ystävien tuki lisäsi sitä.

Nuoruusiässä ystävien merkitys kasvaa. Nuori irrottautuu vanhemmistaan ja rakentaa uusia tärkeitä, läheisiä suhteita perheen ulkopuolella. Ystävien puuttuminen, yksinäisyys ja ulkopuolelle jääminen häiritsevät nuoruusiän kehitystä, riippumatta hyvistä suhteista vanhempien kanssa.

Vanhemman tärkeänä tehtävänä on tukea nuoren kaverisuhteita. Näin voi tehdä esimerkiksi kannustamalla nuorta harrastuksiin, kuskaamalla tapaamaan ystäviä ja pitämällä ovet auki nuoren ystäville.

Vanhempi myös näyttää mallia perheessä siinä, miten ihmissuhteissa toimitaan: miten lähestytään uusia ihmisiä ja pidetään yllä ihmissuhteita, miten selvitään konflikteista ja miten vaikeista tunteista voi puhua. Turvallinen kokemus suhteesta omaan vanhempaan voi auttaa luomaan läheisiä suhteita kavereihinkin. Jos kotona on vaikeaa, hyvät kaverisuhteet voivat toisaalta tarjota nuorelle uudenlaisen väylän läheisiin ihmissuhteisiin.

Vanhempi ei aina huomaa, että omiin oloihin vetäytyvä nuori saattaa olla yksinäinen – nuorethan vetäytyvät muutenkin vanhemmistaan. Jos nuori on jatkuvasti yksin vapaa-ajalla, voi kuitenkin olla syytä huolestua. Nuoren yksinäisyys voi tulla esiin esimerkiksi loma-aikoina, jos nuorella ei ole kavereita arjen rutiinien ulkopuolella. Leirit ja harrastukset voivat auttaa saamaan yhteyden ikätovereihin myös loma-aikoina.

Joskus vanhempi voi olla hyvillään, kun nuori viihtyy itsekseen tai vanhempien seurassa. Voi tuntua vaikealtakin, kun nuori kasvaa ja irrottautuu. Aina ei myöskään tunnu kivalta, jos nuori tuo perjantai-iltana ison kaveriporukan kotiin, kun itse tulee väsyneenä töistä viikonlopun viettoon. Nämä tunteet, kuten luopumisen tuska, kuuluvat asiaan, kun nuori rakentaa omaa elämäänsä. Ne eivät kuitenkaan saa vaikuttaa nuoren mahdollisuuteen solmia perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan.

Nuori tarvitsee rajoja, mutta hän tarvitsee myös vapautta viettää aikaa ystävien kanssa ja pitää yllä hänelle merkityksellisiä kaverisuhteita.

Lähde:

van Harmelen ym. (2017) Adolescent friendships predict later resilient functioning across psychosocial domains in a healthy community cohort. Psychological medicine, 47, 2312-2322.

Lisätietoa:

Tukipalvelu murrosikäisten nuorten vanhemmille

 

 

Raportoinnin nousu

Menin 2000 -luvun alussa töihin psykologiksi Helsingin perheneuvolaan. Työhön kuului lasten ja perheiden tapaamiset sekä käyntien kirjaaminen. Raportointi tehtiin pahviliuskalle, johon oli kirjattu perheen tiedot ja tulosyy. Pahviliuskalle merkittiin päivämäärä, jolloin perhe kävi vastaanotolla sekä nimet niistä perheenjäsenistä, jotka olivat tapaamisessa läsnä. Tapaamisten sisältöjä ei kirjattu. Kun perhe lopetti asiakkuuden, työskentelystä tehtiin yhteenveto joka liitettiin pahviliuskan väliin. Näitä papereita säilytettiin kahden lukon takana perheneuvolan takahuoneessa. Kun asiakkuudesta oli kulunut riittävän pitkä aika, paperit pantiin silppuriin. Tätä silpomistyötä sain olla hiljaisina kesäkuukausina tekemässä. Se oli jollain tapaa hyvin tyydyttävää. Sinne silppuriin menivät parisuhdepulmat, masennukset ja käytöshäiriöt, katosivat kauas ajan virtaan.

Sitten joku jossakin ylempänä tuli ajatelleeksi, että tämä kirjaus ei ollut millään tavalla riittävää. Asiakkaiden ja työntekijöiden oikeusturva oli uhattuna. Kaikki käynnit tulisi kirjata tarkasti ja oikeastaan vielä useaan otteeseen. Ensin käynnit ja puhelut kirjattaisiin ja vielä erikseen yhteenvedot työskentelystä ja tutkimuksista. Työntekijät saivat laskeutua kirjaamisen aikakauteen, jossa aikaa meni lähes yhtä paljon kirjoittamiseen kuin asiakastapaamisiin. Suurin osa työntekijöistä pohti kieli keskellä suuta, että mitä tapaamisesta tulisi kirjata. Monet kokivat voimakasta sisäistä ristiriitaa: Esimiehet muistuttelivat työntekijöiden ja asiakkaiden oikeuksista ja uhkista ja toisaalta henkilökohtaisesti tuntui vaikealta kirjata perheen yksityisasioita johonkin ”pilveen”.  Työntekijät ratkaisivat tämän ristiriidan hieman eri tavoin: Toiset miettivät omaa ja asiakkaan oikeusturvaa ja kirjasivat kaiken hyvin tarkasti, jotkut taas kuuntelivat omatuntoaan ja eivätkä kirjanneet oikeastaan juuri mitään.

Toki kirjaamisohjelmissa oli myös hyvät puolensa. Ne toivat vapautuksen paperiarkistoista. Saattoivat ne tuoda myös hieman ryhtiä siihen, että työskentelyn tavoitteet tuli kirjattua selkeämmin sekä hoidon eteneminen raportoitua. Toisinaan tuli kuitenkin tunne, että raportoinnilla yritettiin hallita jotain sellaista joka ei ollut hallittavissa. Kun oli mustaa valkoisella, koki todella tehneensä töitä.

Törmäsin ihan lähiaikoina perheneuvolatyöntekijään joka kertoi, että nyt on tullut taas uusia kirjaamissääntöjä. Tästä päivästä lähtien kaikki ajanvaraukseen tulevat puhelut tulee kirjata kantaan. Jos, siis soitat vanhempana kysyäksesi neuvoa, mitä pitäisi tehdä kun teini masturboi liikaa, niin tämä kirjataan kantaan, vaikka et tulisi lainkaan asiakkaaksi. Kirjaus myös tehdään nuoren nimellä ja hän voi sen käydä myöhemmin lukemassa. Aikaisemmin ajanvarauspuhelu kirjattiin vain, jos perhe tuli asiakkaaksi. Jokaisen puhelun kirjaaminen on lisännyt paljon työtaakkaa. Tilanne on myös aiheuttanut moraalista ristiriitaa, koska joidenkin asioiden pohtiminen ilman kirjaamista tulisi olla mahdollista. Työntekijä totesikin, että joskus saattaa käydä niin, että hän ”ei oikein kuule” nimeä.

Raportoinnin historia nousi mieleeni, kun nyt puhutaan paljon siitä, että kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten tulisi liittyä kantaan. Huomaan olevani jälleen saman ristiriidan kourissa, kun joskus aikanaan perheneuvolassa. Ylhäältä tulee viestiä, että tämä on hyvä asia ja kaikkien oikeusturva. Kuitenkin mielessäni kysyn, kenen oikeusturva tässä toteutuu? Ketä varten käyntejä kirjataan?

Kannan merkitys on tärkeä, kun pohditaan ihmisen fyysistä terveyttä. Kuitenkin monissa perheiden tai yksilöiden psyykkisissä kysymyksissä sen hyödyllisyyttä on vaikea hahmottaa. Ainakin se herättää mielessä mahdollisuuden kammottavaan dystopiaan: Mitä, jos joku alkaa käyttämään tietoja väärin?

Psykoterapiaprosessin autuus on juuri siinä, että ihmistä ei ole lyöty lukkoon kielellisiin määreisiin. Itsestä voi löytyä erilaisia tasoja ja puolia, joiden merkitys prosessin myötä muuttuu ja muovautuu. Siksi käyntien kirjaaminen tuntuu monista psykoterapeuteista eettisesti ja moraalisesti väärältä. Käyntien kirjaaminen voi myös vääristää yksilön käsitystä itsestään oman elämänsä subjektina ja toimijana. Se voi viedä pois dialogista ja kohti ”potilaana oloa”, jossa asiakkaalla on tunne, että hoitotaho tietää parhaiten.

Kantakeskustelu käy tällä hetkellä kuumana. En voi sanoa olevani erityisasiantuntija tässä kysymyksessä, mutta ajatuksia se herättää. Jokainen voikin kysyä itseltään, että haluaisinko minä, että terapiaprosessini kirjattaisiin kantaan? En minä ainakaan.

Kun puoliso ei halua pariterapiaan

Minulta kysytään usein, mitä tehdä, kun puoliso ei halua tulla pariterapiaan? Apua hakeva toivoo muutosta pitkäaikaiseen ongelmaan ja kokee olevansa umpikujassa. Tilanne on turhauttava. Ei ole harvinaista, että terapiaan tullaan toisen painostamana ”ultimaatumin”, kuten erouhkauksen antamisen jälkeen.

Usein ihmisten odotus pariterapialle on, että pariterapeutti voisi ”korjata” heidän puolisonsa. Valitettavan usein tämä odotus sisältyy siihen, miten he esittelevät pariterapian kumppanilleen. Jotta pariterapia voi toimia, täytyy kummankin osapuolen ottaa vastuu omasta osuudestaan ongelmallisen tilanteen rakentumisessa. Molemmilla on 100 prosentin vastuu omasta 50 prosentin osuudestaan suhteessa.

Lukkiutuneessa tilanteessa on hyvä yrittää ymmärtää, mistä puolison vastahangassa on kysymys? Mikä mielikuva hänellä on pariterapiasta? Oma agenda kannattaa laittaa keskustelussa hetkeksi sivuun ja yrittää eläytyä uteliaisuudella kumppanin näkökulmaan. Tämä ei ole helppoa, koska tilanne yleensä suututtaa ja turhauttaa.

Tavallinen huoli kumppanilla on pelko siitä, että pariterapiaan tullaan tuomiolle. On hyvä tehdä kumppanille selväksi, ettei ole etsimässä pariterapeutista liittolaista, joka yhtyy syytöksiin kumppanin huonosta käytöksestä ja tuo lisäpontta vaatimuksille saada hänet muuttumaan. Ammattitaitoinen pariterapeutti on tasapuolinen ja molempien puolella. Hänen tehtävänsä on ymmärtää tilannetta molempien lähtökohdista.

Monille ihmisille ei ole helppoa avautua yksityisasioistaan vieraalle ihmisille. Paljastumisen pelko ja häpeän tunne ovat syitä terapian välttelylle. Parisuhteen ongelmat voidaan kokea henkilökohtaisena epäonnistumisena. Pariterapiassa on vaikeampi kuin yksilöterapiassa hallita sitä, mitä puolia itsestään tuo esille. Kumppani yleensä ottaa kiusalliset ja ongelmalliset asiat esille hanakasti. Yksilöterapiaa on verrattu hehkulamppuun joka valaisee ihmisen ongelmallisia ja itselle tuntemattomia puolia. Pariterapiaa voisi verrata stadionin valaistukseen. Tästä syystä muutos toisaalta pariterapiassa voi parhaimmillaan olla nopeampaa kuin yksilöterapiassa.

Puolison korvissa pariterapian ehdottaminen voi kuulostaa lopun alulta. Saattaa olla hyödyllistä kertoa, miten tärkeä suhde itselle on ja miten itse haluaa oppia uusia keinoja, jos tavoite on tämänkaltainen.

Ihminen saattaa kuvitella, että tulemalla terapiaan sitoudutaan suhteen jatkamiseen. Pariterapiassa työskennellään asiakkaiden tavoitteiden pohjalta. Onnellisemman suhteen eteen työskentely tai eron jälkipyykki voivat olla terapian tavoitteita. Terapiaan voi hakeutua myös epäselvässä tilanteessa, kun ei tiedä, mitä tehdä tai kumppaneilla on erisuuntaiset halut. Ammattitaitoinen terapeutti kunnioittaa asiakkaiden itsemääräämisoikeutta, eikä aseta tavoitteita heidän puolestaan.

Harvinainen ei ole tilanne, missä toinen osapuoli ei näe suhteessa mitään ongelmaa. Miksi lähteä pariterapiaan, kun ei ole mitään ongelmaa? Kieltäminen on mielen suojakeino henkistä kipua vastaan. Ongelman kieltäminen voi suojata itsetuntoa tai antaa aikalisän yllättävän tilanteen käsittelylle. Osa parin ongelmaa tällaisessa tilanteessa voi olla myös se, miten välinpitämättömästi toinen reagoi kumppanin avunpyyntöön. Siinä vaiheessa, kun puoliso ehdottaa terapiaa, tilanne on yleensä vakava. Jos toisen hätä on niin suuri, että hän haluaa pariterapiaa, täytyy hänen hätänsä ottaa vakavasti ja ongelmaan täytyy alkaa yhdessä etsiä ratkaisuja. Parisuhteessa toisen ongelma on molempien ongelma.

Joissain tapauksissa puoliso ei usko terapiaan. On totta, että pariterapia ei aina auta tai ole hyödyllistä.  Esimerkiksi tunnekeskeisestä pariterapiasta on kuitenkin hyötyä 70-90 prosentille pareista. On järkevää varata tutustumiskäynti yhdelle tai useammalle terapeutille, jotka sopivat henkilöinä molemmille. Kannattaa valita terveydenhuollon ammattilainen, jolla on psykoterapeutin pätevyys ja riittävä kokemus ja koulutus parien hoitoon. Kumppanin voi olla helpompi suostua määräaikaiseen kokeiluun.

Rahanmeno on ymmärrettävä syy, miksi ihmiset empivät terapiaan menemistä. Terapia ei ole halpaa. Toisaalta menemättä jättäminenkin voi käydä kalliiksi. Maksuttomia terapiapalveluita pareille tarjoavat perheneuvolat ja perheasiain neuvottelukeskukset tietyin ehdoin. Väestöliiton terapiapalvelut tarjoavat maksullista terapiaa.

Kumppania ei voi pakottaa terapiaan. Jos kumppani ei halua terapiaan, voi tulla yksinkin. Joskus kumppani haluaa tulla seuraavalle kerralle kertomaan oman puolensa tarinasta. Joskus hän tulee terapeutin kutsusta. Neutraalin osapuolen ystävällisesti esittämä kutsu, josta on lupa kieltäytyä, voi olla helpommin tartuttava tarjous kuin painostus.

Suhteessa on aina kaksi osapuolta, eikä yksin voi suhdetta muuttaa. Silti parisuhdeongelmien helpottamiseksi voidaan työskennellä myös toisen osapuolen kautta. Kun esimerkiksi kumppanin syyttely ja yritykset muuttaa häntä vähentyvät, syntyy tilaa parin kasvulle. Muutos itsessä voi sysätä alkuun muutoksen toisessa. Yksilöterapia voi myös antaa riittävän tuen elämään ilman suhdetta.

Ennakkoluuloja, suvaitsemattomuutta vai tiedon puutetta?

Omiin ennakkoluuloihini törmäsin, kun huomasin, että lapseni ei haluakkaan olla poika. Olin aluksi melko kauhuissani ja mietin, että mitä se konkreettisesti tulevaisuudessa tarkoittaa. Ensimmäisenä tuli mieleen sukupuolenvaihdosleikkaus. Ajatus tuntui tuntemattomalta, oudolta ja pelottavalta. Ajattelin, että prosessi on pelottavan suuri ja leikkauksissakin on aina riskinsä.

Aloin etsiä tietoa, kävin kuuntelemassa transaiheisia luentoja ja keskustelin ammatti-ihmisten kanssa. Eräs kokemuspuhuja, transnainen, sai silmäni ehkä eniten aukeamaan ja ymmärsin, että monet asiat tuli nyt  helpommin käsiteltäviksi. Hän sai minut myös ymmärtämään kuinka merkityksellinen tuo sukupuolenvaihdosprosessikin voi osalle olla. Ja jos se on merkityksellinen ja se on se juttu, jolla oma lapseni saavuttaa kokemuksen hyväksyä oma kehonsa, pystyy olemaan tyytyväinen itseensä ja saavuttaa sen, jonka takia on joutunut lapsuutensa ja nuoruutensa elämään ristiriidassa, niin miksi minä en sitä hyväksyisi.

Olen kuullut joitakin ikäviä kommentteja aikuisilta ihmisiltä, joissa äitiyttäni, vastuuntuntoani ja kasvatustaitojani on kritisoitu. Se tuntuu todella pahalta. Miten voi olla vastuuton äiti ja kasvattaa väärin, jos hyväksyy oman lapsensa sellaisena kuin hän on? Hyväksyntä on mielestäni se ainoa oikea tapa tässäkin asiassa. Jos kotona ei saa hyväksyntää, niin edessä oleva tien on aika kivinen. Kun oma perhe ja läheiset hyväksyvät lapsen omana itsenään, on hänen myös helpompi kohdata ympäristön ennakkoluuloja.

Olen myös törmännyt somemaailmassa kirjoituksiin, joissa sukupuolivähemmistöistä on kirjoitettu ala-arvoisesti. Avointa kirjoittelua aikuisilta ihmisiltä, jotka ovat kohdistuneet esimerkiksi sellaiseen, että lapsi ei halua luokitella itseään pojaksi eikä tytöksi. Tällaiset halveksuvat kirjoitukset saavat minut aina ensin vihaiseksi, mutta sitten mietin, että varmasti asiaan liittyy juurikin paljon tietämättömyyttä. Jos ihmiset ottaisivat selvää ja oppisivat tietämään enemmän asiasta, uskoisin heidän myös ymmärtävän paremmin.

Se on yksi syy miksi tälläkin hetkellä haluan jakaa näitä ajatuksiani ja toivon, että kirjoitukseni edes vähän vähentäisivät ennakkoluuloja ja toisivat lisää ymmärtäväisyyttä sukupuolen moninaisuutta kohtaan. Annetaan jokaisen olla sellainen, kuin itse haluaa. Sellaiseksi millaisena tuntee olonsa hyväksi. Kohdataan ihmiset ihmisinä ei sukupuolina.

Mietin useasti, että vau minkä rikkauden olen oppinut lapseni kautta. Vau minkä kasan olen saanut itselleni lisää suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan. Ei ole merkitystä onko tyttö, poika vai joku muu tai vaikka kaikkea. Sillä on merkitystä, että jokaisen oma valinta tulee hyväksytyksi. Olen myös oppinut lisä annoksen epäitsekkyyttä. Jos lapsi kokee syntyneensä väärään sukupuoleen ja sitten tuo esille, että toivoo nyt tästä eteenpäin itseään kutsuttavankin tytöksi, niin on mielestäni aika itsekästä ajatella, että minä en sitä tekisi. Ei ole kysymys minun sukupuolestani. En voi koskaan ymmärtää täysin, miltä tuo asia hänestä tuntuu, mutta voin täysillä tukea ja kunnioittaa hänen kokemustaan.

Miksi homous on jossain kielletty?

Kysymys:
Miksi homous on niin monessa maassa kielletty lailla?

Petteri vastaa:
Homoseksuaalisuuden historia on moninainen. Jopa yhden kulttuurin tai valtion sisällä
suhtautuminen on voinut paikallisesti vaihdella huomattavastikin, eikä tahtotila
lainsäädännön noudattamiseen aina ole yhtenäinen. Homoseksuaalista suuntautumista
itsessään ei oikeastaan voi tehdä laittomaksi, useistakaan syistä, mutta kahden tai
useamman samaa sukupuolta olevien ihmisten väliset seksiteot voi. Nuo ”sodomialait”
eivät siten koske ainoastaan homoja, biseksuaaleja tai muita seksuaalivähemmistöjä,
vaan ihan kaikkia ihmisiä. Yllättävän usein tämä pätee myös ihmisiin, joiden ajattelemme olevan heteroja.

Ei ole täysin selvää, kuinka monessa maassa homoseksuaaliset teot ovat edelleen
kriminalisoituja, mutta todennäköisesti luku asettuu jonnekin seitsemänkymmenen
yläpuolelle. Käytännössä kaikki noista valtioista sijaitsevat globaalissa etelässä,
enimmäkseen Afrikassa, Lähi-Idässä ja Aasiassa.

Syitä sille, miksi tuo luku on noin korkea, täytyy etsiä kolonialismista. Homoseksuaalisten tekojen kriminalisointi länsimaissa johti aikanaan myös samojen säädösten sisällyttämiseen siirtomaiden rikoslakeihin. Perinteisesti seksuaalisuuden
monimuotoisuutta oli suvaittu monilla alueilla, kuten osissa Afrikkaa, jossa nykyisin on
käynnissä ikään kuin itsenäisen linjan hakeminen siirtomaahallitsijoiksi mielletyistä
länsimaista, mutta kolonialistisen järjestelmän levitessä tuotiin myös ”luonnonvastaiset
teot” rikoslakien piiriin huomattavassa osassa maailmaa.

Toisen maailmansodan jälkeinen dekolonisaatioprosessi johti entisten siirtomaahallintojen purkamiseen, mutta vanha lainsäädäntö jäi edelleen voimaan. Iso-Britannia kyllä dekriminalisoi homoseksuaalisuuden 60-luvun loppupuolella, mutta tapahtuessaan sillä ei enää ollut vaikutusta entisten siirtomaiden lainsäädäntöön.

Toinen selitys liittyy kulttuuriin ja uskonnollisuuteen. Länsimaissa seksuaalinormeja
säätelevä lainsäädäntö murrettiin sekularisaatiokehityksen ja yleisen arvojen
vapaamielistymisen seurauksena, mutta Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-Idässä
samankaltainen kehitys ei ole ollut vielä yhtä voimakasta. Toisaalta myös  demokraattisen hallintomuodon leviäminen on osaltaan vaikuttanut.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Oletko ”ajeeraaja”?

Kumpi seuraavista on sinulle tyypillisempi toimintatapa, kun jokin tilanne tuntuu hankalalta: 1) mietit ennen kuin toimit 2) toimit, ennen kuin mietit. Mikäli valitsit jälkimmäisen, saatat olla ajeeraaja.

Tämä on toki kärjistys. Kaikista meistä saattaa joskus tuntua siltä, että jotain mielessä olevaa tunnetta tai asiaa on vaikea sietää. Voimme huomata jälkikäteen, että toimimme miettimättä lainkaan. Toimintaan keskittyminen voi kuulua myös sokkireaktioon, mutta silloin tunteet tulevat yleensä jälkikäteen. Toisinaan tunteiden käsittely toiminnan avulla voi jäädä ihmiseltä itseltään tiedostamattomaksi. Ajeeraaminen voi siis olla selviytymiskeino, jota ei itse tunnista lainkaan.

Ajeeraus tarkoittaa jonkin mielessä olevan käsittelemistä ulkoisella toiminnalla. Tätä kuvaa myös termin englannin kielinen versio ”acting out”. Jonkin asian kokeminen korvataan toiminnalla ja tekemisellä. Ajeeraus on tapa käsitellä tunteita, joiden ääreen on vaikea pysähtyä. Ajeeraamalla asiat ja tunteet voivat jäädä käsittelemättä.

Ajeerausta on monenlaista. Jo sanonnan mukaan ihminen voi esimerkiksi juoda tai syödä suruunsa. Esimerkiksi nopeat päätökset voivat kertoa ajeeraamisesta. Samoin suorittaminen työ- tai perhe-elämässä voi pitää tunteet loitolla.

Ajeerauksen vastakohta on tunteiden kokeminen. Siihen kuuluu tunteiden käsitteleminen ennen toiminnallisia ratkaisuja. Tällaista tunteiden tutkimista voi olla henkilön omat pohdinnat tai esimerkiksi tunteista puhuminen yhdessä jonkun kanssa. Omaa toimintaa pohtiessa voi joskus löytää tietyn kaavan, jolla ajautuu ajeeraamaan hankalilta tuntuvissa tilanteissa. Se, mikä on hankalaa kenellekin, on yksilöllistä.

Erotilanteissa ajeeraaminen on hyvin yleistä. Silloin tunteet tuntuvat usein sietämättömiltä ja niitä haluaisi vältellä. Jollekulle jo puolison harkitsemattomat erouhkailut laukaisevat toimintaketjun: täytyy äkkiä katsoa, minkälaisia asuntoja on tarjolla, mielessä voi olla jo suunnitelma siitä, kumpi saa mitkäkin lautaset ja mukit, joku ehtii jo treffipalstallekin riidan seurauksena. Pettäminen voi joskus olla ajeerausta, jos ihminen ei pysty käsittelemään omia tunteitaan, joita parisuhteessa herää.

Toiminta ei toki automaattisesti tarkoita sitä, että ihminen ei käsittelisi tunteitaan. Omaa mieltä voi selvittää myös toiminnan kautta tai sen ohessa. Rakentava toiminta auttaa tilanteen käsittelemisessä, toisin kuin ajeeraus. Rakentava toiminta ei ole tunteiden tukahduttamista. Toiseksi rakentava toiminta ei satuta itseä eikä toisia, kuten esimerkiksi liiallinen päihteidenkäyttö. Ajeeraus voi vaikeuttaa ihmissuhteiden muodostumista ja niiden ylläpitämistä.

Ajeeraus helpottaa hetkellisesti, mutta se ei useinkaan kehitä ihmistä – ainakaan hankalan tilanteen tai tunteen osalta. On mahdollista oppia uusia tapoja käsitellä tunteita. Mitä tulee tunteisiin tutustumiseen, meistä jokaisella riittää siinä sarkaa loppuelämäksi. Joihinkin tunteisiin tutustuminen yksin voi tuntua pelottavalta, mutta turvallisissa ihmissuhteissa, ystävyys- tai esimerkiksi parisuhteessa, voi olla helpompi tutustua myös hankalilta tuntuviin tunteisiin. Tunteisiin tutustuminen voi pitää sisällään esimerkiksi omien tunteiden tunnistamista, tutkimista, sietämistä ja tunteiden jakamista puhumalla toiminnan sijaan.

Voit pohtia seuraavia kysymyksiä:

1) Minkälaiset tilanteet tuntuvat sinusta erityisen hankalilta? Mitä esimerkiksi pelkäät?
2) Minkälaisia toiminnallisia selviytymiskeinoja sinulla on?
3) Auttavatko ne sinua?
4) Miten nämä toiminnalliset keinot vaikuttavat ihmissuhteisiisi?

Missä kulkee seksuaalisen häirinnän ja flirtin ero?

Taannoisessa A-teeman keskusteluohjelmassa pohdittiin flirtin ja seksuaalisen häirinnän rajojen hämäryyttä. Julkisessa keskustelussa huolenaiheena on tuotu esiin, että enää ei saisi lähestyä tai katsoakaan toista, koska sekin voidaan tulkita häirintänä. On pelätty, että seksuaalista häirintää näkyväksi tekevä #metoo -kampanja häiritsee perinteisiä nuorison soidinmenoja.

Seksuaalinen häirintä ja flirtti ovat hyvin eri asioita. Asioista ei tarvitse tehdä liian monimutkaisia.

Nyrkkisääntönä: älä jatka toisen lähestymistä seksuaalisesti, jos hän ei sitä halua. Usko toisen sanat ja tulkitse toisen eleet. Jos olet epävarma tai toisen käyttäytyminen on monitulkintaista, kysy häneltä suostumusta ääneen. Älä lähesty toista seksuaalisesti, jos hän ei kykene antamaan suostumustaan tiedottomassa tilassa, nukkuvana tai koska on vielä lapsi.

Flirtti on ihailun ja kiinnostuksen ilmaisemista toiselle leikittelevällä tavalla. Flirtti tapahtuu hyvän käytöksen rajoissa. Intimiteettiä toiseen ihmiseen rakennetaan flirtissä asteittain ja toisen mielialaa ja käyttäytymistä lukien. Flirttiä ei siis ole ventovieraan pakaroihin tarraaminen yllättäen baarijonossa. Tämä on häirintää.

Flirttiin kuuluu vastavuoroisuus. Se tarkoittaa sitä, että toisen vastaus omaan käyttäytymiseen huomataan ja huomioidaan. Jos toisen vastaus on myönteinen, flirttiä voi jatkaa ja tilanne voi rakentua intiimimmäksi. Flirtti voi johtaa johonkin tai olla johtamatta. Jos toinen ei vastaa tai pyytää lopettamaan, ei flirttiä tule jatkaa. Ei kannata olettaa, että ”toinen leikkii vaikeasti tavoiteltavaa”. Jos flirtti jatkuu yksipuolisesti ja toisen tahdon vastaisesti, se lakkaa olemasta flirttailua. Se muuttuu häirinnäksi.

Häirintä on ei-toivottavaa ja yksipuolista. Flirttailu on myönteistä ja toista huomioivaa.

Kysymykset ”saanko…?”, ”voinko…?”, ”haluaisitko…?”, ”sopiiko…?” eivät ole huonoja kysymyksiä. Nämä kysymykset eivät vesitä millään tavalla teerenpelejä. Päinvastoin. Suostumukseen liittyvät kysymykset ovat hyviä kysymyksiä. Kun pelottaa, ei paneta. Seksuaaliseen ilotteluun tarvitaan riittävän turvalliset ja lujat rajat, joiden sisällä on mahdollista olla vapaa sanan painavimmassa merkityksessä.

Toisen katsominen ei yleensä ole häirintää, mutta se voi joskus olla sitä. Katsomalla häirintää on esimerkiksi se, että miesopettaja seisoo tuijottamassa murrosikäisiä tyttöjä suihkutilassa liikuntatunnin jälkeen. Tirkistely naisten pukuhuoneeseen olisi häirintää. Pitkä tuijottaminen naisen rintoihin, kun hän puhuu, voi olla häirintää. Jos rintojen katselu sopii molemmille intiimisuhteessa, kysymys ei ole häirinnästä. Normaali kontaktin ottaminen silmiin katsomalla ei ole häirintää.

Keskustelu flirtistä, kun pitäisi puhua seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta, tuntuu aiheen ohi puhumiselta. Julkinen keskustelu tavoittaa heikosti niitä tarinoita, joita työssäni kuulen ja joista #memyös -sivustolla on viimein rohkeasti alettu puhua. Lukekaa näitä kokemuksia. Kokemukset vaihtelevat lapsena raiskatuksi tulemisesta, väkisin ja kielloista huolimatta suudelluksi tulemiseen baarissa ja itsensäpaljastelijoihin koulumatkalla. Suurimmalla osalla näistä kokemuksista ei ole mitään tekemistä pieleen menneen flirtin kanssa.

Häirinnän kokemukset ovat häiritsevän yleinen osa kulttuuriamme. #metoo –kampanjaa tarvitaan, koska tapa keskustella seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta on helposti ohittava, liudentava ja hyssyttelevä. Tähän kulttuuriin tarvitaan perinpohjainen muutos. Näkyväksi tekeminen on paras tapa kitkeä häirintää ja väkivaltaa. Näkyväksi tekeminen tuo mukanaan vastuun ja tilivelvollisuuden. Tekijöitä ei enää suojaa salailun ja häpeän ilmapiiri. Toivon, että todistamme kulttuurista vallankumousta, jossa seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle saadaan nollatoleranssi.

Valo voittaa!

Kuuntelin vierestä 5-vuotiaan pojan ja tämän isän välistä keskustelua. Poika oli innoissaan joulun odotuksesta. Hän näytti kuitenkin huomaavan epäsuhdan oman innostuksensa ja isän hiljaisen kielteisyyden välillä. Hän kääntyi isänsä puoleen ja kysyi: ”odottaako isi joulua?”. Isä totesi, että hän ei erityisesti pidä joulusta ja että joulu on oikeastaan kapitalistien ylläpitämä markkinatalouden juhla. Poika mietti hetken ja totesi sitten isälleen, että jos ei olisi joulua, niin ei olisi myöskään lomaa päiväkodista eikä töistä. Silloin ei voisi olla yhdessä.

Suomessa on monia ihmisiä, joita joulu ei kirkollisena juhlapyhänä juurikaan kosketa. On niitä, jotka eivät kuulu kirkkoon, niitä, joiden vakaumuksessa ei juhlita joulua ja niitä, jotka kuuluvat kirkkoon, mutta eivät koe kristinuskon sanomaa itselle läheisenä. Kaikille suomalaisille juhlapyhät tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden levätä tai viettää aikaa läheisten kanssa. Se tarjoaa pienen paussin, hiljenemisen hetken, vuoden pimeimmän ajan jälkeen.

Juhli nyt sitten vaikka valon voittoa tai Jeesus-lapsen syntymää, on molemmissa taustalla ihmisiä yhdistävä viesti:

Meitä kaikkia yhdistää, tämä joskus pidempi ja joskus lyhyempi, ”maallinen vaellus”. Toisinaan se on pimeässä tarpomista, raskasta ja yksinäistä ja toisinaan täynnä iloa ja odotusta. Elämme maassa, jossa valoa on kitsaasti, tänä vuonna tavallistakin kitsaammin. Se, että on yhdessä selvitetty jälleen yksi pimeän aika, on jo saavutus sinänsä. Pikkuhiljaa valo alkaa lisääntyä ja elämä alkaa uudelleen virrota. Sitä sietääkin juhlia.

Ihmisiä yhdistää myös se, että olemme kaikki olleet joskus pieniä, kuten kristinuskossa kuvattu Jeesus-lapsi. Kaikki meistä ovat syntyneet tähän maailmaan vailla kokemuksia, auki ja vastaanottavaisena. Jokainen meistä voi hetkittäin tavoittaa muistikuvan siitä, että millaista oli silloin, kun elämä oli vielä pääosin edessä. Ajan, jolloin pettymykset ja vastoinkäymiset eivät vielä olleet muovanneet suojaa kokemuksille ja tunteille. Hetket, jolloin vielä pystyi uskomaan ihmeisiin ja itkeä animaation sulanutta lumiukkoa. Vanhempi tuttavani totesi joskus, että aikuisuudessa lapsen kokemusmaailmaa ei saisi päästää lipumaan liian kauas.

Aikuisuus tuo kokemuksiin paljon realiteetteja. Joskus niin paljon, että ihminen voi kyynistyä. Monissa lapsille suunnatuissa filmeissä kuvataankin monesti vanhempi mies tai nainen, joka on lopettanut uskomasta ihmeisiin. Maailma on ainoastaan se mitä nähdään. On kuitenkin olemassa myös maailma joka on todellisen ja sisäisen välillä. Se on se maailma, jossa leikki, luovuus ja toivo elävät. Monesti tuo maailma on helpommin lasten ulottuvilla.

Kun pohdin joulun merkitystä, niin minulle siinä on kysymys niiden asioiden nostamisesta esiin, jotka yhdistävät meitä muihin. Joulu on läheisten muistamista, liittymistä toisiin. Jollekin tuo toinen voi olla perheenjäsen, toiselle ystävä tai naapuri ja kolmannelle kristinuskon jumala. Yksinäinenkin voi liittyä muihin mielikuvissaan, jos pystyy tavoittamaan niitä sisäisiä kumppaneita, jotka ovat joskus olleet itselle hyviä.

Jouluna muistetaankin hetki sitä, että millaista on syntyä ihmiseksi. Loppujen lopuksi omat kokemukset eivät ole kovin kaukana toisten kokemuksista. Ne eivät ole erillisiä tai erottelevia. Kaikki voivat tavoittaa matkaltaan kärsimystä, epäonnistumisia, puutteita, kuten myös ilon pisaroita ja toivoa. Kun tunnistamme, että olemme tasa-arvoisia ja riippuvaisia toisistamme, voimme löytää anteeksiantoa ja ymmärrystä muita ja itseämme kohtaan. Muistetaan siis jouluna hetki toisiamme läheisen myötätunnolla ja rakkaudella.

Kristin Neff (2003) Self-Compassion : An Alternative Conceptualization of a HealthyAttitudeToward Oneself(August 2002), p. 85-101.

 

Joulumuori matkaan jo käy

Olen joulun projektipäällikkö ja logistiikkavastaava, Joulumuori. Nyt olen pakannut matkalaukun ja lähden kohta reissaamaan.

Joulupukki on satojen vuosien ajan noussut porosaattueessa lentoon aattona, nähnyt eri maanosia, ollut uutisissa, vilkuttanut iloisesti hymyillen miljardeille katsojille. Minä olen katsellut tätä kauempaa, mutta tietysti muita upeita asioita lähempää.

Olen kasvattanut satoja tonttuja, kuurannut partoja, parsinut harmaita ja punaisia sukkia, keittänyt tuhansia litroja joulupuuroa vuosian aikana. Olen opastanut ja kasvattanut aina uusia tonttusukupolvia tekemään lahjoja ja jakamaan iloa mukanaan.

Aloitan aina tulevan uuden joulun valmistelut jo edellisen vuoden tammikuussa. Silloin mietin perusteellisesti, mitä Korvatunturilla opimme ohikiitäneestä joulusta, sujuiko kaikki suurin piirtein suunnitelmien mukaisesti, mikä yllätti, mikä aiheutti riitaa tai kiukkuilua. Onnistuivatko lahjavalinnat, ja vallitsiko pääsääntöisesti rauha ja hyvä mieli?

Mietin monesti, kuinka ihanaa olisi päästä joskus matkustamaan. Näkisin paikkoja, joihin lahjapakettimme viedään, näkisin erilaisia perheitä ja ihmisiä, erilaisia jouluporukoita ‒ myös niitä joilla läheisiä ei ole. Mikä joulussa koskettaa ja liikuttaa, miten erilaisia joulut ovat eri puolilla maailmaa?

Olen pakannut jo matkalaukun, sinne myös aurinkolasit. En ole koskaan käynyt Rovaniemeä ja Suomen napapiiriä etelämpänä. Tänä jouluna pääsen ensimmäistä kertaa lentämään, myös kauniisiin ja lämpimiin uusiin maihin.

Tämän joulun valmistelut olen tehnyt eri tavalla. Olen kertonut tontuillemme, mihin kaikki koristeet on pakattu, mikä on haudutetun puuron salaisuus, ja missä vaiheessa manteli sinne heitetään. Olen opettanut joululaulujen sanoja pienimmille tonttulapsille ja opastanut isompia tonttuja porojen ruokinnassa ja jouluaaton eri vaiheiden valmistelussa.

Joulupukille tämä on tietysti kaikkein suurin muutos. Hän on niin tottunut siihen, että olen paikalla aina, varsinkin koko joulun ajan. Tänä vuonna en ole siellä, olen muualla. Kelkan takavalot vilkkuvat, kun pääsen vuorostani matkalle maailman ympäri.

Työtä toki on paljon työmatkallakin, monta vuorokautta peräjälkeen. Mutta ehkä rennompiakin hetkiä on välillä. Onneksi mukanani on osaava joukko kokeneita mestaritonttuja, ettei tarvitse jokaista reittiä ja kaikkia uusia asioita ihan yksin opetella. Vaikka ei pieni seikkailukaan ole pahitteeksi ‒ Maailma kutsuu!

Joulumuoriblogi löytyy myös ruotsiksi, saksaksi ja turkiksi

Noelbabanin karisinin yolculugu basladi

Tomtemor är redan på väg!

Det är jag, tomtemor, som är projektledare och logistikchef inför julen. Jag har packat min resväska och snart skall jag ut och resa.

I hundratals år har jultomten åkt iväg med sina renar på julaftonen, sett olika kontinenter, setts i nyhetssändningar, vinkat glatt till en miljard publik. Jag har följt med detta på avstånd.

Jag har uppfostrat hundratals tomtar, tvättat skägg, lappat grå och röda strumpor, samt kokat tusentals liter julgröt under åren som gått. Jag har handlett och uppfostrat nya tomtegenrationer, att tillverka julklappar och dela glädje omkring sig.

Jag börjar alltid förbereda den kommande julen i början av januari. Då tänker jag noggrant efter, vad vi lärde oss av julen som nyss varit, gick allt något så där enligt planerna, var det något som överraskade, och vilka situationer väckte gräl eller ilska. Lyckades vi med valet av presenter och var alla nöjda och belåtna?

Jag undrade ofta hur underbart det skulle vara att en gång kunna resa. Då fick jag en möjlighet att se de platser där våra julklappar delas ut, jag kunde se olika familjer och människor, olika slag av julfirare – även de som inte har några nära. Vad är det i julen som berör och väcker känslor, hur olika julen är runt om i världen?

Jag har redan packat min resväska, även solglasögonen är med. Jag har aldrig varit söder om Rovaniemi och den Finska Polcirkeln. Den här julen kommer jag att flyga för första gången, bland annat till vackra och varma nya länder.

Förberedelserna för den här julen är gjorda på ett annat sätt. Jag har berättat för alla våra tomtar var alla juldekorationer finns, vad hemligheten är med julgröten och i vilket skede mandeln sätts i gröten. Jag har lärt julsånger för de yngsta tomtebarnen och berättat för de större tomtarna om utfodringen av renarna samt om de olika skedena av förberedelserna inför julafton.

För jultomten är det naturligtvis den största förändringen. Han är så van vid det att jag är till hands vid alla tidpunkter, främst under julhelgen. I år är jag inte där, jag är någon annanstans. Kälkens bakljus blinkar, då det är min tur att resa runt om i världen.

Det finns mycket arbete att göra, också under arbetsresan. Men tidvis också mer avslappnade stunder. Lyckligtvis har jag med mig en skicklig grupp erfarna tomtemästare, så att jag inte behöver ensam fundera över varje rutt och lära alla nya saker ensam. Men inte är det illa med lite äventyr – Välkommen till världen!

Tomtemor blog också på finska, tyska och turkisk

Noelbabanin karisinin yolculugu basladi