Koululaisen vanhemman arki -osa 3

Kohta on lauantai ja vuoden viimeinen koulupäivä!

Järkyttävää! Mihin Tämä vuosi oikein hurahti? Juurihan minä suunnittelin, että mitä ihmettä lapsi voisi laittaa päälleen ensimmäisenä koulupäivänä! Nyt syksyiset vaatteet ovat jo käyneet pieneksi ja uusien ostamisessa ei meikäläisen, äidin mielipide todellakaan enää riitä :).

Niin, lapset kasvavat joka päivä! On upeaa nähdä se pieni, asteittainen kehittyminen lasten toiminnassa ja ajattelussa joka kertoo siitä, että lapsi kasvaa, aistii ympäröivää maailmaa ja opettelee koko ajan elämää.

Tämä sama asia näkyy sekä pienten, että vähän isompienkin lasten ja nuorten kohdalla.

Opetellaan, harjoitellaan, onnistutaan, kaadutaan, mokataan ja taas noustaan ylös ja jatketaan. Minua ei välttämättä enää tarvita niin tarkasti sen pohtimisessa mitä lapsi laittaa tavallisena koulu- tai kesäpäivänä päälleen, kuten silloin kun hän oli vauva. Mutta tämä isompi lapsi tarvitsee edelleen minun tukea muissa tavallisissa arjen asioissa, kuten arjen rytmin ylläpidossa, eli siinä että muistetaan syödä, nukkua ja liikkua säännöllisesti ja terveellisesti. Sen muistuttamisessa, että läksyt tehdään ensin ja sitten vasta viiletellään leikkimässä kavereiden kanssa lähimetsässä, että ei tarvitse rättipoikkiväsyneenä koulutehtäviä tehdä kiukkuisena illalla.

Minua tarvitaan sen muistuttamisessa, monenko aikaan pitää sieltä ulkoa tulla sisälle iltatoimiin ja nukkumaan. Minua tarvitaan edelleen arjessa, siinä että olen turvallisesti läsnä ja tavoitettavissa, antamassa läheisyyttä ja tukea. Silloin kun polveen tulee naarmu ja tarvitsee sitä hoitaa ja putsata, tai kun on muita harmituksen hetkiä. Minua tarvitaan edelleen kehumisessa ja kannustamisessa lapsen iloista, kuten siinä miten upeasti vaikka joku legojen rakentaminen tai muu lapsen kiinnostuksen kohde on lapsella sujunut tai onnistunut ja minua tarvitaan haasteellisissa tilanteissa auttamaan, kun joku asia ei niin onnistukaan.

Minua tarvitaan rajojen ja reunaehtojen asettamisessa, kuten sen pohtimisessa miten pitkään voi pelata kännykällä peliä, tai voiko ylipäätään pelata ollenkaan. Ja minua tarvitaan kaverisuhteiden, harrastustoiminnan ja lapsen kaikkien verkostojen mahdollistamisessa. Ja minua tarvitaan sen muistuttamisessa ja mallin näyttämisessä siinä, kuinka erilaisten ihmisten kanssa toimiessa tulee muistaa kaikkien kunnioittaminen, kohteliaisuus ja ystävällisyys.

Nautitaan siis näiden upeiden tyyppien, ihanien lasten ja nuorten tukemista ja auttamista ja ollaan heille läsnä arjessa!

Pohdin syksyn ekaluokkalaisten listaa oppimisen edellytyksistä ja tärkeimmistä asioista, eli:

  1. Työrauhan antaminen itselle ja muille
  2. Taito kuunnella muita ja uskallus kertoa omia ajatuksia ja mielipiteitä
  3. Oman vuoron odottaminen ja kohtelias käytös, muiden huomioiminen

Nämä taidot ovat pohjana oppimiselle. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen kehittyvät näiden taitojen rinnalla. Toivon, että tämä lista jatkuu oleellisena osana koululaisten arkea myös tulevina kouluvuosina!

Ihanaa ja rentouttavaa kesälomaa kaikille koululaisille ja vanhemmille!

 

Koululaisen vanhemman arki -osa 2

Koululaisen koulunalkutaival on puolessa välissä. Minne ihmeeseen syksy oikein hurahti? Lapsi on puolessa kouluvuodessa oppinut lukuisat määrät uusia asioita, saanut uusia kavereita, oppinut lisää oma-aloitteisuutta ja rohkeutta.

Olenko minä oppinut jotain äitinä ja vanhempana? Aamuinen lapsen suusta tullut totuuden lause: ”Äiti, älä huolehdi liikaa, olen jo koululainen”, on kummitellut koko päivän päässäni. Ainakin olen oppinut siis sen, että lastani en voi enää samalla tavalla ympäröivältä maailmalta suojella ja pumpulia hänen ylleen kääriä, vaikka kuinka niin joskus haluaisinkin.

Pystyn siis antamaan lapselleni rakkautta, kunnioitusta, arvostusta ja tukea, mutta hänen on uskallettava itse alkaa tutustumaan ja löytämään elämässään omaa polkuaan. Minun tulee pyrkiä rohkaisemaan häntä saavuttamaan elämässään monenlaisia kokemuksia. Minun tulee pyrkiä antamaan hänelle turvaa. Minun tulee auttaa häntä ymmärtämään ja kunnioittamaan itseään, monenlaisia ihmisiä ja  erilaisuutta. Minun tulee pyrkiä tukemaan häntä olemaan kiinnostunut ja innostunut uusista asioista ja autettava häntä solmukohdissa. Ja minun on tuettava häntä, että hänellä on uskallusta tuoda maailmassa esiin omia mielipiteitään ja ajatuksiaan, ja uskallusta pitää puoliaan maailman epäoikeudenmukaisuutta vastaan.

Vanhempana olen saanut mahdollisuuden tutustua mielenkiintoiseen uuteen keskustelu- ja käsimerkkimaailmaan ”mineineen” (=minecraftit), ”dappeineen” ja ”oo mikä bränki”- kommentteineen (= pään yllä oleva käsimerkki ja lause jokaikisessä lapsen mielestä huvittavassa ja vitsikkäässä keskustelu- ja vuorovaikutustilanteessa, eli aika usein kun omasta mielestäni jotain fiksua yritän jutella).

Erityisesti olen kuitenkin oppinut, että minun tulee pyrkiä pitämään kivaa fiilistä ja huumoria arjessa yllä, se auttaa monessa solmukohdassa koululaisen kanssa! Varsinkin arkiaamuisin tämä taito on ollut moneen otteeseen tarpeen ja välillä todella hukassakin…

Tässä tuntuu olevan oppia kyllikseen, mutta koulumatkamme nyt siis jatkuu ja koululaisen vanhempana minun oppitieni onkin vasta alkutaipaleella. Tästä on hyvä jatkaa tähän uuteen vuoteen kasvattamaan vanhemmuuden kokemuksia!

Minä ja ekaluokkalainen

Tähän on tultu. Päiväkotirepun pakkaaminen on vaihtunut koululaisen elämään. Arjen määrittävät uudet, mutta myös tututkin sanat ja rytmi: kävelevät koulubussit, wilma-viestit, kirjojen kontaktoimiset ja iltapäiväkerhot.

Miten pienestä voikin muutamassa kuukaudessa kesän aikana venähtää ” iso ”koululainen? Huoneen seinät on uudelleen tapetoitu erilaisin julistein, musiikkimaku muuttui kuin yhdessä yössä ja carslompakko ei enää kelvannut käyttöön bussikortin säilyttämiseen. Lasta näkyy yhä vähemmän kotona, kun ulkona on kiinnostavat leikit kavereiden kanssa.

Äitinä minulla sitten alkoikin uusien verkostojen luominen koulumaailmaan. Alakoulun ja iltapäiväkerhon aikataulut määrittelevät päivärytmit ja lyhennetty työaika mahdollistaa arjen raamit. Kuinka minä opin ja sopeudun kaikkeen tähän uuteen? Kuinka saan autettua ja tuettua lastani uudessa tilanteessa? Kuinka autan lastani ylläpitämään entisiä ja luomaan uusia kaverisuhteita, jotta lapseni ei ole se yksinäinen lapsi koulussa, joka seisoo koulun pihalla reunassa muiden leikkiä katsellen ? Entä kuinka saan itseni rauhoitettua, että kyllä lapsi pärjää päivän aikana, vaikka aikuiset eivät enää ole niin tarkkaan huolehtimassa ja katsomassa perään, laitetaanko sateen kestävät housut ulos pihaleikkeihin vai ei?

Koulurauha on julistettu, lukujärjestys saatu ja arki alkanut. Arjessa lapsellani on läsnä joukko osaavia ammattilaisia ja uskomattoman laadukas suomalainen koulujärjestelmä ja tarvittaessa oppimisen tukimuodot. Uskallan siis luottaa vanhempainillan ja wilma-viestin sanomaan ja vedän henkeä: Ensimmäisen luokan oleelliset tavoitteet ovat äärimmäiset tärkeät ja samat kuin mitä jokaisessa työssä ja oppimisessa tulisi olla:

1. Työrauhan antaminen itselle ja muille

2. Taito kuunnella muita ja uskallus kertoa omia ajatuksia ja mielipiteitä

3. Oman vuoron odottaminen ja kohtelias käytös, muiden huomioiminen

Nämä taidot ovat pohjana oppimiselle. Lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen kehittyvät näiden taitojen rinnalla.

Ja niin aamulla taas lähdetiin yhdessä aurinkoisina, innostuneina ja luottavaisin mielin astelemaan uutta koulupäivää kohti.

 

 

Koululaisen pitkä loma – stressin lähde?

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_205323919Lapset pääsivät kesälaitumelle koulusta viikonloppuna. Moni perhe on kuitenkin jo kuukausia aikaisemmin kauhulla valmistautunut tähän tulevaan lomaan miettien, miten saa tänä kesänä lapsen loman aikaisen hoidon järjestymään. Koululaisen pitkä loma aiheuttaa monelle stressiä lapsen ollessa eka- tai tokaluokkalainen, mutta kun perheessä on vammaisia tai pitkäaikaissairaita lapsia, tuo loma-aikaisen hoidon järjestämisen stressi jatkuu vuositolkulla.

Moni kokee erityislapsiperheen elämän niin raskaana, että jättäytyy työelämästä kokonaan pois, koska perheen ja työn yhdistäminen on koettu liian haastavaksi. Töitä ei tarvitse kuulemma ajatellakaan, kun lapsi tarvitsee apua 24h/vrk. Vaikka lapselle on myönnetty avustajat, ei ole itsestään selvää, että vanhempi pystyisi tekemään töitä. Jos avustaja väsyy työhön, sairastuu tai muuten estyy tulemasta, ei lasta tule hoitamaan kukaan muu. Automaattisesti luotetaan siihen, että vanhempi on se joka hoitaa lapsen, vaikka vanhemmalla olisi kuinka tärkeä työpäivä tai joku tärkeä meno.

Pyysin Leijonaemoja kertomaan, miten lapsen kesäloman aikainen hoito on saatu järjestymään. Heti ensimmäinen kommentoija kertoi, että joutui lopettamaan vakityönsä ja tekee nyt osa-aikaista työtä kouluaikaan ja koulujen loma-aikaan sitten on kokonaan töistä pois. Toinen kertoi, että perheen vanhempien lomat pidettiin aina eri aikaan ja sitten äiti piti palkatonta vapaata, mutta lopulta äiti jäi työelämästä pois kokonaan. Kolmas kertoi olevansa koulussa töissä, joten loma on yhtä pitkä ja samaan aikaan kuin lapsella. Onneksi osalla kouluista on järjestelyjä, joissa lapsen hoito on järjestetty kesä- ja elokuussa. Tosin kaikille ei ole mahdollisuutta pitää kesälomaansa heinäkuussa. Tiedättehän te kaikki, mikä riita työpaikoilla on parhaasta lomakuukaudesta?

Itse olen järjestänyt liikuntavammaisen nuoren kesäloman niin, että teen töitä pääasiassa etänä. Pakollisia menoja tulee väkisin ja sillä viikolla kun olen työmatkalla, on mieheni lomaviikolla. Toki se harmittaa, että perheen yhteistä lomaa on vähemmän. Meillä on myös hyvät tukiverkot, omat vanhempani ja poikani kummitäti. He pystyvät auttamaan, jotta pääsen kokouksiin myös kesällä. Jos lähelläsi on erityislapsiperhe ja sinulla olisi mahdollista heitä auttaa, niin tarjoa apua. Me erityislasten vanhemmat olemme huonoja avun pyytämisessä.

Haluaisin kannustaa työpaikkoja perheystävällisiksi myös erityislasten vanhemmille. Meillä Leijonaemot ry:llä on neljä työntekijää, joista jokaisella on ainakin yksi erityislapsi. Meillä on liukuva työaika ja kolme työntekijää tekevät töitä pääasiassa etänä. Työ joustaa, kun lapsi pitää viedä sairaalaan tai terapiaan. Kesälomat pyritään järjestämään niin, että vanhempi voi olla koulunsa aloittavan ekaluokkalaisen tukena pari ensimmäistä viikkoa. Tiiminä tuemme toisiamme ja voimme tilapäisesti tehdä toisen työtehtäviä. Toisen työtehtävän hoitaminen on mahdollista, koska olemme laatineet hyvät ohjeistukset ja panostaneet työvaiheiden kirjauksiin ja raportointiin. Tämä on riskienhallintaa parhaimmillaan ja lisää myös työhyvinvointia ja tehokkuutta, kun voi olla samaan aikaan hyvä äiti ja hyvä työntekijä.

Janet Grundström
Kirjoittaja on Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja

”Käy juttelemassa kouluterveydenhoitajan kanssa”

_DSC8810Otsikon ohje tulee annettua usein, kun nuori kysyy meiltä neuvoa nettipalvelussa. Nuorilla on paljon omaan kehoon ja sen terveyteen liittyviä kysymyksiä. Pieniä ja isompia. Näennäisen pieni huoli voi nuoren mielessä muuttua suureksi, jos hän jää ongelmansa kanssa yksin. Osa murheista on sen sijaan vakavia, joihin pitääkin saada nopeasti apua.

Nuori vasta harjoittelee aikuisten taitoja. Rohkeutta lähteä omalle terveysasemalle huoltaan selvittämään ei välttämättä vielä ole. Jo pelkkä ajanvarausnumeroon soittaminen voi jännittää kaksi viikkoa. Kaikista asioista ei tunnu mukavalta puhua omalle vanhemmalle.

Kouluterveydenhuollon päätehtävä on ongelmien ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tunnistamisessa. Se seuloo ensimerkit kehittyvistä sairauksista ja valistaen estää uusia syntymästä. Sen tehtävä on tukea oppilasta niin kuin työterveyshuolto tukee työntekijää, eli pitää toimintakykyä – opiskelukykyä – yllä.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on ehdottomasti myös matalakynnyksinen puskuri, joka kuulee nuoren hätähuudot ja pienemmätkin huolen huudahdukset. Sen pitäisi olla paikka, jonne nuori voi mennä koettuaan jotain häiritsevää tai huomattuaan jonkin olevan hullusti. Sen pitäisi olla myös paikka, josta nuori voi hakea apua kaverilleen.

Ideaalitilanteessa nuoret tuntevat kouluterveydenhoitajansa nimeltä. Terkkari löytyy omasta koulusta ja ovelle voi mennä kolkuttamaan aikaa varaamatta. Kouluterkkari tuntee nuoret monen vuoden varrelta ja tietää oleelliset asiat heidän kehityksestään ja taustastaan. Koulussa huolen herättäneet nuoret on helppo pitää hyppysissä.

Onko tämä pelkkää idealismia? Moni kouluterveydenhuollon ammattilainen kertoo, että juuri hätähuutojen kuulemiseen ei enää ole aikaa. Työpäivät täyttyvät laajojen terveystarkastusten ja niihin liittyvän paperibyrokratian pyörittämisestä. Eikä työaika välttämättä riitä niihinkään – osa määräaikaistarkastuksista saattaa jäädä resurssipulan takia tekemättä.

Monen koulun arkea on, että terveydenhoitaja on paikalla vain päivän tai kaksi viikosta, lääkäri paljon harvemmin. Ovea ei avata kolkuttajalle.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon merkitys pitää ymmärtää. Suomessa tulee vallita sellainen poliittinen tahto, että vaikka sosiaali- ja terveyspalveluita valtakunnallisesti uudelleenorganisoidaankin, halutaan silti turvata nuorille suunnatut ennaltaehkäisevät palvelut ja varhainen tuki hyvin resursoituina lähipalveluina.

Tiedä tämä, sinä kansanedustajaksi halajava: Nuorelle oman koulun oma tuttu terveydenhoitaja on parasta ongelmien ennaltaehkäisyä.

Tutustu Väestöliiton eduskuntavaalitavoitteisiin!