Maailman väestö kasvaa, mikä hankaloittaa ihmisen ja muiden maapallon lajien säilymistä. Väestönkasvua parhaiten rajoittava tekijä on syntyvyyden aleneminen. Jos haluaa osaltaan edistää biodiversiteetin säilymistä, pitäisikö siis olla hankkimatta lapsia?

Kyllä ja ei ja ei kumpaakaan. Suomessa on korkea elintaso, mikä ainakin toistaiseksi tarkoittaa korkeaa kuormitusta maapallolle. On siis perusteltua olla hankkimatta Suomeen lasta. Tällä logiikalla Suomeen ei myöskään pitäisi adoptoida lapsia kehittyvistä maista, sillä Suomessa kasvava ja elävä ihminen on suurempi taakka ilmastolle kuin jos lapsi olisi jäänyt alhaisemman kulutuksen yhteiskuntaan. Ajatteluketju johtaa helposti eettisiin ongelmiin ja ristiriitoihin muiden arvojen kanssa ja välineellistää lapsen.

Syntyvyys on jo laskenut alle luonnollisen uusiutumisen rajan – 2.1 lasta naista kohden – monissa teollistuneissa maissa. Tilastokeskusen viimeisin ennakkotilasto Suomen kokonaishedelmällisyydestä oli vain 1.4. Suomen väestö ei siis enää kasva luonnollisesti, minkä voi nähdä kestävän kehityksen kannalta myönteisenä asiana. Näin alhainen luku aiheuttaa kuitenkin jo hankaluuksia yhteiskunnan toimivuudelle, sillä sen rakenteet, kuten eläkejärjestelmä ja laajemmin huoltosuhde, on suunniteltu toimimaan tasakokoisemmilla kohorteilla. Pahoissa talousvaikeuksissa olevan valtion poliittiset prioriteetit eivät ole ympäristöasioissa. Suomen ympäristöpolitiikan kannalta muut keinot kuin syntyvyyden alentaminen ovat siis tehokkaampia.

Edelliset pohdinnat osoittavat, että lastenhankintaa ja ympäristöä ei ole järkevää tarkastella erotettuna muusta yhteiskunnallistesta kontekstista. Oikeastaanhan ilmastotietoisten yksilöiden juuri kannattaisi hankkia lapsia, sillä he todennäköisesti kasvattavat myös lapsistaan maapallon hyvinvointia ajattelevia tulevia äänestäjiä ja poliitikkoja.

Lapsen hankintapäätöksen ekologisuuden sijaan voi suunnitella perheen ja lapsen elintavat mahdollisimman ympäristöystävällisiksi. Ympäristöä jo valmiiksi ajattelevat vanhemmat eivät välttämättä edes ajattele olevansa mitenkään erityisen ekologisia vanhempia, vaan se on heille normaalia. Pohjimmiltaan ekologisuuden opettaiminen on omien arvojen siirtämistä, mitä vanhemmat muutenkin tekevät.

Lapsenhankintapäätökseen liittyy jo valmiiksi riittävästi epävarmuuksia, mikä on osaltaan vaikuttanut alentuneeseen syntyvyyteen. Ympäristönäkökulma on tähän yksi, mahdollisesti turha, tekijä lisää. Lapsenhankintapäätöksessä ei lopulta pitäisi olla kysymys kuin siitä, haluaako saada lapsen elämäänsä.

Blogikirjoituksen aineistona on käytetty Ympäristödialogeja: Miten lastenhankinnasta pitäisi puhua? -keskustelutilaisuuden kommentteja sekä yhden tilaisuuteen osallistuneen ’ekologisen isän’ haastattelua.