Tag Archives: lastenhankinta

Milloin lasta tulisi yrittää?

Posted on by
Vastaus

”Hänen mahdollisuutensa saada oma lapsi olivat hetkessä pudonneet lähes nollaan. Hän muistaa huutaneensa kuin villieläin, heittäneensä kirjoja, papereita, läppärinsä – ja romahtaneensa maahan.”
Näin kerrotaan teknologiayrittäjä Brigitte Adamsista, naisesta joka neljä vuotta sitten oli keulakuva sille, miten lastenhankintaa on nykytekniikalla mahdollista siirtää.

Muutama vuosi sitten kaunis ja menestynyt Brigitte mainosti lehtien kansissa ratkaisuaan: pakasta munasolujasi, vapauta uraasi! Freeze your eggs, free your career. Näin Adams teki, ja näin Adams erehtyi.
Kun Adams 45-vuotiaana halusi käyttää talteen otettuja munasolujaan, osoittautui, että harva aikoinaan kerätyistä munasoluista oli ylipäänsä käyttökelpoinen. Yksi ainut munasolu hedelmöittyi onnistuneesti, ja sekin päättyi keskenmenoon. Sen yhteydessä Adams koki yllä kuvattuja tunteita. Miksi ei puhuta siitä, että asiat voivat mennä myös pieleen, hän kysyy nyt, jäkiviisaana.

Mietin tuota kysymystä. Eikö kukaan tosiaan puhunut epäonnistumisesta ja riskeistä? Millä tavalla olisi pitänyt kertoa, että Adams olisi kuunnellut?

Väestöliitto tarjosi munasolujen pakastamisen mahdollisuutta samoihin aikoihin kuin Adams pakasti omiaan. Kyse on valtavan hienosta keinosta tukea hedelmällisyyden säilymistä esimerkiksi eri sairauksien tai leikkausten yhteydessä. Pohdimme silloin Väestöliitossakin paljon sitä, miten munasolujen pakastamisesta pitäisi tiedottaa nuorille naisille.
Pelkäsimme, että se kannustaisi juuri Adamsin kaltaiseen toimintaan: pakastamiseen pomon vuoksi, perheellistymisen lykkäämiseen työelämän paineissa. Sitä hedelmöityshoitoja antavat lääkärit eivät suinkaan toivoneet. Päinvastoin, he korostivat, ettei munasolujen pakastaminen koskaan ole omien biologisten lasten saamisen takuu.

Tiedot munasolujaan pakastaneiden naisten lastensaannista ovat vielä alustavia. Menetelmä on uusi ja arviot heittävät. Yksi katsaus arvioi, että noin joka seitsemäs pakastettu ja sittemmin hedelmöittynyt munasolu johtaa elävänä syntyneeseen lapseen. Toinen yhteenveto toteaa, että 36-vuotiaana kymmenen munasolua pakastaneella naisella on noin 30 prosentin todennäköisyys synnyttää elävä lapsi niiden avulla.

Keskeistä tässä ei ole tarkka prosenttiluku, vaan viisas neuvo: jos munasolujen pakastaminen on lisääntymissuunnitelmasi B, sinulla tulee olla suunnitelma C.

Adamsin omasta blogista löytää häkellyttävän rohkeaa itsekritiikkiä:

”Kun pakastin munasolujani tiesin, ettei ole mitään takuita. Suostuin silti ottamaan riskin. Niiden kuuden vuoden aikana kun munasoluni olivat jäissä, vakuutin itselleni, että säännöt eivät koske minua.”

Ihmismieli ei toimi loogisesti. Muistamme ne faktat, joihin haluamme uskoa. Torjumme ne tiedot, jotka uhkaavat nykyistä ymmärrystä ja suunnitelmia tai, jotka tuntuvat ylipääsemättömän vaikeilta tai surullisilta.

Miten pitkään voi lykätä?

Kun lukee Adamsin kokemuksista, on helppo ajatella, että tuollaiset urapaineet ja ylimitoitettu usko lääketieteellisiin ratkaisuihin koskevat vain Yhdysvaltoja. Maata, jossa vanhempainvapaita ei ole nimeksikään ja jossa trendikkäät työyhteisöt tarjoavat munasolujen pakastamista työsuhde-etuna. On helppo uskotella, että kyllä meillä Suomessa tosiasiat tiedostetaan. Näin ei ole. Päinvastoin, törmään jatkuvasti samaan asennoitumiseen meilläkin.

42-vuotias helsinkiläisnainen kertoo, että he ovat nyt alkaneet puolison kanssa puhumaan siitä, haluaisivatko he joskus lapsia. Toinen korkeasti koulutettu ja fiksu nainen kertoo ystäväpiiristään, jossa 38-vuotiaat lapsettomat naiset pohtivat milloin viimeistään pitäisi alkaa yrittää lasta. ”Onko se 40, vai 45?”

Jähmetyn, enkä tiedä mitä sanoa. Sillä oikea vastaus kuuluu: tuollaisten pohdintojen aika oli kymmenen vuotta sitten. Hetki, jolloin vanhemmaksi toivovan kannattaisi ryhtyä suunnitelmiaan toteuttamaan, on 30 vuotta. Ikä, jolloin aivan viimeistään tulee  alkaa yrittää lasta, on 35.

Lapsia toki syntyy 40 vuotta täyttäneille, mutta ani harvoin. 98 prosenttia suomalaisista naisista saa esikoisensa ennen kuin täyttää 40 vuotta. Eli vain kaksi prosenttia esikoisista syntyy 40 ikävuoden ohittaneille naisille. Kaksi tuhannesta esikoisesta syntyy naiselle, joka on täyttänyt 45 vuotta. Vuonna 2016 tämä tarkoitti, että yli 44-vuotiaille naisille syntyi esikoisia 37 kappaletta koko Suomessa.

Julkaisimme äsken uutta tutkimustietoa siitä, miten suomalaisten parien raskaaksi tuleminen vaikeutuu iän myötä. Jo ennen 35 ikävuotta raskaaksitulovaikeudet kasvoivat monikertaisesti.

Tällaiset tilastot tulevat ilmeisesti ikävänä yllätyksenä. Mediasta kun saa toistuvasti onnellisia kuvauksia äitiyttä lykänneistä naisista. Esimerkiksi Dagens Nyheter kertoi äsken 47-vuotiaana lapsen saaneesta äidistä otsikolla ”Iäkkäämpi vanhempi on hieman kypsempi”. Mitään tietoja siitä, miten äärimmäisen harva nainen synnyttää tuossa iässä, ei artikkelissa annettu.

Olen alkanut pitää tuon tyyppistä journalismia suorastaan vastuuttomana. Yhtä hyvin voisi uutisoida laajasti ja kannustavasti ihmisistä, jotka ovat tupakoineet päivittäin mutta elävät täysin terveinä 80-vuotiaina. Sellaista sattuu, ja se on onnenpotku kyseisille henkilöille. Mutta sen varaan ei kenenkään kannata laskea.

20-vuotiaan äitiydestä harvoin uutisoidaan myönteisesti, päälle 40-vuotiaiden kyllä. Miksi näin on? Siksikö, että toimittajat itse usein kuuluvat korkeasti koulutettujen lykkääjien piiriin?

Kerrataan. 20–35-vuotiaana ihminen on usein vielä hyvin hedelmällinen. Noin 35-vuoden jälkeen naisen hedelmällisyys heikkenee selvästi. Siksi 35 on se ikä, jota kutsutaan naisen ”varoitusvaloksi”. Ei 40. Ei 45. Vaan 35.

Toistan toimittajille näitä lukuja ja mietin, aiheutanko vääränlaista ahdistusta. Tiedän, että lasten saaminen ja vanhemmuus ovat arkoja asioita. Henkilökohtaisia, intiimejä. Kuten 30 vuotta täyttänyt ystäväni kuvailee: ”Kuuntelen syntyvyydestä uutisia ja painan tietoisesti ajatuksia vanhemmuudesta mielestä pois. Ettei sattuisi liikaa.”

Mietin samalla Adamsin tarinaa siitä, kuinka lykkäämisen kansikuvatyttö päätyi huutamaan eläimellisesti lapsettomuuden tuskaa. Sitä tuskaa en toivoisi kenellekään.

Ihminen päättää itse perheellistymisestään, mutta koko yhteiskunnan on hyväksyttävä naisen hedelmällisyyden rajallisuus. Työelämän, median ja kulttuuristen odotustemme tulee tiedostaa ruumiillisuutemme. Jos lapsia haluaa, muun elämän on joustettava, koska hedelmällisyys ei sitä tee.

Lähteet

van Balen, F., Verdurmen, J. E., & Ketting, E. (1997). Age, the desire to have a child and cumulative pregnancy rate. Human Reproduction, 12(3), 623–627.

Berg, V. (2018) Hedelmällisyys laskee ennen 35. ikävuotta. Maaliskuun tietovuoto. Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto.

Cobo, A. ym. (2016) Oocyte vitrification as an efficient option for elective fertility preservation. Fertility and Sterility 105, 3 , 755 – 764.e8.

HFEA (2016) HFEA Fertility treatment 2014 Trends and Figures. http://www.hfea.gov.uk.

Rotkirch, A., Tammisalo, K., Miettinen, A. ja Berg, V. (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Väestöntutkimuslaitos Katsauksia E51. Helsinki: Väestöliitto.

Montako lasta haluat?

Posted on by
Vastaus

 Syntyvyyden lasku tarkoittaa, että moni toivottu lapsi jää saamatta

Olin puhumassa lukiolaisille lastenhankinnasta. Yksi kertoi suunnittelevansa neljää lasta, yksi tiesi ettei halua niitä lainkaan. Hiljainen enemmistö kuunteli heitä tarkasti. Arvelin heidän sijoittuvan toiveissaan näiden välille, noin kahden lapsen kohdalle. Ajattelin, vaikka en sitä tietenkään sanonut ääneen, että näiden nuorten ihanteet tulevat pikemmin alittumaan kuin ylittymään.

Meillä syntyy hyvin vähän ei-toivottuja lapsia. Tämä kuuluu hyvinvointivaltion ja seksuaalivalistuksemme suuriin saavutuksiin.

Samalla meillä jää moni toivottu lapsi syntymättä. Tämä on hyvinvointivaltion ja perhesuunnittelun uusi haaste.

Ylen A2 Lisääntymis-illassa keskustellaan  siitä, mitä päättäjien tulisi tehdä laskevan syntyvyyden Suomessa. Samalla viikolla Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos viettää 70-v. juhliaan. Juhlaseminaari  Tieteiden talossa, jota voi seurata myös netistä, koskee muun muassa talouden kriisin vaikutuksia Euroopan syntyvyyteen.

Lasten saanti on ollut tutkimuslaitoksen keskeisimpiä aiheita aina vuodesta 1947 asti. Väestötieteen vuosikirjamme ensimmäisissä numeroissa ilmestyi Armas Niemisen kirjoittama artikkeli ”Tietoja Helsingin suurista ja keskisuurista perheistä sekä niiden oloista vuonna 1943” ja Leena Valvanteen tutkimus ”Syntyvyyden säännöstelyn sosiaalisesta ja terveydellisestä taustasta Suomessa”. Painopisteet ovat noista ajoista toki muuttuneet. Sodan jälkeisessä Suomessa pohdittiin asumisen ahdinkoa. Elin- ja koulutustason noustessa vanhemmuuden myöhentyminen ja lapsettomuus nousivat tutkimusaiheiksi, ja tuorein Perhebarometrimme etsi vastauksia kysymykseen syntyvyyden uudesta laskusta.

Miten tämän päivän syntyvyyden laskuun tulisi suhtautua? Siitä on liiankin helppo olla yleisesti ja epämääräisesti ”huolissaan”. A2-illan traileri kysyy, romahtaako yhteiskunta kun lapsia syntyy vähemmän? Lyhyt vastaus on: ei. Ainakaan näin ei ole käynyt viimeisen sadan vuoden jatkuvan syntyvyyden laskun aikana.

lapsilukukaavio

Usein jäämme seuraamaan vain keskimääräistä lapsilukua, joka on nyt muuttunut vuoden 2010 1,87 lapsesta naista kohden tämän vuoden noin 1,65 lapseen. Olennaista olisi kuitenkin nähdä keskiarvolukujen takaa ne oikeat ihmiset jotka lapsia tekevät, tai haluaisivat tehdä, ja heidän erilaiset elämäntilanteensa.

Myös suomalaisten lapsilukua koskevat ihanteet näyttävät nyt olevan laskussa. 2010 -luvun syntyvyyttä koskevissa kyselyissä aiempaa useampi ei halunnut lapsia lainkaan, ja harvempi halusi kolmea tai useampaa lasta. Samanlaista viestiä saa tuoreimmasta Eurobarometristä (ks Kuvio).

Niin ihanteet kuin lapsilukukin ovat pienentyneet eniten niissä väestöryhmissä, joissa on vähemmän koulutusta ja resursseja. Lapsettomuus on myös yleisintä pientuloisimmilla naisilla ja miehillä. Keskiluokka taas pohtii tarkasti mahdollisuuksiaan yhdistää työtä ja perhettä niin, että vastuullinen vanhemmuus varmasti toteutuisi. On paradoksi, että meillä on miltei maailman anteliain kokoelma perhepoliittisia etuuksia, ja silti vanhemmaksitulo askarruttaa ja ahdistaa niin monia nuoria aikuisia.

Syntyvyyden huolen, sikäli kun sellaista on, voisi kanavoida seuraavasti:

  1. Kohotamme tietoa lisääntymisterveydestä ja hedelmällisyydestä, ja tuemme hedelmöityshoitoja kaipaavia. Vastentahtoinen lapsettomuus ja raskaaksitulovaikeudet ovat yleinen ja edelleen liian usein vaiettu tai väheksytty ongelma.
  2. Suomeen on ehkä juurtumassa pienten perheiden ihanne. Jos yhä useampi toivoo nolla tai vain yhtä lasta, emme leimaa tätä huonoksi vaihtoehdoksi.
  3. Lopetamme jo toista hallituskautta jatkuneen julkisen keskustelun lapsiperheiden palvelujen leikkaamisesta. Se antaa vääriä signaaleja. Ihmisen käyttäytyminen seuraa herkästi vertaisten ja yleisen ilmapiirin viestejä siitä, onko nyt sopiva hetki saada lapsia vai kannattaako odottaa parempia aikoja.
  4. Lopetamme lapsiperheiden palvelujen leikkaamisen. Työn ja perheen yhdistämisen haasteet ovat yhtä tärkeämpi tekijöitä niille nuorille aikuisille, jotka nyt lykkäävät ensimmäisen lapsen saantia. Päivähoitomaksut ja hoitovapaat taas merkitsevät paljon niissä perheissä, joissa pohditaan seuraavan lapsen saamista.
  5. Unohdamme toiveet siitä, että syntyvyyden nosto korjaisi väestön ikääntymiseen liittyviä haasteita. Se on jo liian myöhäistä, vaikka vauvabuumi alkaisi heti huomenna. Sitä paitsi vauvoja ei tehdä bruttokansantuotetta varten, vaan päinvastoin.

Lähteet:

Anneli Miettinen: Miksi syntyvyys laskee? Perhebarometri 2016. Väestöliitto.
Lassi Lainiala: Toiveesta toteutukseen. Suomalaisten lastenhankintaa selittäviä tekijöitä. Väestöliitto 2012.

Vauvakaipuu ei kosketa kaikkia

Posted on by
1

Vapaaehtoinen_lapsettomuus_Suomessa_ KORJATTUSuomalaisten lapsitoiveet ovat kääntyneet laskusuuntaan viime vuonna tehdyn Väestöliiton barometrikyselyn samoin kuin muutama vuosi sitten julkaistun Eurobarometrin perusteella.

Yhtenä osatekijänä keskimääräisen toivotun lapsiluvun alenemisessa on kokonaan lapsettomaksi jäämistä suunnittelevien osuuden kasvu. Aikaisempien tutkimusten perusteella lapsettomaksi jäämistä suunnittelevien osuus on Suomessa ollut noin 5–7 prosentin luokkaa. Nyt, tuoreen kyselyn mukaan, heidän osuutensa kaikista 20–40-vuotiasta suomalaisista on kohonnut kaksinkertaiseksi. Lähes yhtä suuri osuus 20–29-vuotiaista kuin 30–40-vuotiaistakin ilmoitti barometrikyselyssä, ettei aikonut hankkia lainkaan lapsia. Käsitykset omasta ihanteellisesta perhekoosta olivat samansuuntaisia, runsaat 12 prosenttia ei halunnut yhtään lasta.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntymistä on ennakoitu jo pitkään. Luotettavat ehkäisymenetelmät tarjoavat keinon välttää raskaus, perheellistymistä ohjaavat sosiaaliset normit ovat löystyneet ja lastenhankinnan odotetaan olevan tarkkaan harkittua. Tarkkoja tietoja kehityksen suunnasta tai vapaaehtoisen lapsettomuuden yleisyydestä on kuitenkin vaikeaa antaa. Yksi haasteista liittyy siihen, miten vapaaehtoinen lapsettomuus määritellään. Kyselytutkimuksissa sitä on mitattu joko lastensaantiaikeiden perusteella tai sitten lapsilukuihanteita koskevilla kysymyksillä. Aikeiden perusteella vapaaehtoinen lapsettomuus on usein hieman yleisempää kuin lapsilukuihanteiden perusteella arvioituna.

Lapsilukutoiveista ei myöskään ole tietoja kovin monen vuosikymmenen takaa. Varhaisin Suomessa tehty, väestötasoinen tutkimus on vuodelta 1971. Siinä lapsitoiveita tiedusteltiin vain naimisissa olevilta naisilta ja heiltäkin suhteessa sen hetkiseen elämäntilanteeseensa. Lapsettomuutta piti tuolloin itselleen sopivimpana vain pari prosenttia vastaajista. Miesten lastenhankintatoiveita on tiedusteltu ensimmäistä kertaa vasta 1990-luvun alussa. Tuon tutkimuksen mukaan kolme prosenttia miehistä ei halunnut saada lapsia.

Lapsettomuuden valinneet erosivat tuoreen barometrikyselyn mukaan muista sen suhteen, miten he kokivat lapsen tulon vaikuttavan elämässään. Vapaaehtoisesti lapsettomat olivat selvästi muita useammin huolissaan työssäkäyntimahdollisuuksien heikkenemisestä ja siitä, että mahdollisuudet tehdä muita kiinnostavia asioita vähenisivät lapsen tulon myötä. Näyttääkin siltä, että osa valitsee lapsettomuuden myös siitä syystä, että kokee vanhemmuuden liian suurena taakkana tai uhkana muulle elämälle. On kiinnostavaa pohtia, lisäävätkö nykyvanhemmuuteen ja lasten kasvattamiseen kohdistuvat ’suorituspaineet’ tätä pelkoa omasta riittämättömyydestä ja samalla vahvistavat sitä kuvaa, että lasten saaminen merkitsee muiden elämänalueiden uhraamista.

Lapsitoiveet kytkeytyvät usein parisuhteeseen tai sen puuttumiseen. Myös barometrikyselyssä valtaosa heistä, jotka ilmoittivat, etteivät aikoneet hankkia lainkaan lapsia, ei elänyt parisuhteessa. Varsinkin miesten kohdalla näyttää siltä, että lapsitoiveet kulkevat käsi kädessä parisuhteen kanssa: lastensaantia ei edes välttämättä pohdita silloin, kun kumppania ei ole. Naiset puolestaan miettivät ja vastaavat lapsensaantitoiveita koskeviin kysymyksiin useammin kuin miehet myös silloin, kun eivät elä parisuhteessa.

Vaikka parisuhteen puuttuminen onkin usein yhteydessä siihen, että lastenhankinnasta luovutaan, myös osa parisuhteessa olevista ei halua saada lainkaan lapsia. Tavallisimmin tämän ajatellaan koskevan miehiä, mutta barometriaineistossa ei miesten ja naisten välillä ollut eroa tässä suhteessa. Näkemykset eivät kuitenkaan aina osu yksiin puolison toiveiden kanssa. Vaikka vapaaehtoisesti lapsettomat olivat keskimäärin yhtä tyytyväisiä parisuhteeseensa kuin ne, jotka suunnittelivat hankkivansa lapsia, erimielisyys lastensaannista puolisoiden välillä vähensi tyytyväisyyttä.

Lastenhankintaa koskevat toiveet ja aikeet voivat muuttua esimerkiksi parisuhteen muutosten seurauksena. Osalle lapsettomuus on seurausta ”toistuvista päätöksistä olla hankkimatta lapsia juuri nyt”. Ihanteellisinta olisi pystyä seuraamaan samoja vastaajia pidemmän aikaa ja tiedustella heiltä säännöllisin väliajoin lastenhankinta-aikeista.  Jos suomalaisten käyttäytyminen noudattelee niitä tuloksia, mitä yhdysvaltalaistutkimuksissa on saavutettu, niin on todennäköistä että entistä suurempi osa hedelmällisyysikänsä ohittaneista lapsettomista on tulevaisuudessa lapsettomia omasta halustaan.

Jutussa on viitattu seuraaviin lähteisiin:

Miettinen (2015): Miksi syntyvyys laskee. Perhebarometri 2015.
Ritamies ja E.Visuri (1975): Suomalaisten perhekoko – sattuma vai suunnitelma.
Nikander (1995): Suomalaismiehen perheellistyminen.
Quesnel-Vallee & S.P. Morgan (2003). Missing the target: Correspondance of fertility intentions and behavior in the U.S.

Toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien asialla

Posted on by
Vastaus

AulaMaria-Kaisa_004Väestöliiton uusin perhebarometri on nostanut syntyvyyden yhteiskunnalliseen keskusteluun. Suomalaisten ihanteellinen lapsiluku on alentunut ja lastenhankintaa lykätään oman elämäntyylin takia. Pula sopivasta kumppanista, oman vapaan elämäntyylin menettämisen pelko sekä työmarkkinoiden epävarmuus selittävät lapsen hankinnan siirtymistä. Enemmän tarvittaisiin myös hedelmällisyysneuvontaa eli tiedon jakamista biologisista tosiasioista.

Muutokset syntyvyydessä voivat ennakoida myös uudenlaista epätasa-arvoa. Huono työmarkkina-asema, työttömyys tai työttömyyden uhka voivat saada nuoret aikuiset siirtämään lastenhankintaa tai luopumaan vanhemmaksi tulosta tai seuraavan lapsen hankinnasta kokonaan. Perhe-etuudet eivät ole pysyneet kehityksessä mukana. Tyytymättömimpiä tuen tasoon olivat perhebarometrissä pieni- ja keskituloiset perheet ja työttömät vastaajat.

Väestöliitto on ollut aina perhejärjestö. ”Terve, turvallinen ja tasapainoinen elämä alkaa perheestä ja vaikuttaa laajasti yhteiskuntaan” on ollut liiton toiminnan lähtökohta 2000-luvulla. Väestöliitto ei ole ujostellut perhekeskeisyyttä. Se on tarkoittanut toimintaa hyvien ihmissuhteiden puolesta. Olemme tukeneet lasten ja vanhempien hyvää vuorovaikutusta sekä toimivia parisuhteita.   Isien ja poikien äänen vahvistaminen on noussut äitien auttamisen rinnalle. Mukaan on tullut myös nuorten näkökulma.

Perhekeskeisyys ei ole kuitenkaan tarkoittanut Väestöliitossa jonkun tietyn perhemallin puolustamista. Tunnistamme perheiden monimuotoisuuden ja kaikkien perheenjäsenten, isien, äitien, tyttöjen ja poikien ihmisoikeudet sekä sukupuolen sekä seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden. Näissä asioissa emme aseta normeja.

Tunnistamme niin avioliitot, avoliitot, eroperheet ja uusperheet, yksinhuoltajat, sijaisperheet, adoptioperheet, sateenkaariperheet, leskiperheet, lapsettomat perheet ja monikulttuuriset sekä maahanmuuttajaperheet sekä tietysti sinkut. Jokaisella on oikeus elää onnellista elämää itse parhaaksi katsomallaan tavalla. Onnellisen elämän perustaa luovat tasapainoiset ihmissuhteet ja lähiyhteisöt.

2000-luvulla Väestöliitosta on tullut monikulttuuristen perheiden parissa tehtävä työn ja maahanmuuttajien kotouttamisen huippuosaaja. Siksi voimme tarjota osaamistamme juuri nyt kun turvattomuus Lähi-idässä on saanut aikaan historialliset kansainvaellukset.

Mistä Väestöliitto tunnetaan?   ”Brändiä” ovat luoneet eri vuosikymmeninä kotisisaret, kondomikauppa, koululaisten seksuaalineuvonnan esitteet, lapsettomuushoidot sekä maahanmuuttajien parissa tehtävä työ. Väestöliitto tunnetaan myös osaavista työntekijöistään; joukossa on maan parhaita osaajia, jotka ovat tehneet Väestöliitosta luotettavaksi koetun kumppanin.

Mihin suuntaan Väestöliitto on menossa? Väestöliitto on toiminut kautta vuosikymmenten yhteiskunnallisena vaikuttajana, verkostojen risteysasemana sekä ihmissuhteiden vahvistajana. Sitä aiomme jatkaa.

Haluamme vahvistaa yhteistyötä 35 jäsenjärjestömme kanssa. Jäsenjärjestöt ovat Väestöliiton omistajia. Haluamme osallistaa sekä jäsenjärjestöjämme että asiakkaitamme. Yhdistämme tutkimus- ja kokemustietoa vaikuttamisen ja palveluiden uudistamisen tueksi.

Autamme ihmisiä tunnistamaan omia voimavarojaan sekä pärjäämään elämän kriiseissä. Luomme toivoa.

Vaikutamme ennakkoluulottomasti erilaisten ihmisten ja monimuotoisten perheiden puolesta painottaen ihmisoikeuksia toimintamme perustana.

Menemme uutta vuosikymmentä kohti toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien asialla!

********************

Enemmän tietoa Väestöliiton tulevista suuntaviivoista:
Väestöliiton strategia 2016-2020