Vanhempi, tue nuoren kaverisuhteita

Nuoruusikä on herkkää aikaa. Nuoret voivat etsivät itseään, kokeilla erilaisia rooleja kaveripiirissä ja suuntautua poispäin lapsuuden perheestään. Moni nuori solmii läheisiä ystävyyssuhteita, ja ensimmäiset seurustelukokemukset voivat myös herättää monenlaisia tunteita. Nuoruusiässä moni kokee myös ensimmäisen kerran pulmia ihmissuhteissaan ja mielenterveydessään. Nuoruusikä onkin hyvä aika tukea nuorten sosiaalisia suhteita ja ennaltaehkäistä aikuisiän mielenterveysongelmia.

Tuoreessa Cambridgen yliopiston tutkimuksessa (2017) tarkasteltiin 14-24-vuotiaiden nuorten hyvinvointia suhteessa perheen ja ystävien antamaan tukeen. Tutkimuksessa havaittiin, että sekä perheen että ystävien tuki oli tärkeä positiivinen ennustaja nuorten hyvinvoinnille, mutta että ystävien tuki ennusti nuorten hyvinvointia voimakkaammin. Kun samoja nuoria tutkittiin uudelleen vuoden päästä, ystävien tuki oli edelleen positiivisessa yhteydessä nuorten hyvinvointiin – mutta vanhempien tuki sen sijaan oli negatiivisesti yhteydessä nuorten hyvinvointiin. Näytti siis siltä, että vanhempi tuki vähensi nuorten hyvinvointia, ja ystävien tuki lisäsi sitä.

Nuoruusiässä ystävien merkitys kasvaa. Nuori irrottautuu vanhemmistaan ja rakentaa uusia tärkeitä, läheisiä suhteita perheen ulkopuolella. Ystävien puuttuminen, yksinäisyys ja ulkopuolelle jääminen häiritsevät nuoruusiän kehitystä, riippumatta hyvistä suhteista vanhempien kanssa.

Vanhemman tärkeänä tehtävänä on tukea nuoren kaverisuhteita. Näin voi tehdä esimerkiksi kannustamalla nuorta harrastuksiin, kuskaamalla tapaamaan ystäviä ja pitämällä ovet auki nuoren ystäville.

Vanhempi myös näyttää mallia perheessä siinä, miten ihmissuhteissa toimitaan: miten lähestytään uusia ihmisiä ja pidetään yllä ihmissuhteita, miten selvitään konflikteista ja miten vaikeista tunteista voi puhua. Turvallinen kokemus suhteesta omaan vanhempaan voi auttaa luomaan läheisiä suhteita kavereihinkin. Jos kotona on vaikeaa, hyvät kaverisuhteet voivat toisaalta tarjota nuorelle uudenlaisen väylän läheisiin ihmissuhteisiin.

Vanhempi ei aina huomaa, että omiin oloihin vetäytyvä nuori saattaa olla yksinäinen – nuorethan vetäytyvät muutenkin vanhemmistaan. Jos nuori on jatkuvasti yksin vapaa-ajalla, voi kuitenkin olla syytä huolestua. Nuoren yksinäisyys voi tulla esiin esimerkiksi loma-aikoina, jos nuorella ei ole kavereita arjen rutiinien ulkopuolella. Leirit ja harrastukset voivat auttaa saamaan yhteyden ikätovereihin myös loma-aikoina.

Joskus vanhempi voi olla hyvillään, kun nuori viihtyy itsekseen tai vanhempien seurassa. Voi tuntua vaikealtakin, kun nuori kasvaa ja irrottautuu. Aina ei myöskään tunnu kivalta, jos nuori tuo perjantai-iltana ison kaveriporukan kotiin, kun itse tulee väsyneenä töistä viikonlopun viettoon. Nämä tunteet, kuten luopumisen tuska, kuuluvat asiaan, kun nuori rakentaa omaa elämäänsä. Ne eivät kuitenkaan saa vaikuttaa nuoren mahdollisuuteen solmia perheen ulkopuolisia ihmissuhteita, jotka tukevat hänen hyvinvointiaan.

Nuori tarvitsee rajoja, mutta hän tarvitsee myös vapautta viettää aikaa ystävien kanssa ja pitää yllä hänelle merkityksellisiä kaverisuhteita.

Lähde:

van Harmelen ym. (2017) Adolescent friendships predict later resilient functioning across psychosocial domains in a healthy community cohort. Psychological medicine, 47, 2312-2322.

Lisätietoa:

Tukipalvelu murrosikäisten nuorten vanhemmille

 

 

Kun sinkku hylkää ystävänsä

kun-sinkku-jattaa-ystavansa-kuva-tenmania-sivustoLapsuuden kaverilla oli syntymäpäiväkutsut. Sinkkuystävä ei saapunut paikalle. Eräiden hääjuhlien aikaan sinkulle tuli yllättävä meno. Leffailloissa häntä ei ole näkynyt. Sama sinkkukaveri vaihtaa äkkiä puheenaihetta, kun ystävä kertoo olevansa raskaana. Eikö häntä kiinnosta?

Kolmikymppisten naisten ystäväpiirissä tapahtuu yllättäviä muutoksia. Yksi on löytänyt uuden kumppanin eronsa jälkeen, toinen menee naimisiin, sinkkukaveri jatkaa sinkkuelämäänsä. Tässä ei ole mitään yllättävää – mutta järkytys voi olla se, että pitkäaikaisesta, rakkaimmasta sinkkuystävästä ei kuulu enää mitään. Hän on vaihtanut kaveriporukkaa.

On ymmärrettävää, että parisuhdetta etsivä sinkku haluaa vertaistensa seuraan. Hän tuskin löytää uutta kumppania ystäviensä perhetapaamisista. Ei kukaan jaksa kuunnella hää- tai vauvajuttuja loputtomiin.

Suurin syy sinkkuystävän vetäytymiseen on kuitenkin se, että toisten perheellistyminen sattuu. Sisimmässä mylläävät kateus, viha ja ulkopuolisuuden tunne. Kipu on niin suuri, että sinkku ei pysty olemaan enää yksissäkään baby shower -juhlissa.

Vetäytyminen on ymmärrettävää. Kavereiden vauvojen keskellä sinkun mielessä pyörii: miksi minä en ole löytänyt puolisoa? Saanko ikinä lapsia? Olen erilainen, erilainen, erilainen. En kuulu tänne. Haluan vain päästä pois tästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Jossain vaiheessa ajatus voi kääntyä: enhän minä edes halua tuollaista perinteistä, tylsää elämää.

Tuskan välttäminen, vetäytyminen perheellisten ystävien elämästä, voi siis toimia ensiapuna sinkun ahdistukseen. Pitkällä tähtäimellä vetäytyminen on kuitenkin tunteiden käsittelemistä toiminnalla – täytyy lähteä pois kaikista tilanteista, jotka kolhaisevat omia kipupisteitä.

Joskus pettymyksen tunteita täytyy käsitellä ensin muualla, esimerkiksi psykoterapiassa, jotta voi kohdata ahdistusta herättäviä tilanteita silmästä silmään, kestää omat tunteensa.

Ystävyyssuhteet muuttuvat. Ystävyydeltä voi kadota sisältö, jos toinen on aina vaihtamassa vaippoja tai viettämässä koti-iltaa. Samalla on surullista, että toisilleen rakkaat ihmiset etääntyvät toisistaan. Kyse ei ole vain sinkun yksin jäämisen tunteista. Perheellistyvät voivat kokea, että sinkku on ”hylännyt” heidät. Voi olla iso pettymys huomata, että perheen perustaminen oli ystävälle liikaa. Perheellinen voi kaivata yhteyttä rakkaaseen sinkkukaveriinsa – ja kokea jäävänsä ystävyydessä ypöyksin.

Tässä yksi kertomus yksittäisen henkilön tarinasta. Tarinoitahan on niin paljon kuin on yksilöitäkin. Mikä on sinun tarinasi?

Lue myös toinen näkökulma aiheeseen:
Menetettyä parisuhdetta saa surra, mutta ystävää ei

Perhe on paras

shutterstock_208024033Sanotaan, että ystävänsä voi valita, mutta ei sukulaisiaan. Perheenjäsenet tulevat meille annettuina. Heidän kanssaan meillä on yleensä pisin yhteinen historia.  Vanhemmat ja sisarukset kuuluvat tavalla tai toisella elämäämme. Suhteet perheenjäseniin muodostuvat jokaisessa perheessä eri tavoin. Toiset ovat tiiviisti tekemisissä keskenään ja tukevat toinen toisiaan tilanteessa kuin tilanteessa.

Monena aamuna kanssani samaan bussiin on tullut perhe, vanhemmat ja kaksi lasta. Lapset ovat ehkä alakouluikäisiä. Bussimatkan aikana he aina keskustelevat vilkkaasti. Kun he jäävät pois bussista, vanhemmat tarttuvat lapsia kädestä ja he jatkavat matkaansa iloisesti jutellen. Vaikuttaa siltä, että perheessä puhutaan useita kieliä.  On ollut ilo seurata, miten tuon perheen jäsenet näyttävät olevan kovin läheisiä toisilleen. Heistä säteilee ulospäin se, että he viihtyvät keskenään ja ovat toisilleen merkityksellisiä.

Fyysinen ja henkinen läheisyys eivät kuitenkaan aina toteudu samanaikaisesti. Joillekin oma perhe saattaa olla kovin etäinen. Perheen historiaan kuuluu ehkä rasitteita, jotka välittyvät sukupolvelta toiselle, ellei niistä tietoisesti luovu. Silloin perheen voivat korvata ystävät, joilta tietää voivansa hädän hetkellä pyytää apua ja joita itse on valmis auttamaan ja tukemaan.

Perheen merkitys näyttäytyy usein surun ja kriisin keskellä. Viime kesänä vietimme pitkästä aikaa serkkutapaamista. Meitä oli iso joukko koolla vaihtamassa kuulumisia ja nauttimassa kauniista kesäillasta, kun sain veljeni kanssa viestin äidin kuolemasta.  Kaikki serkkumme puolisoineen osoittivat tuossa hetkessä meille vilpitöntä ja lämmintä tukea. Tuo kokemus surun jakamisesta kantoi pitkälle seuraavien raskaiden viikkojen aikana ja antoi vahvan yhteenkuuluvuuden kokemuksen. Perhe laajeni silloin koko suvuksi.

Hyvää kansainvälistä perheiden päivää!

Pitkä tylsä kesä

shutterstock_155489912”Ei oo mitään tekemistä! Kaverit meni jo matkoille ja ei oo mitään täällä. Ja vanhemmat on töissä ja on tylsää ja… jotain tarttis tehdä.”

Kesä tunkeutuu nuorten miesten mieliin ja puheisiin heidän soittaessaan Väestöliiton Poikien Puhelimeen. Ilmat lämpenevät, illat valkenevat valkenemistaan. Levottomuus, kukkivien kasvien tuoksu, lämpö, pakottava into tylsistyneiden nuorten mielissä. Jotain tekemistä pitäisi olla, mutta ei ole, joten jotain tehdään, ihan mitä vain, tekemisen vuoksi, olemassaolon vuoksi.

Koulujen kesälomat alkoivat, mutta vanhemmista suurin osa jatkaa töissä vielä viikkoja. Nuoret ovat vailla koulun tai vanhempien säätelyä tai tukea. Heille se voi olla mahdollisuus viettää aikaa ystävien kanssa, tehdä töitä, oppia asioita, koettaa arjen asioiden hoitamista itsenäisemmin.

Joillekin tästä tulee ongelma. Nuorten viikkorutiinit eivät rikkoudu kesän ajaksi vain koulun ja kodin osalta. Samaan aikaan kun nuoret jäävät lomille, myös heitä koskevat palvelut menevät kiinni. Nuorisotalot suljetaan. Urheilujoukkueet ja muut harrasteet pitävät kesälomaa. Koulujen kerhot menevät kiinni. Pahimmillaan talviarjestaan irrallaan olevat nuoret kertovat kiertävänsä omassa pienessä elinpiirissään kehää jossa he eivät löydä mielekästä tekemistä tai seuraa.

Mitä nuori ja vanhemmat sitten voivat tehdä nuoren tilanteen helpottamiseksi? Alla lista, jonka tarkastamisella voi saada selvyyttä siihen, onko kesä reilassa.

  1. Onko nuorella suunnitelmia tälle kesälle?
  2. Onko kesässä kiintopisteitä, joita nuori odottaa?
  3. Mitä tällä viikolla tapahtuu?
  4. Mitä huomenna tapahtuu?
  5. Mitä tavoitteita nuorella on kesälle?
  6. Mitä hän oppii tämän kesän aikana?
  7. Ovatko nuoren perustarpeet kunnossa? Nukkuuko hän, syökö hän, onko hygienia kunnossa?
  8. Käyhän nuori ulkona edes joskus?
  9. Onko vanhemmilla ja lapsilla yhteistä aikaa?
  10. Näkeekö nuori ystäviään tai käykö hän harrastuksissa?
  11. Saako nuori vaihdettua maisemaa vakioympyröistään? Onko pyörä kunnossa, toimiiko bussikortti?
  12. Iloitseeko nuori joskus?

Lyylit

ImageKuulun kahdeksan naisen kaveriporukkaan, jonka kokoonpano on lukion ja lukiota seuranneiden naimakauppojen perua. En ole ihan varma miksi, mutta kutsumme itseämme Lyyleiksi.

Tässä lauantaina otetussa kuvassa Lyylit syövät pitsaa ja juovat alkoholia.

Lyylit olivat yksi syy siihen, miksi halusin muuttaa takaisin Suomeen. Silti vielä perjantaiaamuna vikisin Mini-Lyylille puhelimessa, etten menisi tapaamiseen.  ”Mulla on aika kamala olo. En just nyt vaan jaksa. Te puhutte aina tosi paljon siitä.”

Lyylit puhuu usein äitinä olemisesta.

Mini-Lyyli kuulosti lievästi yllättyneeltä. ”Oho, ollaanko me noin ajattelemattomia? Me voidaan sopia, ettei puhuta siitä ollenkaan. Tai sovitaan sille joku aikaraja.”

”No eikä, se vasta oliskin tosi tyhmää. Parempi, että mä en vaan tuu.”

Kaikilla muilla Lyyleillä on kaksi lasta.Vanhin on kolmasluokkalainen, nuorimmat neljävuotiaita.  Olisi kummallista, jos ne eivät puhuisi äitiydestä.

Yksi toinen lapsettomuusbloggaaja, Ainu, kuvaili vähän aikaa sitten vähän samaa omassa blogissaan (jolla on muuten maailman paras nimi, Miksette hanki koiraa). Jos on ainoa ei-äiti isossa äitien porukassa, tuntee itsensä ulkopuoliseksi.

Mulle käy joskus niin, vaikka ne äidit on Lyylit ja vaikka mua kiinnostaa ne äitiysasiat, joista Lyylit puhuu.

On täytynyt olla kakan koostumus -vaihe, mutten muista sitä. Nyt Lyylit puhuu esimerkiksi työn ja perheen yhdistämisestä, kasvatuksesta, lapsen persoonallisuuden kehittymisestä, tytöistä ja pojista ja siitä miten äitiys tuo esiin omat heikkoudet ja miten sen kanssa voi elää.

Keskustelu on henkilökohtaista ja kiivasta, puhe suoraa ja tunteet pinnassa. Ne kaikki elää  sitä, mistä ne puhuu. Siihen on tosi vaikea osallistua, jos ei ole itse äiti.

Tilanne on ihan toinen, jos paikalla on vain pari Lyyliä tai pari ketä muuta vaan äitiä. Aiheet voi olla samat kuin isossa äitiporukassa, mutta kun ihmisiä on vähemmän, ei-äidinkin on helpompi osallistua.

Tää liittyy ihan varmasti sellaiseen juttuun, josta luin kerran yhdestä kirjasta: Sosiaaliseen tilanteeseen osallistuvien lukumäärä asettaa rajat sille, mikä on mahdollista siinä tilanteessa. Nyt mua harmittaa, etten muista siitä muuta kuin että se perustui apinoiden käyttäytymisestä tehtyihin havaintoihin. Muistaakseni se meni niin, että esim. kuusi oli hyvä ryhmäkoko, koska sen kokoisessa ryhmässä kaikkien on vielä mahdollista ottaa kaikki huomioon.

Mini-Lyyli sanoi vielä samassa puhelussa: ”Me puhuttiin muuten just, että pitää pyytää teidät mökille kesällä. Siellä on nyt sellanen ulkorakennus, missä voi nukkua, ettei teidän tarvi häiriintyä meidän lapsista.”

Eikä! Mä en vihaa kenenkään lapsia, enkä ylipäänsä ihmisiä, joilla on lapsia. Vaikeina aikoina on vaan joskus vaikeeta olla, jos joutuu keskelle kokonaista laumaa niitä sellaisena hetkenä, kun ne haluaa puhua vain just siitä.

Menin tapaamiseen (olen tuo tuolla oikeassa ylänurkassa).

Onneksi menin. Ei ehkä millään ole niin isoa parantavaa merkitystä kun sillä, että saa olla vaikeiluineen keskellä myötämielisiä sieluja ja tavallista elämää.

Vähän multa karkasi mopo käsistäkin. 40-minuuttisen äitiystykityksen sijasta tapaamisessa oli nyt ainakin 40-minuuttinen lapsettomuustykitys. Lyylit on siitä otollinen yleisö, että kahdeksasta vain kaksi on alun perin tullut raskaaksi ilman mitään ongelmia.

PS: Alun viittaus alkoholiin oli siksi, että aina välillä mietin, pitäiskö raskaaksi tulemista yrittäessä luopua alkoholin käytöstä kokonaan.  Jotenkin olis niin tyhmää, että pitäis luopua kaikista nautinnoista, kun koko elämä tuntuu olevan ainaista odottamista ilman takeita siitä, että mitään kivaa koskaan tapahtuis.