Tärkeä, vaikea äitienpäivä

Ellille

Koulussa oli kivaa! Sai kavereita, seuraa, leppoisaa jutustelua. Oli toisia, saman ikäisiä lapsia, joilla ei ollut koko ajan kiire tai ”tärkeää tekemistä”. Naurettiin, leikittiin, pelattiin.

Lapsen haaste on pärjätä lapsijoukossa. Olisi kiva olla tykätty! Kuusikymmenluvulla olin kuitenkin kummajainen yksinhuoltajan lapsena. Ja vielä isä-yksinhuoltajan. Outo lintu. Selustassa vähemmän aikuisia, vähemmän voimaa ja hoivaa. Aina eväät, tumput, luistimet unohtuneina.

Äitienpäivänä opettaja puhui kauniita sanoja äideistä: miten ihania rakkaat äidit meille ovat ja miten he hoitavat meitä. Alettiin tehdä äitienpäiväkortteja, jokainen sai taitetun puhtaan kartongin. Minulle tuli pala kurkkuun.

Oli siitä ennenkin puhuttu, kaikkien piti se kyllä tietää. Äkkiä sellaiset seikat katoavat toisten lasten mielestä. Kaikilla kahdensanvuotiailla on äiti, lasten kokemuksessa. Itsestään selvä asia. Äiti on maailman keskipiste. Onhan se pakko olla? Mutta että opettajakin ohittaa sen.

Olin ihan hiljaa, kunnes joku havaitsi jumini. Ei minulla ole äitiä, mutisin. Ja ennen kuin opettaja ehtii sanoa mitään, kuuluu luokasta: Miten niin ei ole äitiä? Kaikilla on äiti! Ja niin pilasin koko luokan iloisen tunnelman. Se muuttui kireäksi, ärtyneeksi hämmennykseksi. Tuijotin pulpettia etten näkisi kasvoja ja odotin ensimmäistä ivaa. Ja minä kun niin halusin, että kaikilla olisi hyvä mieli.

Kelle minä tän kortin teen? Enkelille? Haudalle? Isälle? Oikeaa vastausta ei ollut. Mistä minä olisin tiennyt. Tarvitsin apua, enhän voinut tehdä korttia olemattomalle. Olisi kai ollut parasta tehdä niin ja säästää muut hämmennykseltä.

Mun äiti on kuollut, sanoin kuitenkin päättäväisesti. Kauhistuneita, inhon sekaisia ilmeitä, kuten aina. Ne viestivät että olen tyhmä ja tylsä kun puhun tällaisia. Kuka sua sitten muka hoitaa? sanoi joku, ja halusin paeta. Halusin unohtaa koko kahden vuoden takaisen kuoleman, äidin ja enkelit. Haluan olla kuin muut! Olen reipas. Keksin jotain.

Teen kortin Ellille, sanoin. Elli oli sukulaismummeli, joka oli tullut meille auttamaan. Elli sai korttinsa. Seuravana vuonna Elli oli lähtenyt. Sama näytelmä toistui. Jouduin kiemurtelemaan kiperistä ja satuttavista tilanteista yhä uudelleen.

Äitienpäivä on hieno päivä ja tärkeä juhla! Miten nautinkaan omien lasteni kanssa äitienpäivistä ja suloisista korteista. Äidit ovat upeita ja kiitoksensa ansainneet! Ja jos oma opettajani olisi heti alussa puhunut äitienpäivästä, että kiitetään jotakuta rakasta, läheistä, joka meistä huolehtii ja hoivaa, kuten äitiä, minulla ja kaltaisillani olisi ollut helpompaa. Lapsen vastuuksi ei jäisi olla ongelma ja ilonpilaaja, vaan asia olisi tehty normaaliksi.

Aikuiset unohtavat joskus erityislapset ja heidän näkökulmansa. Läheisenpäivä on ihan hyvä ajatus.

Voiko homous johtua yksinhuoltajuudesta?

Kysy homolta – Petteri vastaa

Kysymys:
Minulla on 14-vuotias poika. Hän kertoi jo 13-vuotiaana olevansa homo. Hän on tosin aina ollut tosi herkkä ja ”naismainen”, en tiedä, liittyykö tämä siihen? Lisäksi olen ollut
yksinhuoltajaäiti ja asunut hänen kanssaan aina kaksin, huolestuttaa, että myös tämä on vaikuttanut tilanteeseen. Johtuuko pojan homous siitä, että olen yksinhuoltaja?
ÄITI 38 vuotta

Petteri vastaa:
Voi hyvin olla, tai voi olla ettei liity. Seksuaalisuus on monimutkainen kokonaisuus
sosiaalisia, kulttuurisia ja biologisia tekijöitä. Ei ole ollenkaan varmaa voidaanko yksittäisiä luonteenpiirteitä, habitusta, toimintatapoja palauttaa henkilön  seksuaalisuuteen tai sukupuoleen. Se mitä taas voidaan tietää, on että seksuaaliselle suuntautumiselle sosiaalisia merkityksiä antaa kulttuuri. Onko poikasi “naismaisuus”, kuten itse sanoit, jollain tavalla huono merkki? Yhteiskunnalliset normit hyväksyttävästä maskuliinisuudesta ovat jokseenkin kapeat. Eikö noista normeista piittaamattomuus voisi päinvastoin olla myös merkki rohkeudesta?

Toisaalta on myös evidenssiä sen puolesta, että tietyn sukupuolen viehättävyydellä ja
aivojen rakenteilla on ainakin jonkinlainen yhteys. Esimerkiksi homoseksuaalisten miesten aivokurkiainen, eli aivopuoliskot toisiinsa yhdistävä “silta” muistuttaa enemmän
heteronaisten aivokurkiaista kuin heteromiesten. Ei liene täysin poissuljettua, etteikö
naissukupuolisille tyypilliseksi katsotut luonteenpiirteet, toimintatavat tai roolit voisi osin
saada vaikutteita biologiasta.

Seksuaalista suuntautumista pidetään joka tapauksessa yksilön valinnoista
riippumattomana osana persoonallisuutta. Siihen vaikuttavat monet tekijät sikiöaikaisesta hormonialtistuksesta alkaen, mutta hyvin todennäköisesti se joka tapauksessa on enemmän tai vähemmän muuttumaton. Homoseksuaalisuutta ei valita, eikä siihen vaikuta lapsuuden- tai nuoruudenaikainen perhemuoto — oli se sitten minkälainen tahansa.

Petteri Keränen
Kirjoittaja on Väestöliiton Hurma-lehden toimituskunnan jäsen.

Erovanhempi joutuu opiskelemaan uuden ammatin

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_165462920Työn ja perheen yhteensovittaminen on haaste. Haaste voi kasvaa vielä entisestään, jos toinen vanhemmista muuttaa kodista pois. Työn ja perheen yhdistäminen on vaikeampaa yhden vanhemman perheessä, jos vanhempi käy esimerkiksi vuorotöissä.   Ei olekaan tavatonta, että eron yhteydessä voivat koti, naapurit, asuinpaikkakunta, kotimaa, työpaikka, lasten koulu ja päiväkoti ja myös ammatti mennä vaihtoon.

Tämähän ei ole mitään uutta. Jo ainakin kolmekymmenen vuoden ajan on puhuttu  työntekijöiden tarvitsevan useita ammatteja pärjätäkseen ja koko elämän olevan opiskelua. Uuden ammatin opiskelu silloin, kun samalla vastaa lastensa arjesta yksin, ei kuitenkaan ole aina helppoa. Opiskelijan vähäisiä tukia on vaikea yhdistää lapsiperheiden suhteellisen suuriin kuluihin. Yhden vanhemman perheiden mielestä huoltajuuskorotukset pitäisikin kiireesti palauttaa opintotukiin.

Ehkä kaikkein tärkeintä olisi perustaa oppilaitoksiin lapsiparkkeja. Yleiset vuoropäiväkodit voivat olla niin kaukana kodista, että ne estävät järkevän arjen toteuttamisen. Alakoululaisille ei ole edes tarjolla vuorohoitoa, eikä eka- tai tokaluokkaista voi jättää yksin kotiin iltaisin. Eikä isompaakaan, jos hän on erityistarpeinen. Mihin pistät 12-vuotiaan asperger -lapsen, jos kunta ei ole järjestänyt hänelle edes lain mukaista aamu- eikä iltapäivähoitoa? Näissä tavallisissa tapauksissa lapsen ainoan huoltajan ammatit ovat vähissä. Yksi suosituimpia on koulukäyntiavustajan työ ja vajaan 1000 euron kuukausipalkka, joka maksetaan vain yhdeksältä kuukaudelta. Nämä osa-aikatyötä tekevät erityistarpeisten lasten yksinhuoltajat olivat Suomen ensimmäisiä työssäkäyviä köyhiä.

Kun kysyin yksin lapsiaan kasvattavilta opiskelijaäideiltä, kumpi on tärkeämpi: opintotuen huoltajuuskorotus vai koulun lapsiparkki, jokainen vastasi: lapsiparkki. Olisiko mahdollista, että osa kaupunkien päivähoitopaikoista sijoitettaisiin oppilaitosten läheisyyteen avoimiksi vuorohoitopaikoiksi? Samaa mallia voisi kokeilla myös naisvaltaisten työpaikkojen, kuten sairaaloiden ja isojen markettien, yhteyteen.

Oppisopimuskoulutusta lisää  

Usein oppisopimuskoulutus on yksinhuoltajan pelastus. Se mahdollistaa työnteon ja oppimisen yhtäaikaisesti, mutta myös tällöin tarvittaisiin lapsiparkkia. Aikoinaan tehtaat perustivat Suomen ensimmäiset pienten lasten hoitopaikat ja koulut työntekijöidensä lapsille. Nyt kun työelämä on radikaalisti muuttunut yhä enemmän 24/7 -elämäksi, lasten hoitojärjestelmien kehittäminenkin voisi taas hetkeksi palata työnantajille. Pitäisikö marketeissa lähtökohtaisesti olla lapsiparkki niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin lapsille? Ehkä päästäisiin samalla myyjäpulasta.

Yksi asia on nimittäin varma: epätyypillisen työajan yleistyminen johtaa pikku hiljaa ainakin yhden vanhemman perheiden yhä kasvavaan työttömyyteen. Tämä on seurausta työn ja lasten hoivan yhdistämisen vaikeudesta. Vielä 1990-luvun alussa yksinhuoltajaäidit olivat useammin työelämässä kuin muu väestö. Nyt saman ryhmän työttömyysaste on kaksinkertainen verrattuna muuhun väestöön.

Heljä Sairisalo
Kirjoittaja on Yhden Vanhemman Perheiden Liiton toiminnanjohtaja. Liitto on 40-vuotias lastensuojelujärjestö, jonka tavoitteena on edistää yhden vanhemman perheiden lasten hyvinvointia.

Tänään vietetään Yksinhuoltajien päivää.

Työ ja perhe yhden vanhemman perheessä

blogibanneri_parassyy_584x100

shutterstock_226750000Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry:n mukaan on aika panostaa lasten hoivajärjestelmien kehittämiseen vastaamaan nykyistä työelämää. Tämä on erityisen tärkeää yksinhuoltajien työllistymisen kannalta. Näiden perheiden työttömyysaste on kaksi kertaa suurempi kuin yleinen työttömyysaste, vaikka tutkimusten mukaan työmotivaatio olisi suurempi kuin muulla väestöllä.

Hallitusohjelman mukaan kauppojen aukioloajat vapautetaan kokonaan. Tämä lisää työn tekemistä epätyypillisenä työaikana entisestään. Erityisesti yksinhuoltajan on haastavaa yhdistää perhettä ja epätyypillistä työaikaa.

On tärkeää, että lasten hoivapalveluja ei heikennetä. Lasten subjektiivisesta oikeudesta kokopäiväiseen hoitoon tulee pitää kiinni eikä ryhmäkokoja tule suurentaa. Päinvastoin pienille koululaisillekin tulisi säätää oikeus vuorohoitoon. Todellisuus on toista. Eräs kaupunki poisti kokonaan koululaisten aamuhoidon tänä syksynä. Minne esimerkiksi yksinhuoltajasairaanhoitaja vie ekaluokkalaisensa ennen työvuoron alkua? Vai siirtyykö äiti työttömyyskortistoon?

Perheet saivat subjektiivisen oikeuden lapsiperheiden kotipalveluun tänä vuonna. Palvelu on tärkeä erityisesti silloin, kun lapsi tai vanhempi sairastaa. Huolestuttavan vähän kunnat ovat kuitenkaan pystyneet palvelua vielä järjestämään, vaikka ennaltaehkäisevien toimien on kuitenkin todettu vähentävän kallista lastensuojelun laitoshoitoa. Se maksaa veronmaksajille kuitenkin noin 800 miljoonaa euroa.

Mikäli kummatkin vanhemmat vastaavat lapsen hoidosta erosta huolimatta, lähivanhemmalla ei ole juurikaan vaikeuksia yhdistää työtä tai opiskelua sekä lapsen hoivaa. Lapsen vuoroviikkoasuminen mahdollistaa paitsi lapselle laajan yhteyden kumpaankin vanhempaansa myös kummallekin vanhemmalle mahdollisuuden lapsen arkiseen hoitoon että omaa vapaa-aikaa. Myös vanhempien työssäkäynti- tai opiskelumahdollisuudet paranevat.

Onkin tärkeänä, että tulonsiirtoja ja perheiden palveluja suunniteltaessa kummankin vanhemman mahdollisuutta hoivata lasta eron jälkeen tuettaisiin nykyistä enemmän.

Heljä Sairisalo, VTM
Kirjoittaja on toiminnanjohtaja Yhden Vanhemman Perheiden Liitossa.