Kehitysyhteistyö auttaa niin ihmistä kuin metsää

Kuva: Tua Videman

Metsä on mulle tärkeä. Tila, jossa haukkoa sisään märkää ilmaa, kulkeutua jalkojen mukana satunnaisiin notkelmiin ja näyttämö vuodenaikojen lumoavalle, jatkuvalle muutokselle. Metsässä voi hetken olla paossa arjen tehtäviä, ruutuja ja kulmia.

Jo alakoulussa tiesin tärkeimmän itselleni kuviteltavissa olevan työn liittyvän luontoon. Jotain, missä tuntuisi, että saan tehtyä oman osuuteni estääkseni metsien kuoleman ja merten tukehtumisen. Ilmastonmuutoksesta kuuli jo silloin, ja se huolestutti kymmenvuotiasta.

Pienen minäni metsäretkistä jäi kytemään ajatus tarpeesta päästä muuttamaan jotenkin tätä maailmaa. Mikä olisi juuri oma kutsumus, jossa voisi mahdollisimman kokonaisvaltaisesti vaikuttaa niin tärkeiksi kokemiini ympäristöasioihin? Opiskellako biologiaa ja tehdä tutkimusta biodiversiteetistä, tavoitellako toimittajan ammattia päästen raportoimaan maailman tilasta mediaan? Uppoutuako politiikkaan tehdäkseen päätöksiä rajoittamaan liikaa luonnovarojen kulutusta vai tavoitellako suurta omaisuutta lahjoittaakseen sen lopulta luonnonsuojelujärjestöille?

Ajan kanssa ja teemoista lukemalla päässä alkoi jäsentyä yleiskäsityksiä – ihmiskunta kuluttaa liikaa luonnovaroja ja ylikulutusta nopeuttaa ihmiskunnan alati kasvava koko. Näihin paneutumalla metsäkin kiittäisi.

Useat tutkijat arvioivat, että maapallon kestää elättää nykyistä enemmänkin ihmisiä. Suosituimmat arviot vaihtelevat kahdeksasta miljardista yhteentoista, jos vain ruoka ja energia onnistutaan jakamaan ja tuottamaan aiempaa tasaisemmin ja tehokkaammin. YK arvioi väestönkasvun pysähtyvän lähelle arvioituja lukemia, yhteentoista miljardiin. Jos näin on, toivoa paremmasta tulevaisuudesta riittää. Väestönkasvu ei kuitenkaan pysähdy itsestään, vaan sen eteen on tehtävä töitä.

Haaveilen, että pystyisin tulevassa työelämässäni tekemään sitä muutosta, joka edistää globaalia tasa-arvoa ja yhteisen maapallomme hyvinvointia. Väestönkasvun hillitseminen kehittyvissä maissa ei tarkoita lisääntymisen kieltämistä, vaan esimerkiksi tyttöjen ja naisten kouluttamista, joka lykkää paitsi ikää perustaa perhe myös vaikuttaa positiivisesti perheiden hyvinvointiin ja elintasoon. Seksuaaliterveydestä ja -oikeuksista puhumalla ja ehkäisyn saatavuutta parantamalla voidaan parantaa ihmisten hyvinvointia ja samalla saada lapsiluku naista kohden laskemaan.

Kaikkeen tähän vaikuttaa kehitysyhteistyö, jossa suuria toimijoita ovat kansalaisjärjestöt pitkäjänteisen työnsä ja kokemuksensa avulla. Kehitysyhteistyö ei vain paranna ihmisten elämänlaatua ympäri maailman, vaan on myös avainasemassa ilmastonmuutoksen ja maapallon laajuisten ympäristöongelmien ratkomisessa. Valtionbudjetteja ja muita rahoitusvirtoja määrätessä ei saisi unohtaa, mikä merkitys sillä on niin yksittäisille ihmisille, kokonaisille maille kuin laajemmin nähtynä kotimaisille metsillemmekin.

Tua Videman
Kirjoittaja on Väestöliiton nuorten työryhmän jäsen

Ihmisoikeustyöllä kestävää kehitystä

_DSC7479Väestöliitto on 75-vuotias suomalainen yleishyödyllinen järjestö. Teemme työtä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden puolesta. Väestöliitto haluaa vahvistaa ihmisten luottamusta omiin voimavaroihinsa ja tulevaisuuteen. Tärkeä perusta myönteiselle muutokselle on ihmisoikeuksien tiedostaminen ja vahvistaminen suomalaisten arjessa.

Olemme työyhteisönä antaneet oman yhteiskuntasitoumuksen, jolla toteutamme toiminnassamme konkreettisesti YK:n kestävän kehityksen periaatteita. Kaikille maille tarkoitetut periaatteet pohjautuvat ihmisoikeuksiin. Oma sitoumuksemme koostuu kolmesta osasta.

Nuorille lisää mahdollisuuksia vaikuttaa
Nuorten ajatuksilla ja mielipiteillä on väliä. Väestöliitto kannustaa nuoria osallistumaan ja vaikuttamaan omaan elämäänsä ja seksuaalioikeuksiinsa sekä välittää nuorille tietoa erilaisista mahdollisuuksista olla aktiivinen toimija yhteiskunnassa. Samat vaikuttamismahdollisuudet koskevat myös maahanmuuttajia.
Sitoudumme toiminnassamme hyödyntämään ihmisten tietoa, kokemuksia ja arjen asiantuntemusta. Otamme nuoret mukaan suunnittelemaan tulevia kehitystyöhankkeita ja tiedotamme suurelle yleisölle seksuaalioikeuksien haasteista, toteutumisesta ja kehityksestä.

Nuorten muodostama virtuaalilehti Hurman toimituskunta tuottaa tietoa seksuaalioikeuksista nuorilta nuorille. Lisäämme nuorten konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia myös muodostamalla aktiivisen Nuorten työryhmän, josta tulee osa Väestöliiton päätöksentekoa ja strategista työtä. Työryhmä tuottaa kannanottoja ajankohtaisiin kysymyksiin seksuaalioikeuksista ja -terveydestä ja on aktiivinen kansalaisvaikuttamisen kanava nuorille.

Helposti saavutettavat verkkopalvelut kaikille
Kaikki eivät löydä tarvitsemaansa tietoa verkosta kovin helposti. Verkostojen risteysasemana Väestöliitto kokoaa tietoa, kehittää tarvittavia palveluja ja ohjaa niiden pariin. Sitoudumme kehittämään tiedonvälitystä ja saavutettavuutta. Esimerkiksi panostamalla verkkosivujen selkokielisyyteen näkö- ja kuulovammaiset pääsevät yhdenvertaisesti kiinni tarvitsemaansa tietoon.

Elämä on täynnä ala- ja ylämäkiä, vuoristorata, jossa tarvitaan tukea varsinkin kriisivaiheiden aikana. Väestöliitto sitoutuu lisäämään kattavien, maksuttomien, helppokäyttöisten verkkopalvelujen saatavuutta valtakunnallisesti. Tutkimusaineistoja kerätään kestävällä tavalla ja avataan julkisiksi, jotta kaikki halukkaat voisivat niitä hyödyntää.

Panostusta perheen ja työn yhteensovittamiseen
Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi on Väestöliitolle sydämen asia. Hyvä yhteistyö perheiden ja työpaikkojen välillä on osa tavoitetta, johon Väestöliitto sitoutuu Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassaan vuosina 2016-2018. Ohjelman kehittymistä mitataan läpi eri toteutusvaiheiden. Näin voidaan mitata muutoksia esimerkiksi etätyön, sairauspoissaolojen, ylitöiden kertymisen ja niiden vapaina pitämisen määrissä. Samalla nähdään, miten työelämä joustaa perhe-elämää huomioiden.

Näinä aikoina joudumme näkemään ja kokemaan kansainvälisiä ja kansallisia konflikteja ja erilaisten ryhmittymien toisiin ihmisiin kohdistamia aggressioita. Väestöliitto on sitoutunut yhdenvertaisuuden, osallistamisen ja yhteistyöhakuisuuden arvoihin. Tänäänkin, kansainvälisenä ihmisoikeuspäivänä voimme kukin, teko teolta, rakentaa parempaa huomista.

Otetaan heidät mukaan ja annetaan mahdollisuus!

syria-1682292_1280Kansainvälistä Suvaitsevaisuuden päivää on vietetty YK:n julistamana 20 vuotta. Juhlan kunniaksi haluan jakaa ajatuksia ammattilaisena ja myös omia kokemuksia pakolaisena.

Suvaitsevaisuuden päivänä YK muistuttaa kaikkia kunnioittamaan ihmisten moninaisuutta, vapautta ja tasa-arvoa. YK kannustaa erilaisten kulttuurien, yhteiskuntien ja ihmisten väliseen yhteistyöhön, arvostukseen ja vuorovaikutukseen.

Suvaitsevaisuus on ehdoton edellytys sille, että uussuomalaiset pystyvät asettumaan tiiviisti yhteiskuntaan sen kokonaisvaltaisina ja aktiivisina jäseniä. Ilman meidän kaikkien ymmärrystä ja tukea tämä ei onnistu.

Työssäni Väestöliitossa olen huomannut, kuinka moni uusi tulija eksyy meidän hienossa ja monimutkaisessa yhteiskunnassa. Olen myös huomannut, että kotouttamistyö ei tapahdu pelkästään viranomaistyönä vaan tarvitaan meitä kaikkia.

Viime syksynä Suomeen tuli ennätyksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Itse teen jonkin verran asiakastyötä heidän parissaan. Yksi oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija ilmoitti, että on saanut oleskelulupapäätöksen ja nyt pystyn rauhallisella mielellä keskittymään suomen kielen oppimiseen. Hänellä on selkeät suunnitelmat: Ensin opiskelen suomea ja sitten opiskelen ammatin ja/tai hankin työtä.

Mutta pian turvapaikan saatuaan hän huomasi, että kun on saanut luvan jäädä Suomeen, niin vasta sitten alkaa meidän palveluviidakon läpikäynti. Ensimmäisenä pitäisi saada asunto. Asunnon saaminen ei ole nykyään helppoa, varsikaan jos henkilö on maahanmuuttaja eikä osaa vielä suomea.

Tällä onnekkaalla asiakkaalla on vapaaehtoinen tukihenkilö:

”Kun soittelin vuokranantajille, että etsimme asiakkaalle asuntoa ja voisimmeko tulla näytölle, niin useat sanoivat, ettei ole mitään maahanmuuttajavuokralaista vastaan. Mutta sitten rivien välistä kuitenkin kuuli, että mieluummin joku työssäkäyvä, joka puhuisi edes englantia.”

Ymmärrän, että vuokranantaja miettii asiointikieltä. Mutta toisaalta kuinka monella vasta maahan tulleella tai oleskeluluvan saaneella muuttajalla/pakolaisilla on heti alussa työtä ja englannin tai suomen kielen taitoa? Taas toisaalta kun on saanut asunnon, kyllä asiointi on kokemusteni mukaan hoitunut vaikkei aluksi yhteistä kieltä oikein olisikaan. Sillä ihminen oppii ja on kekseliäs löytämään ratkaisun!

Se, että ihmisellä ei ole vielä kunnollista suomen kielen taitoa, ei tee ihmisestä ”huonoa” tai ”epäluotettavaa”.  On annettava mahdollisuus myös elämäänsä täällä vasta rakentavalle.  Onneksi tämä ihminen sai asunnon ennakkoluulottomalta vuokranantajalta.

Vapaaehtoinen tukihenkilö kertoo kokemuksiaan:

”on paljon asioita, jotka vaan olisivat todella hankalia ilman tukihenkilöä. Juurikin kaikki henkilökorttiasiat, pankkiasiat.. Kelan työmarkkinatukilomake oli sellainen, että itsekin raavin päätäni sen kanssa monessa kohdassa.

Jos ”viraston kieli” on syntyjään suomalaisellekin haastava, miten maahanmuuttaja kykenee asioimaan kielitaitottomana tai vieraalla kielellä? Meillä on hieno mutta monimutkainen palvelujärjestelmä. Kuinka moni ymmärtää esim. Kelan lähettämiä päätöksiä?

”Viranomaistyö ei mielestäni sillä tavalla riitä, että ilman vapaaehtoistyötä tulija jää usein moneksi kuukaudeksi odottelemaan asioita, jotka hoituvat suitsait sukkelaan. Pankkitiliähän ei kukaan viranomainen heille esimerkiksi avaa, ja sitten etuudet pitää hakea jostain pankin konttorista, ja kulkea käteisen kanssa ympäriinsä.

Naapurikin voi olla ja on hyvä kotouttaja. Itse muistan kun vasta olimme tulleet Suomeen, kuinka tärkeä rooli meidän naapureilla taloyhtiössä oli meidän kotoutumisessa. Kuinka ennakkoluulottomasti he tulivat meidän elämään mukaan. Toki me itse myös olimme aktiivisia ja kiinnostuneita uudesta yhteiskunnasta.

Oli tärkeätä ja kullan arvoista saada tavallisilta ihmisiltä luottamusta ja tukea päästä taas omille jaloille. Opimme kantapään kautta monia asioita, mutta kyllä meillä oli myös ihania tukihenkilöitä tukenamme.

Ollaan ennakkoluulottomia ja suvaitsevaisia ja uskotaan ihmisten ihmisyyteen! Yhteistyöllä pääsemme tavoitteisiin – viranomaiset, järjestöt ja vapaaehtoiset.

Maailmassa on lähes 45 miljoonaa pakolaista. Vastuu pakolaisten suojelusta kuuluu koko kansainväliselle ja kansalliselle yhteisölle.

 

 

 

Tämä koskee sinua

Sustainable Development Goals_E_Final sizesTutkimukseni mukaan sinä et tiedä, että noin kuukausi sitten maailman maat päättivät uusista kestävän kehityksen tavoitteista, joita on 17. Tutkimukseni perustuu kyselyyn, jota tein kymmenelle kaverilleni. Jos sinä kuitenkin tiesit, teet joko kehitysyhteistyötä työksesi tai olet iloinen poikkeus.
Mutta: nämä tavoitteet ovat erittäin tärkeitä!

Viimeksi YK:n jäsenvaltiot päättivät tavoitteista vuonna 2000 ja näitä kutsuttiin vuosituhattavoitteiksi. Tavoitteilla oli merkitystä: köyhyys puolittui, nälänhätä pieneni ja yhä useampi pääsee nykyään kouluun. Mutta kaikkea ei saavutettu ja eniten jälkeen jäätiin äitiysterveyteen liittyvässä tavoitteessa. Ja edelleen on liikaa köyhyyttä, nälkää, lukutaidottomuutta ja kärsimystä. Työn täytyy jatkua.

Uudet tavoitteet on päivitetty nykyaikaan. Tavoitteita kannattelee kolme pilaria: taloudellinen, sosiaalisen ja ympäristöllinen kehitys. Päätavoitteena on köyhyyden poistaminen. Huomio on kaikkein heikommassa asemassa olevien elämän parantamisessa. Ketään ei jätetä.

Uusissa tavoitteissa on muun muassa ymmärretty se, että

  1. Meillä ei rikkaissakaan maissa ole kaikki asiat vielä maalissa ja meidän on kannettava vastuu muista -> tavoitteet laitettiin koskemaan kaikkia maailman maita.
  2. Mitään kehitystä ei voida saavuttaa, jos puolet maailman väestöstä, eli naiset jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle tai heitä sorretaan eri tavoin. – > Sukupuolten välinen tasa-arvo sai oman tavoitteen ja tasa-arvo on jollain tasolla huomioitu useimmissa tavoitteissa.

Kerron teille nyt esimerkkejä siitä, miksi viimeisin on tärkeä.

Terveystavoitteen (#3) ja varsinaisen tasa-arvotavoitteen (#5) alle kirjattiin seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja lisääntymisoikeuksien edistäminen. Sillä tavoitellaan sitä, että jokainen voisi itse päättää haluaako lapsia, ja jos haluaa niin milloin.

Ajatuksena on, että jokainen saa päätöksensä pohjaksi seksuaalikasvatusta ja moderneja ehkäisymenetelmiä. Jos tämä saadaan kuntoon, tytöt eivät tule raskaaksi liian nuorella iällä, vaan voivat käydä koulupolkunsa loppuun ja hankkia lapsia, kun haluavat. Milloin haluavat. Jos haluavat. Koulutetut naiset kasvattavat myös omista jälkeläisistään terveempiä ja koulutetumpia. Näin saadaan aikaan kustannustehokas hyvän kierre ja samalla ihmisoikeudet.

Kaikille taataan seksuaaliterveyspalvelut: Kun nainen tulee raskaaksi, hän saa laadukkaita neuvolapalveluita, ammattilaisen auttamaan synnytyksessä ja riittävät synnytyksen jälkeisen hoidon ja tuen. Naisilla on oltava mahdollisuus turvalliseen raskauden keskeytykseen ja sen jälkeiseen hoitoon.

Nämä palvelut vähentävät äitiyskuolemia –siis absoluuttista kärsimystä.

Myös haitallisille perinteille, kuten sukuelinten silpomiselle halutaan stoppi ja 15 vuodessa aiotaan lopettaa lapsiavioliitot. Ne ovat niin syvälle rakennettuina joissain yhteiskunnissa, että on äärimäisen tärkeää saada niiden lopettamiseksi maailmanlaajuista painetta.

Seksuaalioikeuksien edistäminen on erittäin tärkeää, kun tavoitellaan tasa-arvoista maailmaa. Enää tarvitaan tahtoa ja rahaa.

649593-un70Tänään on YK:n 70. vuosipäivä. YK on järjestelmä, joka mahdollistaa hyvien uutisten määrän kasvun. Juhlista sitä, että ihmiskunta voi halutessaan vähentää huonoja uutisia. Syö vaikka kakkua ja tutustu maailman parhaisiin uutisiin. Ja vaadi, että uudet tavoitteet saavutetaan.

Lisätietoa miten Suomi edistää tavoitteita löydät ulkoministeriön sivuilta.

Tue Väestöliiton toimintaa kestävän kehityksen tavoitteiden puolesta.

Kuvat: YK