Epävarma parisuhteesta, varma lapsesta?

Flickr, Faith Kashefska Lefever

Joskus ihminen voi olla varmempi halustaan tulla vanhemmaksi, kuin omasta parisuhteestaan. Ehkä kymmenen vuoden seurustelun jälkeen jompikumpi huomaakin, että valitsisi nyt toisenlaisen kumppanin. Lasta olisi kuitenkin jo yritettävä, viimeiset hetket ovat käsillä. Onko järkeä epäillä suhdetta, jossa kaikki unelmat olisivat käden ulottuvilla? Onko suurempi riski lähteä suhteesta vai jäädä siihen?

Kolme-nelikymppisenä aloitetussa parisuhteessa tilanne voikin olla se, että perheen perustamisen aika tulee, ennen kuin edes tuntee omaa kumppania kovin hyvin. Ensitreffeiltä saakka keskeinen kysymys saattaa olla, voisiko tämä henkilö olla potentiaalinen isä tai äiti omalle lapselle. Halu saada lapsi voi jo alun perin saada ihmisen sitoutumaan sellaiseen parisuhteeseen, joka ei tunnu oikealta. ”Nyt tai ei koskaan!”

Moni kuvaa esimerkiksi naimisiin menemisen tuntuvan suuremmalta sitoutumiselta, kuin lapsen saamisen. Lapsen vanhempina kumppanit ovat kuitenkin sidotut toisiinsa lopun elämää – verrattuna siihen, jos lapseton pari päättäisi erota. Moni eropari kohtaa toisiaan vielä kiikkustuolissa, lastenlastensa juhlissa.

Joskus lapsesta voi tulla kuin ratkaisu siihen epävarmuuteen, jota ihminen tuntee suhteessa kumppaniinsa. Epävarmuus parisuhteesta voikin nopeuttaa vauvapäätöstä. Joku voi haluta saada lapsen äkkiä, ennen kuin suhde ehtii päättyä. Se voi olla tapa sitoa kumppania omaan itseen, tai varmistaa vanhemmaksi tuleminen. Onko tämä järkevää taktikointia vai kumppanin hyväksikäyttöä? Voi olla esimerkiksi epäreilua kertoa kumppanille viiden vuoden päästä, että ”oikeastaan en ollut sinusta riittävän kiinnostunut”. Toisaalta harva katuu pitkällä tähtäimellä sitä, että on saanut lapsen. Päätös lapsesta voi myös olla kumppanien yhteinen, vaikka epävarmuus parisuhteesta olisikin tiedossa.

Ihmisen ”itseisarvo”

Elämä on täynnä ristiriitoja, joihin ei ole olemassa yksiselitteisiä vastauksia. Kukaan ei voi tietää toisen puolesta, mikä on oikea ratkaisu parisuhteessa tai perheen perustamisessa. Jos joudumme jatkuvasti pohtimaan, onko parisuhteemme ”se oikea”, silloin on syytä hiljentää vauhtia ja käsitellä asiaa vielä. Toisaalta elämässä on hyvä kohdata myös realiteetit: jokaisessa parisuhteessa huuma hellittää, eikä kukaan puoliso tunnu joka päivä maailman ihanimmalta. Mikäli haluamme lapsia, sille on biologiset rajat, ja joskus on vain tehtävä päätös, haluaako lapsen vai ei.

Hyvä neuvo on, että jokaisella ihmisellä tulee aina olla ”itseisarvo”. Puoliso ei voi olla pelkkä väline lapsentekoon. Onnellisessa parisuhteessa tarvitaan molemminpuolista kunnioitusta. Se on myös lapsen etu. Vanhempien hyvinvointi lisää lapsen hyvinvointia.

Lapsi ei myöskään voi olla väline parisuhteen ristiriitojen käsittelemiseen. Lapsi ei voi olla vastuussa siitä, pysyvätkö hänen vanhempansa yhdessä vai eivät. Monilla pareilla lapsen saaminen myös heikentää tyytyväisyyttä parisuhteeseen.

Iän tuomat rajoitteet voivat pakottaa kohtaamaan epävarmuuden omasta parisuhteesta. Se on mahdollisuus työstää ja tutkia asiaa. Kyseessä on sinun arvokas elämäsi. On tärkeää, että voit pohtia, mitä haluat elämässäsi. Olisiko mahdollista ottaa esimerkiksi puolen vuoden aikalisä ja pohtia perinpohjin, mihin suuntaan lähdet – tai jäät?

Mikä se on se vauvakuume?

VauvakuumeOletko joskus miettinyt mitä vauvakuume on? Tai oletko pelännyt sitä, että mitä jos sinulle ei tulekaan vauvakuumetta ja elät tavallaan ohi hedelmällisen vaiheesi, koska et koe vauvakuumetta. Tai mitä jos et tunnista sitä vauvakuumetta sitten, kun sinulla se on? Voiko vauvakuumeen järkeillä itselleen? Minä olen pelännyt sitä, etten saakaan vauvakuumetta, vaikka olen aina haaveillut omasta perheestä. Olen myös miettinyt, että mitä jos en tunnista itsessäni vauvakuumetta, sitten kun ja jos minulla se on.

Viimeaikoina olen pystynyt toteamaan, että vauvakuumeen ohi ei voi elää, sen huomaa kyllä. En osaa vastata siihen, tuleeko vauvakuume kaikille, mutta oma pelkoni siitä, ettei se tulisi, on nyt tainnut hälvetä. Nyt lähinnä pohdin sitä, voiko vauvakuumeen järkeillä pois ja herättää sitten paremmalla ajankohdalla uudestaan.

Mitä se vauvakuume sitten on? Varmasti kaikilla, joilla on vauvakuume ollut, on henkilökohtainen kokemus siitä, miltä se tuntuu. Ajattelin seuraavaksi yrittää kuvailla vauvakuumetta.

Vauvakuume on pakottava tarve hoivata. Vauvakuume aiheuttaa tunteen siitä, että haluaa lisääntyä ja tämän kautta antaa sellaista hoivaa, jota ei voi kenellekään muulle antaa, kuin sellaiselle joka on osa omaa itseään. Tällaisen hoivan tunteen kohteeksi ei riitä kumppani tai vaikka koiranpentu; tunnetta ei voi näin tyrehdyttää tai tyydyttää. Tunne on suurimmaksi osaksi psyykkinen, jonkinlainen ahdistus, ja osaksi myös fyysinen, esim. pahan olon tunne. Jostakin vain tietää, että nämä tuntemukset johtuvat kaipuusta antaa jakamatonta huomiota omalle lapselle. Välillä voi tuntea myös jonkinlaista fyysistä kipua, jota on vaikea selittää sen enempää. Tunne vauvakuumeesta voi olla hetkittäistä tai pitkäaikaista tai välillä molempia. Saattaa mennä päiviä ja jopa viikkoja niin, että asiaa ei tule miettineeksi ja sitten yhtenä päivänä tunne taas kolahtaa mieleen erittäin vahvasti; tulee melkein paha olo.

Esimerkiksi tällaista voi vauvakuume olla.

Mikä on synnyttäjän ”parasta ennen”?

Heli Vaarasen laajaa huomiota herättänyt blogi aloitti keskustelun lasten saamisesta. Ja erityisesti siitä, ettei äidiksi tahtovan naisen kannata lykätä ensimmäistä lastaan liian myöhään.

Sana perhesuunnittelu on perinteisesti liitetty yksinomaan ehkäisyyn. Nyt tulisi pystyä puhumaan myös ehkäisyn pois jättämisestä.

Tiedämme että suurin osa lapsettomista suomalaisista toivoisi lapsia itselleen. Vain joka kymmenes lapseton aikuinen ei halua lapsia, ja toisella kymmenesosalla on ongelmia tulla raskaaksi. Näiden ääripäiden väliltä löytyy se suuri lapsettomien enemmistö, joka haluaisi lapsia – yleensä useampaa, eli kahta tai kolmea – mutta ei eri syistä yritä saada niitä vielä

Miten tästä tulisi keskustella? Siinä vaikeampi kysymys. Se, mikä on jollekin tervetullut tieto, voi toisen mielestä tuntua tunkeilevalta. Tosin olen myös kuullut kertomuksia siitä, miten aluksi liian suorasanaiseksi koettu kehotus miettiä lastensaamista on hyvällä lailla herättänyt pohtimaan omaa elämäntilannetta ja valintojaan.

Kerrataan pääasiat varmuuden vuoksi. Terveellä naisella on korkea hedelmällisyys 20-vuotiaasta aina 35 vuotiaaksi asti. Sen jälkeen hedelmällisyys laskee nopeasti vuosi vuodelta.

Tuoreessa tanskalaistutkimuksessa tutkittiin raskautta yrittävien pariskuntien todennäköisyyttä onnistua. Kuviossa vertaillaan onnistumisen todennäköisyyttä tilanteeseen, jossa nainen on 20 vuotta vanha. Kuten siitä ilmenee, tilanne on aika erilainen ensimmäistä lasta yrittävien (”nulliparous” kuviossa) kohdalla verrattuna niihin, joilla on jo ainakin yksi lapsi (”parous”).

Ensimmäisen lapsen kohdalla on aina vaikeampaa tulla raskaaksi. Lapsettomien naisten kohdalla hedelmällisyys on korkeimmillaan 30-vuotiaana ja laskee sitten nopeasti.

Kun kyse on toisesta tai kolmannesta lapsesta, nainen tulee keskimäärin aika helposti raskaaksi aina 35-vuotiaaksi asti. Sitten mahdollisuus pienenee, joskin vähemmän jyrkästi kuin lapsettomalla naisella. Mahdollisuudet onnistua ovat kauttaaltaan korkeammat – nainen on jo kyennyt tulemaan kerran raskaaksi ja ruumis on saanut harjoitella. Toki iän myötä toiset riskit lisääntyvät, muun muassa liittyen lapsen terveyteen.

Lähde: Rothman et al. 2013Aina välillä törmää pariskuntiin, jotka vaikuttavat olevan täysin tietämättömiä naisen iän vaikutuksesta raskauden mahdollisuuteen. Lontoossa tapaamani mies kertoi partnerinsa potevan vauvakuumetta, mutta että he ovat päättäneet odottaa kunnes molempien väitöskirjat ovat valmistuneet. Miten vanha puolisosi on, utelin. 42, kuului vastaus. Tällaisissa tapauksissa lykkääminen on varsinaista rulettia.

Miten laaja tietämättömyys hedelmällisyydestä sitten on täällä kotimaassa? Hankalaa sanoa. Kun kysyttiin eurooppalaisilta mihin ikään asti nainen voi saada lapsia, suomalaiset vastasivat 45 ikävuotta.

Se on suunnilleen oikein. Juuri 45 ikävuotta pidetään usein lääketieteessä takarajana. Samalla 40-vuotiaita synnyttäjiä on nykyään aika vähän, ja moni pitää heitä ”liian vanhana”. Sosiaaliset mielipiteet hyvän vanhemman iästä ovat usein vielä rajoitetuimpia kuin ruumiimme.

Mikä on synnyttäjän ”parasta ennen”? Jos kokeilet raskautta ensimmäistä kertaa, ei kannata odottaa kolmekymppisten toista puoliskoa. Mikäli toivot useampaa kuin yhtä lasta, niin suomalaisten keskimääräinen ensimmäisen lastensaanti-ikä, noin 29-30 ikävuotta, on ihan hyvä.

Yksilöiden terveys, hedelmällisyys, toiveet ja elämäntilanteet muuttuvat. Kenenkään ei kannata liikaa ahdistua keskiarvojen yleisistä linjauksista. Jos huoli omasta lastenhankinnasta iskee, voi lääkäriltä tai psykologilta saada itseään koskevaa tietoa ja neuvoja.

Lähteet

Miettinen, Anneli ja Anna Rotkirch: Milloin on lapsen aika? Perhebarometri 2008. Helsinki: Väestöliitto
Rothman, K. J., Wise, L. a, Sørensen, H. T., Riis, A. H., Mikkelsen, E. M., & Hatch, E. E. (2013). Volitional determinants and age-related decline in fecundability: a general population prospective cohort study in Denmark. Fertility and sterility, 99(7), 1958–64. doi:10.1016/j.fertnstert.2013.02.040
Billari, F. C., Kohler, H.-P., Andersson, G., & Lundström, H. (2007). Approaching the Limit : Long-Term Trends in Late and Very Late Fertility. Population & Development Review, 33(March), 149–170.
Billari, F. C., Goisis, A., Liefbroer, A. C., & Settersten, R. A. (2011). Social age deadlines for the childbearing of women and men, 26(3), 616–622. doi:10.1093/humrep/deq360

Voiko vauvakuumetta siirtää?

En ole varma siitä tiedänkö, mikä on vauvakuume. Olen 25-vuotias ja epäilen potevani vauvakuumetta, mutta en ole asiasta ihan varma. Nyt vain ei oikein sopisi elämäntilanteeseen tuo lapsen hankkiminen. Voiko vauvakuumeen järkeillä pois?

Ajattelutapani on sikäli perinteinen, että ihanne olisi ensin avioitua ja sitten hankkia lapsia. Ns. vahinkoraskaus on toki eri asia, ja niin sattuessa perheellistymistä pitäisi harkita eri kantilta. Olen hyvinkin tietoinen siitä, että häitä ei vielä ole suunnitelmissa (ainakaan lähiaikoina), mutta jotenkin tuntuu siltä, että voisi pikkuhiljaa miettiä tuota vatsan kasvattamista. Samaan aikaan yritän ylipuhua itseäni, ettei sen aika ole vielä.

Kihlattuni on samaa mieltä kanssani tuosta ”elämän järjestyksestä”. Olemme jutelleet jonkin verran häistä, mutta todenneet, että haluamme järjestää ”kunnon häät”, eikä tähän juuri nyt ole varaa. Tiedämme molemmat haluavamme perustaa perheen yhdessä, mutta kihlattuni ei oikein pidä siitä puhumisesta, hänen mielestään on turha jutella asioista jotka eivät todellakaan ole ajankohtaisia juuri nyt.

Minulla on kuitenkin sellainen tunne, että ehkä kihlattunikin potee jonkin sortin vauvakuumetta… Olemme jo suhteen alussa pohtineet yhteisen koiran hankkimista, mutta todenneet, ettemme lähde pentua vielä hankkimaan. Noin kuukausi sitten kihlattuni ehdotti yllättäen pennun hankkimista ja kävi ilmi, että hän oli tehnyt jonkin verran taustayötä löytääkseen meille sopivan kasvattajan, jolla olisi pentuja tarjolla suhteellisen lyhyellä varoitusajalla.

Pari viikkoa sitten perheeseemme liittyi sitten pieni punainen karvapallo. Koiranpennun hankkiminen voitaisiin laskea kokopäivätyöstä, mutta on se sen arvoista. Meidän pentu kyllä saa rakkautta ja huolenpitoa niin paljon että… Voiko siis orastavan vauvakuumeen siirtää koiranpentuun?