Missä kulkee seksuaalisen häirinnän ja flirtin ero?

Taannoisessa A-teeman keskusteluohjelmassa pohdittiin flirtin ja seksuaalisen häirinnän rajojen hämäryyttä. Julkisessa keskustelussa huolenaiheena on tuotu esiin, että enää ei saisi lähestyä tai katsoakaan toista, koska sekin voidaan tulkita häirintänä. On pelätty, että seksuaalista häirintää näkyväksi tekevä #metoo -kampanja häiritsee perinteisiä nuorison soidinmenoja.

Seksuaalinen häirintä ja flirtti ovat hyvin eri asioita. Asioista ei tarvitse tehdä liian monimutkaisia.

Nyrkkisääntönä: älä jatka toisen lähestymistä seksuaalisesti, jos hän ei sitä halua. Usko toisen sanat ja tulkitse toisen eleet. Jos olet epävarma tai toisen käyttäytyminen on monitulkintaista, kysy häneltä suostumusta ääneen. Älä lähesty toista seksuaalisesti, jos hän ei kykene antamaan suostumustaan tiedottomassa tilassa, nukkuvana tai koska on vielä lapsi.

Flirtti on ihailun ja kiinnostuksen ilmaisemista toiselle leikittelevällä tavalla. Flirtti tapahtuu hyvän käytöksen rajoissa. Intimiteettiä toiseen ihmiseen rakennetaan flirtissä asteittain ja toisen mielialaa ja käyttäytymistä lukien. Flirttiä ei siis ole ventovieraan pakaroihin tarraaminen yllättäen baarijonossa. Tämä on häirintää.

Flirttiin kuuluu vastavuoroisuus. Se tarkoittaa sitä, että toisen vastaus omaan käyttäytymiseen huomataan ja huomioidaan. Jos toisen vastaus on myönteinen, flirttiä voi jatkaa ja tilanne voi rakentua intiimimmäksi. Flirtti voi johtaa johonkin tai olla johtamatta. Jos toinen ei vastaa tai pyytää lopettamaan, ei flirttiä tule jatkaa. Ei kannata olettaa, että ”toinen leikkii vaikeasti tavoiteltavaa”. Jos flirtti jatkuu yksipuolisesti ja toisen tahdon vastaisesti, se lakkaa olemasta flirttailua. Se muuttuu häirinnäksi.

Häirintä on ei-toivottavaa ja yksipuolista. Flirttailu on myönteistä ja toista huomioivaa.

Kysymykset ”saanko…?”, ”voinko…?”, ”haluaisitko…?”, ”sopiiko…?” eivät ole huonoja kysymyksiä. Nämä kysymykset eivät vesitä millään tavalla teerenpelejä. Päinvastoin. Suostumukseen liittyvät kysymykset ovat hyviä kysymyksiä. Kun pelottaa, ei paneta. Seksuaaliseen ilotteluun tarvitaan riittävän turvalliset ja lujat rajat, joiden sisällä on mahdollista olla vapaa sanan painavimmassa merkityksessä.

Toisen katsominen ei yleensä ole häirintää, mutta se voi joskus olla sitä. Katsomalla häirintää on esimerkiksi se, että miesopettaja seisoo tuijottamassa murrosikäisiä tyttöjä suihkutilassa liikuntatunnin jälkeen. Tirkistely naisten pukuhuoneeseen olisi häirintää. Pitkä tuijottaminen naisen rintoihin, kun hän puhuu, voi olla häirintää. Jos rintojen katselu sopii molemmille intiimisuhteessa, kysymys ei ole häirinnästä. Normaali kontaktin ottaminen silmiin katsomalla ei ole häirintää.

Keskustelu flirtistä, kun pitäisi puhua seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta, tuntuu aiheen ohi puhumiselta. Julkinen keskustelu tavoittaa heikosti niitä tarinoita, joita työssäni kuulen ja joista #memyös -sivustolla on viimein rohkeasti alettu puhua. Lukekaa näitä kokemuksia. Kokemukset vaihtelevat lapsena raiskatuksi tulemisesta, väkisin ja kielloista huolimatta suudelluksi tulemiseen baarissa ja itsensäpaljastelijoihin koulumatkalla. Suurimmalla osalla näistä kokemuksista ei ole mitään tekemistä pieleen menneen flirtin kanssa.

Häirinnän kokemukset ovat häiritsevän yleinen osa kulttuuriamme. #metoo –kampanjaa tarvitaan, koska tapa keskustella seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta on helposti ohittava, liudentava ja hyssyttelevä. Tähän kulttuuriin tarvitaan perinpohjainen muutos. Näkyväksi tekeminen on paras tapa kitkeä häirintää ja väkivaltaa. Näkyväksi tekeminen tuo mukanaan vastuun ja tilivelvollisuuden. Tekijöitä ei enää suojaa salailun ja häpeän ilmapiiri. Toivon, että todistamme kulttuurista vallankumousta, jossa seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle saadaan nollatoleranssi.

Häpeä saa piiloutumaan toiselta!

shutterstock_220131127Naisen mielen täyttää innostus hänen lähestyessään kotiovea. Tuntuu, että hän on päivän aikana oivaltanut jotain tärkeää, itsestään, elämästä. Hän haluaa jakaa tämän puolisonsa kanssa. Innostus kuitenkin latistuu, kun puoliso ei ilahdu, ei kiinnostu ja kääntyy kasvot peruslukemilla puhelimensa puoleen. Naisen kehossa ja mielessä tapahtuu jotain. Hän tuntee, kuinka mieli sulkeutuu. Kukan terälehdet menevät kiinni ja rinnassa tuntuu outo paino, häpeän paino.

Häpeä on reaktio hyväksyvän vastavuoroisuuden puutteeseen. Ihminen häpeää väärää odotustaan. Odotus siitä, että puoliso innostuisi samalla tavoin ja antaisi ehkä ihailua, tuntisi ylpeyttä oivaltavasta tyttöystävästä, osoittautuu vääräksi. Tunne on yleensä hyvin voimakas ja nopea. Se on romahdus, joka saa aikaan halun piiloutua maailmalta.

Silloin voi olla vaikea kuulla puolison toteamusta siitä, että hänellä oli tärkeä työasia mielessä ja hän ei siksi kuunnellut toista. Syyllä ei ole väliä, kun häpeä huutaa ihmisen omaa huonommuutta niin kovaa, että hän tarvitsee kaikki voimansa palauttaakseen hyvän mielikuvan itsestään. Puoliso ei välttämättä havaitse, että toinen kamppailee mitättömyyden tunteen kanssa. Sivuutamme kaikki arjessa hetkiä, joissa läheisemme taistelee häpeää vastaan, ilman, että huomaamme sitä.

Syyllisyys on häpeää helpompi tunne. Syyllisyys saa ihmisen yrittämään korjaamaan tapahtunutta. Puolisolta voi pyytää anteeksi, kun tietää toimineensa väärin toista kohtaan. Häpeä saa kuitenkin ihmisen kokemaan koko minuutensa vääränlaiseksi. Häpeä saa tuntemaan, että pyrkimykset lähestyä muita kannattaa lopettaa ja piiloutua muilta. Tämä kaikki käy niin nopeasti, että puoliso voi vain ihmetellä, että mihin toinen hävisi. Mitä tein väärin?

Häpeän taustalla voi olla vaikeita lapsuudenkokemuksia, joissa yksilö on kokenut hylkäämisiä ja sivuutetuksi tulemista. Tällöin parisuhteessa voi olla hyvin herkkänä kaikelle, joka voisi viitata torjumiseen ja aktivoida häpeän tunteen. Häpeän voi aktivoida vaikka liian lyhyt vastaus kysymykseen, huomion kohdistaminen toisaalle tai tutun rutiinin pois jääminen.

Pitkään jatkuessaan häpeä voi aiheuttaa vihaa itseä ja toista kohtaan. Häpeä saa katkeroitumaan ja kiinnittämään huomion suhteen kielteisiin asioihin. Toinen ratkaisu häpeän kokemukseen saattaa olla se, että ihminen piilottaa puolisolta omat halunsa ja toiveensa säilyttääkseen tämän hyväksynnän. Koska olen niin kelpaamaton, piilotan itseni, enkä tarvitse mitään. Yritän olla sellainen, kuin oletan puolison toivovan, jotta saisin olla olemassa.

Parisuhteissa seksuaalisuus on monille vaikea, joskus myös häpeää tuottava asia. Intiimissä tilanteessa ollaan hyvin herkkiä havaitsemaan pienetkin vihjeet omasta kelpaamattomuudesta. Seksuaalisuuteen liittyvää häpeää sivutaan jo raamatussa. Häpeä liittyy sukupuolisuuden saavuttamiseen. Aatami ja Eeva nauttivat paratiisissa toisistaan syntymäasussaan, kun syntiinlankeemuksen jälkeen heidän silmänsä aukaistiin. He huomasivat olevansa alasti ja häpesivät alastomuuttaan toistensa edessä.

Nykyään seksuaalikasvatuksessa pyritään siihen, että lapsen halu, tarve vastavuoroisuuden löytämiseen, saisi ”jumalalta” , vanhemmalta myönteisen vastaanoton ja lapsi kasvaisi seksuaalisuuteen ilman häpeän taakkaa.

Häpeästä on vaikeaa päästä eroon menemättä sitä päin. Piiloutumista vastaan tulisi taistella ja kääntyä peloista huolimatta puolison puoleen. Omissa tarpeissa ja haluissa ei ole mitään pahaa. Kun häpeän tunnistaa, se voi myös auttaa löytämään voimia ponnistaa eteenpäin.