Kunnat + järjestökumppanit = kasvun ja kehityksen kehto

Kuntavaalikampanja on meneillään ja ehdokkaita voi bongailla toreilla, kauppakeskuksissa ja somessa. Kunnat muuttavat tulevan valtuustokauden aikana muotoaan. Sote-palvelujen laaja ja kallis kokonaisuus on siirtymässä maakuntien harteille. Kuntien toiminta keskittyy jatkossa kehitys-, kaavoitus- ja koulutuspalveluihin. Kunnan tehtävä on tähän astikin ollut edistää asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan ja tämä tavoite nousee uudessa tilanteessa entistä selkeämmin esille.

Maakunta on yksi tärkeä kuntien kumppani hyvinvointityössä. Maakunta on kuitenkin kuntia raskaampi organisaatio ja sen päätehtävä sotessa on vastuu palvelutuotannosta. Kunnat tarvitsevat uudessa tilanteessa myös toisenlaisia, ketteriä kumppaneita ja asiantuntijoita. Kunnat ovat paikallisen demokratian foorumeita. Siksi on luontevaa, että kunnat hyödyntävät asukkaidensa tiedot ja taidot kuntayhteisön kehittämisessä.

Some on luonut mahdollisuuksia nopeille asukasaloitteille ilman valittua johtoa toimiville verkostoille. Tällainen toiminta innostaa ja voimaannuttaa. Klassinen, yhdistysmuotoinen järjestötoiminta tarjoaa kestävää yhteisöllisyyttä ja pitkäjänteisen vaikuttamisen mahdollisuuksia. Järjestötyöhön mukaan tulemisesta alkaa positiivinen kierre. Osallistumisen kautta voi saada tarvitsemaansa tukea ja vaikuttaa oman ja muiden elämäntilanteen parantamiseksi. Olosuhteiden parantuessa kykenee vaikuttamaan laajemmin. Järjestötyö ei vaadi paksua lompakkoa ja se on avointa hauraimmillekin ihmisryhmille. Se, joka on itse tämän vaikeuksissaan kokenut, ymmärtää järjestömuotoisen avun ainutkertaisen merkityksen.

Vapaaehtoisuutta ja vertaistukea ei voi kaupallistaa. Satavuotiaan Suomen yksi innovaatio on ollut turvata monenlaisen kansalaistoiminnan rakentumista ja jatkuvuutta pitkäjänteisellä, avoimiin kriteereihin perustuvalla rahoituksella. Sote-järjestöjen rahoituslähteenä kansallisella tasolla on ollut RAY ja nykyisin Veikkaus. Tämä rahoitus on ollut ja on elinehto kolmannen sektorin kehittymiselle ja sen tarjoamalle ihmisläheiselle tuelle. Paikallisella tasolla puolestaan kunnat ovat avustaneet pieniäkin toimijoita. Toivottavasti ne jatkavat tätä vaikuttavaa tukea.

Uudistuvilla kunnilla on nyt loistava pelipaikka haastaa sote-järjestöt ja muutkin kansalaisyhteiskunnan toimijat yhdistämään tietonsa ja taitonsa kuntalaisten terveys- ja hyvinvointitalkoisiin. Järjestöjen ja verkostojen kanssa yhteistoiminnassa suunnitellut varhaiskasvatus, koulu, vapaa-ajan toiminnat ja asuinympäristö voivat olla kehto kukoistavalle kasvulle. Äänestä järjestötyön puolestapuhujia!

Onni on työskennellä Afrikassa

onniblogijenniSeison ulkosuihkussa tai pikemminkin saviseinien ympäröimässä pienessä tilassa, mukanani kaksi litraa vettä. Sillä olisi tarkoitus saada itseni puhtaaksi. Haaste on aikamoinen verrattuna siihen, minkä määrän vettä valutan viemäriin kotona Suomessa.

Vapaaehtoistyöni ajaksi sivistys on vaihtunut Pohjois-Mosambikin syvyyksissä olevaan metsään, jonka uumenissa uusi savikotini sijaitsee. Juokseva vesi on vain haave, sähköistä puhumattakaan. Kylässä on kaksi autoa, toinen kuuluu tanskalaiselle projektijohtajalle ja toinen paikalliselle miehelle, joka kuljettaa tarvittaessa porukkaa metsän uumenista 20 kilometrin päähän päätielle. Toinen lava-auto lähtee käyntiin pelkästään työntämällä ja pelkääjän paikan jalkatilassa on reikä, josta näkyy alla vilistävä tie. Huomattavasti mukavampaa on matkustaa lavalla. Bensakulut pitää saada katettua, ja auto liikahtaa vasta kun kyydissä on vähintään kuusi henkilöä. Sitä odotellessa vierähtää usein tunti jos toinenkin.

Aamupalan eteen teen töitä enemmän kuin koskaan. Kookospähkinä ei ota mennäkseen rikki, eikä muuta ole tarjolla tähän hätään. Onnekseni näen pihamaallani yövahtina työskentelevän miehen. Pyydän häneltä apua. Hän osoittaa pähkinästä heikon kohdan, kohottaa viidakkoveitsensä ja iskee kovaa. Aamupala on valmis.

Miehen on myös tarkoitus näyttää, miten pääsen helpoimmin liikkumaan lähikyliin. Kauimpiin niistä on matkaa yli 10 kilometriä. Hän avaa pihalla olevan majan oven, jossa näen kaksi pyörää. Ensimmäisessä on satulan tilalla pelkkä nuppi ja polkimina ohuet rautaputket. Toisessa on kumi puhki siitä yhdestä pyöränrenkaasta, joka on paikallaan. Valitsen satulattoman version.

Ensimmäinen kuukausi sujuu taistellen muutoksia vastaan. Kaipaan helppoutta ja aikatauluja. Olen kuin vieroitusoireinen, välillä hyvin näreissäni. Näen vain sen, miten vähän näillä ihmisillä on ja miten heikosti asiat ovat.

Pikkuhiljaa perspektiivini lähtee muuttumaan.

Ihmisten välittömyys ja lämpö avaavat silmäni näkemään pintaa syvemmälle ja herättää katsomaan maailmaa eri silmin. Metsäelämän koruttomuus muuttaa muotoaan. Alan ihailla paikallisten taitoa asennoitua haastavampiinkin toimiin ilolla ja suurella sydämellä – suorittaminen tuntuu olevan hyvin vieras käsite ja se näkyy energiaa antavana läsnäolona, kiireettömyytenä ja haluna nauttia yhdessä tekemisestä.

Niin vähältä näyttävän keskellä vaikuttaakin olevan paljon sitä rikkautta, joka on päässyt unohtumaan. Alan löytää onnellisuuden ja hyvän elämän raameja arjen pienistä asioista.

Onni löytyy matkasta, ei päämäärästä.

Kirjoittaja on turkulainen valokuvaaja, joka toimi vapaaehtoistyössä Mosambikissa 2005-2006. Vapaaehtoistyön jälkeen hän opiskeli kätilöksi ja työskentelee Väestöliiton lapsettomuusklinikalla.  Pajun valokuvanäyttely on esillä Väestöliiton lapsettomuusklinikalla Turussa tammikuun loppuun asti.