Työpaikan perheystävällisyys arjessa

Törmäsin netissä Lotta Niemisen tekemään julisteeseen, jossa lukee ”sinun arkesi on jonkun lapsuus”.

Lause herätti miettimään, miten lasteni arki rakentuu minun käydessäni töissä? Miten arkea voisi tehdä paremmaksi yhteisellä vapaa-ajalla? Aamulla on kiire ja illalla väsyttää. Lakkasin hokemasta kiirettä, vaikka ei se tietenkään ollut mihinkään kadonnut. Juna lähtee, kun se lähtee. Ja sillä junalla pitäisi matkustaa tunnin verran töihin päästäkseen.

Oman työpaikkani perheystävällisyys näkyy arjessani monin tavoin. Liukuva työaika helpottaa kuopuksen päiväkotikuljetuksissa. Voin tehdä etätöitä silloin tällöin. Tiedän etukäteen, jos työpäivästä on tulossa pitkä, joten pystyn sopimaan lapsen hakemisesta. Töissä ymmärretään, että joskus pitää mennä lapsen koululle arviointikeskusteluun tai hakea sairastunut lapsi eskarista. Kouluikäiset lapseni tietävät, että minulle voi soittaa töihin, jos on jotain hätää. Saan vuosilomani sijoitettua koulujen loma-aikaan. Meillä on myös mahdollisuus vaihtaa lomaraha vapaaksi. Se auttaa koululaisten pitkän kesäloman järjestelyissä.

Minulta työpaikan perheystävälliset käytännöt ovat säästäneet paljon energiaa, jonka voin suunnata työhöni. Asiantuntijatyössä on tiukkoja työskentelyjaksoja, joina ajatukset pyörivät tiiviisti jonkin kehitettävän asian ympärillä, jotta tulosta syntyy. Ennen deadlineja päivät voivat venyä pitkiksi. Lisäksi järjestötyöhön liittyy matka-, ilta- ja viikonlopputyötä, koska silloin tavataan yhdistysten vapaaehtoisia. Perhearjen kannalta siinä on paljon hyviä puolia, koska hektisempinä kausina kertyvä työaika tuottaa joustomahdollisuuksia arkipäiville. Esimerkiksi kun lapset olivat pieniä, pystyin joskus järjestämään arkiviikolle lepopäivän saldotunteja käyttämällä.

Mitä tulee lasten arkeen, olen itse tehnyt valintoja. Tällä hetkellä työskentelen 1,5 tunnin matkan päässä kotoa. En ole pyytänyt lyhennettyä työaikaa, vaikka työpaikallani siihenkin suhtaudutaan myönteisesti. Sekä omani että lasten isän työpaikan liukuva työaika ovat mahdollistaneet työssäkäynnin pitkästä matkasta huolimatta. Lapset ovat saaneet olla heille tutuissa päiväkodissa ja koulussa, eikä perheen ole tarvinnut muuttaa työn perässä.  Minullekin on ollut tärkeää tuntea koulun ja päivähoidon aikuiset. Arjen lapsiystävällisyyttä pohdiskellessa tulee tarkkailtua, millaisella mielellä lapset ovat. Iltaisin kyselen, mitä he ovat tehneet päivällä. Luemme, pelaamme, katsomme telkkaria, teemme ruokaa. Silloin kukin ehtii puhua, mistä haluaa. Joskus rupean kirjoittamaan työsähköposteja – mutta lapset osaavat kätevästi keskeyttää tarvittaessa.

Ja kyllä sillä työpaikan perheystävällisyydellä on merkitystä myös vanhempien jaksamiselle ja hyvinvoinnille. Kannattaa lukea Miia Ojasen juuri julkaistu väitöskirja ” Työn ja perheen ristiriidat, sairauspoissaolot ja avioeroriski suomalaisilla palkansaajilla.

Jenni Helenius
asiantuntija, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Kirjoittaja on kolmen lapsen äiti, joka on työskennellyt MLL:ssa mm. perhekeskustoiminnan, ehkäisevän päihdetyön, nuorisotyön sekä arviointitehtävissä. KM ja vanhemmuutta tutkiva tohtoriopiskelija Tampereen yliopistossa.

Mielikuvitusystävät

#mannankanssa

mannankanssa2Oltiin Mannan kanssa iltapalalla, kun hän kertoi yllättävän uutisen. Hänellä on uusi serkku, Salla. Salla aikoo tulla aika usein käymään meillä.

Perheessämme ovat vierailleet usein myös Ella ja Anna. Tutustuin Ellaan ensimmäisen kerran pitkällä mökkimatkalla. Isoveli ja -sisko jäivät sillä kertaa kaupunkiin, ja kuopuksen viihdyttäminen oli työn ja tuskan takana.

Jossain vaiheessa matkaa aloin ihmetellä, kenen kanssa lapsi juttelee takapenkillä. Kuvailee maisemia, vastaa kuulumattomiin kysymyksiin, nauraa äänettömille vitseille.

Ella piti Mannalle seuraa koko mökkiviikonlopun ajan. Hiekkaleikeissä teekupit katettiin kahdelle. Sisällä ei saanut istua tietylle tuolille, ettei vahingossa rusentaisi uutta ystävää. Itse asiassa pikkusiskoa, lapsi keksi. – Ella on mun yksivuotias pikkusisko! Ja sillä on isosisko Anna, joka myös on mun pikkusisko! Mutta niillä on eri vanhemmat! Anna on kohta kolme! Posket paloivat innosta.

Mietin, tikahtuuko tuo nyt tähän vallan, ja pitääkö minun lähteä leikkiin mukaan vai toitottaa reaalimaailman lainalaisuuksia. Ei ollut minusta toitottajaksi, ei kohonnut etusormi. Niin leppoisasti sujui reissu Ellan avustuksella.

Lapsen mielikuvitusystävä sai minut miettimään, miten on omien ystävyyssuhteitteni laita. Onko minulla enää ruuhkavuosien jäljiltä ystäviä, joita tavata in real life? En käy enää teatterissa tai leffassa kavereiden kanssa. Lasketaanko puoliso ystäväksi? Lasketaanko lounastreffit kavereiden kanssa muutaman kerran vuodessa? Ovatko Facebook-ystävät aikuisen mielikuvitusystäviä vai todellista sosiaalista elämää? Tukeeko aktiivinen some-elämä eristäytymistä vai sosiaalisuutta? Eli olenko yksin vai kavereiden ympäröimä, kun jutustelen netissä?

Ajan myötä Ellan kanssa alkoi tulla riitoja. Joskus Ella heittäytyi pikkuvauvaksi ja itki ja itki. Ellasta tuli kätevä syntipukki. Kuiski korvaan: Älä pese hampaita, älä suostu aamuisin mihinkään, juokse piiloon kun äiti hakee päiväkodista, ota äidin tavara ja piilota se kenkään, karju niille, kerro kakkavitsit ruokapöydässä, kaada lautanen, unohda nukkumaanmeno. #känkkäränkkäsoirepeatilla

Ei ollutkaan suuri yllätys, kun lapsi kertoi, ettei Ella käy meillä enää nyt kun Salla-serkku on tullut mukaan kuvioihin.
– Eikö? Miksi ei?
– Sen vanhemmat ei päästä sitä enää meille. Kun tää on niin kaukana.
– Harmittaako se sua?
– Ei. Sallalla on värjätty tukka, koska Salla on jo iso tyttö.

Saa nähdä, minkälaisiin vesiin sukellamme Sallan seurassa. Nykyään meillä asuu myös Pomo. Pomo on melko harkitseva. Manna tottelee Pomoa. Meidän vanhempien kannattaakin käydä Pomon juttusilla. Toivo elää, että hurlumhei-vuosien jälkeen sääntöjen noudattaminen nousisi nyt uuteen arvoon.

Olo on myös haikea. Vastahan se syntyi, kohta jo värjää tukkaa. Miten nopeasti haihtuvatkaan hauraan aurinkoiset lapsuuspäivät. Suljen silmät, näen järven välkkeen, tunnen karhean hiekan jalkapohjia vasten, kuulen linnut koivupuissa, moottoriveneet ulapalla ja lasten ilonkiljahdukset aitan edustalla. Vaikka Manna porhaltaa täyttä vauhtia eteenpäin, minä pysähdyn aina välillä ikävöimään ja kiittämään pientä Ella-ystävää.


#mannankanssa on blogisarja, jossa pienen lapsen ja aikuisen maailmat kohtaavat arkisissa tilanteissa.

Yhtälö: Työ + perhe + muu elämä

Työn, perheen ja muun elämän erottamiselle on tarvetta, mutta tarve voi olla aivan erilainen eri ihmisillä. Yksi ideoi tulevia työasioitaan saunan lauteilla, toinen rentoutuu työpaikan taukohuoneessa musiikkia kuunnellen. Joku tarvitsee kolmen viikon matkan Kaukoitään päästäkseen kunnolla irti työvelvoitteista. Sähköpostia on paras olla katsomatta silloin. Jollekin voi riittää tieto, ettei hänen tarvitse pariin päivään lähteä työpaikalle, vaan voi olla rauhassa kotona, joko yksin tai perheenjäsenten kanssa.

Yhteistä ihmisten vapaa-ajalle ja perheajalle − erotuksena työajasta − on se että ihminen kokee, ettei hänen tarvitse olla työasioiden vuoksi käytettävissä ja vastuussa, päivystämässä tai suunnittelemassa mitään. Saa olla irti. Saa päästää hetkeksi irti, kun muut hoitavat ja kantavat vastuun. Tämä tunne on vapauttava – aivan kuin hetkeksi paluu huolettoman lapsuuden illuusioon.

Silti harvalla aikuisella vapaa-aikakaan on täysin vailla vastuuta. Moni vanhempi toimii lomillakin perheen kokkina, uimavalvojana ja matkanjärjestäjänä. Useat työikäiset huolehtivat ikääntyvistä omaisistaan. Ihmiset kunnostavat kiinteistöjä ja itseään: remontoivat kotiaan tai mökkiään ja kuntoilevat. Perheaika ja muu elämä täyttyvät erilaisista arkisista mutta myös juhlavistakin puuhasteluista.

Onnistuneeseen vapaa-ajan, perheen ja työn yhtälöön vaikuttaa moni seikka, kuten työn luonne ja kuormittavuus, terveydentila, oma ikä, puolison terveys, perhekoko ja lasten ikä. Jokainen työtä tekevä, joka kuuntelee omaa kehoaan, saattaa kuitenkin aavistaa ja tuntea missä omat ajan ja jaksamisen rajat kulkevat. Toivottavasti ne osuvat suhteellisen hyvin kohdalleen sen kanssa, mitä työn puolesta asetetaan tavoitteiksi.

Kun taloudellisten suhdanteiden vuoksi tällä hetkellä työ kasaantuu epätasaisesti, on työn/työttömyyden, perheen/perheettömyyden ja ajan/ajanpuutteen maailma moninainen. Ne joilla töitä on, tekevät sitä monen edestä. Osa puolestaan kärsii työn epävarmuudesta, työn menetyksestä, osa myös kelluvasta arjesta.

On osin yksilöllistä, miten rajanvetoja tehdään, eli miten selkeästi kukin haluaa pitää erossa työn ja muun elämän saarekkeensa. On myös yksilöllistä, miten helppoa kenenkin on päästää irti työn velvoitteista. Onko monen edes mahdollista täysin rentoutua epävarmuuden keskellä, tai kuinka paljon huolta useat kasaantuvat hoitamattomat asiat eri ihmisissä herättävät?

Jotkut asiat ovat kuitenkin myös yhteisesti sovittavia: Joissakin yrityksissä on laadittu järkeviä sisäisiä pelisääntöjä: Tallenna mielenkiintoinen viestisi luonnoksiin ja lähetä se eteenpäin vasta työajalla! Sähköpostia ei siis lähetetä kollegoille vielä aamutuimaan 4.30, vaikka sattuisikin olemaan silloin itse parhaassa työvireessä. Näin ei aiheuteta toisille tunnetta, että he laiskoina ovat haaskanneet aikaansa nukkumiseen, kun ahkerat ovat olleet jo tuntikausia työasioiden äärellä. Nukkuminen voi harvoin olla yliarvostettua, varsinkaan maassa jossa toistuvista uniongelmista kärsii liian moni työikäinen.

Joissakin yrityksissä puolestaan on sovittu, ettei kokouksia ja palavereja aloiteta iltapäivällä niin myöhään, että pienten lasten vanhemmille aiheutuu vaikeuksia ehtiä hakemaan jälkikasvua ajoissa hoidosta. Tällaiset pelisäännöt lisäävät selkeyttä ja auttavat linjaamaan työn, perheen ja muun elämän välisiä rajoja.

Jotakin on asenteissa ja teoissa muutettava, jos joku sortuu kuvittelemaan, että MINUN puhdas pöytäni on tärkeämpi kuin sinun vapaa-aikasi, perheaikasi tai rentoutumisesi. Tai jos pyhiä ja vapaapäiviä ei enää osata tai haluta erottaa arjesta. Enkä puhu tässä nyt niistä työpaikoista ja tehtävistä, joihin kuuluu olennaisena osana päivystyksiä tai työntekoa kaikkina vuoden päivinä, kuten sairaaloissa, teollisuuslaitoksissa ja monissa asiakasneuvontapisteissä. Joillakin työpaikoilla rajanveto työn ja vapaa-ajan välillä tapahtuu esimerkiksi toimivana työvuorosuunnitteluna, oikeudenmukaisina lomajärjestelyinä tai kätevänä työaikaliukumien käyttönä.

Juttelin jokin aika sitten pitkään liike-elämässä työskennelleen naisen kanssa. Hän kertoi, kuinka aiemmassa työpaikassaan äärikokemuksiin kuului hetki, jolloin jouluaattoaamuna sähköpostiin oli kilahtanut raportti ja viestikentässä luki saatteena: Ehditkö palata tähän parin päivän kuluttua? Tämä tapaus jättää lähes sanattomaksi.

____________________________________________________________________________________________
Väestöliitto on mukana hallituksen Työelämä 2020 -hankkeen blogikampanjassa. Hankkeen tavoite on rakentaa Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020 mennessä. Blogikampanjassa eri organisaatiot kertovat eri näkökulmista, mitä ne tekevät paremman työelämän eteen. Tarkoituksena on jakaa oppeja ja vinkkejä sekä lisätä keskustelua työelämän kehittämisestä. Lisätietoja hankkeesta: http://www.tyoelama2020.fi