Stereotypioita murretaan Keski-Aasiassa

”Ei sillä ole väliä, miten muut arvioivat sinua, sillä sinun täytyy rakastaa itseäsi, olitpa vammainen tai vammaton. Minäkin aloin katsoa itseäni uudella tavalla ja aloin jopa rakastaa kainalosauvojani. Tunnen itseni todella kauniiksi”, 24-vuotias kirgisialainen Aipiri kertoo. Hänellä on iloiset silmät ja pehmeä ääni, vaikka häntä selvästi jännittää elämänsä tarinan kertomista minulle. Istumme Kirgisian pääkaupungissa Bishkekissä, jossa Aipiri osallistuu keskiaasialaisten vammaisten naisten järjestöjen yhteiseen tapaamiseen.

Aipirin kuvatessa elämänsä haasteita ja kipukohtia minä ja kääntäjä nielemme kyyneliä. Eri tavalla vammaisten ihmisten elämä voi Suomessakin olla monia haasteita täynnä, mutta Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa vammaista naista ei syntyessään välttämättä pidetä edes ihmisenä.

Vaikeista lähtökohdista ponnistavan naisen täytyy ylittää monta kynnystä, jotta pääsee siihen pisteeseen, jossa edessäni istuva Aipiri nyt on. Siihen tarvitaan tukea, onnenpotkuja ja sinnikkyyttä mutta myös unelmia ja haaveita sekä uskallusta lähteä tavoittelemaan niitä. Aika paljon vaadittu, jos tavallisempi kohtalo on joutua koko elämäksi laitoshoitoon vammatyypistä riippumatta, vailla mahdollisuutta koulutukseen ja itsenäiseen elämään.

Romanttinen rakkaus, parisuhde, seksielämä – harva vammainen nainen uskaltaa niistä edes haaveilla kuultuaan koko elämänsä, etteivät ne heille kuulu. Ja sitten takavasemmalta rynnii normeja ja stereotypioita rikkovia, upeita Aipirin kaltaisia naisia.
”Meitä ei ole aiemmin hyväksytty naisina. Saamani koulutukset ovat mullistaneet elämäni. Tunnen nyt itseni naiseksi ja seksuaaliseksi ihmiseksi, ja hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Nyt en tosin edes haluaisi seurustella, sillä haluan olla vapaa ja päättää itse omasta elämästäni. Jos kuitenkin tapaan jonkun, tiedän nyt myös ehkäisystä ja voimme harrastaa seksiä ilman huolia”, Aipiri kertoo iloisena. ”Äitini ei puhunut minulle mitään seksuaalisuudesta, mutta koulutusteni jälkeen minä puolestani aloin puhua äidille, vaikka hän onkin vaivautunut”, hän nauraa.

Aipirin nykyistä elämäntarinaa värittävät toivo, unelmat ja valo. Vaikka hän joutui aikoinaan jättämään koulun kesken, käy hän nyt ensimmäistä luokkaa uudelleen. ”Olen kymmenen vuoden kuluttua taitava psykologi ja autan ihmisiä. Haluan olla myös äiti ja hyvä nainen”, Aipiri tiivistää haaveensa. Hänen tapauksessaan tosin ei tarvitse odottaa kymmentä vuotta, sillä Aipiri tuo jo nyt esimerkillään  toivoa, unelmia ja inspiraatiota.

Väestöliitto ja Kynnys ry ovat vuosien ajan vahvistaneet keskiaasialaisten vammaisten naisten järjestöjen osaamista, mutta paljon paukkuja on laitettu itse naisten vahvistamiseen, sillä hyvällä itsetunnolla ja itseluottamuksella varustetut vammaiset naiset ovat mahtava muutosvoima. Aipiri on osallistunut kirgisialaisen Ravenstvo-järjestön toimintaan, josta hän on saanut uusia työkaluja elämäänsä.

Olenko minä olemassa?

elinakorhonen_tadzikistanGulafrus on nuori nainen, joka ei osaa lukea tai kirjoittaa. Hänellä ei ole mitään omaisuutta, lukuun ottamatta muutamaa vaatekertaa ja vanhaa pyörätuolia, jolla hän liikkuu.

Tapasin Gulafrusin Tadjikistanissa, jossa olin Kynnys ry:n,Väestöliiton ja keskiaasialaisten vammaisten naisten järjestöjen yhteisen hankkeen matkalla. Gulafrus oli ujo ja pelokas, hänen oli vaikea sanoittaa ajatuksiaan ja kokemustaan elämästä. Koko Gulafruisin olemus kysyi: Olenko minä oikeasti olemassa?

Tämä ei toisaalta ole ihme. Gulafrus on elänyt koko ikänsä vanhainkodissa, jonka monilla asukkailla on lisäksi psykiatrisia ongelmia. Hänet jätettiin sinne jo lapsena. Tyttö, joka ei oppinut kävelemään, oli häpeä ja taakka vanhemmille.

Keski-Aasiassa on yleinen tapa jättää vammaiset lapset laitoksen kasvatettaviksi.Tähän on Tadjikistanin vammaisten naisten yhdistyksen  Saida Inotavovan mukaan kaksi pääasiallista syytä:

  1. Sekä viranomaiset että vanhemmat uskovat, että vammainen lapsi kuuluu laitokseen. Ajatuksena on, että laitoksessa lasta kuntoutetaan ja hän saa näin ollen paremmat lähtökohdat elämälle. Tämä ei tietenkään pidä paikkansa. Laitosympäristö ei ikinä korvaa rakastavan vanhemman hoivaa.
  2. Toinen syy on taloudellinen. Vammaisen lapsen syntymä nähdään yleensä naisen syyksi: hänessä on jotain vikaa, koska hän on saanut vammaisen lapsen. Tämä on myös syy miehelle erota naisesta, joka jää yksin, yleensä vailla tuloja, lapsen kanssa. Lapsi jätetään siis laitokseen, koska äidillä ei ole varaa tai mahdollisuutta huolehtia hänestä.

Gulafrus osallistui viikon mittaiseen työpajaan, jossa hän sai tietoa oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan. Muut vammaiset naiset toimivat upeana vertaistukena. Viikko oli Gulafrusille mullistava. Naiset suunnittelivat soittoringin perustamista niin, että palattuaan takaisin vanhainkotiin Gulafrus ei jäisi enää aivan yksin.

Minuun teki lähtemättömän vaikutuksen se valtava voima, joka syrjityissä vammaisissa, köyhyyden ja alentavan kohtelun kokeneissa naisissa, voi olla. Miten he tukevat ja kannattelevat toisiaan. Luovat uskoa hyvään.

Kiitos Gulafrus, minulle sinä tulet aina olemaan olemassa.

Väestöliitto työskentelee seksuaalioikeuksien edistämiseksi sekä tyttöjen ja naisten aseman parantemiseksi. Voit tukea työtämme lahjoituksella.

 

 

 

 

Elämänmittainen unelma

raisa-ja-susse

Kuva: Heidi-Hanna Karhu

Olemme kaksi aikuista naista, ja tehneet yhdessä töitä kolmekymmentä vuotta. Kun kummankin kuuskymppiset lähestyivät, mietimme mitä me haluamme oikeasti. Meille arvoista suurin on se, että lapsillamme ja lastenlapsillamme olisivat asiat paremmin kuin meillä. Että voimme turvata myönteistä kehitystä yhteiskunnassa niin, että tulevilla lapsilla kaikki olisi vieläkin paremmin.

Innostuksenamme on ollut seksuaaliterveys terveydenhuollossa, tutkimuksena ja rinnalla eläen, syrjäytyneitä ja vammaisia erityisesti kannatellen. Lapsia ja nuoria, joiden herkkyys ja haavoittuvuus ovat koskettaneet syvästi. Niin helposti lapsen ajatukseksi iskostuu ”olen huono”. Se ajatus on myrkyllinen. Ja samalla, niin paljon voi tehdä se, jolla on aikaa pysähtyä, uskoa ja olla rinnalla.

Se, missä edelleen on puutetta, on pienten lasten seksuaalisuuden tuki ja suoja. Jos lapset ovat aarteemme, puhumme lapsista arvostavasti. Ymmärretäänkö kehittyvien aivojen erityisyys ja suojataanko sitä? Vai vaaditaanko lapsilta ja nuorilta samaa sietokykyä kuin aikuisilta?

Lapsen seksuaalisuus on toivon, onnellisuuden ja ihmisoikeuksien asia. Lapsi on luonnostaan onnellinen kehossaan, ja erityisen onnellinen, kun saa käyttää ja näyttää, tuntea ja tutkia sekä löytää ja oppia kehostaan. Toivomme, kuten lapset itse, että pienen lapsen seksuaalisuus opitaan näkemään luontevana ja normaalina osana kasvua ja kehitystä, ja erilaisena kuin nuorten ja aikuisten seksuaalisuus. Lasten seksuaalikasvatuksessa painopiste on kehon kokemisessa. Lapsuuden seksuaalisuuden portailla vahvistuvat kehoitsetunto ja lapsen ilo, onni ja oikeus omaan kehoonsa. Lapsella on oikeus ihmetellä ja kysyä. Lapsella on oikeus olla tietämätön ja saada itselle tärkeää tietoa. Lapsella on oikeus olla turvassa.

Filosofi Jari Ehrnrooth tiivistää upeasti yhdennentoista käskynsä: Kunnioita ja rakasta lapsiasi niin, että kauan eläisit heissä kuolemasi jälkeen ja että he voisivat kehittyä paremmiksi ihmisiksi, kuin sinun on suotu koskaan tulla. Niin herkässä on lapsen ja nuoren omanarvontunto ja niin tärkeä rinnalla kulkijan viesti: Sinun ei tarvitse pärjätä yksin, olen tässä, sinua varten.

turvataidot-ja-lapsen-keho-painoPienten lasten seksuaalikasvatus on herkkä ja arka aihe, jossa jokaisen euron eteen on kikkailtava. Halusimme tehdä jotakin kaunista ja tärkeää. Kesäkuussa pidimme aurinkoisen, iloisen ja musiikillisen yhteisen syntymäpäiväjuhlan, jonka lahjarahoilla taitettiin ja painettiin viisituhatta ihanaa, oranssia lasten turvataitojulistetta jaettaviksi päivähoitoon ja alakouluille. Julisteet kertovat lapselle omasta, arvokkaasta kehosta, oikeudesta sanoa ei ja saada apua.

Tulosta juliste itsellesi.

Raisa Cacciatore, lastenpsykiatri
Susse Ingman-Friberg, kätilö (YAMK)

Lahjoitukset lasten seksuaalikasvatukselle onnistuvat lahjoitustilillä FI63 1745 3000 0979 58 Kirjoita viestikenttään viitetieto: LASEKE

Perhesuunnittelu on ihmisoikeus

Perhesuunnittelun tarkoituksena on, että kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus päättää lastensa lukumäärästä. Perhesuunnittelu on ihmisoikeus, joka kuluu myös nuorille, vammaisille, kaikille sukupuolille. Jokaiselle maailman ihmiselle. Seuraavissa videoissa nuoret kertovat itse miksi seksuaalioikeuksien toteutuminen on jokaisen kannalta tärkeää.

Anna 5 minuuttia aikaasi ja kuuntele mitä nuorilla on Sinulle kerrottavaa.

Seksi kuuluu vammaisille

 

Seksi kuulu kaikille sukupuolille

 

Seksi kuuluu nuorille

 

Seksi kuuluu kaikille

Videot on julkaistu Väestöliiton ja Rakkautta&Anarkiaa yhteisessä keskustelutilaisuudessa viime perjantaina.

Tänään vietetään maailman ehkäisypäivää.
Sen tarkoituksena on kertoa perhesuunnittelun hyödyistä kehitykselle.

Maailmassa on 225 miljoonaa naista, jotka haluaisivat käyttää ehkäisyä, mutta heillä ei ole siihen mahdollisuutta. Sen takia

  • 340 miljoonaa ihmistä saa seksitaudin, joista 2 miljoonaa on hiv-tartuntoja
  •  80 miljoonaa tyttöä ja naista tulee suunnittelemattomasti raskaaksi joka vuosi
  • 800 naista kuolee joka päivä raskaudesta ja synnytyksestä johtuviin komplikaatioihin
  • vuosittain tehdään 20 miljoonaa vaarallista aborttia

Sillä, että kaikilla ihmisillä olisi oikeus ja mahdollisuus käyttää ehkäisyä, voitaisiin estää nämä kauheudet. Siksi perhesuunnittelu on ihmisoikeus.

Väestöliitto edistää kehitysyhteistyöllä myös oikeutta perhesuunnitteluun.
Tue työtämme.

Omaishoito koskettaa koko perhettä

blogibanneri_parassyy_584x100

shutterstock_232831804Kun lähiomainen ei selviä yksin ilman jatkuvaa tukea, hän tarvitsee apua. Sairaan, vammaisen, orvon tai vanhuksen lähin ja suurin tuki on kautta aikojen tullut perheeltä ja muulta lähiyhteisöltä. Monet ovat saaneet läheisiltä apua, toiset eivät. Tämä lähtökohta ei ole paljon muuttunut vuosituhansien saatossa.

Mitä tehdä, kun lähiomainen ei selviä yksin ilman jatkuvaa tukea? Joissakin palvelutaloissa ja ryhmäkodeissa asiat on hoidettu hyvin, toisissa valitettavan huonosti. Hoidettavan tai tämän sukulaisten varallisuudella on paljon vaikutusta hoidon tasoon ja laatuun.

Kaikilla ei kuitenkaan ole aina ollut läheisiä, jotka olisivat voineet auttaa. Parisataa vuotta takaperin Suomessa ja Ruotsissa kehitettiin ratkaisuksi vaivaishuutokaupat, joissa heikompiosaiset huutokaupattiin vähiten tarjoaville niin kutsutuiksi syöpäläisiksi. Vaikka vammaisia ja vanhuksia ei enää huutokaupatakaan toreilla, heidän hoivansa on osin ”myyty” yrityksille.

Vaihtoehtona tälle modernille vaivaishuutokaupalle, jossa yritykset ostavat hoidettavat kunnilta, on omaishoito. Siinä puoliso tai muut läheiset hoitavat ja hoivaavat. Kunta voi tarjota omaishoitajille erilaisia harkinnanvaraisia omaishoidon tukia, jos sillä sattuu olemaan varaa. Kuntien ja valtion takaamat tuet sekä tukipalvelut sairaille, vammaisille ja vanhuksille vaihtelevat kuitenkin laidasta laitaan. Käytännössä jotkut saavat paljon tukea vähään vaivaan, jotkut taas kovin vähän tukea suureen vaivaan.

Raskain kuorma jää niille, jotka ottavat kantaakseen ympärivuorokautisen omaishoidon vastuun. Jatkuva läsnäolo ja läheisen hoivaaminen vaativat paljon. Kuormaa lisäävät myös loputtomat terveyskeskusrumbat tai sairaanhoitoa vaativan, nukahtamaan kieltäytyvän ja huutavan täysikasvuisen hoitaminen.

Toisinaan omaishoitajan apu on pieniä tekoja ja arjessa auttamista: asioilla käymistä, ruuan laittamista, siivoamista, huvittelua ja rajojen asettamista. On huolehdittava, ettei hoidettava eksy tai loukkaa itseään. Joskus omaishoitajan on käytännössä uhrattava oma elämänsä läheisensä hyvinvoinnin vuoksi. Hoivataakka on kuitenkin helpompi kantaa muiden läheisten kanssa kuin yksin.

Henkinen tuki vaikeuksien keskellä on vähintä mitä voit antaa. Jo pelkkä ystävällinen hymy ja hetki aikaa antavat paljon. Jos haluat antaa enemmän, auta häntä. Toisinaan tarvitaan aikaa ja voimia myös taisteluun julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa vastaan läheisen hyvän hoidon puolesta. Yleensä äänekkäimmät saavat apua ja tukea, kun taas kaikkein puolustuskyvyttömimpien ääntä ei kuuntele kukaan.

Terveen ja hyväosaisen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, miltä tuntuu olla yksin ja avuton. Kun seuraavan kerran menet tapaamaan sairasta, vammaista tai iäkästä sukulaista tai tuttavaa, anna aikaa ja apuasi. Jos läheinen hoitolaitoksessa valittaa usein vaikkapa lonkkaansa, suun kuivuutta tai heikotusta, kysy hoitohenkilökunnalta miksi asialle ei tehdä mitään. Älä tyydy hyssyttelyyn, vaan ota suoraan yhteyttä osastonhoitajaan, lääkäriin tai heidän esimiehiinsä. Älä myöskään epäröi tarvittaessa turvautua sosiaali- tai terveysasiamieheen. Läheisensä elämänlaatuun voi vaikuttaa monilla teoilla ja kohtaamisilla.

Valinnoillamme on seurauksia. Luomme sellaista maailmaa, jonka ympärillemme hyväksymme. Lopulta niitämme sadon, jota olemme kylväneet.

Antti Vainionpää
Kirjoittaja on 30-vuotias valtiotieteiden maisteri ja insinööri, joka on toiminut oman äitinsä sijaisomaishoitajana parin viime vuoden ajan. Koska kunnat ja valtio vähentävät vammaisten ja vanhusten palveluasuntoja ja hoivasairaaloita, monien omaishoitajien ainoa mahdollisuus saada lakisääteinen vapaapäivänsä on turvautua läheisiin, jotka suostuvat toimimaan sijaisomaishoitajina.

 

Koululaisen pitkä loma – stressin lähde?

blogibanneri_parassyy_584x100shutterstock_205323919Lapset pääsivät kesälaitumelle koulusta viikonloppuna. Moni perhe on kuitenkin jo kuukausia aikaisemmin kauhulla valmistautunut tähän tulevaan lomaan miettien, miten saa tänä kesänä lapsen loman aikaisen hoidon järjestymään. Koululaisen pitkä loma aiheuttaa monelle stressiä lapsen ollessa eka- tai tokaluokkalainen, mutta kun perheessä on vammaisia tai pitkäaikaissairaita lapsia, tuo loma-aikaisen hoidon järjestämisen stressi jatkuu vuositolkulla.

Moni kokee erityislapsiperheen elämän niin raskaana, että jättäytyy työelämästä kokonaan pois, koska perheen ja työn yhdistäminen on koettu liian haastavaksi. Töitä ei tarvitse kuulemma ajatellakaan, kun lapsi tarvitsee apua 24h/vrk. Vaikka lapselle on myönnetty avustajat, ei ole itsestään selvää, että vanhempi pystyisi tekemään töitä. Jos avustaja väsyy työhön, sairastuu tai muuten estyy tulemasta, ei lasta tule hoitamaan kukaan muu. Automaattisesti luotetaan siihen, että vanhempi on se joka hoitaa lapsen, vaikka vanhemmalla olisi kuinka tärkeä työpäivä tai joku tärkeä meno.

Pyysin Leijonaemoja kertomaan, miten lapsen kesäloman aikainen hoito on saatu järjestymään. Heti ensimmäinen kommentoija kertoi, että joutui lopettamaan vakityönsä ja tekee nyt osa-aikaista työtä kouluaikaan ja koulujen loma-aikaan sitten on kokonaan töistä pois. Toinen kertoi, että perheen vanhempien lomat pidettiin aina eri aikaan ja sitten äiti piti palkatonta vapaata, mutta lopulta äiti jäi työelämästä pois kokonaan. Kolmas kertoi olevansa koulussa töissä, joten loma on yhtä pitkä ja samaan aikaan kuin lapsella. Onneksi osalla kouluista on järjestelyjä, joissa lapsen hoito on järjestetty kesä- ja elokuussa. Tosin kaikille ei ole mahdollisuutta pitää kesälomaansa heinäkuussa. Tiedättehän te kaikki, mikä riita työpaikoilla on parhaasta lomakuukaudesta?

Itse olen järjestänyt liikuntavammaisen nuoren kesäloman niin, että teen töitä pääasiassa etänä. Pakollisia menoja tulee väkisin ja sillä viikolla kun olen työmatkalla, on mieheni lomaviikolla. Toki se harmittaa, että perheen yhteistä lomaa on vähemmän. Meillä on myös hyvät tukiverkot, omat vanhempani ja poikani kummitäti. He pystyvät auttamaan, jotta pääsen kokouksiin myös kesällä. Jos lähelläsi on erityislapsiperhe ja sinulla olisi mahdollista heitä auttaa, niin tarjoa apua. Me erityislasten vanhemmat olemme huonoja avun pyytämisessä.

Haluaisin kannustaa työpaikkoja perheystävällisiksi myös erityislasten vanhemmille. Meillä Leijonaemot ry:llä on neljä työntekijää, joista jokaisella on ainakin yksi erityislapsi. Meillä on liukuva työaika ja kolme työntekijää tekevät töitä pääasiassa etänä. Työ joustaa, kun lapsi pitää viedä sairaalaan tai terapiaan. Kesälomat pyritään järjestämään niin, että vanhempi voi olla koulunsa aloittavan ekaluokkalaisen tukena pari ensimmäistä viikkoa. Tiiminä tuemme toisiamme ja voimme tilapäisesti tehdä toisen työtehtäviä. Toisen työtehtävän hoitaminen on mahdollista, koska olemme laatineet hyvät ohjeistukset ja panostaneet työvaiheiden kirjauksiin ja raportointiin. Tämä on riskienhallintaa parhaimmillaan ja lisää myös työhyvinvointia ja tehokkuutta, kun voi olla samaan aikaan hyvä äiti ja hyvä työntekijä.

Janet Grundström
Kirjoittaja on Leijonaemot ry:n toiminnanjohtaja