Tehdäänkö väestöpolitiikkaa?

shutterstock_57919906AulaMaria-Kaisa_004Väestötiede ja väestöpolitiikka ovat olleet Suomessa pitkään jokseenkin epämuodikkaita aiheita. Väestönkehityksen ”ohjailulla” tai menneisyyden ylisuureellisilla tavoitteen asetteluilla on huono kaiku yksilön oikeuksia korostavassa ajassa.

Jokainen päättää itse parisuhteistaan, muuttamisestaan ja etenkin lisääntymisestään, eikä siinä ainakaan politiikkaa välissä tarvita!

Niin – ellei politiikan tehtävä sitten olekin mahdollistaa jokaiselle omien arvojensa ja onnellisuuden tavoitteidensa mukaiset elämänvalinnat – pieni tai iso perhe tai ei lapsia ollenkaan? Väestöpolitiikkaa sekin on.

Viime aikoina väestöllisistä ilmiöistä on puhuttu julkisuudessa paljon: syntyvyyden laskusta, huoltosuhteesta, ikääntymisestä, maahanmuutosta. Nyt on oikea aika väestötieteen popularisoinnille ja tiedon tarjoamiselle, jota Väestöntutkimuslaitoksessa osataan hyvin. Ministeri Risikkokin totesi Väestöntutkimuslaitoksen juhlisssa keskiviikkona, että hänelle tieto kyllä kelpaa!

Syntyvyys, kuolevuus, parisuhteiden luonne tai muuttoliike maan sisällä tai yli rajojen ovat väestötieteen ja –politiikan ydinaiheita. Ihmisistä ja ihmissuhteista on kysymys. Kaikkien taustalla on yksilöiden henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen, myös tulevaisuuden näkymiin ja onnellisuuden tavoitteluun liittyviä valintoja.

Yksilöt tekevät päätöksiä perheellistymisestä, lapsettomaksi jäämisestä, parisuhteista, eroamisesta tai muuttamisesta toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Ihmisten ratkaisuihin vaikuttavat kunkin yhteiskunnallisen tilanteen olosuhteet ja yhteiskunnan rakenteet. Päättäjät luovat toimillaan sen ympäristön, jossa ihmiset valintojaan tekevät. Ihmisten oman elämän valinnoista seuraa koko yhteiskunnan tasolla kehityskulkuja ja ilmiöitä, joista on tarpeen päättäjien tietää ja vetää johtopäätöksiä.

Väestötiede kulkee kiinnostavasti monen ilmiön rajamailla ja yhdistäjänä. Kyse on perhetutkimuksesta, työllisyydestä, asumisesta, sosiaalipolitiikasta, maahanmuutosta sekä alueellisesta kehityksestä. Väestötiede ennakoi tulevaa. Sen kokonaisvaltaista näkökulmaa ja kovia faktoja talouden ja yhteiskuntakehityksen ratkaisujen tueksi päättäjien pitäisi ymmärtää kysyä enemmän.

Väestöliitto teki vuonna 2004 väestöpoliittisen ohjelman, johon sisältyi kaksi skenaariota väestökehityksestä. Nämä olivat 1. Vanheneva suomalainen Suomi 2040 sekä 2. Väestöltään tasapainoinen Suomi 2040.

Ensimmäinen skenaario perustui olettamukseen, jossa väestön määrän ja rakenteen kehitykseen ei pyritä aktiivisesti vaikuttamaan: niinpä hedelmällisyys alenee, ikärakenne vanhenee ja maahanmuutto hidastuu, koska siihen suhtaudutaan kielteisesti.

Toinen skenaario perustui aktiivisiin toimiin joilla halutaan tukea parempaa väestöllistä huoltosuhdetta ikääntyvässä Suomessa. Tämä tarkoitti sekä aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa että perheen ja työn sujuvaa yhteensovittamista ja lapsi- ja perheystävällistä mutta myös monikulttuurisuutta hyväksyvää Suomea. Tässä skenaariossa myös eläkeikäisten osallistumista työelämään, sukupolvien välistä yhteistyötä ja erilaisia monipuolisia hoivaratkaisuja tuetaan.

Mihin suuntaan olemme menossa vuonna 2017? Aluksi kehityskulut vuoden 2004 jälkeen olivat myönteisiä mutta viime vuosina suunta on kääntynyt enemmänkin ”vanhenevan suomalaisen Suomen” kuin ”väestöltään tasapainoisen Suomen” skenaarion suuntaan.

Väestörakenteen kehitys näyttää olevan eräänlainen ajopuu, johon ei haluta vaikuttaa. Tämä on valitettavaa.

Väestöliitto aikoo tarttua haasteeseen. Olemme aloittaneet valmistelut uuden Väestöpoliittisen ohjelmamme laatimiseksi. Haluamme verkostoida tähän mukaan laajasti jäsenjärjestöjämme ja muita väestön kehityksestä ja väestöpolitiikasta kiinnostuneita tahoja. Onnistumme, jos saamme aikaan prosessin joka kiinnostaa ja puhuttaa.

On rohjettava kysyä, millaista väestörakennetta tavoittelemme vuonna 2030 tai 2040? Miten erilaiset politiikan päätökset vaikuttavat ihmisten valintoihin ja sitä kautta yhteiskunnan elinvoimaisuuteen.

Jo nyt voi sanoa, että yhtälö, jossa vanhusten määrä lisääntyy, syntyvyys alenee ja maahanmuuttoon suhtaudutaan kriittisesti ei voi olla pidemmän päälle suomalaisen yhteiskunnan taloudellisenkaan kestävyyden kannalta toimiva.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja

 

 

Hyvä paha maahanmuutto

Kuva: Katja Tähjä

Kuva: Katja Tähjä

Jotkut näkevät maahanmuuttajissa Suomen talouden ja väestötilanteen pelastajan, toiset taas pelkkiä kustannuksia. Mutta onko maahanmuutosta hyötyä vai haittaa kansantaloudelle tai väestörakenteelle?

Ensin muutama perusasia. Maahanmuuttajista vain osa tulee turvapaikkaprosessin kautta maan asukkaiksi. Viime aikojen kriisiuutiset hämärtävät helposti tämän tosiasian. Aiemmin noin 10% vuotuisista maahanmuuttajista oli turvapaikkaperustaisia. Ensi vuonna noin yksi kolmesta tai yksi neljästä maahanmuuttajasta on taustaltaan turvapaikanhakija.

Suomen väestö ikääntyy. Väestöllinen huoltosuhde, eli työikäisten määrä suhteessa lapsiin ja eläkeläisiin, heikkenee. Maahanmuuttajat ovat etupäässä nuoria aikuisia, joten heidän myötään väestörakenne tarkasteluhetkellä nuorenee. Voisiko maahanmuutto jopa puolittaa Suomen tulevaisuuden kestävyysvajeen? Ehtona on, että maahanmuuttajien työllisyys nousee valtaväestön tasolle vuoteen 2030 mennessä.

Muuttajatkin vanhenevat aikanaan ja siten kasvattavat tulevaisuuden vanhusten määrää. Mutta näin käy vain jos tulijat jäävät pysyvästi maahan. Käytännössä iso osa muuttaa jossain elämänvaiheessa pois. Myös valtaväestöä muuttaa. Väki on muuttunut entistä liikkuvammaksi.

Maahanmuuton vaikutukset väestörakenteeseen riippuvat suuresti siitä, missä iässä maahan muutetaan ja kuinka iso osuus muuttajista jää pysyvästi maahan eläkeikäisenä. Saksasta tiedetään, että merkittävä osa muuttaneista lähtee jossain vaiheessa pois maasta. Viimeistään eläkeiässä moni haluaisi lähteä takaisin syntymämaahansa.

Työministeri Jari Lindström esitti huolensa siitä, että taloudellinen huoltosuhde (työllisiä suhteessa ei-työllisiin) voi heiketä turvapaikanhakijoiden suuren määrän myötä. Nopea työllistyminen on useimmille vaikeaa. Turvapaikkaperustaisten muuttajien tuoma työttömyys on kuitenkin koko massatyöttömyyden mittakaavassa rajallinen ilmiö. Työttömien työnhakijoiden määrä on tänä vuonna 355 000, kun turvapaikkaperustaisia maahanmuuttajia tullee ensi vuonna asukkaiksi ehkä 10 000. Numeroiden takana jokainen työtön on kuitenkin ihminen, joka ansaitsee työtä.

Turvapaikkaperustaisten maahanmuuttajienkin työllistyminen etenee ajan mittaan mutta liian hitaasti. Julkinen valta voi merkittävästi nopeuttaa työn löytymistä tarjoamalla ripeän ja joustavan kotoutumisjärjestelmän. Sen pitäisi sallia työn ja kielenopiskelun yhdistämisen sekä myös työn ja sosiaaliturvan yhdistämisen.

Nyt järjestelmä on rakennettu liian joko-tai-malliseksi. Jos maahan muuttanut työllistyy, hän ei enää pääse kotouttamiskoulutuksiin kuten kielikursseille. Kolme vuotta kursseilla istuneelle taas kynnys työelämään on voinut muuttua jo ylen korkeaksi. Erityisesti naisten on vaikeaa yhdistää työtä tai koulutusta ja perhe-elämää. Tätä helpottamaan on luotu muun muassa Väestöliitossa toimiva Womento-työuramentorointi.

Ikäpolitiikka otettava vakavasti

Mitro Repo

blogiinpallot

mitro33Talouden kriisien pyörteessä on lähes unohtunut, että Eurooppa kohtaa myös varsin inhimillinen haaste: väestörakenteen muutos.

Vuoteen 2030 mennessä jopa kolmannes eurooppalaisista on eläkeiässä. Meillä Suomessa työssäkäyvien osuus on painumassa alle puoleen väestöstä jo ensi vuosikymmenen aikana. Väestön ikääntyminen ei iske tasapuolisesti kaikkialle – Suomen pohjois- ja itäkolkissa ikärakenteen muutos tapahtuu nimittäin huomattavasti nopeammin. Esimerkiksi kolmannes pohjoiskarjalaisista ylittää eläkeiän kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä!

Kun nuoret ja työikäiset hakeutuvat maaseutualueilta töihin ja koulutukseen suurempiin keskuksiin ja kaupunkeihin, myös palvelut siirtyvät vaivihkaa kohti kasvukeskuksia. Perhe on helppo perustaa sinne, missä on työpaikka ja palvelut.

Euroopan lähitulevaisuuden haasteena on suurten ikäluokkien siirtymisen työelämästä ansaitulle eläkkeelle lisäksi syntyvyyden raju lasku. Alhaista syntyvyyttä ei oteta vakavasti – ei, vaikka valtiolla ja kunnilla olisi monia keinoja edesauttaa ja helpottaa perheiden perustamista ja lapsiperheiden arkea.

Euroopassa on herättävä ikääntymisen mukana tuomaan todellisuuteen: elämme pitempään kuin koskaan aiemmin, mutta työvuosien määrä ei ole muuttunut ja syntyvyys on rajussa laskussa. Yhtälön on mahdoton olla vaikuttamatta myös valtion ja kuntien sosiaalimenoihin ja lopulta talouden kasvuun.

On aika tunnustaa ikäpolitiikan eurooppalaiset haasteet niin Euroopan, valtion kuin kuntienkin tasolla.

Valitettavasti Suomessakin on yleistynyt näkemys, että ikäihmiset vaarantavat hoitokuluillaan nuorempien sukupolvien huomisen hyvinvoinnin. Olen jo vuosien ajan puhunut ikäihmisistä voimavarana. Myös työmarkkinoilla ikääntyneempien työntekijöiden tietotaito ja kansalaiskunto ansaitsisi enemmän huomiota osakseen.

Euroopan unionissa ollaan hitaasti heräämässä ikääntyvän Euroopan todellisuuteen: komissio on jopa muuttanut ajattelutapaansa. Enää ikääntymistä ei pidetä sosiaalipoliittisena taakkana vaan mahdollisuutena yhteiskunnalle.

Valmistauduttaessa väestörakenteen muutokseen, alhaisen syntyvyyden merkitystä ei silti ole otettu ikääntymiskysymyksen ohella kunnolla huomioon. Euroopan tasolla puhutaan paljon aktiivisesta ikääntymisestä – ja Suomessa vanhuspalveluista – mutta unohdetaan, että yhteiskunnan pyörittäminen on työssäkäyvän sukupolven harteilla myös muutoin, kuin pelkin verovaroin. Sanon sen suoraan: lapsia tarvitaan lisää.

Esitin asiasta kirjallisen kysymyksen työllisyydestä, sosiaaliasioista ja osallisuudesta vastaavalle EU-komissaari László Andorille. Pyysin, että komissio harkitsisi ikääntymispolitiikkaa koskevan eurooppalaisen strategian laatimista ja puntaroisi alhaisen syntyvyyden seurauksia Euroopassa. Vaikka komissiossa myönnetäänkin ikääntyvän väestön olevan yksi Eurooppaa odottavista suurista haasteista, on syntyvyyteen hankalaa, jos ei mahdotonta, puuttua poliittisin keinoin. Onhan kyse hyvin intiimistä asiasta.

Euroopassa tikittää väestörakenteen muutoksen ja alhaisen syntyvyyden myötä demografinen aikapommi. Toimettomuus ongelman edessä on kohtalokasta ja anteeksiantamatonta lyhytnäköisyyttä. Ikähaaste on annettu. Peräänkuulutan asennemuutosta – on nähtävä ikääntyminen voimavarana, jonka ratkaisemiseen tarvitaan kaikkia yhteiskunnan jäseniä: ikääntyneitä ihmisiä, nuoria, maahanmuuttajia sekä työttömiä. Sukupolvien täytyy kohdata, voimavaroja ja vastuunkantoa on jaettava yhteiskunnassa nykyistä paremmin.

Mitro Repo on Euroopan parlamentin jäsen ja sosiaalidemokraattien eurovaaliehdokas