Väestötiede ja väestöpolitiikka ovat olleet Suomessa pitkään jokseenkin epämuodikkaita aiheita. Väestönkehityksen ”ohjailulla” tai menneisyyden ylisuureellisilla tavoitteen asetteluilla on huono kaiku yksilön oikeuksia korostavassa ajassa.

Jokainen päättää itse parisuhteistaan, muuttamisestaan ja etenkin lisääntymisestään, eikä siinä ainakaan politiikkaa välissä tarvita!

Niin – ellei politiikan tehtävä sitten olekin mahdollistaa jokaiselle omien arvojensa ja onnellisuuden tavoitteidensa mukaiset elämänvalinnat – pieni tai iso perhe tai ei lapsia ollenkaan? Väestöpolitiikkaa sekin on.

Viime aikoina väestöllisistä ilmiöistä on puhuttu julkisuudessa paljon: syntyvyyden laskusta, huoltosuhteesta, ikääntymisestä, maahanmuutosta. Nyt on oikea aika väestötieteen popularisoinnille ja tiedon tarjoamiselle, jota Väestöntutkimuslaitoksessa osataan hyvin. Ministeri Risikkokin totesi Väestöntutkimuslaitoksen juhlisssa keskiviikkona, että hänelle tieto kyllä kelpaa!

Syntyvyys, kuolevuus, parisuhteiden luonne tai muuttoliike maan sisällä tai yli rajojen ovat väestötieteen ja –politiikan ydinaiheita. Ihmisistä ja ihmissuhteista on kysymys. Kaikkien taustalla on yksilöiden henkilökohtaiseen elämäntilanteeseen, myös tulevaisuuden näkymiin ja onnellisuuden tavoitteluun liittyviä valintoja.

Yksilöt tekevät päätöksiä perheellistymisestä, lapsettomaksi jäämisestä, parisuhteista, eroamisesta tai muuttamisesta toiselle paikkakunnalle tai toiseen maahan. Ihmisten ratkaisuihin vaikuttavat kunkin yhteiskunnallisen tilanteen olosuhteet ja yhteiskunnan rakenteet. Päättäjät luovat toimillaan sen ympäristön, jossa ihmiset valintojaan tekevät. Ihmisten oman elämän valinnoista seuraa koko yhteiskunnan tasolla kehityskulkuja ja ilmiöitä, joista on tarpeen päättäjien tietää ja vetää johtopäätöksiä.

Väestötiede kulkee kiinnostavasti monen ilmiön rajamailla ja yhdistäjänä. Kyse on perhetutkimuksesta, työllisyydestä, asumisesta, sosiaalipolitiikasta, maahanmuutosta sekä alueellisesta kehityksestä. Väestötiede ennakoi tulevaa. Sen kokonaisvaltaista näkökulmaa ja kovia faktoja talouden ja yhteiskuntakehityksen ratkaisujen tueksi päättäjien pitäisi ymmärtää kysyä enemmän.

Väestöliitto teki vuonna 2004 väestöpoliittisen ohjelman, johon sisältyi kaksi skenaariota väestökehityksestä. Nämä olivat 1. Vanheneva suomalainen Suomi 2040 sekä 2. Väestöltään tasapainoinen Suomi 2040.

Ensimmäinen skenaario perustui olettamukseen, jossa väestön määrän ja rakenteen kehitykseen ei pyritä aktiivisesti vaikuttamaan: niinpä hedelmällisyys alenee, ikärakenne vanhenee ja maahanmuutto hidastuu, koska siihen suhtaudutaan kielteisesti.

Toinen skenaario perustui aktiivisiin toimiin joilla halutaan tukea parempaa väestöllistä huoltosuhdetta ikääntyvässä Suomessa. Tämä tarkoitti sekä aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa että perheen ja työn sujuvaa yhteensovittamista ja lapsi- ja perheystävällistä mutta myös monikulttuurisuutta hyväksyvää Suomea. Tässä skenaariossa myös eläkeikäisten osallistumista työelämään, sukupolvien välistä yhteistyötä ja erilaisia monipuolisia hoivaratkaisuja tuetaan.

Mihin suuntaan olemme menossa vuonna 2017? Aluksi kehityskulut vuoden 2004 jälkeen olivat myönteisiä mutta viime vuosina suunta on kääntynyt enemmänkin ”vanhenevan suomalaisen Suomen” kuin ”väestöltään tasapainoisen Suomen” skenaarion suuntaan.

Väestörakenteen kehitys näyttää olevan eräänlainen ajopuu, johon ei haluta vaikuttaa. Tämä on valitettavaa.

Väestöliitto aikoo tarttua haasteeseen. Olemme aloittaneet valmistelut uuden Väestöpoliittisen ohjelmamme laatimiseksi. Haluamme verkostoida tähän mukaan laajasti jäsenjärjestöjämme ja muita väestön kehityksestä ja väestöpolitiikasta kiinnostuneita tahoja. Onnistumme, jos saamme aikaan prosessin joka kiinnostaa ja puhuttaa.

On rohjettava kysyä, millaista väestörakennetta tavoittelemme vuonna 2030 tai 2040? Miten erilaiset politiikan päätökset vaikuttavat ihmisten valintoihin ja sitä kautta yhteiskunnan elinvoimaisuuteen.

Jo nyt voi sanoa, että yhtälö, jossa vanhusten määrä lisääntyy, syntyvyys alenee ja maahanmuuttoon suhtaudutaan kriittisesti ei voi olla pidemmän päälle suomalaisen yhteiskunnan taloudellisenkaan kestävyyden kannalta toimiva.

Maria Kaisa Aula
Väestöliiton puheenjohtaja