Miksi uusperhe-elämä voi tuntua vaikealta?

Kuva: RogerMosley, http://www.Pixabay.com

Moni uusparisuhteessa elävä pohtii uusperheen mukana tulleita haasteita ja vaikeita tunteita. Moni tunnistaa riittämättömyyden, ulkopuolisuuden ja kiukun tunteita. Ne ovat yleisiä uusperheen herättämiä tunteita ja normaali reaktio uusperhemaailmassa, mutta monelle, joka on uusparisuhteessa ensimmäistä kertaa, uusia ja yllättäviä.

Ikävä ulkopuolisuuden tunne on yksi tavallisimmista uusperheen jäsenten hankalista tunteista ja sitä voi tuntea perheenjäsenistä kuka tahansa. Usein se on sitä sille aikuiselle, jolla ei ole omia biologisia lapsia. Ulkopuolisuuden tunteen heräämiseen vaikuttaa se, että historia ja ex-puoliso ovat aina läsnä uusperheen elämässä. Tärkeintä on tunnistaa ja hyväksyä se. Hankalat tunteet menevät ohi, kun niitä ei välttele, vaan antaa niille luvan tulla.

Yksi yleisimmistä uuspuolisoiden esittämistä kysymyksistä on kysymys täytyykö toisen biologista lasta rakastaa. Vastaus on, että ei tarvitse. Tärkeintä on antaa aikaa suhteen rakentumiselle ja pyrkiä olemaan vastuullinen ja välittävä aikuinen lapselle. Uusparin on hyvä keskustella keskenään lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Biologisen vanhemman tuki uudelle puolisolle uusperheroolin löytymisessä on aina tärkeää ja erityisen tärkeää se on uudelle puolisolle, jolla itsellään ei ole biologisia lapsia.

Monesti aiemman parisuhteen keskeneräinen eroprosessi heijastuu uusperheen elämään ja vaikeuttaa uusparisuhteen rakentumista. Se lisää ristiriitojen riskiä sekä suhteessa entiseen kumppaniin että uuteen puolisoon ja usein se vaikeuttaa vanhemmuuden jakamista. Jos entisen puolison prosessi on vielä kesken, saattaa se tulla esiin epäasiallisena keskusteluna, joka usein loukkaa nykyistä puolisoa. Asiallinen ja rauhallinen käytös entistä kumppania kohtaan on usein ajan kanssa paras tapa saada asiat sujumaan.

Uusparisuhteen rakentumiselle ja uusperheen vahvistumiselle on tärkeää rakentaa selkeät rajat uusperheeseen. Rajojen luominen on uusparin tehtävä ja heidän on hyvä keskustella keskenään, miten meidän perheessä toimitaan, mitkä ovat kenenkin roolit ja mihin kaikkeen suostutaan. Tämä vahvistaa nykyisen puolison tunnetta siitä, että hän on tärkeä puolisolleen.

Uusperheen muodostumisessa on neljä kehitysvaihetta – unelma onnesta, hämmennys, rähinä ja perheytyminen. Tämä prosessi vie yleensä 4-7 vuotta ja siihen sisältyy monia vaikeita tunteita. Omista tunteistaan on hyvä olla rehellinen ja puhua niistä. Uuspareja auttaa selviämään uusperheen haasteista, kun he kertovat toisilleen vaikeista tunteista ja miettivät yhdessä, kuinka toimia erilaisissa tilanteissa. Vahva parisuhde on uusperheen ydin. Ajan kanssa perheen jäsenet löytävät kukin paikkansa, uusperheeseen muodostuu pelisäännöt ja rakentuu me-henki. Parhaimmillaan uusperheen elämä on rikasta, siinä on välittämistä ja tunteiden paljoutta.

************************

Anne Huolman on perheterapeutti ja uusperheneuvoja ja hän ottaa asiakkaita vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa. Jos kaipaat apua, tietoa tai tukea uusparisuhde- tai uusperheasioihin, niin varaa aika hänelle www.vaestoliitonterapiapalvelut.fi.

 

Joulu uusperheessä

Onko Joulu uusperheessä stressiä ja hankalia tunteita vai iloa ja leppoisaa yhdessäoloa?

Joulu lähestyy ja monessa uusperheessä se herättää monenlaisia ajatuksia, kysymyksiä ja tunteita. Missä joulua vietetään, millä kokoonpanolla olemme, kuka ostaa ja kenelle lahjoja, miten minun lapset ja miten sinun ovat paikalla vai ovatko? Mitkä ovat ex-puolisoiden roolit joulussamme ja kokeeko joku taas tunnetta, että ei kuulu joukkoon?

Joulu ja muut juhlapyhät ovat usein haastavia uusperheissä, ja jo niiden suunnittelu voi aiheuttaa paljon riitaa. Erityisesti jouluun liittyy paljon odotuksia ja toiveita. Myös historialla on merkityksensä joulun viettoon liittyvissä perinteissä ja järjestelyissä. Uusperheissä jouluperinteitä on monessa kerroksessa, on molempien uuspuolisoiden lapsuudenperheiden jouluperinteet ja molempien ex-perheiden jouluperinteet. Jos jouluperinteet ovat olleet kovin erilaisia, niin se saattaa lisätä yhteentörmäyksen riskiä uusperheen joulua suunnitellessa.

Onnistunut joulun suunnittelu vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta sekä valmiutta tehdä kompromisseja. Tässä saattaa auttaa se, että joulua ajattelee lasten kannalta ja että hyväksyy ajatuksen, että joulun ei tarvitse olla täydellinen. Tärkeintä on, että asiat sujuvat riittävän hyvin ja yhdessäolosta ja tunnelmasta voidaan nauttia rauhassa.

Uusperheen joulun suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa. Hyvä tavoite on, että jokaisen uusperheen jäsenen jokin toive toteutuisi. Keskustelu kannattaa aloittaa uuspuolison kanssa. Usein lasten joulunvietto biologisten vanhempien kanssa ratkaistaan niin, että lapset vuorottelevat. He voivat olla joko eri joulupyhien päivinä eri vanhempien luona tai lapset voivat olla vuorojouluina toisen vanhemman luona. Monissa uusperheissä joulua vietetään myös etu- tai jälkikäteen suhteessa varsinaisiin joulunpyhiin. Tärkeintä on, että uusperhe löytää ratkaisun, joka sopii juuri heille. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole.

Jouluun liittyy helposti paljon tunteita, joista osa voi olla hankaliakin. On toiveita, ajatuksia ja odotuksia, ja aina kaikki niistä eivät pääse toteutumaan. Tämä voi herättää pettymystä, loukkaantumista, ulkopuolisuuden tunnetta, syyllisyyttä, kiukkua ja surua. Omiin hankaliin tunteisiin on hyvä suhtautua lempeydellä ja ymmärryksellä. Kannattaa ajatella, että ne ovat vain tunteita, ne ovat ymmärrettäviä ja menevät ohi. On myös tärkeää, että hankalista tunteista on lupa puhua. Puhuminen jäsentää asioita ja vähentää siten mahdollista riitaa, hankalaa käytöstä tai toimintaa.

Tärkeää on pysähtyä aidosti kuuntelemaan puolisoa ilman, että keskeyttää toista, ja yrittää ymmärtää hänen ajatuksiaan, toiveitaan ja tunteitaan. Asioiden miettiminen ja ratkaisujen löytyminen yhdessä lähentää uusparia ja lisää parin välistä tunneyhteyttä. Mietittäviä asioita voivat olla joulunviettopaikka, kokoonpanot, aikataulut, kuljetukset, miten joulujärjestelyjen vastuut jaetaan, lasten lahjat. Lasten lahjoissa tasapuolisuus on tärkeää. Tätä asiaa uusperheen aikuisten kannattaa miettiä ja keskustella yhdessä etukäteen. Sukulaisille voi esittää toiveita lahjojen suhteen.

Uusperheen onnistuneen joulun ja uusperheen perheytymisen kannalta on hyvä, että uusperhe luo omat jouluperinteensä. Tavoitteena kannattaa olla, että syntyisi yhteisiä tapoja ja asioita, joista tulisi jokajouluisia perinteitä. Keskustelemalla uuspuolison ja uusperheen lasten kanssa löydetään ne asiat, jotka tekevät joulusta juuri meidän perheen näköisen. Yhdessä ponnistelun ja tekemisen myötä uusperheen joulusta voi tulla lämmin ja läheinen yhdessäolon juhla.

Anne Huolman
Perheterapeutti ja uusperheneuvoja

Kirjoittaja ottaa vastaan Väestöliiton Terapiapalveluissa ja hänelle voi varata ajan nettiajanvarauksen kautta

Uusperheeksi ulkopuolisuuden kivun kautta

Uusperheet ovat lisääntyneet Suomessa koko ajan 1990-luvulta lähtien. Vuonna 2014 niitä oli jo yli 50 000. Kaikista alle täysi-ikäisistä lapsista jopa 10 prosenttia elää uusperheessä. Uusperheet voivat olla hyvin erilaisia. Osassa niistä on vain toisen vanhemman biologisia lapsia ja osassa molempien. Lisäksi perheeseen voi kuulua myös uusparin yhteisiä lapsia. Lapset saattavat asua koko ajan perheessä tai sitten he käyvät vain viikonloppuisin.

Kaikkia suomalaisia perheitä yhdistää kasvaminen perheeksi. Kasvun vaiheet vain poikkeavat toisistaan riippuen siitä millainen perhe on kyseessä. Ydinperheessä vanhemmilla on ensin rakastumisen kahdenkeskinen vaihe, jossain kohtaa tulevat lapset ja pikkuhiljaa muodostuu perhe. Uusperheessä ei ole kahdenkeskistä vaihetta vaan lapset ovat heti osana perhettä. Bonusäiti tai isä muodostaa suhdetta lapsiin samaan aikaan kun aikuisten rakkaussuhde kehittyy ja syvenee. Myös lapset ottavat vastaan uuden tulokkaan, joka vie vanhemman huomiota. Tilanne nostaa herkästi esille mustasukkaisuuden tai ulkopuolisuuden tunteita. Kaikilla ihmisillä on toive olla jollekin kaikkein tärkein tässä maailmassa. Tärkeissä ja kiintymyksellisissä suhteissa kysymmekin toiselta, olenko sinulle ykkönen? Uusperheissä kokemus saattaa olla se, että kysymykseen vastataan, että et ole ykkönen, mutta olet hyvä kakkonen.

Ulkopuolisuus on ihmiselle kivulias kokemus. Kaikki ihmiset ovat kokeneet ulkopuolisuuden tunnetta jossain kohtaa elämäänsä. On kuitenkin niin, että jotkut altistuvat tuolle tunteelle elämänsä aikana useammin ja kipeämmin kuin toiset. Uusperheen arki nostaa pintaan kaikki aiemmat osattomuuden kokemukset. Monet tunteet voivat olla niin voimakkaita, että ne tuottavat kokijalleen häpeää. Niitä yritetään siksi usein tukahduttaa tai peitellä. Uusperhe joutuukin kasvamaan yhtenäiseksi perheenjäsenten ulkopuolisuuden ja mustasukkaisuuden tunteiden läpi. Siksi kasvavan uusperheen pinnan alla usein kuohuu. Perheen kasvun kannalta on tärkeää, että kaikkien kokemukset, myös vaikeimmat tunteen, tulevat huomatuksi. Ymmärretyksi tuleminen luo kiintymystä ja rakentaa siltaa uusien perheenjäsenten välille.

Olen ollut havaitsevinani, että julkisuudessa esitellään yleensä valmista uusperhettä, ei keskeneräistä. Siitä saattaa syntyä mielikuva, että uusperheen tulisi olla heti valmis. Kaikki ovat tyytyväisiä ja onnellisia ja ihmissuhteet ovat ristiriidattomia. Vaikeiden tunteiden olemassa olon puute herättää ajatuksia siitä, että onko noissa kasvukivuissa ja kuohunnassa jotain niin väärää, että sen esille tuominen on häpeällistä. Kuka aikuinen kehtaa sanoa ääneen, että tuntee mustasukkaisuutta lasta kohtaan tai, että ei kestä ajatusta puolison entisestä elämästä.

Uusperheellisiä usein hyödyttää tieto siitä, että perheeksi kasvaminen on prosessi, joka ei aina ole helppo. Joidenkin tutkimusten mukaan tuo prosessi voi viedä jopa seitsemän vuotta. Valoa kuitenkin häämöttää tunnelin päässä. Kuohunnan jälkeen on mahdollista löytää itsensä perheestä, jossa kaikilla on oma paikkansa. Voi olla, että ihan kaikki odotukset ”ydinperheestä” eivät täyty, mutta jonkinlainen sisäinen rauha tai kompromissi löytyy. Perhe tuntuu omalta.

  • Tutkimustietoa
  • Malinen, Vuokko ja Larkela, Pekka (2011): Parisuhde – uusperheen ydin. Väestöliitto.

Tänään vietetään Kansainvälistä uusperheiden päivää. Iloa päivään!

 

Miksi en saanut ydinperhettä?

miksen saanut ydinperhettä

Kuva: Ilovenewton-sivusto

Lapsen 1-vuotisjuhlissa otetuissa valokuvissa ihmiset hymyilevät onnellisina. He eivät aavista, että jonain päivänä vanhempien rakkaus päättyy ja että lapsella onkin tulevassa ehkä kahdet synttärijuhlat – kummankin vanhemman luona omansa. Harva suunnittelee alttarille kävellessään tai synnytyssalin paniikissa, että tästä kumppanista minä vielä eroan. Jokainen toivoo, että rakkaus kestäisi. Että hyppy rakkauteen kannattelisi läpi elämän. Että lapsilla olisi ehjä koti.

Joskus kumppaneiden välinen rakkaus päättyy hyvistä yrityksistä huolimatta. Se voi tuntua erityisen pahalta silloin, jos olisit itse ollut valmis tekemään kaikkesi ydinperheen kasassa pitämiseksi. Ero on eroa kumppanista ja se voi olla myös eroa lapsista: erityisesti miehet näkevät lapsia eron jälkeen vähemmän kuin ennen. Miehistä noin 80 % on etävanhempia. Se on iso elämänmuutos. Ydinperheen lisäksi särkyy myös käsitys siitä elämästä, jota aina haaveilit eläväsi ja jonka kuvittelit itsellesi. Eroon voi liittyä surua siitä, että oma ihanne ja omat arvot eivät toteutuneetkaan tässä parisuhteessa. Minäkäsitykseen voi olla vaikea liittää ajatusta, ”minä olen eronnut”. Se vaatii sulattelua.

Ihmisellä voi olla elämänsä aikana erilainen määrä parisuhteita. Yksi on viihtynyt aina sinkkuna, toisella on meneillään viides pitkä parisuhde. Jollain muulla on takanaan kymmeniä kuukauden pituisia parisuhteita. Eräät isovanhemmat viettävät jo timanttihäitä. Kaikki heistä toivoivat, että ”tämä olisi se oikea”. Avio- tai avoero voi vaatia sen hyväksymistä, että joskus elämässä täytyy suudella useampaa sammakkoa, että voi löytää onnen.

Hyvää elämää voi viettää monenlaisissa kokoonpanoissa. Ydinperhe ei ole parempi kuin yksinhuoltajaperhe tai uusperhe. Joskus ystävistä tuleekin se läheisin perhe. Kaikenlaisissa perheissä on omat pulmansa ja omat ihanuutensa.

Surutyön keskeneräisyys voi näkyä siinä, että uusi parisuhde herättää vuosienkin päästä syyllisyyden tunteita. Uusi parisuhde voi tuntua siltä kuin pettäisi menneen ydinperheen. Eron käsitteleminen vaatii myötätuntoa itseä kohtaan, joskus anteeksiantoa paitsi toiselle myös itselle. Voi auttaa ajatella, että teki parhaansa omassa parisuhteessa, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Ydinperheen perustaminen ei ollut virhearvio. Kohtasit rakkauden ja uskalsit ottaa riskin. Kukaan ei voi ottaa sinulta pois muistojasi ydinperheestä. Vaikka rakkaus loppuisi, vanhemmuus – ja elämä – jatkuu.

Kun olet voinut surra ydinperheen ja unelmien särkymistä riittävästi, voit ehkä ajatella, että jotain hyvää on vielä edessä. Se ei ole sama asia, kuin kokemasi ydinperhe – mutta se voi olla jotain aivan yhtä hyvää tai jopa parempaa.

Huomaa myös nämä:

 

Tyhjä syli

Lapsettomuuslääkärin mietteitä

shutterstock_249465919

Kevät on juhlien aikaa.
Jokunen viikko sitten pääsi mukaan iloiseen kevään juhlaan. Pitkään seurustellut kihlapari sanoin toisilleen ”tahdon”. Sain olla mukana todistamassa tuota yhteisen avioliiton solmimisen hetkeä.

Vihkimisen jälkeen siirryttiin juhlahuoneeseen. Iloinen puheensorina ja lasten leikkien äänet täyttivät tilan. Kun kaikki ovat asettuneet paikoilleen, morsian ja sulhanen esittelevät vieraat. Suuren ystäväjoukon lisäksi onnen toivottajia löytyi neljästä sukupolvesta.

Etuoikeutetusti sain istua pöydässä, jossa olivat myös morsiamen äiti ja isä puolisoineen. Sulhasen vanhempien pöydässä istui myös Telluksen toiselta puolen paikalle matkustaneet vaihto-oppilasvuoden vanhemmat.

Kuultiin ihania puheita, joissa tarinat kietoutuivat nuorenparin elämään, tapaamiseen ja yhteisen elon alkuun. Itseäni kosketti vaihto-oppilasperheen isän puhe, jonka hän lopetti vanhemmille ja isovanhemmille suunnattuihin kiitoksiin: Ilman vanhempiamme meitä ei olisi, jokaisella meillä on äiti ja isä.

Katson pöydän vastapuolella istuvaa ystävääni, morsiamen hyvää äitipuolta, ”bonusäitiä”. Hän on kuunnellut puheita valppaana, mutta pää on painunut alas. Toinen käsi suojaa kevyesti kasvoja. Otsassa ja silmien ympärillä on jännitystä – jossain menneisyydessä opittu ”pakko pitää kyyneleet sisällä” muuttaa kasvot hieman kireiksi – ja silti näen silmien kostuvan. Toinen käsi lepää tyhjässä sylissä. Tyhjä syli. Tyhjää.

Muistoni palaavat ystävyytemme alkuun, ihan ensimmäiseen tapaamiseen. Puolisomme olivat löytäneet toveruuden työn kautta ja oli meidänkin aika tavata. Kerroin itsestäni, perheestäni, lapsistani ja työstäni lapsettomuuslääkärinä. Ystäväni kertoi olevansa tahattomasti lapseton, hedelmöityshoidot oli lopetettu tuloksettomina. Hän kertoi myös rakastavasti ja lämpimästi kummilapsistaan, sisarusten lapsista, puolison lapsista ja lapsen lapsista. Ihaillen pohdin, kuinkin onnekkaita ovat lapset, jotka saavat tällaisen ”bonusäidin”, ”bonustädin”, ”bonusmummon”!

Vuosien varrella, olemme useat kerrat taivaltaneet Suomen luonnossa ja istuneet saunan lauteilla pohtien niitä näitä, mutta usein myös lapsettomuuden kokemusta. Olen päässyt näkemään mikroskooppisen läheltä, miten lapsettomuuden suru muuttaa muotoaan, muttei koskaan häviä.

Huomenna Suomen liput liehuvat äideille, mutta tänään Lapsettomien lauantaina meidän on hyvä muistaa, että vanhemmuus ei koskaan ole itsestäänselvyys. Lapsettomien lauantaina on hyvä muistaa, että tahaton lapsettomuus kokemuksena jättää jälkeensä surun, joka voi tulla näkyväksi eri elämänvaiheissa. Tämä päivä muistuttakoon meitä siitä, että ystävää, ymmärtäjää, tukijaa tarvitaan vuoden jokaisena päivänä.

Kiitos rakas ystäväni, kiitos rakkaat morsian ja sulhanen, että sain luvan kertoa tämän tarinan.

Tietoa lapsettomuudesta ja lapsettomuushoitoja Väestöliiton klinikoilta.