Ei ole pakko mennä epämukavuusalueelle

Kevät on jo pitkällä ja kesä häämöttää ovella. Moni on vuoden työrupeamasta väsynyt ja kaipaa irrottautumista sisäisistä ja ulkoisista odotuksista. Silloin, kun työn vaatimukset ovat olleet kohtuulliset ja oman osaamisen rajoissa, väsymys menee levolla ohi. Siihen saattaa ehkä mennä noin viikko, kun jännitykset poistuvat lihaksista ja kehon yliviritystila hiljenee. Monet hakeutuvat virittyneisyytensä kanssa luontoon, joka ystävällisesti tahdistaa elimistön takaisin siihen rytmiin, joka ihmiselle on evoluution kautta muodostunut. Ikävä kyllä, on kuitenkin olemassa myös ihmisiä, joiden kroppa ei valitettavasti palaudu viikossa. Loman alussa mielessä siintää jo syksyn vaatimukset, ja keho ei kaikesta huoltamisesta huolimatta tunnu palautuvan.

Ylellä esitetty dokumentti ruotsalaisesta DJ:stä ja musiikintekijästä Aviciistä, tai oikealta nimeltään Timistä, on koskettava kuvaus uupumisesta. Omiin silmiin se on kertomus herkästä ihmisestä, jonka on vaikea tunnistaa omia rajoja tai suojata itseä. Muusikon ympärillä pyörivät ”työnantajat” buukkaavat keikkoja nuorelle miehelle hengästyttävään tahtiin. Tim itse avautuu kameralle omasta ujoudestaan ja esiintymisen rankkuudesta. Tim kertoo, että hän alkoi lääkitä jäykkyyttään ja jännittämistään alkoholilla, että selviäisi keikoistaan. Vähitellen muusikon terveys rapautui. Erityisen liikuttava kohta dokumentissa on se, jossa Tim kertoo tutustuneensa psykoanalyytikko Carl Gustav Jungiin ja löytäneensä tämän kehittämät erilaiset persoonallisuustyypit. Tim selittää innostuneena hieman hölmistyneille ystävilleen, että hän on vihdoin ymmärtänyt mikä hänen ongelmansa on. Hän on introvertti, mutta yrittää olla jotakin muuta. Dokumentissa seurataan, miten Tim yrittää muokata itsestään fyysisesti ja henkisesti voimakkaampaa, jotta jaksaisi vastata ympäristön odotuksiin. Lopussa Tim kuitenkin päätyy pitkän prosessin jälkeen lopettamaan keikkailun. Kuten tiedämme, herkän Timin tarina päättyi lopulta hyvin surullisesti.

Timin tarina voisi olla myös monen muun nuoren aikuisen tarina. Moni nuori yrittää kovasti muokata itseään ympäristön vaatimusten mukaiseksi. Media ja yleinen keskustelu nostaa esiin sitä, miten jokaisen ihmisen on hyvä työskennellä omien puutteiden kanssa ja mennä epämukavuusalueelle. Jopa itsen huoltaminen tuntuu olevan velvollisuus, jolla voidaan taata jaksaminen yhä kiihtyvässä työelämän tahdissa. Välillä tuntuu siltä, että omien rajoitteiden yli kasvaminen on lähes jokaisen ihmisen kansalaisvelvollisuus. Psykologiliiton blogissa Vesa Nevalainen kirjoittaa: Nykyinen ympäristö odottaa, että jokaisen on uskallettava lähes joka päivä tuntemattomille vesille ja yli oman mukavuusalueensa. Epämukavuusalueella oleminen on ihmiselle kuitenkin hyvin stressaava kokemus. Jos siellä joutuu olemaan liian usein, ihminen väsyy ja uupuu.

Vaarana on, että pian meillä on ympärillä ihmisiä, jotka yrittävät puskea itseään lähes mahdottomiin odotuksiin ja uupuvat. Pahimmillaan he näkevät syyn omassa ominaislaadussaan, kokevat ulkopuolisuutta ja putoavat kelkasta. Lisääntynyt kilpailu työpaikoista ehkäisee myös monen nuoren ihmisen uskallusta lähestyä esimiestä omien toiveiden kanssa. Nuori voi tyytyä ylhäältä tulleisiin vaatimuksiin, niitä kyseenalaistamatta. Sitten, kun riittävän kauan puskee itseä odotettuun muottiin, kehon yliviritys voi jäädä pysyvästi päälle. Tutkimukset osoittavat, että ihmisen jaksamisen kannalta on tärkeää, että hän voi itse vaikuttaa työhönsä. Työn ei siis tulisi olla esimiehen taholta ladeltuja vaatimuksia, vaan vuoropuhelua, jossa työntekijän omat toiveet tulisivat kuulluksi. Toinen jaksamiseen vaikuttava asia on muiden antama tuki työyhteisössä. Nämä muutamat asiat voisivat jo tehdä aika suuren muutoksen monen nuoren hyvinvointiin.

Kaikkien ihmisten velvollisuus ei ole oleskella epämukavuusalueella ja yrittää muokata itsestään työnantajalle sopivaa versiota. Ihminen voi myös päättää tutustua siihen, millainen on ihmisenä ja toteuttaa asioita, jotka tuntuvat itsestä luontevilta. Jokainen voi kuunnella, mikä on oman kehon kulkemisen tahti ja mistä asioista syntyy nautintoa. Kun ihminen alkaa tunnistaa omaa ominaislaatuaan, hän usein herää eloon. Silloin ihminen on yleensä luova ja uutta tuottava. Tämän luulisi olevan myös työnantajan intressi. Saattaa myös olla, että kun ei ole pakkoa, ihminen itse lähtee omasta tahdostaan tuonne paljon puhutulle epämukavuusalueelle.

Aronsson, G, Theorell, T ja muut (2017). A systematic review including meta-analysis of work environment and burnout symptoms. BMC Public Health, 17:264.

Avicii: True Stories: https://areena.yle.fi/1-4424819

Vauvavuoden ei kuulu olla ihan kamala

Viime aikoina mediassa ja sosiaalisessa mediassa on puhuttu paljon pikkulapsiajan vaativuudesta. Yksi kirjoittaa blogissaan vauva-ajan olevan täyttä paskaa, kaikki on pelkkää itkevää vauvaa. Toinen avautuu keskustelupalstalla siitä, että vauvan kanssa onkin kamalaa, oman elämän menettäminen ja vastuu ahdistaa ja kitisevä vauva herättää lähinnä negatiivisia tunteita. Televisio täyttyy keskusteluohjelmista, joissa uupuneet vanhemmat tukevat toisiaan ja antavat vinkkejä, miten selviytyä ruuhkavuosista hengissä.

On hienoa, että meidän ei enää tarvitse esittää olevamme supervanhempia, jotka selviävät mistä vain. On hienoa, että voi julkisesti myöntää olevansa puhki ja poikki ilman, että tarvitsee pelätä tulevansa lynkatuksi. Usein tällaiset tarinat kirvoittavat muilta myötätuntoa ja ymmärrystä, kommentteja siitä, että tuollaista meilläkin oli, tsemppiä. Lapsen syntymään liittyy aina suuria mullistuksia: uudenlainen vastuu, muuttuvat prioriteetit, vanhemmaksi kasvaminen ja niin edelleen. Useimmat kokevat tässä vaiheessa jonkinasteisen kriisin tai ainakin käänteen. Mutta missä menee tavallisen vauva-ajan hankaluuden ja liiallisen rankkuuden raja? Aivan kaikki tapahtumat ja tuntemukset vauva-aikana eivät ole tavallisia, sellaisia mistä muutkin ovat hyvin selvinneet.

Ensinnäkin ihmiset, vanhemmiksi tulevat, ovat erilaisia. Meillä on perimästämme ja elämänkokemuksistamme johtuen erilaiset kyvyt selviytyä vaikeuksista. Toiset meistä kuormittuvat tilanteesta, josta joku toinen selviäisi vaurioitta. Meillä jokaisella on stressinsietokyvyn raja, jonka ylittyessä psyykkinen oireilu alkaa. On tärkeää nähdä ja tunnistaa omien tai läheistemme rajan ylittyminen – arvottamatta.

Vauva-aikaan liittyy vielä erityinen haavoittuvuus: noin 10–20 prosenttia äideistä sairastuu raskauden aikaiseen tai sen jälkeiseen masennukseen, ja viimeaikaisten tutkimusten mukaan myös isillä on kohonnut riski sairastua masennukseen vauva-aikana. Jatkuvasti surullinen, itkuinen tai ärtynyt ja toivoton olo ei kuulu normaaliin vauva-aikaan. Myös se, että vauva tuntuu jatkuvasti vieraalta ja herättää lähes yksinomaan negatiivisia tunteita, voi olla merkki synnytyksen jälkeisestä masennuksesta.

Toisekseen, elämäntilanteet ovat erilaisia. Joissakin perheissä on kaksi vanhempaa ja laajat, auttamishaluiset tukijoukot. Toisilla tilanne on vaikeampi. Synnytyksen jälkeiselle masennukselle altistavat esimerkiksi huono parisuhdetilanne tai sosiaalisen tuen puute. Myös suunnittelemattomasti alkaneet raskaudet kasvattavat jaksamis- ja parisuhdeongelmien riskiä. Tutkimusten mukaan hedelmällisyyshoitojen seurauksena lapsen saaneilla voi olla huonompi luotto omiin vanhemmuuden kykyihinsä kuin luonnollisesti raskaaksi tulleilla pareilla. Kauan lasta toivoneet ovat voineet luoda vauvaelämälle ja omalle vanhemmuudelleen niin korkeat standardit, että kokevat väistämättä epäonnistumista ja pettymystä.

Kolmanneksi, vauvat ovat erilaisia. Synnynnäinen temperamentti määrittelee, kuinka herkkä vauva on reagoimaan ja kuinka intensiivisesti hän reaktionsa ilmaisee, kuinka aktiivinen hän on, kuinka helposti hän on rauhoitettavissa tai kuinka säännöllinen on hänen päivä- ja ruokarytminsä. Iso osa vauvoista on temperamentiltaan ”helppoja”: säännöllisiä, tasaisia, rauhallisia ja herkästi rauhoitettavissa. Noin 15 prosenttia vauvoista on temperamentiltaan haastavia – ja tällaisten vauvojen vanhemmuuskin on vaativampaa. Lisäksi terveydelliset ongelmat kuten ruoka-aineallergiat, koliikki tai refluksitauti voivat aiheuttaa sen, että vauva on normaalia itkuisempi ja rauhattomampi. Paljon heräilevät ja yöllä valvovat vauvat johtavat usein vanhempien syvään univajeeseen, joka altistaa mielenterveyden häiriöille ja vaikeuttaa vauva-arjen sujumista.

Olennaista on kuunnella herkästi sitä, miten minä juuri nyt voin ja minkälaiseksi koen vauva-arjen. Toisiin vanhempiin, toisiin vauvoihin ja toisiin perheisiin vertaaminen on turhaa – ihmiset, perheet ja vauvat ovat niin erilaisia. Jos minusta tuntuu siltä, että joku raja on ylittynyt, se on ylittynyt juuri nyt, juuri minun kohdallani. Silloin oikea toimintatapa on pyytää apua.

Avaa suu, kerro neuvolassa, miten oikeasti menee äläkä vastaa kysyttäessä vain ”ihan hyvin”. Käänny ystävien, sukulaisten tai naapurien puoleen. Neuvola voi ohjata tarvittaessa esimerkiksi kotiavun tai psykiatrisen tuen piiriin. Älä jää yksin syyttämään itseäsi epäonnistuneeksi. Äläkä kuvittele, että vauva-aikana kaikesta pitää selvitä ja että kaikki vaikeudet kuuluvat asiaan.