Seksuaalikasvatusta vai hihittelyä

Uimareissulla eskari-ikäisten kanssa ollut työntekijä kertoi: Kahviossa yksi lapsi alkoi hihittää ja sanoi että olitko sinä saunassa tyttöjen kanssa alasti. Juttelimme että käydäänkö saunassa vaatteet tai uikkarit päällä. Siellä hikoillaan ja hiki pitää pestä pois. Ja on tärkeä pestä itsensä hyvin ja varsinkin tietyt paikat: hiukset, kainalot, pimppi, pippeli, pylly ja varpaat. Muut lapset eivät nauraneet ja tai reagoineet oikeastaan mitenkään, olihan pesuista heille jo puhuttu. Heille oli tuttua myös se, että uimapuvun alla ovat omat paikat joista saa itse päättää. Tämäkin lapsi rauhoittui huomattavasti, kun sai iän mukaista tietoa ja taitoa.

Kymmenvuotiaiden terveystiedon ja biologian opettaja kertoi: Yksi lapsista alkoi tyrskähdellä ja näyttää merkitseviä kummia katseita toisille lapsille, kun puhuttiin lisääntymisestä. Kysyin mikä naurattaa ja hän sanoi: Mitä tarkoittaa kastikkeet naamalle? Selvästi sanat tulivat siis pornosta. Muut lapset olivat rauhallisia, heille oli puhuttu jo aiemmin median turvallinen käyttö. He tiesivät, että noita asioita ei lasten kuulu katsoa eikä ainakaan uskoa. Puhuimme siitä, mitä internetissä voi nähdä. Se liittyy seksuaalisuuteen, mutta on näyteltyä ja suurenneltua. Seksuaalisuudessa tärkeintä on vapaaehtoisuus ja se, että aina voi itse päättää katsooko tuollaisia kuvia tai mitä haluaa tehdä. Saatiin aikaan asiallinen ja hyvä keskustelu ja ilmeily loppui siihen.

Viisitoistavuotiaat kuuntelivat ehkäisyasiaa ja turvataitoja. Yläkoulun opettaja kertoi: Yksi nuori näytti kännykkäänsä ”salaa” toisille, piiloutui pulpetin taa ja hörisi. Kysyin haluaako hän kertoa kaikille mikä huvittaa, jolloin hän vaikeni, mutta virnuili edelleen ympäriinsä. Kerroin erilaisista tietolähteistä, netin kaupallisista kanavista ja terveystietoon liittyvistä luotettavista lähteistä, kuten Väestöliiton sivut. Toiset nuoret alkoivat kysellä ja tilanne rauhoittui.

Avoimuus, oikea ikätasoinen tieto ja keskusteluyhteys turvallisen aikuisen kanssa on parasta seksuaalikasvatusta kaiken ikäisille.

Pimppikö häpeä?

Tyttölapsi kumartuu tutkimaan miltä hänen pimppinsä näyttää. Aikuinen tuhahtaa: ”Anna olla rauhassa!”. Tyttönen hämmentyy, säikähtää ja nolostuu. Jos pimppi, pippeli ja peppu ovat häpeän ja nolouden asioita, lapset eivät ikinä opi olemaan tyytyväisiä kehoonsa tai edes kertomaan ahdisteluista.

Arkuus puhua asioista niiden oikeilla nimillä voi johtua omasta epävarmuudesta ja siitä, ettei vanhempi itse ole sinut seksuaalisuutensa tai kehonsa kanssa. Vanhemmat ajattelevat myös, ettei pienen lapsen kuulu tietää näitä asioita, sanoo seksuaaliterapeutti Oona Turunen Aamulehdessä 24.5.2017. Tyttöjen sukupuolielin on muutenkin piilossa. Se, ettei siitä edes puhuta oikealla nimellä, voi lisätä lapsen hämmennystä ja häpeää, Turunen sanoo. Hänen mukaansa tyttöjä kannattaa rohkaista tutustumaan omaan alapäähän heti, kun he osoittavat siihen kiinnostusta. Lapsen kiinnostusta ei pidä tuomita, vaan hänelle voi sanoa että hei, sun pimppi on tosi kaunis ja ihana, Turunen neuvoo. Lapselle puhuttaessa on hyvä käyttää niitä sanoja, jotka tuntuvat itsestä luontevilta ja mukavilta.

Juuri näin on. Tutkimuksemme mukaan alle kouluikäisiä lapsia kiinnostavat oma keho, erilaiset kehot ja kehojen vertailu. Tämä on herkkyysvaihe, jolloin keho otetaan omaksi. Se on paras hetki tukea kehonkuvaa: omanlainen keho on joka paikasta hyvä ja arvokas. Ensin tarvitaan paljon myönteisiä viestejä, tietoja taitoja ja hyvä asenne, jotta voidaan opettaa tärkeät turvataidot. Lasta ei pidä nuhdella ja rankaista ikätasoisuudesta. Sitä paitsi miksi tytön keholla pitäisi olla enemmän hävettävää kuin pojan keholla? Pojan pippelin näytöille useammin vain naureskellaan.

Lasten seksuaalikasvatukseen liittyy hämmästyttäviä myyttejä ja uskomuksia. Yksi on se, että jos lapselle antaa lisää tietoa kehosta, se altistaa lasta hyväksikäytölle. Asiahan on päinvastoin. Tietämättömyys, puhumattomuus, sanattomuus ja häpeä vaientavat lapsen tehokkaasti. Lapsen on mahdotonta ottaa esille asia, josta aikuiset nuhtelevat.

Toinen myytti on se, että kehossa on niin yksityisiä paikkoja, ettei niistä voi puhua. Tällöin unohdetaan, että jo pikkulasta ”valistavat” niin ikätoverit, isommat lapset ja nuoret, kuin satunnaiset, kysymysten aikana paikalla olevat aikuiset, kuten isovanhemmat ja naapurit – eli koko kylä. Lisäksi media tavoittaa heidät päivittäin.

Kolmanneksi osa haluaa rajata seksuaalikasvatuksen vain kotiin. Tutkimuksemme mukaan vanhemmatkin kaipaavat kipeästi aiheesta tietoa, oikeita sanoja ja malleja. Tilastokeskuksen mukaan pienten lasten seksuaalisen hyväksikäytön rikostilastot eivät laske. Tiedetään, että lasta hyväksikäyttävä henkilö on useimmiten lähipiiristä. Jotain on aika tehdä lasten suojaamiseksi.

Tutkimuksemme mukaan nyt päiväkodeissa ja varhaiskasvatuksessa on tilanne, jossa ammattilaisten koulutus ei vastaa käytännön tarpeita lapsen seksuaalisen kehityksen suojaamisessa ja tukemisessa. Lapsen normaalista kehityksestä kumpuavasta uteliaisuudesta lasta voidaan rankaista ja tuomita. Toisaalta lapsen oireilu sairauden tai kaltoinkohtelun vuoksi voi jäädä tunnistamatta ja vaille apua. Tilanne on turvaton pikkulapsille ja perheille.

Uusi varhaiskasvatussuunnitelma VASU2017 sisältää kaikki kokonaisvaltaisen, ikätasoisen seksuaalikasvatuksen elementit. On aika herätä pienten lasten seksuaalioikeuksien tunnustamiseen ja kokonaisvaltaisen kehityksen, terveyden ja hyvinvoinnin tukeen ja turvaamiseen!

************************************
Aihetta käsitellään torstaina1.6. Eduskunnan kansalaisinfossa
klo 17.30 alkavassa tilaisuudessa Lasten seksuaalikasvatus osana kehotunnekasvatusta.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Tervetuloa!
Aika: 1.6.2017 klo 17.30-19.30
Paikka: Eduskunnan kansalaisinfo, Arkadiankatu 3, Pikkuparlamentti.

Varhaiskasvatuksessa ovet avoinna lasten seksuaalikasvatukselle

shutterstock_64332163Varhaiskasvatuksessa seksuaalikasvatuksen alue on ollut sekava, ellei kaoottinen. Lapsen seksuaalinen kehitys on välillä sivuutettu tai tuomittu, välillä taas luontevasti kohdattu. Jokainen tahollaan on tehnyt omat ratkaisut seksuaalikasvatuksen laadusta ja määrästä. Ohjeet ovat yleensä puuttuneet.

Tutkimuksessamme tuli esiin monenkirjavaa kokemusta. Osa kasvattajista kieltäytyi vastaamasta mitään lasten kysymyksiin ja osa piti aihetta normaalina osana työtä. Koulutus oli niukkaa jos ollenkaan. Erityisesti turvataidoista ja raskaudesta puhumiseen ei ollut koulutusta.

Miten on nyt? Viime vuonna julkaistu valtakunnallinen ohjaava Vasu (1) on nyt ensimmäistä kertaa kuntia velvoittava. Vasu siis määrää, eikä vain suosita. Onko viimein aika nostaa lasten seksuaaliterveyden tuki tälle vuosituhannelle, vai voiko ammattilainen edelleen tehdä oman pään mukaan?

’Jokaisella lapsella on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi, huomioon otetuksi ja ymmärretyksi omana itsenään sekä yhteisönsä jäsenenä’, sanoo Vasu.

Siis myös kun lapsi ilmentää seksuaalista kehitystään. Laseke-tutkimuksemme (2) mukaan kahdeksan kymmenestä varhaiskasvatuksen ammattilaisesta totesi, että jotkut oman ryhmän lapsista tutkivat tai näyttävät toisille kehon yksityisiä paikkoja. Seitsemän kymmenestä totesi että oman ryhmän lapsista jonkun unnuttavan toisten nähden.

Lapsi on toimija, kehittyvä ja aktiivinen osallinen kasvatuksessa. Lapsi kertoo teoin ja sanoin mikä juuri nyt häntä mietityttää. Ammattilaisilla pitää olla tietoa ja taitoa suhtautua hienotunteisesti ja niin, että lapsi tulee oman ikätasoisen luonnollisen kehityksensä kautta ymmärretyksi ja huomioon otetuksi.

’Lapsella on oikeus saada tietoa monipuolisesti, käsitellä tunteita ja ristiriitoja sekä kokeilla ja opetella uusia asioita.’

Lapset ilmentävät seksuaalisuuttaan jatkuvasti sekä kysymällä että leikeissään. Kaikenlaiset kehot kiinnostavat, samoin sukupuolen erot ja tavat ja myös ihastumisen tunteita käsitellään ja näytetään taajaan. Ikätoveriryhmä jakaa samat kiinnostuksen ja uteliaisuuden kohteet ja he juttelevat kaikesta.

Lapsilla on siis oikeus saada tietoa myös seksuaalisuudesta. Lasten kysymykset liittyvät etenkin kehoon ja tunteisiin. Näin ollen pienten lasten seksuaalikasvatusta voi kutsua nimellä kehotunnekasvatus (3), erotuksena nuorten valistamisesta.

’Lapsia ohjataan kunnioittamaan ja suojelemaan omaa ja toisten kehoa.’

Kehoon tutustuminen onkin pieten lasten kehityksen keskiössä. Lapsi oppii hallitsemaan kehoaan ja hän tutustuu siihen myös katsoen, koskettaen ja kysellen. Lapsen kehoitsetunto on hyvä ja hän suhtautuu luontevasti kaikkeen kehossaan. Tätä myönteisyyttä ja luontevuutta pitää tukea, eikä tuhota.

Lapsi tarvitsee nimen kaikille kehon osille, tietoa itsemääräämisoikeudesta ja asiallista kasvatusta siitä, että kehossa on erityisen omia ja yksityisiä paikkoja. Vasun lause tarkoittaa, että ammattilaiset koulutetaan tukemaan ja suojaamaan pikkulapsen kehonkuvaa ja kehoitsetuntoa.

’Lapsia rohkaistaan kysymään, ja lasten kysymyksiin vastataan.’

Ammattilaisten pitää siis vastata myös, kun lapsi kysyy seksuaalisuuden asioista. Mutta osaavatko he? Tutkimuksemme mukaan erityisesti raskaudesta puhuminen ja turvataito-kasvatus olivat vailla koulutusta.

Lapset ovat usein kiinnostuneita siitä, mistä vauvat tulevat, koska omaan tai kaverin perheeseen odotetaan sisarusta. Ammattilaisilla täytyy olla koulutusta vastata luontevasti ja ilman tuomitsevia asenteita. Enää ei voida hyväksyä, että lapset saavat sattumanvaraista tietoa ja suhtautumista seksuaali- ja lisääntymisterveyden kysymyksiinsä.

’Turvallisuuden edistämiseen kuuluu myös turvallisuuskasvatus.’

Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset eivät vähene. Kuitenkin juuri turvataidoista puuttui koulutusta ja tietoa tutkimuksemme mukaan. Kun oikeita sanoja ei ole, on mahdotonta avata lapsen kanssa keskustelua vakavista asioista. Lapsille onkin opetettava taitoja, eikä vain säikytettävä: Miten arvostetaan omaa vaistoa, miten sanotaan ei ja lähdetään pois ja miten asiasta voi ja saa puhua aikuisille.

WHO (4) suosittaa, että lapsille on opetettava aina tietoja, taitoja ja myönteinen asenne. Tämä tarkoittaa myös sitä, että rankaiseva asenne ei ole oikea, kun lapsella on kysymyksiä seksuaalisuuteensa liittyen. Oikeat sanat ja turvallinen avoin puhumisen ilmapiiri lisäävät lasten turvaa .

Vastaan siis alun kysymykseen: Kyllä. Ilokseni voin nähdä, että nyt Vasu velvoittaa ottamaan lapsen huomioon myös seksuaalisena ja tukemaan häntä. Itse sanaa seksuaalikasvatus ei käytetä, mutta ei sanota niinkään, etteikö vasu kattaisi myös seksuaalikasvatusta.

Lasten seksuaaliterveys on yksi herkimmistä ja tärkeimmistä suojelun kohteista. Varhaiskasvatuksen ammattilaiset tarvitsevat kipeästi koulutusta ja malleja toteuttaakseen lasten kehotunnekasvatusta ajanmukaisella ja lasta arvostavalla tavalla. Jokaiseen paikalliseen vasuun tulee selkeästi kuvata, miten omassa kunnassa tuetaan ja suojataan lasten seksuaalista kehitystä.

Viitteet:
1. Vasu = Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opetushallitus määräsi 18.10.2016 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisesti. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaisesti laadittavat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2017 alkaen.
2. LASEKE-tutkimukset ”Pusuhippaa, lääkärileikkejä ja haikaravauvoja – tavallista arkea tai tarua päivähoidon ja kotien arjesta”: 1. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset, 2013, N=507 ja 2. Pienten lasten vanhemmat 2014, N=614.
3. Kehotunnekasvatus
4. WHO:n seksuaalikasvatuksen standardit Euroopassa 2010  ja toinen

Kuka opastaisi ja tukisi vanhempia?

kirsiblogi_18112015”Onko minun pakko puhua lapseni kanssa netissä tapahtuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siltä suojautumiselta, jos koen, etten osaa tai rohkene puhua hänen kanssaan tästä aiheesta”, pohti eräs vanhempi soittaessaan minulle.

Tänään 18.11.2015 vietetään New European Day- päivää. Euroopan neuvosto on nimennyt päivän lasten suojelemiseksi seksuaalista kaltoinkohtelua ja hyväksikäyttöä vastaan.

Seksuaalisuutta loukkaavasta teosta on usein psyykkisiä seurauksia lapselle ja hänen läheisilleen. Kehittymässä oleva seksuaalinen ja psyykkinen kehitys uhkaa häiriintyä, kun lapsi tai nuori joutuu tilanteisiin ja rooleihin, joita hän ei pysty hallitsemaan ja joihin hän ei ole henkisesti eikä fyysisesti valmis.

Tunne- ja turvataitokasvatuksen avulla voidaan vahvistaa lasten ja nuorten seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Jokaisen kasvattajan vastuulla on edesauttaa lasta ja nuorta toimimaan turvallisesti erilaisissa vuorovaikutus- ja ihmissuhteissa, jotka tapahtuvat kasvotusten, internetin tai matkapuhelimen välityksellä.

Vanhemmilta vaaditaan paljon, jos oletetaan, että jokainen vanhempi sisäsyntyisesti ja automaattisesti vanhemmuuden kautta tietäisi esimerkiksi netissä tapahtuvan seksuaalisen hyväksikäytön ennaltaehkäisyyn liittyvät asiat, joista hänen pitäisi lastaan varoittaa. Lisäksi lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön puheeksiotto herättää vahvoja tunteita, kuten ahdistusta, pelkoa, avuttomuutta, vihaa, kauhua, hämmennystä ja ymmärrettävästi vahvaa torjuntaa.

Vanhemmat voivat kokea keinottomuutta ja kyvyttömyyttä aloittaa ja ylläpitää keskustelua aiheesta, jonka ääneen sanominen saa jo monella kylmät väreet aikaan. Vanhempi voi myös miettiä, miten vastata lapsensa kysymykseen siitä, miksi joku ihminen haluaa hyväksikäyttää lasta tai nuorta ja mistä tietää, kehen voi luottaa?
Kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa siitä, saavatko vanhemmat riittävästi ja oikeassa muodossa tietoa turvataitokasvatuksesta ja saavuttaako tieto heidät.

Meillä Väestöliitossa on työkokemuksen kautta syntynyt käsitys, että vanhemmat toivovat tukea, rohkaisuja sekä toimintamalleja keskustelun aloittamiseen, ylläpitämiseen ja vastausten antamiseen. Vanhempia ei saa jättää yksin näiden asioiden kanssa.

Vanhempi, millaista apua juuri sinä toivoisit saavasi, jotta kynnys keskustelun aloittamiseen madaltuisi? Miten me Väestöliitossa voisimme olla avuksi?

Lisää tietoa vanhemmille:
www.urpot.fi
www.vaestoliitto.fi/lapsijaseksuaalisuus/

Ääni käskee

10-vuotias on yksin kotona ja odottaa kouluun lähtöä. Vanhemmat ovat jo töissä ja pikkusisko viety päiväkotiin. Vielä vartti ja saisi heittää repun selkään ja kipaista tien toiselle puolelle kouluun.

Lankapuhelin soi.

Puhelimessa on mies, joka esittäytyy ja kertoo olevansa ”kirkkojostain”, niin kuin 10-vuotias painaa mieleensä. Ääni on asiallinen ja vakava. Soittaja kertoo kyselevänsä alueen nuorilta tietoja murrosiästä. 10-vuotias miettii hetken ja päättää osallistua, sillä onhan soittaja aikuinen, jolla on vakava ääni ja hän on ”kirkkojostain”.

”Tiedätkö mitä tarkoittaa yhdyntä?”

Kysymys hätkähdyttää 10-vuotiasta, tuntuu paineena rintakehässä, nostattaa pulssia ja saa äänen puristumaan oudon kuuloiseksi. 10-vuotias vastaa parhaan kykynsä mukaan, sillä onhan soittaja aikuinen, eihän se voisi tahallaan kysyä tuollaista, tämä on varmasti tärkeä tieto.

”Tiedätkö mikä on kondomi? Kerro tarkasti, miten sitä käytetään.”

10- vuotias tietää kondomista jotakin ja yrittää valita sanansa tarkasti ja asiallisesti. Olo ei tunnu hyvältä ollenkaan, tilanne on omituinen ja ristiriitainen. Voiko tämä olla pilapuhelu? Onko siellä langan päässä koulukaveri tai koulukaverin veli? Mikä ihmeen ajankohta tämä on kysellä tällaisia, aamuvarhainen vielä. Miksi ”kirkkojostain” soitetaan tähän aikaan, eikä keskustella ensin äidin tai isin kanssa.

Silloin se kuuluu ensimmäisen kerran. Pieni ääni korvan takaa: Älä usko, tämä ei ole oikein, lopeta puhelu.

”Tiedätkö mikä on erektio?”

10-vuotiaan vastaukset muuttuvat lyhyemmiksi. Häntä ärsyttää se, ettei hän tiedä nauraako soittaja. Ainakin sen hengitys puuttuu hetkittäin puuskuttavaksi ja ääni katkeilee. Nauraako se siellä minulle ja tyhmille vastauksilleni?

Pieni ääni korvan takana ei ole ihan pieni enää. Se on korottanut ääntään ja sanoo jo varsin napakasti, että tämä ei ole normaalia, tämä ei ole oikein. Lopeta se puhelu nyt heti!

”Onko sinulla jo rinnat kasvaneet? Onko alapääkarvoitusta? Miltä tuntuu jos kosketat itseäsi sieltä alhaalta?”

10-vuotias puristaa luuria kuumassa kämmenessään, käsi tärisee. Päässä tuntuu huminaa, on kuin oksettaisi. Pieni ääni korvan takana huutaa, ja se huutaa kovaa. Lopeta puhelu, tämä on väärin, lopeta puhelu, LOPETA SE!!!

Kling.

10-vuotias lyö luurin kiinni ja pudottautuu lattialle. Hän konttaa huoneeseensa, istuu nurkkaan ja koukistaa polvet kiinni rintaan. Mitä ihmettä tapahtui, mistä tässä on kyse? Hengitys tasaantuu vähitellen, syke rauhoittuu.

10-vuotias menee kouluun ja lyhyen koulumatkan aikana ehtii monta kertaa ajatella puhelua. Ollaanko ”kirkkojostain” yhteydessä kouluun tai vanhempiin? Kertooko soittaja, mitä 10-vuotias oli kysymyksiin vastannut? Nauraako jossain joku pilkallisesti?

10-vuotias kysyy välitunnilla kavereilta, joko heille on soitettu ”kirkkojostain”. Kukaan muu ei ole saanut puhelua, eikä asiasta halua jutellakaan. Välitunti on muutenkin liian lyhyt hypätä narua tai twistiä. Pieni ääni sanoo, että tästä puhuttuva aikuiselle.10-vuotias päättää kysyä neuvoa äidiltä.

***

Meillä jokaisella on oma pieni korvantausääni, jos sitä vain on ruokittu lempeydellä ja arvostuksella. Pieni ääni – tai intuitio, vaisto, kuudes aisti – ja sen viesti on tärkeä työkalu turvataitokasvatusta lapsille ja nuorille annettaessa. Luota intuitioon, jos se sanoo sinulle, että tässä ei ole kaikki oikein, usko siihen ja toimi sen mukaan, jos vain voit.

25 vuotta myöhemmin rakastan pientä ääntä korvan takana. Se on ollut apulaisenani sokkotreffeillä, asuntoesittelyissä, harrastusten valinnassa, vaatekaupassa, työpaikkailmoituksiin vastatessa. Me pidämme toisistamme huolta, olemme taistelupari, minä ja pieni ääni.

Tästäkin voi päästä eteenpäin

Artikkelit aiheesta Nuoret

Nuorten omat sivut

Väestöliitto on mukana THL:n koordinoimassa seksuaalisen väkivallan vastaisessa kampanjassa nuorille www.munkroppa.fi.